Taustalla Hostel Pupa, jolla on taatusti paras sijainti kaikista Montenegron hostelleista

9. päivä: Professor Massage iskee – Kotorista liftaten Perastiin

Rentouttavan Petrovacin-viikonlopun jälkeen pakkasin jälleen rinkkani ja siirryin bussilla lomani toiseen pääkohteeseen Kotorinlahdelle. Vuorien ja turkoosin merenlahden ympäröimä Kotorin historiallinen kaupunki linnakkeineen kuuluu toistaiseksi UNESCOn maailmanperintökohteisiin, vaikka sen suojeltu status on nyt vaarassa liiallisen uudisrakentamisen vuoksi. Kotorinlahden ympäri kulkevan tien varrelta löytyy myös lukuisia muita pikkukyliä, joista erityisesti Perast on kerännyt mainetta kauneudellaan. Sinnehän minunkin oli siis päästävä.

Autoretki Kotorinlahden ympäri on matkablogien kestosuosikki, mutta itse en halunnut vuokrata – saati ajaa – autoa. Kesäkuun loppu on Montenegrossa virallisesti vielä hiljaista turistikautta, joten bussejakaan ei sinä sunnuntaipäivänä kulkenut kuin muutamia, enkä millään jaksanut odotella sellaista tulevaksi. Lähdin aluksi kävelemään kohti Perastia ja pääsin samalla katselemaan tienvarren maisemia kaikessa rauhassa.

Kohtuulliset sunnuntaikävelymaisematKotorinlahden yleisin “ranta”tyyppi: yksityinen kivilaituri, josta portaat vievät mereenYleisten uimarantojen sijaan voi valita oman pätkän hiljaista rantaviivaa. Levyttämään ei ehkä mahdu, mutta uimaan pääsee hyvin!

Kotorin ja Perastin välinen matka on 12 kilometriä, joka olisi ollut hieman liikaa kokonaan käveltäväksi – varsinkin, kun monesta kohtaa puuttuu järkevä kevyen liikenteen väylä kokonaan. Ilahduinkin siis aluksi, kun pieni punainen auto pysähtyi kohdalleni ja sen kuljettaja tarjosi kyytiä loppumatkalle.

Kyydin tarjonnut mies oli suunnilleen ikäiseni ja puhui hyvin vähän englantia, mutta kuvittelin meidän päässeen yhteisymmärrykseen päämäärästä. Kai Perast on Perast kaikilla kielillä? En kuitenkaan ehtinyt istua pelkääjän paikalla kuin ehkä minuutin ennen kuin mies jo keksi muuttaa suunnitelmaa ja sain oikeasti pelästyä. Ymmärsin montenegronsekaisesta englannista sen verran, että hän olisi halunnut kanssani uimaan autiorannalle. En innostunut ajatuksesta, vaan sanoin haluavani suoraan Perastiin. Mies kuitenkin pysäytti auton saman tien keskelle ei-mitään ja esitteli itsensä nimellä Professor Massage – ihan tosissaan! Sitten arvoisan rohvessorin kädet hamusivatkin jo hartioilleni ja siitä alaspäin. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua kyydistä. Lähdin kiireellä harppomaan pitkin tienviertä, poispäin autosta. “Professori” ei onneksi seurannut, mutta jäi huutelemaan perääni auton ikkunasta: “No massage? No massage?!” Juu ei kiitos. Ei tänään, ei koskaan.

En väitä olevani mikään liftaamisen ekspertti, mutta jonkin verran sitä on tullut harrastettua pelkästään hyvällä menestyksellä. Tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun olen liftannut yksin, eikä se varsinaisesti rohkaissut kokeilemaan enää kolmatta kertaa. Vaikka tilanne hieman säikäyttikin, niin en kuitenkaan missään vaiheessa kokenut olevani missään suuressa vaarassa. Turhan tuttavalliseksi käynyt mies oli pieni ja hintelä, ja uskoisin saavani vähintään kolme hänenlaistaan nippuun tosipaikan tullen. Ei tuo silti mukava kokemus ollut. Ehkä ne taksitkin olisivat joskus ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.

No, Perast oli ihan OK, kun sinne asti lopulta pääsin. Ehkä tuo säikähdys vähän pilasi fiiliksiä, enkä enää jaksanut kovasti perehtyä kylän nähtävyyksiin. Siellä oli ainakin kellotorni, useampia kirkkoja, kapeita kujia ja maksullisia veneretkiä – Perast vaikuttikin aivan pienois-Kotorilta. Kiva päiväretkikohde, mutta en kyllä viitsisi majoittua siellä. Viivyin vain sen aikaa, että ehdin kävellä kertaalleen kylän läpi ja syödä evääni. Sitten suuntasin toiveikkaana bussipysäkille, ja muutaman minuutin päästä sainkin lottovoiton turistibussin muodossa. Oli luksusta päästä nopeasti, edullisesti ja ennen kaikkea turvallisesti takaisin Kotoriin! Kävin vielä pitkällä iltauinnilla ja huuhdoin samalla professoribakteerit pois hartioiltani.

