12. päivä: hylätty hotelli Belvedere & tungosta Dubrovnikissa

Lomani lopuksi siirryin Montenegrosta Kroatian puolelle. Kroatialla on erityinen paikka salmiakinmustan sydämeni sopukoissa, koska juuri siellä Kokki kihlasi minut vuosia sitten. Silloin muinaishistoriassa kuljimme liftaten pitkin rannikkoa Splitistä pohjoiseen päin, joten Dubrovnikin turistirysä jäi meiltä kokonaan kokematta. Nyt sainkin mahdollisuuden korjata tuon vääryyden ainakin omalta osaltani.

Bussini saapui alkuiltapäivästä Dubrovnikin asemalle. Jonotin tihkusateessa pankkiautomaatille, joka sylki vain suuria seteleitä. En yksinkertaisesti kehdannut käydä ostamassa kioskilta bussilippua 200 kunan setelillä, koska henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, kuinka paljon pienen pohjakassan kanssa tuskailevaa asiakaspalvelijaa korpeaa toimia turistien epävirallisena rahanvaihtopisteenä. (Terkut kaikille teille uiveloille, jotka tykkäätte heti aamusta shoppailla euron purkkapaketteja 50-100 euron seteleillä!) Päätinkin siis reippaasti kävellä kolmen kilometrin matkan majapaikkaani Old Town Hostelliin.

Barban mustekalaburgeri: miljoona kertaa maistuvampaa kuin miltä sain sen näyttämään

Pikaisen suihkun jälkeen metsästin saman tien murkinaa. TripAdvisor ei pettänyt: paljon kehuttu katuruokakeittiö Barba tarjoili törkeän herkullisen mustekalaburgerin, joka oli kaiken muun hyvän lisäksi kohtuuhintainen ja niin valtava, etten edes kaivannut sen kylkeen mitään lisukkeita. Maha täynnä oli mukava lähteä tutkimusretkelle kohti hylättyä hotelli Belvedereä.

Bongaa pala Belvederen kattoa ylhäältä rinteestä puiden takaa

Hotelli Belvedere seisoo huikealla näköalapaikalla noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Dubrovnikin vanhasta kaupungista. 80-luvulla kukoistanut loistelias ökyhotelli on ollut hylättynä Kroatian sodasta asti, eli jo lähes 30 vuotta. Lomasuunnittelun lomassa olin törmännyt useisiin blogikirjoituksiin luvattomista tutkimusretkistä tuon pytingin uumeniin (esim. Belondoned). En ole itse koskaan uskaltautunut edes autiotaloon, mutta kiehtovat tarinat Belvederen käytävälabyrintistä houkuttelivat minuakin vaimentamaan lainkuuliaisen sisäisen ääneni hetkeksi. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että hotellin pihamaa on toiminut yhtenä Game of Thronesin kuvauspaikoista.

Hotelli ja sen tilukset on ympäröity kieltokyltein ja valvontakameroin. Paikalla oli katukissajengin lisäksi muitakin turisteja, joiden näin katoavan portin yli kohti sisätiloja. Ehdin itsekin vain muutaman metrin päähän portista, kun sitten viime hetkellä huomasin kiukkuisen vartijan ilmestyvän kulman takaa pihalle. Vartija mulkaisi minua ja lähti sitten kiroillen aikaisempien tunkeilijoiden perään. Harmikseni jouduinkin tyytymään pelkkään aidan yli kurkkimiseen, koska en mitenkään erityisesti kaivannut ylimääräistä matkaa riuskassa niska-perseotteessa takaisin pihan ulkopuolelle. Ilmeisesti tästäkin tutkimusretkeilystä on viime aikoina tullut turhan suosittua – yksikään lukemistani blogeista ei nimittäin maininnut vartijoita olleen aikaisemmin, ja monet kirjoittajista vaikuttivat viettäneen hotellissa tuntikausia. Mitään kovin mielenkiintoista ei ulkopuolelta käsin pääse näkemään, joten mikäli tuo vartijoiden läsnäolo on pysyvää, tämä kohde kannattaa ehkä muidenkin jatkossa jättää väliin.

Sain kuitenkin uuden ystävän – ei ihan turha reissu

Palasin pettyneenä vanhaan kaupunkiin aikeenani kierrellä sen nähtävyydet läpi, mutta myöhään iltapäivällä kapeilla kaduilla pääsi hädin tuskin liikkumaan ilman jatkuvaa kyynärpäiden käyttöä. En ollenkaan ihmettele, miksi Dubrovnikissa puuhataan rajoituksia turistimäärille. Jokainen loma tarvitsee oman teemabiisinsä, ja omani kirkastui siellä risteilyalusten opastettujen retkikuntien seassa luoviessani. Ludacrisin klassikko alkoi yhtäkkiä soida päässäni, enkä päässyt siitä korvamadosta enää lainkaan eroon. Kuvaa harvinaisen hyvin tunnelmia turistikaaoksessa – ja kyllä, tiedän olleeni osa ongelmaa! Laitetaan silti vahinko kiertämään, olkaapa hyvät. :)

