Auringonnousut ovat minulle olennainen osa reissueksotiikkaa. Arjessa näen niitä suunnilleen yhtä usein kuin yksisarvisia, mutta matkaillessa laiskiaisluonteeni väistyy; matkoilla suosikkejani ovat juuri nuo seesteiset hetket ennen muun kaupungin heräämistä. Toisena loma-aamuna sisäinen kelloni oli edelleen niin sekaisin, että neljän tunnin unien jälkeen pomppasin kivuitta ylös hyvissä ajoin ennen asettamaani herätystä. Huoneen kanssani jakanut työkaverini liittyi seuraani, ja kävelimme yhdessä puolisen tunnin matkan katselemaan nousevaa aurinkoa South Pointe Park Pier -laiturin tuntumasta.
Lokit kirkuivat, kuohuvat aallot pyyhkivät rantahiekkaa ja ilmassa leijui meren suolainen tuoksu, kun ensimmäiset auringonsäteet alkoivat kevyesti lämmittää ihoa. Muutamat reippaat lenkkeilijät olivat jo lähteneet liikkeelle ennen kuin helle tekisi juoksemisesta tuskaa. Voisipa aamun aloittaa aina näin. Kävelimme lopuksi rantaa pitkin takaisin hotellille aamupalalle, ja paluumatkalla pääsimme pikapulahdusten lisäksi bongailemaan Miami Beachin kuuluisia baywatch-koppeja. Miami on todellakin kirkkaiden värien ystävien paratiisi – olin pakahtua kaikkiin noihin sateenkaariräjähdyksiin!
Aamupäivän ohjelmassa meillä oli tällä kertaa Miami Beachin opastettu pyöräkierros Bike and Roll -yrityksen järjestämänä. Pyöräilimme verkkaista tahtia ympäri saarta ihailemassa värikkäitä art deco -rakennuksia. Matkan varrella pysähdyimme myös holokaustimuistomerkillä ja kasvitieteellisessä puutarhassa. En normaalisti harrasta opastettuja retkiä, mutta tätä muutaman tunnin pyöräilyä suosittelen kyllä lämpimästi. Suhteellisen lyhyessä ajassa tuli näin nähtyä ja koettua paljon sellaista, mikä olisi muuten jäänyt kokonaan väliin. (Kaksi alimmaista kuvaa on otettu eri päivänä, mutta katsoin niiden sopivan parhaiten tähän yhteyteen. Siinä selitys märälle asfaltille. :))
Pyöräkierroksen jälkeen suuntasimme Ocean Drivella sijaitsevaan Ocean’s Ten -ravintolaan lounaalle, joka pian kääntyi varsin kosteisiin merkkeihin. Jos Miamissa mitään osataan, niin se on drinkkien sekoittelu! Osa porukasta jäi vielä tilailemaan uusia kierroksia, kun osa suuntasi muutamaksi tunniksi rannalle loikoilemaan. Itse liityin rantaryhmään.
Muutaman tunnin auringonpalvonnan jälkeen olikin taas ruokailun aika, tällä kertaa Forrest Gump -teemaravintola Bubba Gump Shrimp Co.:ssa. Jenny’s Catch -kala-annos oli kuorrutettu noin puolella kilolla voita, mutta en pistänyt sitä lainkaan pahakseni. Yritän nimittäin saada kauniiseen kieleemme lanseerattua uutta sananpartta “vyöryy kuin rasvattu laiskiainen”. Petollisen maistuvat cocktailit olivat silti kolmen lajin illallisen parasta antia, aivan kuten monessa muussakin kokeilemassamme ravintolassa.
Ilta huipentui NBA-korismatsiin, jossa Miami Heat kohtasi Washington Wizardsin. Lähes 20 000 katsojaa vetävä American Airlines Arena täyttyi valitettavasti vain puoleen täydestä kapasiteetistaan, mikä söi hieman yleistunnelmaa. Ei tämä silti ollut hassumpi ensikokemus koripallosta. Jo pelaajien esittelyssä oli otettu kirjaimellisesti kaikki paukut käyttöön, kun jenkkiläisen mahtipontinen selostus sekoittui Rammstein-tyyliseen pyrotekniikkaan. Feuer frei! Erikoista oli tapa, jolla tehostemusiikkia soitettiin myös pelin ollessa käynnissä, eikä ainoastaan katkoilla. Luulisi, että jatkuvat äänitehosteet syövät jo pelaajien keskittymistä? Bubba Gumpin tarjoilijamme oli ystävällisesti opettanut meille virallisen kannustushuudon, “Let’s go Heat!”, mutta kaikista huuteluista huolimatta Wizardsit korjasivat potin viimeisessä erässä. Taisin ostaa väärän joukkueen fanilippiksen.
Kaikki tähän reissuun liittyvät suomenkieliset tekstit löydät tägillä Miami18FI!
I still find it hard to believe this actually happened. Earlier this year my team at work won a sales contest, which meant that last month I got to go on an all-expenses-paid reward trip to Miami, FL. The trip was sponsored by a large Finnish manufacturer of sweets. Slothie and the Chocolate Factory, anyone? I was joined by the candy company’s representative (our host, a.k.a. Mr. Picks-Up-The-Tab), one of my workmates, a buyer from our company, as well as four other victorious sellers from our other branches.
Before this trip, I had never been to the other side of the pond. In all honesty, if I had been planning a self-funded trip to the States, Florida wouldn’t have been my first pick. The stereotypical image of retirees flocking to the state to heal their aching bones occupied my mind. However, Miami was a hugely positive surprise, and it surely didn’t hurt to get a little break from the greyness and misery also known as November in Finland. The biggest downside was that the long flights ate up nearly two days out of my one-week holiday. I would have loved to stay longer, but this time it wasn’t possible to move the return flight to a later date since the eight of us were travelling as one group. It turned out to be ok, though – had I skipped any more classes, I really would have struggled to catch up with my studies. As evidenced by my more-than-lax blogging schedule, this Autumn has been an incredibly busy time for me.
Pool area at sunrise, Washington Park Hotel South Beach
As a little addition to my reward package, I also got my first taste of debilitating jet lag. During the 11-hour outbound flight, I didn’t sleep a wink. Instead, I tried to finish a huge backlog of coursework at the mercy of Finnair’s spotty in-flight wifi. We finally made it to our hotel late on Thursday evening in the local time. The first night, I managed to get exactly two hours of sleep before waking up to a feeling of heavy nausea. I suffered through the rest of the night all curled up, just waiting for the morning, waiting to feel better. At the break of dawn, I dragged myself to the beach while the rest of the group remained in their comfy beds. It’s really quite miraculous how easy it was to forget how sick I really felt – all it took was the chance to dig my toes in the warm sand and watch the colourful sunset above the surging turquoise waves.
Now, two hours would make for a perfectly acceptable nap time, but it isn’t nearly enough to sustain a sloth for an entire day. But this was not the time nor place for tiredness, as our days were packed with activities. Our first full vacation day started with a three-hour Miami City Tour on a minibus. We were accompanied by a Finnish guide, who told us about the sights and local culture. We made a quick pit stop at a cigar shop in Little Havana and then proceeded to have lunch in the Wynwood Art District.
Wynwood Kitchen and BarOcto a la Plancha
Wynwood Kitchen and Bar served us a wide selection of drinks and tapas, of which my favourite was the deliciously tentacled portion pictured above. I normally travel on a budget, so this “order whatever you want on the company Visa” type of wining and dining felt almost awkward at first. I mean, how many tapas can I order before feeling like a complete mooch? Well, I quickly got over it, and so did the others. The final bill was a sight to behold. At least nobody was left hungry!
While our driver Carlos took everyone else back to South Beach right after lunch, my workmate and I decided to stay behind to tour the Art District and admire the endless graffiti and colourful buildings. I took so many photos that I had to make a separate gallery out of them. Click on any picture below to browse their bigger versions.
Yksi tällainen seinä kotiini, kiitos.
Mr Worldwide!
Y yo también
Illuminati?
I’ve never seen such a delightful hotchpotch of colours and patterns as I did in Wynwood – ¡me encanta! From Wynwood, we still continued our tour by walking a couple kilometres to the city centre, because there would have been no more time for such things later. Sure, we could have caught the bus, but who has the patience to wait for those?
As the temperature remained at around 29–32 °C for the duration of our holiday, our short walk across the concrete jungle quickly became sweaty business. On the way, we popped into a Burger King to get some refreshments, and that way also caught an authentic glimpse of the everyday life of the eighteenth most obese nation in the world (WHO 2017). If these buckets o’ diabetes above are only “medium” in size, then I’m pretty sure the largest cups would be big enough to swim in.
The vibe in downtown Miami was strangely retro-futuristic: steel, glass, tall-ass skyscrapers, surprising colours and shapes, slip roads going in every direction, expensive cars, commuters on the elevated Metromover snaking its way across town, high above the streets. It was like a trip to the future – not my future, but future as imagined in the 80s. I could have spent days just exploring the architecture in the city. This is something not to be missed, even if you’re in Miami primarily for a beach holiday! Here’s another gallery of my skyscraper snaps:
We finally reached our daily walking limit and caught a bus back to South Beach. We made it back just in time before sunset, and managed to get in a quick dip in the warm waves of the Atlantic before darkness fell.
