West Highland Way, Pt. I: Glasgow–Milngavie–Drymen


Apparently, all it takes for me to update this blog is a brief year-long break and a tiny pandemic, but better at sloth pace than never. In a way, it’s nice to reminisce about the good old days when travelling was still a thing people did.

After last summer’s SlovinIt tour, it was time for a couple’s holiday. In late July, Chef and I started off towards Scotland. I had been dreaming of seeing the Scottish highlands ever since as a child I first read Don Rosa’s comics about Scrooge McDuck’s early years. Our main goal was to complete the legendary West Highland Way hike, which would add another 150km to our hiking meter.

Before the first day of walking, we spent the night in a shabby neighbourhood near the centre of Glasgow. We went budget first with picking the hotel, and apart from the cheap price, there aren’t many other positive things to say about it. The McLays Guest House was a run-down maze, and we also heard someone get stuck its claustrophobia-inducing lift. We managed to avoid falling victim to the lift trap, but my luck took a turn for the worse at the nearby Vietnamese, where I noticed the avocado in my meal a bit too late. Such a fresh start to our week-long hike when my good night’s sleep was replaced by hugging the porcelain throughout the night. Typical.

Day 1: Glasgow–Milngavie

The official starting point of the West Highland Way is in the town of Milngavie, a twenty-minute train ride from Glasgow. However, our guidebook recommended starting the hike from Glasgow for a softer start to the challenge ahead, so we did exactly that. It was a nice and leisurely way to begin our journey, watching the city slowly turn into countryside, strolling through a park and by a river in the sunshine, through fields and past cows on pastures.IMG_20190719_163213

We had almost made it to Milngavie when dark clouds started gathering above us and the first droplets fell on our forehead. That was our cue to take a little break at the highly recommended Tickled Trout pub for a cold pint and a plate of delicious fried food. We had been meaning to stay the night at a campsite in Milngavie that our guide book mentioned, but then Google revealed it no longer existed. Surprise! Someone smarter than us might have checked that in advance instead of in the pub late on the same day. We didn’t have any gas for our camping stove, either, because they had been sold out at the camping shop we visited back in Glasgow, and the shop in Milngavie would be closing early and there was no way we could have made it in time. The pub’s friendly staff then suggested we try the garden centre next door, and fortunately they had some in stock. Otherwise, no dinner and no fun since you’re not you when you’re hungry, right?

IMG_20190719_181936_01__01Stylish as ever

The light drizzle turned into downpour and showed no sign of stopping, so at some point we just had to get back on the road and wade through the puddles. Luckily, we had packed just the pro gear the situation called for: disposable two-euro rain ponchos. However, since our spirits weren’t too high, we first tried to hitchhike straight to Drymen. Surprisingly enough, nobody wanted to pick up two soaked backpackers. Once we made it on foot to the centre of Milngavie, we asked around if camping by the nearby park was allowed, but nobody knew the answer. We did know that wild camping is allowed along the hiking route, but at that point we were still in town. With our options limited, we decided to just go for it – besides, who was going to leave the comfort of their dry and warm home just to scold us for pitching our tent in the rain? We did, however, get scolded by a middle-aged couple who saw us walking out of the supermarket holding a plastic water bottle and thought we were idiots for paying for water when you could get free water from the blue taps downtown. A valid point, yes, but what if you not only need the water but also something to carry it in?


Soon after the official starting point of the trail, we spotted a nice place for our tent, hidden behind the bushes, right next to a stream. On the other side of the stream was a golf course, but obviously there was nobody around in that weather. We took a quick dip in the refreshing water and retreated to our chambers to prepare some dinner and listen to the rain lashing against the tent fabric. As you can probably tell from the poor quality, the rain was not kind to my electronics and the picture above is one of the last I was able to take on my phone before its camera went kaput. I also forgot to take my separate compact camera out of my backpack and it got damp and broke down during the night. Oops. Next time, we might want to invest in some better rain gear (or at least upgrade the diposables from the two-euro ponchos to fancier five-euro jackets) and try not to use Google Maps in the rain quite as much, and our belongings might even survive the trip.

Day 2: Milngavie–Drymen


The rain had stopped while we slept, and in the morning we woke up to another hiker’s excited dog running loose and sniffing around in our camp. We actually met a lot of doggos on the trail, which is always a nice bonus! Even though it was still cloudy, the weather conditions no longer seemed like a threat to the success of our hike. Most of the puddles had even dried up overnight.

IMG_20190720_131107Through the foggy lens – pretty easy to guess which pictures are taken with my phone and which ones with Chef’s

IMG_20190720_131750Savanna or Scotland?

IMG_20190720_134948Good stuff


We had just had our lunch break before we ran into this sign advertising The Beech Tree, and tempting as it was, we didn’t feel like stopping again. However, this is a nice reminder that the West Highland Way is not by any means a traditional hike in the wilderness, instead it goes from one village to another. Pleasant gravel paths in great scenery make up most of the trail and there are only a few short sections where you need to walk on the side of the road. With a little advance planning, you probably wouldn’t even need to carry much camping gear or food if you went from inn to inn and ate in the many pubs along the way.

