West Highland Way, Part 2: Drymen–Balmaha–Rowardennan–Inversnaid


The further north we proceeded the better the views became, and the number of photos I snapped appears to have increased in direct correlation with the growing altitudes. Therefore the remaining posts are going to be quite picture-heavy, since culling the selection any further would take me forever.

Day 3: Drymen–Balmaha

The third dawn arrived cloudy but dry, and it was nice to get back on the trail after a refreshing shower at the Drymen campsite. Instead of waxing poetic about this day, here’s a bunch of photos to highlight the wonderfully varied landscapes along the way.

IMG_20190721_105112Through pasturesIMG_20190721_110221…to the light at the end of the bush tunnel…

IMG_20190721_111036…along overgrown paths…

IMG_20190721_114901 …onto wide open roads with panoramic views…

IMG_20190721_115745 …stopping for snacks and to smell the flowers…IMG_20190721_125509…onto hillier and hillier terrain…

IMG_20190721_140919_01     …until we finally got a taste of what we came here for!

IMG_20190721_140020 Conic Hill

The trail took us past Conic Hill and onto Balmaha. It was definitely worth it to ditch the backpacks for a while and climb to the top of the hill to fully take in these impressive views over Loch Lomond. Oh, and if you’re planning to do this, better hold onto your hat or the wind will claim it immediately. Up until this point, there had been no crowding on the trails, but the closer we got to Conic Hill the more day trippers we saw. No wonder, though, since the views are magnificent.

IMG_20190721_142155 View from Conic Hill over Loch Lomond

Down in Balmaha it started to drizzle again, so we thought we’d have a second lunch break at the Oakwood Inn. The restaurant seemed to be operating at full capacity, not even the rainy patio had any free tables left. Fortunately, a friendly Danish couple noticed our plight and asked us to join them at their table. We happily squeezed ourselves onto the narrow benches and somehow managed to all stay under the small sunbrella, mostly covered from the rain. What’s not to like: good food and great company! However, after lunch they continued in the opposite direction (crazy Danes embarking on a tiring ascend that late in the afternoon and in that weather – I was surprised to learn they eventually made it out alive). Chef and I, in turn, once again tried to hitchhike to our next campsite with no luck. At least we only had to walk a few more kilometres in the drizzle.


Cashel Camping seemed quite alright for a one-night stay. Since the drizzle didn’t stop all night, we really weren’t feeling like swimming but opted for a warm shower, instead. While Chef was cooking dinner, I did a bit of laundry and for once my timing was perfect: the large campsite only seemed to have one working tumble dryer for all its guests, and while our clothes were drying, a frustrated queue started to form in front of the machine. Sorry about that, guys, better come earlier next time.

Note: After Drymen, the trail winds through the Loch Lomond and the Trossachs National Park for a good bit, and there are camping restrictions in many places along the way. For example, you often need to pay for a permit or book in advance if you’d like to pitch your tent on the shores of Loch Lomond, and in some places wild camping is completely banned. This is something to take into consideration when planning your hike. We had no problems with showing up at campsites without a booking, there was always enough space for one more tent.

 IMG_20190722_105851Got a little chuckle out of these haggis “facts”

Day 4: Balmaha–Rowardennan–Inversnaid

On the fourth morning, we opted for a lazy breakfast and bought readymade sandwiches and hot drinks at the campsite shop. We had noticed ads for a bag-carrying service at all stops along the way, and even that started to seem tempting. Our guidebook had mentioned the possibility, but at the time the mere thought had seemed absurd – can you even claim to be a hiker if someone else lugs your stuff from point A to point B in a van and you’re just skipping along with a daypack? Spoiled brats’ shenanigans, psht.

But then, it was dawning on us that the walk would be so much faster and more enjoyable if we didn’t need to drag all of our earthly possessions on our backs, so we asked the reception clerk if he could try to book the service for us for the same day. However, at ten in the morning we were too late, as the driver had already passed by the campsite. Then we tried to book it for the next day, but soon learned that none of these services apply to Inversnaid, which was our next destination. Apparently, Inversnaid is easy to reach on foot but by car the detour would take much too long to be worthwhile. Our only remaining option was to carry on carrying on like we had so far.

IMG_20190722_120019  IMG_20190722_115525

Soon after leaving Cashel we walked past the Sallochy camping area, which would have been even nicer for spending the night. They have numbered spots for tents along the shore, but between March and September those must be booked in advance. Balmaha Visitor Centre or the website for the national park should be able to help with the details. I think I recall the price being £7 per person per night.

 IMG_20190722_120142 IMG_20190722_120149

Once again, the weather was cloudy but fortunately not very rainy. The trail was lovely: it followed the shoreline of Loch Lomond, we got to dip our toes in the water on breaks and there were waterfalls and other interesting bits along the way. Somewhere around the halfway mark, we spotted Rowardennan Hotel and its restaurant lured us in for lunch. Even though there were brief moments of drizzle, it was really nice to be seated outside on the patio overlooking the loch while sipping a cold one.

IMG_20190722_130647Rowardennan Hotel
IMG_20190722_132025Lunchtime views from the patio. Kayaks for rent, too, if you’re into that.


If only all hikers and campers, be it in Scotland, Finland or anywhere else, took it upon themselves to abide by this simple guideline. The most pea-brained of us could even go for a nice arm tattoo reminder, if picking up after oneself is too challenging otherwise.

Let no one say, and say it to your shame, that all was beauty here until you came.

IMG_20190722_163209A piece of history covered with moss

IMG_20190722_180655Inversnaid Falls

The best moment of the rest of the day was when the forest trail suddenly ended and the Inversnaid Falls were roaring in front of us. You can’t tell the scale from my pictures, but the main waterfall was truly massive and very impressive! Right next to the falls, there’s the old-school Inversnaid Hotel, which mainly appears to target the elderly. Or at least a tour bus dropped off a bunch of them at the doorstep while were passing by. Later in the evening, after pitching our tent, we also visited the downstairs restaurant for a pint, and there were only a handful of pensioners and a mediocre live band. It kind of reminded me of the weekday ferries between Finland and Sweden. Nothing wrong with that.

