Olin tuskin ehtinyt toipua kuponkimatkan rasituksista, kun uutta reissua jo pukkasi elokuun alkupuolelle. Suurin osa lähipiiristäni ei ole vieläkään ymmärtänyt Turun ylivoimaisuutta asuinpaikkana, joten tapaamisten järjestäminen vaatii usein hieman erityisjärjestelyjä ja matkustamista. Ystäväni Reddsin kanssa meillä oli tällä kertaa kaksi vaihtoehtoa: joko lähtisimme telttailemaan Nuuksioon tai nappaisimme halpalennon jonnekin päin Eurooppaa. Teltta hävisi kisan kirkkaasti ja päädyimme viettämään venytettyä viikonloppua Prahaan.

Kumpikaan meistä työn uuvuttamista sankareista ei ollut ehtinyt (=viitsinyt) sen kummemmin etukäteen perehtyä kohteeseen, mutta hotellin sentään saimme ennen lähtöä varattua. Saavuimme Prahan lentokentälle myöhään perjantai-iltana ja marssimme ensi töiksemme pankkiautomaatille matkakassaa nostamaan. Siinä räpeltäessä meille valkeni hyvin pian, ettei kummallakaan ollut varmaa tietoa vaihtokurssista. Ilmeisesti hieman varakkaammalle väelle suunnatun automaatin ensimmäisellä ruudulla oli listattuna mukavan pyöreitä vaihtoehtoja, joista Redds mutuili 40 000 korunan vastaavan noin 160 euroa. Beep beep boop! Desimaalivirhe ja kova luotto kaveriin olivat koitua kohtalokseni, kun masiina ilmoitti seuraavaksi sylkevänsä ulos 1600 euron arvosta tšekkirahaa. Onneksi tapahtuman sai vielä peruttua, sillä lopulta minulla oli vaikeuksia saada edes sitä oikeaa 4000 korunan summaa kulutettua.

Redds oli onneksi sen verran kartalla, että osasi navigoida meidät bussin ja metron kautta oikealle hotellille. Itse vain seurasin kiltisti perässä. Lentokentältä kulkee melko hyvin busseja eri suuntiin, mutta jono ainoalle sirukortteja kelpuuttavalle lippuautomaatille oli tuskastuttavan pitkä, kun jokainen turisti vuorollaan jäi ihmettelemään eri vaihtoehtoja. Pro-vinkki: kannattaa varata matkaan mukaan kortti, jossa toimii myös lähimaksuominaisuus. Sitä pääsee käyttämään kahdella muulla automaatilla joiden jonot kulkevat huomattavasti juohevammin.

Akcent Hotel: kiva sisustus, tarpeeksi valssitilaa ja jättimäinen parveke kohtuuhintaan. Kelpaa!

Hyvin nukuttu yö ja hotellin aamupalabuffet auttoivat ensimmäisen varsinaisen lomapäivämme koitoksissa. Ensimmäiset asiat, mitkä kaupungilla kävellessä kiinnittivät huomioni:

1. Arkkitehtuuri. Voisin ihastella koristeellisia rakennuksia loputtomiin.
2. Kuuma! Paistetta piisasi, pärstäparkani punoitti jo aamupäivästä.
3. Ahdistava turistitungos. Väkeä oli kuin Tokmannin ämpärijonossa!

Olen kolunnut jo useamman Euroopan suurista kaupungeista, mutta missään muualla turistien valtavat massat eivät ole vyöryneet samalla tavalla ylitseni kuin Prahassa. Parhaista parhaan* ystäväni Andrew:n sanoin: “Prague is not just tourist central, it’s tourist parade, tourist galore, tourist bosom, the bullseye of tourists.” En tiedä, miksi tämä yllätti minut. Edes Eiffel-tornin kupeessa ei ahdistanut samalla tavalla, siellä oli jopa väljää Prahaan verrattuna.

*Happy now?

Kilometrijono Petřín-kukkulan hissille…

…vai pakaratreeni portaissa?

Ensimmäinen kohteemme oli puistojen peittämä Petřín-kukkula. Lentokentältä ostamamme kolmen päivän liput julkiseen liikenteeseen olisivat kelvanneet myös kukkulan huipulle vievään hissiin. Portaat alkoivat kuitenkin kummasti houkuttaa jonon nähtyämme. Hikoilimme ylös parissakymmenessä minuutissa, kun hissijonossa olisi helposti vierähtänyt vähintään tuplasti sama aika. Pisteet sille nerokkaalle yrittäjälle, joka keksi kaupata jäätelöä jonon vieressä!

Kukkulan päällä selvisi, minnepäin massat oikeastaan velloivat. Kiipesimme itsekin kaikki 299 porrasta Prahan Eiffelin, eli Petřínin näkötornin huipulle. Sieltä avautuivat suht kohtuulliset näkymät koko kaupungin ylle.

 Eipä olisi ensimmäisenä tullut mieleen.

Tornista laskeuduttuamme pidimme ranskalaisten ja siiderin mittaisen evästauon idyllisessä ympäristössä bajamajojen varjossa – muita penkkejä ei tietenkään ollut vapaana. Päivän jonotuskiintiö tuli jo torniin kavutessa täyteen, joten jätimme peililabyrintit ja muut pääsymaksulliset villitykset välistä. Jäimme kuitenkin hetkeksi kiertelemään kauniita puistoja ja ruusutarhoja.

Saippuakuplien nostattama riemu on sama missäpäin maailmaa tahansa. Parhaita löytöjämme olivat kuitenkin herkuista notkuvat hedelmäpuut, joista sai (ainakin käsityksemme mukaan :D) vapaasti kerätä pientä välipalaa. Samalla tutustuimme myös kauheimpaan mahdolliseen turismin alalajiin: Segway-seurueisiin! Noita pyörillä viilettäviä urpoja sai väistellä aivan joka nurkalla. Ihmisellä on jalat hyvästä syystä – käyttäisivät niitä, prkl!

Kukkulavisiitin jälkeen teimme pienen välikuoleman ratikassa, kunnes uskaltauduimme keskustan vilinään murkinaa etsimään. Voisinpa sanoa, että iltaa kohti väkimassat hajaantuivat, mutta niin ei käynyt kuin vasta todella myöhään. Vatsat täynnä jaksoimme silti puskea eteenpäin. Kuljeskelimme summamutikassa pitkään ympäri vanhaa kaupunkia, jokivartta ja keskustaa.

Mitä enemmän Prahaa kiertää, sitä helpompi on ymmärtää miksi noin maailman jokainen turisti haluaa pakkautua sinne kesäviikonlopuksi. Kaupungissa riittää nähtävää ähkyksi asti. Itse pidän tavasta, jolla vanha ja moderni rakentaminen yhdistyy keskustassa. Taiteelta ei voi välttyä, vaikuttavia patsaita komeilee lähes joka kulmalla. Varsinainen keskusta-alue on kuitenkin suhteellisen kompakti ja hyvin hallittavissa. Julkinen liikenne toimii erinomaisesti, ruoka ja juoma on hyvää ja halpaa, ja lämpö hellii pohjoisen asukkia. Tärkeimmät nähtävyydet ja rakennukset ovat iltaisin hienosti valaistuja. Miten tästä voisi olla pitämättä?