Kungsleden, osa 1: Kiiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden on Ruotsin Lapissa kulkeva, yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti. Reittiä oli netissä kehuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista niin monesti, että elokuussa meidän oli Kokin kanssa lähdettävä kokeilemaan, kuinka paljon kaikessa hypetyksessä oli perää. Yli neljäsataa kilometriä olisi kuitenkin ollut kahdelle noviisille hieman turhan raskas ponnistus, joten testasimme ainoastaan reitin suosituimman pätkän Nikkaluoktasta Abiskoon. Tälle viikon rypistykselle kertyi mittaa “vain” 108 km, mikä vaikutti verrattain kohtuulliselta matkalta. Reilut 15 kilometriä päivässä? Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

Reitin voi kulkea kummin päin tahansa, joskin suurin osa kävijöistä lähtee mieluiten Abiskosta ja lopettaa Nikkaluoktaan. Me valitsimme logistisista syistä päinvastaisen suunnan. Kätevintä olisi ollut lentää suoraan Kiirunaan ja ottaa sieltä bussi Abiskoon tai Nikkaluoktaan. Me kuitenkin istuimme sinnikkäästi koko matkan Turusta asti bussissa, koska se oli budjettiystävällisin vaihtoehto. Perskannikoiden kolotusta helpottivat välipysähdykset Jyväskylässä ja Oulussa perheen ja ystävien luona.

Kiirunan bussiasemalla törmäsimme puhisevaan saksalaisrouvaan, joka varustevuoreensa puoliksi hautautuneena muistutti erehdyttävästi 1900-luvun alun naparetkeilijää. Rouva oli kokenut kovia omalla vaelluksellaan: telttansa hän oli rikkonut, paluulennolta myöhästynyt ja rahatkin tuhlannut. Tällä perusteella hän manasi meidänkin suunnitelmamme toivottomaksi. Kokilla oli kuulemma vääränlaiset kengät, joilla ei mitenkään pärjäisi alkumatkan muta-alueilta hengissä. Odotettavissa olisi pelkkää sadetta, viimaa, kylmyyttä ja kurjuutta, ja tietysti ylämäkeä joka suuntaan. Lisäksi Kiirunan majoituspaikat olivat kaikki ylihintaisia ja ala-arvoisia, että parempi olisi lapsosten vain laputtaa saman tien takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kiitimme varoituksesta, mutta räpätyksestä ei ollut tulla loppua. Toivotimme lopulta tädille hyvät illanjatkot väkinäisen hymyn kera ja lähdimme syömään.

Arctic Thai & Grill vaikutti lupaavalta murkinointipaikalta, mutta tilausvaiheessa kävi pieni kämmi, kun tarjoilija pyysi meitä valitsemaan kolmesta tulisuusasteesta sopivimman. Kokki ei tietenkään malttanut olla kehuskelematta aikaisemmilla Thaimaan-matkoillaan ja tilasi oman annoksensa “thai-tulisena”. Itse otin Mediumin. Tarjoilija varmisti muutamaan kertaan, olimmeko aivan varmoja päätöksistämme, jonka jälkeen hänen suupielessään saattoi häivähtää paholaismainen hymynkare. Maksoimme pelottomasti tilauksemme ja istuuduimme alas odottamaan ruokiamme. Annosten valmistuttua selvisi, ettei “thai-tulinen” ollut pelkkää markkinointihessujen hötöpuhetta, vaan tuntui todellisuudessa kolmannen asteen palovammoilta ruoansulatuskanavassa. Urheasti, silmät vuotaen Kokki nappaili useita haarukallisia ennen luovuttamista. Itse maistoin sentin mittaisen nuudelipätkän Kokin lautaselta ja meinasin roihahtaa liekkeihin siihen paikkaan. Vinkkinä seuraaville Kiirunan-matkaajille: Arctic Thai & Grillin keittiössä ei chilissä säästellä!

Yövyimme Camp Ripan -leirintäalueella, joka ei ollut ylihintainen saati ala-arvoinen (Kokki & Laiskis 1 – 0 Saksalaistäti). 250 kruunulla (~25€) saimme telttapaikan, keittomahdollisuuden ja lämpimän suihkun ja saunan kahdelle, bonuksena pääsy mukavaan baariin respan yhteydessä. Seuraavana aamuna sähelsimme leirin pakkaamisen kanssa niin kauan, että olimme myöhästyä Nikkaluoktan-bussista. Aamuun tuli mukavasti säpinää, kun ratkeamispisteeseen sullotut rinkat selässämme juoksimme puolitoista kilometriä keskustan pysäkille. Ehdimme kuitenkin, ja tuntia myöhemmin olimme vihdoin vaelluksemme alkupisteessä Nikkaluoktassa.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

Teimme vielä viimeiset hankinnat pienessä putiikissa, josta mukaan tarttuivat heräteostos-Mora ja vaelluskartta. Sitten suuntasimme tarmoa puhkuen polulle. Kävi ilmi, että Fjällräven Classic -vaellustapahtuma oli juuri päättynyt ennen meidän saapumistamme – onneksi, sillä ajatuksenamme oli hakeutua luonnon rauhaan. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli tänä kesänä tuonut tälle samaiselle reitille yli kaksituhatta vaeltajaa. Siinä ei rauhasta olisi tietoakaan! En ollut aiemmin edes kuullut koko tapahtumasta, ajoituksessa kävi vain kerrankin niin hyvä tuuri, ettemme joutuneet tuon valtavan letkan jatkoksi.

IMG_4024
IMG_4028

Ensimmäinen etappi Nikkaluoktasta Kebnekaiselle vaati 19 kilometriä kävelyä. Matkaa olisi voinut lyhentää kuudella kilometrillä nappaamalla 350 kruunun (~35€) venekuljetuksen Láddjujávrilla, mutta olimme vielä liian energisiä edes harkitsemaan moista hullutusta. Pidimme järven rannalla tunnin mittaiseksi venyneen evästauon ja jatkoimme matkaa jalan.

IMG_4038 Láddjujávrin ranta – mukiinmenevä taukopaikka IMG_4036HäikäiseeIMG_4032

Lap Dånalds olisi tarjoillut meheviä poroburgereita, mutta vielä tässä vaiheessa olimme liian hyvin syöneitä tarttumaan siihenkään tarjoukseen. Kävelimme onnellisina koivikkojen ja aukeiden tunturimaisemien poikki. Vasta 11-12 kilometrin jälkeen alkoi uuvuttaa.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

Tiesimme, että matkan varrelta voisi ostaa jonkinlaista täydennystä varusteisiin, mutta emme halunneet laskea sen varaan. Siksi olimmekin pakanneet varmuuden vuoksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Rinkat painoivat tuhottomasti, ja viileästä kelistä huolimatta hikoilin kuin pieni sika. Viimeiset neljä kilometriä menivätkin lähinnä toivoen, että maali häämöttäisi jo seuraavan mutkan takana. Oi sitä onnea, kun lukemattomien toivottavasti-viimeisten mutkien jälkeen pääsimme vihdoin Kebnekaisen tunturiasemalle!

IMG_4076

Nappasimme kolpakolliset aseman baarissa ja pystytimme leirin lähimaastoon – kuitenkin tarpeeksi kauas välttääksemme pihapiirin telttailumaksun. Tunturiasema on kovin nätti ja näpsäkkä, mutta hinnat olivat hieman suolaiset omaan makuuni. Kebnekaisella ei ole mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä, vaan saunaan haluavat joutuvat ostamaan koko 300 kruunun (~30€) hintaisen palvelupaketin, johon sisältyy myös sisävessojen ja suihkujen rajaton käyttö. Turhaa luksusta, mutta kukin tyylillään. Toiseen suuntaan vaeltaessa, 5-6 päivän hikoilun jälkeen tuo ehkä tuntuisikin houkuttelevammalta diililtä.

 IMG_4081Kokki iltanuotiolla: retkiruokaa tulille
IMG_4082
Makuupussini (vasemmalla) on niin lämmin ja mukava, että nimesin sen uudelleen toukkapussiksi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s