IMG_20190722_181931Inversnaid Hotel: Riff-Raff Wing

Even if your budget won’t allow you to get a room at the hotel, it has a lot to offer to campers. First, you can fill up your water bottles for free from the tap outside the hotel. Secondly, campers are allowed to use the toilets when the hotel is open. Thirdly, the hotel has a dedicated space for muddy and ruddy hikers. You must take your dirty boots off at the separate entrance and don’t expect any table service, ether. Instead, you can sneak around in your socks and order food and drinks at the counter by the clean-people restaurant. This riff-raff space is very clean and stylish and, as a huge bonus, there are many sockets for charging your various gadgets.

IMG_20190723_123826  IMG_20190722_184440 copy

In addition to all the great things mentioned above, wild camping is free in the dedicated area, which is about a 5–10-minute walk from the hotel, and you get to wake up to excellent loch views. There’s also a nice little beach for swimming, or, in my case at least, for lightning-fast dipping just to rinse off some of the dust and sweat before crawling into a comfy sleeping bag. It wasn’t secluded, but it was quiet: there were only two or three tents in addition to ours that night. Quite a bargain, warmly recommended!

Prices (July 2019):

  • Oakwood Inn, Balmaha: cider+beer+shared pizza+chips&cheese+coffee+hot chocolate=£31
  • Cashel Camping: tent spot for two £13 per night, dryer £2, breakfast sandwiches and hot drinks for two £7
  • Rowardennan Hotel: lunch and drinks for two £22
  • Inversnaid Hotel: 2 pints £7

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.


West Highland Way, osa 2: Drymen–Balmaha–Rowardennan–Inversnaid


Mitä pidemmälle reissu eteni sitä paremmiksi maisemat muuttuivat, ja kuvien määrä näköjään kasvoi samaa tahtia nyppylöiden korkeuden kanssa. Näistä loppupään postauksista onkin siis tulossa aika tuhteja kuvapaketteja, kun karsimisesta ei vain tule enää mitään.

3. päivä: Drymen–Balmaha

Kolmas aamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena, ja oli mukava jatkaa Drymenistä eteenpäin suihkunraikkaana. Tästä päivästä en oikein osaa runoilla mitään erityistä, mutta alla on kuvakatsaus reitin ilahduttavan vaihtelevasta maastosta.

IMG_20190721_105112Laidunten läpi…IMG_20190721_110221…puskatunnelin päähän…

IMG_20190721_111036…villiintyneiden pöheikköjen kautta…

IMG_20190721_114901 …leveämmänkin kuljetuksen kestävälle näköalareitille…

IMG_20190721_115745 …jonka kohtuullisten taukopaikkojen parista…IMG_20190721_125509…yhä kukkulaisempaan maastoon…

IMG_20190721_140919_01     …ja lopulta itse asiaan!

IMG_20190721_140020 Conic Hill

Reitille osuvalta Conic Hill -kukkulalta avautuu vaikuttavat näkymät Loch Lomond -järvelle, ja kukkulan huipulle kannattaakin ehdottomasti tehdä lyhyt pisto ennen pitkää laskeutumista Balmahaan. Kannattaa myös pitää hatusta kiinni, oli nimittäin ihan aavistuksen tuulista. Tähän asti poluilla oli ollut kohtuullisen väljää, mutta päiväretkeilijöiden määrä lisääntyi selvästi maisemakukkulaa lähestyttäessä.

IMG_20190721_142155 Näkymä Conic Hilliltä Loch Lomondille

Alhaalla Balmahassa alkoi jälleen sataa, joten pidimme myöhäisen lounastauon Oakwood Inn -ravintolassa. Ravintola oli ääriään myöten täynnä, eikä edes sateisella terassilla ollut yhtäkään vapaata pöytää jäljellä. Onneksi mukava tanskalainen pariskunta huomasi ahdinkomme ja viittoi meidät tunkemaan heidän pöytäänsä kapeille penkeille pienen päivänvarjon suojaan. Hyvin mahtui ja juttu luisti! Ruokailun jälkeen lähdimme kuitenkin eri suuntiin (nämä tanskalaiset hullut vielä tuntikausia vievälle, jyrkälle pätkälle myöhään iltapäivästä – ilmeisesti selvisivät hengissä kuitenkin). Yritimme taas Kokin kanssa liftata loppumatkan seuraavaan yöpymispaikkaamme Cashel Camping -leirintäalueelle, koska sateessa lompsiminen ei olisi enää innostanut, mutta taas tuli vesiperä. Onneksi kävelymatkaa ei ollut enää kuin muutama kilometri.


Leirintäalue oli ihan kiva, mutta ikävä tihkusade jatkui koko illan eikä houkutellut edes uimaan. Lämmin suihku tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Sillä välin kun Kokki keitteli illallista, kävin itse pesemässä pyykkiä. Kerrankin ajoitukseni oli täydellinen – suurella leirintäalueella oli asiakkaiden käytössä vain yksi kuivuri, ja meidän vaatteidemme pyöriessä alkoi huokailevaa jonoa kertyä. Sori vaan, tulkaa ensi kerralla ajoissa.

Huom. Drymenin jälkeen vaellusreitti kiemurtelee reilun pätkän Loch Lomond and the Trossachs -kansallispuistossa, jossa on monissa paikoin voimassa rajoituksia mm. leiriytymisen suhteen. Esimerkiksi Loch Lomondin rannoilla telttailu on useissa kohdissa luvanvaraista ja maksullista ja saattaa joissakin tapauksissa vaatia ennakkovarauksen, mikä on hyvä ottaa patikkasuunnittelussa huomioon. Leirintäalueille mahduimme joka kerta ilman varauksia.

 IMG_20190722_105851Pari “faktaa” haggiksesta

4. päivä: Balmaha–Rowardennan–Inversnaid

Aamupala meni laiskemman kaavan kautta, kun ostimme leirintäalueen kaupasta kahvit ja sämpylät valmiina. Jokaisella pysähdyspaikalla oli tähän mennessä ollut mainoksia rinkkojen kuljetuspalvelusta, ja sekin alkoi jo hieman houkuttaa. Palvelu oli etukäteen opaskirjaa lukiessa tuntunut naurettavalta ajatukselta – voitko edes väittää olevasi vaeltaja, jos tavarasi kulkevat etappien välit pakettiautolla? Kermapeppujen touhua.

Alkoi kuitenkin käydä selväksi, että matkanteosta tulisi huomattavasti mukavampaa ja nopeampaa, jos saisimme hiukan kevennettyä kuormaa. Yritimme varata palvelua respan kautta, mutta sen aamun nouto oli jo ehtinyt mennä meiltä ohi. Sitten yritimme varata seuraavalle aamulle noutoa Inversnaidista, joka kuitenkin paljastui koko reitin ainoaksi paikaksi, jota nämä palvelut eivät koske. Kävellen sinne pääsee suhteellisen helposti, mutta autolla joutuu tekemään pitkän kiertomatkan. Ei auttanut kuin nostaa rinkat takaisin selkään ja jatkaa kuten aiemminkin.

IMG_20190722_120019  IMG_20190722_115525

Pian lähdön jälkeen ohitimme Sallochyn telttailualueen, joka olisi ollut vielä Casheliakin kivempi. Alueella on numeroituja telttapaikkoja aivan järven rannassa, mutta maaliskuusta syyskuuhun ne on varattava etukäteen. Balmaha Visitor Centre tai kansallispuiston nettisivut auttavat tässä. Hintaa paikoilla oli muistaakseni 7 puntaa per henkilö per yö.

 IMG_20190722_120142 IMG_20190722_120149

Päivä oli taas pilvinen, muttei onneksi kovin sateinen. Reitti oli kaikin puolin mukava, koska se seuraili Loch Lomondin rantaviivaa, tauoilla pääsi huljuttelemaan varpaita kylmässä vedessä ja matkan varrella tuli vastaan pieniä vesiputouksia ja muuta mielenkiintoista. Suunnilleen puolimatkassa oli hyvä pysähtyä Rowardennan Hotelissa lounaalla. Vaikka vettä edelleen tihkutti ajoittain, oli ihana istua takapihan maisematerassilla huurteisella ja katsella kauas järvelle.

IMG_20190722_130647Rowardennan Hotel
IMG_20190722_132025Terdenäkymät. Kajakkejakin näköjään vuokrattavana.


Ylläolevan muistutuksen kun saisi iskostettua kaikkien retkeilijöiden päähän, kulkivatpa sitten Skotlannissa, Suomessa tai missä tahansa muuallakaan. Paksukalloisimmille voisi sopia vaikkapa kätevä käsivarsitatuointi jeesimään, jos ei niitä roskiaan muuten muista tai ymmärrä viedä mukanaan pois.

Let no one say, and say it to your shame, that all was beauty here until you came.

IMG_20190722_163209Pala sammaloitunutta historiaa matkan varrelta

IMG_20190722_180655Inversnaidin vesiputous

Loppupäivän paras hetki oli, kun metsäpolku yhtäkkiä loppui ja edessä pauhasi Inversnaidin valtava vesiputous pienempine kavereineen. Skaalaa ei hahmota kuvistani lainkaan, mutta se oli oikeasti suuri ja vaikuttava! Aivan putouksen vierestä löytyy perinteinen Inversnaid Hotel, jonka ykköskohderyhmää taitavat olla eläkeläiset. Tai ainakin kiertoajelubussi kippasi lastillisen sellaisia pihaan, kun kuljimme siitä ohi. Kävimme myös myöhemmin illalla, leirin pystytyksen jälkeen yksillä alakerran tanssiravintolassa, eikä sielläkään ollut livebändin lisäksi kuin kourallinen vanhan kaartin kansaa. Tuli oikeastaan vähän ruotsinlaivavibat!

IMG_20190722_181931Inversnaid Hotel: eräjormasiipi

Vaikka budjetti ei antaisi periksi majoittua hotellissa, sen läheisyydessä on todella kätevä telttailla. Ensinnäkin hotellin seinän hanasta saa täytettyä juomapullot ilmaiseksi raikkaalla vedellä. Toiseksi hotellin WC-tiloja on lupa käyttää aukioloaikojen puitteissa. Kolmanneksi hotellilla on mutaisille ja hikisille vaeltajille oma eväshuoneensa – kengät pitää riisua sisään mennessä pois eikä henkilökunta eksy tarjoilemaan pöytiin, mutta ruokaa ja juomaa voi sukkasillaan hiippailla tilaamaan paremman väen ravintolan tiskiltä. Tila on siisti ja pöytien päästä löytyy myös reilusti pistorasioita kaikkien mahdollisten härpäkkeiden lataamiseen.

IMG_20190723_123826  IMG_20190722_184440 copy

Kaiken muun hyvän lisäksi telttailu on sille osoitetulla alueella ilmaista, ja kaupan päälle pääsee heräilemään aika kivoista maisemista. Teltta-alueelta on noin 5–10 minuutin kävelymatka hotellille. Ihan vieressä on myös ranta, josta pääsee helposti uimaan. Tai no en ehkä omalla kohdallani puhuisi uimisesta, mutta hikisenä, likaisena ja väsyneenä pikadippaus viileään veteen on aina hyvästä ennen makuupussiin kääriytymistä. Meidän lisäksemme paikalla yöpyi vain kaksi tai kolme muuta seuruetta, eli ei edes tullut tungosta. Suosittelen lämpimästi!

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Oakwood Inn, Balmaha: siideri+olut+jaettu pizza+chips&cheese+kahvi+kaakao=31 £
  • Cashel Camping: 2 hlö telttapaikka 13 £, kuivuripoletti 2 £, aamupalaleivät ja -kahvit yht. 7 £
  • Rowardennan Hotel: lounas juomineen kahdelle 22 £
  • Inversnaid Hotel: 2 tuoppia yht. 7 £

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

West Highland Way, Pt. I: Glasgow–Milngavie–Drymen


Apparently, all it takes for me to update this blog is a brief year-long break and a tiny pandemic, but better at sloth pace than never. In a way, it’s nice to reminisce about the good old days when travelling was still a thing people did.

After last summer’s SlovinIt tour, it was time for a couple’s holiday. In late July, Chef and I started off towards Scotland. I had been dreaming of seeing the Scottish highlands ever since as a child I first read Don Rosa’s comics about Scrooge McDuck’s early years. Our main goal was to complete the legendary West Highland Way hike, which would add another 150km to our hiking meter.

Before the first day of walking, we spent the night in a shabby neighbourhood near the centre of Glasgow. We went budget first with picking the hotel, and apart from the cheap price, there aren’t many other positive things to say about it. The McLays Guest House was a run-down maze, and we also heard someone get stuck its claustrophobia-inducing lift. We managed to avoid falling victim to the lift trap, but my luck took a turn for the worse at the nearby Vietnamese, where I noticed the avocado in my meal a bit too late. Such a fresh start to our week-long hike when my good night’s sleep was replaced by hugging the porcelain throughout the night. Typical.

Day 1: Glasgow–Milngavie

The official starting point of the West Highland Way is in the town of Milngavie, a twenty-minute train ride from Glasgow. However, our guidebook recommended starting the hike from Glasgow for a softer start to the challenge ahead, so we did exactly that. It was a nice and leisurely way to begin our journey, watching the city slowly turn into countryside, strolling through a park and by a river in the sunshine, through fields and past cows on pastures.IMG_20190719_163213

We had almost made it to Milngavie when dark clouds started gathering above us and the first droplets fell on our forehead. That was our cue to take a little break at the highly recommended Tickled Trout pub for a cold pint and a plate of delicious fried food. We had been meaning to stay the night at a campsite in Milngavie that our guide book mentioned, but then Google revealed it no longer existed. Surprise! Someone smarter than us might have checked that in advance instead of in the pub late on the same day. We didn’t have any gas for our camping stove, either, because they had been sold out at the camping shop we visited back in Glasgow, and the shop in Milngavie would be closing early and there was no way we could have made it in time. The pub’s friendly staff then suggested we try the garden centre next door, and fortunately they had some in stock. Otherwise, no dinner and no fun since you’re not you when you’re hungry, right?

IMG_20190719_181936_01__01Stylish as ever

The light drizzle turned into downpour and showed no sign of stopping, so at some point we just had to get back on the road and wade through the puddles. Luckily, we had packed just the pro gear the situation called for: disposable two-euro rain ponchos. However, since our spirits weren’t too high, we first tried to hitchhike straight to Drymen. Surprisingly enough, nobody wanted to pick up two soaked backpackers. Once we made it on foot to the centre of Milngavie, we asked around if camping by the nearby park was allowed, but nobody knew the answer. We did know that wild camping is allowed along the hiking route, but at that point we were still in town. With our options limited, we decided to just go for it – besides, who was going to leave the comfort of their dry and warm home just to scold us for pitching our tent in the rain? We did, however, get scolded by a middle-aged couple who saw us walking out of the supermarket holding a plastic water bottle and thought we were idiots for paying for water when you could get free water from the blue taps downtown. A valid point, yes, but what if you not only need the water but also something to carry it in?


Soon after the official starting point of the trail, we spotted a nice place for our tent, hidden behind the bushes, right next to a stream. On the other side of the stream was a golf course, but obviously there was nobody around in that weather. We took a quick dip in the refreshing water and retreated to our chambers to prepare some dinner and listen to the rain lashing against the tent fabric. As you can probably tell from the poor quality, the rain was not kind to my electronics and the picture above is one of the last I was able to take on my phone before its camera went kaput. I also forgot to take my separate compact camera out of my backpack and it got damp and broke down during the night. Oops. Next time, we might want to invest in some better rain gear (or at least upgrade the diposables from the two-euro ponchos to fancier five-euro jackets) and try not to use Google Maps in the rain quite as much, and our belongings might even survive the trip.

Day 2: Milngavie–Drymen


The rain had stopped while we slept, and in the morning we woke up to another hiker’s excited dog running loose and sniffing around in our camp. We actually met a lot of doggos on the trail, which is always a nice bonus! Even though it was still cloudy, the weather conditions no longer seemed like a threat to the success of our hike. Most of the puddles had even dried up overnight.

IMG_20190720_131107Through the foggy lens – pretty easy to guess which pictures are taken with my phone and which ones with Chef’s

IMG_20190720_131750Savanna or Scotland?

IMG_20190720_134948Good stuff


We had just had our lunch break before we ran into this sign advertising The Beech Tree, and tempting as it was, we didn’t feel like stopping again. However, this is a nice reminder that the West Highland Way is not by any means a traditional hike in the wilderness, instead it goes from one village to another. Pleasant gravel paths in great scenery make up most of the trail and there are only a few short sections where you need to walk on the side of the road. With a little advance planning, you probably wouldn’t even need to carry much camping gear or food if you went from inn to inn and ate in the many pubs along the way.

IMG_20190720_151416 IMG_20190720_152056IMG_20190720_160353 IMG_20190721_103523

We made it to Drymen late in the afternoon and left our things at the quaint Drymen Camping. The centre of Drymen is only a few kilometres from the campsite, so we decided to do a little evening stroll to visit a pub after dinner. Clachan Inn, the oldest licensed pub in Scotland, was so crowded that we didn’t even try to squeeze ourselves in but went straight next door to the Winnock Hotel pub for a pint and a little dessert. We also got the chance to top up our snack supply at a Spar before rolling back to the campsite.


Prices (July 2019):

  • The Tickled Trout: 2 x pint, 2 x onion rings, 1 x squid = £19
  • Gas for camping stove: £9
  • Winnock Hotel: 2 x pint, 2 x dessert = £17
  • Drymen Camping: £7/person/night

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.

West Highland Way, osa 1: Glasgow-Milngavie-Drymen


Jaahas, näköjään blogin päivitys ei muuta vaadi kuin vuoden tuumaustauon ja pienen pandemian, mutta tässä sitä taas ollaan purkamassa männävuoden juttuja. Ihan mukava  toki muistella niitä vanhoja hyviä aikoja, kun vuoristomaisemiin matkustus vielä oli arjessa ihan realistinen mahdollisuus.

Viime kesän SlovinIt-kiertueen jälkeen oli taas parisuhdematkailun vuoro. Heinäkuun loppupuolella lähdimme Kokin kanssa Skotlantiin, jonka ylämaiden näkemisestä olin haaveillut siitä asti, kun ensimmäisen kerran lapsena luin Don Rosan sarjakuvia Roope Ankan nuoruusvuosista. Matkan päätarkoituksena oli kulkea legendaarinen West Highland Way -vaellusreitti päästä päähän, mistä kertyisi taas reilut 150 kilometriä patikkamittariin.

Ennen ensimmäistä vaelluspäivää yövyimme rähjäisellä alueella lähellä Glasgow’n keskustaa. Hotelli ja alue valittiin budjetti edellä, eikä siitä huokean hinnan lisäksi olekaan juuri muuta hyvää sanottavaa. McLays Guest House oli rähjäinen ja sokkeloinen röttelö, jonka klaustrofobiaa aiheuttavaan hissiin joku onneton vielä jäi jumiin. Tällä kertaa arpaonni ei kuitenkaan osunut omalle kohdalleni hississä, vaan läheisessä vietnamilaisessa, jonka annoksesta paljastui yllärinä itselleni myrkyllistä avokadoa. Viikon vaellukselle olikin mukava lähteä, kun koitosta edeltävän yön virkistävät unet olivat vaihtuneet porsliinin halailuun.

1. päivä: Glasgow–Milngavie

Reitin virallinen aloituspiste on Milngavien kylässä, parinkymmenen minuutin junamatkan päässä Glasgow’sta. Opaskirjamme kuitenkin suositteli aloittamaan kävelyn jo Glasgow’sta, koska silloin saisi pehmeän laskun tulevaan koitokseen ja pääsisi seuraamaan, kuinka kaupunkimaisema vaihtuu asteittain maaseutuun. Tuo pätkä olikin ihan leppoisa – auringonpaisteessa puiston läpi ja jokivartta seuraillen läpi peltojen ja ohi lehmien.


Olimme ehtineet jo Milngavien rajamaille, kun tummia pilviä alkoi kerääntyä auringon eteen ja ensimmäisiä sadepisaroita tipahdella otsalle. Siinä kohtaa oli hyvä pitää tauko opaskirjan suosittelemassa The Tickled Trout -pubissa kylmän juoman ja frittiruoan merkeissä. Meidän oli ollut tarkoitus yöpyä Milngaviessa opaskirjan suosittelemalla leirintäalueella, mutta sitten Google kertoi, ettei aluetta enää ollut olemassa. Tämänkin olisi joku fiksumpi tarkistanut jo etukäteen, eikä vasta pubissa myöhään samana päivänä. Meillä ei myöskään ollut vielä kaasupulloa retkikeittimeen, koska ne olivat olleet loppu Glasgow’n retkeilyliikkeessä. Milngavien kauppa taas oli sulkemassa niin aikaisin, ettemme millään olisi ehtineet kävellä sinne asti ajoissa. Pubin ystävällinen henkilökunta neuvoi meidät viereiseen puutarhaliikkeeseen, josta onneksi löytyi sopiva. Muuten olisi jäänyt illallinen kokkaamatta, eikä parisuhdekaan kiikkuisi hyvissä kantimissa nälkäkiukun iskiessä.

IMG_20190719_181936_01__01Tyylistä tinkimättä

Kevyt tihku yltyi kunnon kaatosateeksi eikä näyttänyt mitään loppumisen merkkejä. Oli pakko jatkaa matkaa kahlaten. Onneksi mukaan oli pakattu juuri tällaista tilannetta varten pro-varusteet, eli kahden euron kertakäyttösadetakit. Yritimme ensihätään liftata suoraan Drymeniin, mutta kukaan ei yllättäen halunnut kahta uitettua rinkkahippiä kyytiinsä. Milngavien keskustassa kyselimme ihmisiltä, saako reitin alkupisteessä, läheisen puiston tuntumassa telttailla, mutta kukaan ei tiennyt vastausta. Tiedossa oli, että vaellusreitin varrella telttailu on Suomen tapaan sallittua, mutta nyt oltiin vielä sivistyksen ytimessä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ollut, ja kukapa tuolla kelillä olisi jättänyt mukavan torppansa lämmön vain päästäkseen valittamaan vettä valuville retkeilijöille. Läksytyksen saimme kuitenkin keski-ikäiseltä pariskunnalta, joka näki meidän kantavan ruokakaupasta kahden litran vesipulloa. Kuulemma ihan idioottia ostaa vettä, kun kävelykadun sinisestä hanasta voi täyttää pullonsa ilmaiseksi. Hyvä pointti sinänsä, mutta kun satuimme tarvitsemaan veden lisäksi myös jonkin kantoastian sille.


Pian reitin lähtöpisteen jälkeen bongasimme onneksi kivan telttapaikan pusikon suojista, joen varresta. Joen toisella puolella avautui golfkenttä, mutta sekin oli sateella autio. Pienen pulahduksen jälkeen pääsimme keittelemään iltapalaa ja kuuntelemaan pisaroiden ropinaa telttakankaaseen. Sade teki matkalla tuhojaan ja ylläoleva kuva oli yksi viimeisistä, jonka kännykälläni sain otettua ennen kuin sen kamera lakkasi lopullisesti toimimasta. Myös pokkarikamera tuhoutui yön aikana kosteudesta, kun unohdin sen rinkan vyötaskuun. Hups. Ensi kerralla voisi kenties panostaa parempiin varusteisiin (kahden euron sadeviitan päivitys viiden euron sadetakkiin) ja jättää Google Mapsin käytön vähemmälle, niin kuvauskalusto saattaisi pysyä pidempään kunnossa.

2. päivä: Milngavie–Drymen IMG_20190720_124358

Sade oli lakannut yön aikana, ja aamulla heräsimme siihen, kun meitä reippaampien retkeilijöiden vapaana juossut koira kävi tohkeissaan nuuhkimassa telttamme nurkat. Koiria tuli reitillä muutenkin vastaan usein, mikä on aina bonusta jo valmiiksi hyvään päivään. Vaikka pilviä näkyi edelleen, sää vaikutti jo huomattavasti lupaavammalta. Lammikotkin olivat jo pääosin ehtineet kuivahtaa matkan varrelta.

IMG_20190720_131107Sumuisen linssin takaa – varsin helppo erottaa, mitkä kuvat on otettu omalla kastuneella puhelimellani ja mitkä Kokin ehjällä luurilla

IMG_20190720_131750Savanni vai Skotlanti?

IMG_20190720_134948Mukavaa hommaa


Ehdimme pitää lounastauon juuri ennen tätä The Beech Tree -ravintolan mainoskylttiä, joten kaikesta sen houkuttelevuudesta huolimatta emme viitsineet pysähtyä heti uudelleen. Tämä vaellushan ei tosiaan kulje missään erämaassa, vaan pikkukylästä toiseen. Suurin osa reitistä on mukavaa hiekkatietä hienoissa maisemissa ja vain todella lyhyitä pätkiä joutuu kävelemään ajotien reunaa. Pienellä ennakkosuunnittelulla ei välttämättä tarvitsisi edes kantaa ruokia tai retkeilyvarusteita mukanaan, kun suunnittelisi reitin pubista pubiin ja yöpyisi majataloissa matkan varrella. IMG_20190720_151416 IMG_20190720_152056IMG_20190720_160353 IMG_20190721_103523

Saavuimme Drymeniin myöhään iltapäivällä ja pystytimme teltan pienelle Drymen Camping -leirintäalueelle. Drymenin keskusta on leirintäalueelta vain muutaman kilometrin kävelymatkan päässä, joten kokkailun jälkeen teimme vielä pienen iltalenkin pubiin. Skotlannin vanhin virallinen pubi Clachan Inn oli ääriään myöten täynnä, joten siirryimme suosiolla viereisen Winnock Hotelin kellaripubiin tuopeille ja jälkiruoalle. Lopuksi oli kätevä täydentää snäcksivarastoja kylän Sparissa ennen vyörymistä takaisin leiriin.


Hintoja (heinäkuu 2019):

  • The Tickled Trout: 2 tuoppia + 2 x sipulirenkaat + 1 x mustekala = 19 £
  • Kaasupullo retkikeittimeen = 9 £
  • Winnock Hotel: 2 tuoppia + 2 jälkiruokaa = 17 £
  • Drymen Camping: 7 £/hlö/yö

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

SlovinIt19: Venice and Lido


The final stop of our grand SlovinIt tour was Venice, mainly for the good connections. Based on my presumptions and everyone complaining about how stinky and crowded the s(t)inking city of canals is, I honestly wasn’t too excited about going there. It just seemed like a destination everyone needs to suffer through once in a lifetime.

Locanda SilvaLocanda Silva:  hotel room with canal view, roof terrace view and common space

The journey between the bus station and our hotel only served to reinforce my prejudice: the profuse sweating from the heat and suffering, the cruise ship crowds steamrolling through the streets, the Google Maps walking instructions leading us to a cul-de-sac… Ugh. There were several bridges along the way without ramps, so we had to carry our heavy luggage up and down the stairs while trying to find another way to the hotel. I had already had enough by the time we finally made it to Locanda Silva, where we would be staying for the weekend. Fortunately, the hotel was very nice and clean, the staff were friendly and even the included breakfast was surprisingly good. The location also turned out to be great once we got the hang of the giant labyrinth formed by the narrow, criss-crossing streets. From there on, our general mood started to improve again.

IMG_20190629_193943 IMG_20190629_203431

After a nice shower, we were refreshed enough to go out and brave the street labyrinth again, this time with a better attitude. In the historical centre of Venice, the main modes of transport are by foot and boat, as there are no cars or streets where a car would even fit. The streets are narrow and crowded. Even the canals are crowded with all the gondoliers in their striped shirts touring tourists around, all the while happily aiding them in making their wallet lighter.

IMG_20190629_170236Piazza San MarcoIMG_20190629_170649Basilica di San Marco

We had no plan for our first walking tour and were just wandering around aimlessly. All of a sudden, the shaded street opened up to St Mark’s Square (Piazza San Marco), and in that moment I finally understood the draw of Venice. Seeing Saint Mark’s Basilica (Basilica di San Marco) with my own eyes was so impressive that the cliché of going breathless was not far from the truth. It felt like time stopped and any words dried up in my mouth. The longer you stare at all the magnificent buildings at the square, the more dumbfounding details you find. Pictures really don’t do justice to this church or the square, they must be experienced live to really see the grandeur. And that’s how you get millions upon millions of tourists flocking in, for a very good reason. If they wanted to be left alone there, they should have built something uglier!

pulutGo on a once-in-a-lifetime trip to Venice. Take pictures of pigeons.

IMG_20190630_133253No Mafia, Venezia è Sacra (No Mafia, Venice is Sacred)

“Love and a cough are something you cannot hide” –Unknown graffiti artist

IMG_20190629_173150Costa Luminosa: just a few extra tourists arriving to block the streets

Surprisingly enough, we got used to to the crowds quite fast and the herds didn’t bother us after the initial shock anymore. Apart from patience, the most important thing is to pack good shoes and be prepared to wear them out. A budget traveller should also be aware that even the shortest gondola rides cost close to a hundred euros. The good news is that there is a much more affordable way to see many of the sights from water – just take a vaporetto water bus! Actv sells single tickets as well as unlimited use tickets for 1 to 7 days, of which it makes sense to pick the latter according to the length of your own holiday. The vaporettos not only take you from one station to another along the main canal, but they also run between the centre and the nearby islands. Some do a circle route, so they can also be used as a mini cruise, especially if you luck out and manage to get a seat outside on the deck.


The Saint Mark Bell Tower (Campanile di San Marco) at St Mark’s Square, seen in the background in the picture above, is almost 100 metres high and supposedly offers the best views over the entire city. Understandably, visiting the tower is an extremely popular tourist activity with queues and entrance fees to match. To spare your nerves and save some money, consider taking a vaporetto to the nearby island of San Giorgio Maggiore instead, and visit the church (Chiesa di San Giorgio Maggiore) bell tower there. Tickets are a lot cheaper and there was no queue when we dropped by in the afternoon.

IMG_20190701_104732 IMG_20190701_105206

Even though the San Giorgio Maggiore bell tower isn’t quite as high as St Mark’s, you can still spy lots of interesting stuff from the heights. My favourite find was the exquisite maze behind the church. Sadly, they didn’t let any tourists in to lose their way and their life in the scorching sun, but it was still cool! I’ll get me one of those for sure, as soon as I can turn my balcony into a backyard.


If the crowds of Venice start to stress you out, the vacation island of Lido is only a short vaporetto ride away. Crowded and narrow streets become but a faint memory as soon as you step foot on Lido – there are “normal” roads for cars and wide pavements there, and even regular buses and not only those of the water variety. Lido feels like a traditional resort with its lush flower plantings and shiny shopping streets. The atmosphere is sleepy and calm, even though you can still find a lot of people there.

IMG_20190630_180745Capanna beach huts for rent
IMG_20190630_172339The riff-raff bathes on a crowded slice of beach…IMG_20190630_173239…while money buys you some breathing spaceIMG_20190630_173117Pebble beach? Nope, just a couple of seashells!

Although our half-day beach visit was a welcome break from the hustle and bustle of the historical centre, I still think Lido is probably at its best as a playground for trust fund kids and their kind. There are some free beaches scattered around the island, but they’re also incredibly crowded, while the private beaches have more space than they know what to do with. An officious guard immediately drove us off from an open stretch of sand and back in with the rest of the riff-raff, but hardly bothered to hassle other similar rule-breakers. Redds and I probably didn’t manage to look difficult enough, so we became an easy target for bouncing around.

Venice by Night

The magic of Venice can be best seen late in the evening, when the cruise crowds have retreated back to their ships and the sun begins to set. One by one, lights are popping on at the restaurants lining the main canal and live orchestras begin to play at St Mark’s Square. The main sights are lighted in a way that brings out a whole new side to them.


Normally, I’m not one to shop for souvenirs, but I had to make an exception in Venice. I’ve been collecting masks ever since I did an internship in Tanzania. In Venice, every tourist shop bursts with cheap, fake masks for a couple of euros, but there are still some traditional stores like Ca ‘Macana, where each mask is carefully crafted by hand. The selection is mind-boggling and ranges from the handsomely-beaked il dottore masks to imaginative steampunk versions and charming animal characters. It was almost painful to make a choice, but I ended up getting a fox mask with crooked eyes. I could imagine wearing it to a secret society meeting – now I just need to find that society. Honestly, I’d be happy to travel back to Venice just for the chance to shop for more masks!


Prices (June-July 2019), Venice

  • Accommodation, Locanda Silva, room for two with a private bathroom and canal view, breakfast included: 100€/night + tourist tax of a couple of euros
  • Actv pass for 2 days: 30€

To read all my posts on this trip in English, use the tag SlovinIt19EN.


SlovinIt19: Venetsia ja Lido


SlovinIt-kiertomatkamme viimeiseksi etapiksi valikoitui Venetsia, lähinnä hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Haisevaksi ja ruuhkaiseksi moitittu kanaalikaupunki ei ennakkoluulojen perusteella erityisemmin kiinnostanut, mutta tuntui kuitenkin olevan sellainen kohde, joka jokaisen on kerran elämässä lusittava läpi.

Locanda SilvaLocanda Silva: hotellihuone + kanaalinäkymä ikkunasta, kattoterassinäkymä ja yhteistila

Matka bussiasemalta hotellille vain vahvisti ennakkoluuloja: tuskanhiki virtasi helteessä, risteilyturistilaumat jyräsivät kaiken alleen ja Google Mapsin kävelyohjeet johtivat umpikujaan. Matkalle osui noin miljoona kanaaleja ylittävää siltaa, joissa oli vain portaat eikä liuskaa, joten painavaa matkalaukkua joutui raahaamaan lihasvoimin ylös alas sopivaa kiertotietä etsiessä. Nakki otsassa saavuimme lopulta Locanda Silvaan, jossa yövyimme viikonlopun yli. Hotelli oli onneksi todella siisti ja kaikin puolin kiva, henkilökunta oli ystävällistä ja aamupalakin yllättävän monipuolinen. Myös sijainti osoittautui hyväksi ja käteväksi, kunhan suuntavaisto päivittyi ja opimme järkevät kulkureitit pikkukujien muodostamassa labyrintissa. Siitä fiilikset alkoivatkin hiljalleen kääntyä taas plussan puolelle.

IMG_20190629_193943 IMG_20190629_203431

Suihkun jälkeen jaksoimme lähteä kiertelemään kujia umpimähkään paremmalla asenteella. Venetsian historiallisessa keskustassa kuljetaan vain kävellen tai vesitse, autoja tai autonmentäviä teitä ei ole lainkaan. Kujat ovat kapeita ja ruuhkaisia. Kaupunkia halkovissa kanaaleissakin käy kova kuhina, kun raitapaitaiset gondolieerit kuljettavat turisteja ristiin rastiin auttaen heitä samalla keventämään lompakkoaan.

IMG_20190629_170236Piazza San MarcoIMG_20190629_170649Basilica di San Marco

Meillä ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa ensimmäiselle kävelykierrokselle, harhailimme vain ympäriinsä. Yhtäkkiä hämyisä kuja avautui Pyhän Markuksen torille (Piazza San Marco), ja siinä hetkessä ymmärsin vihdoin Venetsian suosion. Pyhän Markuksen tuomiokirkko (Basilica di San Marco) oli omin silmin nähtynä niin vaikuttava, että kliseinen hengen salpautuminen oli oikeasti aika lähellä todellisuutta. Tuntui, että aika pysähtyi ja sanat kuivuivat kurkkuun. Mitä pidempään noita rakennuksia tuijottaa, sitä enemmän löytää yhä uusia, mykistäviä yksityiskohtia. Kuvat eivät todellakaan tee tälle kirkolle tai aukiolle oikeutta, vaan ne on koettava itse. Ja siitä ne miljoonien turistien vyöryt syntyvät, täysin aiheesta. Jos halusitte olla rauhassa, olisitte rakentaneet rumempaa!

pulutMatkusta kerran elämässä Venetsiaan. Kuvaa puluja.

IMG_20190630_133253No Mafia, Venezia è Sacra (Ei mafiaa, Venetsia on pyhä)

“Rakkautta ja yskää ei voi piilottaa” –Tuntematon graffititaiteilija

IMG_20190629_173150Costa Luminosa: muutama lisäturre saapuu jälleen katujen tukoksi

Yllättävää kyllä, valtavaan turistimereenkin tottui, eikä ihmispaljous juurikaan ahdistanut enää ensijärkytyksen jälkeen. Tärkeintä on pakata hyvät kengät ja valmistautua kuluttamaan ne puhki. Budjettimatkailijan taas kannattaa ottaa huomioon, että lyhyimmistäkin gondoliajeluista saa pulittaa lähemmäs satasen. Onneksi nähtävyyksiä pääsee ihmettelemään vesiltä käsin myös paljon edullisemmin Venetsian ja lähisaarten välillä kiertävien vaporetto-vesibussien kyydistä. Actv myy sekä yksittäisiä lippuja että 1–7 päivän turistilippuja, joista kannattaa valita jälkimmäinen oman loman keston mukaan. Vaporetoilla pääsee kulkemaan kätevästi paitsi asemalta toiselle pääkanaalissa myös lähisaarille. Osa linjoista kulkee ympyräreittiä, joten niitä voi käyttää myös kivoina miniristeilyinä, varsinkin jos käy tuuri ja saa istumapaikan kannelta.


Pyhän Markuksen kellotorni (Campanile di San Marco) kohoaa tuomiokirkon edessä lähes sadan metrin korkeuteen (ylläolevassa kuvassa taustalla vasemmalla), ja huipulta on oletettavasti huikeat näkymät yli koko kaupungin. Ymmärrettävästi tämä tornikierros on erityisen suosittu turistiaktiviteetti, ja jonot ja pääsymaksut ovat sen mukaiset. Hermoja ja rahaa säästävä vinkki onkin napata vaporettokyyti läheiselle San Giorgio Maggioren saarelle ja kiivetä mieluummin siellä sijaitsevan kirkon (Chiesa di San Giorgio Maggiore) kellotorniin ihailemaan maisemia. Pääsylippu on huomattavasti halvempi eikä jonoa ollut lainkaan, kun itse kävimme iltapäivällä pyörähtämässä paikalla.

IMG_20190701_104732 IMG_20190701_105206

Vaikkei San Giorgio Maggioren kellotorni kohoakaan samoihin korkeuksiin kuin Pyhän Markuksen, yläilmoista pääsi silti vakoilemaan vaikka mitä mielenkiintoista. Suosikkibongaukseni oli kirkon takapihan huikea pensaslabyrintti, jonne ei valitettavasti kuitenkaan päästetty turisteja eksymään ja nääntymään auringossa. Hieno se oli silti! Tuollaisen hankin itsellenikin heti, kun joskus ehkä siirryn parvekkeesta takapihan omistajaksi.


Mikäli keskustan tungos alkaa hengästyttää, vaporetto vie parissakymmenessä minuutissa kätevästi myös Lidon lomasaarelle. Ruuhkat ja kapeat kujat ovat Lidossa muisto vain – saarelle on rakennettu “normaalit” autotiet ja leveitä kävelyteitä. Tavalliset bussitkin kulkevat. Lido tuntuukin varsin perinteiseltä rantalomakohteelta rehevine kukkaistutuksineen ja kiiltävine ostoskatuineen. Tunnelma on unelias ja rauhallinen, vaikka kyllä tännekin jengiä mahtuu.

IMG_20190630_180745Vuokrattavia capanna-rantamökkejäIMG_20190630_172339Rahvas kylpee kylki kylkeä vasten…
IMG_20190630_173239…ja vasta rahalla saa hengitystilaa.IMG_20190630_173117Pikkukiviranta? Ei, vaan ihan vain muutama simpukankuori!

Vaikka puolen päivän rantavisiitti oli ihan virkistävä tauko kaikesta kävelystä, uskon Lidon kuitenkin olevan parhaimmillaan rikkaiden temmellyskenttänä. Ilmaisia rantakaistaleita on kyllä ripoteltu ympäri saarta, mutta ne ovat todella ruuhkaisia, kun taas yksityisrannoilla riittää lääniä. Virkaintoinen vartija tuli hetkessä häätämään meidät väljemmältä rantakaistaleelta samaan sumppuun muun köyhälistön kanssa, mutta ei puuttunut muiden sääntörikkureiden tekemisiin läheskään samalla tarmolla. Emme ilmeisesti osanneet Reddsin kanssa näyttää tarpeeksi hankalilta tapauksilta, ja meitä oli helppo käskyttää.

Venetsian yö

Venetsian taika paljastuu parhaiten vasta myöhäisellä, kun risteilyryhmät ovat palanneet aluksilleen ja ilta alkaa hämärtää. Valot syttyvät pääkanaalia reunustavien ravintoloiden terasseille ja liveorkesterit alkavat soittaa Pyhän Markuksen torilla. Tärkeimpien nähtävyyksien yövalaistus tuo niistä aivan uuden puolen esiin.


Normaalisti en harrasta matkamuistojen shoppailua, mutta Venetsiassa oli pakko tehdä poikkeus. Olen keräillyt naamioita siitä asti, kun olin työharjoittelussa Tansaniassa. Venetsian jokainen turistikoju on täynnä feikkejä muutaman euron halpanaamioita, mutta keskustasta löytyy yhä myös perinteisiä naamiokauppoja (esim. Ca ‘Macana), joiden tuotteet valmistetaan edelleen huolellisesti käsityönä. Valikoimaa löytyy pitkänokkaisista il dottore -maskeista mielikuvituksellisiin steampunk-versioihin ja sympaattisiin eläinhahmoihin. Tuskaisen valikoinnin päätteeksi ostoskassiin päätyi hieman kierosilmäinen kettunaamio, jota voisin kuvitella käyttäväni jossakin salaseurakokouksessa. (Nyt täytyy enää löytää se seura…) Voisin matkustaa Venetsiaan uudelleen ihan pelkästään siksi, että saisin hankittua lisää naamioita.


Hintoja (kesä-heinäkuu 2019): Venetsia

  • Majoitus, Locanda Silva, 2 hh,  oma kylpyhuone ja kanaalinäkymä, ilmainen aamiainen: 100 €/yö + muutaman euron kaupunkivero
  • Actv-kortti, 2 pv: 30 €

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI.