Kungsleden, Part 2: Kebnekaise – Singi – Sälka

Day 2: Kebnekaise – (Almost) Singi IMG_4089

Our second hiking day started with the sounds of Germany: it’s a bit tough to sleep in while the German group camping next to you starts stomping around like a bewildered herd of elephants at 6 am. (What exactly is your beef with us, Germany, anyway?) We continued to get fragmented sleep until half past nine. One lazy breakfast and slow pack-up session later, we were back on the trail at around noon.

IMG_4098

The trail is supposed to be idiot-proof, but somehow we managed to get lost almost immediately. We had accidentally turned to the marked trail leading up to the Kebnekaise summit, when we of course should have turned to the unmarked trail winding down to the valley. We only noticed our mistake after a solid 45-minute climb. At that point, smart people would have swallowed up their anger and turned back – we decided to sink our feet into wet hummocks and take a shortcut straight downhill. Despite all our stumbling, we finally got back on the right trail with all our limbs intact.
IMG_4100

On the trail, there are many bridges like the one pictured above: squeaky and bouncy with delightfully terrifying views over the drop below. Fortunately, the fear of heights is not a problem for either one of us, but it was entirely different for some of the other hikers’ four-legged companions. We watched as a terrified dog was being persuaded to cross the bridge for a long time. The poor thing tried to turn back even when there was only a metre left to get to the other side. So, patience will be needed if your furry friend also happens to be too big to carry across.

IMG_4104 IMG_4109 IMG_4113

According to the guidebook we used, this 15-kilometre leg from Kebnekaise to Singi should only take about 4-6 hours. The trail is generally quite easy to walk, but also rocky at times. This leg felt a lot longer than 15 km, which was probably due to exhaustion from carrying our heavy backpacks. Balancing on rocks was also taking a toll on my joints: towards the end of the day, I started getting scary little twinges of pain in my right knee. Being quite tired, we scrapped our original plan to reach the Singi huts before dusk. The decision was made easier when we spotted the perfect camping spot by a tiny lake, approximately 2 km before Singi. Or how do you feel about the private beach pictured below?
IMG_4118 IMG_4120

I set up camp while Chef scraped up enough twigs for a campfire. Sauna was not in the cards for the evening, but we were starting to get chilly after a whole day of sweating. Chef kept bugging me to go skinny dipping with him in the lake until I finally caved just to get him off my back. The water in the lake comes from melting ice, which is probably enough of a hint of how the temperature was. I had to muster up all my willpower to take a dip, but it did make me feel pleasantly clean and tingly afterwards. I don’t think there are too many better ways to spend the final moments of any day than watching the sun disappear behind snowy peaks. I crawled into the warm caress of my sleeping bag, just hoping that my knee would make a speedy recovery overnight.

IMG_4125

Day 3: (Almost) Singi – Sälka

On the third morning, we woke up to changed scenery. Mist had swept over to cradle us, stopping any rogue sunrays from warming our skins. Perhaps thanks to the chilly temperature, we managed to stuff breakfast down our pieholes, pack up camp, and get going much faster than the previous days.

IMG_4128

As we continued toward Singi, the fog soon cleared up and made way for the sun. Upon reaching the Singi huts, we also took our first steps on the actual Kungsleden; the Nikkaluokta-Singi leg is officially part of the Dag Hammarskjöldsleden trail, which then overlaps with Kungsleden between Singi and Abisko. However, since Kungsleden is internationally the better-known trail of the two, it made sense to refer to our whole hike as “Kungsleden” here on the blog.
IMG_4132 IMG_4138

Right after passing by the huts, we suddenly got roadblocked: a large group of Swedes was squatting on and beside the trail, oohing and aahing over the various kinds of plants growing around them. Or in Chef’s words, Hemulens had found their way to the valley. :D At this point, my knee began to hurt again, but I sucked it up and kept walking with a bit of a limp.
IMG_4139 IMG_4142

Many of the other hikers we had met had told us that the Singi-Sälka leg would be the easiest and most enjoyable one of the entire hike: not rocky at all with fantastic views over the valley and the mountains surrounding it. However, enjoyment was far from my brain when every step was pure pain. As the pain kept intensifying, I had a couple of breakdowns on the way. I was convinced I would have to quit the hike and hop on an extremely expensive helicopter to ever make it out of the wilderness. Cue: self-pity and tears. If only I had been smart enough to bring a proper knee support with me!

IMG_4147 IMG_4152
IMG_4155
IMG_4159

The route from our camping spot to Sälka was only 2+12 km, but I was really slowing us down. Now that I think about it, it’s incredible how Chef managed to stay so patient and calm with such a whiney, mopey sloth in tow. #Relationshipgoals? Hands down the longest 14 km of my life! When the Sälka huts finally appeared in the horizon, we both let out a spontaneous squeal from sheer joy.

IMG_4157

There is a surprisingly well-stocked shop by the huts. I bought a can of coke, and let me tell you: the elixir of life, as my brother used to call it, has never tasted better than it did right there and then. The extortionate prices at the Kebnekaise fjällstation also stayed at Kebnekaise: in Sälka, it was possible to only buy access to the sauna, and it cost a very reasonable 50 SEK (~5€) per person. Very reasonable. There were three 1.5-hour sauna shifts: first the ladies, then the gents, and finally a mixed sauna that turned into a mini party when almost 20 naked, tipsy* people sat side-by-sweaty-side, sharing drinks and hiking stories. Most took a lightning quick dip in the freezing river by the sauna, but Chef just plopped himself down and sat in the stream for ages, possibly mistaking it for a jacuzzi.

*Beer was also available in the shop, a.k.a. our little oasis in the wilderness

We met the greatest people of the whole hike in this sauna. For example, a Swedish nurse showed me how to tape up my knee and gave me hope for the remainder of our trip, two Swedish brothers claimed they thought I was barely over 20, and a charming Englishman, D, invited us to his birthday party which would be held in Abisko upon completing the hike. I had originally planned to go straight to sleep after the ladies’ sauna, but I’m really glad I stayed until the end. A relaxing evening in excellent company was just what we both needed after such a long and troublesome day. Eventually, the hut owner had to chase us out and into our tents, or else the sauna party might have gone on forever.

Kungsleden, osa 2: Kebnekaise-Singi-Sälka

2. vaelluspäivä: Kebnekaise – (Melkein) Singi IMG_4089

Toisen vaelluspäivän aamuna oli vaikea nukkua pitkään, koska reippaat saksalaisryhmät tömistelivät viereisiltä telttapaikoilta liikkeelle jo aamukuudelta. Torkuimme kuitenkin katkonaista unta puoli kymmeneen. Rauhallinen aamupala ja leirin pakkaaminen veivät taas muutaman tunnin, joten itse pääsimme polulle vasta puoliltapäivin.

IMG_4098

Onnistuimme eksymään idioottivarmana pidetyltä reitiltä lähes välittömästi: lähdimme vahingossa Kebnekaisen huipulle kulkevalle, merkitylle polulle, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kyltittömälle reitille, joka kiemurteli alas laaksoon. Huomasimme virheen vasta noin kolmen vartin kevyen nousun jälkeen. Fiksu olisi niellyt kiukkunsa ja kääntynyt takaisin, me taas päätimme oikaista upottavien, edeltävän viikon sateiden kastelemien mättäiden poikki suoraan alamäkeen. Kompastelusta huolimatta selvisimme lopulta oikealle reitille ilman ainuttakaan raajan katkeamista.
IMG_4100

Reitin varrelta löytyy monta ylläolevan kuvan kaltaista kiikkerää riippusiltaa, joiden toisiinsa kytketyt palaset hytkyvät ja kirskuvat joka askeleella. Ritilöiden läpi pääsee myös ihailemaan jalkojen alla häämöttävää pudotusta. Meistä kumpikaan ei onneksi juuri kärsi korkean paikan kammosta, mutta yhtä helppoa ei ollut joidenkin vaeltajien nelijalkaisilla kavereilla. Seurasimme vierestä, kun kauhun vallassa jarrutellutta koiraa maaniteltiin pitkään kulkemaan toiselle puolelle. Raukka yritti kääntyä takaisin vielä silloinkin, kun siltaa oli enää metri jäljellä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, mikäli omasta karvapallosta ei ole enää sylikoiraksi.

IMG_4104 IMG_4109 IMG_4113

Opaskirjamme mukaan tähän 15 kilometrin mittaiseen Kebnekaise-Singi -osuuteen tarvitsee varata vain 4-6 tuntia. Polku on kohtuullisen helppokulkuista, mutta paikoittain kivikkoista. Matka tuntui huomattavasti ilmoitettua pidemmältä, vaikka todellisuudessa olimme varmasti vain painavien kantamustemme uuvuttamia. Kivillä tasapainottelu alkoi myös pikkuhiljaa tuntua ikävinä vihlaisuina oikeassa polvessani. Tavoitteenamme oli ollut päästä Singin tunturituville asti ennen hämärää, mutta väsyneinä hylkäsimme suunnitelman. Päätöstä helpotti, kun bongasimme täydellisen telttapaikan pienen järven rannalta, noin kaksi kilometriä ennen Singiä. Vai miltä vaikuttaa allaolevan kuvan yksityisranta?
IMG_4118 IMG_4120

Pystytin teltan sillä välin, kun Kokki taikoi nuotion illallista varten. Saunaa ei tänä iltana ollut tiedossa, mutta inhottavan hikinen olo alkoi kääntyä viluksi. Tarmokkaan yllytyskampanjan jälkeen Kokki sai suostuteltua minutkin pulahdukselle hyiseen järveen, jonka vesi on kirjaimellisesti hiljattain sulanutta jäätikköä ja lämpötila sen mukainen. Ei ollut helppoa, mutta olosta tuli dippauksen jälkeen puhdas ja kihelmöivän lämmin. En keksi montaakaan parempaa tapaa päättää ilta kuin lumihuippujen taakse katoavan auringon ihailu. Ryömin tyytyväisenä makuupussini hellään syleilyyn ja toivoin polveni toipuvan seuraavan päivän koitokseen.

IMG_4125

3. vaelluspäivä: (Melkein) Singi – Sälka

Kolmantena aamuna heräsimme muuttuneisiin maisemiin. Sumu oli yön aikana vyörynyt yllemme ja esti lämmittävien auringonsäteiden pääsyn iholle. Ehkäpä kolean aamun ansiosta saimme sapuskat naamariin ja leirin pakattua selvästi edellisiä kertoja ripeämmin.

IMG_4128

Jatkoimme kohti Singiä, ja pian sumukin väistyi auringon tieltä. Vasta tupien kohdalla astuimme virallisesti Kungsledenille; Nikkaluokta-Singi -pätkä on oikeastaan osa Dag Hammarskjöldsledeniä, joka taas kulkee Kungsledenin kanssa päällekkäin Singistä Abiskoon. Kungsleden on kuitenkin kansainvälisesti tunnetumpi kuin Dag Hammarskjöldsleden, joten tuntui luontevammalta viitata koko vaellukseen Kungsledeninä täällä blogissa.
IMG_4132 IMG_4138

Tuvat ohitettuamme jouduimme aamupäiväruuhkaan, kun polulla kyykki valtava joukko kasveja ääneen ihastelevia ruotsalaisia tukkien koko väylän. Tai Kokin sanoin: hemulit olivat löytäneet laaksoon. :D Tässä vaiheessa myös polveni muistutti jälleen olemassaolostaan, mutta hammasta purren jatkoin matkaa hieman ontuen.
IMG_4139 IMG_4142

Moni kohtaamistamme vaeltajista kertoi Singi-Sälka -osuuden olevan koko reitin helpoin ja nautinnollisin: tasaista polkua tasaisen laakson huikeissa maisemissa. Nautinto oli kuitenkin kaukana ja itku lähellä, kun jokainen askel alkoi olla tuskaa. (Huijasin: itku ei ollut vain lähellä vaan myös mukana, kun piehtaroin itsesäälissä ja pelkäsin joutuvani keskeyttämään vaelluksen ja tilaamaan helikopterikyydin takaisin sivistyksen pariin.) Kunpa olisin tajunnut ostaa kunnon polvituen mukaan!

IMG_4147 IMG_4152
IMG_4155IMG_4159

Kokonaismatka leiripaikaltamme Sälkaan oli ainoastaan 2+12 km. En kuitenkaan oikein päässyt nauttimaan maisemista ja orastavasta ruskasta, koska valitin vain tuskasta. Kokki pysyi silti hämmästyttävän kärsivällisenä, vaikka hidas ja epätoivoinen laiskiainen oli varmasti raskas riippa perässä. Elämäni pisimmät 14 kilometriä! Kun Sälkan tuvat vihdoin alkoivat siintää mutkan takana horisontissa, meiltä molemmilta pääsi spontaani riemunkiljahdus.

IMG_4157

Tupien yhteydessä on yllättävän hyvin varustettu kauppa, josta ostin tölkillisen kokista. Elämän eliksiiri, kuten veljeni sitä joskus nimitti, ei ole ikinä maistunut paremmalta kuin silloin. Toisin kuin Kebnekaisen kiskurihintaisella tunturiasemalla, Sälkassa on mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä. Hinnaksi tuli hyvin kohtuulliset 50 kruunua (~5€) per saunoja. Miehille ja naisille oli ensin omat vuoronsa, ja illan lopuksi menimme vielä yhdessä sekasaunaan. Pienessä saunassa oli tiivis tunnelma ja hieno meininki, kun lähemmäs kaksikymmentä pikkuhiprakkaista* vaeltajaa jakoi kokemuksiaan hikinen kylki kyljessä. Saunasta pääsi myös hyytävän kylmään jokeen uimaan. Kun muut kastautuivat sekunneissa, Kokki jäi rauhassa veteen lilluttelemaan kuin parhaaseenkin porealtaaseen.

*Kaupasta sai myös olutta.

Saunassa tapasimme mahtavia ihmisiä, joista mm. ruotsalainen sairaanhoitaja neuvoi minulle polven teippauksen ja antoi samalla toivoa vaelluksen loppuunsaattamiseen, ruotsalainen veljeskaksikko väitti luulleensa minua kaksikymppiseksi, ja englantilainen herrasmies D kutsui meidät synttärijuhliinsa Abiskoon vaelluksen päätteeksi. Olin alun perin ajatellut painua suoraan nukkumaan naisten saunavuoron jälkeen, mutta onneksi päätin lopulta uskaltautua myös sekasaunaan. Rentouttava ilta hienossa seurassa tuli todella tarpeeseen. Lopulta tuvan emäntä joutui paimentamaan meidät ulos telttoihimme, kun muuten emme olisi lähteneet kulumallakaan.

Kungsleden, part 1: Kiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden (The King’s Trail) is a 400-kilometre-long hiking trail in Northern Sweden. When I was googling for Europe’s best hiking trails, Kungsleden was included in almost every Top 10 list I could find. In August, Chef and I set out to see how well-deserved all the hype was. However, 400+ km might have been a bit rough for two hiking novices, so we only did the most popular bit from Nikkaluokta to Abisko. 108 kilometres in a week = just a little over 15 km per day. Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

The trail can be hiked in both directions, though most choose to start in Abisko and finish in Nikkaluokta. We only did the opposite because it was easier for us logistically. The most convenient way to reach this bit of the trail is to fly directly to Kiruna and catch a bus to Abisko or Nikkaluokta. We chose to travel by bus all the way from Turku, Finland, because that was the most budget-friendly option for us. Fortunately, we were able to make a couple of pit stops on the way in Jyväskylä and Oulu, while visiting friends and family.

Upon reaching Kiruna bus station, we ran into a lone German lady huffing and puffing under a pile of ancient gear that made her resemble a member of a 20th century arctic expedition. She had just finished a rough hike: she had broken her tent, missed her return flight and spent all her money. As logically follows, based on her bad experience she declared our plan equally doomed. Chef apparently had ze wrong kind of poor shoes which would be his downfall once we reached the deadly muddy bits of the trail. There would be nothing but rain, wind, cold and misery awaiting us, and of course only uphill in every direction, as far as the eye can see. In addition, all accommodation in Kiruna was deemed subpar and overpriced by her. So, us kids had better turn around on our heels and go back to where we came from. We thanked her for the kind warning, which only fuelled her fire. We finally managed to bid her farewell and went out to eat.

Arctic Thai & Grill seemed like a promising eatery, but boy did we screw up with our orders. The waitress asked us to pick between Mild, Medium and “Thai hot”. Obviously, Chef couldn’t help but brag about his past travels to Thailand and boasted he could handle Thai hot, no problem. I opted for Medium. “Are you sure?” asked the waitress with a hint of a devilish smile in the corner of her mouth. Yuh-uh, yup yup, we were sure, we were confident. Once our meals came, it soon became abundantly clear that “Thai hot” was not just empty marketing jargon this time. Instead, it felt like third-degree burns in the digestive system. Chef, with his watering eyes, bravely destroyed several forkfuls before having to call it quits. I tasted a teeny-tiny one-centimetre bit of a noodle from his plate and felt like spontaneously combusting right there and then. A little tip for anyone travelling to Kiruna: they sure don’t shy away from chili at Arctic Thai & Grill!

We spent the night at Camp Ripan, which was neither subpar nor overpriced (Chef & Sloth 1 – 0 German Lady). 250 Swedish krona bought us a spot for our tent, and access to warm showers and sauna for two, with the added bonus of access to a comfortable bar at the reception. The next morning, packing up was such a hassle that we nearly missed our bus to Nikkaluokta. What better way to start a day than running 1.5 km to the bus station while carrying a backpack stuffed to the brim. We made the bus, barely, and an hour later, we were finally in Nikkaluokta at the starting point of our hike.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

We did some last-minute shopping at the tiny store and came out with a hiking map and a brand new Mora knife, a pretty little impulse buy. Bursting with energy and determination, we were finally ready to hit the trail. We found out that the yearly Fjällräven Classic hiking event had just ended before our arrival. It had once again brought over two thousand hikers to the very same trail, which sounds like a complete nightmare considering our main goal was to seek some peace and quiet in nature. So, we got pretty lucky with our timing and never had to join the herd. I hadn’t even heard about the whole event before that.

IMG_4024
IMG_4028

The first leg from Nikkaluokta to Kebnekaise is 19 km long. There is also the possibility to pay 350 SEK (~35€) for a boat ride across the Láddjujávri lake, which cuts 6 km from the hike. At that point, only 5 km in, we were way too energetic to even consider such frivolities. We had a little snack break by the lake, which accidentally ended up taking us over an hour, and continued on foot.

IMG_4038 Láddjujávri lakeshore – an acceptable snack break spotIMG_4036Too bright!IMG_4032

This delightful Lap Dånalds establishment serves reindeer burgers, but we were too well-fed to be tempted by that offer, either. We strolled happily through birch forests and past open areas, taking in the magnificent mountain views. Tiredness only crept over us after 11-12 kilometres.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

We knew there would be small shops along the way, but we didn’t want to rely on their supplies. That is why we were carrying extra food, just in case. Our backpacks weighed a ton, and I was sweating like an animal despite the cool weather. The last four kilometres were spent counting down steps to our destination. Oh, the joy of finally gazing upon the glorious Kebnekaise mountain station!

IMG_4076

We had quick drinks at the bar and set up camp nearby, but not near enough to have to pay a camping fee. The station is very pretty and fancy, but the prices were a bit high for my taste. At Kebnekaise fjällstation, it isn’t possible to only pay to use the sauna. Instead, anyone wanting to go to sauna after a long day of hiking has to pay 300 SEK (~30€) for the full service package, which also includes the use of their other facilities: showers, indoor toilets, and kitchen. Too luxurious for the occasion, if you ask me, but to each their own. Had we been hiking in the other direction, it might have felt like a sweeter deal after 5-6 days of sweating.

 IMG_4081Chef by the fire: delicious camping meals coming up
IMG_4082
My precious sleeping bag (pictured on the left) is the warmest and comfiest. Love it!

 

Kungsleden, osa 1: Kiiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden on Ruotsin Lapissa kulkeva, yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti. Reittiä oli netissä kehuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista niin monesti, että elokuussa meidän oli Kokin kanssa lähdettävä kokeilemaan, kuinka paljon kaikessa hypetyksessä oli perää. Yli neljäsataa kilometriä olisi kuitenkin ollut kahdelle noviisille hieman turhan raskas ponnistus, joten testasimme ainoastaan reitin suosituimman pätkän Nikkaluoktasta Abiskoon. Tälle viikon rypistykselle kertyi mittaa “vain” 108 km, mikä vaikutti verrattain kohtuulliselta matkalta. Reilut 15 kilometriä päivässä? Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

Reitin voi kulkea kummin päin tahansa, joskin suurin osa kävijöistä lähtee mieluiten Abiskosta ja lopettaa Nikkaluoktaan. Me valitsimme logistisista syistä päinvastaisen suunnan. Kätevintä olisi ollut lentää suoraan Kiirunaan ja ottaa sieltä bussi Abiskoon tai Nikkaluoktaan. Me kuitenkin istuimme sinnikkäästi koko matkan Turusta asti bussissa, koska se oli budjettiystävällisin vaihtoehto. Perskannikoiden kolotusta helpottivat välipysähdykset Jyväskylässä ja Oulussa perheen ja ystävien luona.

Kiirunan bussiasemalla törmäsimme puhisevaan saksalaisrouvaan, joka varustevuoreensa puoliksi hautautuneena muistutti erehdyttävästi 1900-luvun alun naparetkeilijää. Rouva oli kokenut kovia omalla vaelluksellaan: telttansa hän oli rikkonut, paluulennolta myöhästynyt ja rahatkin tuhlannut. Tällä perusteella hän manasi meidänkin suunnitelmamme toivottomaksi. Kokilla oli kuulemma vääränlaiset kengät, joilla ei mitenkään pärjäisi alkumatkan muta-alueilta hengissä. Odotettavissa olisi pelkkää sadetta, viimaa, kylmyyttä ja kurjuutta, ja tietysti ylämäkeä joka suuntaan. Lisäksi Kiirunan majoituspaikat olivat kaikki ylihintaisia ja ala-arvoisia, että parempi olisi lapsosten vain laputtaa saman tien takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kiitimme varoituksesta, mutta räpätyksestä ei ollut tulla loppua. Toivotimme lopulta tädille hyvät illanjatkot väkinäisen hymyn kera ja lähdimme syömään.

Arctic Thai & Grill vaikutti lupaavalta murkinointipaikalta, mutta tilausvaiheessa kävi pieni kämmi, kun tarjoilija pyysi meitä valitsemaan kolmesta tulisuusasteesta sopivimman. Kokki ei tietenkään malttanut olla kehuskelematta aikaisemmilla Thaimaan-matkoillaan ja tilasi oman annoksensa “thai-tulisena”. Itse otin Mediumin. Tarjoilija varmisti muutamaan kertaan, olimmeko aivan varmoja päätöksistämme, jonka jälkeen hänen suupielessään saattoi häivähtää paholaismainen hymynkare. Maksoimme pelottomasti tilauksemme ja istuuduimme alas odottamaan ruokiamme. Annosten valmistuttua selvisi, ettei “thai-tulinen” ollut pelkkää markkinointihessujen hötöpuhetta, vaan tuntui todellisuudessa kolmannen asteen palovammoilta ruoansulatuskanavassa. Urheasti, silmät vuotaen Kokki nappaili useita haarukallisia ennen luovuttamista. Itse maistoin sentin mittaisen nuudelipätkän Kokin lautaselta ja meinasin roihahtaa liekkeihin siihen paikkaan. Vinkkinä seuraaville Kiirunan-matkaajille: Arctic Thai & Grillin keittiössä ei chilissä säästellä!

Yövyimme Camp Ripan -leirintäalueella, joka ei ollut ylihintainen saati ala-arvoinen (Kokki & Laiskis 1 – 0 Saksalaistäti). 250 kruunulla (~25€) saimme telttapaikan, keittomahdollisuuden ja lämpimän suihkun ja saunan kahdelle, bonuksena pääsy mukavaan baariin respan yhteydessä. Seuraavana aamuna sähelsimme leirin pakkaamisen kanssa niin kauan, että olimme myöhästyä Nikkaluoktan-bussista. Aamuun tuli mukavasti säpinää, kun ratkeamispisteeseen sullotut rinkat selässämme juoksimme puolitoista kilometriä keskustan pysäkille. Ehdimme kuitenkin, ja tuntia myöhemmin olimme vihdoin vaelluksemme alkupisteessä Nikkaluoktassa.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

Teimme vielä viimeiset hankinnat pienessä putiikissa, josta mukaan tarttuivat heräteostos-Mora ja vaelluskartta. Sitten suuntasimme tarmoa puhkuen polulle. Kävi ilmi, että Fjällräven Classic -vaellustapahtuma oli juuri päättynyt ennen meidän saapumistamme – onneksi, sillä ajatuksenamme oli hakeutua luonnon rauhaan. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli tänä kesänä tuonut tälle samaiselle reitille yli kaksituhatta vaeltajaa. Siinä ei rauhasta olisi tietoakaan! En ollut aiemmin edes kuullut koko tapahtumasta, ajoituksessa kävi vain kerrankin niin hyvä tuuri, ettemme joutuneet tuon valtavan letkan jatkoksi.

IMG_4024
IMG_4028

Ensimmäinen etappi Nikkaluoktasta Kebnekaiselle vaati 19 kilometriä kävelyä. Matkaa olisi voinut lyhentää kuudella kilometrillä nappaamalla 350 kruunun (~35€) venekuljetuksen Láddjujávrilla, mutta olimme vielä liian energisiä edes harkitsemaan moista hullutusta. Pidimme järven rannalla tunnin mittaiseksi venyneen evästauon ja jatkoimme matkaa jalan.

IMG_4038 Láddjujávrin ranta – mukiinmenevä taukopaikka IMG_4036HäikäiseeIMG_4032

Lap Dånalds olisi tarjoillut meheviä poroburgereita, mutta vielä tässä vaiheessa olimme liian hyvin syöneitä tarttumaan siihenkään tarjoukseen. Kävelimme onnellisina koivikkojen ja aukeiden tunturimaisemien poikki. Vasta 11-12 kilometrin jälkeen alkoi uuvuttaa.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

Tiesimme, että matkan varrelta voisi ostaa jonkinlaista täydennystä varusteisiin, mutta emme halunneet laskea sen varaan. Siksi olimmekin pakanneet varmuuden vuoksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Rinkat painoivat tuhottomasti, ja viileästä kelistä huolimatta hikoilin kuin pieni sika. Viimeiset neljä kilometriä menivätkin lähinnä toivoen, että maali häämöttäisi jo seuraavan mutkan takana. Oi sitä onnea, kun lukemattomien toivottavasti-viimeisten mutkien jälkeen pääsimme vihdoin Kebnekaisen tunturiasemalle!

IMG_4076

Nappasimme kolpakolliset aseman baarissa ja pystytimme leirin lähimaastoon – kuitenkin tarpeeksi kauas välttääksemme pihapiirin telttailumaksun. Tunturiasema on kovin nätti ja näpsäkkä, mutta hinnat olivat hieman suolaiset omaan makuuni. Kebnekaisella ei ole mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä, vaan saunaan haluavat joutuvat ostamaan koko 300 kruunun (~30€) hintaisen palvelupaketin, johon sisältyy myös sisävessojen ja suihkujen rajaton käyttö. Turhaa luksusta, mutta kukin tyylillään. Toiseen suuntaan vaeltaessa, 5-6 päivän hikoilun jälkeen tuo ehkä tuntuisikin houkuttelevammalta diililtä.

 IMG_4081Kokki iltanuotiolla: retkiruokaa tulille
IMG_4082
Makuupussini (vasemmalla) on niin lämmin ja mukava, että nimesin sen uudelleen toukkapussiksi

The Agony of Getting Started

Lo and behold, my brief break from blogging turned into an entire summer (and then some). The last time I’ve published a post was in May, and it was about the trip to Iceland I made in February. These extremely timely reports brought to you by the Sloth… This time I cannot even blame being too busy with work or studying. I simply haven’t gotten around to it.

It’s not that I’m no longer interested in writing, quite the contrary: I’m constantly mulling over different ideas for new posts. What puts me off is when I’m actually supposed to sit down in front of a blank screen and start, even though I know writing only sucks for the first paragraph or so. After that, it would be smooth sailing. Usually, I build my text around images, so the very first thing I must do is go through hundreds of photos and pick a few of them decent enough to publish. Writer’s block hits me and photo editing begins to feel like an endless task. At the same time, I’m annoyed at my own inability to write down my thoughts, while tons of useless photos remain buried and forgotten on my laptop, taking up way too much space.

I have the same problem with handcrafts. I’ve been accumulating a massive stash of craft supplies over the past years, but finished projects are few and far between. Unlike with writing, at times I do manage to start my craft projects, but I will also move on to the next project long before I ever finish the previous one. There are boxfuls of half-made pieces laying around the apartment.

It may sound contradictory, but all in all I actually find myself a reasonably effective person: at work I have no trouble getting things done, I no longer spend all my spare time laying on the sofa but go outdoors instead, I keep our home clean and shiny, I travel, I study, I have hobbies. The only issue is with the things that require some kind of personal development from me.

Here’s a perfect example of my fine-tuned procrastination skills: one weekend I was supposed to finish the research plan of my Bachelor’s Thesis, and I had Friday, Saturday and Sunday off for that. Three entire days to refine and finish the plan before the deadline on Monday. What did I really do?

  • Cleaned the entire apartment from top to bottom, including but not limited to wiping the kitchen walls and cupboards and washing every window
  • Made a bunch of new fridge magnets and used them to arrange all our random notes as symmetrically as possible
  • Googled how to bleach hair at home and unsuccessfully fried my hair into a dry, orangey mess
  • Caught hundreds of pokémon (Q: Who even plays Pokémon Go anymore? A: Me)
  • Went to the same Jacob Hashimoto exhibition for the fourth time
  • Climbed the mast of Suomen Joutsen

I did eventually scrape up the research plan, too, but only in the wee hours of Monday morning while wallowing in anxiety and self-pity. Had I not had the thesis deadline, I could be proud of all my weekend activities, but as it was, I just took procrastination to the extremes. The agony of getting started only seems to apply to projects requiring brainwork. So am I suffering from the pain of the creative process, or just from a lazy brain? Not sure.

I won’t even try to write about the things that happened during the summer. Instead, I’ll move on to the events of this Autumn. In June, I had an amazing hiking holiday in Poland and Slovakia, but I won’t revisit those warm memories until the upcoming, miserable months when sleet starts to hit the windows.