SlovinIt19: Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto

October 21, 2019 SanniLeave a comment

Tervetuloa Bohinjiin!

Kolmas reissupäivä alkoi tuttuun ja turvalliseen Bled-tyyliin raikkaan piiskaavalla rae- ja vesisateella. Taivas toki aukesi juuri silloin, kun odottelimme bussia seuraavaan kohteeseemme Bohinj-järvelle. Mikäpä sen mukavampaa kuin matkustaa vettä valuvana – onneksi matka kesti alle tunnin. Valehtelisin jos väittäisin, ettemme jättäneet jälkeemme epäilyttävän nihkeitä bussin penkkejä. Sori vaan seuraaville matkalaisille!

Bohinj

Sobe Ćuskić, Ribčev Laz

Bohinjissa viihdyimme neljä yötä Sobe Ćuskić -majatalossa Ribčev Lazin kylässä. Talon herttainen emäntä ei puhunut englantia muutamaa sanaa enempää, mutta kaikki hoitui silti ongelmitta. Ylimmän kerroksen huone oli siisti, valoisa ja tilava. Meillä oli myös oma parveke vuoristonäkymin ja vapaa pääsy yhteiskeittiöön. Majatalon sijaintikin oli oikein näppärä: aivan bussipysäkin vieressä, n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Bohinjin ytimestä (eli kaupoilta ja järveltä). Kahden hengen huone maksoi 50 €/yö, ja oli hinta-laatusuhteeltaan mielestäni täysi kymppi.

Bledin tietävät “kaikki” ja turistimäärä on sen mukainen, kun taas Bohinjiin eivät yhtä monet ainakaan vielä eksy. Bledin bussiasemalla tapaamamme jenkkituristikin oli kovin ihmeissään siitä, miten viitsimme Bledin jälkeen enää lähteä katsomaan “toista järveä”. Oma mokansa, sillä Bohinj ei tosiaan ole mikä tahansa tusinajärvi. Oikeastaan voisin väittää, että Triglavin kansallispuiston reunalla sijaitseva Bohinj on käytännössä suurempi, edullisempi ja rauhallisempi versio Bledistä. Luonnonrauhaa, vuoristomaisemia ja loputtomia vaellusmahdollisuuksia arvostavalle Bohinj on täydellinen kohde. Järvellä on myös hyvät purjelautailu-, riippuliito- ja melontamahdollisuudet.

Johannes Kastajan kirkko, Ribčev Laz

Ensi töiksemme hankimme Ribčev Lazin turisti-infosta 27 euron hintaisen Mini Bohinj -paketin, johon sisältyi risteily järvellä, edestakainen lippu Vogelin kaapelihissiin, drinkkilippu Vogelin ravintolaan ja pääsylippu pikkuruiseen Johannes Kastajan kirkkoon, joka lienee Ribčev Lazin tärkein nähtävyys. Laajempiakin paketteja olisi ollut tarjolla, mutta meille tuo mini riitti hyvin.

Juhannusateria / Kramar

Saavuimme Bohinjiin juhannusaaton iltapäivällä. Sloveniassa ei kuitenkaan pääse yötöntä yötä juuri juhlimaan, vaan aurinko laskee yhtä aikaisin kuin Suomessa alkusyksystä. Emme siis ehtineet ennen pimeän tuloa juuri muuta kuin asettua taloksi ja etsiä murkinaa. Sopiva ruokapaikka löytyi aivan järven rannalta lyhyen kävelymatkan päästä kylän keskustasta. Ravintola Kramarin ruoka oli simppeliä mutta maistuvaa perusmättöä. Terassilta järvelle avautuvat maisemat taas olivat voittamattomat – ja sieltä se juhannusfiilis lopulta hiipi. Suosittelen!

Bohinjin sininen hetki

Savican vesiputous

Aamun ikkunanäkymät

Seuraava aamu oli sateinen ja sumuinen, joten pötköttelimme hyvillä mielin huoneessamme pitkälle iltapäivään. Kun aurinko alkoi yllättäen pilkistää pilvien välistä, päätimme pyörähtää Savican vesiputouksella, joka on yksi Bohinjin alueen suosituimmista luontokohteista.

Bohinj-pakettiin kuuluva risteily on siitä kätevä, että meno- ja paluumatkalle saa erilliset liput, jotka voi käyttää myös erikseen. Käytimme siis toisen lipuista menomatkaan Ribčev Lazista järven toiselle puolelle Ukanciin. Vene pysähtyy leirintäalue Camp Zlatorog Bohinjin viereiselle laiturille, josta taas lähtee helppo, noin tunnin mittainen kävelyreitti ylös vesiputoukselle. Parhaaseen sesonkiaikaan heinä-elokuussa Savican porteille pääsee bussilla suoraan, mutta olimme itse liikkeellä hieman liian aikaisin kesäkuussa. Vaihtoehdoiksi jäi vain liftaus tai kävely, ja päätimme hikoilla.

Savica

Reipas asenne kostautui saman tien: selvisi, että porttien jälkeen on vielä kiivettävä reilut 550 porrasta suuntaansa päästäkseen näköetäisyydelle vesiputouksesta. Perillä ei enää harmittanut, koska onhan se aina hienompaa nähdä matkakohteen suosituimmat postikorttimaisemat omin silmin eikä vain lähimarketin korttitelineestä. Paluumatkalla jouduimme kulkemaan samaa tylsähköä kävelyreittiä pitkin alas Ukanciin, josta onneksi vielä illalla kulki paikallisbusseja takaisin Ribčev Laziin.

Vogelin vaellusreittejä

Orlove Glaven tuolihissi

Talvisin Vogel-vuoren ympäristö toimii hiihtokeskuksena, ja kesäisin hisseillä pääsee helposti yli puolentoista kilometrin korkeuksiin ihailemaan upeita vuoristomaisemia. Viidentenä lomapäivänä käytimmekin Bohinj-paketin edestakaiset Vogel-hissiliput. Samalla lipulla pääsi myös Orlove Glaven tuolihissiin, joka vei meidät vielä ylemmäs vaellusreittien äärelle.

Taukomaisemaa……ja sielunmaisemaa
Pelästynyt kaveri polun varreltaInnostunut kaveri vuoren huipulta (Šija 1880 m)

Koska iltapäivän vuoristosääennuste näytti surkeahkolta, päätimme tehdä vain lyhyen lenkin ja huiputtaa jonkun Orlove Glaven hissin yläasemaa lähimpänä olevista nyppylöistä. Valinta osui Šijaan, jonne pääsee könyämään helppoa mutta jyrkkää reittiä pitkin alle parissa tunnissa taukoineen. Hyvällä säällä samaa reittiä pitkin voisi jatkaa mm. Vogelille asti, mutta jo tämän lyhyenkin kävelyn varrelta oli mahtavat panoraamat Slovenian Julisille Alpeille.

