SlovinIt19: Bled-järvi ja Vintgarin rotko

Lake Bled

Koko vuosi on taas hujahtanut ohi oravanpyörässä, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi kesään mahtui töiden ja muiden velvollisuuksien lisäksi myös muutama lyhyt lomareissu. Olen perinteisesti lähtenyt juhannukseksi yksin vuoristoon, mutta tänä vuonna sooloilu vaihtui ystäväni Reddsin erinomaisen viihdyttävään matkaseuraan. Olin suunnitellut meille omatoimisen kiertomatkan Sloveniaan ja Pohjois-Italiaan pyrkimyksenäni sisällyttää reissuun sopivassa suhteessa vuoria, kaupunkeja ja rantalöhöilyä – eli monta teemalomaa yhdessä pienen budjetin paketissa.

Bled

SlovinIt-kiertueemme ensimmäinen etappi oli Bled, joka tunnetaan samannimisestä, satumaisen kirkasvetisestä järvestä ja sen keskellä tönöttävästä kirkkosaaresta. Blediin on helppo päästä Ljubljanasta säännöllisesti liikennöivillä busseilla ja majoituksessakin riittää valikoimaa, kunhan sen varaa ajoissa.

castle_hostelCastle Hostel: näkymä huoneesta ja kattoterassilta

Meidän valintamme ensimmäiselle kahdelle yölle oli (lähinnä budjettisyistä) hostelli. Castle Hostel sijaitsee Bledin ytimessä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä järveltä. Hostellin kattoterassilta on hienot näkymät yli kylän kattojen, ja siellä järjestetään myös ilmaisia aamujoogatunteja. Neljän hengen makuusalista oli sama näkymä, mikä ei lopulta ollutkaan pelkästään hyvä asia. Öisin huoneessa oli tappavan kuuma, mutta terassille aukeavaa ikkunaa oli hankala pitää auki hostellin bileporukan tupakoidessa ja metelöidessä sen edessä pikkutunneille asti. Ihan kelpo majoitus muutamaksi yöksi, mutta kannattaa muistaa korvatulpat ja astmapiippu.

IMG_20190621_121229Järvinäkymä Bledin linnalta

Bled on Slovenian suosituimpia turistirysiä, eikä ihme: häkellyttävän turkoosi järvi ja sitä ympäröivät vuoret, kirkot ja linnat voisivat olla suoraan Disney-leffasta. Järvi muuttaa jatkuvasti väriään eri näkövinkkeleistä ja sääolosuhteista riippuen. Ja niitä sääolosuhteita muuten mahtuu yhteen päivään koko vuoden edestä! Vietimme Bledissä kaksi päivää, joista molempiin mahtui auringonpaistetta, pilvipoutaa, tihkusadetta, ukkosta ja tennispallon kokoisia rakeita. Myrsky saattaa nousta yllättäen ja kastella surkeat ulkoilijat (esim. meidät) muutamassa minuutissa läpimäriksi samalla, kun rakeet moukaroivat huolellisesti lihaksia, ja sitten seuraavana hetkenä paistaa taas aurinko eikä tummista pilvistä ole tietoakaan. Bledin sääolosuhteet muistuttavatkin kovasti Islantia – jos sää vaikuttaa huonolta, odota viisi minuuttia ja katso ulos uudestaan. Toki sama toiseen suuntaan.

IMG_20190621_120527Toivottavasti muistit sateenvarjon…

IMG_20190620_145935__01__01Yst. terv. nimim. “5 minuuttia ulkona”

Bledin parasta antia on järven ympäri kiertävä kävelyreitti, jonka varrelta pääsee viilentävälle pulahdukselle lähes mistä kohtaa tahansa. Samalla voi ihmetellä rehevää kasvillisuutta ja tarmokkaasti ympäriinsä polskivia pullasorsaperheitä. Ei-niin-parasta antia taas on taukoamaton kirkonkellojen kilkatus aamusta iltaan – paikalliset markkinamiehet ovat keksineet tarjota turisteille mahdollisuutta soittaa saarikirkon “toivomuksia toteuttavia” kelloja, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin, ja häly on sen mukainen. No, pääasia että bisnes pyörii.