10. päivä: Kotorin vanha kaupunki ja linnoitus

Maanantaina olikin aika ryhtyä ihan tosissaan turistiksi ja kiivetä ylös Kotorin linnakkeelle. Normaalisti turistia rokotetaan siitä ilosta 8 € pääsymaksulla, johon ei siis sisälly muuta kuin oikeus hikoilla omin lihasvoimin ylös portaita. Sain kuitenkin hostelliltani hyvän säästövinkin, jonka haluan jakaa muillekin: pääsymaksu veloitetaan vain niiltä, jotka aloittavat kiipeämisen vanhasta kaupungista, mutta linnoitukseen pääsee myös toista reittiä täysin ilmaiseksi.

Olisin upottanut Googlen kartan tähän suoraan, mutta se näyttää oletusarvona vain maksullisen kävelyreitin. Yllä siis kuvakaappaus kävelyohjeistani: ensin sinisellä merkittyä vuohipolkua ylös ja sitten harmaata portaikkoa pitkin alas. Ylös mennessä linnoituksen muuri näkyy koko ajan oikealla puolella. Lopulta tie tulee pienen, hylätyn kirkon kohdalle, jonka vierestä lähtee punavalkoisilla palloilla merkitty polku linnoitukseen. Linnoitukseen pääsee sisään kiipeämällä muurissa olevasta ikkunasta – ja kyllä, ikkunan kautta kulkeva reitti on virallisesti merkitty eikä vaadi kulkijalta minkäänlaisia rikollisia taipumuksia.

Tein silti tämän rikoksen yleistä estetiikantajua vastaan – hyvästit hiertymille! Turha kait ihmetellä, miksi minua niin usein luullaan saksalaiseksi.
Vuohipolun bonuksena on tietenkin mahdollisuus tavata kymmeniä vuohia
Mutkitteleva polku ylös ja parhaat maisemat Kotorinlahdelle
Reippaasti kohti vaaraa!Hylätyn kirkon etuovi
Tuosta ikkunasta sisään! Huomaa punavalkoinen reittimerkki muurissa

Suuri osa linnoituksesta on merkitty varoituskyltein, jotka ilmoittavat rakennelman olevan “korkean riskin aluetta”, eli olettaisin siellä käyskentelyn tapahtuvan omalla vastuulla. Harva niistä pelotteluista kuitenkaan näytti piittaavan. Vaikka jostain syystä ei olisi edes kiinnostunut tutustumaan linnoitukseen, kannattaa silti kivuta mäelle jo pelkkien maisemien vuoksi.

Suurista turistimääristä huolimatta luonto alkaa vallata aluetta takaisin itselleen

Linnoituksen lisäksi Kotorin terrakottakattoinen vanha kaupunki on myös tutustumisen arvoinen. Alue on kompakti, mutta silti siellä onnistuu helposti eksymään kapeiden mukulakivikatujen labyrinttiin. Erikoisuutena mainittakoon Cats Museum, kissamuseo, jonka nimi ei siis viittaa siihen kuuluisaan musikaaliin, vaan sisältä löytyy kaikenlaista kissa-aiheista ihmeteltävää. Museo on kuulemma sijoitettu Kotoriin, koska “kot” on melkein sama asia kuin “cat”. Noinkohan on? Ainakin paikalliset tuntuvat kovasti pitävän kissoista, joita kuljeskelee runsaasti ympäri kaupungin kujia.

Erikoismaininta on annettava myös paikalliselle mättölälle nimeltä BBQ Tanjga. Bussiaseman läheisyydessä sijaitseva grilli ei varsinaisesti houkuttele ulkomuodollaan, mutta kannattaa silti uskaltautua peremmälle. Ensinnäkin, grillin omistaja on kerrassaan valloittava, elämääkin suurempi persoona, joka varmasti piristää kävijän kuin kävijän päivää. Paikan toimintamalliin kuuluu, että asiakas saa itse valita tiskistä haluamansa lihat ja lisukkeet, jotka henkilökunta sitten grillaa täydellisiksi. Sisältä löytyy muutama ruokapöytä, mutta paras paikka aterioinnille on grillin takana sijaitseva suojaisa ja rehevä sisäpiha. Pihalla on myös kylmäkaappi, josta asiakkaat saavat vapaasti hakea itselleen juotavaa. Ruokailun lopuksi käydään sisällä maksamassa ateria ja kaapista noukitut juomat – luotto asiakkaiden rehellisyyteen on tässä kova. Annokset ovat valtavia, tarjottimen kokoisia, eivätkä lainkaan hinnalla pilattuja: itse maksoin kahden fileen kanavartaasta, lisukkeista ja juomasta yhteensä 7,50€. Suosittelen kaikille paitsi kasvissyöjille!

11. päivä: Tivat ja Porto Montenegro, “Montenegron Monaco”

Tivat oli reissuni musta hevonen – en etukäteen tiennyt koko paikasta yhtikäs mitään. Lomaa suunnitellessani olin selaillut TripAdvisorin keskustelufoorumia, ja siellä joku nyymi sivulauseessa mainitsi Tivatin olevan hieno vierailukohde. Mitään sen kummempia perusteluja suositukselle ei ollut, enkä niitä oikeastaan edes kaivannut. Minulla oli tallessa yksi Hotels.comin ilmainen palkintoyö, joka uhkasi vanhentua tänä kesänä, enkä keksinyt sille muutakaan käyttöä kuin 80 euron arvoisen huoneiston merinäköalalla Tivatissa. Sinne siis.

Bussissa kohti Tivatia ehdin hieman googlata kohdetta, ja Tivatin satamaa Porto Montenegroa kehuttiin monessa paikassa “Montenegron Monacoksi”. Odotettavissa oli siis ökyjahteja, luksusta, lisää luksusta ja muuta pröystäilyä – ei aivan ominta alaani. Hups. Ensi kerralla selvitän kyllä hieman paremmin mihin oikein olenkaan suuntaamassa. Ensikosketukseni kaupunkiin oli kuitenkin kävelytiellä* vastaan jolkotellut vuohirouva kilinsä kanssa. Mukavan maanläheinen tervetulotoivotus.

*Kyllä, toisin kuin muualla Montenegrossa, Tivatissa on ihan oikeita kävelyteitä! Pisteet siitä.

Aika pian kävi selväksi, että vaikka vuohia ja kanoja käyskentelee täysin vapaina kaupungin monissa puistoissa, myös ökyilypuoli on siellä vahvasti hallinnassa. Leveää rantabulevardia, hyvin hoidettuja palmuja ja kukkaistutuksia, suihkulähteitä, luksusliikkeitä, tyyriitä ravintoloita ja toinen toistaan hulppeampia jahteja – niistä on Porto Montenegro tehty. Vielä kesäkuun lopulla ilmassa leijui kuitenkin erikoinen autiokylän tunnelma, ja sataman ympäristö vaikutti melko keskeneräiseltä. Rakennusnostureita ja aidattua työmaa-aluetta oli vähän siellä sun täällä. En itse asiassa ole koskaan käynyt Monacossa, mutta voisin silti väittää, ettei Tivatista ainakaan vielä saa sille todellista kilpailijaa, väittivät sekalaiset bloggarit ja markkinointigurut mitä tahansa. Katsellaan uudestaan kymmenen vuoden kuluttua.

Niin paljoa en ehtinyt googlailla, että olisin tajunnut missaavani täydellisen Instagram-kohteen. Kukaan itseään kunnioittava somevaikuttaja ei lähtisi Porto Montenegrosta poseeraamatta ensin pursiseuran 64-metrisen infinity poolin reunalla. Onneksi omilla seuraajamäärilläni ei vielä tarvitse huolehtia minkäänlaisesta vaikuttamisesta, joten ei haittaa, vaikka tuo pakollinen nähtävyys jäikin väliin. Säästinpä samalla sen 50 euron pääsymaksunkin. Huh. Illan vietin Pontan rannalla hengaillen. Päivä oli ollut turhan tuulinen ja pilvinen uimiseen, mutta auringonlaskusta en keksinyt mitään valittamista.

Lyhyenä yhteenvetona: Kotorissa kannattaa jokaisen ehdottomasti vierailla, ja olisin itse varmasti viihtynyt siellä pidempäänkin. Mielestäni Kotorinlahti on Montenegron toiseksi kaunein paikka heti Durmitorin kansallispuiston vuoriston jälkeen. Tivat oli ehkä vähän turha lisäys jo valmiiksi tiiviiseen reissuaikatauluuni, mutta siinä se meni sivussa, kun kerran sain majoituksenkin ilmaiseksi. Sitten olisi ehkä kaduttanut, jos olisin joutunut maksamaan lähemmäs satasen majoituksen omalla rahalla. Tivat sopisi varmasti paremmin luksusta ja täydellisesti sommiteltuja somekuvia janoavalle, mutta reppureissaajan kannattaa ehkä suosiolla matkustaa jonnekin muualle.

Loput suomenkieliset tekstit Montenegron-reissustani löydät täältä: Montenegro18FI