Budget Holiday in Montenegro, Part I: Podgorica and Lake Skadar

There are two simple factors that traditionally determine the destination for my summer vacation. First, there must be mountains. Secondly, the price level must not blow up my tiny budget. Montenegro, the trendiest destination of yesteryear, ticks both boxes so that’s where I headed this summer. I hopped on the bandwagon quite late, since all the hipsters have already abandoned the Black Mountain and are now travelling to its neighbouring state, Albania, instead. Luckily that doesn’t bother me at all.

My two-week holiday included hiking in the mountains, chilling on the beach and strolling around cities, but still the total cost came in well under a thousand euros. Strongly recommended for all cheapskates like me! I’ll revisit the detailed budget right after I’ve managed to churn out the whole travelogue.

Hostel Q Podgorica

I spent the first three nights of my holiday in the capital. The only downside to the otherwise wonderful Hostel Q was its location in the suburbs. The neighbourhood itself was very nice and peaceful, but the three-kilometre trek to the city centre was a bit of a pain. Sure, a taxi would take you back and forth for around five euros, but that’s already one third of the accommodation cost per night. You might as well stay in the city centre for less fuss and the same amount of money. It’s not the most social hostel, either: there are only a couple of dorms and a couple of private rooms, and people seemed to spend a lot of time in solitude. I would still warmly recommend this hostel to anyone that likes peace, quiet and hammocks.

IMG_20180616_091455The terrace outside the dorms with a mountain view
IMG_20180616_090948Breakfast is served in the common room – you can also grab a fig right off a tree in the hostel garden!IMG_20180616_091127Bingo tips for next year’s Eurovision
IMG_20180617_172827What’s better after a long day of hardcore touristing than a nap in a hammock?

Day 1: Day Trip to Lake Skadar and a Dip in the Adriatic Sea

The first whole day of my holiday, I visited the Lake Skadar National Park. Podgorica is a great base for a variety of day trips around Montenegro, all thanks to its excellent bus and train connections to every corner (ok, most corners) of the tiny country. Instead of an actual train network, however, there is basically just one train line between Bijelo Polje and Bar. I paid one euro for a train ticket to Virpazar, the closest entrance to the national park. However, before I could enjoy the nature, I still had to make my way from the train station to the centre of the village. I wish I could have adopted all the stray dogs hanging out at the station, especially the tiny pupper all the bigger dogs kept bullying. :(


Montenegrins don’t seem to be big fans of pavements – I guess everyone just drives everywhere, even the shortest distances? I had to balance on a narrow piece of concrete separating the highway and the railroad tracks for over half a kilometre, just because I couldn’t come up with any better route to the village. There were signs warning people to drive slowly and watch out for otters crossing the road, but I doubt the drivers even saw the signs at those speeds, let alone noticing a lone balancing sloth on the side of the road.

As soon as I made it to the village, I was immediately ambushed by over-eager travel agents.

“Hey, lady! HEY! Want a boat ride? Kayaking? Hiking? Taxi? Hey, HELLO! Anything? I can take you anywhere! HEY! Just give me ten euros!

The only thing I gave them was an exasperated sideways glance. If you think about it, ten euros is a great price for a relaxing boat ride on the lake in the stunning scenery, but the aggressive approach of these guys was a huge turn-off for me.  If you’re not bringing a car, booking a tour would probably be the best way to make the most of your visit to the park. I wish I had had the common sense to do some advance research on these options. Now, all the surprise yelling and pushiness just made me want to run away and hide. I also wasn’t keen on ending up on a boat alone with any of these guys – the last time I was in that kind of a situation, the guy made me watch a video of mating tortoises on his phone instead of just letting me enjoy the scenery.

IMG_20180616_115932Apocalypse? Nah, not raining bugs, just chillin’ in their massive web

After losing the peddlers, I decided to do a couple-hour hike to the nearest town, Godinje. I walked along the narrow, winding road that circles the lake, and fortunately there was barely any traffic at all. It felt so good to breathe in peace without anyone trying to sell me anything. The views just kept getting better, too.
IMG_20180616_120712 IMG_20180616_123606


In Godinje, I ran into this unofficial dumping ground and the EU-funded sign telling people to please dispose of their trash properly. It wasn’t the only heap of trash of its kind, either – similar dumping grounds (and signs) can be spotted through the train windows, too. Here’s hoping the signs do their job in the future. I think it’s the same global phenomenon you also see back home: people often just don’t fully appreciate all the amazing things around them.


Trash aside, most of the scenery was total postcard material. A boat ride on the lake would have offered a different perspective on the surrounding mountains, but I was still quite happy with my snack break views as pictured above.

Hiking in the scorching sun had made me want to go for a swim, but the best beaches were too far to reach by foot and as far as I know, there are few if any buses connecting the small lakeside towns. The little ball of sweat I was, I didn’t even consider hitch-hiking. Instead, I returned to Virpazar by foot. Since the day was still young and public transport practically free, in a moment of fancy I hopped back on the train and rode it all the way to the Adriatic Sea. For one euro, again.

IMG_20180616_161320Rare pedestrians-only access to the beach – better have strong knees for this one

I got off the train in Sutomore, just because on Google Maps it seemed to be the closest train station next to a beach. The town of Sutomore is basically just a single, long stretch of a narrow beach boulevard with a plenty of cheap food and knick-knacks for tourists to spend their money on. The beach is a foot-massaging pebble beach. Based on my short visit, I got the impression that this is the locals’ choice for a beach holiday destination. There is nothing that really sets it apart from any other similar coastal towns, but it suited my purposes perfectly: all I really wanted was to cool off in the crystal clear waters, and that’s exactly what I did.

On my two-euro train ride back to Podgorica, I had a plenty of time to admire the views for all my money’s worth. In Montenegro, train travel is always a great idea even if you’re not really going anywhere. Just go for the views.

