Vaikka olin suunnitellut reissun loppuajasta puhdasta kaupunkilomaa, en sitten kuitenkaan malttanut pysyä kokonaan pois korkeuksista. Salzburg Card sisälsi myös hissilipun läheiselle Untersbergin vuorelle. Hellbrunnin palatsikierroksen jälkeen suuntasin taas rinteille polvieni vastustuksesta huolimatta.

Unterbergsbahnin yläasemalta on todella lyhyt ja helppo kävelymatka ensimmäiselle huipulle. Siellä sipsuttelikin monenlaista sandaalituristia huutamassa tuuleen ja ottamassa itsestään sankarillisia maailmanvalloittajakuvia. Itsehän kun olen kuitenkin Oikea Retkeilijä™, jatkoin coolisti matkaa eteenpäin varsinaiselle vaellusreitille. Ei ehkä olisi kannattanut.

Reitti kävi paikoittain todella jyrkäksi, ja alas piti laskeutua lähes pystysuoria portaita, jotka välillä katosivat luolien uumeniin. Kaikkein haastavimmissa kohdissa vuoren seinämään oli pultattu kaiteita ja vaijereita, joihin en ilmeisesti sitten kuitenkaan tarrautunut riittävän epätoivoisesti. Ilma oli poutainen ja kuiva, mutta luolan seinämiltä tihkuva vesi oli kastellut osan puuportaista yllättävän liukkaiksi. Kuten arvata saattaa, murhanhimoiset kenkäni käyttivät tilaisuuden välittömästi hyväkseen.

Jalkani lipesi portaissa ja laskeuduin loppumatkan tyylikkäästi vauhdikasta persliukua. Samassa rytäkässä onnistuin telomaan molemmat kämmeneni verille, ja pian ne turposivat kirjaville mustelmille. Mutta enpä vieläkään liukunut kielekkeen yli, hähää! Hyvät kengät kaikin puolin, mutta kävisivät ehkä paremmin luistimista.

Paluumatkalla oltiinkin jännän äärellä, kun kaikki puristusvoima käsistäni oli hävinnyt jonnekin kämmenissä hakkaavan kivun alle, eikä vaijereista ja kaiteista ollut siksi enää apua. Pelkäsin uutta liukastumista ja tein todennäköisesti jonkinlaisen hitausennätyksen tasapainoillessani portaita takaisinpäin. Paluumatkalla kävin sitten lohdutukseksi räpsäisemässä itsestäni samanlaisen riemuidioottikuvan kuin kaikki muutkin. Oli aika kivaa kuitenkin.