Travels with the Baby Bro, osa 1: Krakova

IMG_20190923_163910

Tasan vuosi sitten saavutin jälleen yhden Tärkeän Merkkipaalun™ elämässäni, kun pääsin ensimmäistä kertaa koskaan kahdestaan reissuun nuorimman veljeni Jerryn kanssa. Jerryn synttärimatkaan oli käytettävissä karvan verran alle viisi päivää ja kengännauhabudjetti, minkä vuoksi suosikkikohteeni Puola ja Slovakia sopivat täydellisesti suunnitelmaan.

IMG_20190923_104130

Matkan ensimmäisenä ja viimeisenä etappina toimi Krakova, johon ihastuin jo ensimmäisellä Puolan-lomallani yhdeksän vuotta sitten ja jonne olen sittemmin palannut monesti uudelleen. Krakovassa on kaikkea, mitä kaupunkilomalta osaisin kaivata: kulttuuria, taidetta, historiaa, nättejä puistoja, hienoa arkkitehtuuria ja hyvä ravintolatarjonta. Lisäksi kaikki on vielä toistaiseksi niin edullista, että lompakon tyhjentäminen zlotyista vaatii jo keskimääräistä kovempaa yritystä.

Krakow

Täytyy silti myöntää, että n:nnen sooloreissuni jälkeen Krakovan keskeisimmät nähtävyydet alkoivat jo tuntua, no, nähdyiltä. Siksi olikin erityisen kivaa saada tänne Jerrystä matkaseuraa, koska tuttuja nurkkia tuli heti katsottua uudesta perspektiivistä. Yksin matkustaessa ajautuu helposti aina samoihin rutiineihin, kun taas uudessa* seurassa päätyy suurella todennäköisyydellä kokeilemaan jotain, mitä ei yksin olisi keksinyt.

*Siis tunnen kyllä veljeni vähintään nimeltä ja kasvoilta (:D), mutta kummallekaan ei vielä ollut toisen reissupersoona tuttu.

Tämä matka oli kokoelma Jerrylle uusia juttuja: ensikosketus Puolaan ja Slovakiaan, aikuisiän ensimmäinen aktiiviloma vuorilla, ensimmäinen majoittuminen sekä huippuhyvässä (Greg & Tom Home) että umpisurkeassa (B Movie) hostellissa ja lopuksi vielä ensimmäinen kerta sähköpotkulaudan kyydissä. Mielestäni ihan hyvä setti reilulle neljälle vuorokaudelle. Yksinkertaisuuden nimissä kasasin kaikki Krakovaan littyvät jutut reissun alku- ja loppupäästä tähän samaan postaukseen, joten kuvat eivät ole missään kronologisessa järjestyksessä.

Read More »