IMG_20180616_183728 IMG_20180616_183550Yes, this photo too was taken through a train window

Day 2: Podgorica City Tour

On the second day, bad weather was forecast for the whole country. I had originally planned to catch the train in the other direction toward the Biogradska Gora National Park, because so many people have been saying it’s the single most beautiful train journey in all of Europe. Hiking in the mountainous national park in heavy rain and thunder would have been a spectacularly stupid idea, though, so I begrudgingly went for Plan B and spent the day touring the limited sights in the capital.

IMG_20180617_133647First impression: it’s really quiet in here?

IMG_20180617_134019Not the President’s castle, just your average municipal assembly buildingIMG_20180617_153020Hey there, Bob!
IMG_20180617_133043Keep it up, boys!
IMG_20180617_133128Is this some type of guerrilla marketing? Bachelor of Business Administration wants to know
IMG_20180617_151223I like the sly moustachioed one in the middleIMG_20180617_133259This explains the reckless driving!IMG_20180617_134433DRAMAIMG_20180617_134831Obligatory statue of Very Important Man on a Horse ™
IMG_20180617_160040Could we please have some of this jungle in the Finnish suburbs, too?IMG_20180617_140523My favourite fountain
IMG_20180617_142524Apparently, this humble bell tower is the main tourist attraction in the old townIMG_20180617_143306Another humble towerIMG_20180617_143824Anatomy of electrical wiring
IMG_20180617_150313AcrobaticsIMG_20180617_150724River Moraca, my favourite thing about Podgorica

Half a day was plenty enough to walk around the city and see the sights. For the rest of the day, I hid from the rain in a hammock under a tree. Podgorica wouldn’t be my first choice for a city break, but it works fine when your other plans have been cancelled.

Budjettiloma Montenegrossa, osa 1: Podgorica ja päiväretki Skutarijärvelle

Kesälomakohteeni valikoituu perinteisesti kahden kriteerin perusteella: kohteessa on oltava vuoria ja sen hintatason täytyy sopia kevyelle laiskiaiskukkarolle. Viime kesän trendikohde Montenegro täyttää kriteereistä molemmat, joten tänä vuonna suuntasin sinne kahdeksi viikoksi (kunnon perässähiihtäjän tavoin – hipsterithän ovat jo hylänneet Mustan Vuoren ja matkustavat tänä kesänä sen naapuriin Albaniaan). Reissuuni sisältyi niin vuoristovaellusta, rantalomailua kuin kaupunkikierroksia, ja rahaa paloi kokonaisuudessaan reilusti alle tonni. Vahva suositus muillekin tarjoushaukoille! Avaan budjettia tarkemmin heti, kun olen saanut varsinaisen matkakertomuksen julkaistua.

Hostel Q Podgorica

Loman ensimmäiset kolme yötä vietin Montenegron pääkaupungissa Podgoricassa. Majapaikkana toimi ihana Hostel Q, jonka ainoa huono puoli oli sijainti kaukana keskustasta olevassa lähiössä. Naapurusto oli toki rauhallinen, mutta kolmen kilometrin kävelymatka ihmisten ilmoille oli varsin puuduttava. Taksilla olisi päässyt edestakaisin noin viidellä eurolla, mikä oli kuitenkin jo kolmasosan verran majoituksen yökohtaisesta hinnasta. Samalla rahalla ja vähemmällä vaivalla olisi yöpynyt aivan keskustassa. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, jokin muu hostelli saattaa myös olla otollisempi siihen tarkoitukseen – Hostel Q:ssa on vain muutama makuusali ja pari yksityishuonetta, ja ihmiset viettivät aikaa pääosin omissa oloissaan. Voin kuitenkin suositella paikkaa omaa rauhaa ja riippumattoja kaipaaville.

IMG_20180616_091455Makuusalien viihtyisä terassi vuoristonäkymällä

IMG_20180616_090948Aamiais- ja olohuone. Välipalaksi sai napata viikunoita hostellin puutarhasta!

IMG_20180616_091127Bingovinkki omiin viisuvalvojaisiin

IMG_20180617_172827Parasta pitkän päivän päätteeksi: lötköttely puutarhan riippumatoissa

1. päivä: päiväretki Skutarijärvelle ja pulahdus Adrianmereen

Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä matkustin Skutarijärven (Skadar-järven) kansallispuistoon. Podgorica on kätevä tukikohta erilaisille päiväretkille, koska bussi- ja junayhteydet eri puolille piskuista maata ovat sieltä erinomaiset. Varsinaista junaverkostoa maasta ei tosin löydy, vaan lähinnä yksi edestakaisin sahaava junalinja. Euron junalipulla matkustin Virpazarin kylään, josta löytyy yksi sisäänkäynti kansallispuistoon. Ensin oli kuitenkin selviydyttävä juna-asemalta kylän keskustaan. Olisin halunnut adoptoida kaikki asemalla pyörineet kulkukoirat, varsinkin yhden pienen reppanan, jota isommat kiusasivat. :(


Montenegrossa ei taideta oikein ymmärtää jalkakäytävien päälle – ilmeisesti kaikki autoilevat aivan lyhyimmätkin matkat? Tasapainoilin vilkkaan valtatien ja rautatien välisellä betonikorokkeella reilun puolen kilometrin verran, kun muutakaan järkevää kulkureittiä kylään ei ollut näkyvissä. Tien reunalla oli kylttejä, jotka pyysivät hidastamaan saukkojen tienylityspaikan kohdalla, mutta kaaharit tuskin ehtivät edes vilkaista niitä, saati sitten tien laidassa keikkuvaa laiskiaista.

Ahdistus iski heti kylään päästyäni yli-innokkaiden veneretkikauppiaiden muodossa.

“Hey, lady! HEY! Want a boat ride? Kayaking? Hiking? Taxi? Hey, HELLO! Anything? I can take you anywhere! HEY! Just give me ten euros!

Minulta eivät sillä kertaa saaneet kuin ikävän mulkaisun. Oikeastihan kymmenen euroa muutaman tunnin veneretkestä upeissa maisemissa on loistohinta, mutta aggressiivinen myyntitapa karkoitti viimeisetkin osallistumishalut. Mikäli ei ole liikkeellä omalla autolla, jokin näistä tyrkyllä olevista retkistä olisi todennäköisesti paras tapa tutustua kansallispuistoon ja saada vierailusta mahdollisimman paljon irti. Olisinpa itsekin ymmärtänyt tehdä hieman ennakkotutkimusta ja varautua tähän mahdollisuuteen. Nyt yllättäen iholle käyneiden takiaisten aiheuttamassa ärsytyksessä halusin vain mahdollisimman pian pois heidän näköpiiristään. En myöskään halunnut päätyä tällaisen kaupparatsun kanssa yksin veneeseen – viime kerralla vastaavassa tilanteessa jouduin katsomaan kipparin kännykästä videota parittelevista kilpikonnista maisemien sijaan.

IMG_20180616_115932Ensivilkaisulla apokalyptinen maisema – ötökät eivät kuitenkaan sataneet taivaalta, vaan hengailivat rauhassa valtavassa verkossaan

Päätin tehdä muutaman tunnin kävelyretken naapurikylään Godinjeen. Skutarijärven ympäri kulkee kapea, mutkitteleva autotie, jota pitkin kuljin itsekin. Liikennettä ei onneksi ollut kuin nimeksi, ja maisemat paranivat jatkuvasti mitä korkeammalle pääsin. Heti myös helpotti, kun kukaan ei enää yrittänyt myydä minulle mitään.
IMG_20180616_120712 IMG_20180616_123606


Godinjessa törmäsin paikallisten epäviralliseen kaatopaikkaan aivan tien vieressä – käytäntö, jota pyrittiin suitsimaan EU:n valistuskylteillä. Samanlaisia roskaläjiä (ja kylttejä) pystyi ajoittain bongailemaan myös junan ikkunasta.  Toivottavasti kyltit purevat tulevaisuudessa! Tässä taitaa olla kyseessä myös kotikonnuilta tuttu ilmiö: ihmiset eivät vain osaa täysin arvostaa kaikkea hienoa, mitä heidän ympärillään on.


Yksittäisestä roskavuoresta huolimatta suurin osa maisemasta oli kuin postikortista. Veneretkellä vuoria olisi päässyt näkemään hieman eri vinkkelistä, mutta olin kyllä ihan tyytyväinen myös ylläolevan kuvan evästaukomaisemiin. Auringonpaahteessa kävelyn päätteeksi halusin vielä uimaan, mutta parhaat rannat olivat automatkan päässä eikä busseja oman ymmärrykseni mukaan kulje tuolla kuin joidenkin harvojen järvenrantakylien välillä. Jätin hikipallerona liftaamisen myöhemmälle ja palasin jalkaisin Virpazariin. Koska päivää oli vielä jäljellä ja julkinen liikenne lähes ilmaista, hyppäsin hetken mielijohteesta taas junaan, jolla jatkoin Adrianmeren rannalle asti. Lippu maksoi jälleen vain euron.

IMG_20180616_161320Jalankulkutie Sutomoren juna-asemalta alas rannalle – ei polvivaivaisille!

IMG_20180616_181028Huomaa sateenkaari!

Jäin kyydistä Sutomoressa, koska Google Maps näytti sen olevan ensimmäinen aivan meren rannalla sijaitseva junapysäkki. Sutomore koostuu käytännössä yhdestä pitkästä rantakadusta, jonka varrella on turistin hyvä lyllertää. Ja tietysti itse uimarannasta, jonka pikkukivet hierovat kivasti jalkapohjia. Sain pikavisiitilläni sellaisen käsityksen, että tässä on erityisesti paikallisten suosima rantalomakohde. Samankaltaisia rantakyliä on varmasti kolmetoista tusinassa, mutta omiin tarkoituksiini se sopi täydellisesti: pääsin vilvoittelemaan kirkkaaseen meriveteen ennen illan ukkosmyrskyä, enkä muuta enää kaivannutkaan. Kahden euron paluumatkalla Podgoricaan ehdin sitten tuijotella ulos junan ikkunasta koko rahalla. Vaikkei olisi edes menossa mihinkään, Montenegrossa junamatkailu kannattaa jo pelkkien uskomattomien maisemien vuoksi.

IMG_20180616_183728 IMG_20180616_183550Kyllä, tämäkin kuva on räpsitty suoraan junan ikkunasta

2. päivä: kaupunkikierros Podgoricassa

Sääennuste oli toisena päivänä huono koko maahan. Olin alun perin suunnitellut ottavani junan toiseen suuntaan kohti Biogradska Goran kansallispuistoa, koska sitä reittiä moni on kehunut koko Euroopan hienoimmaksi maisemiltaan. Vaellus kansallispuiston vuoristossa olisi kuitenkin ollut todella typerä idea kovalla sateella ja ukkosella, joten pitkin hampain siirryin B-suunnitelmaan ja vietin päivän pääkaupungin rajallisia nähtävyyksiä kiertäen.

IMG_20180617_133647Ensivaikutelma: onpas hiljaista

IMG_20180617_134019Ei presidentinlinna, vaan arkisen kaupunginhallituksen pytinkiIMG_20180617_153020SuosikkisähkökaappiIMG_20180617_133043Hyvä, pojat!IMG_20180617_133059Taas riehutaanIMG_20180617_133128Onko tämä nyt sitä sissimarkkinointia? T: Tradenomi IMG_20180617_151223Tykkään tuosta ovelasti luimistelevasta, viiksekkäästä otuksestaIMG_20180617_133259Tämä selittääkin paljon paikallista ajotyyliä!IMG_20180617_134433Jotakin draamaa selvästi meneilläänIMG_20180617_134831Pääkaupungille pakollinen Tärkeä Setä Hevosen Selässä ™ -patsas
IMG_20180617_160040Suomenkin lähiöistä saisi löytyä hieman runsaammin kukkia ja muuta viidakkoaIMG_20180617_140523SuosikkisuihkulähdeIMG_20180617_142524Opasteiden määrästä päätellen tämä kellotorni on vanhan kaupungin päänähtävyysIMG_20180617_143306Pönötti siellä muitakin tornejaIMG_20180617_143824Sähköverkon anatomiaaIMG_20180617_150313Sedät kiipeävät huisin korkealleIMG_20180617_150724Kuten kotona Turussa, myös Podgoricassa parasta on kaupunkia halkova joki

Puolikas päivä riitti mainiosti kaupungin kiertelyyn, loppuajan pakoilin sadetta puun alla hostellin riippumatossa. Ei tästä kyllä varsinaista kaupunkilomakohdetta saa millään väännettyä, mutta toimii sadepäivänä.