IMG_20190720_151416 IMG_20190720_152056IMG_20190720_160353 IMG_20190721_103523

We made it to Drymen late in the afternoon and left our things at the quaint Drymen Camping. The centre of Drymen is only a few kilometres from the campsite, so we decided to do a little evening stroll to visit a pub after dinner. Clachan Inn, the oldest licensed pub in Scotland, was so crowded that we didn’t even try to squeeze ourselves in but went straight next door to the Winnock Hotel pub for a pint and a little dessert. We also got the chance to top up our snack supply at a Spar before rolling back to the campsite.


Prices (July 2019):

  • The Tickled Trout: 2 x pint, 2 x onion rings, 1 x squid = £19
  • Gas for camping stove: £9
  • Winnock Hotel: 2 x pint, 2 x dessert = £17
  • Drymen Camping: £7/person/night

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.

West Highland Way, osa 1: Glasgow-Milngavie-Drymen


Jaahas, näköjään blogin päivitys ei muuta vaadi kuin vuoden tuumaustauon ja pienen pandemian, mutta tässä sitä taas ollaan purkamassa männävuoden juttuja. Ihan mukava  toki muistella niitä vanhoja hyviä aikoja, kun vuoristomaisemiin matkustus vielä oli arjessa ihan realistinen mahdollisuus.

Viime kesän SlovinIt-kiertueen jälkeen oli taas parisuhdematkailun vuoro. Heinäkuun loppupuolella lähdimme Kokin kanssa Skotlantiin, jonka ylämaiden näkemisestä olin haaveillut siitä asti, kun ensimmäisen kerran lapsena luin Don Rosan sarjakuvia Roope Ankan nuoruusvuosista. Matkan päätarkoituksena oli kulkea legendaarinen West Highland Way -vaellusreitti päästä päähän, mistä kertyisi taas reilut 150 kilometriä patikkamittariin.

Ennen ensimmäistä vaelluspäivää yövyimme rähjäisellä alueella lähellä Glasgow’n keskustaa. Hotelli ja alue valittiin budjetti edellä, eikä siitä huokean hinnan lisäksi olekaan juuri muuta hyvää sanottavaa. McLays Guest House oli rähjäinen ja sokkeloinen röttelö, jonka klaustrofobiaa aiheuttavaan hissiin joku onneton vielä jäi jumiin. Tällä kertaa arpaonni ei kuitenkaan osunut omalle kohdalleni hississä, vaan läheisessä vietnamilaisessa, jonka annoksesta paljastui yllärinä itselleni myrkyllistä avokadoa. Viikon vaellukselle olikin mukava lähteä, kun koitosta edeltävän yön virkistävät unet olivat vaihtuneet porsliinin halailuun.

1. päivä: Glasgow–Milngavie

Reitin virallinen aloituspiste on Milngavien kylässä, parinkymmenen minuutin junamatkan päässä Glasgow’sta. Opaskirjamme kuitenkin suositteli aloittamaan kävelyn jo Glasgow’sta, koska silloin saisi pehmeän laskun tulevaan koitokseen ja pääsisi seuraamaan, kuinka kaupunkimaisema vaihtuu asteittain maaseutuun. Tuo pätkä olikin ihan leppoisa – auringonpaisteessa puiston läpi ja jokivartta seuraillen läpi peltojen ja ohi lehmien.


Olimme ehtineet jo Milngavien rajamaille, kun tummia pilviä alkoi kerääntyä auringon eteen ja ensimmäisiä sadepisaroita tipahdella otsalle. Siinä kohtaa oli hyvä pitää tauko opaskirjan suosittelemassa The Tickled Trout -pubissa kylmän juoman ja frittiruoan merkeissä. Meidän oli ollut tarkoitus yöpyä Milngaviessa opaskirjan suosittelemalla leirintäalueella, mutta sitten Google kertoi, ettei aluetta enää ollut olemassa. Tämänkin olisi joku fiksumpi tarkistanut jo etukäteen, eikä vasta pubissa myöhään samana päivänä. Meillä ei myöskään ollut vielä kaasupulloa retkikeittimeen, koska ne olivat olleet loppu Glasgow’n retkeilyliikkeessä. Milngavien kauppa taas oli sulkemassa niin aikaisin, ettemme millään olisi ehtineet kävellä sinne asti ajoissa. Pubin ystävällinen henkilökunta neuvoi meidät viereiseen puutarhaliikkeeseen, josta onneksi löytyi sopiva. Muuten olisi jäänyt illallinen kokkaamatta, eikä parisuhdekaan kiikkuisi hyvissä kantimissa nälkäkiukun iskiessä.

