Driving in Belgium: A Sloth’s Nightmare

I am not much of a driver; my preferred modes of transport include walking, biking and piggybacking. I went to driving school for about 1.5 years before getting my license in 2008. After that, the times I have been the driver could probably be counted on two hands. As that results in about one practice drive per year, I’ve never developed a routine. As soon as I get my hands on car keys, my stress level soars. So far, so good: every car is still intact and nobody has died yet.

IMG_2319  Snail pace, best pace

By now, I can sort of handle driving in Finland, but driving in Belgium kept me in constant fear. As already mentioned in a previous post, C left us his car to use. Most people would be happy about such an opportunity, but for me, it was just an unfortunate matter of practical arrangements: we couldn’t have made it to the wedding reception with public transport. Since Chef doesn’t have a driver’s licence, there were very few options left… The driver, c’etait moi. The morning of the wedding, we hopped in the car and I just hoped for the best. My wish was not entirely fulfilled.

The drive to the church consisted, for the most part, of straight highway, and I had no problems there. The real nightmare only began once we got to the village of Neufchâteau. In Belgian villages, there is absolutely no hope for grid plans of any sort: zig-zagging mazes of one-way streets are the way of the land. Google Maps is no use, either, when the only suggested route is blocked for construction and finding the detour takes some serious sixth sense abilities. I believe the Belgians develop their supernatural navigation skills with the help of a life-long diet of frites & samuraï sauce. There is no other logical explanation.

Despite some minor hiccups, the actual wedding day went pretty well driving-wise. The next day, after a night well-danced and little-slept, I was behind the wheel again. C’s sister had invited us to spend the evening at her place, some 100+ kilometres away. Chef the co-driver first guided us on “a shortcut”, where tarmac turned to gravel and gravel turned to a bumpy footpath. Much to my amazement, I managed to turn the car around without getting us stuck in a muddy ditch. Since we had a plenty of time left before we had agreed to meet up with C’s sister, we made a pit stop in Namur.

IMG_2314

IMG_2311

We started with a snack break in the comfortably cool shade of the trees in Parc Louise-Marie. Belgian fries are usually served from a cardboard cone, with at least one sauce from a mouth-watering selection. After stuffing ourselves silly, we took a little nap on the warm grass and then hunted for pokémon like hundreds of other slaves to their cellphones. There just happened to be some kind of an arranged Pokémon Go event at the park that day. Everyone in the picture below was looking for pokémon – you can probably tell there were tons of lures there! :D

IMG_2313

When it came to our time to get going again, I couldn’t help but wonder how a land as flat as Belgium still manages to boast so many steep hill roads. I had managed to tuck the car away very nicely by the park, but leaving wasn’t quite as easy. I had to push start in reverse, which turned into quite the spectacle for the poké-hunting teenagers right next to us. Namur is no stranger to mazes of one-way streets, either, and finding our way out of the city centre was no peace of cake. Google Maps was, yet again, rendered useless when the route it suggested was allowed for buses and taxis only. I solved the problem on the go by doing about ten rounds in a traffic circle while Bunni frantically searched for an alternative route.

Next up, Chef & Sloth as victims of language barriers. C’s sister and her husband greeted us outside at their yard. After some awkward miming and a combination of bad French and bad English, we realized there had been a major misunderstanding and we were not, in fact, going to hang out and have dinner together. The couple already had other plans for the evening, but we could have spent the night in their guest bedroom. Tired and hungry, we opted not to raid their fridge. Instead, we got back in the car to return to C & B’s place in Liège. I filled up the gas tank for the second time ever in my life, and still ended up having to help a German pensioner with the pump. As if aware of the theme of the evening, he also spoke very little English. Chef and I, both of us hangry and desperate, stopped at a Greek restaurant only because it was right next to the road and there was easy parking nearby. Fortunately, the food was delicious – we really needed it at that point.

highwayPhoto: Chef

The sunset views on the road surely would have been a treat, if only my nerves had let me look at something other than the road ahead. When we finally made it back to Liège, it was already dark, but the nightmare still wasn’t over. Free parking spots were nowhere in sight. I kept circling the block like a hawk until I noticed an empty spot by the road.

I carefully parked the car, but as soon as I was stepping out, a man next door appeared on his balcony and started raging in French. Now, I didn’t understand a word of the yelling, but being a smart individual I could deduce from the context and the furious swinging of his arms that it wasn’t okay to park there. Unfortunately, I had left little space between the next car and ours, and I had to push start in reverse again. (Seriously, how does Belgium have this many steep hills?) As I simultaneously tried to avoid the bumper ahead and the obstacle behind, the car just kept stalling. During the frantic steering, my hand slipped to the horn repeatedly. I’m sure the neighbours all enjoyed my honking and cussing echoing in the quiet summer night. Sorry, C. Sorry, C’s neighbours. Sorry, Chef.

IMG_2333Liège-Guillemins

IMG_2334This blog needs more ceiling porn!

The car finally found its place next to a nearby pizza place, and I finally got to sleep off the living nightmare. Oh the relief the next day, when we got to travel by train again! Belgium has such a convenient and inexpensive train network that the average tourist is better off avoiding driving completely. Train travel is especially cheap with the Rail Pass, which includes 10 one-way trips between any two Belgian cities (only 7,60€/journey + possible Diabolo fee on the way to the airport). Rail Pass can be bought at a regular ticket machine, and the same pass can be used by several people at a time. It’s easy to use, as well. Before getting on the train, one empty line is filled out for each traveller: just add the date, departure station and destination, and you’re good to go! Under 26-year-olds can get the pass at an even cheaper price (50€/10 trips), but for me, that train has already left the station. Hee hee.

railpass

Autoilua Belgiassa: laiskiaisen painajainen

Minä en ole autoilevaa tyyppiä; kuljen yleensä kävellen tai pyörällä, mieluiten reppuselässä. Autokoulua kävin vaihtelevalla menestyksellä yhteensä puolitoista vuotta, kunnes lopulta uskaltauduin inssiin. Ajokortin sain vuonna 2008, minkä jälkeen kertyneet kuskin pestini voidaan todennäköisesti laskea kahden käden sormilla. Rattiin olen siis eksynyt keskimäärin kerran vuodessa, joten mistään ajamisen rutiinista on kohdallani turha puhua. Stressitasoni alkaa hipoa pilviä heti kun saan avaimet käteeni, mutta toistaiseksi menopelit ovat välttyneet romutukselta eikä kukaan ole loukkaantunut.

IMG_2319Etanavauhti, paras vauhti

Suomessa pärjään kuskina jo kohtuullisesti, mutta Belgiassa autoillessa tuskanhikeä pukkasi käytännössä 100% ajasta. Mainitsin jo aikaisemmassa postauksessa, kuinka saimme C:n auton lainaan reissumme ajaksi. Kyseessä oli kuitenkin käytännön pakko: emme olisi päässeet hääpaikalle julkisella liikenteellä. Bunnilla ei ole korttia, joten kuskivaihtoehdot olivat hyvin vähissä. Hääpäivän aamuna hyppäsin rattiin ja toivoin parasta. Toive ei täysin toteutunut.

Menomatka hääkirkolle oli pääosin suoraa moottoritietä, missä selvisin ongelmitta. Todellinen tuska alkoi vasta, kun pääsimme Neufchâteaun kylään. Belgian kylissä ruutukaavan perään on turha haikailla. Aivan kuin katujen epälooginen mutkittelu ei tuottaisi riittävästi harmaita hiuksia, on moni niistä muun hyvän lisäksi yksisuuntainen. Googlen karttapalvelustakaan ei enää siinä vaiheessa ole hyötyä, kun ainoa ehdotettu reitti on tietöiden vuoksi suljettu eikä kiertotietä keksi kuin kuudennen aistin turvin. Belgialaiset taitavat kehittää nämä mystiset suunnistustaitonsa frites & samuraï sauce –dieetillä, mihin kaltaiseni tavallisen kuolevaisen on turha pyrkiä. Muutakaan selitystä en keksi.

Varsinaisen hääpäivän autoilu sujui pienistä mutkista ja eksymisistä huolimatta yllättävän hyvin. Seuraavana päivänä, hyvin tanssitun ja vähän nukutun yön jälkeen, istuin taas kuljettajan paikalle. C:n sisko oli kutsunut meidät illanviettoon kotiinsa reilun sadan kilometrin päähän. Kartturina toiminut Kokki ohjasi meidät “oikotielle”, joka muuttui asfaltista hiekkatieksi ja hiekkatiestä kuoppaiseksi kinttupoluksi. Ihme kyllä, sain auton käännettyä ilman mutaojaan juuttumista. Koska kutsu oli vasta myöhemmälle, pysähdyimme matkalla Namurissa.

IMG_2314

IMG_2311

Pidimme evästauon Louise-Marien puiston viileässä varjossa. Belgialaiset “ranskalaiset” tarjoillaan pahvikartioista ja kylkeen on syytä napata vähintään yksi kastike runsaasta valikoimasta. Ähkysyömisen jälkeen otimme pienet päiväunet nurmikolla ja pyydystimme pokémoneja satojen muiden puhelimiensa orjien tavoin. Puistossa sattui juuri sinä sunnuntaina olemaan jokin järjestetty Pokémon Go -tapahtuma. Allaolevan kuvan ihmisistä jokainen oli pokéstopilla lurettamassa! :D

IMG_2313

Lähdön aikaan pääsin ihmettelemään, miten Belgian kaltaiseen litteään maahan mahtuu kuitenkin tuhottoman monta jyrkkää mäkikatua. Olin saanut auton siististi vinoparkkiin puiston kylkeen, mutta poispäin mennessä mäkistartti peruuttaen tuotti hienoisia hankaluuksia ja samalla hyvän hupinumeron pokéstopin teinipojille. Sokkeloiset, yksisuuntaiset kadut ovat vallanneet myös Namurin, eikä keskustasta ulos löytäminen sekään käynyt aivan ratin käänteessä. Google Maps oli jälleen hyödytön, kun sen ehdottama reitti olikin sallittu ainoastaan busseille ja takseille. Ratkaisin ongelman pyörimällä liikenneympyrässä kymmenisen kierrosta sillä välin, kun Kokki yritti etsiä vaihtoehtoista reittiä.

Seuraavaksi tajusimme joutuneemme kielimuurin uhreiksi. C:n sisko oli miehineen meitä vastassa kotipihallaan. Muutaman pantomiimiesityksen jälkeen ymmärsimme, että tiedossa ei ollutkaan yhteinen illanvietto, vaan pariskunnalla oli toinen sovittu tapaaminen samalle illalle. Olisimme kuitenkin saaneet jäädä heidän vierashuoneeseensa yöksi. Nälkäisinä päätimme kuitenkin jättää heidän jääkaappinsa rauhaan ja lähdimme ajamaan takaisin Liègeen C:n ja B:n asunnolle. Kävin tankilla toista kertaa elämässäni ja päädyin neuvomaan saksalaista eläkeläismiestä automaatin toiminnassa. Teemaan sopien hänkään ei juuri puhunut englantia. Nälkäraivarien pelossa pysähdyimme paluumatkalla kreikkalaisessa ravintolassa, jonka valitsimme vain sillä perusteella, että se oli aivan kadun vieressä ja näköpiirissä oli vapaa parkkipaikka. Ruoka oli onneksi herkullista ja tuli todella tarpeeseen.

highwayKuva: Bunni

Hämärtyvän illan maisemat olisivat varmasti miellyttäneet silmää, mikäli olisin hermoiltani viitsinyt vilkuilla muutakin kuin tietä. Selvisimme lopulta pimeässä Liègeen C:n kotikadulle, mutta koettelemukseni ei ollut vieläkään ohi. Vapaita parkkipaikkoja ei näkynyt missään. Kaartelin korttelia ympäri kuin haukka, kunnes hoksasin kadun varressa tyhjän kolon.

Juuri kun olin suurella vaivalla ja hartaudella saanut auton mahdutettua koloon, vihainen mies ilmestyi viereisen talon parvekkeelle ja alkoi raivota ranskaksi. En ymmärtänyt mesoamisesta sanaakaan, mutta fiksuna tyttönä päättelin kontekstista ja huitomisen määrästä, ettei kyseessä ollutkaan sovelias paikka parkkeerata. Epäonnekseni olin jättänyt liian vähän tilaa seuraavan auton takapuskuriin, ja taas jouduin ottamaan mäkistartin peruutusvaihteella. (Ihan oikeasti, mistä näitä mäkiä oikein tulee?) Auto sammui joka välissä, kun yritin varovasti päästä liikkeelle peruuttamatta takana olevaan esteeseen ja luisumatta edessä olevan auton perään. Vimmaisen ratinpyörittämisen lomassa käteni lipsahti vahingossa muutamaan otteeseen myös äänitorven kohdalle. Kesäyössä kaikunut tööttäilyni ja kiroiluni varmasti ilahdutti kaikkia kadun asukkaita. Anteeksi, C ja C:n naapurit. Ja Kokki, jolla todella oli aihetta pelkoon pelkääjän paikallaan.

IMG_2333Liège-Guillemins

IMG_2334Lisää kattopornoa blogiin!

Auto löysi lopulta paikan lähipizzerian edestä ja pääsin nukkumaan painajaistani pois. Sitä helpotuksen määrää, kun seuraavana päivänä saimme taas matkustaa junalla! Belgiassa on niin toimiva ja edullinen junaverkosto, että autoilua kannattaa välttää viimeiseen asti. Erityisen edulliset matkat saa Rail Passilla, joka sisältää 10 yksisuuntaista matkaa minkä tahansa kahden Belgian kaupungin välillä (vain 7,60€/matka + mahdollinen Diabolo-lisämaksu lentokenttäjunaan). Rail Passin saa ostettua tavallisesta lippuautomaatista, ja samaa passia voi käyttää useampi henkilö kerralla. Käyttökin on yksinkertaista. Ennen junaan nousua täytetään yksi rivi jokaista matkustajaa kohti: riville kirjoitetaan päivämäärä, lähtöasema ja määräasema, ja kaikki on valmista. Huippukätevää! Alle 26-vuotiaat saisivat passin vieläkin halvemmalla (50€/10 matkaa), mutta omalla kohdallani se juna meni jo. Eheheh.

railpass

Around Belgium in Six Days: A Belgian Wedding

The morning of the wedding, we hopped in the car and drove for 1.5 hours to the church of Neufchâteau. (Driving in Belgium was such a traumatic experience that it deserves its own blog post, coming soon.) The weather was unbearably hot and the refreshing morning shower at C & B’s was but a distant memory by the time we got to the church. Capturing our sweat-drenched selves in photographs would have caused some serious nightmares to any future generations, so my camera stayed in the bag for most of the day. The few successful photos of the happy guests I will keep private, but here is a small collection of the most memorable details of the wedding.

IMG_2260

The wedding ceremony was quite similar to the Finnish style. Outside the church, the newlyweds were not showered with rice as is custom in Finland – instead, everyone threw rose petals on them. A fun addition was the paper airplane sendoff. Red and yellow paper planes were given to the guests from separate baskets. Perhaps the colours were supposed to represent the bride’s and the groom’s sides of the family and friends? Bunni and I just rushed to grab the first airplanes we could get our grubby paws on.

IMG_2307

IMG_2268

The groom wore a kick-ass top hat and drove his beautiful bride to the location of the wedding reception in the stylish convertible above. The rest of us drove in a queue ahead of them. The reception was held in a castle, Chateau de Resteigne, 40 kilometres from Neufchâteau. Chef and I had reserved a room at the castle for the night, which turned out to be an excellent choice despite the salty price. The day was sunny and warm, but at night the most massive thunderstorm I have ever seen in my life swept over the village. I really would not have wanted to be one of those guests who had opted to camp outside in the castle garden. The lightning looked much better viewed through a window, from the comfort of a soft bed…

IMG_2272_copy

IMG_2273

Before dinner, there was a cocktail hour outside the castle. The hors d’œuvre were amazing. Unfortunately, many of the waiters were really apprehensive towards us, but we did just fine as long as we only bothered the one nice gentleman who had no problem with speaking English. For dinner, people were guided to their seats in an imaginative manner, with the help of movie themed puzzles. First, everyone had to find a piece with their name on it from a separate board (picture above), grab the piece and head to the correct table. At the table, each seat had its own puzzle, and each puzzle was missing one piece. When you found the puzzle where your piece fit, you had also found your seat.

The seating must have been very carefully planned, as everyone at our table was more than happy to speak English. All the numerous speeches were of course held in French. Much to my surprise, I could follow the main points quite well! Every once in a while, everyone at a specific table would stand up, yell something that still remains a mystery to me, and then all the guests would toast the newlyweds together. This was repeated in waves throughout the dinner.

IMG_2278_copy

The cherry on top was the spectacular dessert table, which was arranged like a Finnish buffet table. The only difference was that guests were not supposed to grab anything by themselves, but rather ask the waiters to give them an assortment of what they wanted to taste. The apprehensive individuals only gave us tiny slices, but when I went in for seconds, my favourite gentleman plopped a huge chunk of everything on my plate and winked. Such a wonderful man.

The most memorable thing, however, was the overall feeling and how friendly all of the guests were, even toward us language-challenged folk. Chef already knew many of C’s friends from before, but we also got to chat with everyone else, from B’s grandmother to C’s cousins. We stayed on the dance floor until the morning and fortunately had the good sense to stop drinking early enough. By midnight, one of the guys was already so drunk that, despite his best efforts, he could no longer utter a word in any language. A very successful party in every way!

Belgian ympäri kuudessa päivässä: belgialaiset häät

Hääpäivän aamuna nappasimme auton allemme ja hurautimme moottoritietä Neufchâteaun kirkolle. (Autoilusta kirjoitan vielä erikseen, sen verran traumaattinen kokemus oli kyseessä.) Päivä oli tuskaisen kuuma ja hiki virtasi siihen malliin jo menomatkalla, että kamerasta tuli vihollinen koko loppuajaksi. Ainakin oma liimalettini aiheuttaisi jälkipolville painajaisia, mikäli se olisi johonkin arkistoihin ikuistettu. Ne muutamat onnistuneet otokset juhlaväestä jätän blogin ulkopuolelle, mutta tässä pieni kokoelma mieleenpainuvimmista yksityiskohdista.

IMG_2260

Vihkiminen vaikutti etenevän samankaltaisella kaavalla kuin suomalaisissa häissä, mutta ulkona kirkon portailla hääparin päälle heiteltiin ruusun terälehtiä riisin sijasta. Hauskana lisänä olivat vieraille jaetut paperilennokit. Lennokkeja oli punaisia ja keltaisia, ja niitä jaettiin omista koreistaan. Ehkäpä morsiamen ja sulhasen puolen suvuille ja ystäville oli tarkoitus olla omat värinsä? Siinä hässäkässä emme ehtineet emmekä ymmärtäneet tunnustaa väriä, vaan tartuimme ensimmäisenä käsiin sattuviin yksilöihin. Yhtä komeasti molemmat mallit liitelivät kuitenkin.

IMG_2307

IMG_2268

Silinterihattuinen sulhanen kyyditsi morsiamensa tyylikkäällä avoautolla kirkolta juhlapaikalle. Me muut ajelimme letkassa edellä. Varsinainen vastaanotto oli 40 kilometrin päässä Neufchâteausta sijaitsevassa Chateau de Resteigne -linnassa. Olimme Kokin kanssa varanneet linnasta oman huoneen yöksi, mikä suolaisesta hinnasta huolimatta osoittautui varsin mainioksi päätökseksi. Päivä oli aurinkoinen, mutta yöllä iski suurin ukkosmyrsky, minkä olen eläissäni nähnyt. Eipä käynyt kateeksi niitä vieraita, jotka olivat valinneet majoitusvaihtoehdokseen linnan takapihalla telttailun! Sitä salamointia ihaili mieluummin suihkunraikkaana ikkunan läpi.

IMG_2272_copy

IMG_2273

Ennen päivällistä linnan pihalla pidettiin cocktailtilaisuus, jolloin saimme nauttia uskomattomista hors d’œuvre -herkuista. Tarjoilijoista useimmat tosin suhtautuivat hyvin nihkeästi englannin puhumiseen, mutta pärjäsimme silti ihan hyvin, kunhan esitimme pyyntömme tietylle mukavalle tarjoilijamiehelle. Päivällistä varten ihmiset ohjattiin omille paikoilleen kekseliäästi elokuva-aiheisten palapelien palasilla. Ensin oma nimi piti etsiä ylemmän kuvan palapelitaulusta, napata pala mukaansa ja suunnata oikeaan pöytään. Jokaisella istumapaikalla oli jälleen oma palapelinsä, josta puuttui yksi pala. Mikäli puuttuva pala löytyi omasta kädestä, myös oma istumapaikka oli löytynyt.

Pöytäseurueemme oli ilmeisen tarkkaan harkittu, ja jokainen vieruskavereistamme jutteli mielellään englanniksi. Lukuisat puheet koko vierasjoukolle toki pidettiin ranskaksi. Yllätyksekseni pysyin melko hyvin kärryillä niiden pääkohdista! Ruokailua rytmittivät lukuisat maljojen kilistelyt, joilla oli oma kaavansa: yksi pöytäseurue nousi seisomaan, huuteli yhteen ääneen jonkin epäselväksi jääneen toivotuksen, jonka jälkeen kaikki salissa olijat huitaisivat sihijuomat naamariin. Tämä toistui aaltoina useamman kierroksen.

IMG_2278_copy

Kattauksen kruunasi järisyttävä jälkiruokapöytä, joka oli järjestetty suomalaisen buffetin tapaisesti. Erona oli se, ettei herkkuja päässyt kauhomaan lautaselle itse, vaan tarjoilijoita piti pyytää ojentamaan haluamansa laadut. Nihkeimmät yksilöt tarjosivat vain pieniä siivuja, mutta englantia karsastamaton lempparisetäni lapioi minulle santsikierroksella reilun möhkäleen jokaista sorttia silmäniskun kera. Kerrassaan ihana mies.

Vahvimmin jäi kuitenkin mieleen se, kuinka ystävällisiä muut vieraat olivat myös meitä kielirajoitteisia kohtaan. Kokki tunsi C:n ystävistä reilun joukon jo ennestään, mutta pääsimme juttusille lähes kaikkien muidenkin kanssa, B:n isoäidistä C:n serkkuihin. Viihdyimme tanssilattialla myöhään aamuyöhön ja onneksi tajusimme lopettaa kilistelyn ajoissa. Eräskin kaveri kun oli jo puolenyön jälkeen sellaisessa tuiskeessa, ettei enää yrityksistä huolimatta saanut sanaa suustaan millään kielellä. Varsin onnistunut juhlapäivä!

Around Belgium in Six Days: Liège by Night

After Prague, another three weeks flew by at work. The last week of August, I got another chance to travel. This time it was with my fiancé Chef, whose best friend C was about to get married in Neufchâteau, Belgium. As Chef and I had a very limited budget and little time off work, our only shared vacation this year was planned around the wedding weekend. The cheapest AirBaltic flight from Helsinki to Brussels required a five-hour stopover in Latvia, but it wasn’t a problem. The whole Pokémon hype was still going strong, so we spent those extra hours happily chasing after pocket monsters around the beautiful parks in Riga.

IMG_2186Son rows the boat, mom looks for Magikarp

At the Brussels airport, we immediately noticed how this year’s terrorist attacks had had a major impact on security policies. Three years ago, when I first visited Belgium, I hadn’t noticed anything special about the arrangements, but this time there were guards and metal detectors at every corner. Somehow we managed to steer away from the “official” route leading to the correct train platform and ended up in a queue of people trying to enter the airport. Stressed out and already running late, we figured we would never catch our connecting train if we had to go through yet another security check. A friendly guard let us jump over the fence when he heard the situation and, thanks to him, we got to the train just in time. Either the the massive security operations were just for show to give people a sense of safety or we both seemed 100% harmless. I would probably put my money on the former.

At the actual railway station it became clear that there had been no need for rush. First, our connecting train was only supposed to be a couple minutes late, but then the bonus minutes really started piling up. Finally, 45 minutes behind schedule, we were on our way to Liège.

IMG_2196

Our welcome to Liège was luxurious. C and his future wife B had already travelled to the village of Neufchâteau well in advance for their wedding and left us their apartment (and car!) to use. Their friendly neighbour gave us the keys and encouraged us to knock on her door if we needed anything. We hadn’t discussed the specifics with C, so at first, we were looking for an inflatable mattress or something similar for sleeping arrangements. However, a peek at the master bedroom revealed that, in addition to the apartment and car, the “good” bed had also been reserved to us. Gotta love Belgians! <3

IMG_2197

After a long day of travelling, I would have been ready to collapse into bed immediately, but hunger drove us back to the city centre. An unusual heat wave lingered above Belgium, and Liége by night felt almost Mediterranean. Deux spritz, s’il vous plaît. I managed to order us drinks without using a word of English, despite the fact that I had painfully pushed my way through spring semester French with the lowest grade possible. 100 hours of study truly paid off, here!

IMG_2199

IMG_2201

IMG_2202

IMG_2204

IMG_2208

Belgian ympäri kuudessa päivässä: öinen Liège

Elokuu vilahti ohi pääosin töitä puskiessa, mutta kuun viimeisellä viikolla sain taas lähteä reissuun, tällä kertaa kihlattuni Kokin kanssa. Kokin paras ystävä C oli menossa naimisiin Belgian Neufchâteaussa. Koska emme saaneet venytettyä budjettia ja vapaa-aikaa useampaan matkaan, suunnittelimme tämän vuoden ainoan yhteisen lomamme hääviikonlopun ympärille. AirBalticin halvat lennot Helsingistä Brysseliin vaativat viiden tunnin välipysähdyksen Riiassa. Pokémon-buumi oli silloin vielä kuumimmillaan, joten nuo tunnit kuluivat nopeasti keskustan puistojen tanskumonstereita jahdatessa.

IMG_2186Poika soutaa, äiti pyydystää magikarppeja

Tämänvuotisten terrori-iskujen vaikutus näkyi selvästi Brysselin lentokentällä: vartijoita ja turvatarkastuksia tönötti joka nurkalla valtavasti enemmän kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten, jolloin vierailin Belgiassa ensimmäistä kertaa. Onnistuimme saman tien eksymään oikealle junaraiteelle johtavalta “viralliselta” kulkureitiltä. Olisimme jättilaukkuinemme joutuneet jonottamaan uudelleen turvatarkastuksen läpi ja myöhästyneet sekä lentokenttäjunasta että jatkoyhteydestämme, ellei ystävällinen asemies olisi päästänyt meitä livahtamaan aidan yli tilanteen kuultuaan. Tarkastukset tuntuivatkin lähinnä teatterilta yleisen mielenrauhan turvaamiseksi, tai sitten meillä molemmilla oli vain erityisen harmiton olemus… Kallistuisin kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Brysselin varsinaisella juna-asemalla tuli selväksi, ettei kiireelle olisi ollut tarvetta. Junamme  ilmoitettiin ensin olevan myöhässä muutaman minuutin, sitten tervetuliaisminuutteja alkoi ropista tauluun tasaista tahtia. Lopulta liikuttiin kolmen bonusvartin tuntumassa, kunnes etana vihdoin puksutti paikalle. Kotoisaa.

IMG_2196

Perillä Liègessä meitä odotti luksusvastaanotto. C ja hänen tuleva vaimonsa B olivat jo matkustaneet Neufchâteaun kylään ennen vihkimistä, joten saimme heidän asuntonsa (ja autonsa!) käyttöömme. Mukava naapuri kiikutti meille avaimet ja kehotti soittamaan ovikelloa heti, jos tarvitsisimme apua missään asiassa. Emme olleet sen tarkemmin ehtineet jutella yksityiskohdista C:n kanssa, joten aluksi mietimme sohvan kokoa ja vieraspatjan sijaintia nukkumisjärjestelyjä varten. Kurkistus pariskunnan makuuhuoneeseen paljasti kuitenkin, että asunnon ja auton lisäksi myös kunnon sänky oli meille varattu. Belgialaiset. <3

IMG_2197

Pitkän matkustuspäivän jälkeen olisin ollut valmis nukahtamaan siihen paikkaan, mutta nälkä ajoi meidät takaisin keskustaan. Epätavallinen lämpöaalto roikkui painostavana Belgian yllä, ja öisen Liègen tunnelma tuntui lähes välimerelliseltä. Kevätlukukauden ranskan kurssini olin sinnitellyt komeasti läpi huonoimmalla mahdollisella arvosanalla, mutta onnistuinpa silti tilaamaan meille juomat käyttämättä sanaakaan englantia. Sadan tunnin tuskainen opiskelu oli siis ehdottomasti kannattavaa!

IMG_2199

IMG_2201

IMG_2202

IMG_2204

IMG_2208