How to Get from Podgorica Airport to the City Centre by Public Transport: Yes, It IS Possible (Kind of!)

Google the question in the title, like any budget-minded traveller heading to Montenegro would, and prepare to be met with a resounding response boiling down to just one word: “impossible”. Advice forums are full of people saying that there are no buses or trains, and that the only way out of the airport is by taxi. These same helpful folks often continue by recommending their “favourite” taxi company, which is not suspicious at all, nuh-uh. However, while planning my own trip, I came across a lone, rebellious comment stating that there might be other options. Being the cheapskate that I am, I obviously had to investigate it further. So, here are the results of my empirical research. In brief: yes, it is sort of possible, and I have the pictures to prove it.

Option 1: Podgorica Airport to Podgorica by Train

Try this first! There is a train station about one kilometre from the airport, and it’s a fairly quick and easy walk that takes about 10-15 minutes. When you first step out of the airport, shake the numerous taxi drivers peddling their services and yelling about how there is no bus, and exit the parking lot to the only street leading out towards the main road. Note that there are no sidewalks and the cars drive by fast, but for most of the way you can walk on a gravel path that follows the road on the right.

IMG_20180615_194905This is how the gravel path looks, the road is on the left behind the bushes

IMG_20180615_195257This is right before the bridge over the railroad starts – do not enter the bridge; instead, cross the road to the left side

IMG_20180615_195330Keep walking down on the left side of the bridge

IMG_20180615_195534When the tarmac turns into gravel again, you’re almost there

IMG_20180615_195639Aaaand there it is! Cross the tracks to get to the station

IMG_20180615_195730 Looking in the Podgorica direction

The empty shack of a station may seem abandoned, but don’t let it fool you: the train does stop there. I’ve seen locals hop on the train on my way from Podgorica to Virpazar and back. However, the main problem is that there are only ten daily connections, so if your flight schedule doesn’t match the train schedule, you’ll have to opt for the bus. You can check the train timetable here: http://www.zcg-prevoz.me/search, from station “Aerodrom” to station “Podgorica”.

Option 2: Podgorica Airport to Podgorica by Bus

Okay, so the train schedule doesn’t match yours? No worries, you’re already halfway to the bus stop. Keep following the path on the left side of the bridge to reach the main road.

IMG_20180615_200003Walk past the basketball court and keep going

IMG_20180615_200113The bridge across the tracks ends here, keep walking on this narrow path. At some point you can switch back to the right side of the road again

IMG_20180615_200514The road from the airport meets the main road at this traffic circle. Take the exit to the right in the Podgorica direction

IMG_20180615_200701A wild pavement appears! And disappears. And appears again.

IMG_20180615_200752Almost there! Just have to cross this blue bridge and walk a tiny bit further

IMG_20180615_201134Voilà! The bus stop is next to the Pizza Restaurant Ester

IMG_20180615_202639A single journey ticket costs 0.90€ (June 2018)

A bus sped up past me a minute before I reached the stop, but on a Friday night I only had to wait about 15 minutes before the next one arrived. I tried to look for the bus timetables online, but had no luck there. I assume they run fairly regularly. If you see any locals waiting at the same stop, you’re golden. I’ve also come across a few random comments on a mysterious “L20” bus line that supposedly runs all the way to the airport seven times a day, but unfortunately I could not confirm its existence. Further research is needed there.

But Is It Worth It?

Alright, before you embark on this epic journey to the bus stop, you must first decide how much you value your time, effort and safety. The taxi to the city costs around 15€ (or less if you manage to negotiate it down or book in advance), a single bus ticket costs 0.90€, and a train ticket costs 1€. It is a 2.5 km walk to the bus stop, which took me about half an hour + 15 minutes of waiting time. How much would you have to save to make it worth the hike, the time, and the risk of being run over by the reckless drivers?

I feel like the train/bus option is great for cheap solo backpackers like myself, but when you have two or more people in your group, the cost per person is significantly reduced if you just take the easy way out and hop on a taxi. I would also think twice before attempting this with a heavy trolley bag.

For me, a major perk of this public transport option was the mere fact I got to avoid taxis! I haven’t been scammed often when travelling, but the few times I’ve been left feeling ripped off or just generally bamboozled, a taxi driver has almost always been somehow involved. So, personally, I’m willing to go the literal extra mile to avoid them. Your mileage may vary.

Let me know in the comments if any of this was helpful! :)


May Day Camping in Nuuksio National Park


This year I skipped the traditional May Day celebrations in the city and headed out into the woods, instead. We, our group of four ladies, decided to go camping in Nuuksio National Park. The timing was perhaps not ideal: it was the last rainy weekend before a month-long heatwave. I had also managed to fumble with my phone, messing up the camera settings, which I of course only noticed back home when uploading the pictures on my laptop. So, please enjoy these grainy, 90s style photos! At least the company was exactly what it was supposed to be.

This wasn’t our first camping trip together: we’ve already been to the exquisite Repovesi National Park in the past. In fact, I would love to see all of Finland’s national parks, but often my plans don’t come into fruition because many of the parks seem too hard to reach without your own car. That is one of the main reasons we picked Nuuksio as our destination: it is very easy to reach by public transport. Affordable bus connections run regularly back and forth. This could be a great day trip for anyone visiting Helsinki, as well! For more information, visit http://www.nationalparks.fi/nuuksionp



For the first night, we put up tents by the Holma-Saarijärvi campfire site, where we got to enjoy our solitude until the dog walkers arrived the following morning. We had originally planned to spend the night by Lake Mustajärvi, but it was buzzing with people there – probably due to its proximity to the parking lot and bus stop. Sure, it was heart-warming to watch a bunch of excited tourists queue up in front of an exotic log shelter for their brief chance to wave an axe around while posing for the camera, but enough was enough. I’m glad we decided to walk a couple kilometres further into the woods. After our camp was all set by dusk, we still had to walk to Siikaniemi and back to pick up Emmi, our last arrival.

Never mind the rain, there aren’t many things better than an evening by the campfire.

The next morning was foggy, but soon enough the skies cleared up and we were treated to a fantastic teaser of the sunny month ahead of us. Our plan for the day consisted of a decent workout, i.e. walking around the park while lugging all our stuff in our backpacks. Even though Nuuksio is quite compact for a national park, it’s still very much possible to rack up thousands of steps there, at least if Redds’s smart watch can be trusted. If my memory serves me right, we easily hit the 40 km milestone within a couple of days. It’s also impressive how many different kinds of flora and fauna, landscapes and frog concerts can be found within such a limited area.






We hiked to the other side of the park, Kattila, where it took us a while to find the giant’s kettle (or pothole, or “holy hole” as Redds likes to call them) that gave the area its name. According to my faint memories, I’ve only ever seen a pothole once before in my life, back on an elementary school field trip. But that was ages and ages ago. I don’t know what it is about these things that still fascinates me, decades later.




Our next camping spot was off the marked trails in Iso-Holma, which seemed like a popular spot despite the lack of signposts. We were lucky to arrive early – we got an amazing camping spot with our own, sunny, private beach, when the late arrivals had to walk past us and further into the woods. All day of sweating inspired Redds and I to take a dip in the chilly pond. That was a new record for me, as I’ve never even considered wild swimming in Finland in April before!



Photo: Emmi-Riika S.Photo: Emmi-Riika S.



I would have loved to finish this blog post with the sunset picture above, but it would have painted too rosy a picture of the weekend as a whole. The final morning was, again, rainy and cold. If this camping trip had had its own theme song, it would have been just the sound of raindrops trying their best to pierce the tent fabric, maybe spiced with a massive bass drop.


5/5, would recommend!

Vapputelttailua Nuuksion kansallispuistossa


Tänä vuonna juhlistin vappua hieman perinteisestä poikkeavissa tunnelmissa, kun lähdimme nelihenkisen Hallituksen voimin telttaretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Kyseessä oli kaikin puolin nappisuoritus: retki ajoittui viimeiseen sateiseen viikonloppuun ennen toukokuun helleaaltoa, ja olin myös huomaamattani onnistunut räpeltämään väärät asetukset päälle kännykkäkameraani. Huomasin virheen vasta purkaessani kuvia läppärille, joten nyt päästäänkin nauttimaan rakeisesta ysärilaadusta! Onneksi seura sentään oli juuri sitä mitä pitikin.

Olemme aikaisemmin käyneet samalla porukalla retkeilemässä jo Repoveden kansallispuistossa. Tutustuisin mielelläni vaikka kaikkiin muihinkin Suomen kansallispuistoihin, mutta moni reissu on jäänyt tekemättä oman auton puuttuessa. Nuuksio valikoituikin retkikohteeksemme mm. siksi, koska sinne pääsee helposti myös bussilla. Lisätietoa: http://www.luontoon.fi/nuuksio


Ensimmäiseksi yöksi pystytimme leirin Holma-Saarijärven nuotiopaikan kupeeseen, jossa saimme olla kaikessa rauhassa seuraavan aamun koiranulkoiluttajien saapumiseen asti. Alun perin olimme suunnitelleet yöpyvämme Mustalammen teltta-alueella, mutta siellä ihmisiä kuhisi kuin muurahaisia pesässä – varmaankin parkkipaikkojen ja bussipysäkin läheisyydestä johtuen. Oli toki jokseenkin liikuttavaa, kuinka innoissaan turistijoukot jonottivat Pohjolan eksotiikkaa huokuvan halkoliiterin edessä omaa vuoroaan poseerata kirves olalla kameralle, mutta ei sitä tohinaa olisi koko iltaa jaksanut seurata. Kannatti kävellä hieman pidemmälle luonnon helmaan. Leirin pystytyksen jälkeen kävelimme iltahämärissä vielä Siikaniemeen ja takaisin hakemaan Emminkin mukaan kokoustamaan.

Emmin blogista löytyy kattavampi raportti samasta retkestä, ja mikä hienointa: ajoissa julkaistuna! Tällä laiskiaisblogissa julkaisut tapahtuvat yleensä tällaisella puolentoista kuukauden viiveellä, vaikka kovasti pyrinkin skarppaamaan. :)

Sateesta viis, iltanuotiolla on aina hyvä olla.

Vappuaaton aamuna sumu väistyi auringon tieltä ja saimme pientä esimakua tulevasta toukokuusta. Päivän ohjelmassa oli urheilua, eli kävelyä ristiin rastiin puistoa rinkat selässä. Vaikka Nuuksio on kansallispuistoksi varsin kompakti, kyllä sielläkin halutessaan pääsee ihan mukaviin askelmittarilukemiin, ainakin jos Reddsin älykelloon on luottamista. Parin päivän aikana taisi mennä 40 kilometriä rikki, ellen aivan väärin muista. On myös vaikuttavaa, miten monenlaista maastoa ja sammakkokonserttia niin pienelle alueelle voi mahtua.






Kuljimme Kattilaan asti, jossa pienimuotoisen eksyksissä harhailun jälkeen pääsimme ihailemaan hiidenkirnua (tai Reddsin sanoin “pyhää reikää”), jonka mukaan alue on nimetty. Hämärien muistikuvieni mukaan olisin tätä ennen nähnyt hiidenkirnun vain kerran elämässäni joskus alakoulun luokkaretkellä, mutta siitä nyt on jo ikuisuus tai parikin. Kummasti sellainen pieni, pyöreä kolo kalliossa edelleen jaksaa säväyttää.




Varsinaisen vappuleirin pystytimme merkittyjen reittien ulkopuolella sijaitsevalle Iso-Holmalle, joka opasteiden puutteesta huolimatta vaikutti varsin suositulta leiripaikalta. Kannatti saapua ajoissa – saimme mahtavan telttapaikan omalta, aurinkoiselta rannalta aivan nuotiopaikan vierestä, kun mattimyöhäiset joutuivat jatkamaan pidemmälle puiden siimekseen. Päivän hikoilun jälkeen uskaltauduimme Reddsin kanssa jopa heittämään talviturkit hyiseen lampeen, josta tulikin uusi ennätys! En ole koskaan aiemmin edes harkinnut luonnonvesissä uimista huhtikuussa.



Photo: Emmi-Riika S.Kuva: Emmi-Riika S.



Olisin mielelläni päättänyt tämän postauksen tuohon ylläolevaan auringonlaskukuvaan, mutta inhorealismin ystävänä en halunnut antaa liian ruusuista kuvaa retkestämme kokonaisuutena. Viimeinen aamu nimittäin vietettiin taas virkistävässä kevätsateessa hytisten. Jos tällä retkellä olisi ollut oma teemabiisi, se olisi vain pisaroiden ropinaa telttakankaaseen tymäkän basson höystämänä.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Suosittelen sullekin!

Ihmiskokeessa: elämää testirottana

Pitkän matkajuttusarjan jälkeen nyt vaihteeksi jotain ihan muuta! Lähdin alkuvuonna pieneltä osin uteliaisuudesta ja suurelta osin ahneudesta mukaan lääketutkimukseen, jossa roolinani oli toimia kuuliaisena koehenkilönä markkinoille tähtäävälle lääkevalmisteelle. Mitäpä sitä ei kokeilisi uutta matkakassaa kartuttaakseen.

Testirotan rekrytointi

Kaikki alkoi Facebook-mainoksesta, jossa etsittiin vapaaehtoisia osallistujia tutkimukseen. Lähetin sähköpostia annettuun osoitteeseen, ja pian sain vastauksena yksityiskohtaisemman tutkimusesitteen, jossa kerrottiin tutkimuksen kulusta, riskeistä ja korvauksista. Muutamaa päivää myöhemmin tutkimushoitaja teki minulle puhelimitse alkuhaastattelun, jossa arvioitiin soveltuvuuttani koehenkilöksi. Koehenkilön oli oltava mm. tietyn ikäinen, terve, tupakoimaton ja normaalipainoinen, eikä säännöllistä lääkitystä saanut olla. Luotettavan ehkäisyn oli myös oltava kunnossa, sillä tutkimuksen aikana oli ehdottomasti vältettävä raskaaksi tuloa. Lisäksi oli sitouduttava olemaan käyttämättä alkoholia koko tutkimusjakson ajan.

Kysymyspatteristosta selvittyäni minulle varattiin aika puolentoista tunnin alkututkimukseen, johon sisältyivät virtsa- ja verinäytteet, sydänfilmi, pituuden ja painon mittaus, verenpaineen mittaus ja lääkärin tekemä haastattelu. Näytteistä ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten osallistumiseni oli näin varmistettu.

Ensimmäinen tutkimuspäivä

Yön pakkasessa ja pimeydessä, ennen kello seitsemää, raahauduin laboratoriolle kylmissäni, väsyneenä ja nälkäisenä – kaltaiselleni yöpalojen ystävälle oli kärsimystä paastota jo iltakymmenestä asti. Ensi töiksemme meitä kaikkia seitsemää osallistujaa pyydettiin jättämään omaisuutemme lukittaviin kaappeihin ja vaihtamaan yllemme jotakin väljää ja mukavaa, mikä käytännössä tarkoitti telttamaista, vaaleanpunaista sairaalapaitaa ja omia verkkareita. Seuraavaksi jonotimme pissimään purkkiin huume- ja raskausseulaa varten hoitajan vahtiessa vessakopin oven takana. Lopuksi kyynärtaipeeseen tökättiin epämukavahkon tuntuinen kanyyli ja kurkusta hulautettiin alas testattava pilleri. Voiko ihanammin päivän enää alkaa!

IMG_20180123_084255Terveellä verrokilla oli tässä varsin sairas olo

Jokaiselle osallistujalle oli varattu oma sairaalasänky, ja suurin osa 13-tuntisesta tutkimuspäivästä kuluikin puolihorroksessa siinä rötkötellessä. Olin ottanut mukaan läppärin ja tenttikirjoja, koska optimistisesti kuvittelin saavani tuon pakkolevon aikana hurjasti opiskeluun liittyviä rästihommia pois päiväjärjestyksestä. Oli muuten väärin kuviteltu, mikä ei liene tulevan kenellekään muulle suurena yllätyksenä. Heti lääkeannoksen nielemisen jälkeen hoitajat alkoivat kiertää vartin välein ottamassa jokaiselta verinäytteitä. Tätä kesti ensimmäiset pari tuntia. Yritäpä keskittyä opiskeluun, kun väsymys painaa, nälkä kiusaa ja joku verenimijä on jatkuvasti ronkkimassa kyynärvarttasi. Tyydyin torkahtelemaan viiden minuutin pätkissä.

Näytteidenottojen välit pitenivät muutaman tunnin jälkeen, mutta ruokaa saimme ensimmäisen kerran vasta puoliltapäivin. Olin viimeksi paastonnut samanlaisen 14 tunnin ikuisuuden verran ainoastaan teiniaikoinani – ja silloinkin vain siksi, koska saatoin välillä nukkua 16 tuntia putkeen. Hiilaripitoinen laitosruoka tuntui hulahtavan suoraan kropan läpi, ja tunnin päästä oli taas huutava nälkä. Seuraava ruokailu oli kuitenkin vasta viideltä. Suklaan- ja salmiakinhimo kalvoi, mutta napostelu oli koko päivän ajan pannassa. Edes kahvia tai teetä ei saanut ottaa. Join vettä nälkääni ja juoksin vessassa.

IMG_20180123_120657Kinkkukiusaus kiusaa taas

Kuvittelin aina, että päikkäreiden nukkuminen maksua vastaan olisi maailman parasta työtä, mutta todellisuudessa makoilu alkoi tympiä ja aiheuttaa heikkoa oloa jo iltapäivällä. Yritin viihdyttää itseäni katsomalla sarjoja, mutta labran wifi oli liian hidas pyörittämään Netflixiä. Kanyyli tuntui ikävältä. Meille oli heti aamusta jaettu Disney-hahmoihin verhoillut pikkupotilaiden kuumavesipullot lievittämään jomotusta, mutta niitä ei riittänyt kaikille. Hoitaja lämmitti ilman jääneille mikrossa kauratyynyjä, ja loppuillan huoneessa leijaili kärventynyt katku, mikä ei ainakaan helpottanut orastavaa päänsärkyäni. Viimeinen näyte otettiin iltakahdeksalta, jonka jälkeen saimme vihdoin luopua kanyyleista loppuviikoksi ja pääsimme kotiin.

Tutkimuksen jatko

Vaikka kanyyleista päästiin, tutkimuspäivää seuraavina kolmena aamuna oli kuitenkin raahauduttava takaisin labraan antamaan pikainen verinäyte. Koko toimitus kesti vain viitisen minuuttia kerrallaan, mutta heräämisen ja lähtemisen raskaus kasvoi aamu aamulta. Viikonloppu ja sitä seuraava taukoviikko tuntuivatkin todelliselta luksukselta, kun mustelmille mennyt kyynärtaive sai lepoa piikeiltä ja itse sain nukkua yli seitsemään.

Seuraavalla tutkimusviikolla sama kaava toistui: toinen tutkimuspäivä oli tarjottuja ruokia myöten identtinen ensimmäisen kanssa, paitsi sillä kertaa palaneen kauran käryltä onneksi vältyttiin. Viimeisenä näytteenottoaamuna “oma” hoitajani oli vaihtunut toiseen, joka bonuksena kipeytti käsivarttani entisestään: piikki luiskahti ensin vinottain hoitajan desinfiointiaineesta liukkaista käsistä, osui sitten johonkin hermooni ja putosi lopuksi lattialle. Vika oli kuulemma minun, kun en osannut olla paikallani. Olin kuitenkin toiminut ammattimaisena neulatyynynä jo kaksi viikkoa eikä kukaan ollut aikaisemmin huomauttanut tästä ongelmastani. Erikoista. Kättä särki koko seuraavan viikon, mutta onneksi pysyvältä haitalta vältyttiin. Tutkimus päättyi lopputarkastukseen, jossa tehtiin samat mittaukset kuin alkutarkastuksessakin.

No mitäs läksit – kannattiko?

Tähän en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä, kuinka lääketutkimusta tehdään, mutta pelkkä uteliaisuus ei toimisi motivaattorina enää toista kertaa. Olisi myös hurskastelua väittää, että toimin epäitsekkäästi tieteen ja ihmiskunnan hyväksi. Tässä ei ollut kyse minkään mullistavan, uuden syöpälääkkeen kehittelystä, vaan jo pitkään markkinoilla olleen sienilääkkeen rinnakkaisvalmisteen imeytymistutkimuksesta. Se pieni, rahallinen korvaus oli kyllä oman osallistumispäätökseni keskiössä. Jostain kumman syystä kaikki oman ryhmäni koekaniinit olivatkin opiskelijoita.

Korvausten suuruus vaihtelee eri tutkimusten välillä. Osallistujille korvataan ansionmenetykset tutkimuspäivien osalta, tai jos ansiotuloja ei ole, maksetaan KELAn työttömyyspäivärahan suuruista korvausta, eli reilut 30 euroa per päivä. Matkakulut kodin ja tutkimuskeskuksen välillä korvataan myös. Lisäksi tutkimuksen aiheuttamasta “vaivasta ja epämukavuudesta” maksetaan kertakorvaus, jonka suuruus pyörii muutamien satasten paikkeilla. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa. Esimerkkilaskelma itse saamastani korvauksesta näyttää tältä:

  • Korvaukset tutkimus- ja näytteenottopäiviltä: 8 * 32,40€ = 259,20€
  • Haittakorvaus vaivasta ja epämukavuudesta: 170€
  • Edestakaiset matkakulut kaikilta käyntipäiviltä paikallisbussien hinnaston mukaisesti.

Yhteensä: 429,20€ + matkakulut, miinus verot koko summasta. Ei tällä varsinaisesti rikastumaan pääse. Olin etukäteen laskenut “tuntipalkaksi” kertyvän noin 14 euroa (alku- ja lopputarkastus yhteensä n. 3 h, 2 tutkimuspäivää yhteensä 26 h, 6 verinäytteen antoa à 10 min). En kuitenkaan osannut ennakoida, saati hinnoitella, paastoamisen ja normaalia aikaisempien aamuherätysten arvoa. Kuvittelin myös pystyväni opiskelemaan tehokkaasti “palkan” juostessa. Korvaussumma tuntuikin etukäteen huomattavasti houkuttelevammalta kuin millaiseksi se jälkikäteen osoittautui.

Hieman suuremmille rahoille pääsee, jos osallistuu ikävämpiin tutkimuksiin. Itse valitsin flukonatsolitutkimuksen sen suhteellisen helppouden ja vähäisten riskien vuoksi: ei kuulostanut liian pahalta niellä yhteensä kahta pilleriä yleisesti hyvin siedettyä, reseptivapaata lääkettä, antaa verinäytteitä päälle ja mennä illaksi kotiin. Sivuvaikutuksia en lopulta huomannut lainkaan. Tarjolla oli myös mm. MS-taudin hoidossa käytettävän lääkkeen tutkimusta, mutta onneksi jätin sen väliin. Siinä lääkettä piikitettiin suoraan lihakseen, ja koehenkilöiden tuli jäädä yön yli tarkkailtavaksi tutkimuskeskukseen. Juttelin yhden tällaisen MS-tutkimuksen osallistujan kanssa, ja hän oli viettänyt hyvän aikaa omasta tutkimusvuorokaudestaan kuumehorkassa. Ei kiitos sellaista minulle.

IMG_20180427_143200_01_02Lent my body to science and all I got was this lousy t-shirt

Tässä vielä tiivistettynä:

Mitä? Anna kroppasi tieteen ja suurten lääkefirmojen käyttöön jo eläessäsi.

Miten? Ota suoraan yhteyttä tutkimuksen järjestäjiin. Ainakin Orion ja CRST järjestävät näitä, mutta pikaisella googlauksella löytyy varmasti muitakin.

Miksi? Lisätuloa epätoivoisen persaukisille. Opiskelijat ja työttömät hyötykäyttöön!

Hitchhiking from Northern Sweden to Norway: Abisko-Tromsø

Well, well, well. It’s been a while (!) since I last wrote anything here – all my writing energy was spent on my Bachelor’s thesis. But now that I’ve wrapped up that project, it’s time to finally finish the grand Kungsleden saga. At the end of our hike, we hitchhiked from Abisko to Tromsø, where we rested for a couple of nights before flying back home to our beloved Turku.

Day 7 Continues: Hitchhiking from Abisko to Tromsø

Due to its sparse population and even sparser traffic, it’s easy to assume Northern Sweden would make for terrible hitchhiking territory. However, in our experience it was quite the opposite: our journey from Sweden to Norway was smooth and comfortable. It is possible to catch a train or bus from Abisko to Narvik, and a connecting bus from Narvik to Tromsø. The total price would be around 45-60 EUR per person, and there’s only a handful of daily connections. We managed to save both time and money by hitchhiking.

In the afternoon we left the Abisko mountain station and positioned ourselves by the only road (E10) leading to Narvik, Norway. It didn’t take long for us to catch the first of our four rides, when a father-daughter duo picked us up and dropped us off at the next village, 10 km closer to our destination. In Björkliden we kept our thumbs up for twenty long minutes until a young Norwegian woman stopped her car and told us to get in. Right before the Norwegian border, we stopped for some last-minute grocery shopping before continuing all the way to Bjerkvik, Norway.

There’s a perfect hitchhiking spot right next to the Esso in Bjerkvik, where cars heading north slowly exit a traffic circle to get on the E6. Before we knew it, an older Norwegian gentleman had picked us up and taken us all the way to Nordkjosbotn. On our way he stopped for gas and bought a coffee for Chef and, upon hearing I’m not a fan of coffee, a chocolate bar for me. :) At this point, Mister D. texted Chef to let us know he had made it to Abisko and was ready to party. Sorry D., too late! We were long gone by then. We did invite him to visit us in Turku so we could celebrate again together, but so far he hasn’t taken us up on our offer.

IMG_4287Hitchhiking views in Nordkjosbotn – Santa biking in the river?

Our final hitching spot was where the E6 ends and meets the E8. Again, we were soon picked up by a man from Tromsø who took us all the way to the campground parking lot! His own house was located a bit outside the city, but he said he was happy to make the extra five-kilometre drive for us. He had also used to hitchhike when was younger and wanted to pay it forward. Feeling extremely grateful, we accepted his offer and finally made it to Tromsø Camping, where we put up our tent in the dark. Our plans for the rest of the evening only included a meal and a hot shower, oh the luxury!

Day 8: Touring Tromsø

During the past week, our towels hadn’t completely dried up even once, and on the eighth day our clothes, too, began to exude a hint of an exotic aroma. We decided to make full use of the campground facilities and do a load of laundry while having breakfast. Washing one load cost a whopping 10 EUR, but a clean set of clothes would be worth it. Unfortunately, the price didn’t include any washing detergent! Figuring that a wash without detergent would be better than no wash at all, we put all our textiles through the washer and dryer. Another mistake! The rotten aroma of dirty towels emanating from the dryer filled the entire room and lingered in the air long after we had already slinked away in shame (I checked later). Sorryyyy.

IMG_4335View from the Tromsø bridge connecting the mainland to the city centreIMG_4339Arctic Cathedral

Unwilling to let the laundry disaster discourage us, we set out for the sights and walked a couple kilometres from the camping to the city centre. Chef had managed to break the frames of his glasses, so we visited the first optician we spotted on our way. They just happened to be celebrating 50 years in business, so we got to enjoy some cake and refreshments while waiting for the glasses to be repaired. Perfect timing!

IMG_4328Hustle and bustle in the city centreIMG_4332Feathered street patrolIMG_4330

The cake made for an excellent appetiser before lunch, which was our only chance of eating out budget-wise. We chose the cosy-looking Emma’s Dream Kitchen, where Chef got a taste of whale and I ended up with a fish dish. After this welcome break, we rolled on. Literally.

emmasEmmas Drømmekjøkken

IMG_4308Lunch à la Polaria

The obligatory sights in Tromsø include both the aquarium Polaria and the beer hall of Mack brewery, and naturally we checked both off our list. At Mack’s, Chef ordered the tasting menu which included six (I think?) varieties of beer, while I focused on emptying my pint of cider. Fortunately, we made it to the pub about half an hour before a busload of loud Germans arrived, otherwise it would have been nearly impossible to look around and take in all the decorations.

mackBetter advice for Norway: “keep your life savings, drink water”. Compared to the price list from 1939, the cost of getting wasted had risen ever-so-slightly :)

To finish off the day, we headed to the final, obligatory tourist destination: the Fjellheisen cable car takes visitors to a viewpoint 421 metres above the sea, which boasts terrific views over the city and the surrounding mountain ranges. Once again, our timing was perfect to enjoy the glorious sunset. Unfortunately, I’m not good enough at photography to really do any justice for the majestic natural spectacle we got to experience, but it was definitely worth the price of the cable car ticket (~19 EUR). An excellent end to an excellent trip!

IMG_4350Happy campers. Notice the snack chocolate peeking out of my pocket :D
IMG_4360 IMG_4358