In the evening, the whole group gathered together again for dinner. This time, we chose the Brazilian restaurant Boteco Copacabana on Española Way. I think our most important criterion this time was the ability to get a table for eight without a reservation on a Friday night, but the food was good enough and the drinks even better. Seated outside on the street, we even got to sneak a peek of two flamenco dancers hired by the restaurant next to us. The street really lived up to its name there.
Española Way
To read all my Miami trip posts in English, use the tag Miami18EN!
Tätä on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Tänä keväänä kävi nimittäin niin onnellisesti, että työpaikkani myyntikisasta napsahti voitto kotiin, ja palkinnoksi pääsin marraskuiselle minilomalle Miamiin. Matka oli suuren suomalaisen makeisvalmistajan sponsoroima. Yhtiön edustajan (eli matkan isännän, eli maksumiehen) lisäksi seuraan liittyi työkaverini, ketjun osto-osaston edustaja ja neljä muuta voitokasta myyntitykkiä toisista toimipisteistä.
Ennen tätä reissua en ollut koskaan käynyt Atlantin takana. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, ettei Florida olisi ollut ensimmäinen ehdokas, mikäli olisin ollut matkustamassa Yhdysvaltoihin omalla rahalla. Mielikuva kolottavia luitaan parantelevista eläkeläisistä istui tiukassa. Miami pääsi kuitenkin yllättämään todella positiivisesti, eikä pieni tauko valossa ja lämmössä tuntunut ollenkaan hassummalta idealta marraskuun harmauden taittamiseen. Pitkät lennot söivät viikon mittaisesta lomasta kuitenkin lähes kaksi kokonaista päivää, ja olisinkin mielelläni viipynyt perillä pidempään. Ryhmämatkaan sisältyneen paluulennon siirtäminen ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan ok. Yhtään pidemmällä lintsauksella olisin jäänyt opinnoista liikaa jälkeen. Blogin lievästi sanoen verkkaisesta päivitystahdista voinee jo päätellä, kuinka kiirettä on tässä syksyllä pidellyt.
Allasalue auringonnousun aikaan, Washington Park Hotel South Beach
Sain palkintopaketin kylkiäisenä myös elämäni ensimmäisen maistiaisen lamaannuttavasta jet lagista. 11-tuntisen lennon aikana en nukkunut lainkaan, vaan yritin tehdä rästiin jääneitä kurssitöitä Finnairin pätkivän wifin armoilla. Saavuimme lopulta hotellille myöhään torstai-iltana paikallista aikaa. Ensimmäisenä yönä sain unta tasan kaksi tuntia, jonka jälkeen heräsin rankkaan pahoinvointiin. Loppuyön kärvistelin kippurassa hereillä odottamassa parempaa oloa ja aamunkoittoa. Heti aamun sarastaessa raahauduin muutaman korttelin matkan Miami Beachin rannalle, kun muu matkaseurue vielä tuhisi tyytyväisinä huoneissaan. Kummasti se moukaroitu olo unohtui, kun sain upottaa varpaat hiekkaan ja ihailla värikästä auringonnousua turkoosina kuohuvan meren yllä.
Kaksi tuntia on normaalisti passeli pituus päikkäreille, ei yöunille. Väsymykselle ei kuitenkaan ollut matkaohjelmassa tilaa, sillä päivät oli pakattu täyteen tekemistä. Ensimmäisen varsinaisen lomapäivän korkkasimme aamulla kolmen tunnin kiertoajelulla Miamissa. Suomalainen opas kertoili meille nähtävyyksistä ja paikallisista tavoista. Matkalla piipahdimme yhdessä Pikku-Havannan sikariliikkeistä, jonka jälkeen jatkoimme Wynwood Art District -alueelle lounaalle.
Wynwood Kitchen and BarOcto a la Plancha
Wynwood Kitchen and Bar -tapasravintolassa pöytämme notkui drinkeistä ja herkuista, joista oma suosikkini oli ylläolevan kuvan lonkeroannos. Yleensä reissaan melko tarkalla budjetilla, joten tällainen huoleton firman piikkiin -tyyppinen ruokailu (ja juomailu) tuntui alkuun jopa hankalalta. Kuinka monta tapasta edes kehtaa tilata? No, nuukailusta päästiin kuitenkin nopeasti yli ja kahdeksanhenkisen porukkamme lasku venyi lopulta ihan kunnioitettavan mittaiseksi. Eipä jäänyt nälkä!
Kun muut palasivat heti lounaan jälkeen kuskimme Carlosin kyydissä takaisin majapaikkaamme South Beachille, päätin työkaverini kanssa jäädä vielä kiertelemään ja katselemaan Wynwoodin lukuisia graffitiseiniä ja värikkäitä rakennuksia. Kuvia tuli räpsittyä niin ahkeraan, että tein niistä tähän erillisen gallerian. Kuvien suurempia versioita pääsee selailemaan klikkaamalla niistä mitä tahansa.
Yksi tällainen seinä kotiini, kiitos.
Mr Worldwide!
Y yo también
Illuminati?
Missään en ole nähnyt yhtä iloista värien ja kuvioiden sekamelskaa kuin Wynwoodissa – ¡me encanta! Wynwoodista kävelimme vielä muutaman kilometrin Miamin keskustaan, koska muina päivinä kaupunkikierrokselle ei olisi enää ollut aikaa. Busseja olisi toki myös kulkenut, mutta ei kai semmoisia kukaan malta odotella.
Kun lämpötila pyöri 29–32 asteen tuntumassa koko reissun ajan, kävi kevyt kävelylenkki betoniviidakossa hyvin hikiseksi hyvin pian. Poikkesimme matkalla Burger Kingissä hakemassa virvoketta, ja sitä kautta näimme myös autenttisen vilauksen maailman 18. lihavimman (WHO 2017) kansan arjesta. Jos noiden diabetesämpärien koko on vasta “medium”, niin suurimpaan mukiin mahtuisi todennäköisesti kylpemään.
Keskustassa tunnelma oli erikoisen retrofuturistinen: terästä, lasia, taivaisiin kohoavia pilvenpiirtäjiä, yllättäviä värejä ja muotoja, sinne tänne risteileviä ramppeja, kalliita autoja, työmatkalaisia katujen yllä kulkevan Metromover-sähköjunan kyydissä. Aivan kuin olisin sukeltanut tulevaisuuteen – mutta en omaan tulevaisuuteeni, vaan 80-luvun kuvitelmaan siitä. Olisin voinut käyttää päiväkausia pelkkään keskustan arkkitehtuurin ihmettelyyn. Tätä ei kannata jättää väliin, vaikka tulisikin Miamiin ensisijaisesti rantalomalle! Rakensin näistäkin kuvista pienen gallerian, joka toimii samoin klikkaamalla kuin edellinenkin.
Lopulta kävelyvimmassakin tuli raja vastaan, joten nappasimme keskustakierroksen päätteeksi bussin takaisin South Beachille. Ehdimme takaisin juuri sopivasti ennen auringonlaskua ja karistimme päivän pölyt pikapulahduksella Atlantin lämpimiin aaltoihin ennen pimeän laskeutumista.
Päivän päätteeksi kokoonnuimme vielä illastamaan koko porukan voimin. Ruokapaikaksi valikoitui tällä kertaa Boteco Copacabana, brasilialainen ravintola Española Wayn varrelta. Tärkein kriteeri taisi olla se, että saimme perjantai-iltana kahdeksan hengen pöydän ilman varausta, mutta ruoka oli ihan hyvää ja drinkit sitäkin parempia. Kadunvarren pöydästä pystyi mässytyksen lomassa myös vilkuilemaan viereisen juottolan flamencotanssijoita. Ihan nimensä veroinen katu.
Española Way
Kaikki tähän reissuun liittyvät suomenkieliset tekstit löydät tägillä Miami18FI!
At the end of this summer, I suddenly realised that the Finnish archipelago remains a mystery to me, even though I’ve been living on the southwest coast of Finland since 2012. What a sad state of affairs. I immediately employed a “two birds with one stone” tactic and took my stressed-out fiancé Chef on a relaxing three-day birthday vacay to the Archipelago National Park. Chef was delighted about the mini-break while I got to educate myself. Win–win!
(Disclaimer: This post is longer than the Pan-American Highway. Might as well take the day off if you’re planning to read it all in one sitting. If you’d rather skip the travel babble, just scroll down to the bottom where you’ll find a condensed itinerary and a bunch of useful links to help you plan a similar trip of your own.)
Creating the Itinerary: Googling This Stuff Is a Bitch
M/S Eivor
Before we could embark on our epic adventure, I first had to figure out where exactly we would go and how we would get there. Since the trip was meant to be a surprise birthday present for Chef, I naturally had to do all the planning by myself. I had naively assumed this would be a two-hour job, three hours max, but it turned into more than a week of pure pain and suffering. I mean, the information is out there, but it’s all scattered around the internet. I’m sure it would be even worse for any foreigners, because most of the info I found seemed to be offered in Finnish and Swedish only.
There are rental cottages, rooms and saunas on the inhabited islands of the Archipelago Sea, but most hosts don’t bother with any 21st-century online booking tools, supposedly because that would be just too darn convenient. No no, you must arrange your accommodation by phone, email or messenger pigeon, or simply show up and hope for the best. For example, I had originally wanted to take Chef to the island of Aspö, but the person in charge of the cottages never replied to my email query and didn’t have a phone number listed anywhere. Do you people not want my money?! Back to the drawing board. I must have clicked through hundreds of websites. Keep going, Sloth, find out where the legal camping spots are located. Check if there are any shops or restaurants around. If yes, how expensive are they and what are their opening hours? Stop tearing your hair out, Sloth.
My budget was limited and I had to work around the specific days I had been given off work. In addition, the plan needed to be executable by public transport. Imagine my surprise when I found out that the ferry between Pärnäs and Utö started to run on winter schedule already on the second week of August – smack dab in the middle of our hottest summer in living memory! As if that wasn’t enough, I also had to keep gently threatening Chef’s family and friends just so the SOBs wouldn’t even think of arranging any competing activities for the same weekend. After going through all this hassle, I, too, started to feel the need for repose, but at least I managed to perfect the plan. Or that’s what I thought, but there were some unexpected variables I didn’t even think to take into consideration. More on those later.
Charming fellow traveller aboard M/S Eivor
Excursions to the Archipelago National Park seem best-suited for the wealthiest 5% of the population, seeing as many of the islands and therefore camping areas can only be reached by one’s own boat or kayak. There are some taxi boat services available, but none of them have their prices posted. Now, we all know what that means: it means that the prices are exorbitant for the average joe. On the plus side, planning gets a whole lot easier when it’s no longer about where you want to go, but where you’re realistically able to go. Through this type of elimination process, I finally came to the conclusion that we should simply follow the free ferry route. So, for practical reasons alone, our final destinations were the three islands of Nötö, Utö and Jurmo.
Nötö: Home of the Ringing Rock
Day growing dimmer on Nötö
On Friday, our first vacation day, we were supposed to catch the archipelago bus from Turku to Pärnäs, but ended up getting a shared ride all the way to the ferry port with our friends who just happened to be heading in the same direction. At the port, we still had a nice little chunk of time left to visit the port restaurant for burgers and drinks. I wasn’t hungry yet, but when it comes to Chef, it is critically important to stuff his face with food at regular intervals. Take it from me, the secret to a successful couples holiday lies in hanger prevention.
It took the ferry around two hours to reach our first destination, Nötö. Time flew by while we were sipping on another round of drinks and making friends with every four-legged creature we met on the deck. Upon reaching Nötö, a friendly guy (whose name I forget) from the Backaro Guesthouse was there to meet us and lead us a couple hundred metres to the guesthouse, where I had booked us a double room for the first night. I also booked us the outdoor grill shed and put Chef to work. The result was a perfect barbecue dinner for two, made from the supplies I had brought along from the mainland. Chef wanted to end the evening with a quick dip in the freezing refreshing sea, and somehow managed to manipulate persuade me to join him.
Backaro guesthouse
The furious watchdog at Backaro. So fluffy!
The Backaro guesthouse has a warm ambience, but it could use some extra maintenance. For example, when you have to pay extra to use the grill shed, you might expect to find enough clean cups, plates and utensils instead of empty spice containers. There is something wrong with the grill igniter, too – probably an easy fix for a professional. It was also left unclear how and when guests would be able to contact the manager or staff, apart from randomly running into them in the yard. Everything else in the main building is clean and well-maintained, but the indoor toilet (which can only be used at night) and the adjacent shower really need a good scrubbing with the strongest detergent legally available. A crack in the tiling is covered with duct tape, and water from the shower pools in front of the toilet because an unnecessary doorsill makes it impossible for the puddle to drain properly. Eventually, you’re no longer sure if the dirty puddle is water or something yellower left by the other guests, which doesn’t exactly encourage you to tippy-tap around in your socks (shoes are not allowed indoors). There’s no lock on the bathroom door, instead you’re meant to hang up a little sign. The only problem is that nobody will be able to see the sign in the dark. All of these tiny annoyances could be easily fixed with a little money and effort, and it would greatly improve the value for money. Left in its current state, I might not stay at Backaro again, even though the experience as a whole was still ok. I’ve seen a lot worse.
In the eye of the storm?
On Saturday morning, we woke up to the included breakfast buffet. Then the sky suddenly went dark and we got our first taste of the notoriously fickle island weather. It was actually quite fun to watch the thunder and lightning from the shelter of the upstairs balcony. The storm only lasted for a little while, so we were still able to do some sightseeing before catching the ferry to our next destination, Utö.
The ringing rock of Nötö must be one of the island’s biggest tourist traps. In other words, I bet dozens of people flock there every year. It’s a big rock with differently sized dents on it. You beat the dents with smaller stones, and the result is music that sounds a bit like church bells. The demonstrative video above is not mine, I just randomly picked it off Youtube because I was too lazy to make my own.
Nötö Cake, Café Skolan’s gift to the world
We also checked out the prehistoric graves (=piles of stones) found in the forest and met the island’s famous highland cattle out at pasture, before hanger started to creep up on us again. We ended our Nötö visit on a high note by having lunch at the much vaunted Café Skolan. Now there’s a summer café well worth all the praise it gets!
Utö: Where Finland Begins
It’s difficult for a landlubber like myself to fully comprehend the distances in the archipelago. To reach Utö, Finland’s southernmost inhabited island, it takes about 4.5 hours on the ferry from Pärnäs. Add to that the extra 1.5 hours by car to travel between Pärnäs and Turku, and we’re at about six hours total for a journey that, on a map, doesn’t look much different from the route between Turku and Helsinki (which only takes around two hours by car). From Nötö, it still took us around three hours to get to Utö, but that was okay as we spent the whole time napping aboard Eivor.
Nötö didn’t impress me that much, but there’s something about the tiny Utö that I really love. Those long and lazy summertime evenings in Finland always have a special air about them, and the maximum chill factor was even more pronounced on the island. However, a self-appointed village sheriff was eagerly working against it. We had barely set foot on the island when we already ran into the Sheriff, who at first only wanted to make sure we knew where we were allowed to put up our tent. Of course we knew, that was one of the most important details I had uncovered during my research week from hell. All in order, adios for now. We made it another couple hundred metres before we heard the Sheriff huffing and puffing behind us again. This time the tone was different, notably more cranky.
Hey, hey! Did you notice the “Keep the archipelago clean” outhouses over there? So, yeah, keep the archipelago clean is what it means. And as you’re probably aware, the forest fire warning is in effect. Even though it has been raining last night, it’s still forbidden to make any kind of open fire. That means no campfires, and no camping cookers either. All clear?
And the same in plain English:
Don’t you goddamn arsonists dare come here and shit all over our island! Making your own meals is forbidden, go spend your money at our restaurants or go home!
Now, someone might construe that ramble as nothing but a helpful and concerned local sharing useful tips with us, but the Sheriff’s tone and gestures told a different story. At least for me, it felt like we as campers were automatically seen as useless, unwanted idiots. I suppose campers don’t bring enough money to the island, as they don’t pay for accommodation or restaurant meals. Can’t think of any other reason to hate on us right off the bat. As I’ve already mentioned, there is only one spot on Utö where you’re allowed to put up a tent. We and a handful of other campers stayed neatly packed up on this tiny and remote piece of land, well out of the locals’ sight and way. And we didn’t leave a trace. I’d also like to point out that actually you are allowed to use a camping cooker even when the forest fire warning is in effect. However, arguing with the Sheriff seemed pointless, so we just kept smiling and nodding until we were left in peace. Then we set up camp and cooked our evening meal on our cooker as usual.
Utö is so tiny that it’s possible to see pretty much the entire island on a short evening walk. As we were approaching the rocky seashore, we ran into a lady who was a tourist herself. She kept staring at my hiking sandals and deemed it necessary to comment on my choice of footwear.
Hey, hey you! Those shoes leave your feet quite exposed. Are you aware that there are snakes around here?
I was aware, but thanks for the concern. Quite amusing coming from someone prancing around in her ballerina flats, though. Oh well, when in Rome – at least you don’t need to spend any energy minding your own business, since there’s always someone else to do it for you over there.
Now, this fine specimen would make the best Airbnb ever!
The Finnish military used to have one of its bases on Utö, but they relocated a few years ago, leaving behind several now abandoned structures – and even cannons! Parts of the old military area are still restricted from civilians. So much potential lost right there! Just imagine how cool it would be to get some of the old bunkers and watch towers remade into camping shelters.
Sunset views from the lighthouseNot too shabby for a campsite
At night, the unpredictable island weather made a glorious comeback. All the beauty and tranquility surrounding the sunset was nothing but calm before the storm. We were out brushing our teeth when we started to hear a low rumble from the distance. Dark clouds rolled over us, and soon we saw the first lightning strike in the horizon. I have to admit that right then and there I might have been ever so slightly scared, especially when the violent rain started lashing against our tent and the thunder grew stronger. What if the storm was moving right in our direction? All we could do was crawl into our sleeping bags and hope to wake up alive the next morning. Luckily the thunder stayed out at sea, but the gusty wind and rain kept trying to pierce our tent throughout the night. We had brought our brand new Jack Wolfskin tent out on its maiden voyage, and its quality was really put to the test right away. I’m happy to announce it passed with flying colours – we stayed 100% dry and cozy despite the raging storm around us. Excellent value for money, thanks Jack!
On Sunday morning, we ignored the Sheriff’s earlier advice again and cooked ourselves some tasty breakfast porridge before heading out for a little morning swim. There are no beaches, as the shoreline is very rocky all around the island, but we did find a nice little spot behind the lighthouse, right next to the fenced-off military area, where you can wade into the water along a flat piece of rock. The sea didn’t even feel too chilly anymore, it was actually quite a comfortable temperature for a hot summer’s day.
I had originally planned to take Chef for lunch at the Utö Hotel before leaving for our last destination, Jurmo, but my research had failed me: the hotel restaurant was closed on that Sunday. I thought weekends would be the best time for emptying tourists’ pockets, but I guess not, then. While we were at the little village shop filling up our water bottles, I quickly bought us some ice-cream before hanger got the best of Chef. In the afternoon, we boarded Eivor once more and went straight for a traditional nap at sea. I had started to feel a strange kind of nausea a bit earlier, but managed to get some sleep anyway.
Jurmo: Alpaca Kingdom
If Utö is charming, then the rugged landscapes of Jurmo are positively fascinating, like something straight out of a fairytale. I cannot really even describe what it is that makes the island so special – apart from the free-roaming alpacas, of course. Jurmo is something that has to be experienced first-hand. Unfortunately, we weren’t able to get to know the island as well as I had hoped. Those unexpected variables I mentioned earlier? This is where they came into full effect.
(Disclaimer: If you’re easily grossed out by gory details of bodily functions, I suggest you stop reading right about now.)
As soon as we arrived on Jurmo, the nausea got the best of me. I still managed to keep myself together long enough for us to set up camp again. The wide open Moringharu juts out of the island about a kilometre’s walk from the port of Jurmo, and it’s also the only area where you’re allowed to camp on the island. There are only a handful of lone trees out there, and three of them form a sheltered little nook, just big enough for a tent. So that’s where we set up camp, and then walked back to the port.
Moringharu camping area
Right after my lunch plans for Utö fell through, I had already done a quick google search which informed me of a popular hamburger restaurant on Jurmo. Well, you always learn something new: for some incomprehensible reason, there are actually two islands in Finland that are both called Jurmo. One of them is located at the Archipelago Sea, where we were, and the other one near Åland. Naturally, I had been looking up information on the wrong island of the two. It never even occurred to me that I would have to double-check the exact coordinates. Sure, there is a restaurant on the “Alpaca Jurmo”, as well, but it isn’t one of those walk-in businesses. No, you have to order your meals in advance by phone or email. Oooff, so much for lunch, then. I sent Chef to the port café to get some coffee and pastry before we’d start bickering. Myself, I felt too nauseated to even think about eating. While Chef was enjoying his coffee, I was suddenly struck by a bout of explosive diarrhoea. Well, we’d been eating all kinds of crap as snacks, so it was probably just payback for that… right?
I wasn’t going to let a little stomachache stop us from exploring the island, so Chef and I headed out for a little self-guided walking tour. I had to keep stopping every couple dozen metres, because the cramps were so intense they nearly brought me down to my knees. That’s when I finally started to wonder if maybe the pain derived from something more sinister than your average, run-of-the-mill faucet butt. But hey, at least we got to see some of the best of Jurmo: the 19th century chapel, the old windmill and the super chill alpaca gang.
Jurmo chapel, built in 1846Cutiepies
When we got back to the port and took a quick glance at our camping spot, my blood ran cold. The storm from the previous night was about to come back with a vengeance. The sky darkened in the blink of an eye and the wind was picking up. How would you feel about enjoying a thunderstorm camped under the only trees on a flat piece of land, all the while suffering from debilitating stomach cramps with a 1 km hike to the nearest outhouses? Probably not the greatest idea, right?
Not what you want to see while camping on the flattest island ever
Thankfully, the friendly café owner also has several rental cottages on the other side of the island, and one of them was still available on Sunday. Chef even managed to negotiate the already reasonable price down and got us a nice little “thunder discount”, so there really was no question left about whether or not we should give up on camping for the night. We rushed to the tent to pack up our belongings and hurried back to the café. At that point, the wind was already so strong that it was difficult to move forward while lugging our backpacks with us, and the stomach cramps made it extra difficult for me to stay on my feet. Rain started pouring down right before we made it to shelter and it soaked us to the bone. Below is a short video that Chef shot while we were fighting our way back to the port.
We waited a bit for the heaviest downpour to subside, and then got a ride to the cottage. Our helpful host tried to make small talk during the short drive, but I had to focus all my energy on not throwing up all over the backseat. I probably seemed a bit rude. Sorry.
The cottage was very warm and cozy, and it had its own fireplace and sauna. However, neither one of us got to enjoy the amenities, because by then, Chef too had started to feel a bit weak. The situation soon escalated to the point where Chef was indoors throwing up in a bucket and I was doing the same outside by the bushes. Our bodies completely dried up and drained, we spent the night shaking on our bunk beds. It took me hours to muster up enough energy and willpower to crawl for two metres into the kitchen and pick up our water bottles. We still don’t know if the whole thing was caused by a violent stomach bug or food poisoning. Nevertheless, our romantic couples holiday sure got a memorable climax right there. So, yeah, I really don’t think this whole mess was something I could have reasonably anticipated or prepared for.
On Monday morning, life was beginning to look worth living again. We even managed to eat some breakfast porridge and keep it down. There was still a couple hours left before we would have to leave, so we heated up the sauna and washed off the horrors of the past night. Unfortunately, the waves were too big for swimming, but I could have stared out to the sea forever. One of the bravest alpacas hanging out in the yard even let me pet itself! Jurmo is absolutely breathtaking, and I’m sure we will return there many times in the future – hopefully with a little more success when it comes to health and safety.
Summarized Itinerary and Some Helpful Links
For those of you who don’t want to read 3,500 words on fake island sheriffs and diarrhoea, I’ve made this brief summary of our itinerary. I’ve also listed some of the prices (August 2018) and linked some of the most useful websites to help you plan a similar trip of your own. Perhaps it will save you from the week-long pain of googling that I had to endure.
Archipelago National Park: general information, maps, rules and instructions. Read this very carefully, especially to find out what is and isn’t allowed in the area.
Day 1 (Starting in Turku, Finland)
Turku–Pärnäs, Archipelago bus, buy tickets from the driver, à 13.70€, cash only. The bus runs year-round. To check the timetable, use the Matkahuolto connection search (From: Turku / To: Pärnäinen)
Hamburger meal and drinks, Pärnäs port restaurant, à 15.20€. Their Facebook page has no info in English.
Pärnäs–Nötö, M/S Eivor. The free ferry runs year-round and you don’t need to reserve a spot, just show up on time (at least 10 minutes before departure, preferably earlier). Cars must be left at the parking lot in Pärnäs and cannot be brought on board. The timetable has information in Finnish and Swedish only, but here are some of the most important things to take into account:
Each weekday has its own schedule. The timetable starts with Monday on the left and ends with Sunday on the right.
Yellow highlighting means there is a matching bus connection to take you to and from the Pärnäs port.
x means that the ferry will only stop at that port “if necessary”
y means that if you want to get on or off at that port, you must call Eivor 1.5–0.5 hours before departure. Their phone number is +358 44 5000 503. Don’t text them, they won’t read your messages.
Weather conditions may lead to changes and cancellations.
Beer and cider at the restaurant aboard Eivor, 12€ in total.
Accommodation on Nötö: Backaro Guesthouse, 80€/night/double room + 7€ fee to use the grill shed / 2 people. Only open in the summer season.
We brought our own barbecue supplies from the mainland, as the island shop is closed in the evening.
Day 2
Breakfast at Backaro Guesthouse, included in the price of accommodation.
Nötö sightseeing, e.g. the ringing rock and prehistoric graves. There are signs on the island which point you in the right direction.
Lunch on Nötö: Café Skolan. Fish, drinks and desserts for two, 59.50€ in total. Only open during the summer season.
Dinner from our own supplies (pack a gas cooker or something similar!)
Day 3
Breakfast from our own supplies. Utö handel village shop has limited opening hours year-round and you can replenish your snacks and water supply there.
Accommodation and sightseeing on Jurmo: e.g. Ethels Bastu cottage with its own sauna, 85€/night, sleeps up to 4 people. Available year-round. The same website has a lot of useful info on the island, but unfortunately everything is in Finnish and Swedish only. Email jurmo(at)jurmo.com for cottage reservations.
Alternative accommodation on Jurmo: free camping in Moringharu. Look it up on Google Maps before arriving on the island, or ask someone at the port to point you in the right direction.
Dinner from own supplies (port café offers a selection of fresh food and vegetables etc.), or book a homemade meal in advance from Jurmo Inn.
Day 4
Morning sauna at Ethels Bastu cottage
Coffee and pastry at the port café, à 4€.
Jurmo–Pärnäs, M/S Eivor. Lunch and a juice box at the Eivor restaurant, à 11.50€.
Pärnäs–Turku, Archipelago bus, à 13.70€.
In total, I spent around 350€ on three nights for two people. Amazingly enough, that was also my original budget and I managed to stick to it despite the, uh, unforeseen circumstances. I suppose you could technically do it even cheaper, e.g. by camping every night instead of paying for accommodation. However, as in our case, things don’t always go according to plan and you can never fully predict the island weather. I strongly recommend leaving some slack in your budget to cover for any last minute surprises and catastrophes.
If you made it this far: however did you even manage to read everything?! Let me know in the comments. :)
Loppukesästä havahduin siihen, etten vieläkään tunne Suomen saaristoa juuri lainkaan, vaikka olen tallannut Turun turuja ja toreja jo vuodesta 2012. Otinkin välittömästi käyttöön kaksi kärpästä yhdellä iskulla -taktiikan ja annoin stressikimppu-Kokille synttärilahjaksi kolmen päivän matkan Saaristomeren kansallispuistoon. Kokki ilahtui hermolomasta, ja itse pääsin peesaillen paikkaamaan valtavaa aukkoa sivistyksessäni – molemmat voittivat!
(Varoitus: tämä juttu paisui kuin laiskiainen aamiaisbuffetissa! Parasta ottaa ihan suosiolla rokulipäivä töistä, jos meinaa ehtiä lukemaan koko pötkön kertaistumalta. Jos haluat skipata turhat jorinat, niin tekstin lopusta löytyy tiivistetty matkaohjelma ja joitakin hyödyllisimpiä linkkejä vastaavanlaisen reissun suunnittelun avuksi.)
Ideasta matkaohjelmaksi: tiedonhaun tuskaa
M/S Eivor
Ennen reissua oli selvitettävä käytännön järjestelyt kuljetuksista majoituksiin ja ruokailuihin. Koska kyseessä oli yllätysmatka, jouduin luonnollisesti huolehtimaan kaikesta suunnittelusta yksin. Olin kuvitellut homman hoituvan muutamassa tunnissa, mutta projekti venyikin yli viikon mittaiseksi kärsimysnäytelmäksi. Tietoa kyllä löytyy kohtuullisesti suomeksi och samma på svenska, mutta se on ripoteltu hajalleen ympäri nettiä. Ulkomaalaiset turistit taas eivät hajanaisen ja puutteellisen tiedotuksen perusteella taida olla kovin haluttuja vieraita alkujaankaan.
Vuokramökeille ja -saunoille ei monesti ole mitään 2000-luvun nettivarausjärjestelmiä käytössä, vaan niistä joutuu sopimaan puhelimitse, sähköpostitse tai vasta paikan päällä. Olisin alun perin halunnut viedä Kokin Aspön saarelle, mutta majoittaja ei koskaan vastannut sähköpostiini eikä ilmoittanut puhelinnumeroaan missään. Siispä varasuunnitelmasta toiseen ja siitä kolmanteen. Sallitut telttapaikat ja kauppojen ja mahdollisten ravintoloiden sijainnit, hintatasot ja aukioloajat piti selvittää eri sivustoilta. Rajallinen budjetti, ennakkoon lukkoon lyödyt vapaapäivät ja julkisen liikenteen reitit ja aikataulut oli kaikki sovitettava yhteen. Yllätyksenä tuli, että Pärnäisten ja Utön välillä seilaava yhteysalus M/S Eivor siirtyi harvempikulkuiseen talviaikatauluun jo elokuun toisella viikolla – siis kesken parasta hellekesää miesmuistiin! Lisäksi jouduin kevyesti uhkailemaan Kokin perhettä ja ystäviä, etteivät pirulaiset keksisi samalle viikonlopulle mitään päällekkäisiä synttäri- tai muitakaan suunnitelmia herraseuralaiseni pään menoksi. Kaiken tämän säätämisen jälkeen aloin itsekin olla hermoloman tarpeessa, mutta sainpa lopulta hiottua matkaohjelman ihan viimeisen päälle timanttiseksi. Tai niin kuvittelin, mutta joitakin muuttujia en osannut ottaa ennalta huomioon. Niistä lisää myöhemmin.
Hurmaavaa matkaseuraa M/S Eivorilla
Retkikohteena Saaristomeren kansallispuisto taitaa sopia parhaiten hieman varakkaammalle kansanosalle, eli lähinnä massipäälliköille ja tahnamestareille. (Suurkiitos armaalle pikkuveljelleni tästä erinomaisen käyttökelpoisesta sanastosta!) Monet alueen saarista ja sitä kautta myös telttapaikoista ovat nimittäin saavutettavissa ainoastaan omalla veneellä tai kajakilla. Taksiveneiden tuntitaksoja ei ole ilmoitettu missään avoimesti, minkä perusteella oletan hintojen olevan tähtitieteelliset tavallisen pulliaisen lompakon keskimääräiseen paksuuteen suhteutettuna. Toisaalta suunnittelu helpottuu kummasti, kun ei ole enää kyse siitä, minne mieluiten menisi vaan siitä, minne on realistisesti mahdollisuus päästä. Tällä karsintametodilla kävi pian selväksi, että meidän olisi parasta pysytellä ilmaisen yhteysaluksen reitin varrella. Käytännön syistä valitsinkin matkakohteiksemme Nötön, Utön ja Jurmon saaret.
Nötö: soivan kiven koti
Nötön hiljalleen hämärtyvä kesäilta
Ensimmäisenä lomapäivänä perjantaina meidän oli tarkoitus matkustaa aluksi Saaristobussilla Turusta Pärnäisiin, mutta saimmekin pummittua ystäviltämme autokyydin lauttasatamaan asti. Yhteysaluksen lähtöä odotellessa oli hyvä piipahtaa satamaravintolassa burgerilla ja huurteisilla. En itse ollut vielä siinä vaiheessa nälkäinen, mutta Kokin naamariin on ehdottoman tärkeää mättää murkinaa säännöllisin väliajoin. Onnistuneen pariskuntaloman salaisuus piilee nälkäkiukun välttämisessä.
Parin tunnin merimatka kului aurinkoisissa merkeissä M/S Eivorin kannella toisia huurteisia siemaillen ja nelijalkaista matkaseuraa rapsutellen. Nötön satamassa meitä oli vastassa Majatalo Backaron emännän ystävä, jonka nimeä en tietenkään enää muista. Hän opasti meitä ja muutamaa muuta turistia parin sadan metrin matkalla majatalolle, josta olin varannut meille parihuoneen ensimmäiseksi yöksi. Vuokrasin käyttöömme myös pihan grillituvan, ja Kokkikin pääsi sen verran töihin, että valmisti meille gourmet-illallisen eväiksi varaamistani makkaroista. Illan päätteeksi Kokki halusi vielä pulahdukselle lähes lämpimään mereen, ja onnistui manipuloimaan houkuttelemaan minutkin mukaan jäätymään virkistymään.
Majatalo Backaro
Backaron hurja vahtihurtta
Backaro on yleistunnelmaltaan mukava majapaikka, joka kuitenkin hyötyisi pienistä parannuksista. Maksullisella grillitalolla ei meidän vierailumme aikana ollut riittävästi puhtaita astioita, veitset olivat kokonaan loppu ja maustepurkit tyhjiä, ja myös grillin sytytysmekanismissa oli vikaa, joka olisi varmaankin ammattilaisen korjattavissa. Meille jäi epäselväksi, miten ja milloin emäntään tai kesäapulaiseen saa tarvittaessa yhteyden, jollei heihin satu törmäämään pihalla kulkiessa. Kaikki muu talossa on siistiä, mutta vain öisin käytettävissä olevan sisävessan yhteydessä oleva suihku näyttää suorastaan saastaiselta ja kaipaisi kunnon räjäytystä mahdollisimman tymäkällä puhdistusmyrkyllä. Laatoituksen halkeama on laastaroitu ilmastointiteipillä ja suihkun vesi kertyy pöntön ja käsienpesualtaan edustalle tuhnuiseksi lammikoksi, jota ei turhan kynnyksen vuoksi pysty lastaamaan lattiakaivoon. Lammikosta ei lopulta enää tiedä, onko se peräisin suihkusta vai heikosti tähtäävistä vieraista, eikä siinä sukkasiltaan tepastelu hirveästi houkuta. Ovilukon virkaa toimittaa kahvaan asetettava “varattu”-lappu, jota ei yön pimeydessä kukaan kuitenkaan näe lukea. Kaikki nämä pikkuviat voisi korjata melko helposti ja halvalla, jos vain viitseliäisyyttä riittäisi. Samalla hinta-laatusuhde paranisi huimasti. Nykytilanteessa en välttämättä majoittuisi Backarossa uudelleen, vaikka kokemus olikin kokonaisuutena ihan ok.
Myrskyn silmässä?
Lauantaiaamuna pääsimme valmiiseen aamiaispöytään, joka sisältyi majoituksen hintaan. Heti aamiaisen jälkeen taivas synkkeni aivan yllättäen, ja pian saimmekin ensimmäisen maistiaisen saariston tunnetusti arvaamattomasta säästä. Ihailimme salamointia ja piiskaavaa sadetta yläkerran parvekkeen katoksen alta. Myrsky meni kuitenkin ohi lähes yhtä pikaisesti kuin ilmestyikin, joten ehdimme käydä tutustumassa Nötön luontoon ja nähtävyyksiin ennen Utön suuntaan lähtöä.
Nötön soiva kivi on varmasti yksi saaren suosituimmista houkuttimista. Kyseessä on siis suuri kivi, jonka pinnassa olevia kuoppia hakataan pienemmillä kivillä ja tuloksena on kirkonkellojen sointia muistuttavaa musiikkia. Nappasin ylläolevan videon Youtubesta, koska en jaksanut kuvata omaa musisointiani.
Nötökakku, Café Skolanin lahja maailmalle
Kävimme ihmettelemässä myös metsän siimeksestä löytyviä muinaishautoja ja pelloilla laiduntavaa ylämaan karjaa, kunnes nälkä alkoi taas kutitella kiukkuhermoja. Päätimme Nötön-visiittimme pitkän kaavan lounaaseen paljon kehutussa Café Skolanissa. Oli muuten jokaisen kehun arvoinen kesäkuppila!
Utö: Suomen alkupiste
Saariston etäisyyksiä on maakravun vaikea hahmottaa. Suomen eteläisin asuttu saari Utö sijaitsee neljän ja puolen (!) tunnin merimatkan päässä Pärnäisistä, josta taas kestää vielä puolitoista tuntia päästä autolla Turkuun. Siis vähintään kuusi tuntia matkalla, joka kartasta pikaisesti vilkaistuna ei näytä Turku–Helsinki-väliä kummemmalta. Alan ymmärtää, miksi uusia asukkaita muuttaa saaristoon niin harvakseltaan. Nötöstäkin lähtiessämme matkaa jäi vielä kolmisen tuntia. Se ei meitä kuitenkaan haitannut, sillä aika kului nopeasti Eivorin penkeillä päikkäröiden.
Nötö ei oikein tehnyt minuun vaikutusta, mutta piskuisessa Utössä on sitä jotakin! Kylänraitilla oli kesäisenä lauantai-iltana hurmaavan rento tunnelma, jota epävirallinen kyläpoliisi (sanotaan häntä nyt vaikka KP:ksi) kuitenkin pyrki parhaansa mukaan suitsimaan. Emme olleet ehtineet kuin heittää rinkat selkään ja kävellä parikymmentä metriä satamasta poispäin, kun KP tuli jo meitä vastaan ja aluksi vain varmisti ystävällisesti, että olimme tietoisia saaren ainoan sallitun telttailupaikan sijainnista. Olin toki kärsimysviikon aikana selvittänyt kaikki näinkin oleelliset yksityiskohdat hyvinkin tarkasti, joten huikkasimme kaiken olevan kunnossa. Pääsimme taas etenemään muutaman sata metriä, kunnes kuulimme KP:n puuskuttavan meitä vimmaisesti uudelleen kiinni. Sillä kertaa keskustelun sävy oli aiempaa kärttyisempi.
Hei, hei! Huomasittehan nuo Pidetään saaristo siistinä -huussit? Niin että pidetään saaristo siistinä, sitä se tarkoittaa. Ja varmaan tiesittekin, että nyt on korkea metsäpalovaroitus, ja vaikka juuri onkin satanut, niin minkäänlainen tulenteko ei ole sallittua. Siis ei saa tehdä mitään nuotioita, eikä käyttää mitään keittimiäkään. Selvä juttu?
Ja sama käännettynä selkosuomeksi:
Ettehän nyt perkeleen tuhopolttajat vaan tule tänne meidän puskiimme paskomaan! Omatoiminen ruokailu kielletty, kiikuttakaa rahanne ravintolaan tai painukaa kotiinne siitä!
Näin auki kirjoitettuna tuon ripityksen voisi halutessaan ymmärtää huolestuneen paikallisen hyväntahtoiseksi muistutukseksi, mutta äänensävy ja eleet kertoivat toista tarinaa. Itselleni tuli ainakin sellainen olo, että telttailijana olin automaattisesti hyödytön, epätoivottu idiootti. Omia eväitään mässyttävät retkeilijät eivät taida tuoda saarelle tarpeeksi rahaa, koska hotellimajoitukselle ja ravintoloille ei heillä ole tarvetta. Muuta syytä nihkeilyyn en äkkiseltään keksi. Utön ainoa sallittu telttapaikkahan on pieni ja syrjäinen maapläntti, jolla me ja kourallinen muita jokamiehiä pysyimme kiltisti ja siististi nipussa poissa paikallisten tieltä. Ja retkikeitintähän saa käyttää myös metsäpalovaroituksen aikana. Katsoimme kuitenkin parhaaksi vain nyökytellä kiltisti, jotta KP ei kokisi tarpeelliseksi jäädä hengittämään niskaamme. Retkirauhan saatuamme pistimme leirin pystyyn ja lämmitimme iltaeväät kaasukeittimellä alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Utö on niin pieni, että koko saareen ehti hyvin tutustua lyhyellä iltakävelyllä. Kohti kivikkoista merenrantaa kulkiessamme ohitimme polulla avuliaan turistitädin, joka jäikin tuijottamaan vaellussandaalejani.
Hei, hei sinä! Aika avonaiset nuo sinun kengät. Tiesithän, että täällä on käärmeitä?
Tiesin kyllä, mutta kiitos huolenpidosta. Hieman toki huvitti, että täti itsekin tepasteli kohti käärmeenpesiä aivan yhtä avonaiset ballerinat jaloissaan. No, saaressa saaren tavalla – etpä joudu huolehtimaan omista asioistasi, kun joku hoitaa sen aina puolestasi.
Tästä yksilöstä tulisi pienellä pintaremontilla täydellinen Airbnb-lukaali
Utöstä lähtenyt armeija on jättänyt jälkeensä monia nyt tyhjillään seisovia rakennelmia ja myös muuta kalustoa, kuten tykkejä. Osa entisestä armeijan alueesta on edelleen siviileiltä kiellettyä. Mitä mahdollisuuksia siinä menetetäänkään! Miettikääpä, kuinka mahtavaa olisi saada nämä vanhat bunkkerit ja vartitornit retkeilykäyttöön, vaikkapa autiotupien tapaan.
Yöllä saariston oikukas sää iski jälleen. Kaikki auringonlaskua ympäröinyt kauneus, rauha ja seesteisyys oli vain tyyntä myrskyn edellä. Olimme ulkona hammaspesulla, kun jostain kaukaisuudesta alkoi kuulua matalaa jylinää. Tummia pilviä vyöryi ylitsemme, ja pian ensimmäiset salamat iskivät horisonttiin. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa vähän jo jännitti, kun jättimäiset sadepisarat alkoivat piiskata telttaa ja pauke ja välke lisääntyi entisestään. Mitä jos salamasirkus päätyisi suoraan yläpuolellemme? Ei auttanut kuin ryömiä makuupussiin ja toivoa heräävänsä hengissä huomiseen. Salamat jäivät onneksi merelle, mutta puuskittainen sade yritti yön mittaan repiä ja lävistää telttakangasta vielä moneen kertaan. Uudenkarhea Jack Wolfskin -telttamme selvisi tästä neitsytmatkansa tulikokeesta täysin pistein – pisaraakaan ei päässyt kankaan läpi. Loisto-ostos!
Sunnuntaiaamuna keittelimme rauhassa aamupuurot KP:n kielloista välittämättä, ja sitten lähdimme hellepäivän pulahdukselle. Mitään erityisen helppoa uimapaikkaa ei kivikkoisilta rannoilta tietenkään löydy, mutta majakan takana, aivan armeijan aidatun alueen vieressä on hyvä ja laakea kallionkohta, josta pääsee kahlaamaan riittävän syvälle. Meri tuntui sillä kertaa jo ihan mukavan lämpöiseltä.
Olin suunnitellut, että söisimme vielä Utön merihotellin lounasbuffetissa ennen Jurmoon lähtöä, mutta ravintola oli yllättäen kiinni sunnuntaina. Eikö viikonloppu olekaan parasta aikaa rahastaa turisteja? Ostin kiukkua keränneelle Kokille kyläkauppa Utö handelista jäätelön samalla, kun täytimme siellä vesipullot ja vaihdoimme kylmäkallet uusiin. Kun iltapäivällä hyppäsimme taas Eivorin kyytiin ottamaan perinteisiä meripäikkäreitämme, kropassani alkoi kiertää kummallinen kuvotuksen tunne. Nukahdin siitä huolimatta melko nopeasti ja havahduin vasta Jurmoon saapuessamme.
Jurmo: alpakoiden valtakunta
Jos Utö on hurmaava, niin Jurmon karut maisemat ovat jotain satumaisen kiehtovaa. En oikeastaan osaa edes kuvailla tarkemmin, mikä saaresta tekee niin erityisen – siis vapaina käyskentelevien alpakoiden lisäksi! Jurmo on koettava itse. Jurmoon on ihastuttava itse. Ikävä kyllä emme päässeet kiertelemään saarta yhtä perinpohjaisesti kuin olin alun perin suunnitellut, koska ne aiemmin mainitsemani odottamattomat muuttujat tulivat tässä kohtaa rytinällä peliin.
(Huom! Mikäli yksityiskohtaiset sairauskertomukset ällöttävät, kannattaa lukeminen lopettaa viimeistään tähän.)
Heti saareen saavuttuamme kuvotuksen tunne vei kaiken huomioni, mutta keräsin itseäni sen verran, että saimme teltan pystyyn. Moringharun aukea ja tuulinen uloke sijaitsee kilometrin kävelymatkan päässä Jurmon satamasta ja toimii saaren ainoana sallittuna telttailupaikkana. Koko alueella töröttää vain muutama hassu puu, ja niistä kolme muodostavat suojaisan, juuri teltan mentävän kolon. Pykäsimme leirin siihen ja suuntasimme takaisin satamaan.
Moringharun telttailualue
Heti Utön lounassuunnitelman kariuduttua olin jo tehnyt pikaisen googlehaun, jonka mukaan Jurmosta löytyisi suosittu ravintola. No, aina oppii uutta: jostain käsittämättömästä syystä Suomessa on kaksi Jurmo-nimistä saarta, joista toinen sijaitsee Saaristomerellä ja toinen Ahvenanmaalla. Google oli ravintolahaun kohdalla tietenkin tarjonnut minulle niistä kahdesta sitä väärää. Eipä tullut mieleenkään tarkistaa ravintolasaaren tarkempia koordinaatteja. Alpakka-Jurmostakin löytyy kyllä ravintola, mutta kuka tahansa ei voi vain lompsia sinne sisään, vaan ruoat täytyy tilata puhelimitse etukäteen. Se siitä ruokailusta. Tyrkkäsin Kokin ensi hätään pullakahville satamakahvilaan ennen kuin otsanakki lähtisi kasvamaan liikaa, mutta itse olin liian huonovointinen edes ajattelemaan syömistä. Kokin kahvitellessa jouduinkin yhtäkkiä ryntäämään ripaskalle, ja niissä merkeissä kului monta tovia. Vähän vatsassa kiertää, näitä nyt sattuu… vai mitä?
Kahvilakaupan sisustusta
Urheasti, vatsakrampeista piittaamatta, kävin tekemässä pienen saarikierroksen yhdessä Kokin kanssa. Jouduin pysähtymään ja kyyristymään kaksinkerroin kivusta parinkymmenen metrin välein. Silloin aloin fiksuna tyttönä epäillä, että kyseessä saattoi olla jotain perusripulia pahempaa. Pääsimmepä kuitenkin pikaisesti nauttimaan Jurmon parhaasta annista, johon kuuluvat mm. Jurmon kappeli, tuulimylly ja leppoisa alpakkajengi.
Jurmon kappeli vuodelta 1846Söpöset
Kun palasimme kävelyltä satamaan, vilkaisu kohti leiripaikkaamme nostatti kylmän hien otsalle. Edellisyön ukkospilvet olivat palanneet väijylle. Taivas tummeni pikavauhtia sysimustaksi ja tuuli alkoi navakoitua. Ukkosyö telttailualueen ainoiden puiden alla, vatsakrampeissa kilometrin päässä huusseista… Ei ehkä paras mahdollinen skenaario?
Ei kovin lupaava näky rauhaisaa leiriyötä ajatellen
Onneksi mukava kahvilanpitäjä omistaa useita vuokramökkejä saaren toisella laidalla, ja mökeistä yksi oli vielä sunnuntaina vapaana. Lisäksi Kokki sai vielä neuvoteltua meille “ukkosalennuksen” jo valmiiksi kohtuulliseen mökkivuokraan, joten luovuttaminen telttailun suhteen ei olisi voinut olla enää helpompaa. Kävimme pikavauhtia pakkaamassa teltan kasaan ja kiiruhdimme takaisin kahvilalle. Paluumatka myrskyävään vastatuuleen rinkkojen kanssa teki jo tiukkaa, enkä meinannut pysyä krampeiltani enää jaloillani. Taivas repesi vain hieman ennen kuin ehdimme sisälle kahvilaan, ja kastuimme silmänräpäyksessä läpimäriksi. Alla lyhyt video, jonka Kokki kuvasi vastatuuleen puskiessamme.
Sateen hieman tauottua saimme autokyydin mökille. Vuokraisäntämme yritti matkalla rupatella mukavia, mutta jouduin käyttämään kaiken keskittymiskykyni siihen, etten oksentaisi takapenkille. Vaikutin varmaan aika töykeältä. Anteeksi.
Mökki oli oikein kotoisa, ja siellä oli mm. takka ja oma sauna. Mistään mukavuuksista emme kuitenkaan pystyneet nauttimaan, kun myös Kokkia alkoi pian heikottaa. Tilanne meni lopulta siihen, että Kokki oksenteli sisällä ämpäriin ja minä ulkona kaaressa puskaan. Yön yli tärisimme kuivuneina kahden kerrossängyn alapunkissa. Jouduin keräämään useamman tunnin ajan energiaa, että jaksoin edes hakea meille juomapullot kahden metrin päästä keittiöstä. En vieläkään tiedä, oliko kyseessä ärhäkkä vatsatautitartunta vai vakava ruokamyrkytys, mutta romanttinen synttärimatka sai joka tapauksessa ikimuistoisen loppuhuipennuksen. Ihan tällaista en tosiaan osannut ennakoida.
Maanantaiaamuna elämä näytti jo valoisammalta. Saimme molemmat syötyä aamupuuron ja jopa pidettyä sen alhaalla. Saunankin lämmitimme, mutta aallot olivat liian hurjia uimiseen. Meren kuohuntaa olisi voinut katsella mökkipihan penkiltä loputtomiin, ja saunastakin oli ikkuna merelle. Pääsin lopuksi vielä silittelemään alpakoista rohkeinta. Tässäpä kerrassaan upea paikka, jonne palaamme varmasti vielä monta kertaa uudelleen – toivottavasti jatkossa hieman paremmalla menestyksellä.
Tiivistetty matkaohjelma ja hyödyllisiä linkkejä
Kokosin tähän loppuun vielä tiivistetyn matkaohjelman, joitakin hintoja (8/2018) ja hyödyllisimpiä linkkejä, joiden avulla pääsee helposti suunnittelemaan samankaltaista reissua. Jospa joku muu vaikka säästyisi siltä viikon mittaiselta suunnittelupiinalta.
Kiertelyä ja yöpyminen Jurmossa: Esim. Ethels Bastu, 85 €/yö, max. 4 hlö. Avoinna ympäri vuoden. Samalta sivustolta löytyy myös paljon muuta tietoa Jurmosta.
Illallinen joko omista eväistä (satamakahvilasta voi ostaa täydennystä) tai ennakkotilauksella Jurmo Inn -kotiruokaravintolasta.
4. päivä
Aamusauna Ethels Bastulla
Aamukahvi ja pulla Jurmon satamakahvilassa, à 4 €.
Jurmo–Pärnäinen, M/S Eivor. Lounas ja mehu Eivorin ravintolassa, à 11,50 €.
Pärnäinen–Turku, Saaristobussi, à 13,70 €.
Loman kokonaishinnaksi tuli n. 350 € / 3 yötä / 2 hlö. Ihme kyllä onnistuin pysymään budjetissani, vaikka ylimääräisiä muuttujia ilmaantuikin vielä reissun päällä. Budjetti tuntui tuolla summalla sopivan joustavalta. Halvemmallakin pääsisi (ainakin teoriassa) mm. vaihtamalla maksulliset majoitukset telttaöihin, mutta kuten tässä huomasimme, kaikki ei aina mene aivan suunnitellusti. Kannattaa jättää vähän löysää rahaa viime hetken katastrofien varalle.
Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi kiva kuulla kommenteissa, miten ihmeessä onnistuit siinä! :)
Montenegro is a dream for a budget-minded traveller: so far, accommodation, transportation and food in the country is so inexpensive it’s practically free. Depending on the price level of your home country, a backpacking holiday in Montenegro might actually end up saving you money – at least if you take into account how much you would normally spend back home while enjoying the summer. This blog post is a summary of my two-week holiday to Montenegro and Croatia. I’ve included both an itinerary as well as a breakdown of my travel budget. I hope it can be of some use to others planning a similar holiday to the Balkans.
Thunder in Podgorica
THE BUDGET
All in all, my two-week holiday ended up costing less than 850€. All the prices are from June 2018, and the total includes everything:
Travel within Finland: Turku – Helsinki-Vantaa airport – Turku: 19€
Accommodation: 12 days in Montenegro 205€, 2 days in Dubrovnik 82€, 287€ in total
Transportation in the destination (train+bus): 61€
Restaurants: 12 days in Montenegro 97€, 2 days in Dubrovnik 48€, 145€ in total
Shopping (groceries+snacks): 78€
Entrance fees and tickets: 33€
My 14-day holiday was divided into two parts: 12 days in Montenegro and two days on the Croatian side in Dubrovnik. Dubrovnik is significantly more expensive than Montenegro: those two days in Dubrovnik ended up costing me around 190€, whereas 415€ carried me through all the 12 days in Montenegro. Therefore, excluding the flights and the travel costs within Finland, my average daily budget was as follows:
Montenegro: 35€ per day, of which
accommodation 17€
food (restaurants+groceries) 14€
transportation 2,65€
other 1,35€
Dubrovnik: 95€ per day, of which
accommodation 41€
food (restaurants+snacks) 27€
transportation 12€
other 15€
These figures may be helpful when you’re trying to create an approximate budget for your own holiday. If you like to drink, party and eat out three times a day, you should at least double or triple the restaurant budget. I prepared snacks and meals for myself quite often. I usually don’t drink a lot of alcohol, either, which obviously saved me a nice chunk of money here. (I know, I know, what kind of a Finn admits to not drinking?!) In Montenegro, I usually ate out once a day, and in Dubrovnik, twice a day. When it comes to accommodation, note that I was travelling alone. Outside of hostels, I had to pay the full room price by myself, whereas people travelling in groups of two or three would have been able to split the costs. So, if you’re travelling with a friend or two, you might be able to drive the accommodation costs even lower than they already are in my examples.
Friendly farm animals on a morning walk near the flashy Porto Montenegro
ITINERARY
My strongest recommendations go to all the activities and destinations marked here with an asterisk. By clicking the links, you can read more on my experiences of each place. I’ve also included some of the most relevant costs where applicable.
Day 0: Arriving in Podgorica. Accommodation: bed in a dorm, Hostel Q Podgorica (13€).
Day 2: City tour in Podgorica. (Better alternative: visiting Biogradska Gora National Park by train, if weather allows.) Accommodation: bed in a dorm, Hostel Q Podgorica (13€).
Bobotov Kuk, Durmitor National Park
Day 3:Arriving in Durmitor. Bus ride Podgorica-Žabljak (6€, student price). Wine and decent food at the Hotel Soa restaurant (15€). Accommodation: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€). Note: the room sleeps up to three people.
Day 4: Hiking, Planinica Fail Trail. 3-day entrance ticket to Durmitor National Park (6€). Overpriced pizza at Zlatni Papagaj (8€). Accommodation: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).
*Day 5: Summiting Bobotov Kuk! Dinner at restaurant Podgora (8€). Accommodation: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).
*Day 6: Crno jezero. Delicious pizza at the pizzeria next to the post office (4.60€). Accommodation: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).
*Day 7: Arriving in Petrovac, chilling on the three beaches. Bus ride Žabljak-Podgorica (6+1€, student price), train ride Podgorica-Sutomore (2€), bus ride Sutomore-Petrovac (2€). Lunch at the Hotel Admiral terrace (18€). Accommodation: apartment with sea view, Apartments and Rooms Vjera (43.50€). Note: the apartment sleeps up to three people.
Day 9: Arriving in Kotor, day trip to Perast. Lunch at Konoba Akustik (19€). Bus ride Petrovac-Kotor (3€), hitchhiking Kotor-Perast, bus ride Perast-Kotor (1€). Accommodation: bed in a dorm, Hostel Pupa (15€).
*Day 10: Kotor Fortress and Old Town. Excellent lunch at BBQ Tanjga (7€). Accommodation: bed in a dorm, Hostel Pupa (15€).
Day 11: Tivat and Porto Montenegro. Bus ride Kotor-Tivat (2.50€). Dinner at Ponta Veranda (12.50€). Accommodation: apartment with sea view, Rosic Apartments (7€. The real price was 79€, but I spent a Hotels.com rewards night on this.)
*Day 13: Dubrovnik sunrise, City Walls walking tour (7€, student price). Breakfast menu at Dubravka 1836 (11€). Picnic and swimming on the island of Lokrum (20€). Sunset walk in the Velika & Mala Petka forest park. Dinner at my favourite snack corner, Ten11 (12€). Accommodation: bed in a dorm, Old Town Hostel (41€).
Day 14: Return flight to Finland. Bus ride to Dubrovnik airport (5.50€).
Golden sunset at Velika & Mala Petka forest park
HOLIDAY HIGHLIGHTS – Don’t miss these!
Virpazar: Lake Skadar National Park
Durmitor National Park: Bobotov Kuk and the Black Lake
Petrovac: the three beaches, walk to abandoned hotel on Perazic Do beach
Kotor: fortress and old town, grilled food at BBQ Tanjga
Montenegro on todellinen unelmakohde budjettimatkailijalle: majoitus, liikkuminen ja ruokailu on maassa vielä toistaiseksi niin halpaa, että se on lähes ilmaista. Nurinkurista onkin, että reppu selässä lomailusta saattaa parhaassa tapauksessa jopa jäädä taloudellisesti voitolle, jos vertaa kahden viikon lomakustannuksia niihin kuluihin, jotka helposti kertyisivät samassa ajassa kesäisessä koto-Suomessa möllötellessä. Tähän postaukseen olen koonnut tiivistetysti kahden viikon matkaohjelman ja yksityiskohtaisen lomabudjetin, jotka toivottavasti hyödyttävät myös muita Balkanin-omatoimimatkaa suunnittelevia.
Ukkosta ilmassa Podgoricassa
BUDJETTI
Kokonaisuudessaan kahden viikon lomaani kului alle 850€. Hinnat ovat kesäkuulta 2018, ja summa sisältää kaiken:
14 lomapäivästä vietin 12 Montenegrossa ja loput kaksi Kroatian puolella Dubrovnikissa. Dubrovnikin hintataso on huomattavasti korkeampi kuin Montenegron: kaksi päivää Dubrovnikissa rokotti lompakkoani yhteensä n. 190€, kun taas Montenegrossa 415€ riitti jopa 12 päivään. Kun lentoja ja Suomen sisäisiä matkoja ei oteta huomioon, keskimääräinen päiväbudjetti jakautuikin seuraavasti:
Montenegro: 35€/päivä, josta
majoitus 17€
ruokailu (ravintolat+ruokaostokset) 14€
liikkuminen 2,65€
muut 1,35€
Dubrovnik: 95€/päivä, josta
majoitus 41€
ruokailu (ravintolat+välipalaostokset) 27€
liikkuminen 12€
muut 15€
Näitä lukuja voi soveltaa tarvittavaa kokonaisbudjettia arvioidessa. Mikäli tykkää juhlia, juoda ja syödä päivän kaikki ateriat ulkona, ravintoloiden osuus kannattaa vähintään tuplata tai triplata. Itse kokkasin ja valmistin eväitä melko ahkeraan. En useimmiten juurikaan juo alkoholia, mikä nytkin säästi hyvän tukun rahaa. Montenegrossa kävin ravintoloissa useimmiten kerran päivässä, Dubrovnikissa kahdesti päivässä. Majoituksen osalta kannattaa ottaa huomioon, että matkustin yksin – hostellien ulkopuolella maksoin siis yhdestä huoneesta saman summan, jonka yhdessä matkustavat maksaisivat puoliksi. Mikäli ottaa kaverin mukaan reissuun, majoituksesta saattaa päästä jopa näitä laskelmia halvemmalla.
Maatilan eläimet aamukävelyllä Porto Montenegron luksussataman tuntumassa
MATKAOHJELMA
Tähdellä merkittyä ohjelmaa suosittelen erityisen lämpimästi. Linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan matkakertomukseni eri kohteista. Olennaisimpia majoitus- yms. kuluja on myös merkitty kunkin päivän kohdalle erikseen.
3. päivä: saapuminen Durmitorin kansallispuiston tuntumaan. Bussimatka Podgorica-Žabljak (6€, opiskelijahinta). Viiniä ja mukiinmenevää ruokaa hotelli Soan ravintolassa (15€). Majoitus: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€). Huom! Huoneeseen mahtuisi kolme henkeä, joten halvimmillaan majoitus maksaisi alle 3,50€ per nenu.
11. päivä: Tivat ja Porto Montenegro. Bussimatka Kotor-Tivat (2,50€). Illallinen ravintola Ponta Verandassa (12,50€). Majoitus: kolmen hengen huoneisto merinäköalalla, Rosic Apartments (7€. Oikea hinta 79€, käytin tähän hotels.comin palkintoyön).
*13. päivä: turistikierros vanhassa kaupungissa auringonnousun aikaan. Kävelykierros vanhan kaupungin muureilla (7€, opiskelijahinta). Aamupalamenu Dubravka 1836 -ravintolassa (11€). Piknikretki ja uintia Lokrumin saarella (20€). Auringonlaskun ihailua Velika & Mala Petka -puistossa, iltapala suosikkigrillilläni Ten11 (12€). Majoitus: vuode makuusalissa, Old Town Hostel (41€).
14. päivä: paluu Suomeen. Bussimatka Dubrovnikin lentokentälle (5,50€).
Kultainen auringonlasku Dubrovnikin Velika & Mala Petka -puiston kukkulalla
REISSUN KOHOKOHDAT – älä missaa näitä!
Virpazar: Skadar-järven kansallispuisto
Durmitorin kansallispuisto: Bobotov Kuk ja Crno jezero
Petrovac: kolme uimarantaa, kävelyretki Perazic Do -rannan hylätylle hotellille
Kotor: vanha kaupunki ja linnoitus, grilli BBQ Tanjga
Dubrovnik: kävelykierros vanhan kaupungin muureilla, ravintolat Barba (mustekalaburgeri), Ten11 (Cape PrimaDona 1805 -tortilla) ja Dubravka 1836 (herkullinen, kohtuuhintainen aamupalamenu)
Koko suomenkielisen matkakertomuksen pääsee lukemaan tägillä Montenegro18FI