Reippaan lenkinpoikasen päätteeksi oli kiva vielä kilistellä viinilasillisilla Vogelin yläaseman ravintolan terassilla ja tiirailla samalla kauas alas järvelle. Vinkkinä muille drinkkilippujen käyttäjille: viini on tuolla halvempaa kuin virvoitusjuomat, joten Bohinj-paketin liput kannattaa käyttää kolaan ja maksaa nuo puolentoista euron alkoholiannokset omasta pussista. Kannattaa myös käydä moikkaamassa kaikenkarvaisia kavereita, jotka asustelevat aitauksissaan aivan näköalapaikan vieressä.

Bongattu pullea päikkäripossu nimeltä Pigi

Tälle kiikulle, näihin maisemiin pääsee suoraan Vogelin hissiltä. Sopii laiskemmillekin!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Triglavin kansallispuistossa
Onnellinen vuoristolaiskiainen elementissään

Kuudentena reissupäivänä päästiin vihdoin asiaan, eli kunnon päivävaellukselle kansallispuistoon! Aamulla huristelimme paikallisbussilla naapurikylä Stara Fužinaan, josta lähti jyrkkä metsäpolku 1085 metrin korkeuteen Vogarin näköalapaikalle. Nousua tuli siis heti alkuun puolisen kilometriä – kohtuullisen tehokas alkulämmittely.

IMG_20190624_113403

Alkuperäisenä suunnitelmanamme oli ylhäälle päästyämme lähteä vielä viiden tunnin ympyräreitille Vogar–Pršivec–Planina Viševnik–Planina Jezero–Vogar, mutta Planina Jezeron ja Vogarin välinen pätkä oli harmittavasti suljettu myrskytuhojen vuoksi. B-suunnitelmaksi muodostui laakson reunaa seuraileva, yhdensuuntainen reitti Vogar–Pršivec–Planina Viševnik–Crno Jezero–Slap Savica, eli päätepysäkkinä toimisi jo edellisenä päivänä nähty Savican vesiputous. Pelissä oli paljon, sillä tämä oli Reddsin ensimmäinen “oikea” vuoristovaellus, enkä missään nimessä halunnut tuottaa reissureiskalle pettymystä.

IMG_20190624_130157 Pršivec (1761 m)
Paras päikkäripaikka

Reittivalinta tuntui tässä vaiheessa hyvältä, ja korkeanpaikankammoinen Redds selvisi sinnikkyydellään hienosti myös muutamista jännittävistä, kevyttä kiipeilyä vaativista kohdista. Reittimme korkeimmalta pisteeltä Pršiveciltä avautui huikea 360 asteen panoraama ympäröiviin vuorijonoihin ja alas laaksoon, ja siellä oli hyvä pitää kunnon lepo- ja evästauko ennen pitkää laskeutumista.

Bregarjevo zavetišče

Pysähdyimme matkalla Bregarjevo zavetiščen tuvalle, jossa voi yöpymisen lisäksi nauttia kylmiä juomia ja emännän kokkaamaa mättöruokaa. Pullo limua maksoi kolme euroa, ja makkara-annos olisi maksanut kympin – hyvinkin kohtuullisia hintoja, kun ottaa huomioon, ettei paikalle pääse kuin omin lihasvoimin. Tätä taukopaikkaa varten kannattaa varata hieman käteistä mukaan!

Takaisin metsään

IMG_20190624_151435

Viimeinen etappi ennen Savicaa oli häikäisevän turkoosi Čzrno jezero -vuorijärvi (“musta järvi”). Mikähän siinä on, että nämä kirkkaan turkoosit järvet nimetään aina mustiksi järviksi, sijaitsivat ne sitten missä päin maailmaa tahansa? Heti tuli mieleen ainakin samanniminen lätäkkö viime vuoden reissultani Montenegroon. No, joka tapauksessa olimme olleet liikkeellä jo ainakin kahdeksan tuntia, ja järven kylmässä vedessä oli ihana huljutella turvonneita varpaita ennen viimeistä puristusta Savicalle. Täydellinen sää, täydelliset maisemat – Reddsin ensimatka vuoristohullujen maailmaan oli sujunut lähes epäilyttävän hyvin.

Epäilyksille oli aihetta, koska sittenhän se epäonni iskikin, vain 20 minuuttia ennen Savican parkkipaikkaa. Laskeutuminen Savicalle tapahtuu todella jyrkkää siksak-polkua pitkin, ja eräs onneton tunari yläpuolellamme onnistui kompastuessaan lähettämään alas muutaman massiivisen murikan, jotka pudotessaan kimpoilivat kallioseinämästä ja mäjähtivät suoraan Reddsin otsaan. Verta valui kuin slasher-leffoissa konsanaan, ja pääsinkin ensimmäistä kertaa ikinä tositoimiin ensiapupakkauksen kanssa.

Saimme vuodon tyrehdytettyä, mutta loppumatkan laskeutumisesta ei meinannut tulla enää mitään, kun reidet tärisivät holtittomasti adrenaliinista. Kysyimme Savican ravintolasta, josko joku voisi soittaa meille taksin lähimpään terveyskeskukseen. Takseja ei kuulemma ollut lähimaillakaan, joten eräs ystävällinen työntekijä antoi meille kyydin päivystykseen, joka oli 35 kilometrin päässä Bohinjska Bistricassa. Reddsiä paikanneen hoitajan mukaan samana päivänä, samassa paikassa ja samasta syystä oli loukkaantunut joku toinenkin. Mikäli siis harkitset lähteväsi Savican ja Čzrno jezeron väliselle reitille, kypärä ei ole lainkaan liioiteltu lisävaruste.

Aloittelijan tuuria oli, että välikohtauksesta selvittiin säikähdyksellä, perhoslaastarilla ja golfpallon kokoisella mustelmalla. Tulipa samalla tutustuttua myös Slovenian terveydenhuoltoon, jossa ei ollut valittamista. Redds ei kuitenkaan oikein innostunut ennätysmustelmakuvan julkaisusta, joten tässä sen tilalle valittuja otoksia matkalla bongaamistamme alppikukista, olkaa hyvät!

Hintoja (kesäkuu 2019): Bohinj

Bussilippu Bled–Bohinj: 3,60 €
Majoitus, B&B Sobe Ćuskić: 50 €/2 hh/yö
Mini Bohinj Package: 27 €
Pääsylippu Savican vesiputoukselle: 3 €/aikuinen, 2,50 €/opiskelija
Paikallisbussiliput järven ympäristön kylien välillä: 1,30–1,80 €
Illallinen ravintola Kramarissa (sis. pääruoka, juoma ja jälkiruoka): 17,50 €

+Vinkki: Bledin ja Bohnjin alueen bussien aikataulut ja hinnat löytyvät osoitteesta arriva.si

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI

SlovinIt19: Lake Bled and Vintgar Gorge

September 18, 2019September 18, 2019 Sanni3 Comments

Once again, the first half of this year has been a bit of a blur for me, but that’s just how it goes with the rat race, I suppose. At least I got to go on a few short holidays this summer! Ever since I first started (this admittedly intermittent) blogging, I’ve spent my midsummer alone in the mountains. This year, however, my friend Redds made a delightful special guest appearance. I planned us a little tour of Slovenia and northern Italy with the goal of maintaining a nice balance between the cities, the mountains and the sea – in other words, a bunch of mini vacations in one low-budget package.

Bled

The first stop of our grand SlovinIt tour was Lake Bled, best known for its clear, turquoise waters and its tiny church island. Bled is easy to reach from Ljubljana, as buses run regularly, and accommodation-wise there’s plenty to choose from, as long as you book early.

Castle Hostel: views from dorm and roof terrace

Mainly for budget reasons, we picked a hostel for the first two nights. Castle Hostel is located smack dab in the middle of Bled, a short stroll from the lake. The roof terrace features excellent views over the town, and they even arrange free morning yoga classes there. Our four-bed dorm shared the same view, which seemed great at first but turned out to be not-so-great after all. With no air-con it was really hot in the room at night, but it was also nearly impossible to keep the terrace-facing window open since the party people would smoke and make noise right in front of it until the wee hours. Decent accommodation for a couple of nights, just don’t forget to bring your earplugs and inhalator.

Lake view from the Bled Castle

Bled is one of the most popular tourist traps in Slovenia, and no wonder why: the astonishingly turquoise lake with its crystal-clear waters is surrounded by mountains and castles that could be straight out of a Disney film. The lake keeps changing colours depending on the viewing angle and weather conditions. And those changing weather conditions seem to be able to pack all four seasons into a single day! Out of the two days we spent in Bled, both included sunshine, cloudy but dry weather, drizzle, thunderstorms and hailstones the size of a tennis ball. A storm can rise seemingly out of nowhere and soak you to the bone in a matter of minutes while the hailstones gently hammer your muscles, and the next minute the sun comes back out and there’s no trace of dark clouds anywhere. In this sense, Bled reminds me of Iceland – it is said in both places that if you don’t like the weather, wait for five minutes and check again. Unfortunately, that works both ways.

Better remember to bring an umbrella…

…or face the consequences! This only took five minutes.

My favourite thing about Bled is the trail circling the entire lake, with a plenty of nice wild swimming spots and opportunities to admire the lush vegetation and chubby duck families along the way. My least favourite thing must be the ceaseless echo of church bells from early morning until late evening – the locals have found a way to squeeze a few extra bucks out of tourists by offering them a chance to ring the “famous wishing bells” of the island church and people positively flock to do it. Oh well, as long as business is booming, right?

When it comes to food, I can definitely recommend paying a visit (or two) to the reasonably-priced bakery Slaščičárna Zima, where you can easily sample the local delicacies. Make sure to taste the cream slice! And, even though it might seem silly to travel to Slovenia just to order a pizza, the popular Pizzeria Rustika is also worth queueing for – even going as far as making a table reservation might be wise with this one. These two joints won’t disappoint!

Cake break at Slaščičárna Zima. The hot chocolate was as thick as pudding, 5/5 from me!

The obligatory sights of course include Bled Castle. Built high up on a hill, you’ll get a nice, quick workout climbing there on foot. The castle overlooks the entire lake and the surrounding mountains, and the views from the courtyard are magnificent.

Vintgar Gorge

Bled is a great base for all kinds of tours and day trips, but if you’ve only got time for one activity (like we did), go for the Vintgar Gorge! It is one of the finest sites of natural beauty I’ve ever stumbled upon and my pictures don’t do it any justice. The start of the 1,6-kilometre walking tour is about 4 km from Bled, and can be easily reached by bike or on foot if you’re not fond of busy tour buses. By walking or biking, you’ll also be able to make an early start before the biggest tourist hordes arrive.

Country scenery along the way from Bled to Vintgar

As I recall, Redds and I made it to the ticket window at around ten in the morning, and the number of visitors was still at a reasonable level then. The entrance fee includes a return trip from the starting point to the Šum waterfalls and back. As you’ll be walking in the gorge on narrow boardwalks and gravel paths, with people simultaneously going in both directions and stopping along the way for pictures, foot traffic gets easily stuck in various bottlenecks. Therefore, it’s best to go as early as possible in order to spare your nerves. By noon it’ll be too late, already.

Another benefit to an early start is the chance to see the morning mist quietly hanging above the river, making the atmosphere a bit more eerie and mystical. As the day warms up, the mist slowly disappears and the crowds appear. So be early if you’d like to enjoy this sight in (relative) peace and quiet! Reserve at least two to three hours for the whole thing.

Prices (June 2019): Bled and Vintgar Gorge

Bus from Ljubljana airport to city centre: 4,10€ pp
Return bus ticket Ljubljana–Bled_Ljubljana: 11,34€ pp
Castle Hostel: 19€/bed/night + tourist tax 3,13€/person/night
Vintgar Gorge entrance fee : 6€/student, 10€/adult
Bled Castle entrance fee: 7€/student, 11€/adult
Stentor BarFly, lunch by Lake Bled: 14,30€ (meal + drink)
Slaščičárna Zima: one piece of salty and sweet pastry each + hot chocolate: 9,55€
Rustika, pizza + drink: 14 €
Public Bar & Vegan Kitchen Bled, soup lunch + smoothie: 9,50 €

To read all my posts on this trip in English, use the tag SlovinIt19EN.

SlovinIt19: Bled-järvi ja Vintgarin rotko

September 18, 2019 SanniLeave a comment

Koko vuosi on taas hujahtanut ohi oravanpyörässä, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi kesään mahtui töiden ja muiden velvollisuuksien lisäksi myös muutama lyhyt lomareissu. Olen perinteisesti lähtenyt juhannukseksi yksin vuoristoon, mutta tänä vuonna sooloilu vaihtui ystäväni Reddsin erinomaisen viihdyttävään matkaseuraan. Olin suunnitellut meille omatoimisen kiertomatkan Sloveniaan ja Pohjois-Italiaan pyrkimyksenäni sisällyttää reissuun sopivassa suhteessa vuoria, kaupunkeja ja rantalöhöilyä – eli monta teemalomaa yhdessä pienen budjetin paketissa.

Bled

SlovinIt-kiertueemme ensimmäinen etappi oli Bled, joka tunnetaan samannimisestä, satumaisen kirkasvetisestä järvestä ja sen keskellä tönöttävästä kirkkosaaresta. Blediin on helppo päästä Ljubljanasta säännöllisesti liikennöivillä busseilla ja majoituksessakin riittää valikoimaa, kunhan sen varaa ajoissa.

Castle Hostel: näkymä huoneesta ja kattoterassilta

Meidän valintamme ensimmäiselle kahdelle yölle oli (lähinnä budjettisyistä) hostelli. Castle Hostel sijaitsee Bledin ytimessä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä järveltä. Hostellin kattoterassilta on hienot näkymät yli kylän kattojen, ja siellä järjestetään myös ilmaisia aamujoogatunteja. Neljän hengen makuusalista oli sama näkymä, mikä ei lopulta ollutkaan pelkästään hyvä asia. Öisin huoneessa oli tappavan kuuma, mutta terassille aukeavaa ikkunaa oli hankala pitää auki hostellin bileporukan tupakoidessa ja metelöidessä sen edessä pikkutunneille asti. Ihan kelpo majoitus muutamaksi yöksi, mutta kannattaa muistaa korvatulpat ja astmapiippu.

Järvinäkymä Bledin linnalta

Bled on Slovenian suosituimpia turistirysiä, eikä ihme: häkellyttävän turkoosi järvi ja sitä ympäröivät vuoret, kirkot ja linnat voisivat olla suoraan Disney-leffasta. Järvi muuttaa jatkuvasti väriään eri näkövinkkeleistä ja sääolosuhteista riippuen. Ja niitä sääolosuhteita muuten mahtuu yhteen päivään koko vuoden edestä! Vietimme Bledissä kaksi päivää, joista molempiin mahtui auringonpaistetta, pilvipoutaa, tihkusadetta, ukkosta ja tennispallon kokoisia rakeita. Myrsky saattaa nousta yllättäen ja kastella surkeat ulkoilijat (esim. meidät) muutamassa minuutissa läpimäriksi samalla, kun rakeet moukaroivat huolellisesti lihaksia, ja sitten seuraavana hetkenä paistaa taas aurinko eikä tummista pilvistä ole tietoakaan. Bledin sääolosuhteet muistuttavatkin kovasti Islantia – jos sää vaikuttaa huonolta, odota viisi minuuttia ja katso ulos uudestaan. Toki sama toiseen suuntaan.

Toivottavasti muistit sateenvarjon…

Yst. terv. nimim. “5 minuuttia ulkona”

Bledin parasta antia on järven ympäri kiertävä kävelyreitti, jonka varrelta pääsee viilentävälle pulahdukselle lähes mistä kohtaa tahansa. Samalla voi ihmetellä rehevää kasvillisuutta ja tarmokkaasti ympäriinsä polskivia pullasorsaperheitä. Ei-niin-parasta antia taas on taukoamaton kirkonkellojen kilkatus aamusta iltaan – paikalliset markkinamiehet ovat keksineet tarjota turisteille mahdollisuutta soittaa saarikirkon “toivomuksia toteuttavia” kelloja, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin, ja häly on sen mukainen. No, pääasia että bisnes pyörii.

Bledin ruokapaikoista mainitsemisen arvoinen on ainakin kohtuuhintainen konditoriakahvila Slaščičárna Zima, jonne kannattaa ehdottomasti poiketa testaamaan paikallisia erikoisherkkuja useammankin kerran. Vaikka tuntuisi hölmöltä tilata Sloveniassa pitsaa, myös huippusuosittuun pizzeria Rustikaan kannattaa jaksaa jonottaa – tai mieluiten varata pöytä. Näissä ei tarjoilla mitään tusinatavaraa!

Kakkupaussi Slaščičárna Zimassa. Kaakaokin oli paksua kuin vanukas, 5/5!

Pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu myös korkealle kukkulalle rakennettu Bledin linna, jonne kiivetessä saa mukavasti hien pintaan. Linnan pihalta näkee hienosti koko järven ja sitä ympäröivät vuoret. Ei tämäkään tönö tosin Turun linnalle pärjää, mutta mikäpä pärjäisi.

Vintgarin rotko

Bledistä käsin pääsee helposti ties minkälaisille turistikierroksille ja mäkiautoradoille, mutta ehdoton ykkönen on visiitti Vintgarin rotkolle (Vintgar Gorge). Jos et tee mitään muuta retkeä, niin tee edes tämä! Vintgar on yksi hienoimpia luonnonnähtävyyksiä, joihin olen elämässäni eksynyt. 1,6-kilometrisen turistireitin alkupisteeseen on Bledistä noin 4 kilometriä. Tuo matka taittuu helposti myös kävellen tai pyörällä, mikäli täyteen ahdettu bussi ei houkuttele. Kävellen voi myös lähteä liikkeelle aikaisin ennen pahinta tungosta.

Maisemaa Bledin ja Vintgarin väliltä

Olimme Reddsin kanssa lippuluukulla muistaakseni aamukymmenen aikoihin, ja silloin turistimäärä oli vielä siedettävällä tasolla. Rotkossa kuljetaan pääosin kallioseinään rakennettuja, kapeahkoja puisia kävelyteitä ja siltoja pitkin. Samalla lipulla pääsee Šumin vesiputouksille asti ja samaa reittiä takaisin. Kun ihmisiä kulkee yhtäaikaisesti molempiin suuntiin ja monet heistä pysähtelevät vielä jonottamaan parhaisiin kuvauspaikkoihin, voi joissain kohdissa tulla ahdasta. Omia hermoja säästääkseen kannattaa siis lähteä liikkeelle niin aikaisin kuin vain mitenkään mahdollista. Puoleltapäivin on jo myöhäistä.

Aikainen startti kannattaa myös siksi, että kanjonin pohjalla kohisevan Radovna-joen yllä saattaa vielä leijua mystinen aamu-usva, joka nostaa tunnelman maagiselle tasolle. Päivän lämmetessä usva hälvenee ja väkijoukko alkaa muistuttaa jonossa kulkevaa ja toisiinsa törmäilevää karjalaumaa. Ole siis ajoissa! Koko piipahdukseen kannattaa varata pari kolme tuntia aikaa.

Vietimme Bledissä kaksi päivää, missä ajassa ehti jo kiertää järven ympäri useampaan kertaan, testata ruokapaikkoja ja vilkuilla useimmat pakolliset nähtävyydet läpi. Paikka on upea ja ehdottomasti näkemisen arvoinen ainakin kerran elämässä, mutta itse en viipyisi siellä yhtään tuon pidempään. Kaksi yötä riitti mainiosti.

Hintoja (kesäkuu 2019): Bled ja Vintgarin rotko

Bussi Ljubljanan lentokentältä keskustaan 4,10 €/hlö
Edestakainen bussilippu Ljubljana–Bled–Ljubljana 11,34 €/hlö
Castle Hostel 19 €/sänky/yö + turistivero 3,13 €/hlö/yö
Vintgarin rotkon pääsymaksu 6 €/opiskelija, 10 €/aikuinen
Bledin linnan pääsymaksu 7 €/opiskelija, 11 €/aikuinen
Stentor BarFly, lounas Bled-järven rannalla 14,30 € (ruoka ja juoma)
Slaščičárna Zima, kakkukahvit 9,55 € (suolainen ja makea leivos + kaakao)
Rustika, pitsa ja juoma 14 €
Public Bar & Vegan Kitchen Bled, keittolounas ja smoothie 9,50 €

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI

Miami Mini Vacation, Days 4 and 5: Sunset Celebration in Key West

January 1, 2019 SanniLeave a comment

On the fourth day, the end of our mini vacation was rapidly approaching. Our official programme for the day consisted of seven full hours of shopping at the Sawgrass Mills outlet. However, I am really bad at buying anything, and the mere thought of changing rooms and their bright lights makes me sweat. I’ve also gotten quite used to travelling alone, so the first three intensive days of travelling in a group (no matter how nice the group) had started to wear down my introverted brain. Although I’m sure that chasing after discounts in a jungle of designer products would have been a culturally rewarding dive in the deep of capitalism, at this point I decided to separate myself from the rest of the group and headed out to Key West by myself.

I had reserved my bus transfer from Miami to Key West a couple days earlier through Travel to Key West, and early on Monday morning, the bus picked me up in front of our hotel precisely as and when promised. My one-way trip cost 35 dollars, nearly as much as the 39-dollar day trip would have been. However, I didn’t want to return on the same day, since the drive is nearly four hours one-way. The day trip only allows for six hours to tour the destination, and the return bus leaves too early to see the famous Key West sunset. And I really, really wanted to see that sunset.

So, I booked a bed in a shared room at NYAH Key West, which turned out to be an excellent decision. Even though 55 dollars for a dorm bed seemed like legalised robbery at first, considering the general Key West price level, I actually got a lot of bang for my buck. The official check-in time would have been 4 pm, but they let me in my room as soon as I arrived around noon. The flirty receptionist’s only concern appeared to be whether I was trying to use my older sister’s passport – and that’s how to get hefty tips! :)

The room was clean and tidy and it had its own bathroom and access to a spacious balcony. Each bed had its own night light, a small shelf, and a couple of USB charging ports, as well as a regular power outlet. In addition, every guest got a big locker that worked with the same key card that was used to access the rooms. There were a lot of small, practical things like that to make life easier for everyone. The hotel consists of several maze-like wooden houses surrounding a cosy and secluded pool area shaded by tall palm trees. There are four pools: a heated and an unheated pool, a hot tub and a jacuzzi. Though I’m not entirely sure of the difference between the last two, it didn’t stop me from enjoying the warm soak to relax my sore muscles. Not Your Average Hotel, indeed! This one gets my sincerest recommendations.

The architecture of the wooden houses in Key West has a delightfully Caribbean vibe to it. I spent the first two to three hours just walking around the sleepy neighbourhoods, admiring their cheerful colours and kooky details, of which my absolute favourite was the scheming, mail-munching frog (see picture above). I only stopped for some quick takeaway Cuban lunch from Sandy’s Café, now known as Fernandy’s Café. My recommendations to that one, as well!

Key West is so compact that it’s easy to get almost anywhere on foot. There’s also the free Duval Loop Bus which tours the most important tourist traps seven days a week. Myself, I’d rather walk than travel by bus, but I’ll just leave that little tip here for anyone else heading to the island. Whatever you do, don’t fall victim to the 35-dollar hop on, hop off tour that they try to peddle at every street corner. It really isn’t necessary.

In November, there were still a lot of Halloween decorations left up here and there. And I’m not talking about any old fake spiderwebs thrown around willy-nilly. No, I’m talking about the “more is more” type of extravaganzas that only true Americans seem to master. I captured the most artistic display in the picture above: at first, I thought the dude on the rocking chair on the porch was the owner himself, but upon a closer look, I realised it was a nightmarish clown keeping company to a couple of full-sized horse skeletons. Loved it!

It came as a surprise to me that Key West isn’t really much of a beach destination. The public beaches downtown, including the Southernmost Beach in the Continental USA, sure look fine from a certain angle but are tiny and overcrowded in reality. It may even be possible to get stung by Portuguese man-of-wars in the water, yikes. Smathers Beach, which is near the airport, is surely big and gorgeous, but the highway runs parallel to it and you can hear the cars on the beach. In my opinion, anyone looking for a full-on beach holiday would be better off picking another Key or sticking to Miami Beach.

Don’t travel to Key West for the beaches, travel there for the unique and laid back atmosphere. One of the island’s unique features is that chickens seem to have full rights there. Chickens and roosters roam free everywhere from traffic intersections to playgrounds, and you get to experience a cacophony of crowing every morning. Other must-see tourist traps include Mile 0, the starting and finishing point of the Florida Keys Highway, the old Flagler Station and the home of Ernest Hemingway, which I didn’t have time to visit.

One tourist trap reigns supreme: in Key West, they celebrate the sunset every day (every single day)! Every evening, Mallory Square fills up with artists, acrobats, fire eaters, musicians, and of course tourists. I almost missed the entire spectacle because I couldn’t tear myself away from the warm embrace of the NYAH jacuzzi, so I had to run like the wind to make it to the square in time. There were hundreds of people at the square just staring at the sun slowly falling into the horizon. The very last rays of light inspired a wild round of applause in the crowd before everyone wandered off in different directions. I loved it! I only wish I could have stayed longer.

After the sunset, I grabbed a cup of key lime ice tea to go and slowly wandered back to the hotel. The room had been empty when I first arrived and I had already gotten a bit excited about getting a private room for the price of a dorm, but by the time I got back, every bunk had filled up. I didn’t really mind, since it also meant that a nice French girl (whose name I cannot remember) joined me for dinner. I cannot remember the name of the seafood restaurant we picked, either, but it was next to Flagler station, the food was good and the service incredibly slow. They also asked to see my ID, which is always a nice bonus! I wouldn’t have dared to go back home to Chef if I hadn’t sampled the local specialties, conch fritters and key lime pie, both of which were absolutely delicious. I didn’t even order a main, just an appetiser and dessert, and still couldn’t finish everything. These portion sizes truly boggle my mind.

On Tuesday morning, I literally woke up at cock-crow, packed up what little belongings I had brought with me and started walking toward the Key West airport, where my Greyhound back to Miami would leave from. I decided to walk because the local bus didn’t run that early, because I don’t like taxis, and because walking allowed me to enjoy one last sunrise. And the sweet, sweet crowing of roosters, of course.

Greyhound arrived in Miami slightly ahead of schedule. From the airport bus station, I caught the Metrobus back to South Beach and took one last dip in the ocean, trying to soak up the sun and the waves, and all the colours, sounds and smells to get me through the dark winter awaiting back in Finland. Finally, I picked up my luggage and rejoined the rest of the group at the hotel, and then Carlos gave us a ride back to the airport. Farewell to Miami, though I hope we meet again!

To read all my Miami trip posts in English, use the tag Miami18EN!

Miniloma Miamissa, 4. ja 5. päivä: auringonlaskun juhlaa Key Westissä

January 1, 2019 SanniLeave a comment

Neljäntenä päivänä miniloma lähestyi uhkaavasti loppuaan: paluulento oli varattu jo viidennen päivän illalle. Maanantain virallisessa ohjelmassa oli seitsemän tuntia shoppailua Sawgrass Millsin outlet-ostoskeskuksessa. Itse olen kuitenkin harvinaisen huono ostamaan mitään ja pelkkä ajatus sovituskoppien kirkkaista valoista nostaa tuskanhien pintaan. Olen myös viime vuosina tottunut reissaamaan pääasiassa yksin, ja kolmen päivän tiiviin yhdessäolon jälkeen seuramatkailu alkoi – mukavasta porukasta huolimatta – jo hieman verottaa introvertin päänuppia. Vaikka tarjousten metsästys merkkituotteiden viidakossa olisi varmasti ollut kulttuurillisesti antoisa sukellus kapitalismin kirkkaimpaan ytimeen, tässä kohtaa irrottauduin laumasta ja karkasin yksin Key Westiin.

Olin varannut bussikuljetuksen Miamista Key Westiin muutamaa päivää etukäteen Travel to Key Westin kautta, ja aikaisin maanantaiaamuna bussi poimi minut kyytiinsä hotellin edestä jämptisti sovittuun aikaan. Yhdensuuntainen matka maksoi 35 dollaria, eli lähes yhtä paljon kuin 39 dollarin päiväretki. En kuitenkaan halunnut palata samana päivänä takaisin, koska Florida Keys -saaria yhdistävä tie on hidaskulkuinen ja pelkästään yhdensuuntaiseen matkaan kuluu jo nelisen tuntia. Perilläoloaikaa olisi jäänyt vain kuusi tuntia, ja paluubussi olisi lähtenyt niin aikaisin, etten olisi ehtinyt näkemään Key Westin kuuluisaa auringonlaskua.

Yövyin siis NYAH Key Westissä neljän hengen jaetussa huoneessa, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Vaikka 55 dollaria hostellipunkasta tuntui etukäteen lähes ryöstöltä, Key Westin hintatasoon suhteutettuna sain rahoilleni reilusti vastinetta. Virallinen sisäänkirjoittautumisaika olisi ollut vasta neljältä, mutta pääsin huoneeseen heti saavuttuani paikalle puoliltapäivin. Flirtti vastaanottovirkailija oli kovin huolissaan ainoastaan siitä, mahdoinko kenties käyttää luvatta isosiskoni passia – näin sitä tippiä ropisee! :)

Huone oli siisti, siinä oli oma kylpyhuone ja kulku tilavalle parvekkeelle. Jokaiselle punkalle oli varattu oma yövalo, hylly pikkutavaroille ja tavallisen pistorasian lisäksi kaksi näppärää USB-latauspaikkaa. Lisäksi jokainen yöpyjä sai käyttöönsä ison kaapin, joka toimi samalla avainkortilla kuin huoneeseen kulku. Pieniä, käytännöllisiä, elämää helpottavia asioita. Hotelli koostuu useasta sokkeloisesta puurakennuksesta, joiden takana on suojaisa ja viihtyisä, palmujen varjostama allasalue. Altaita on neljä: lämmittämätön ja lämmitetty allas, hot tub ja jacuzzi. En ole täysin perillä kahden viimeisen välisestä erosta, mutta ihan mielellään niissä lojui kipeitä lihaksia rentouttamassa. Not Your Average Hotel, indeed! Suosittelen lämpimästi.

Key Westin puutaloarkkitehtuuri huokuu karibialaisia vaikutteita. Ensimmäiset pari kolme tuntia kulutinkin kierrellen jalan rauhallisia naapurustoja ja ihaillen talojen iloisia värejä ja hassuja yksityiskohtia, joista ehdoton suosikkini oli juonikkaan oloinen, postia ahnehtiva sammakko (ks. kuva yllä). Kävelyn lomassa pysähdyin vain sen verran, että sain napattua lounaaksi kuubalaista pikaruokaa Sandy’s Café -ravintolan luukulta. Ravintolan nimi on nyt tosin ehtinyt jo vaihtua Fernandy’s Café -muotoon, mutta menu näyttää edelleen samalta. Suosittelen tätäkin!

Key West on niin pieni, että kävellen on helppo kulkea lähes mihin tahansa. Keskustassa kulkee myös ilmainen bussi, Duval Loop Bus, joka kiertää tärkeimmät turistikohteet. Itsehän en mitään busseja malttanut odotella, mutta tämä olkoon vinkkinä muille saarelle suuntaaville – ei missään nimessä kannata ainakaan haksahtaa siihen 35 dollarin hintaiseen hop on, hop off -kiertoajeluun, jota kaupitellaan joka kulmassa kovin ahkeraan.

Marraskuussa halloween-koristeita näkyi edelleen monessa paikassa, ja nyt ei muuten puhuta mistään Tiimarin (R.I.P.) tusinatavarasta eikä väsähtäneistä hämähäkinseiteistä vaan ehdasta more is more -tykityksestä, joka taitaa kulkea tosijenkeillä verenperintönä. Taiteellisimman asetelman ikuistin ylläolevaan kuvaan: luulin ensin, että terassin kiikkustuolissa rötkötti talon isäntä itse, mutta tarkemmin vilkaistuani hahmo paljastuikin painajaismaiseksi pelleksi, joka piti seuraa valtaville luurankohevosille.

Yllätyin siitä, että Key West ei oikeastaan ole kummoinenkaan rantakohde. Keskustan yleiset rannat, mukaan lukien Manner-USA:n eteläisin ranta, näyttävät toki oikeasta, tarkkaan rajatusta kuvakulmasta kivoilta mutta ovat todellisuudessa pieniä ja ylikansoitettuja. Lisäksi vedessä saattaa joutua varomaan portugalinsotalaivoja. Lentokentän läheisyydessä sijaitseva Smathers Beach on kyllä pitkä ja upea, mutta aivan sen vieressä kulkee autotie, jolta melu kantautuu rannalle asti. Rantalomaa haikailevan on mielestäni paras harkita jotakin muuta Florida Keys -saarta tai jäädä suosiolla Miami Beachille.

Key Westiin ei kannatakaan lähteä rantojen vaan rennon ja omaleimaisen tunnelman perässä. Saaren erikoisuuksiin lukeutuvat kaduilla vapaasti käyskentelevät kukot ja kanat, joilla tuntuu olevan täydet oikeudet siinä missä ihmisilläkin. Niitä näkee kaikkialla liikennevaloista leikkipuistoihin, ja aamuisin pääsee nauttimaan todellisesta kiekaisujen kakofoniasta. Muita erikoisuuksia ovat mm. Florida Keys -maisemareitin alku- ja loppupiste Mile 0, vanha juna-asema Flagler Station ja Ernest Hemingwayn kotitalo, jossa en tosin itse ehtinyt piipahtaa.

Yksi turistihoukutin on kuitenkin kirkkaasti ylitse muiden: Key Westissä juhlitaan joka ilta (siis joka ainoa ilta) auringonlaskua! Mallory Square täyttyy iltaisin taiteilijoista, akrobaateista, tulennielijöistä, muusikoista, torikauppiaista ja tietenkin turisteista jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Itselleni meinasi tulla hieman kiire, kun en olisi millään malttanut jättää NYAHin pehmeästi kroppaa kiehuttavaa poreallasta, mutta ehdin puolijuoksua paikalle juuri ennen suuren spektaakkelin huipentumaa. Aukiolla oli satapäin ihmisiä tuijottamassa horisonttiin valuvaa aurinkoa. Viimeiset valonsäteet kirvoittivat yleisöltä raikuvat aplodit ja hurraahuudot, jonka jälkeen massat hajautuivat hiljakseen eri suuntiin. Hippien touhua, mutta mahtavaa sellaista! Olisinpa voinut viipyä pidempään.

Auringon laskettua ostin torikojusta mukillisen key lime -jääteetä ja maleksin maisemareittiä pitkin takaisin hotellille. Päivällä saapuessani huone oli ollut tyhjä ja ehdin jo innostua yksityishuoneesta hostellihintaan, mutta illalla loputkin pedit olivat täyttyneet. Se ei lopulta haitannut lainkaan, sillä sitä kautta sain ravintolaan illallisseuraa mukavasta ranskalaistytöstä, jonka nimeä en toki enää muista. Valitsimme Flaglerin aseman viereisen kalaravintolan, jonka nimeä en sitäkään muista, mutta jossa oli hyvä ruoka ja harvinaisen hidas palvelu. Ja jossa minultakin kolmekymppiseltä kysyttiin paperit, ihanaa! En olisi kehdannut palata Kokin luo takaisin Suomeen maistamatta paikallisia herkkuja: conch frittersit ovat jonkinlaisia uppopaistettuja kotiloita ja key lime pie rikollisen herkullista limepiirakkaa. Tilasin vain alkupalan ja jälkiruoan, mutten silti jaksanut syödä kaikkea. Näitä annoskokoja ei vain voi käsittää.

Tiistaiaamuna heräsin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, pakkasin vähät tavarani reppuun ja lähdin kävellen kohti Key Westin lentokenttää, josta Greyhoundin bussi starttasi kohti Miamia. Harvakseen kulkevalla paikallisbussilla en olisi ehtinyt kentälle ajoissa, taksilla en halunnut kulkea, ja kävellen pääsin nauttimaan vielä viimeisestä auringonnoususta. Ja tietenkin siitä kukonlaulusta.

Neljän tunnin matkanteon jälkeen Greyhound kurvasi Miamin lentokentän bussiasemalle hieman etuajassa. Asemalta nappasin metrobussin South Beachille, jossa kävin vielä viimeisellä pikapulahduksella ja yritin imeä itseeni kaikki Atlantin värit, aallot ja tuoksut jaksaakseni paremmin Suomessa odottanutta harmaata alkutalvea. Liityin lopulta muun ryhmän seuraan hotellilla, josta haimme säilytyksessä olleet matkalaukut ja lähdimme Carlosin kyydissä takaisin lentokentälle. Haikeat hyvästit Miamille, en pistäisi uusintakierrosta lainkaan pahakseni!

Kaikki tähän reissuun liittyvät suomenkieliset tekstit löydät tägillä Miami18FI!

Miami Mini Vacation, the Third and Best Day: Skyporn, Everglades National Park & Sunset Sailing on Biscayne Bay

December 15, 2018 Sanni1 Comment

Our third vacation day was damn near perfect. I still couldn’t sleep normally (read: enough), but at least my insomnia made it easy to get to the beach in time for sunrise. And what a colourful sunrise it was – goes easily in my top three.

It had been raining heavily all night and storm clouds were still around in the morning. The first sunrays pierced the cloud cover and coloured the sky in bright shades of yellow, orange and pink. I even spotted a full rainbow! It came as no surprise that the treasure at the end of the ‘bow was a bright green lifeguard tower.

In addition to gawking at the sky, I also had a plenty of time to swim before I needed to head back to the hotel for breakfast. At breakfast, they served strawberries and Nutella in tiny jars. If I’m being completely honest, this fine Sunday would have been the best vacation day based on its first couple of hours alone. But there was more to come! After breakfast, Carlos picked us up again and drove us to Everglades National Park.

As most are probably aware, Everglades is absolutely teeming with alligators, but it is also home to a variety of rare species, such as the manatee and the Florida panther. The airboats which are used to tour the area are fast and fun but they also make a deafening noise – earplugs required here! If you cannot spot a wild alligator hiding the rich vegetation, you can participate in an “alligator show” after the boat tour. Even though the name suggests some kind of a circus spectacle where the poor crocodilians must jump through flaming hoops to entertain the tourists, in reality the show is more like a brief summary of interesting alligator facts.

I, for one, learned that alligators don’t actually like the taste of humans and therefore try to avoid snacking on homo sapiens. However, they also have very bad eyesight. So, if you somehow end up falling in the water, don’t stay in an upright position where only your head pokes out above water, as the ‘gators might confuse you for a tastier meal. Instead, float on your back and spread out your limbs – the shape will help signal to the alligators that this piece of meat tastes yucky. Leave a comment below if this tip saved your life – I’ll be waitin’!

After the park tour, we headed out for some good ol’ fashioned BBQ lunch at Shorty’s BBQ. To a European weakling such as myself, the portions seemed humongous and they could have easily fed at least three of me. Add to that the foot-long corn cobs swimming in butter, the ones that they claimed were only appetisers, and I was left completely stuffed. Apparently, you’re not even meant to finish your meal in one sitting but instead make good use of the doggy bag. Maybe it’s just me, but I’d rather go out to eat a smaller meal every day than keep heating up the same leftovers for days on end. Buuut, when in Rome, right? The food was okay, nothing to write home about, but the mouth-watering BBQ sauce made everything delicious.

Before our whole trip, I had been most excited about Everglades, but when Sunday’s final activity came along, it quickly became the clear winner: Caribbean Spirit took us on a two-hour sunset cruise on Biscayne Bay, and it was quite likely the best thing ever! Chilling out on the catamaran net with a glass of bubbly in one hand, surrounded by turquoise waters, feeling the captain’s playlist fill our souls with Caribbean vibes, and all this against the backdrop of the impressive Miami skyline and the setting sun in the horizon: perfection. If you’re in Miami and only have time for one activity, let this be it! Don’t even consider anything else.

To read all my Miami trip posts in English, use the tag Miami18EN!

Miniloma Miamissa, 3. ja paras päivä: Evergladesin kansallispuisto & purjehdusta Biscayne Baylla

December 15, 2018 SanniLeave a comment

Kolmas lomapäivä hipoi jo täydellisyyttä. En vieläkään saanut nukuttua normaalisti (eli riittävästi), mutta unettomuuden ansiosta ehdin jälleen aamulenkille auringonnousua ihmettelemään. Oli muuten sellainen värishow, että menee heittämällä kaikkien näkemieni auringonnousujen top kolmoseen, ellei jopa ykköseksi. Yön aikana oli satanut rankasti ja tummia myrskypilviä seilasi taivaalla vielä aamullakin. Pilviverhon läpi sitkeästi puskeneet auringonsäteet värjäsivät taivaan keltaisen, oranssin ja pinkin sävyillä, ja bongasinpa myrskytaivaalta kokonaisen sateenkaarenkin. En yllättynyt lainkaan, että aarre kaaren päässä oli kirkkaanvihreä rantavahtikoppi.

Liekehtivän taivaan toljottelun lisäksi ehdin lillutella lämpimässä meressä hyvän tovin ennen hotellin aamupalalle suuntaamista. Aamupalalla tarjoiltiin mansikoita ja Nutellaa pienistä annospurkeista. Jos ihan tosissaan puhutaan, niin tämä sunnuntai olisi ollut loman paras päivä jo näiden aamun ensimmäisten tuntien perusteella. Mutta lisää oli luvassa! Heti aamiaisen jälkeen Carlos nappasi meidät taas kyytiinsä ja noin kolmen vartin ajomatkan jälkeen pääsimme innolla odottamalleni visiitille Evergladesin kansallispuistoon.

Evergladesin rämealueen eteläkärjessä sijaitseva Evergladesin kansallispuisto on yksi Unescon maailmanperintökohteista, joka tunnetaan erityisesti alligaattoreistaan. Alueella elää myös useita harvinaisia lintulajeja ja jopa merilehmiä ja floridanpuumia. Rämeellä liikutaan vauhdikkailla, huumaavaa meteliä pitävillä, asiantuntevien oppaiden ohjaamilla airboat-veneillä, joista käsin pääsee tihrustamaan villejä alligaattoreita.

Mikäli luonnonvaraisia yksilöitä ei jostain syystä sattuisi äkkäämään tiheän kasvillisuuden seasta, niin venekierroksen jälkeen pääsee vielä katsomaan lyhyen alligaattorishow’n. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään sirkusesitys, jossa poloisia krokotiilieläimiä käskytettäisiin hyppimään liekehtivien hulahularenkaiden läpi turistien huviksi, vaan pikemminkin koulutustilaisuus, jossa hoitaja sivistää yleisöä alligaattoreiden sielunelämästä.

Opin esimerkiksi sen, että alligaattorit eivät tykkää ihmisen mausta ja pyrkivät siksi välttämään matti- ja maijameikäläisiä välipaloina. Niillä on kuitenkin myös todella huono näkö. Mikäli siis joutuu veden varaan alligaattoreja kuhisevassa maastossa, ei pidä räpiköidä pystypäin niin, että vain pää pilkottaa veden pinnalta, koska silloin likinäköinen matelija saattaa erehtyä luulemaan ihmistä joksikin paremmaksi makupalaksi. Sen sijaan tulee kellua meritähtenä, jotta kropan muoto auttaisi alligaattoria päättelemään, että vedessä lilluu pahanmakuista lihaa. Jään odottamaan ensimmäistä kiitoskommenttia tästä näppärästä hengenpelastusvinkistä.

Kansallispuistokierroksen jälkeen kävimme mättölounaalla Shorty’s BBQ -ravintolassa, jonka sekalaisella sisustuksella taidettiin tavoitella Wanhan Hyvän Ajan saluunan tunnelmaa. Valtavilla yhden hengen grilliliha-annoksilla olisi voinut ruokkia useamman perheen, ja lähes kyynärän mittaisia, voissa uiskennelleita maissintähkiä väitettiin alkupaloiksi. Tarkoitus ei kuulemma olekaan syödä koko annosta yhdeltä istumalta, vaan ottaa loput doggy bagissa mukaan kotiin ja ruokkia itsensä jämillä koko loppuviikko. Eikö kuitenkin olisi mukavampi käydä syömässä uusi normaalikokoinen annos useampana päivänä kuin lämmitellä uudelleen samoja jämäpaloja hamaan ikuisuuteen? No, maassa maan tavalla. Ruoka itsessään oli melko perusmättöä, mutta talon oma grillikastike nosti annoksen näläntappajasarjasta makuelämykseksi.

Olin ollut etukäteen eniten innoissani Evergladesista, mutta sunnuntain loppuhuipennus pyyhkäisi suvereenisti matkaohjelman kärkisijalle: parituntinen purjehdus Biscayne Baylla auringonlaskun aikaan oli hyvin todennäköisesti parasta ikinä! Lepäilyä Caribbean Spirit -katamaraanin verkolla, ympärillä turkoosi meri, kädessä lasillinen kuohuvaa, kaiuttimissa kapteenin karibialaista tunnelmaa henkivä soittolista, taustalla Downtown Miamin siluetti hiljalleen hämärtyvää taivasta vasten – tästä ei puuttunut enää mitään. Jos Miamissa lomaillessaan osallistuu vain yhteen järjestettyyn aktiviteettiin, mitään muita vaihtoehtoja ei tämän lisäksi kannata edes harkita!