Vasta alkuyöstä vanhankaupungin kaduilla mahtuu kävelemään normaalisti

13. päivä: Päivystyskierros King’s Landingin muureilla & hermolepoa Lokrumin saarella

Viimeinen lomapäivä! Edellisen päivän tungoksesta sisuuntuneena nousin – vastoin kaikkia yökyöpelin tapojani ja geenejäni – ennen aurinkoa, jotta pääsisin katselemaan nähtävyyksiä ilman, että jonkun selfiekeppi aina peittää näkyvyyden. Aamukuudelta tunsinkin olevani täysin eri kaupungissa – ei sieluakaan missään. Ihanaa!

SHAME! SHAME! SHAME!
Moi, olen Sanni. Tykkään matkustaa tuhansia kilometrejä vain kuvatakseni kissoja.
Kaupungin kovin myyntitykki päivystää

Aamukahdeksalta olin kärppänä paikalla, kun kaupungin muurien kävelykierrokset vihdoin alkoivat. Tätä ei kannata jättää väliin, eikä iltapäivälle! Heti aamusta sain kiertää muureja kohtalaisen rauhassa, kun taas päiväsaikaan joutuisi kulkemaan tiukassa, human centipede -tyylisessä jonossa. Kierrokseen sai helposti tuhrattua tunnin-pari, kun joka nurkalta avautui edellistä hienommat maisemat yli kaupungin ja Adrianmeren. Normaalisti pääsylipusta joutuisi pulittamaan 150 kunaa (~20€), mutta opiskelijakortilla sain reilun alennuksen. Korttiani tosin tiirailtiin hyvä tovi varsin epäileväisin silmin, mutta kelpasi se sitten lopulta kuitenkin.

King’s Landing, bitchesss!

Ylläolevassa kuvassa näkyvä saari on Lokrum, Dubrovnikin virallinen virkistyskeidas. Saarelle pääsee helposti vanhan kaupungin satamasta kulkevilla lautoilla tai taksiveneillä. Itse hyppäsin lautalle ja pian olinkin jo piknikillä vapaina käyskentelevien kanien ja riikinkukkojen keskellä. Vaikka lautat olivat toki täynnä turisteja, ihmismassat ihmeellisesti hajosivat ja katosivat saaren metsiin ja puistoihin. Oli tilaa hengittää, rentoutua ja uida.

Ikävä kyllä huolella etsimäni, rauhallisen uimapaikan pilasi ensin mölyävä äijälauma, joka suosi uidessa pelkkää syntymäpukuaan. “Oi lads, oi! Oi, check dis out bro! HEHEHE LOL” Ja helikopteri heiluu. Siirryin taas hieman sivummalle, mutta seuraavaksi aivan viereeni parkkeerasi vanhempi herrasmies, joka jostain syystä puki ja riisui, puki ja riisui tiukkoja pikkupikkuspeedojaan tasaisin väliajoin, aivan kuin esitellen ryppyistä varustustaan. En yllättyisi, jos kuulisin kyseessä olleen Professor Massagen kummisetä. Päivän heijarikiintiö alkoi olla osaltani täynnä, joten karkasin paluulautalle ennen kuin setä ehti seurata perässä.

Hostellilla samassa huoneessa kanssani majailleet pojat olisivat kovasti kaivanneet wingwomania illan reiveihinsä, mutta varovaisen harkinnan jälkeen jätin heidät kuitenkin oman onnensa nojaan. Paluulentoni oli aikaisin seuraavana aamuna eikä ajatus krapulaisesta kotimatkasta houkutellut. Sovimme, että he örisisivät minut hereille palatessaan aamuyöstä, etten vain nukkuisi pommiin. Ystävällistä.

Jätin pojat etkoilemaan hostellin pikkuruiseen olohuoneeseen ja lenkkeilin pikavauhtia Velika & Mala Petka -puistoon katsomaan auringonlaskua. Korkealta kukkulalta kelpasi ihailla tyrskyävää merta ja keltaisesta pinkkiin liukuvaa taivasta, samalla onnitellen itseäni onnistuneesta lomasta.

P.S. Pojat pitivät lupauksensa: hostellin vessa tuoksui aamulla vatsahapoilta, ja yläpunkassa nukkunut örveltäjä yski ja kuorsasi niin, että koko sänky heilui. Pääsinkin perjantain paluumatkalle torstain silmillä. Ihanalle lomalle arvoisensa päätös. Laiskis kiittää ja kuittaa!

Kaikki Montenegron- ja Kroatian-lomaani liittyvät tekstit löydät tägillä Montenegro18FI – tulossa vielä tiivistetty matkaohjelma ja budjetti!