IMG_20190719_181936_01__01Tyylistä tinkimättä

Kevyt tihku yltyi kunnon kaatosateeksi eikä näyttänyt mitään loppumisen merkkejä. Oli pakko jatkaa matkaa kahlaten. Onneksi mukaan oli pakattu juuri tällaista tilannetta varten pro-varusteet, eli kahden euron kertakäyttösadetakit. Yritimme ensihätään liftata suoraan Drymeniin, mutta kukaan ei yllättäen halunnut kahta uitettua rinkkahippiä kyytiinsä. Milngavien keskustassa kyselimme ihmisiltä, saako reitin alkupisteessä, läheisen puiston tuntumassa telttailla, mutta kukaan ei tiennyt vastausta. Tiedossa oli, että vaellusreitin varrella telttailu on Suomen tapaan sallittua, mutta nyt oltiin vielä sivistyksen ytimessä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ollut, ja kukapa tuolla kelillä olisi jättänyt mukavan torppansa lämmön vain päästäkseen valittamaan vettä valuville retkeilijöille. Läksytyksen saimme kuitenkin keski-ikäiseltä pariskunnalta, joka näki meidän kantavan ruokakaupasta kahden litran vesipulloa. Kuulemma ihan idioottia ostaa vettä, kun kävelykadun sinisestä hanasta voi täyttää pullonsa ilmaiseksi. Hyvä pointti sinänsä, mutta kun satuimme tarvitsemaan veden lisäksi myös jonkin kantoastian sille.


Pian reitin lähtöpisteen jälkeen bongasimme onneksi kivan telttapaikan pusikon suojista, joen varresta. Joen toisella puolella avautui golfkenttä, mutta sekin oli sateella autio. Pienen pulahduksen jälkeen pääsimme keittelemään iltapalaa ja kuuntelemaan pisaroiden ropinaa telttakankaaseen. Sade teki matkalla tuhojaan ja ylläoleva kuva oli yksi viimeisistä, jonka kännykälläni sain otettua ennen kuin sen kamera lakkasi lopullisesti toimimasta. Myös pokkarikamera tuhoutui yön aikana kosteudesta, kun unohdin sen rinkan vyötaskuun. Hups. Ensi kerralla voisi kenties panostaa parempiin varusteisiin (kahden euron sadeviitan päivitys viiden euron sadetakkiin) ja jättää Google Mapsin käytön vähemmälle, niin kuvauskalusto saattaisi pysyä pidempään kunnossa.

2. päivä: Milngavie–Drymen IMG_20190720_124358

Sade oli lakannut yön aikana, ja aamulla heräsimme siihen, kun meitä reippaampien retkeilijöiden vapaana juossut koira kävi tohkeissaan nuuhkimassa telttamme nurkat. Koiria tuli reitillä muutenkin vastaan usein, mikä on aina bonusta jo valmiiksi hyvään päivään. Vaikka pilviä näkyi edelleen, sää vaikutti jo huomattavasti lupaavammalta. Lammikotkin olivat jo pääosin ehtineet kuivahtaa matkan varrelta.

IMG_20190720_131107Sumuisen linssin takaa – varsin helppo erottaa, mitkä kuvat on otettu omalla kastuneella puhelimellani ja mitkä Kokin ehjällä luurilla

IMG_20190720_131750Savanni vai Skotlanti?

IMG_20190720_134948Mukavaa hommaa


Ehdimme pitää lounastauon juuri ennen tätä The Beech Tree -ravintolan mainoskylttiä, joten kaikesta sen houkuttelevuudesta huolimatta emme viitsineet pysähtyä heti uudelleen. Tämä vaellushan ei tosiaan kulje missään erämaassa, vaan pikkukylästä toiseen. Suurin osa reitistä on mukavaa hiekkatietä hienoissa maisemissa ja vain todella lyhyitä pätkiä joutuu kävelemään ajotien reunaa. Pienellä ennakkosuunnittelulla ei välttämättä tarvitsisi edes kantaa ruokia tai retkeilyvarusteita mukanaan, kun suunnittelisi reitin pubista pubiin ja yöpyisi majataloissa matkan varrella. IMG_20190720_151416 IMG_20190720_152056IMG_20190720_160353 IMG_20190721_103523

Saavuimme Drymeniin myöhään iltapäivällä ja pystytimme teltan pienelle Drymen Camping -leirintäalueelle. Drymenin keskusta on leirintäalueelta vain muutaman kilometrin kävelymatkan päässä, joten kokkailun jälkeen teimme vielä pienen iltalenkin pubiin. Skotlannin vanhin virallinen pubi Clachan Inn oli ääriään myöten täynnä, joten siirryimme suosiolla viereisen Winnock Hotelin kellaripubiin tuopeille ja jälkiruoalle. Lopuksi oli kätevä täydentää snäcksivarastoja kylän Sparissa ennen vyörymistä takaisin leiriin.


Hintoja (heinäkuu 2019):

  • The Tickled Trout: 2 tuoppia + 2 x sipulirenkaat + 1 x mustekala = 19 £
  • Kaasupullo retkikeittimeen = 9 £
  • Winnock Hotel: 2 tuoppia + 2 jälkiruokaa = 17 £
  • Drymen Camping: 7 £/hlö/yö

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .