Ihmiskokeessa: elämää testirottana

Pitkän matkajuttusarjan jälkeen nyt vaihteeksi jotain ihan muuta! Lähdin alkuvuonna pieneltä osin uteliaisuudesta ja suurelta osin ahneudesta mukaan lääketutkimukseen, jossa roolinani oli toimia kuuliaisena koehenkilönä markkinoille tähtäävälle lääkevalmisteelle. Mitäpä sitä ei kokeilisi uutta matkakassaa kartuttaakseen.

Testirotan rekrytointi

Kaikki alkoi Facebook-mainoksesta, jossa etsittiin vapaaehtoisia osallistujia tutkimukseen. Lähetin sähköpostia annettuun osoitteeseen, ja pian sain vastauksena yksityiskohtaisemman tutkimusesitteen, jossa kerrottiin tutkimuksen kulusta, riskeistä ja korvauksista. Muutamaa päivää myöhemmin tutkimushoitaja teki minulle puhelimitse alkuhaastattelun, jossa arvioitiin soveltuvuuttani koehenkilöksi. Koehenkilön oli oltava mm. tietyn ikäinen, terve, tupakoimaton ja normaalipainoinen, eikä säännöllistä lääkitystä saanut olla. Luotettavan ehkäisyn oli myös oltava kunnossa, sillä tutkimuksen aikana oli ehdottomasti vältettävä raskaaksi tuloa. Lisäksi oli sitouduttava olemaan käyttämättä alkoholia koko tutkimusjakson ajan.

Kysymyspatteristosta selvittyäni minulle varattiin aika puolentoista tunnin alkututkimukseen, johon sisältyivät virtsa- ja verinäytteet, sydänfilmi, pituuden ja painon mittaus, verenpaineen mittaus ja lääkärin tekemä haastattelu. Näytteistä ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten osallistumiseni oli näin varmistettu.

Ensimmäinen tutkimuspäivä

Yön pakkasessa ja pimeydessä, ennen kello seitsemää, raahauduin laboratoriolle kylmissäni, väsyneenä ja nälkäisenä – kaltaiselleni yöpalojen ystävälle oli kärsimystä paastota jo iltakymmenestä asti. Ensi töiksemme meitä kaikkia seitsemää osallistujaa pyydettiin jättämään omaisuutemme lukittaviin kaappeihin ja vaihtamaan yllemme jotakin väljää ja mukavaa, mikä käytännössä tarkoitti telttamaista, vaaleanpunaista sairaalapaitaa ja omia verkkareita. Seuraavaksi jonotimme pissimään purkkiin huume- ja raskausseulaa varten hoitajan vahtiessa vessakopin oven takana. Lopuksi kyynärtaipeeseen tökättiin epämukavahkon tuntuinen kanyyli ja kurkusta hulautettiin alas testattava pilleri. Voiko ihanammin päivän enää alkaa!

IMG_20180123_084255Terveellä verrokilla oli tässä varsin sairas olo

Jokaiselle osallistujalle oli varattu oma sairaalasänky, ja suurin osa 13-tuntisesta tutkimuspäivästä kuluikin puolihorroksessa siinä rötkötellessä. Olin ottanut mukaan läppärin ja tenttikirjoja, koska optimistisesti kuvittelin saavani tuon pakkolevon aikana hurjasti opiskeluun liittyviä rästihommia pois päiväjärjestyksestä. Oli muuten väärin kuviteltu, mikä ei liene tulevan kenellekään muulle suurena yllätyksenä. Heti lääkeannoksen nielemisen jälkeen hoitajat alkoivat kiertää vartin välein ottamassa jokaiselta verinäytteitä. Tätä kesti ensimmäiset pari tuntia. Yritäpä keskittyä opiskeluun, kun väsymys painaa, nälkä kiusaa ja joku verenimijä on jatkuvasti ronkkimassa kyynärvarttasi. Tyydyin torkahtelemaan viiden minuutin pätkissä.

Näytteidenottojen välit pitenivät muutaman tunnin jälkeen, mutta ruokaa saimme ensimmäisen kerran vasta puoliltapäivin. Olin viimeksi paastonnut samanlaisen 14 tunnin ikuisuuden verran ainoastaan teiniaikoinani – ja silloinkin vain siksi, koska saatoin välillä nukkua 16 tuntia putkeen. Hiilaripitoinen laitosruoka tuntui hulahtavan suoraan kropan läpi, ja tunnin päästä oli taas huutava nälkä. Seuraava ruokailu oli kuitenkin vasta viideltä. Suklaan- ja salmiakinhimo kalvoi, mutta napostelu oli koko päivän ajan pannassa. Edes kahvia tai teetä ei saanut ottaa. Join vettä nälkääni ja juoksin vessassa.

IMG_20180123_120657Kinkkukiusaus kiusaa taas

Kuvittelin aina, että päikkäreiden nukkuminen maksua vastaan olisi maailman parasta työtä, mutta todellisuudessa makoilu alkoi tympiä ja aiheuttaa heikkoa oloa jo iltapäivällä. Yritin viihdyttää itseäni katsomalla sarjoja, mutta labran wifi oli liian hidas pyörittämään Netflixiä. Kanyyli tuntui ikävältä. Meille oli heti aamusta jaettu Disney-hahmoihin verhoillut pikkupotilaiden kuumavesipullot lievittämään jomotusta, mutta niitä ei riittänyt kaikille. Hoitaja lämmitti ilman jääneille mikrossa kauratyynyjä, ja loppuillan huoneessa leijaili kärventynyt katku, mikä ei ainakaan helpottanut orastavaa päänsärkyäni. Viimeinen näyte otettiin iltakahdeksalta, jonka jälkeen saimme vihdoin luopua kanyyleista loppuviikoksi ja pääsimme kotiin.

Tutkimuksen jatko

Vaikka kanyyleista päästiin, tutkimuspäivää seuraavina kolmena aamuna oli kuitenkin raahauduttava takaisin labraan antamaan pikainen verinäyte. Koko toimitus kesti vain viitisen minuuttia kerrallaan, mutta heräämisen ja lähtemisen raskaus kasvoi aamu aamulta. Viikonloppu ja sitä seuraava taukoviikko tuntuivatkin todelliselta luksukselta, kun mustelmille mennyt kyynärtaive sai lepoa piikeiltä ja itse sain nukkua yli seitsemään.

Seuraavalla tutkimusviikolla sama kaava toistui: toinen tutkimuspäivä oli tarjottuja ruokia myöten identtinen ensimmäisen kanssa, paitsi sillä kertaa palaneen kauran käryltä onneksi vältyttiin. Viimeisenä näytteenottoaamuna “oma” hoitajani oli vaihtunut toiseen, joka bonuksena kipeytti käsivarttani entisestään: piikki luiskahti ensin vinottain hoitajan desinfiointiaineesta liukkaista käsistä, osui sitten johonkin hermooni ja putosi lopuksi lattialle. Vika oli kuulemma minun, kun en osannut olla paikallani. Olin kuitenkin toiminut ammattimaisena neulatyynynä jo kaksi viikkoa eikä kukaan ollut aikaisemmin huomauttanut tästä ongelmastani. Erikoista. Kättä särki koko seuraavan viikon, mutta onneksi pysyvältä haitalta vältyttiin. Tutkimus päättyi lopputarkastukseen, jossa tehtiin samat mittaukset kuin alkutarkastuksessakin.

No mitäs läksit – kannattiko?

Tähän en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä, kuinka lääketutkimusta tehdään, mutta pelkkä uteliaisuus ei toimisi motivaattorina enää toista kertaa. Olisi myös hurskastelua väittää, että toimin epäitsekkäästi tieteen ja ihmiskunnan hyväksi. Tässä ei ollut kyse minkään mullistavan, uuden syöpälääkkeen kehittelystä, vaan jo pitkään markkinoilla olleen sienilääkkeen rinnakkaisvalmisteen imeytymistutkimuksesta. Se pieni, rahallinen korvaus oli kyllä oman osallistumispäätökseni keskiössä. Jostain kumman syystä kaikki oman ryhmäni koekaniinit olivatkin opiskelijoita.

Korvausten suuruus vaihtelee eri tutkimusten välillä. Osallistujille korvataan ansionmenetykset tutkimuspäivien osalta, tai jos ansiotuloja ei ole, maksetaan KELAn työttömyyspäivärahan suuruista korvausta, eli reilut 30 euroa per päivä. Matkakulut kodin ja tutkimuskeskuksen välillä korvataan myös. Lisäksi tutkimuksen aiheuttamasta “vaivasta ja epämukavuudesta” maksetaan kertakorvaus, jonka suuruus pyörii muutamien satasten paikkeilla. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa. Esimerkkilaskelma itse saamastani korvauksesta näyttää tältä:

  • Korvaukset tutkimus- ja näytteenottopäiviltä: 8 * 32,40€ = 259,20€
  • Haittakorvaus vaivasta ja epämukavuudesta: 170€
  • Edestakaiset matkakulut kaikilta käyntipäiviltä paikallisbussien hinnaston mukaisesti.

Yhteensä: 429,20€ + matkakulut, miinus verot koko summasta. Ei tällä varsinaisesti rikastumaan pääse. Olin etukäteen laskenut “tuntipalkaksi” kertyvän noin 14 euroa (alku- ja lopputarkastus yhteensä n. 3 h, 2 tutkimuspäivää yhteensä 26 h, 6 verinäytteen antoa à 10 min). En kuitenkaan osannut ennakoida, saati hinnoitella, paastoamisen ja normaalia aikaisempien aamuherätysten arvoa. Kuvittelin myös pystyväni opiskelemaan tehokkaasti “palkan” juostessa. Korvaussumma tuntuikin etukäteen huomattavasti houkuttelevammalta kuin millaiseksi se jälkikäteen osoittautui.

Hieman suuremmille rahoille pääsee, jos osallistuu ikävämpiin tutkimuksiin. Itse valitsin flukonatsolitutkimuksen sen suhteellisen helppouden ja vähäisten riskien vuoksi: ei kuulostanut liian pahalta niellä yhteensä kahta pilleriä yleisesti hyvin siedettyä, reseptivapaata lääkettä, antaa verinäytteitä päälle ja mennä illaksi kotiin. Sivuvaikutuksia en lopulta huomannut lainkaan. Tarjolla oli myös mm. MS-taudin hoidossa käytettävän lääkkeen tutkimusta, mutta onneksi jätin sen väliin. Siinä lääkettä piikitettiin suoraan lihakseen, ja koehenkilöiden tuli jäädä yön yli tarkkailtavaksi tutkimuskeskukseen. Juttelin yhden tällaisen MS-tutkimuksen osallistujan kanssa, ja hän oli viettänyt hyvän aikaa omasta tutkimusvuorokaudestaan kuumehorkassa. Ei kiitos sellaista minulle.

IMG_20180427_143200_01_02Lent my body to science and all I got was this lousy t-shirt

Tässä vielä tiivistettynä:

Mitä? Anna kroppasi tieteen ja suurten lääkefirmojen käyttöön jo eläessäsi.

Miten? Ota suoraan yhteyttä tutkimuksen järjestäjiin. Ainakin Orion ja CRST järjestävät näitä, mutta pikaisella googlauksella löytyy varmasti muitakin.

Miksi? Lisätuloa epätoivoisen persaukisille. Opiskelijat ja työttömät hyötykäyttöön!

Hitchhiking from Northern Sweden to Norway: Abisko-Tromsø

Well, well, well. It’s been a while (!) since I last wrote anything here – all my writing energy was spent on my Bachelor’s thesis. But now that I’ve wrapped up that project, it’s time to finally finish the grand Kungsleden saga. At the end of our hike, we hitchhiked from Abisko to Tromsø, where we rested for a couple of nights before flying back home to our beloved Turku.

Day 7 Continues: Hitchhiking from Abisko to Tromsø

Due to its sparse population and even sparser traffic, it’s easy to assume Northern Sweden would make for terrible hitchhiking territory. However, in our experience it was quite the opposite: our journey from Sweden to Norway was smooth and comfortable. It is possible to catch a train or bus from Abisko to Narvik, and a connecting bus from Narvik to Tromsø. The total price would be around 45-60 EUR per person, and there’s only a handful of daily connections. We managed to save both time and money by hitchhiking.

In the afternoon we left the Abisko mountain station and positioned ourselves by the only road (E10) leading to Narvik, Norway. It didn’t take long for us to catch the first of our four rides, when a father-daughter duo picked us up and dropped us off at the next village, 10 km closer to our destination. In Björkliden we kept our thumbs up for twenty long minutes until a young Norwegian woman stopped her car and told us to get in. Right before the Norwegian border, we stopped for some last-minute grocery shopping before continuing all the way to Bjerkvik, Norway.

There’s a perfect hitchhiking spot right next to the Esso in Bjerkvik, where cars heading north slowly exit a traffic circle to get on the E6. Before we knew it, an older Norwegian gentleman had picked us up and taken us all the way to Nordkjosbotn. On our way he stopped for gas and bought a coffee for Chef and, upon hearing I’m not a fan of coffee, a chocolate bar for me. :) At this point, Mister D. texted Chef to let us know he had made it to Abisko and was ready to party. Sorry D., too late! We were long gone by then. We did invite him to visit us in Turku so we could celebrate again together, but so far he hasn’t taken us up on our offer.

IMG_4287Hitchhiking views in Nordkjosbotn – Santa biking in the river?

Our final hitching spot was where the E6 ends and meets the E8. Again, we were soon picked up by a man from Tromsø who took us all the way to the campground parking lot! His own house was located a bit outside the city, but he said he was happy to make the extra five-kilometre drive for us. He had also used to hitchhike when was younger and wanted to pay it forward. Feeling extremely grateful, we accepted his offer and finally made it to Tromsø Camping, where we put up our tent in the dark. Our plans for the rest of the evening only included a meal and a hot shower, oh the luxury!

Day 8: Touring Tromsø

During the past week, our towels hadn’t completely dried up even once, and on the eighth day our clothes, too, began to exude a hint of an exotic aroma. We decided to make full use of the campground facilities and do a load of laundry while having breakfast. Washing one load cost a whopping 10 EUR, but a clean set of clothes would be worth it. Unfortunately, the price didn’t include any washing detergent! Figuring that a wash without detergent would be better than no wash at all, we put all our textiles through the washer and dryer. Another mistake! The rotten aroma of dirty towels emanating from the dryer filled the entire room and lingered in the air long after we had already slinked away in shame (I checked later). Sorryyyy.

IMG_4335View from the Tromsø bridge connecting the mainland to the city centreIMG_4339Arctic Cathedral

Unwilling to let the laundry disaster discourage us, we set out for the sights and walked a couple kilometres from the camping to the city centre. Chef had managed to break the frames of his glasses, so we visited the first optician we spotted on our way. They just happened to be celebrating 50 years in business, so we got to enjoy some cake and refreshments while waiting for the glasses to be repaired. Perfect timing!

IMG_4328Hustle and bustle in the city centreIMG_4332Feathered street patrolIMG_4330

The cake made for an excellent appetiser before lunch, which was our only chance of eating out budget-wise. We chose the cosy-looking Emma’s Dream Kitchen, where Chef got a taste of whale and I ended up with a fish dish. After this welcome break, we rolled on. Literally.

emmasEmmas Drømmekjøkken

IMG_4308Lunch à la Polaria

The obligatory sights in Tromsø include both the aquarium Polaria and the beer hall of Mack brewery, and naturally we checked both off our list. At Mack’s, Chef ordered the tasting menu which included six (I think?) varieties of beer, while I focused on emptying my pint of cider. Fortunately, we made it to the pub about half an hour before a busload of loud Germans arrived, otherwise it would have been nearly impossible to look around and take in all the decorations.
IMG_4317

mackBetter advice for Norway: “keep your life savings, drink water”. Compared to the price list from 1939, the cost of getting wasted had risen ever-so-slightly :)

To finish off the day, we headed to the final, obligatory tourist destination: the Fjellheisen cable car takes visitors to a viewpoint 421 metres above the sea, which boasts terrific views over the city and the surrounding mountain ranges. Once again, our timing was perfect to enjoy the glorious sunset. Unfortunately, I’m not good enough at photography to really do any justice for the majestic natural spectacle we got to experience, but it was definitely worth the price of the cable car ticket (~19 EUR). An excellent end to an excellent trip!

IMG_4350Happy campers. Notice the snack chocolate peeking out of my pocket :D
IMG_4360 IMG_4358

IMG_4370

Liftaten Pohjois-Ruotsista Norjaan: Abisko-Tromssa

Lyhyt blogitauko pääsi jälleen hieman (!) venähtämään, kun kaikki kirjoituspaukut kuluivat kandia viimeistellessä. Siitä koitoksesta selvittyäni voinkin nyt vihdoin palata Kungsledenin-reissumme viimeiseen etappiin: vaelluksen päätteeksi liftasimme Abiskosta Tromssaan, jossa lepäilimme muutaman yön ennen paluulentoamme aina yhtä sykähdyttävään Suomen Turkuun.

7. päivä jatkuu: liftaten Abiskosta Tromssaan

Pohjoisimman Ruotsin voisi kuvitella olevan huonoa liftausmaastoa, koska asutusta on minimaalisesti ja autoja kulkee niin harvakseltaan. Oma kokemuksemme oli kuitenkin päinvastainen: pääsimme Abiskosta Norjan puolelle Tromssaan hyvinkin näppärästi ja mukavasti. Samalla säästimme sekä aikaa että rahaa mahdollisiin juna- ja bussimatkoihin verrattuna. (Abiskosta on mahdollista ottaa juna Norjan Narvikiin, josta pääsee jatkamaan bussilla Tromssaan. Hintaa koko matkalle tulee n. 45-60 euroa per matkustaja, ja yhteyksiä on vain muutamia hassu päivässä.)

Iltapäivällä kävelimme siis Abiskon tunturiasemalta muutaman kymmenen metrin matkan ainoan Narvikiin johtavan tien (E10) varrelle. Pian saimme ensimmäisen neljästä kyydistämme, kun lomailemassa ollut isä-tytär-duo vei meidät seuraavaan kylään 10 kilometrin päähän. Björklidenissä heiluttelimme peukkuja parikymmentä pitkää minuuttia, kunnes nuori norjalainen nainen pysäytti autonsa ja nappasi meidät mukaansa. Hänen kanssaan pysähdyimme vielä viime hetken ruokaostoksille ennen rajan ylitystä ja jatkoimme sitten pitkälle Bjerkvikiin asti.

Bjerkvikin Esson vieressä on liikenneympyrä, josta autot lähtevät hitaasti pohjoiseen tietä E6 pitkin – täydellinen liftauspaikka! Ei mennyt aikaakaan, kun vanhempi norjalainen herrasmies nappasi meidät kyytiin ja kuljetti E6-tien loppuun asti Nordkjosbotniin, josta hän jatkoi kanssamme eri suuntaan. Matkalla pysähdyimme huoltoasemalle, jossa mies tarjosi Kokille kahvin ja minulle suklaapatukan, kun kuuli etten juo kahvia. :) Tässä vaiheessa Herra D.:kin laittoi Kokille viestiä, jossa ilmoitti saapuneensa juuri Abiskoon ja olevansa valmis juhlimaan synttäreitään. Sori D., liian myöhäistä! Kutsuimme Deen kyllä kylään meille Turkuun, jotta voisimme juhlia vielä jälkikäteen yhdessä, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole vielä ymmärtänyt tarttua tarjoukseen.

IMG_4287Liftausmaisemaa Nordkjosbotnissa – pukki jokipyöräilee?

Ilta alkoi hämärtää, kun asetuimme viimeiselle liftauspaikallemme E6 ja E8 -teiden risteykseen. Odotus ei onneksi ollut pitkä, kun tromssalainen mies jo pysähtyi ja tarjosi meille kyydin leirintäalueen parkkipaikalle asti! Mies itse asui hieman kaupungin ulkopuolella, mutta sanoi ajavansa viiden kilometrin ylimääräisen lenkin mielellään, koska hän oli itsekin nuorempana liftannut ja halusi näin pistää hyvän kiertämään. Kiitollisina hyväksyimme tarjouksen ja pääsimme lopulta pykäämään leiriä keskelle Tromso Campingin pimeää telttailualuetta. Loppuillan ohjelmassa meillä olikin enää iltapala ja lämmin suihku, ai että mitä luksusta!

8. päivä: Turistikierros Tromssassa

Pyyhkeemme eivät olleet ehtineet täysin kuivua kertaakaan koko viikon aikana, ja kahdeksantena päivänä vaatteidenkin tuoksahduksessa oli jo mukana ripaus eksotiikkaa. Päätimme siis aamupalan ohessa ottaa leirintäalueen mukavuuksista kaiken hyödyn irti ja pestä koneellisen pyykkiä. Poletti maksoi suolaiset 10 euroa, mutta puhdas vaatekerta olisi sen arvoinen. Harmi vain, ettei poletti sisältänyt pesuainetta! Ajatellen pelkän vesipesun olevan parempi kuin ei pesua ollenkaan, pyöräytimme koko pyykkiläjän pesukoneen kautta kuivuriin. Toinen virhe! Pesutupaan levisi kuivurista rikas likaisten pyyhkeiden aromi, joka viipyili ilmassa vielä pitkään meidän jo paettuamme paikalta (kävin jälkikäteen nuuhkaisemassa). Anteeksi.

IMG_4335Näkymä mannerta ja saarella sijaitsevaa keskustaa yhdistävältä Tromssan sillaltaIMG_4339Arktinen katedraali

Ei-niin-onnistuneen pyykkäyksen jälkeen kävelimme muutaman kilometrin matkan leirintäalueelta keskustaan. Reissun tiimellyksessä Kokin silmälaseista oli päässyt irtoamaan toinen sanka, joten poikkesimme samalla ensimmäiseen vastaantulleeseen optikkoliikkeeseen korjauttamaan niitä. Putiikissa oli juuri silloin sopivasti käynnissä yrityksen 50-vuotisjuhlat, joten saimme korjausta odotellessa maistella täytekakkua ja virvokkeita. Ajoitus 5/5.

IMG_4328Keskustan hulinaa
IMG_4332Siivekäs katupartioitsijaIMG_4330

Täytekakku kävi mukavasta alkupalasta ennen lounasta, joka oli budjetin suhteen ainoa mahdollisuutemme syödä ulkona. Valitsimme lounaspaikaksi houkuttelevan kotoisan Emman unelmakeittiön, jossa Kokki pääsi  maistamaan valasta ja itse päädyin kala-annokseen. Navat ratkeamispisteessä oli hyvä jatkaa turistikierrosta jalkakäytäviä pitkin vyöryen.

emmasEmmas Drømmekjøkken

IMG_4308Lounasaika Polarian tyyliin

Tromssan “pakollisiin” nähtävyyksiin lukeutuu sekä Polaria-akvaario että Mack-panimon kellaripubi, jotka tunnollisesti ruksimme pois listaltamme. Kokki tilasi maistelumenun, joka muistaakseni sisälsi kuutta eri olutlaatua, kun taas itse keskityin siiderituopin tyhjennykseen. Onneksi ehdimme pubiin puolisen tuntia ennen kuin bussilastillinen kovaäänisiä saksalaisia pelmahti paikalle, muuten tungoksessa ei olisi juuri pystynyt katselemaan ympärilleen. IMG_4317

mackPikemminkin “vältä pankkilainaa, juo vettä”  – pientä korotusta oli havaittavissa noihin vuoden 1939 hintoihin :)

Päivän päätteeksi suunnistimme viimeiseen pakolliseen turistirysään: Fjellheisen-kaapelihissi vie kävijän yli 400 metrin korkeuteen näköalapaikalle, josta aukeaa mykistävä panoraamamaisema yli kaupungin ja sitä ympäröivien vuorijonojen. Olimme paikalla sopivasti auringonlaskun aikaan. Ikäväkseni en ole niin hyvä kuvaaja, että räpsyni tekisivät lainkaan oikeutta koko spektaakkelin upeudelle, mutta kokemus oli ehdottomasti hissilipun hinnan  (~19e) arvoinen. Mahtava päätös mahtavalle reissulle!

IMG_4350Tyytyväiset retkeilijät. Huomaa taskusta pilkottava evässuklaalevy :DIMG_4360 IMG_4358

IMG_4370

Kungsleden, Part 4: Alesjaure-Abiskojaure-Abisko

Day 6: Alesjaure – Abiskojaure – Almost Abisko

Chef really had the perfect timing to splurge on indoor accommodation. On the fifth night, the temperature dropped well below zero, and by the sixth morning, the nearby mountain tops were covered in a fresh layer of snow. Many campers complained they hadn’t slept much due to the freezing temperature. The only people who seemed happy and well-rested were the few who had been smart enough to pack a fleece liner for their sleeping bag. And of course us, the fat cats from the moneybags section indoors.
IMG_4192

After breakfast, we continued on the tried-and-tested splurge track and paid 350 SEK (~35 EUR) each for a boat ride across Lake Alisjávri, which shaved about 5 km off the next leg. The Alesjaure-Abiskojaure leg would have been 21 km of hiking in total – 16 km sounded much better, so we were more than happy to cheat this way. I think I’ve already mentioned how we rejected a similar boat ride offer on the first hiking day at Lake Láddjujávri because it “seemed like a rip-off”. Curiously, we began to appreciate comfort more and more the closer we got to the end of the hike… Of course, our official excuse for being lazy like that was protecting my hurt knee from any extra strain. The dashing Mister D. did not join us on our lazeathon and chose to walk the whole way, so we wished each other good luck and went our separate ways.
IMG_4195
IMG_4206 IMG_4204

At the wheel, there was a delightful reindeer herder who told us these boat rides usually form his main income in the summer season. No wonder business is booming: who wouldn’t enjoy the luxury of admiring the scenery from the comfort of a soft seat on a boat speeding across the turquoise lake? We passed by a small village only inhabited in the summer; in late August it was already deserted. We also caught a glimpse of a giant waterfall – I already forgot its name, but I remember the man telling us it’s possible to walk behind it! The waterfall would make a nice day trip destination from Alesjaure. Technically, it would be also possible to pass the waterfall on the way from Alesjaure to Abiskojaure by hiking the eastern side of Alisjávri (Kungsleden follows the western shore). However, that would require some seriously difficult wading where Alisjávri meets Rádujávri. Noobs need not apply, only recommended for experts.
IMG_4210

Although the frost had subsided, the weather was still super chilly before noon. Regardless of the cold, I couldn’t stop smiling like a crazy person, all thanks to the amazing hiking poles. My knees were beginning to feel normal, the trail was fairly easy to hike, and we were making fast progress (at least compared to the past few days). This Alesjaure – Abiskojaure leg was my favourite in terms of the scenery, as well.
IMG_4216IMG_4217 IMG_4218

The closer we got to Abiskojaure the more the nature started resembling our own ‘hoods in Finland. The climate in the valley between Abiskojaure and Abisko is unusually warm considering the latitude – there are birch trees growing there! In the picture below, you can see Lake Ábeskojávri looming in the distance. The Abiskojaure huts are located right by the lake.
IMG_4220
IMG_4224IMG_4222

The valley belongs to the protected Abisko Nature Reserve. Camping is only allowed at three marked locations: the first spot is at the Abiskojaure huts, the second spot by the trail approximately 5 km before Abisko, and the last at the Abisko camping site. The reserve begins approximately 1 km before the Abiskojaure huts. Our guide book recommended setting up camp by a large bridge a few kilometres before the Abiskojaure huts, and sure enough, there were several beautiful spots in a small forest by the river. Chef and I had originally planned to spend the night there, but we got there quite early and weren’t ready to call it a day yet. We decided to continue past the huts and on to the second camping spot, which meant an additional 10 km of hiking.
IMG_4227

But first, we had a proper lunch break at the huts. I would have very much liked to buy a can of coke to go with my sandwiches, but the tiny shop had already been conquered by a nightmarish group of indecisive Brits. The ladies sure took their sweet time shopping: Gore-Tex trousers rustling, they kept shuffling between the cash register and the shelves, switching out the products in their grubby hands, and calculating out loud whether the budget of eight people would allow for the purchase of both a chocolate bar and a can of pop, or only one of those. Or maybe neither, or possibly a double amount of each…?  Hrrrnnnnnggghhhh! All this kerfuffle over euro prices in the single digits. It became abundantly clear that I would not be advancing to the cash register until long after my spirit had already left my mummified body. My patience wearing as thin as my body from hunger, I left the queue and pretended water was as good a drink as any. We feasted on our lunch at the yard while mosquitoes feasted on us.

Upon leaving the huts, we ran into Mister D. again. Talk about perfect timing! He was just arriving and going to camp by the huts, but we just wanted to get out of there as fast as possible. So we bid farewell for the second time that day.
IMG_4230

Now, I have nothing against roaming birch forests, but after hiking for 24 kilometres we did begin to feel a wee bit tired. According to my calculations, we were nearing the next allowed camping spot – and then got ambushed by the sign pictured below. Huh, two more kilometres? And in the wrong direction? And also uphill?
IMG_4264

At this point, a smart hiker would have consulted the guide book and the map once more. However, I had memorised the fact that there were only three possible camping spots within the entire nature reserve, so obviously this had to be one of them. So we dragged ourselves in the direction the sign was pointing at. The path kept getting narrower and ran through a muddy forest in steep uphill, and the promised camping spots were nowhere to be seen. Our slight annoyance quickly turned into sheer rage, but we had already gone too far to turn back. So we kept trudging on while scaring off any living thing within a five-kilometre radius with our loud cussing.
IMG_4234

The “two kilometres” suggested by the sign was in reality at least three (hundred). We finally made it out of the cursed forest and into the scenery pictured above. This obviously wasn’t the original camping spot we had been looking for, but it was the camping spot we deserved. It was an old, abandoned campsite! We had accidentally hiked outside of the reserve.
IMG_4241IMG_4253

The mood lightened substantially after Chef had managed to feed us both. We realised that making this wrong turn had in fact been a real stroke of luck – the most majestic camping spot of our entire hike was right there, high up, surrounded by mountains, next to a waterfall, with magnificent views over the lake below. I’m so thankful we were too stubborn to give up as soon as we realised our mistake.
IMG_4240IMG_4232

Day 7: Almost Abisko – Abisko
IMG_4249

Last hiking day! I taped up both of my knees just in case the impending downhill would wreak havoc with them. Then we were off to follow in our own footsteps back to the actual Kungsleden. Back down on the right trail, one of the rivers had dried up but the forest was flooded. Pictured below are the outhouses close to our planned camping spot – camping higher up really hadn’t been a bad thing at all.
IMG_4265 IMG_4267IMG_4273

The rest or the trail was wide and extremely easy to hike – so easy that it became boring. Could we just finish already! Now I understand why so many people recommend starting the hike in Abisko: this birch forest highway would make for a nice, soft landing to the gruesome hike ahead. Finishing in Abisko means the hike ends in a bit of an anticlimax, at least terrain-wise.
IMG_4275IMG_4278 IMG_4277

There are several “meditation spots” along Dag Hammarskjöldsleden. These spots always feature some kind of an aphorism carved in stone. The last meditation spot is pictured above. Carved in stone or not, this one I have to disagree with: den längsta resan är faktiskt Kungsleden.
IMG_4280

Never mind my complaints about the anticlimactic finish line – we really felt on top of the world upon finally reaching the Abisko mountain station! It was simply exhilarating. 108 km of physical and mental challenges and we made it! We also scored high on the relationship-testing aspect of this all: we did not fight once during the entire week (which is unheard of).
IMG_4284IMG_4285 IMG_4286

The enormous mountain station, located by Lake Torne, seemed almost like a hotel, but the decoration still made it feel cosy. Our arrival could have been timed better, though: at two in the afternoon, lunch had just ended and the restaurant would not be open again until six in the evening. We didn’t end up staying for long: only for the time it took us to prepare a quick snack and reply to all the accumulated messages from the past week. Then we were off again, this time aiming to hitch-hike to Tromsø, Norway.

 

Kungsleden, osa 4: Alesjaure-Abiskojaure-Abisko

6. vaelluspäivä: Alesjaure-Abiskojaure-Melkein Abisko

Kerrankin Kokilla oli täydellinen ajoitus pröystäilylle: viidennen ja kuudennen vaelluspäivän välinen yö todella kannatti nukkua sisätiloissa. Yön aikana lämpötila oli laskenut mukavasti pakkasen puolelle, ja aamulla viereisten tunturien huippuja peitti tuore lumikerros. Telttailijat valittivat aamulla huonosti ja kylmissään nukuttua yötä. Tyytyväisiltä vaikuttivat lähinnä he, jotka olivat hoksanneet pakata mukaansa fleecestä valmistetun makuupussilakanan – ja tietysti myös me makuusalien porvarit.
IMG_4192Jatkoimme hyväksi havaitulla tuhlailulinjalla ja hyppäsimme aamulla venekyytiin, joka vei meidät Alisjávrin toiselle puolelle ja lyhensi samalla seuraavan etapin kävelymatkaa viitisen kilometriä. Alesjauresta on Abiskojaureen matkaa yhteensä 21 km, joten siitä etäisyyydestä mielellään leikkasikin läskit pois – 16 kilometriä kuulosti vertailussa paljon siedettävämmältä! Hintaa venekyydille tuli 350 kruunua (~35€) per naama. Ensimmäisenä vaelluspäivänähän hylkäsimme samankaltaisen venekyytitarjouksen “ryöstöhinnan” vuoksi, mutta kummasti mukavuus alkoi loppureissua kohden olla arvossaan… Virallinen syy tälle laiskottelulle oli toki se, että kipeän polveni vuoksi halusimme välttää kaiken ylimääräisen rasituksen. Herra D. päätti reippaana miehenä kävellä koko matkan, joten toivotimme toisillemme tsempit loppurutistukseen ennen kuin tiemme erosivat.
IMG_4195
IMG_4206 IMG_4204Ruorissa oli mukava poromies, joka kertoili venekyyditysten muodostavan hänen pääasiallisen bisneksensä aina kesäkaudella. En ihmettele, että asiakkaita riittää – olihan se nyt aika luksusta istuskella rauhassa, ihailla maisemia ja kuunnella poromiehen turinoita samalla kun paatti halkoi turkoosin järven pintaa. Matkalla ohitimme pienen kesäasutun kylän – näin elokuun loppupuolella se oli jo autioitunut. Näimme myös valtavan vesiputouksen, jonka taakse kuulemma pääsisi jopa kävelemään (ja jonka nimen ehdin jo unohtaa)! Putoukselle voi tehdä Alesjauresta päiväretken. Olisi myös teoriassa mahdollista kulkea Alesjauresta Abiskojaureen putouksen ohi järven itäpuolta pitkin (Kungsleden kulkee länsipuolta), mutta silloin joutuisi tekemään todella haastavan vesiylityksen Alisjávrin ja Rádujávrin yhtymäkohdassa. Tätä ei suositella kuin kaikista kokeneimmille kahlaajille. IMG_4210Aamupäivällä oli vielä todella kylmä, vaikka pakkasesta oltiinkin päästy. Hymy oli silti herkässä vaellussauvojen ansiosta. Polveni tuntuivat lähes normaaleilta, polku oli suht helppokulkuista ja etenimmekin huomattavasti nopeampaa tahtia kuin aikaisempina vaelluspäivinä. Tämä Alesjauren ja Abiskojauren välinen etappi oli myös maisemien puolesta suosikkini.
IMG_4216IMG_4217 IMG_4218Mitä lähemmäs Abiskojaurea pääsimme, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttaa kotiseutuja Suomessa. Abiskojauren ja Abiskon välisessä laaksossa vallitsee niille leveysasteille epätavallisen lämmin ilmasto, ja kasvisto on lehtipuineen sen mukaista. Allaolevassa kuvassa häämöttää jo Ábeskojávri, jonka rannalle Abiskojauren tuvat on rakennettu.
IMG_4220
IMG_4224IMG_4222
Abiskojauren ja Abiskon välinen laakso on luontonsa monimuotoisuuden vuoksi suojeltua aluetta, jossa telttailu on sallittua ainoastaan merkityillä paikoilla. Näitä sallittuja telttapaikkoja on ainoastaan kolme: yksi Abiskojauren tuvilla, toinen polun varrella n. 5 km ennen Abiskoa, ja kolmas Abiskon leirintäalueella. Luonnonsuojelualue alkaa reilu kilometri ennen Abiskojauren tupia. Opaskirjamme suositteli pystyttämään leirin suuren sillan kupeeseen muutamaa kilometriä ennen Abiskojaurea, eikä turhaan: joen varrelta olisi löytynyt useampiakin idyllisiä telttapaikkoja pienen lehtimetsän varjosta. Olimme Kokin kanssa etukäteen suunnitelleet yöpyvämme siinä, mutta emme sitten malttaneetkaan vielä leiriytyä niin aikaisin iltapäivästä. Päätimme jatkaa Abiskojauren ohi seuraavalle sallitulle telttapaikalle asti, mikä tarkoitti noin kymmentä lisäkilometriä päivämatkaan.
IMG_4227Pidimme kunnon evästauon tuvilla. Olisin mielelläni ostanut hapankorppujen kyytipojaksi tölkin kylmää kokista, mutta minikokoinen kauppa oli jo ehtinyt täyttyä painajaismaisesta brittiryhmästä. Naiset säätivät ostoksiaan pitkään ja hartaasti, sahasivat Goretex-housut kahisten edestakaisin kassan ja hyllyjen välillä, vaihtelivat tuotteita päikseen ja laskeskelivat ääneen, josko kahdeksan hengen budjeteissa mahtaisi olla tilaa sekä suklaapatukalle että limulle, vaiko kenties vain toiselle niistä. Tai ehkei kummallekaan, vai ehkä sittenkin tuplamäärälle molempia..? Hnnnnnngghhhh! Siinä kohkattiin kuitenkin vain yksinumeroisista eurosummista per säätäjä. Vaikutti kovasti siltä, että poistuisin jonosta lopulta täysin muumioituneena – jos silloinkaan. Päätinkin säästää nälästä napsuvia hermojani ja jatkoin suosiolla vesilinjalla. Nautimme pihalla keittolounaan samalla kun hyttyset lounastivat meitä.

Lähtiessämme törmäsimme yllättäen taas Herra D:hen, joka oli juuri saapumassa tuville. Mikä ajoitus! D. jäi tuville telttailemaan, mutta itse halusimme kauas pois ja mahdollisimman pian. Jätimme toisillemme siis jo toiset hyvästit samana päivänä.
IMG_4230Koivumetsässä oli ihan mukava könytä, mutta noin 24 kuljetun kilometrin jälkeen meinasi jo kumpaakin pistää väsyttämään. Laskujeni mukaan lähestyimme oletettua telttailupaikkaa – ja sitten jouduimme alla kuvatun kyltin uhreiksi. Häh, vielä muka kaksi kilometriä? Ja väärään suuntaan? Ja ylämäkeen?IMG_4264Fiksu vaeltaja olisi tässä välissä konsultoinut opaskirjaa ja karttaa uudemman kerran. Olin kuitenkin painanut hyvin mieleeni sen, ettei luonnonsuojelualueella ollut kuin kolme mahdollista telttailupaikkaa, joten toki tämän oli oltava yksi niistä. Raahustimme siis kiltisti kyltin osoittamaan suuntaan. Polku kapeni jatkuvasti ja kulki mutaisen metsän läpi tiukkaan ylämäkeen, eikä luvatuista leiripaikoista näkynyt vilaustakaan. Nakit otsissamme alkoivat kasvaa makkaran mittoihin eikä voimasanoilta vältytty puolin eikä toisin. Takaisinkaan ei enää kaiken kiipeämisen jälkeen viitsinyt kääntyä, joten ei muuta kuin apinan raivolla eteenpäin. Ja sitä raivoahan riitti.IMG_4234 Kyltissä mainittu “kaksi kilometriä” oli oikeasti vähintään kolme(sataa). Pääsimme lopulta sieltä kirotusta pusikosta ulos yllä kuvattuihin maisemiin. Tämä ei tosiaan ollut olettamamme telttailupaikka, vaan vuosia sitten hylätty leirintäalue! Olimme vahingossa kiivenneet luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. IMG_4241IMG_4253Olo alkoi helpottaa, kun saimme pilkottua otsanakit iltapalan sekaan. Ymmärsimme, että kirottu ja hikinen harharetki olikin kääntynyt mahtavaksi onnenpotkuksi – koko reissun majesteettisin telttapaikka oli juuri siellä, korkealla tunturien ympäröimänä ja vesiputouksen kupeessa. Onneksi emme ymmärtäneet luovuttaa kesken ylämäen.IMG_4240IMG_4232

7. vaelluspäivä: Melkein Abisko – Abisko
IMG_4249

Viimeinen vaelluspäivä! Teippasin varmuuden vuoksi molemmat polvet paluumatkan alamäkeä silmälläpitäen. Sitten lähdimme reippaasti seuraamaan jälkiämme takaisin oikealle reitille. Alhaalla Kungsledenillä metsät tulvivat ja entinen joenuoma oli lähes kuiva. Kuvassa näkyvät suunnitellun telttapaikkamme läheiset huussit – leireily ylhäällä rinteessä ei tosiaan ollut ollenkaan huono juttu.IMG_4265 IMG_4267IMG_4273Loppumatka oli leveää ja helppokulkuista polkua. Oikeastaan niin helppokulkuista, että kaikkien koitosten jälkeen alkoi jo ihan tympiä. Loppuis jo! Ymmärrän nyt, miksi tämä vaellus suositellaan aloitettavaksi Abiskosta: tästä koivumetsän valtatiestä saisi pehmeän laskun haastavampiin olosuhteisiin. Näin toisinpäin kuljettaessa vaellus päättyy ehkä hienoiseen antikliimaksiin.
IMG_4275IMG_4278 IMG_4277Dag Hammarskjöldsledenin varrelta löytyy lukuisia mietiskelypaikkoja, jotka koostuvat kiveen hakatuista mietelauseista uljaissa näköaloissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy niistä viimeinen. Kiveen hakattua tai ei, tuosta olen eri mieltä: den längsta resan är faktiskt Kungsleden. IMG_4280Puheet antikliimaksista sikseen – kun vihdoin pääsimme Abiskon tunturiasemalle, oli voittajafiilis suoraan oppikirjasta! Täysissä sielun ja puolissa ruumiin voimissa selvisimme kaikista eteen tulleista koitoksista kunnialla. 108 kilometriä! Myös parisuhdetestistä tuli täydet pisteet, sillä emme onnistuneet kehittämään ainuttakaan riitaa koko viikon aikana. Ennenkuulumatonta!IMG_4284IMG_4285 IMG_4286Torniojärven rannalla sijaitseva tunturiasema on valtava ja tuntuu oikeastaan hotellilta. Se on kuitenkin sisustettu hyvin kotoisaksi. Saavuimme paikalle huonoon aikaan: kello kahdelta iltapäivällä lounas oli juuri korjattu pois ja ravintola olisi auennut uudelleen vasta kuudelta. Emme siis viipyneet pitkään: vain sen ajan, mikä kului pikaisen välipalan mättämiseen ja puhelimiin viikon aikana kertyneisiin viesteihin vastaamiseen. Sitten lähdimme liftaamaan kohti Norjan Tromssaa.

Kungsleden, Part 3: Sälka-Tjäktja-Alesjaure

Day 4: Sälka-Tjäktja

On the third night, the skies opened up and rain came pouring down on us. Fortunately, our loan tent managed to shield us from the flooding quite well: by morning light, only a small puddle had formed inside the tent in a bumpy spot. Since we didn’t want to start hiking again before the rain had stopped, we gladly took the opportunity to chill out in the comfort of our sleeping bags until late in the morning.

