West Highland Way, osa 4: Kingshouse–Kinlochleven–Fort William

IMG_20190725_103938

7. päivä: Kingshouse–Kinlochleven

Vaelluksen toiseksi viimeinen aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja paahteisena. Huonosti ja vähän nukutun yön jälkeen ei tarvinnut kahdesti harkita, nakertelisiko sitä hapankorppuja teltalla vai istahtaisiko hotellin pubin valmiiseen aamiaispöytään. Tilasimme hintavahkon full Scottish -täysmätön, joka sisälsi suuren lautasellisen mahdollisimman tuhtia verisuonten tukkijaa pekonista ja paistetuista munista haggikseen, plus tietenkin juomat kyytipojaksi. Enpä olisi kuvitellut missään olosuhteissa mätysteleväni haggista heti aamutuimaan, mutta yllättävän hyvin tuo setti upposi jonnekin pohjattoman patikkapötsin uumeniin.

IMG_20190725_094932

Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin kasaan ja jätimme taas toisen rinkoista odottamaan noutoa. Krapulaiset jenkkijonnet ja -jonnettaretkin olivat sillä välin onnistuneet ryömimään koloistaan ja jäivät hotellin pihalle siristelemään silmiään kirkkaassa päivänvalossa, kun telttaporukat yksi toisensa jälkeen lähtivät liikkeelle ja mulkoilivat mulkeroita pahasti mennessään. Tärkeintä oli saada hyvä etumatka mölyapinalaumaan, ettei senkin päivän vaelluksen rauha kärsisi enempää noista kiljahtelevista kivenpotkiskelijoista.

 IMG_20190725_115533

Reitti alkoi tasaisena, mutta muuttui pian reippaaksi ylämäeksi. Onneksi matkan varrella oli paljon puroja, joissa oli hyvä viilennellä turpoavia jalkoja hengähdystaukojen lomassa. Opaskirjan selailusta tiesin, että tällä pätkällä meitä odotti myös pahamaineinen Devil’s Staircase, eli tiukka, pitkä ja mutkitteleva nousu rinteessä, jonne onnettomat sotilaat ovat aikoinaan joutuneet raahaamaan suuria kivenlohkareita portaiksi. Siinä kävi kuitenkin niin, että huomasimme kiivenneemme nämä portaat vasta, kun olimme jo melkein niiden huipulla. Mainettaan kevyempi koitos siis, ainakin hyvällä kelillä ja ilman raskaita kantamuksia.

IMG_20190725_122527_01Devil’s Staircase takana, elämä edessä

IMG_20190725_122811Huipulla on mukavaa
IMG_20190725_123330Alamäessä on sitäkin mukavampaa
IMG_20190725_124008Astinkiviä sateisempien aikojen varalle
IMG_20190725_125731

Mikä menee ylös tulee joskus myös alas, ja pirunportaikon jälkeen suuri osa matkasta olikin leppoisaa laskettelua seuraavaan välietappiimme Kinlochleveniin. Opaskirjan mukaan Kinlochlevenin vanha teollisuuskylä on vain ikävä tahra reitillä, ja se tunnetaan  myös  (vapaasti suomennettuna) “Ylämaiden kaksituhatmailisen rannikon rumimpana” kylänä. Ei varsinaisesti mikään houkuttelevin matkailumainos.

IMG_20190725_195042IMG_20190725_141839

Perille päästyämme kirjan kuvaus alkoi kuitenkin vaikuttaa vähän epäreilulta – odotin sen perusteella jotain huomattavasti rumempaa. Juu, kylään saapuessa tulee ensimmäisenä vastaan maisemaa pilaavia, valtavia vesiputkia ja juu, nykyään jo suljetun alumiinisulaton työntekijöitä varten aikoinaan rakennetut talot ovat identtisiä kopioita toisistaan, mutta kylä on kuitenkin siisti, hyvin hoidettu ja vuorten ympäröimä – ja sen läpi kulkee Leven-joki, mikä miellytti erityisesti meitä turkulaisia. Kotoisa tunnelma.

IMG_20190725_144038 Tonttuja koko kylän tarpeiksi yhdellä tontilla

IMG_20190725_153722 MacDonald Hotel #barwithaview

Kinlochlevenissä yövyimme suunnitelman mukaisesti MacDonald Hotelin teltoille varatulla, suojaisalla nurmikkoalueella aivan Loch Leven -järven rannalla. Perille ehdimme puolisentoista tuntia ennen kuljetukseen jättämäämme rinkkaa. Leirintävarusteiden odottelu ei kuitenkaan yhtään haitannut, kun sen sai hoitaa hotellin ravintolan terassilta käsin – ihan mukiinmenevät maisemat (ks. yllä), vai mitä? Olen saattanut joskus nähdä jotain rumempaakin.

Rinkan saapuessa pääsimme samalla hetkeksi jututtamaan Baggage Freedomin sympaattista omistajaa Greggiä – mukava mies kiltissä, mikäs sen parempaa! Gregg on Irakin ja Afganistanin sotien veteraani ja pyörittää nykyään kuljetusbisnestään suurimmaksi osaksi yksin, vaikka kuulemma joskus kaverit jeesailevat sen verran, että mies saa pitää silloin tällöin vapaapäivän. Onnistuinpa kerrankin valitsemaan palveluntarjoajan oikein, suosittelen muillekin!

IMG_20190725_153739Kokilla ei ollut kiire mihinkään

Teltan pystytyksen jälkeen kävimme pulahtamassa joen ja järven risteyskohdassa. Kovin kauas rannasta ei viitsinyt lähteä, koska virtaus oli keskemmällä jokea kova, mutta hellepäivänä kylmässä vedessä lilluminen tuntui taivaalliselta tuntikausien hikoilun jälkeen. Uintireissun aikana olimme saaneet telttanaapurin: rohkean 19-vuotiaan saksalaisen tytön, joka oli ensimmäisellä yksinvaelluksellaan kaukana kotoa. Itsehän kävin ensimmäistä kertaa yksin reissussa vasta pitkälle yli parikymppisenä, ja sekin oli vain viikonloppu Kööpenhaminassa. Kävelimme yhdessä täydennysostoksille kylän keskustaan ja palasimme kokkailemaan illallista leirintäalueelle.

Päivän päätteeksi kävimme vielä baarissa yksillä, jotka tosin venähtivät pilkkuun asti. Istuimme iltaa supermukavien skottiserkusten kanssa, ja aikahan tunnetusti lentää kun on mukavaa. Olimme nähneet miehet jo muutamaan otteeseen patikan varrella, mutta vasta nyt aloimme juttusille. Keskustelut kattoivat aiheen jos toisenkin, mutta päällimmäisenä itselleni jäi mieleen se, kuinka karskit ja tatuoidut ukotkin oikeasti käyttävät Skotlannissa puheessaan sanaa wee, kun tarkoittavat jotain pientä. A wee beastiea wee holiday – niin söpöä, etten ehkä kestä.

8. (ja viimeinen) päivä: Kinlochleven–Fort William

IMG_20190726_104704

Vähiin käy ennen kuin loppuu! Nukuimme aamulla kenties aavistuksen turhan pitkään, ja hitaahkon aamupalan jälkeen pääsimme taas hikoilemaan käristyskupolin alle. Viimeinen osuus ei ollut erityisen haastava, mutta sitäkin mäkisempi. Helteessä ja suorassa auringonpaisteessa ylimääräisille vesipulloille tuli siis käyttöä.

IMG_20190726_112112
IMG_20190726_120354
IMG_20190726_125807
IMG_20190726_130247

Fort Williamin lähestyessä reitin varrella alkoi näkyä myös hakkuualueita ja muita merkkejä ihmisestä. Samalla piti myös kulkea useamman lammasaitauksen läpi. Yksi niistä oli juuri portin ympäriltä niin mutainen, että kenkäni meinasi upota sinne kokonaan. Oli kuitenkin hienoa päästä puolivahingossa seuraamaan lammaspaimenen ja koiran yhteistyötä korkealla rinteessä. Koira tuntui ottavan käskynsä lähinnä erilaisina vihellyksinä ja muutamina huudahduksina, joiden ohjaamana se paimensi villahanureita jämäkästi ja hyvässä ojennuksessa alemmas kohti aitausta. IMG_20190726_134352
IMG_20190726_133851

Viimeisen kunnon evästaukomme pidimme huikealla näköalapaikalla, jonne oli ystävällisesti kiikutettu sopiva pölkynpalanen penkiksi.  Ohikulkijoiden katseista paistoi kateus lounaspenkkiämme kohtaan, koska se sattui myös sijaitsemaan keskellä parasta panoraamaa koko reittiosuudella. Juuri kun kaivelimme kuumia kuppeja repuistamme, viereemme pysähtyi trikoopukuinen maastopyöräilijämies, jonka kanssa kävimme kompaktin keskustelun:

Mies: “Anteeksi, mahtaakohan tuo polun päässä häämöttävä vuori olla Ben Nevis?”

Me: “Varmaankin, mutta ei mennä takuuseen.”

Mies: “No, aivan sama, nappaan kuvan ja kerron kavereille, että se se oli.”

Olihan se, kun karttaa ehti vilkaista tarkemmin. Tärkeintä silti kehuskeluoikeudet ja se, että kaverit uskovat! Ikävä kyllä meillä ei tällä kertaa riittänyt aika Ben Nevisin huiputukseen, koska se olisi vaatinut vielä yhden ylimääräisen päivän. Mutta ainakin nyt on hyvä (teko)syy palata joskus takaisin näihin maisemiin!

IMG_20190726_143248Ben Nevis, tapaamme vielä joskus

Kuten pitkillä vaelluksilla monesti tuppaa käymään, reitin viimeiset kilometrit olivat tälläkin kertaa varsin antiklimaattiset. Ben Nevis -huippumaisemien jälkeen laskeuduttiin leveää tukkitietä ikuisuudelta tuntuneen ajan ja loppumatka kuljettiin kävelytiellä loputtoman autoletkan kaahatessa vierestä ohi kohti Fort Williamia.

IMG_20190726_155452Eiköhän tässä ole todistusta riittämiin – en osta!

West Highland Wayn alkuperäinen päätepiste on Fort Williamin reunamilla, mutta nykyään virallinen päätepiste on ilmeisesti siirretty aivan keskustaan. En tiedä tarkkaan, koska emme enää jaksaneet lähteä seikkailemaan minkään toisen kyltin perään vaan suuntasimme suoraan pubiruoan pariin. Gregg olikin jo toisen rinkan kanssa asemalla odottamassa. Olisimme päässeet muutamalla kympillä hänen pakettiautonsa kyydissä takaisin Glasgow’hun, mutta olimme ehtineet jo ostaa liput illalla lähtevään Caledonian Sleeper -junaan suoraan Edinburghiin.

IMG_20190726_155715

Fort Williamissa ei taida olla juuri muuta tekemistä kuin varoa vanhuksia ja naureskella supermarketin pihalla ringissä Ed Sheeranin tuotantoa yhteislaulaville teineille. Pyörimme pitkään keskustan tuntumassa ja yritimme löytää sopivaa rannanpätkää uimiseen, mutta mistään ei tuntunut pääsevän kunnolla veteen. Luovutimme ja menimme lopulta uimahalliin, jonka “saunassa”, eli haaleanlämpimässä huoneessa, ei ollut edes käyttökelpoista kiuasta! Silti ovessa oli kuumuudesta varoittava kyltti. Voi ressukoita. Oli kuitenkin aika luksusta – ja samalla kaikkien kanssamatkustajien yhteisen edun mukaista – saada pestyä hiukset kunnolla shampoolla ennen junamatkaa.

IMG_20190726_211019Caledonian Sleeper: maisemaa junaradan varrelta

Ja mikä junamatka se olikaan! West Highland Wayn parhaita paloja ikkunoista ilman hikoilua ja polttiaisia. Juna tosin lähti myöhässä ja oma istuimeni sattui olemaan rikki. Ystävällinen työntekijä kertoi, että “Mark” hoitaa minulle toisen paikan kunhan kiireiltään ehtii, että kysy Markilta. Kiva juttu, mutta kuuluisiko meidän myös tietää, kuka se Mark niistä vaunuissa hyörivistä sedistä on? Ilmeisesti joku paikallinen kuuluisuus. Pääsin kuitenkin lopulta ehjälle paikalle ja aikatauluakin kirittiin matkan varrella mukavasti kiinni. Tuohon junaan voisin nousta uudestaankin.

Mahtavat kahdeksan päivää polulla, suosittelen West Highland Wayta lämpimästi, jos pidempi patikointi yhtään kiinnostaa ja rajat vielä joku kaunis päivä aukenevat!

P.S. Opi virheistäni, pakkaa kunnon sadevarusteet.

P.P.S. Hyödynnä ehdottomasti rinkkojen kuljetuspalvelut! Kävelystä tulee noin tsiljoona kertaa mukavampaa hyvin vaatimatonta maksua vastaan.

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Kingshouse Hotel/Way Inn: aamupala 15£/hlö
  • MacDonald Campsite, Kinlochleven: telttapaikka 20£/yö/2 hlö
  • Caledonian Sleeper -junalippu Fort William–Edinburgh: 15£/hlö (nettitarjous ennakkolipusta)

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s