Ihmiskokeessa: elämää testirottana

Pitkän matkajuttusarjan jälkeen nyt vaihteeksi jotain ihan muuta! Lähdin alkuvuonna pieneltä osin uteliaisuudesta ja suurelta osin ahneudesta mukaan lääketutkimukseen, jossa roolinani oli toimia kuuliaisena koehenkilönä markkinoille tähtäävälle lääkevalmisteelle. Mitäpä sitä ei kokeilisi uutta matkakassaa kartuttaakseen.

Testirotan rekrytointi

Kaikki alkoi Facebook-mainoksesta, jossa etsittiin vapaaehtoisia osallistujia tutkimukseen. Lähetin sähköpostia annettuun osoitteeseen, ja pian sain vastauksena yksityiskohtaisemman tutkimusesitteen, jossa kerrottiin tutkimuksen kulusta, riskeistä ja korvauksista. Muutamaa päivää myöhemmin tutkimushoitaja teki minulle puhelimitse alkuhaastattelun, jossa arvioitiin soveltuvuuttani koehenkilöksi. Koehenkilön oli oltava mm. tietyn ikäinen, terve, tupakoimaton ja normaalipainoinen, eikä säännöllistä lääkitystä saanut olla. Luotettavan ehkäisyn oli myös oltava kunnossa, sillä tutkimuksen aikana oli ehdottomasti vältettävä raskaaksi tuloa. Lisäksi oli sitouduttava olemaan käyttämättä alkoholia koko tutkimusjakson ajan.

Kysymyspatteristosta selvittyäni minulle varattiin aika puolentoista tunnin alkututkimukseen, johon sisältyivät virtsa- ja verinäytteet, sydänfilmi, pituuden ja painon mittaus, verenpaineen mittaus ja lääkärin tekemä haastattelu. Näytteistä ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten osallistumiseni oli näin varmistettu.

Ensimmäinen tutkimuspäivä

Yön pakkasessa ja pimeydessä, ennen kello seitsemää, raahauduin laboratoriolle kylmissäni, väsyneenä ja nälkäisenä – kaltaiselleni yöpalojen ystävälle oli kärsimystä paastota jo iltakymmenestä asti. Ensi töiksemme meitä kaikkia seitsemää osallistujaa pyydettiin jättämään omaisuutemme lukittaviin kaappeihin ja vaihtamaan yllemme jotakin väljää ja mukavaa, mikä käytännössä tarkoitti telttamaista, vaaleanpunaista sairaalapaitaa ja omia verkkareita. Seuraavaksi jonotimme pissimään purkkiin huume- ja raskausseulaa varten hoitajan vahtiessa vessakopin oven takana. Lopuksi kyynärtaipeeseen tökättiin epämukavahkon tuntuinen kanyyli ja kurkusta hulautettiin alas testattava pilleri. Voiko ihanammin päivän enää alkaa!

IMG_20180123_084255Terveellä verrokilla oli tässä varsin sairas olo

Jokaiselle osallistujalle oli varattu oma sairaalasänky, ja suurin osa 13-tuntisesta tutkimuspäivästä kuluikin puolihorroksessa siinä rötkötellessä. Olin ottanut mukaan läppärin ja tenttikirjoja, koska optimistisesti kuvittelin saavani tuon pakkolevon aikana hurjasti opiskeluun liittyviä rästihommia pois päiväjärjestyksestä. Oli muuten väärin kuviteltu, mikä ei liene tulevan kenellekään muulle suurena yllätyksenä. Heti lääkeannoksen nielemisen jälkeen hoitajat alkoivat kiertää vartin välein ottamassa jokaiselta verinäytteitä. Tätä kesti ensimmäiset pari tuntia. Yritäpä keskittyä opiskeluun, kun väsymys painaa, nälkä kiusaa ja joku verenimijä on jatkuvasti ronkkimassa kyynärvarttasi. Tyydyin torkahtelemaan viiden minuutin pätkissä.

Näytteidenottojen välit pitenivät muutaman tunnin jälkeen, mutta ruokaa saimme ensimmäisen kerran vasta puoliltapäivin. Olin viimeksi paastonnut samanlaisen 14 tunnin ikuisuuden verran ainoastaan teiniaikoinani – ja silloinkin vain siksi, koska saatoin välillä nukkua 16 tuntia putkeen. Hiilaripitoinen laitosruoka tuntui hulahtavan suoraan kropan läpi, ja tunnin päästä oli taas huutava nälkä. Seuraava ruokailu oli kuitenkin vasta viideltä. Suklaan- ja salmiakinhimo kalvoi, mutta napostelu oli koko päivän ajan pannassa. Edes kahvia tai teetä ei saanut ottaa. Join vettä nälkääni ja juoksin vessassa.

IMG_20180123_120657Kinkkukiusaus kiusaa taas

Kuvittelin aina, että päikkäreiden nukkuminen maksua vastaan olisi maailman parasta työtä, mutta todellisuudessa makoilu alkoi tympiä ja aiheuttaa heikkoa oloa jo iltapäivällä. Yritin viihdyttää itseäni katsomalla sarjoja, mutta labran wifi oli liian hidas pyörittämään Netflixiä. Kanyyli tuntui ikävältä. Meille oli heti aamusta jaettu Disney-hahmoihin verhoillut pikkupotilaiden kuumavesipullot lievittämään jomotusta, mutta niitä ei riittänyt kaikille. Hoitaja lämmitti ilman jääneille mikrossa kauratyynyjä, ja loppuillan huoneessa leijaili kärventynyt katku, mikä ei ainakaan helpottanut orastavaa päänsärkyäni. Viimeinen näyte otettiin iltakahdeksalta, jonka jälkeen saimme vihdoin luopua kanyyleista loppuviikoksi ja pääsimme kotiin.

Tutkimuksen jatko

Vaikka kanyyleista päästiin, tutkimuspäivää seuraavina kolmena aamuna oli kuitenkin raahauduttava takaisin labraan antamaan pikainen verinäyte. Koko toimitus kesti vain viitisen minuuttia kerrallaan, mutta heräämisen ja lähtemisen raskaus kasvoi aamu aamulta. Viikonloppu ja sitä seuraava taukoviikko tuntuivatkin todelliselta luksukselta, kun mustelmille mennyt kyynärtaive sai lepoa piikeiltä ja itse sain nukkua yli seitsemään.

Seuraavalla tutkimusviikolla sama kaava toistui: toinen tutkimuspäivä oli tarjottuja ruokia myöten identtinen ensimmäisen kanssa, paitsi sillä kertaa palaneen kauran käryltä onneksi vältyttiin. Viimeisenä näytteenottoaamuna “oma” hoitajani oli vaihtunut toiseen, joka bonuksena kipeytti käsivarttani entisestään: piikki luiskahti ensin vinottain hoitajan desinfiointiaineesta liukkaista käsistä, osui sitten johonkin hermooni ja putosi lopuksi lattialle. Vika oli kuulemma minun, kun en osannut olla paikallani. Olin kuitenkin toiminut ammattimaisena neulatyynynä jo kaksi viikkoa eikä kukaan ollut aikaisemmin huomauttanut tästä ongelmastani. Erikoista. Kättä särki koko seuraavan viikon, mutta onneksi pysyvältä haitalta vältyttiin. Tutkimus päättyi lopputarkastukseen, jossa tehtiin samat mittaukset kuin alkutarkastuksessakin.

No mitäs läksit – kannattiko?

Tähän en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä, kuinka lääketutkimusta tehdään, mutta pelkkä uteliaisuus ei toimisi motivaattorina enää toista kertaa. Olisi myös hurskastelua väittää, että toimin epäitsekkäästi tieteen ja ihmiskunnan hyväksi. Tässä ei ollut kyse minkään mullistavan, uuden syöpälääkkeen kehittelystä, vaan jo pitkään markkinoilla olleen sienilääkkeen rinnakkaisvalmisteen imeytymistutkimuksesta. Se pieni, rahallinen korvaus oli kyllä oman osallistumispäätökseni keskiössä. Jostain kumman syystä kaikki oman ryhmäni koekaniinit olivatkin opiskelijoita.

Korvausten suuruus vaihtelee eri tutkimusten välillä. Osallistujille korvataan ansionmenetykset tutkimuspäivien osalta, tai jos ansiotuloja ei ole, maksetaan KELAn työttömyyspäivärahan suuruista korvausta, eli reilut 30 euroa per päivä. Matkakulut kodin ja tutkimuskeskuksen välillä korvataan myös. Lisäksi tutkimuksen aiheuttamasta “vaivasta ja epämukavuudesta” maksetaan kertakorvaus, jonka suuruus pyörii muutamien satasten paikkeilla. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa. Esimerkkilaskelma itse saamastani korvauksesta näyttää tältä:

  • Korvaukset tutkimus- ja näytteenottopäiviltä: 8 * 32,40€ = 259,20€
  • Haittakorvaus vaivasta ja epämukavuudesta: 170€
  • Edestakaiset matkakulut kaikilta käyntipäiviltä paikallisbussien hinnaston mukaisesti.

Yhteensä: 429,20€ + matkakulut, miinus verot koko summasta. Ei tällä varsinaisesti rikastumaan pääse. Olin etukäteen laskenut “tuntipalkaksi” kertyvän noin 14 euroa (alku- ja lopputarkastus yhteensä n. 3 h, 2 tutkimuspäivää yhteensä 26 h, 6 verinäytteen antoa à 10 min). En kuitenkaan osannut ennakoida, saati hinnoitella, paastoamisen ja normaalia aikaisempien aamuherätysten arvoa. Kuvittelin myös pystyväni opiskelemaan tehokkaasti “palkan” juostessa. Korvaussumma tuntuikin etukäteen huomattavasti houkuttelevammalta kuin millaiseksi se jälkikäteen osoittautui.

Hieman suuremmille rahoille pääsee, jos osallistuu ikävämpiin tutkimuksiin. Itse valitsin flukonatsolitutkimuksen sen suhteellisen helppouden ja vähäisten riskien vuoksi: ei kuulostanut liian pahalta niellä yhteensä kahta pilleriä yleisesti hyvin siedettyä, reseptivapaata lääkettä, antaa verinäytteitä päälle ja mennä illaksi kotiin. Sivuvaikutuksia en lopulta huomannut lainkaan. Tarjolla oli myös mm. MS-taudin hoidossa käytettävän lääkkeen tutkimusta, mutta onneksi jätin sen väliin. Siinä lääkettä piikitettiin suoraan lihakseen, ja koehenkilöiden tuli jäädä yön yli tarkkailtavaksi tutkimuskeskukseen. Juttelin yhden tällaisen MS-tutkimuksen osallistujan kanssa, ja hän oli viettänyt hyvän aikaa omasta tutkimusvuorokaudestaan kuumehorkassa. Ei kiitos sellaista minulle.

IMG_20180427_143200_01_02Lent my body to science and all I got was this lousy t-shirt

Tässä vielä tiivistettynä:

Mitä? Anna kroppasi tieteen ja suurten lääkefirmojen käyttöön jo eläessäsi.

Miten? Ota suoraan yhteyttä tutkimuksen järjestäjiin. Ainakin Orion ja CRST järjestävät näitä, mutta pikaisella googlauksella löytyy varmasti muitakin.

Miksi? Lisätuloa epätoivoisen persaukisille. Opiskelijat ja työttömät hyötykäyttöön!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s