When we eventually got our backpacks packed, we stopped by the huts for some last-minute shopping. The hot-and-cold treatment in the sauna and the river had somewhat subdued the pain in my knee, but I still winced at the thought of putting pressure on my right leg despite all the sports tape. Chef had the stroke of genius to ask the hosts if someone had left behind a spare pair of trekking poles. To me, such a possibility felt highly unlikely and I wouldn’t have even bothered to ask. But lo and behold, they did in fact have a spare pair – how lucky could I possibly get! The hosts refused payment for the poles, and I’m finding it hard to describe the feelings of relief and gratitude that swept over me at that very moment. A couple of popped painkillers later, we were right back on the trail.

IMG_4162

The trekking poles soon became unexpectedly useful, when we had to wade several streams that the heavy rain had made extra challenging to cross. I always loaned one of the poles to Chef so we both could keep our balance while stumbling on slippery rocks. One of the crossings, however, seemed a bit scary: we would have to get knee-deep in the water, and the flow was strong. We were convinced that one pole each would not be enough to keep us from losing balance while also carrying our backpacks. At first, we considered the possibility that Chef would do the crossing first, then throw the poles back to me. However, the stream was wide and we couldn’t risk losing the poles. We walked around for a good while looking for a narrower crossing spot but saw none.

Once again, luck was with us when one of the hikers having a lunch break nearby came over and offered to help us. He told us he enjoyed crossings like that and had already gone back and forth thrice that day to help others cross. We got to borrow his friend’s trekking poles, which he then collected from us on the other side. After the half-hour hassle, we finally made it across without falling in the water. Wading such freezing streams without shoes on does wonderful things to your feet, by the way!

IMG_4165

Then begun our uphill battle toward the highest point on Kungsleden, Tjäktjapasset (1150 m): first a gentle rise and eventually a steep climb up a muddy slope. It’s amazing how far a person can go without really bending one of her knees at all – I pushed myself up with the poles and my left leg while my right leg just sort of stiffly dragged behind like dead weight. We were moving slowly again, but we didn’t let that ruin our mood. The views kept getting better the higher we got. Pictured below is the perfect camping spot we saw on our way to the top. A level, grassy spot next to a little stream for drinking water, with amazing views far down the valley – what more could you ask for? We were not ready to call it a day yet, but we shared this tip with a couple of really tired-looking passers-by a bit later.
IMG_4168

Right after Tjäktjapasset, the scenery changed dramatically from idyllic greenery to barren rocklands. So. Many. Rocks. The Sälka-Tjäktja leg is only 12 km long, but felt like twice as much due to the never-ending rocks. We passed by a couple of camps and snorted at the thought of putting up our own tent there; we didn’t even want to see another rock again, let alone wake up in the middle of the bastards the next morning.
IMG_4170

We also passed straight by the Tjäktja huts, because there was no sauna there. Besides, any otherwise potential camping spot would have been ruined by the rockpocalypse surrounding us. Our perseverance was rewarded when we found a comfortable, grassy spot next to a thundering river. The only downside were the millions of mosquitoes attacking us, but Chef’s campfire kept them away long enough for us to enjoy our dinner without needing a blood transfusion afterward. This time, a dip in the freezing water didn’t seem appealing, so we opted to crawl straight into our sleeping bags and marinate in our own filth overnight.

IMG_4172

Day 5: Tjäktja-Alesjaure

At least from the point of view of an antisocial Finn such as myself, Central European hiking tourists seem to have a strong need for undesirable social interaction and handing out advice nobody asked for. On the fifth morning, we were harassed by the French instead of the Germans. Variety is the spice of life! A group of French people passed by our camp at the crack of dawn (or at least before 9 am) and took it upon themselves to wake us up by incessant yelling. “Hello! HELLOOOO THERE! Time to wake up! Hehehehehehehe! Lol!”

How about time to bugger off?IMG_4174

Oh well, at least we got the day going. For some reason, my memories of this 13-km leg to Alesjaure are hazy at best. Despite the bunch of photos I took, the details still escape me. I do remember the trail becoming easier and going pleasantly downhill for a good part of the day. Kungsleden occasionally passes through fenced areas the locals use to pen their reindeer, and we managed to catch a glimpse of a herd of these handsome fellas, who barely paid any attention to us. Based on my photos, there were some river crossings as well.
IMG_4175
IMG_4179
IMG_4180

Right by the Alesjaure huts, there is a meandering, turquoise river that many might recognise from popular Instagram photos. The best photos of the river could be taken by climbing a nearby mountain, but we couldn’t be arsed to strain our bodies to take the same photos hundreds have taken before us and better than us. Instead, we continued on to the huts.

IMG_4181 IMG_4188

The huts are built on top of a small, steep hill with a view over the aforementioned Instagram river, as well as the Alisjávri lake gleaming on the other side. There are several buildings for accommodation, as well as a large main building with a shop and a huge dining area. Next to the outhouses, there is a sign pointing to probably the world’s most majestic pissing-in-the-wind spot for the gentlemen.
IMG_4189 IMG_4190

We got to the huts right in time for the ladies’ sauna, so I left Chef to set up camp for us and headed straight to the delicious warmth. In the meanwhile, Chef had arranged a surprise for me: that night, we wouldn’t be sleeping outside in a tent, but in a real bed in the warm indoors! It cost Chef 500 SEK (~50€) per bed, which at that point of the hike seemed worth the price. We ran into Mister D. from the Sälka sauna again and happily shared a room with him.

While Chef and D. took their turn in the sauna, I was unsuspectingly wandering in the yard and accidentally got in the middle of another hiker couple engaged in a breakup of epic proportions – by the end of the spectacle, one of them got on a helicopter and just flew away. I tried to cook myself dinner, but all the gas stoves were occupied by a Massive Group of Brits. Soon the other party of the breakup rushed in with a few friends, sat at the same table with me and began a deep and thorough analysis of what had happened earlier, trying to justify their own assholeish behaviour. I was too hungry to stay and listen to the drama, so I decided to go wash some laundry instead.

This time I didn’t want to go to the mixed sauna. Instead, I was watching like a hawk for a chance to heat up my food. Chef and D. joined me later, and eventually there were only the three of us left, sharing our snacks. D. ate our smoked cod roe paste and gave us a big chunk of Cadbury’s chocolate in exchange – trade makes the world go round, amirite? We had to sit in the corner of the kitchen, because the Massive Group of Brits had spread their snacks all over the biggest dinner table, thus “reserving” it for their own use in the morning. Where were those world famous manners then, I ask?