West Highland Way, Part 4: Kingshouse–Kinlochleven–Fort William


Day 7: Kingshouse–Kinlochleven

The second last morning of our hike dawned on us sunny and warm. Since we hadn’t slept all that well nor much, there was no question as to whether we should nibble at a piece of dry bread in our tent or enjoy a good breakfast in the pub, so the pub it was. We went for the full Scottish, which included a hefty plate of all kinds of artery-clogging goodness, as well as drinks. And also haggis. Never in a million years would I have thought I’d someday find myself having haggis for breakfast, but Chef and I both wolfed down our portions in no time at all. There’s definitely something magical about a hungry hiker’s bottomless belly.


After breakfast, it was once again time to pack up camp and leave one of our backpacks behind for pick-up. Meanwhile, the hung over American louts had also managed to crawl up from their hidey holes, their bloodshot eyes squinting in the bright light of dawn. Everyone else was squinting, too, only not for the sunlight but to give the spring breakers the evil eye while passing them by on the way back to the trail. Not the friendliest audience for them that morning. Anyway, the most important thing was to get a decent head start on that shrieking group of brutes so our ears wouldn’t have to bleed again that day.IMG_20190725_115533

The day’s walk started out flat and easy but soon turned into another sweat-inducing climb. Fortunately, we were able to soak our swollen feet in cold streams on our breaks on the way up. Based on a quick glance at the guide book, I was aware that the notorious Devil’s Staircase was awaiting us that day, but we actually didn’t even realise we had climbed it until we were almost at the top, already. Much less painful than the name suggests – in good weather and with minimal gear to carry, at least.

IMG_20190725_122527_01Looks like the Devil’s Staircase is just a ladder to heaven in disguise

IMG_20190725_122811Feels good to be on top (of the world)
IMG_20190725_123330Feels even better to be walking downhill
IMG_20190725_124008Stepping stones for rainy days

What goes up must come down, so after the staircase/ladder much of the way was a gentle descend to our next pit stop in Kinlochleven. According to our guide book, the old industrial town of Kinlochleven is nothing but an eyesore, a mere stain on the trail, “the ugliest on two thousand miles of Highland coast”. Not the most enticing description, for sure.


However, once we made it to town, we couldn’t help but think that the description was quite unfair – I was expecting something much uglier. I mean, yeah, the first thing that greets you on your way to town is a bunch of nasty water pipes ruining the natural views, and sure, the houses originally built for the now-closed aluminium smelter workers are carbon copies of each other, but at least the village is tidy, well-kept and surrounded by mountains – and split up by a river just like my much beloved hometown of Turku. It felt cosy.

IMG_20190725_144038 An entire village’s worth of gnomes on one tiny yard

IMG_20190725_153722 MacDonald Hotel #barwithaview

In Kinlochleven, we stayed at the MacDonald Hotel Campsite, where they offered a nice and secluded grassy area for tents. We made it to the hotel about one and a half hours before our backpack arrived, which wasn’t a problem since we could wait in the hotel’s lovely bar with a view – I’m pretty sure I’ve seen something uglier, somewhere.

When the backpack arrived, we got to chat a bit with the Baggage Freedom owner Gregg. A lovely man in a kilt, there aren’t many things better than that. Gregg is a British army veteran who is now running his own company mostly by himself, although every now and then his mates help him out so he can have a day off. For once, I picked the right service provider. Strongly recommended!

IMG_20190725_153739Chef was in no hurry to get anywhere

After putting up our tent, we went for a quick swim behind the campsite where the River Leven meets Loch Leven. We couldn’t go further than a few metres from the shore, since the current seemed strong, but it felt amazing to soak in the chilly water after a full day of sweating it up under the scorching sun. We returned to our tent to find a new neighbour in a brave 19-year-old German girl, who was on her first solo hike far from home. I remember my first solo trip, which was well into my twenties and only for a weekend in Copenhagen. Hats off to you, lass! We did our grocery shopping and cooked dinner together with her.

At the end of the day, we went to the bar for a cold one, which turned into a few more until it was accidentally already closing time. We were chatting with two lovely Scottish cousins, and as we all know, time flies when you’re having fun. We had already seen the blokes a few times on the trail, but only started a conversation when they showed up at the same campsite. Our conversations covered all sorts of topics from Brexit to old viking rituals, but for me, the most memorable bit was realising that in Scotland, even these rugged and tattooed dudes use the word wee in their everyday speech when they mean something is little. A wee beastie, a wee holiday – too cute!

(The Final) Day 8: Kinlochleven–Fort William


The last day, how did that happen so soon?! We slept in, perhaps a bit too late, and after a sluggish breakfast got back on the trail to yet again sweat our arses off in the heat of Scotland. Sounds ridiculous, but it was truly, seriously hot. The last leg wasn’t very challenging, but it sure was hilly. A few extra water bottles really came in handy.


As we were approaching Fort William, we began to notice felling areas and other signs of human habitation. We also had to go through a few sheep enclosures – one of them was so muddy around the gate that I almost lost one of my shoes in there. However, it was really interesting to spot a sheep herder and his dog at work high up the mountainside. The dog appeared to take its orders in the form of different whistles and brief shouts and expertly herded the little balls of wool in good order down towards the closure. IMG_20190726_134352

We had our last proper snack break in a wide open spot with the most fantastic, panoramic views on the entire hike that day. We even had a little bench there, and many of the passers-by were visibly jealous of our private lunch spot. Right as we were digging into our backpacks for the instant soup, a spandex-clad mountain biker stopped next to us, and we proceeded to have this very brief exchange with him:

Spandex Man: “Excuse me, do you know if that’s Ben Nevis right over there?”

Us: “Probably, but we’re not 100% sure.”

Spandex Man: “No matter, I’ll just take a pic and tell my mates it is!”

And it was, which we were able to confirm once I got my hands on the map. But hey, doesn’t matter as long as your mates believe it! Unfortunately, we didn’t have the time to summit Ben Nevis this time around, as it would have required another full day which we simply didn’t have, but at least now we’ve got an excellent excuse to one day return to the Highlands.

IMG_20190726_143248Ben Nevis, we shall meet again

As is often the case with long hikes, the last miles were once again quite anticlimactic. After the breathtaking views of Ben Nevis and its surroundings, the rest of the hike was a seemingly never-ending log trail winding down towards Fort William which then turned to pavement and long lines of cars speeding by.

IMG_20190726_155452I think this picture is certificate enough for me

The original end of the West Highland Way is in the outskirts of Fort William, but they’ve later moved it downtown. I’m not even sure where, because we had zero interest to go chasing after another sign in the concrete jungle. Instead, we headed straight for the pub for some burgers and cokes. Gregg was already waiting for us at the station with our second backpack, and he would have driven us back to Glasgow for around 20 quid if we hadn’t already bought ourselves tickets for the Caledonian Sleeper train straight to Edinburgh.


It didn’t seem like there is much else to do in Fort William besides bewaring of elderly people and giggling at teenagers sitting in circles and singing along to Ed Sheeran songs outside the supermarket. We walked around, fruitlessly, trying to find a place for wild swimming. Couldn’t find any, so we just went to the swimming hall. Their abomination of a sauna was but a lukewarm room without even the most primitive sauna stove, yet they had deemed it necessary to post a sign on the door warning people about the heat. Oh you poor, misguided souls. In any case, I (and probably everyone on the same train with us) surely appreciated the chance to wash my hair thoroughly before our train trip.

IMG_20190726_211019Caledonian Sleeper: views along the way

And what a train trip it was! Some of the best bits of the WHW through the windows. No sweat, no midges. The train did not depart on schedule, though, and my assigned seat just happened to be the only broken one. A friendly member of staff told me that “Mark” would take care of it as soon as he wasn’t too busy, just ask Mark. That’s nice, but was I supposed to know which one of the many men buzzing around the cars was Mark? Perhaps he’s some local railroad celebrity. I did eventually get a functional seat and the train caught up to schedule along the way, too. I wouldn’t mind taking that train trip again.

Such an amazing eight days on the trail! Assuming that tourism is one day again an option, I warmly recommend the West Highland Way to anyone interested in longer hikes.

P.S. Learn from my mistakes, pack decent rain gear.

P.P.S. Absolutely do take advantage of the baggage transfer services! For a modest fee, walking will be a bajillion times more enjoyable.

Prices (July 2019):

  • Kingshouse Hotel/Way Inn: breakfast £15 pp
  • MacDonald Campsite, Kinlochleven: £20 per night for two people in one tent
  • Caledonian Sleeper train ticket Fort William–Edinburgh: £15 pp (early bird online discount)

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.


West Highland Way, osa 4: Kingshouse–Kinlochleven–Fort William


7. päivä: Kingshouse–Kinlochleven

Vaelluksen toiseksi viimeinen aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja paahteisena. Huonosti ja vähän nukutun yön jälkeen ei tarvinnut kahdesti harkita, nakertelisiko sitä hapankorppuja teltalla vai istahtaisiko hotellin pubin valmiiseen aamiaispöytään. Tilasimme hintavahkon full Scottish -täysmätön, joka sisälsi suuren lautasellisen mahdollisimman tuhtia verisuonten tukkijaa pekonista ja paistetuista munista haggikseen, plus tietenkin juomat kyytipojaksi. Enpä olisi kuvitellut missään olosuhteissa mätysteleväni haggista heti aamutuimaan, mutta yllättävän hyvin tuo setti upposi jonnekin pohjattoman patikkapötsin uumeniin.


Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin kasaan ja jätimme taas toisen rinkoista odottamaan noutoa. Krapulaiset jenkkijonnet ja -jonnettaretkin olivat sillä välin onnistuneet ryömimään koloistaan ja jäivät hotellin pihalle siristelemään silmiään kirkkaassa päivänvalossa, kun telttaporukat yksi toisensa jälkeen lähtivät liikkeelle ja mulkoilivat mulkeroita pahasti mennessään. Tärkeintä oli saada hyvä etumatka mölyapinalaumaan, ettei senkin päivän vaelluksen rauha kärsisi enempää noista kiljahtelevista kivenpotkiskelijoista.


Reitti alkoi tasaisena, mutta muuttui pian reippaaksi ylämäeksi. Onneksi matkan varrella oli paljon puroja, joissa oli hyvä viilennellä turpoavia jalkoja hengähdystaukojen lomassa. Opaskirjan selailusta tiesin, että tällä pätkällä meitä odotti myös pahamaineinen Devil’s Staircase, eli tiukka, pitkä ja mutkitteleva nousu rinteessä, jonne onnettomat sotilaat ovat aikoinaan joutuneet raahaamaan suuria kivenlohkareita portaiksi. Siinä kävi kuitenkin niin, että huomasimme kiivenneemme nämä portaat vasta, kun olimme jo melkein niiden huipulla. Mainettaan kevyempi koitos siis, ainakin hyvällä kelillä ja ilman raskaita kantamuksia.

IMG_20190725_122527_01Devil’s Staircase takana, elämä edessä

IMG_20190725_122811Huipulla on mukavaa
IMG_20190725_123330Alamäessä on sitäkin mukavampaa
IMG_20190725_124008Astinkiviä sateisempien aikojen varalle

Mikä menee ylös tulee joskus myös alas, ja pirunportaikon jälkeen suuri osa matkasta olikin leppoisaa laskettelua seuraavaan välietappiimme Kinlochleveniin. Opaskirjan mukaan Kinlochlevenin vanha teollisuuskylä on vain ikävä tahra reitillä, ja se tunnetaan  myös  (vapaasti suomennettuna) “Ylämaiden kaksituhatmailisen rannikon rumimpana” kylänä. Ei varsinaisesti mikään houkuttelevin matkailumainos.


Perille päästyämme kirjan kuvaus alkoi kuitenkin vaikuttaa vähän epäreilulta – odotin sen perusteella jotain huomattavasti rumempaa. Juu, kylään saapuessa tulee ensimmäisenä vastaan maisemaa pilaavia, valtavia vesiputkia ja juu, nykyään jo suljetun alumiinisulaton työntekijöitä varten aikoinaan rakennetut talot ovat identtisiä kopioita toisistaan, mutta kylä on kuitenkin siisti, hyvin hoidettu ja vuorten ympäröimä – ja sen läpi kulkee Leven-joki, mikä miellytti erityisesti meitä turkulaisia. Kotoisa tunnelma.

IMG_20190725_144038 Tonttuja koko kylän tarpeiksi yhdellä tontilla

IMG_20190725_153722 MacDonald Hotel #barwithaview

Kinlochlevenissä yövyimme suunnitelman mukaisesti MacDonald Hotelin teltoille varatulla, suojaisalla nurmikkoalueella aivan Loch Leven -järven rannalla. Perille ehdimme puolisentoista tuntia ennen kuljetukseen jättämäämme rinkkaa. Leirintävarusteiden odottelu ei kuitenkaan yhtään haitannut, kun sen sai hoitaa hotellin ravintolan terassilta käsin – ihan mukiinmenevät maisemat (ks. yllä), vai mitä? Olen saattanut joskus nähdä jotain rumempaakin.

Rinkan saapuessa pääsimme samalla hetkeksi jututtamaan Baggage Freedomin sympaattista omistajaa Greggiä – mukava mies kiltissä, mikäs sen parempaa! Gregg on Irakin ja Afganistanin sotien veteraani ja pyörittää nykyään kuljetusbisnestään suurimmaksi osaksi yksin, vaikka kuulemma joskus kaverit jeesailevat sen verran, että mies saa pitää silloin tällöin vapaapäivän. Onnistuinpa kerrankin valitsemaan palveluntarjoajan oikein, suosittelen muillekin!

IMG_20190725_153739Kokilla ei ollut kiire mihinkään

Teltan pystytyksen jälkeen kävimme pulahtamassa joen ja järven risteyskohdassa. Kovin kauas rannasta ei viitsinyt lähteä, koska virtaus oli keskemmällä jokea kova, mutta hellepäivänä kylmässä vedessä lilluminen tuntui taivaalliselta tuntikausien hikoilun jälkeen. Uintireissun aikana olimme saaneet telttanaapurin: rohkean 19-vuotiaan saksalaisen tytön, joka oli ensimmäisellä yksinvaelluksellaan kaukana kotoa. Itsehän kävin ensimmäistä kertaa yksin reissussa vasta pitkälle yli parikymppisenä, ja sekin oli vain viikonloppu Kööpenhaminassa. Kävelimme yhdessä täydennysostoksille kylän keskustaan ja palasimme kokkailemaan illallista leirintäalueelle.

Päivän päätteeksi kävimme vielä baarissa yksillä, jotka tosin venähtivät pilkkuun asti. Istuimme iltaa supermukavien skottiserkusten kanssa, ja aikahan tunnetusti lentää kun on mukavaa. Olimme nähneet miehet jo muutamaan otteeseen patikan varrella, mutta vasta nyt aloimme juttusille. Keskustelut kattoivat aiheen jos toisenkin, mutta päällimmäisenä itselleni jäi mieleen se, kuinka karskit ja tatuoidut ukotkin oikeasti käyttävät Skotlannissa puheessaan sanaa wee, kun tarkoittavat jotain pientä. A wee beastiea wee holiday – niin söpöä, etten ehkä kestä.

8. (ja viimeinen) päivä: Kinlochleven–Fort William


Vähiin käy ennen kuin loppuu! Nukuimme aamulla kenties aavistuksen turhan pitkään, ja hitaahkon aamupalan jälkeen pääsimme taas hikoilemaan käristyskupolin alle. Viimeinen osuus ei ollut erityisen haastava, mutta sitäkin mäkisempi. Helteessä ja suorassa auringonpaisteessa ylimääräisille vesipulloille tuli siis käyttöä.


Fort Williamin lähestyessä reitin varrella alkoi näkyä myös hakkuualueita ja muita merkkejä ihmisestä. Samalla piti myös kulkea useamman lammasaitauksen läpi. Yksi niistä oli juuri portin ympäriltä niin mutainen, että kenkäni meinasi upota sinne kokonaan. Oli kuitenkin hienoa päästä puolivahingossa seuraamaan lammaspaimenen ja koiran yhteistyötä korkealla rinteessä. Koira tuntui ottavan käskynsä lähinnä erilaisina vihellyksinä ja muutamina huudahduksina, joiden ohjaamana se paimensi villahanureita jämäkästi ja hyvässä ojennuksessa alemmas kohti aitausta. IMG_20190726_134352

Viimeisen kunnon evästaukomme pidimme huikealla näköalapaikalla, jonne oli ystävällisesti kiikutettu sopiva pölkynpalanen penkiksi.  Ohikulkijoiden katseista paistoi kateus lounaspenkkiämme kohtaan, koska se sattui myös sijaitsemaan keskellä parasta panoraamaa koko reittiosuudella. Juuri kun kaivelimme kuumia kuppeja repuistamme, viereemme pysähtyi trikoopukuinen maastopyöräilijämies, jonka kanssa kävimme kompaktin keskustelun:

Mies: “Anteeksi, mahtaakohan tuo polun päässä häämöttävä vuori olla Ben Nevis?”

Me: “Varmaankin, mutta ei mennä takuuseen.”

Mies: “No, aivan sama, nappaan kuvan ja kerron kavereille, että se se oli.”

Olihan se, kun karttaa ehti vilkaista tarkemmin. Tärkeintä silti kehuskeluoikeudet ja se, että kaverit uskovat! Ikävä kyllä meillä ei tällä kertaa riittänyt aika Ben Nevisin huiputukseen, koska se olisi vaatinut vielä yhden ylimääräisen päivän. Mutta ainakin nyt on hyvä (teko)syy palata joskus takaisin näihin maisemiin!

IMG_20190726_143248Ben Nevis, tapaamme vielä joskus

Kuten pitkillä vaelluksilla monesti tuppaa käymään, reitin viimeiset kilometrit olivat tälläkin kertaa varsin antiklimaattiset. Ben Nevis -huippumaisemien jälkeen laskeuduttiin leveää tukkitietä ikuisuudelta tuntuneen ajan ja loppumatka kuljettiin kävelytiellä loputtoman autoletkan kaahatessa vierestä ohi kohti Fort Williamia.

IMG_20190726_155452Eiköhän tässä ole todistusta riittämiin – en osta!

West Highland Wayn alkuperäinen päätepiste on Fort Williamin reunamilla, mutta nykyään virallinen päätepiste on ilmeisesti siirretty aivan keskustaan. En tiedä tarkkaan, koska emme enää jaksaneet lähteä seikkailemaan minkään toisen kyltin perään vaan suuntasimme suoraan pubiruoan pariin. Gregg olikin jo toisen rinkan kanssa asemalla odottamassa. Olisimme päässeet muutamalla kympillä hänen pakettiautonsa kyydissä takaisin Glasgow’hun, mutta olimme ehtineet jo ostaa liput illalla lähtevään Caledonian Sleeper -junaan suoraan Edinburghiin.


Fort Williamissa ei taida olla juuri muuta tekemistä kuin varoa vanhuksia ja naureskella supermarketin pihalla ringissä Ed Sheeranin tuotantoa yhteislaulaville teineille. Pyörimme pitkään keskustan tuntumassa ja yritimme löytää sopivaa rannanpätkää uimiseen, mutta mistään ei tuntunut pääsevän kunnolla veteen. Luovutimme ja menimme lopulta uimahalliin, jonka “saunassa”, eli haaleanlämpimässä huoneessa, ei ollut edes käyttökelpoista kiuasta! Silti ovessa oli kuumuudesta varoittava kyltti. Voi ressukoita. Oli kuitenkin aika luksusta – ja samalla kaikkien kanssamatkustajien yhteisen edun mukaista – saada pestyä hiukset kunnolla shampoolla ennen junamatkaa.

IMG_20190726_211019Caledonian Sleeper: maisemaa junaradan varrelta

Ja mikä junamatka se olikaan! West Highland Wayn parhaita paloja ikkunoista ilman hikoilua ja polttiaisia. Juna tosin lähti myöhässä ja oma istuimeni sattui olemaan rikki. Ystävällinen työntekijä kertoi, että “Mark” hoitaa minulle toisen paikan kunhan kiireiltään ehtii, että kysy Markilta. Kiva juttu, mutta kuuluisiko meidän myös tietää, kuka se Mark niistä vaunuissa hyörivistä sedistä on? Ilmeisesti joku paikallinen kuuluisuus. Pääsin kuitenkin lopulta ehjälle paikalle ja aikatauluakin kirittiin matkan varrella mukavasti kiinni. Tuohon junaan voisin nousta uudestaankin.

Mahtavat kahdeksan päivää polulla, suosittelen West Highland Wayta lämpimästi, jos pidempi patikointi yhtään kiinnostaa ja rajat vielä joku kaunis päivä aukenevat!

P.S. Opi virheistäni, pakkaa kunnon sadevarusteet.

P.P.S. Hyödynnä ehdottomasti rinkkojen kuljetuspalvelut! Kävelystä tulee noin tsiljoona kertaa mukavampaa hyvin vaatimatonta maksua vastaan.

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Kingshouse Hotel/Way Inn: aamupala 15£/hlö
  • MacDonald Campsite, Kinlochleven: telttapaikka 20£/yö/2 hlö
  • Caledonian Sleeper -junalippu Fort William–Edinburgh: 15£/hlö (nettitarjous ennakkolipusta)

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

West Highland Way, Part 3: Inversnaid–Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse


Day 5: Inversnaid–Inverarnan

After a good night’s sleep, it was nice to cook breakfast under the shining sun. The weather gods must have finally awoken ja turned their smiling faces upon us, while the pesky drizzles of the early hiking days started fading into distant memory.

IMG_20190723_140559 IMG_20190723_145531

In certain parts between Inversnaid and Inverarnan, the vegetation became so lush the trail was almost swallowed up by the bushes. We had our lunch break on the northern shore of Loch Lomond. After that point, the trail separated from the shoreline and started following River Falloch. The terrain also got quite hilly right about there.

IMG_20190723_152509 IMG_20190723_160659

On the way, we passed by a bothy which honestly seemed a bit grim, but would surely offer good shelter from stormy weather. In any other weather conditions, I’d much rather sleep outside in a tent. However, our plan was to keep walking until we reached the Beinglas Farm campsite in Inverarnan. They have a beautiful, grassy field shaded by old trees for tents, and we put up ours in the farthest corner, right by a small stream.

Our first order of business was confusing the guy at the reception by asking him for tips on where to swim. Apparently, wild swimming isn’t the most popular hobby over there, perhaps since the waters aren’t exactly of hot tub temperatures. Eventually, we just took a quick dip in the shallow stream next to our tent, which seemed to amuse a few people hanging out by the bar. I mean, yeah, the water was surely fresh but not that different from Finnish lake waters in the early summer. IMG_20190723_171734

Surrounded by services, it’s easy to get lazy – since there was a restaurant with a lovely outdoor seating area and the weather was great, too, somehow cooking our own instant meals didn’t seem all that enticing. However, this time the instant mash truly would have been a winner’s choice. We ordered burgers which sounded delicious on the menu but turned out to be the second worst* hamburger meal (in terms of value for money) I’ve ever encountered: there was nothing else besides the burger and a shred of cheese between the bland bun slices. The “dressings”, i.e. Heinz ketchup, mustard and mayo, came in plastic portion bags and you had to squeeze them between the buns yourself. Do not recommend! The drinks were decent, though.

*The absolute worst one will always and forever be the meal my friend E bought at a fast food joint in a Tanzanian mall, where they had forgotten to defrost the hamburger before bringing it to our table. :D

Day 6: Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse

This day, we brought the laziness to a new level and finally got the transfer service for the heavier one of our backpacks. I had booked and paid for the service online the previous evening. Booking was super easy, all you had to do was fill out a sheet stating your desired pick-up points and dates for the remainder of the hike. The prices were £15 for one leg or £40 for a multi-stop hike, so for the same price, we really should have been smart and humble enough to get the service right from day one!

There are several companies offering baggage transfer on the WHW, of which I picked the small Baggage Freedom quite randomly. After completing the online payment, our only instructions were to attach some kind of a name tag to our bag and just leave it in the campsite’s dedicated baggage transfer space for pick-up. We were a bit nervous about whether all our important camping gear would really be waiting for us in our next destination, since the other, bigger companies picked up their customers’ bags quite early in the morning and I think our bag was the only one left after that. But we had no other choice but to trust the process and go on our merry way.

IMG_20190724_111529Bridge of Orchy

Our laziness was not limited to the baggage transfer, though. Oh no, we really made life easy for ourselves once we’d gotten the hang of it. We only had ten days in total for the entire holiday, of which we had already spent five days and were planning to spend the last two in Edinburgh. That left us with only three more days for hiking, so something had to give. According to our guidebook, the leg from Inverarnan through Tyndrum until Bridge of Orchy would have been a bit of a boring grind and non-essential for a good WHW experience, so it was an easy choice to skip that part entirely. Instead, we caught a bus from Inverarnan straight to Bridge of Orchy, and from thereon continued on foot to Kingshouse. Fortunately, there was plenty of space on the bus even though we had no reservations and bought the tickets from the driver.

IMG_20190724_115709The Sloth with a skip in her step: what a difference a daypack can make

IMG_20190724_122554Excellent snack break company
IMG_20190724_142935  Wild camping opportunities along the way


It was such an easy day of walking now that Chef was carrying the lighter one of our backpacks and I was only carrying a small daypack. Once we made it to Kingshouse, more specifically the beautiful Kingshouse Hotel, we were super relieved to find our other backpack waiting for us exactly as promised. Besides the stylish main building of the hotel, there was also a separate bunkhouse for hikers, a public toilet and even a couple of coin-operated showers. However, we had no need for the showers since it was much nicer to bathe outside in the River Etive. On the other side of the river, across a bridge, there are many good, grassy spots for tents. We put up ours under the strict surveillance of a couple of curious deer. I think we even cooked some of our own meals this time, but still had seconds in the outdoor area of the hotel pub. Because it was there. And because then we could leave our phones and power banks charging inside.

IMG_20190724_161617Campsite patrol
IMG_20190724_163916    Not a statue, just looks like oneIMG_20190724_162532 Chef having his evening bath

Around sunset, we also had our first encounter with the Mighty Midge of Scotland. We had been warned about midges, but dismissed the warnings as utter nonsense – “what do these people even know of murderous bloodsuckers if they haven’t met the mosquitoes of Finland?” – but once the massive clouds of those wee beasties attacked us, it wasn’t funny anymore. We were forced to abandon the outdoor seating and move inside the dim but cosy pub. From there, we basically ran to our tent and behind the safety of our mosquito nets while waving our arms around like lunatics in vain attempt to swat off the bugs. If you opened the zipper of the net even slightly, the tent would immediately be swarming with midges. It was also too dark to properly swat them to death, but fortunately I innovated another method to get rid of them: if you pour some water on a wad of toilet paper, you can kill dozens of midges with one clean swipe of the tent fabric.

IMG_20190724_211847 Kingshouse Hotel & River Etive

I don’t think any of the campers slept that night, all thanks to a group of loud and obnoxious Americans, the shrillest compound of villainous noise that ever offended ear, who decided to throw a massive party in the bunkhouse like it was spring break. Sometime in the small hours of the night, Chef snapped and, from the bottom of his heart, bellowed SHUT THE FUCK UPPP!!! at them, which only seemed to egg them on. However, the midges were still a mightier foe than the screaming idiots, so we didn’t even think to venture outside for further fight-picking. It could only have ended badly, either in a fist fight or a blood transfusion from losing too much to the midges. Still, if you can recognise your shrieking self from this description, methink’st thou art a general offence and every man should beat thee. Fortunately, earplugs blocked some of the shrieks, and around sunrise the general offences started to run out of steam so that we were still able to get a few hours of decent shut-eye.

Prices (July 2019):

  • Beinglas Farm: tent spot for two £16, use of the tumble dryer £1,50
  • Beinglas Farm: terrible hamburgers and decent drinks for two £30
  • Baggage Freedom baggage transfer £40/bag (multi-stop)
  • Bus ticket, Inverarnan–Bridge of Orchy £7,90 pp
  • Kingshouse Hotel pub: £9 per pint, a portion of fries £7

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.


West Highland Way, osa 3: Inversnaid–Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse


5. päivä: Inversnaid–Inverarnan

Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava keitellä aamupuuroa auringonpaisteessa. Säiden jumalat taisivat tässä vaiheessa herätä horroksestaan ja kääntää hymyilevät kasvonsa meitä kohti, koska alkumatkan sitkeät tihkusateet olivat loppumatkasta enää hämärä muisto vain.

IMG_20190723_140559 IMG_20190723_145531

Inversnaidin ja Inverarnanin välisellä pätkällä kasvusto alkoi olla jo todella rehevää, ja paikoittain polku lähes hävisi puskien kitaan. Pidimme lounastauon vielä Loch Lomondin pohjoisrannalla. Tämän jälkeen reitti erkani järvestä ja alkoi seurailla Falloch-jokea. Jonkin verran kertyi mäkeäkin puuskutettavaksi.

IMG_20190723_152509 IMG_20190723_160659

Matkalla tuli vastaan myös kolkonpuoleinen autiotupa, bothy, joka olisi varmasti hyvä suoja myrskyisellä säällä. Kaikissa muissa tilanteissa yöpyisin mieluummin ulkosalla. Tämän päivän maalina meillä oli kuitenkin Beinglas Farm -leirintäalue Inverarnanissa. Telttailualueena toimi kaunis, vanhojen puiden varjostama nurmikkokenttä. Pystytimme oman telttamme alueen reunalle, aivan pienen puron viereen.

Ensi töiksemme pääsimme hämmentämään respan poikaa, kun kyselimme uimapaikkasuosituksia. Ei ilmeisesti ole kovinkaan yleinen harrastus noilla seuduilla, koska luonnonvedet eivät varsinaisesti houkuttele lämmöllään.  Päädyimme lopulta pulahtamaan ihan vain siihen teltan viereiseen, matalaan puroon, mitä baarin puolen hengailijat vähän naureskelivat jälkikäteen. Olihan se vesi raikasta, mutta ei sen kummempaa kuin Suomen järvivedet alkukesästä.IMG_20190723_171734

Palvelujen parissa on helppo laiskistua. Koska tilalta löytyi terassiravintola ja kelikin oli mitä mainioin, ei retkikeittimen käyttö jostain syystä jaksanut enää iltasella kiinnostella. Tällä kertaa pussiruoat olisivat kuitenkin olleet voittajan vaihtoehto. Tilasimme herkulliset hampurilaisateriat ja saimme yhtään liioittelematta hinta-laatusuhteeltaan toiseksi surkeimmat* mätöt, joihin olen koskaan törmännyt: höttöiset einessämpylät, joiden välissä ei ollut mitään muuta kuin juustoriekale ja pihvi. “Kastikkeet” – eli Heinzin sinappi, ketsuppi ja majoneesi – tursotettiin itsepalveluna pienistä pikaruoka-annospusseista. En suosittele kenellekään! Huurteiset olivat kuitenkin ihan maistuvia.

*Kaikista surkeimman tittelin vie aina ja ikuisesti ystäväni E:n tansanialaisen kauppakeskuksen pikaruokaravintolasta ostama ateria, jonka pakastehampurilaista ei oltu muistettu edes sulattaa ennen pöytään tuontia. :D

6. päivä: Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse

Aamulla laiskottelu jatkui aivan uudella intensiteetillä, kun lopulta saimme jätettyä painavamman rinkoista aiemmin mainitsemani kuljetuspalvelun hellään huomaan. Olin edellisenä iltana tilannut ja maksanut palvelun netissä. Tilaus oli helppoa: piti vain syöttää loppumatkan välietapit ja halutut noutopäivämäärät lomakkeelle. Hinnat olivat joko 15 puntaa yhdeltä etapilta tai 40 puntaa koko reitiltä per laukku, eli samalla rahalla olisi kannattanut tajuta nöyrtyä heti ensimmäisenä päivänä!

Reitillä toimii useita eli palveluntarjoajia, joista valitsin summamutikassa pienen Baggage Freedomin. Nettimaksun jälkeen ainoa saamamme ohje oli lätkäistä rinkan päälle jonkinlainen nimilappu ja jättää tavarat leirintäalueen tätä tarkoitusta varten pystytettyyn varastohuoneeseen odottamaan noutoa. Vähän jännitti, olisivatko leirintävarusteet ja ruoat varmasti seuraavassa yöpaikassa odottamassa – isompien firmojen asiakkaiden laukut kun haettiin jo aikaisin aamulla ja omamme taisi olla ainoa yksinäinen, joka sen jälkeen enää jäi varastolle. Ei auttanut kuin luottaa ja jatkaa eteenpäin.

IMG_20190724_111529Bridge of Orchy

Laiskottelu ei kuitenkaan jäänyt pelkkään laukkupalveluun, vaan pistimme mutkia samalla kertaa ihan kunnolla suoriksi. Meillä oli koko reissuun varattuna kymmenen päivää, joista viisi oli jo käytetty ja viimeiset pari oli tarkoitus viettää Edinburghissa. Opaskirjamme mukaan Inverarnan–Tyndrum–Bridge of Orchy -väli olisi melko puuduttavaa patikointia tylsähkössä maastossa sähkölinjoja seuraillen, eikä se kuulemma ole mitenkään välttämätön osa hyvää WHW-kokemusta. Skippasimme siis tuon pätkän ihan suosiolla ja nappasimme Inverarnanista bussin suoraan Bridge of Orchyyn, josta jatkoimme jalan kohti Kingshousea. Bussissa oli onneksi hyvin tilaa, vaikka ostimme liput vasta kuljettajalta.

IMG_20190724_115709Kevein kantamuksin on laiskiaisen helppo taivaltaa

IMG_20190724_142935 Telttailumahdollisuuksia matkan varrelta

IMG_20190724_154431 Lapin kulta -mainosmateriaalia matkan varrelta

Matka sujui leppoisasti, kun Kokki kantoi kevyen rinkan ja omassa selässäni keikkui vain rinkasta irrotettu päiväreppu. Perillä Kingshousessa odotti huikealle paikalle pystytetty Kingshouse Hotel – ja kuljetukseen jättämämme rinkka, mikä helpotus! Tyylikkään hotellirakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyi myös rivi edullisempia bunkhouse-hostellihuoneita, yleinen WC ja muutama kolikoilla toimiva suihku. Suihkulle ei kuitenkaan ollut tarvetta, koska hotellin vieressä soljuvassa Etive-joessa pääsi kylpemään mukavammin. Joen toisella puolella, aivan sillan kupeessa on paljon hyviä nurmikkopaikkoja teltoille, ja pystytimme omamme uteliaan peurakaksikon tiukassa työnjohdossa. Tällä kertaa taisimme jopa keitellä jotain omaakin evästä teltalla, mutta santsiannokset söimme hotellin pubin terassilla. Koska se oli siinä. Puhelimet ja virtapankin jätimme siksi aikaa sisäpuolelle lataukseen.