 

Bledin ruokapaikoista mainitsemisen arvoinen on ainakin kohtuuhintainen konditoriakahvila Slaščičárna Zima, jonne kannattaa ehdottomasti poiketa testaamaan paikallisia erikoisherkkuja useammankin kerran. Vaikka tuntuisi hölmöltä tilata Sloveniassa pitsaa, myös huippusuosittuun pizzeria Rustikaan kannattaa jaksaa jonottaa – tai mieluiten varata pöytä. Näissä ei tarjoilla mitään tusinatavaraa!

IMG_20190620_131024__01Kakkupaussi Slaščičárna Zimassa. Kaakaokin oli paksua kuin vanukas, 5/5!

Pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu myös korkealle kukkulalle rakennettu Bledin linna, jonne kiivetessä saa mukavasti hien pintaan. Linnan pihalta näkee hienosti koko järven ja sitä ympäröivät vuoret. Ei tämäkään tönö tosin Turun linnalle pärjää, mutta mikäpä pärjäisi.

 

Vintgarin rotko

Bledistä käsin pääsee helposti ties minkälaisille turistikierroksille ja mäkiautoradoille, mutta ehdoton ykkönen on visiitti Vintgarin rotkolle (Vintgar Gorge). Jos et tee mitään muuta retkeä, niin tee edes tämä! Vintgar on yksi hienoimpia luonnonnähtävyyksiä, joihin olen elämässäni eksynyt. 1,6-kilometrisen turistireitin alkupisteeseen on Bledistä noin 4 kilometriä. Tuo matka taittuu helposti myös kävellen tai pyörällä, mikäli täyteen ahdettu bussi ei houkuttele. Kävellen voi myös lähteä liikkeelle aikaisin ennen pahinta tungosta.

IMG_20190620_090008Maisemaa Bledin ja Vintgarin väliltä

Olimme Reddsin kanssa lippuluukulla muistaakseni aamukymmenen aikoihin, ja silloin turistimäärä oli vielä siedettävällä tasolla. Rotkossa kuljetaan pääosin kallioseinään rakennettuja, kapeahkoja puisia kävelyteitä ja siltoja pitkin. Samalla lipulla pääsee Šumin vesiputouksille asti ja samaa reittiä takaisin. Kun ihmisiä kulkee yhtäaikaisesti molempiin suuntiin ja monet heistä pysähtelevät vielä jonottamaan parhaisiin kuvauspaikkoihin, voi joissain kohdissa tulla ahdasta. Omia hermoja säästääkseen kannattaa siis lähteä liikkeelle niin aikaisin kuin vain mitenkään mahdollista. Puoleltapäivin on jo myöhäistä.

IMG_20190620_095905IMG_20190620_095119 IMG_20190620_094719

Aikainen startti kannattaa myös siksi, että kanjonin pohjalla kohisevan Radovna-joen yllä saattaa vielä leijua mystinen aamu-usva, joka nostaa tunnelman maagiselle tasolle. Päivän lämmetessä usva hälvenee ja väkijoukko alkaa muistuttaa jonossa kulkevaa ja toisiinsa törmäilevää  karjalaumaa. Ole siis ajoissa! Koko piipahdukseen kannattaa varata pari kolme tuntia aikaa.

IMG_20190620_102120 IMG_20190620_103155

Vietimme Bledissä kaksi päivää, missä ajassa ehti jo kiertää järven ympäri useampaan kertaan, testata ruokapaikkoja ja vilkuilla useimmat pakolliset nähtävyydet läpi. Paikka on upea ja ehdottomasti näkemisen arvoinen ainakin kerran elämässä, mutta itse en viipyisi siellä yhtään tuon pidempään. Kaksi yötä riitti mainiosti.

Hintoja (kesäkuu 2019): Bled ja Vintgarin rotko

  • Bussi Ljubljanan lentokentältä keskustaan 4,10 €/hlö
  • Edestakainen bussilippu Ljubljana–Bled–Ljubljana 11,34 €/hlö
  • Castle Hostel 19 €/sänky/yö + turistivero 3,13 €/hlö/yö
  • Vintgarin rotkon pääsymaksu 6 €/opiskelija, 10 €/aikuinen
  • Bledin linnan pääsymaksu 7 €/opiskelija, 11 €/aikuinen
  • Stentor BarFly, lounas Bled-järven rannalla 14,30 € (ruoka ja juoma)
  • Slaščičárna Zima, kakkukahvit 9,55 € (suolainen ja makea leivos + kaakao)
  • Rustika, pitsa ja juoma 14 €
  • Public Bar & Vegan Kitchen Bled, keittolounas ja smoothie 9,50 €

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s