IMG_20190724_161617Telttailualueen uteliaat vartijat Kingshousessa
IMG_20190724_163916 Tämäkään peura ei ole patsas, vaikka omistajan elkein parkkiksella patsastelikinIMG_20190724_162532  Kokki iltakylvyssä

Auringon laskiessa saimme myös ensikosketuksen Skotlannin pahamaineisiin polttiaisiin. The Mighty Midge -varoittelut olivat tähän asti tuntuneet ihan höpöpuheilta (“mitä nuo muka tietää verenimijöistä”), mutta valtavien parvien hyökätessä kimppuumme ei enää naurattanut. Oli pakko siirtyä sisälle hämyisään, mutta viihtyisään pubiin ja sännätä sieltä villisti huitoen suoraan telttaan hyttysverkkojen taakse. Jos verkkoa vähääkään raotti esim. käydäkseen vessassa, oli maja saman tien täynnä verenhimoisia pikkupaskiaisia. Teltan hämärissä ei oikein nähnyt edes läiskiä niitä hengiltä, mutta innovoin melko toimivan kikkakakkosen: jos kastaa vessapaperia veteen, kertapyyhkäisyllä saa siivottua kymmeniä telttakankaassa kiinni vaanivia pirulaisia pois päiväjärjestyksestä.

IMG_20190724_211847 Kingshouse Hotel & Etive-joki

Sinä yönä ei tainnut monikaan telttailija saada nukuttua, kun ryhmä viinahuuruissaan mylvineitä jenkkiapinoita piti kunnon jonnebileet hotellin ulkopuolisissa bunkhouse-huoneissa joen vastarannalla. Taisivat erehtyä spring breakin ajankohdasta ja paikasta. Joskus aamuyöstä Kokin hermot napsahtivat, mutta syvältä sydämestä kummunnut SHUT THE FUCK UPPPP!!! -karjaisu tuntui vain innostavan apinoita entisestään. Mölyapinat olivat kuitenkin pienempi paha kuin ulkona odottaneet polttiaiset, joten emme viitsineet lähteä haastamaan sen enempää riitaa. Olisi vielä mennyt joko nyrkkitappeluksi tai verensiirroksi. Korvatulpat blokkasivat osan mölystä, ja joskus aamun sarastaessa jonneiltakin loppu virta niin, että pari tuntia ehdimme vielä kuorsata.

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Beinglas Farm: telttamajoitus kahdelle 16£, kuivuripoletti 1,50£
  • Beinglas Farm: sysipaskat hampurilaiset ja ok-juomat kahdelle 30£
  • Baggage Freedom -kuljetuspalvelu rinkalle 40£/laukku (koko reitti)
  • Inverarnan–Bridge of Orchy -bussilippu 7,90£/hlö
  • Kingshouse Hotel pubi: tuoppi n. £9, annos ranskalaisia kastikkeineen £7

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

West Highland Way, Part 2: Drymen–Balmaha–Rowardennan–Inversnaid


The further north we proceeded the better the views became, and the number of photos I snapped appears to have increased in direct correlation with the growing altitudes. Therefore the remaining posts are going to be quite picture-heavy, since culling the selection any further would take me forever.

Day 3: Drymen–Balmaha

The third dawn arrived cloudy but dry, and it was nice to get back on the trail after a refreshing shower at the Drymen campsite. Instead of waxing poetic about this day, here’s a bunch of photos to highlight the wonderfully varied landscapes along the way.

IMG_20190721_105112Through pasturesIMG_20190721_110221…to the light at the end of the bush tunnel…

IMG_20190721_111036…along overgrown paths…

IMG_20190721_114901 …onto wide open roads with panoramic views…

IMG_20190721_115745 …stopping for snacks and to smell the flowers…IMG_20190721_125509…onto hillier and hillier terrain…

IMG_20190721_140919_01     …until we finally got a taste of what we came here for!

IMG_20190721_140020 Conic Hill

The trail took us past Conic Hill and onto Balmaha. It was definitely worth it to ditch the backpacks for a while and climb to the top of the hill to fully take in these impressive views over Loch Lomond. Oh, and if you’re planning to do this, better hold onto your hat or the wind will claim it immediately. Up until this point, there had been no crowding on the trails, but the closer we got to Conic Hill the more day trippers we saw. No wonder, though, since the views are magnificent.

IMG_20190721_142155 View from Conic Hill over Loch Lomond

Down in Balmaha it started to drizzle again, so we thought we’d have a second lunch break at the Oakwood Inn. The restaurant seemed to be operating at full capacity, not even the rainy patio had any free tables left. Fortunately, a friendly Danish couple noticed our plight and asked us to join them at their table. We happily squeezed ourselves onto the narrow benches and somehow managed to all stay under the small sunbrella, mostly covered from the rain. What’s not to like: good food and great company! However, after lunch they continued in the opposite direction (crazy Danes embarking on a tiring ascend that late in the afternoon and in that weather – I was surprised to learn they eventually made it out alive). Chef and I, in turn, once again tried to hitchhike to our next campsite with no luck. At least we only had to walk a few more kilometres in the drizzle.


Cashel Camping seemed quite alright for a one-night stay. Since the drizzle didn’t stop all night, we really weren’t feeling like swimming but opted for a warm shower, instead. While Chef was cooking dinner, I did a bit of laundry and for once my timing was perfect: the large campsite only seemed to have one working tumble dryer for all its guests, and while our clothes were drying, a frustrated queue started to form in front of the machine. Sorry about that, guys, better come earlier next time.

Note: After Drymen, the trail winds through the Loch Lomond and the Trossachs National Park for a good bit, and there are camping restrictions in many places along the way. For example, you often need to pay for a permit or book in advance if you’d like to pitch your tent on the shores of Loch Lomond, and in some places wild camping is completely banned. This is something to take into consideration when planning your hike. We had no problems with showing up at campsites without a booking, there was always enough space for one more tent.

 IMG_20190722_105851Got a little chuckle out of these haggis “facts”

Day 4: Balmaha–Rowardennan–Inversnaid

On the fourth morning, we opted for a lazy breakfast and bought readymade sandwiches and hot drinks at the campsite shop. We had noticed ads for a bag-carrying service at all stops along the way, and even that started to seem tempting. Our guidebook had mentioned the possibility, but at the time the mere thought had seemed absurd – can you even claim to be a hiker if someone else lugs your stuff from point A to point B in a van and you’re just skipping along with a daypack? Spoiled brats’ shenanigans, psht.

But then, it was dawning on us that the walk would be so much faster and more enjoyable if we didn’t need to drag all of our earthly possessions on our backs, so we asked the reception clerk if he could try to book the service for us for the same day. However, at ten in the morning we were too late, as the driver had already passed by the campsite. Then we tried to book it for the next day, but soon learned that none of these services apply to Inversnaid, which was our next destination. Apparently, Inversnaid is easy to reach on foot but by car the detour would take much too long to be worthwhile. Our only remaining option was to carry on carrying on like we had so far.

IMG_20190722_120019  IMG_20190722_115525

Soon after leaving Cashel we walked past the Sallochy camping area, which would have been even nicer for spending the night. They have numbered spots for tents along the shore, but between March and September those must be booked in advance. Balmaha Visitor Centre or the website for the national park should be able to help with the details. I think I recall the price being £7 per person per night.

 IMG_20190722_120142 IMG_20190722_120149

Once again, the weather was cloudy but fortunately not very rainy. The trail was lovely: it followed the shoreline of Loch Lomond, we got to dip our toes in the water on breaks and there were waterfalls and other interesting bits along the way. Somewhere around the halfway mark, we spotted Rowardennan Hotel and its restaurant lured us in for lunch. Even though there were brief moments of drizzle, it was really nice to be seated outside on the patio overlooking the loch while sipping a cold one.

IMG_20190722_130647Rowardennan Hotel
IMG_20190722_132025Lunchtime views from the patio. Kayaks for rent, too, if you’re into that.


If only all hikers and campers, be it in Scotland, Finland or anywhere else, took it upon themselves to abide by this simple guideline. The most pea-brained of us could even go for a nice arm tattoo reminder, if picking up after oneself is too challenging otherwise.

Let no one say, and say it to your shame, that all was beauty here until you came.

IMG_20190722_163209A piece of history covered with moss

IMG_20190722_180655Inversnaid Falls

The best moment of the rest of the day was when the forest trail suddenly ended and the Inversnaid Falls were roaring in front of us. You can’t tell the scale from my pictures, but the main waterfall was truly massive and very impressive! Right next to the falls, there’s the old-school Inversnaid Hotel, which mainly appears to target the elderly. Or at least a tour bus dropped off a bunch of them at the doorstep while were passing by. Later in the evening, after pitching our tent, we also visited the downstairs restaurant for a pint, and there were only a handful of pensioners and a mediocre live band. It kind of reminded me of the weekday ferries between Finland and Sweden. Nothing wrong with that.

IMG_20190722_181931Inversnaid Hotel: Riff-Raff Wing

Even if your budget won’t allow you to get a room at the hotel, it has a lot to offer to campers. First, you can fill up your water bottles for free from the tap outside the hotel. Secondly, campers are allowed to use the toilets when the hotel is open. Thirdly, the hotel has a dedicated space for muddy and ruddy hikers. You must take your dirty boots off at the separate entrance and don’t expect any table service, ether. Instead, you can sneak around in your socks and order food and drinks at the counter by the clean-people restaurant. This riff-raff space is very clean and stylish and, as a huge bonus, there are many sockets for charging your various gadgets.

IMG_20190723_123826  IMG_20190722_184440 copy

In addition to all the great things mentioned above, wild camping is free in the dedicated area, which is about a 5–10-minute walk from the hotel, and you get to wake up to excellent loch views. There’s also a nice little beach for swimming, or, in my case at least, for lightning-fast dipping just to rinse off some of the dust and sweat before crawling into a comfy sleeping bag. It wasn’t secluded, but it was quiet: there were only two or three tents in addition to ours that night. Quite a bargain, warmly recommended!

Prices (July 2019):

  • Oakwood Inn, Balmaha: cider+beer+shared pizza+chips&cheese+coffee+hot chocolate=£31
  • Cashel Camping: tent spot for two £13 per night, dryer £2, breakfast sandwiches and hot drinks for two £7
  • Rowardennan Hotel: lunch and drinks for two £22
  • Inversnaid Hotel: 2 pints £7

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.


West Highland Way, osa 2: Drymen–Balmaha–Rowardennan–Inversnaid


Mitä pidemmälle reissu eteni sitä paremmiksi maisemat muuttuivat, ja kuvien määrä näköjään kasvoi samaa tahtia nyppylöiden korkeuden kanssa. Näistä loppupään postauksista onkin siis tulossa aika tuhteja kuvapaketteja, kun karsimisesta ei vain tule enää mitään.

3. päivä: Drymen–Balmaha

Kolmas aamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena, ja oli mukava jatkaa Drymenistä eteenpäin suihkunraikkaana. Tästä päivästä en oikein osaa runoilla mitään erityistä, mutta alla on kuvakatsaus reitin ilahduttavan vaihtelevasta maastosta.

IMG_20190721_105112Laidunten läpi…IMG_20190721_110221…puskatunnelin päähän…

IMG_20190721_111036…villiintyneiden pöheikköjen kautta…

IMG_20190721_114901 …leveämmänkin kuljetuksen kestävälle näköalareitille…

IMG_20190721_115745 …jonka kohtuullisten taukopaikkojen parista…IMG_20190721_125509…yhä kukkulaisempaan maastoon…

IMG_20190721_140919_01     …ja lopulta itse asiaan!

IMG_20190721_140020 Conic Hill

Reitille osuvalta Conic Hill -kukkulalta avautuu vaikuttavat näkymät Loch Lomond -järvelle, ja kukkulan huipulle kannattaakin ehdottomasti tehdä lyhyt pisto ennen pitkää laskeutumista Balmahaan. Kannattaa myös pitää hatusta kiinni, oli nimittäin ihan aavistuksen tuulista. Tähän asti poluilla oli ollut kohtuullisen väljää, mutta päiväretkeilijöiden määrä lisääntyi selvästi maisemakukkulaa lähestyttäessä.

IMG_20190721_142155 Näkymä Conic Hilliltä Loch Lomondille

Alhaalla Balmahassa alkoi jälleen sataa, joten pidimme myöhäisen lounastauon Oakwood Inn -ravintolassa. Ravintola oli ääriään myöten täynnä, eikä edes sateisella terassilla ollut yhtäkään vapaata pöytää jäljellä. Onneksi mukava tanskalainen pariskunta huomasi ahdinkomme ja viittoi meidät tunkemaan heidän pöytäänsä kapeille penkeille pienen päivänvarjon suojaan. Hyvin mahtui ja juttu luisti! Ruokailun jälkeen lähdimme kuitenkin eri suuntiin (nämä tanskalaiset hullut vielä tuntikausia vievälle, jyrkälle pätkälle myöhään iltapäivästä – ilmeisesti selvisivät hengissä kuitenkin). Yritimme taas Kokin kanssa liftata loppumatkan seuraavaan yöpymispaikkaamme Cashel Camping -leirintäalueelle, koska sateessa lompsiminen ei olisi enää innostanut, mutta taas tuli vesiperä. Onneksi kävelymatkaa ei ollut enää kuin muutama kilometri.


Leirintäalue oli ihan kiva, mutta ikävä tihkusade jatkui koko illan eikä houkutellut edes uimaan. Lämmin suihku tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Sillä välin kun Kokki keitteli illallista, kävin itse pesemässä pyykkiä. Kerrankin ajoitukseni oli täydellinen – suurella leirintäalueella oli asiakkaiden käytössä vain yksi kuivuri, ja meidän vaatteidemme pyöriessä alkoi huokailevaa jonoa kertyä. Sori vaan, tulkaa ensi kerralla ajoissa.

Huom. Drymenin jälkeen vaellusreitti kiemurtelee reilun pätkän Loch Lomond and the Trossachs -kansallispuistossa, jossa on monissa paikoin voimassa rajoituksia mm. leiriytymisen suhteen. Esimerkiksi Loch Lomondin rannoilla telttailu on useissa kohdissa luvanvaraista ja maksullista ja saattaa joissakin tapauksissa vaatia ennakkovarauksen, mikä on hyvä ottaa patikkasuunnittelussa huomioon. Leirintäalueille mahduimme joka kerta ilman varauksia.

 IMG_20190722_105851Pari “faktaa” haggiksesta

4. päivä: Balmaha–Rowardennan–Inversnaid

Aamupala meni laiskemman kaavan kautta, kun ostimme leirintäalueen kaupasta kahvit ja sämpylät valmiina. Jokaisella pysähdyspaikalla oli tähän mennessä ollut mainoksia rinkkojen kuljetuspalvelusta, ja sekin alkoi jo hieman houkuttaa. Palvelu oli etukäteen opaskirjaa lukiessa tuntunut naurettavalta ajatukselta – voitko edes väittää olevasi vaeltaja, jos tavarasi kulkevat etappien välit pakettiautolla? Kermapeppujen touhua.

Alkoi kuitenkin käydä selväksi, että matkanteosta tulisi huomattavasti mukavampaa ja nopeampaa, jos saisimme hiukan kevennettyä kuormaa. Yritimme varata palvelua respan kautta, mutta sen aamun nouto oli jo ehtinyt mennä meiltä ohi. Sitten yritimme varata seuraavalle aamulle noutoa Inversnaidista, joka kuitenkin paljastui koko reitin ainoaksi paikaksi, jota nämä palvelut eivät koske. Kävellen sinne pääsee suhteellisen helposti, mutta autolla joutuu tekemään pitkän kiertomatkan. Ei auttanut kuin nostaa rinkat takaisin selkään ja jatkaa kuten aiemminkin.

IMG_20190722_120019  IMG_20190722_115525

Pian lähdön jälkeen ohitimme Sallochyn telttailualueen, joka olisi ollut vielä Casheliakin kivempi. Alueella on numeroituja telttapaikkoja aivan järven rannassa, mutta maaliskuusta syyskuuhun ne on varattava etukäteen. Balmaha Visitor Centre tai kansallispuiston nettisivut auttavat tässä. Hintaa paikoilla oli muistaakseni 7 puntaa per henkilö per yö.

 IMG_20190722_120142 IMG_20190722_120149

Päivä oli taas pilvinen, muttei onneksi kovin sateinen. Reitti oli kaikin puolin mukava, koska se seuraili Loch Lomondin rantaviivaa, tauoilla pääsi huljuttelemaan varpaita kylmässä vedessä ja matkan varrella tuli vastaan pieniä vesiputouksia ja muuta mielenkiintoista. Suunnilleen puolimatkassa oli hyvä pysähtyä Rowardennan Hotelissa lounaalla. Vaikka vettä edelleen tihkutti ajoittain, oli ihana istua takapihan maisematerassilla huurteisella ja katsella kauas järvelle.

IMG_20190722_130647Rowardennan Hotel
IMG_20190722_132025Terdenäkymät. Kajakkejakin näköjään vuokrattavana.


Ylläolevan muistutuksen kun saisi iskostettua kaikkien retkeilijöiden päähän, kulkivatpa sitten Skotlannissa, Suomessa tai missä tahansa muuallakaan. Paksukalloisimmille voisi sopia vaikkapa kätevä käsivarsitatuointi jeesimään, jos ei niitä roskiaan muuten muista tai ymmärrä viedä mukanaan pois.

Let no one say, and say it to your shame, that all was beauty here until you came.

IMG_20190722_163209Pala sammaloitunutta historiaa matkan varrelta

IMG_20190722_180655Inversnaidin vesiputous

Loppupäivän paras hetki oli, kun metsäpolku yhtäkkiä loppui ja edessä pauhasi Inversnaidin valtava vesiputous pienempine kavereineen. Skaalaa ei hahmota kuvistani lainkaan, mutta se oli oikeasti suuri ja vaikuttava! Aivan putouksen vierestä löytyy perinteinen Inversnaid Hotel, jonka ykköskohderyhmää taitavat olla eläkeläiset. Tai ainakin kiertoajelubussi kippasi lastillisen sellaisia pihaan, kun kuljimme siitä ohi. Kävimme myös myöhemmin illalla, leirin pystytyksen jälkeen yksillä alakerran tanssiravintolassa, eikä sielläkään ollut livebändin lisäksi kuin kourallinen vanhan kaartin kansaa. Tuli oikeastaan vähän ruotsinlaivavibat!

IMG_20190722_181931Inversnaid Hotel: eräjormasiipi

Vaikka budjetti ei antaisi periksi majoittua hotellissa, sen läheisyydessä on todella kätevä telttailla. Ensinnäkin hotellin seinän hanasta saa täytettyä juomapullot ilmaiseksi raikkaalla vedellä. Toiseksi hotellin WC-tiloja on lupa käyttää aukioloaikojen puitteissa. Kolmanneksi hotellilla on mutaisille ja hikisille vaeltajille oma eväshuoneensa – kengät pitää riisua sisään mennessä pois eikä henkilökunta eksy tarjoilemaan pöytiin, mutta ruokaa ja juomaa voi sukkasillaan hiippailla tilaamaan paremman väen ravintolan tiskiltä. Tila on siisti ja pöytien päästä löytyy myös reilusti pistorasioita kaikkien mahdollisten härpäkkeiden lataamiseen.

IMG_20190723_123826  IMG_20190722_184440 copy

Kaiken muun hyvän lisäksi telttailu on sille osoitetulla alueella ilmaista, ja kaupan päälle pääsee heräilemään aika kivoista maisemista. Teltta-alueelta on noin 5–10 minuutin kävelymatka hotellille. Ihan vieressä on myös ranta, josta pääsee helposti uimaan. Tai no en ehkä omalla kohdallani puhuisi uimisesta, mutta hikisenä, likaisena ja väsyneenä pikadippaus viileään veteen on aina hyvästä ennen makuupussiin kääriytymistä. Meidän lisäksemme paikalla yöpyi vain kaksi tai kolme muuta seuruetta, eli ei edes tullut tungosta. Suosittelen lämpimästi!

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Oakwood Inn, Balmaha: siideri+olut+jaettu pizza+chips&cheese+kahvi+kaakao=31 £
  • Cashel Camping: 2 hlö telttapaikka 13 £, kuivuripoletti 2 £, aamupalaleivät ja -kahvit yht. 7 £
  • Rowardennan Hotel: lounas juomineen kahdelle 22 £
  • Inversnaid Hotel: 2 tuoppia yht. 7 £

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .