Budget Holiday in Montenegro, Part V: Boka Bay / the Bay of Kotor (feat. Professor Massage)

IMG_20180624_121212In the background: Hostel Pupa. Talk about perfect location!

Day 9: Professor Massage Strikes – Hitchhiking from Kotor to Perast

After the relaxing weekend in Petrovac, I packed up my bags again and caught a bus to Kotor. Surrounded by mountains and turquoise waters, the historical old town of Kotor is currently one of the UNESCO World Heritage sites, though its protected status is now threatened by excessive development. Around the bay, there are also several other picturesque towns, of which Perast appears to be the most popular one. So that’s where I needed to go, too.


A road trip around the Bay of Kotor appears to be a very popular choice among travel bloggers, but I wasn’t keen on renting nor driving a car there. Since the end of June is still officially low season in Montenegro, there were few if any buses running on a Sunday. I started to walk along the coast toward Perast, which allowed me to really take in the views and the sights along the way.

IMG_20180624_160448IMG_20180624_144512Decent views for a little Sunday afternoon stroll
IMG_20180624_145330__01The most common “beach” type around the Bay of Kotor: a private concrete platform with stairs leading into the seaIMG_20180624_152426Instead of going to public beaches, it’s also possible to find your own empty stretch of rocky beach – perhaps not ideal for sunbathing, but swimming is definitely possible!

Kotor and Perast have 12 kilometres between them, which would have been a bit too much on foot – especially since there are several parts along the way with no room for light traffic. That’s why, at first, I was delighted when a tiny red car stopped next to me and its driver offered me a ride for the remainder of the way.


The man, who was about my age, spoke very little English, but I thought we had reached a mutual understanding of where we were headed. After all, Perast must be Perast in any language, right? Well, we had only been driving for about a minute before he already changed his mind. From his Montenegrin babble and miming I was able to deduce he wanted to go for a swim with me on the secluded beach nearby. I wasn’t interested and told him I just wanted to get to Perast, please. It didn’t work; he simply stopped the car by the road in the middle of nowhere. Then he introduced himself as Professor Massage – I kid you not. Professor fucking Massage. The next thing I know, his hands were already reaching for my shoulders and below. That was my cue to get the hell out of the car. I started walking away from the car at a brisk pace, and fortunately the “professor” didn’t follow me. Instead, he stayed behind in his car and kept yelling at me through the open window: “No massage? No massage?!” Nope, no thanks. Not now, not ever.

I don’t claim to be an expert at hitchhiking, but I have done it a number of times very successfully. However, this was only the second time I had ever hitched a ride by myself, and it didn’t exactly encourage me to try the same for a third time, anymore. Even though he did scare me, I never felt like being in any major danger. The man was so scrawny I’d like to think I could take down at least three of his kind at once if it ever came to that. It still wasn’t a pleasant experience. I guess I should try to get over my distaste for taxis and give them a try sometime.


Well, Perast was alright when I finally got there. I suppose the tiny scare on the way kind of ruined the mood a bit, as I wasn’t all that interested in touring all the sights anymore. There was at least a clocktower, several churches, narrow streets and paid boat tours – in that sense Perast seemed like some kind of a Mini-Kotor. A nice day trip destination, but I don’t think I’d want to book any accommodation there. I only stayed long enough to walk through the village once and finish eating my snacks. Then I headed to a bus stop hoping for a miracle, and within minutes my faith was rewarded – I had never been so happy to see a tour bus before! It was luxurious to get back to Kotor in a comfortable, timely and safe manner. I ended the day with a long evening swim to wash any professor bacteria off my back.

Day 10: Kotor Fortress and Old Town

On Monday, it was time for some hardcore touristing in the form of climbing up to the Kotor Fortress. Normally, tourists are charged 8€ a pop for the privilege of hauling their own arse up the hill. However, I got this nice money-saving tip from my hostel, which I’d now like to share with others: the entrance fee is only charged to those who start the hike in the old town, but there is another route to get to the fortress for free.

Screen Shot 2018-08-19 at 14.35.36 PM

I was going to embed the Google map here, but it seems to default to the paid route. Instead, here’s a screenshot of my walking instructions: first up the serpentine goat trail marked in blue, then down the stairs marked in gray. When hiking up, you’ll always see the outer wall of the fortress on your right. Eventually, you’ll reach a small abandoned church, and from there a trail marked with red-and-white dots takes you to the fortress. You can enter the fortress by climbing through a window in the wall – and yes, the entrance through the window is still part of an officially marked trail, and using it requires no criminal tendencies.

IMG_20180625_114622I still made this crime against aesthetics – goodbye to chafing! No wonder people so often mistakenly think I’m German.IMG_20180625_115920Added bonus: you’ll meet plenty of goats. It is a goat trail, after all.IMG_20180625_120424Goat trail with the best views over the bay

IMG_20180625_120855Follow the danger!

IMG_20180625_122550Entrance to the abandoned church
IMG_20180625_123753Enter through that window! Note the trail marker on the wall.

A nice chunk of the fortress is marked with signs saying it’s a “high risk zone”, which I assume to mean to enter at your own risk. Few people paid any attention to those signs, though. Even if for some reason you’re not particularly interested in touring the fortress, the views alone are worth the climb.

IMG_20180625_134456Despite the herds of visitors, nature is slowly beginning to claim the area back to itself

In addition to the fortress, the old town of Kotor with its terracotta roofs is also worth a visit. The area is very compact, but it’s still easy to get lost in the maze of narrow cobblestone streets. One of the curiosities of the town is the Cats Museum, which despite its name is not dedicated to the famous musical but countless cat-themed items and artwork. The museum is said to be located in Kotor, because “Kotor” is almost the same thing as “Cattor”… Umm, ok? The locals do seem to be quite fond of cats, of which there are many strolling the streets of the town.


A special shout-out must also be given to a grill called BBQ Tanjga, located near the bus station. It doesn’t exactly seem tempting from the outside, but as we all know, looks can be deceiving. First of all, the owner’s larger-than-life personality is something to cherish in its own right. The concept is also interesting: on the inside, the place kind of looks like a butcher shop, and customers get to pick which slabs of meat they’d like for the staff to grill to perfection. Though there are a couple of tables inside, the best tables can be found in the beautiful and hidden inner yard of the building. Out in the back, they also have a cooler from which customers can get whatever drinks they want, self-service. After eating, people go back inside to pay for their meals and drinks – the trust is strong here, because there’s no staff watching the cooler. It seems to work, though. The portions are huge, the size of a tray, and inexpensive too: I paid a grand total of 7,50€ for a chicken skewer with two fillets, fries, salad and a coke. I can warmly recommend this place to everyone other than vegetarians!

IMG_20180625_171821 IMG_20180625_171807IMG_20180625_164456

Day 11: Tivat and Porto Montenegro, “the Monaco of Montenegro”

Tivat was the wild card of my holiday – I had absolutely no prior knowledge of the place. While planning my holiday and browsing the TripAdvisor message boards, I came across an anonymous comment which briefly mentioned Tivat as an interesting destination. The commenter didn’t elaborate on why it was interesting, and I didn’t really even care. I had saved up one free Hotels.com rewards night which was about to expire this summer. I had no other use for it, so might as well spend it on an apartment with a sea view in Tivat.


On the bus to Tivat, I finally decided to google the town. Its harbour, Porto Montenegro, kept getting compared to Monaco, so I expected to see fancy yachts and all kinds of luxury on top of luxury – not really my scene at all. Oops. Next time, I swear I’ll do my research better. However, my first impression of Tivat came in the form of two goats leisurely strolling past me on the pavement*. Well, that’s not too bad. Nice and down-to-earth, right?

*Yes, unlike in many other parts of Montenegro, there are actual pavements in Tivat! Kudos for that.


Pretty soon it became abundantly clear that even though goats and chickens do freely roam the many parks of the town, the good people of Tivat also have the luxury part down. Wide seaside boulevards, well-maintained palm trees and flower instalments, fountains, fancy boutiques, expensive restaurants and massive yachts as far as the eye can see – that’s what Porto Montenegro is made of. Still, in late June, I could feel the peculiar vibes usually found in abandoned villages, and the harbour area seemed quite unfinished. There were many cranes and fenced-off construction areas all around the place. I’ve actually never even been to Monaco, but I’m still pretty sure Tivat has a long way to go before it can seriously compete in the luxury seaport cup, no matter what all the random bloggers and marketing gurus are claiming. Let’s give it another ten years and see if the scales have tipped yet.

IMG_20180626_152944 IMG_20180626_150246
IMG_20180626_151520 IMG_20180626_152419
IMG_20180626_153629 IMG_20180626_193831

I hadn’t realized I was missing out on the perfect Instagram moment. No self-respecting social media influencer would leave Tivat without posing by the 64-metre infinity pool at the Porto Montenegro yacht club, but my quick googling had failed to inform me of its existence. Fortunately, the number of my followers (love you all!) is still in the double digits, so I don’t have to worry about any kind of influencing whatsoever. This happy oversight also saved me the 50-euro entrance fee. Whew. I spent the evening chilling out on the Ponta beach. The day had been too windy and cloudy for swimming, but I had zero complaints about the sunset.

IMG_20180626_200141 IMG_20180626_202654
IMG_20180626_200757 IMG_20180626_202450

As a brief summary: Kotor is an incredible town everyone should see, and personally I could have easily spent a lot more time there than I already did. In my opinion, the Bay of Kotor is the second most beautiful location in the whole Montenegro, right after the mountains in Durmitor National Park. I could have done without Tivat, since my itinerary was already full before adding it to the list, but it was still OK because my accommodation was free. If I had had to pay nearly a hundred euros of my own money just to go look at rich people things, I probably would have regretted it. Tivat would be a good choice for someone looking for luxury and perfectly composed Instagram photos, but a budget backpacker is probably better off going somewhere else.

Read the rest on my Montenegro tour in English here: Montenegro18EN

Budjettiloma Montenegrossa, osa 5: Kotorinlahti (feat. Professor Massage)

IMG_20180624_121212Taustalla Hostel Pupa, jolla on taatusti paras sijainti kaikista Montenegron hostelleista

9. päivä: Professor Massage iskee – Kotorista liftaten Perastiin

Rentouttavan Petrovacin-viikonlopun jälkeen pakkasin jälleen rinkkani ja siirryin bussilla lomani toiseen pääkohteeseen Kotorinlahdelle. Vuorien ja turkoosin merenlahden ympäröimä Kotorin historiallinen kaupunki linnakkeineen kuuluu toistaiseksi UNESCOn maailmanperintökohteisiin, vaikka sen suojeltu status on nyt vaarassa liiallisen uudisrakentamisen vuoksi. Kotorinlahden ympäri kulkevan tien varrelta löytyy myös lukuisia muita pikkukyliä, joista erityisesti Perast on kerännyt mainetta kauneudellaan. Sinnehän minunkin oli siis päästävä.


Autoretki Kotorinlahden ympäri on matkablogien kestosuosikki, mutta itse en halunnut vuokrata – saati ajaa – autoa. Kesäkuun loppu on Montenegrossa virallisesti vielä hiljaista turistikautta, joten bussejakaan ei sinä sunnuntaipäivänä kulkenut kuin muutamia, enkä millään jaksanut odotella sellaista tulevaksi. Lähdin aluksi kävelemään kohti Perastia ja pääsin samalla katselemaan tienvarren maisemia kaikessa rauhassa.

IMG_20180624_160448IMG_20180624_144512Kohtuulliset sunnuntaikävelymaisematIMG_20180624_145330__01Kotorinlahden yleisin “ranta”tyyppi: yksityinen kivilaituri, josta portaat vievät mereenIMG_20180624_152426Yleisten uimarantojen sijaan voi valita oman pätkän hiljaista rantaviivaa. Levyttämään ei ehkä mahdu, mutta uimaan pääsee hyvin!

Kotorin ja Perastin välinen matka on 12 kilometriä, joka olisi ollut hieman liikaa kokonaan käveltäväksi – varsinkin, kun monesta kohtaa puuttuu järkevä kevyen liikenteen väylä kokonaan. Ilahduinkin siis aluksi, kun pieni punainen auto pysähtyi kohdalleni ja sen kuljettaja tarjosi kyytiä loppumatkalle.IMG_20180624_160737

Kyydin tarjonnut mies oli suunnilleen ikäiseni ja puhui hyvin vähän englantia, mutta kuvittelin meidän päässeen yhteisymmärrykseen päämäärästä. Kai Perast on Perast kaikilla kielillä? En kuitenkaan ehtinyt istua pelkääjän paikalla kuin ehkä minuutin ennen kuin mies jo keksi muuttaa suunnitelmaa ja sain oikeasti pelästyä. Ymmärsin montenegronsekaisesta englannista sen verran, että hän olisi halunnut kanssani uimaan autiorannalle. En innostunut ajatuksesta, vaan sanoin haluavani suoraan Perastiin. Mies kuitenkin pysäytti auton saman tien keskelle ei-mitään ja esitteli itsensä nimellä Professor Massage – ihan tosissaan! Sitten arvoisan rohvessorin kädet hamusivatkin jo hartioilleni ja siitä alaspäin. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua kyydistä. Lähdin kiireellä harppomaan pitkin tienviertä, poispäin autosta. “Professori” ei onneksi seurannut, mutta jäi huutelemaan perääni auton ikkunasta: “No massage? No massage?!” Juu ei kiitos. Ei tänään, ei koskaan.

En väitä olevani mikään liftaamisen ekspertti, mutta jonkin verran sitä on tullut harrastettua pelkästään hyvällä menestyksellä. Tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun olen liftannut yksin, eikä se varsinaisesti rohkaissut kokeilemaan enää kolmatta kertaa. Vaikka tilanne hieman säikäyttikin, niin en kuitenkaan missään vaiheessa kokenut olevani missään suuressa vaarassa. Turhan tuttavalliseksi käynyt mies oli pieni ja hintelä, ja uskoisin saavani vähintään kolme hänenlaistaan nippuun tosipaikan tullen. Ei tuo silti mukava kokemus ollut. Ehkä ne taksitkin olisivat joskus ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.


No, Perast oli ihan OK, kun sinne asti lopulta pääsin. Ehkä tuo säikähdys vähän pilasi fiiliksiä, enkä enää jaksanut kovasti perehtyä kylän nähtävyyksiin. Siellä oli ainakin kellotorni, useampia kirkkoja, kapeita kujia ja maksullisia veneretkiä – Perast vaikuttikin aivan pienois-Kotorilta. Kiva päiväretkikohde, mutta en kyllä viitsisi majoittua siellä. Viivyin vain sen aikaa, että ehdin kävellä kertaalleen kylän läpi ja syödä evääni. Sitten suuntasin toiveikkaana bussipysäkille, ja muutaman minuutin päästä sainkin lottovoiton turistibussin muodossa. Oli luksusta päästä nopeasti, edullisesti ja ennen kaikkea turvallisesti takaisin Kotoriin! Kävin vielä pitkällä iltauinnilla ja huuhdoin samalla professoribakteerit pois hartioiltani.

10. päivä: Kotorin vanha kaupunki ja linnoitus

Maanantaina olikin aika ryhtyä ihan tosissaan turistiksi ja kiivetä ylös Kotorin linnakkeelle. Normaalisti turistia rokotetaan siitä ilosta 8 € pääsymaksulla, johon ei siis sisälly muuta kuin oikeus hikoilla omin lihasvoimin ylös portaita. Sain kuitenkin hostelliltani hyvän säästövinkin, jonka haluan jakaa muillekin: pääsymaksu veloitetaan vain niiltä, jotka aloittavat kiipeämisen vanhasta kaupungista, mutta linnoitukseen pääsee myös toista reittiä täysin ilmaiseksi.

Screen Shot 2018-08-19 at 14.35.36 PM

Olisin upottanut Googlen kartan tähän suoraan, mutta se näyttää oletusarvona vain maksullisen kävelyreitin. Yllä siis kuvakaappaus kävelyohjeistani: ensin sinisellä merkittyä vuohipolkua ylös ja sitten harmaata portaikkoa pitkin alas. Ylös mennessä linnoituksen muuri näkyy koko ajan oikealla puolella. Lopulta tie tulee pienen, hylätyn kirkon kohdalle, jonka vierestä lähtee punavalkoisilla palloilla merkitty polku linnoitukseen. Linnoitukseen pääsee sisään kiipeämällä muurissa olevasta ikkunasta – ja kyllä, ikkunan kautta kulkeva reitti on virallisesti merkitty eikä vaadi kulkijalta minkäänlaisia rikollisia taipumuksia.

IMG_20180625_114622Tein silti tämän rikoksen yleistä estetiikantajua vastaan – hyvästit hiertymille! Turha kait ihmetellä, miksi minua niin usein luullaan saksalaiseksi.
IMG_20180625_115920Vuohipolun bonuksena on tietenkin mahdollisuus tavata kymmeniä vuohia
Mutkitteleva polku ylös ja parhaat maisemat Kotorinlahdelle
IMG_20180625_120855Reippaasti kohti vaaraa!IMG_20180625_122550Hylätyn kirkon etuovi
IMG_20180625_123753Tuosta ikkunasta sisään! Huomaa punavalkoinen reittimerkki muurissa

Suuri osa linnoituksesta on merkitty varoituskyltein, jotka ilmoittavat rakennelman olevan “korkean riskin aluetta”, eli olettaisin siellä käyskentelyn tapahtuvan omalla vastuulla. Harva niistä pelotteluista kuitenkaan näytti piittaavan. Vaikka jostain syystä ei olisi edes kiinnostunut tutustumaan linnoitukseen, kannattaa silti kivuta mäelle jo pelkkien maisemien vuoksi.

IMG_20180625_134456Suurista turistimääristä huolimatta luonto alkaa vallata aluetta takaisin itselleen

Linnoituksen lisäksi Kotorin terrakottakattoinen vanha kaupunki on myös tutustumisen arvoinen. Alue on kompakti, mutta silti siellä onnistuu helposti eksymään kapeiden mukulakivikatujen labyrinttiin. Erikoisuutena mainittakoon Cats Museum, kissamuseo, jonka nimi ei siis viittaa siihen kuuluisaan musikaaliin, vaan sisältä löytyy kaikenlaista kissa-aiheista ihmeteltävää. Museo on kuulemma sijoitettu Kotoriin, koska “kot” on melkein sama asia kuin “cat”. Noinkohan on? Ainakin paikalliset tuntuvat kovasti pitävän kissoista, joita kuljeskelee runsaasti ympäri kaupungin kujia.


Erikoismaininta on annettava myös paikalliselle mättölälle nimeltä BBQ Tanjga. Bussiaseman läheisyydessä sijaitseva grilli ei varsinaisesti houkuttele ulkomuodollaan, mutta kannattaa silti uskaltautua peremmälle. Ensinnäkin, grillin omistaja on kerrassaan valloittava, elämääkin suurempi persoona, joka varmasti piristää kävijän kuin kävijän päivää. Paikan toimintamalliin kuuluu, että asiakas saa itse valita tiskistä haluamansa lihat ja lisukkeet, jotka henkilökunta sitten grillaa täydellisiksi. Sisältä löytyy muutama ruokapöytä, mutta paras paikka aterioinnille on grillin takana sijaitseva suojaisa ja rehevä sisäpiha. Pihalla on myös kylmäkaappi, josta asiakkaat saavat vapaasti hakea itselleen juotavaa. Ruokailun lopuksi käydään sisällä maksamassa ateria ja kaapista noukitut juomat – luotto asiakkaiden rehellisyyteen on tässä kova. Annokset ovat valtavia, tarjottimen kokoisia, eivätkä lainkaan hinnalla pilattuja: itse maksoin kahden fileen kanavartaasta, lisukkeista ja juomasta yhteensä 7,50€. Suosittelen kaikille paitsi kasvissyöjille!

IMG_20180625_171821 IMG_20180625_171807IMG_20180625_164456

11. päivä: Tivat ja Porto Montenegro, “Montenegron Monaco”

Tivat oli reissuni musta hevonen – en etukäteen tiennyt koko paikasta yhtikäs mitään. Lomaa suunnitellessani olin selaillut TripAdvisorin keskustelufoorumia, ja siellä joku nyymi sivulauseessa mainitsi Tivatin olevan hieno vierailukohde. Mitään sen kummempia perusteluja suositukselle ei ollut, enkä niitä oikeastaan edes kaivannut. Minulla oli tallessa yksi Hotels.comin ilmainen palkintoyö, joka uhkasi vanhentua tänä kesänä, enkä keksinyt sille muutakaan käyttöä kuin 80 euron arvoisen huoneiston merinäköalalla Tivatissa. Sinne siis.


Bussissa kohti Tivatia ehdin hieman googlata kohdetta, ja Tivatin satamaa Porto Montenegroa kehuttiin monessa paikassa “Montenegron Monacoksi”. Odotettavissa oli siis ökyjahteja, luksusta, lisää luksusta ja muuta pröystäilyä – ei aivan ominta alaani. Hups. Ensi kerralla selvitän kyllä hieman paremmin mihin oikein olenkaan suuntaamassa. Ensikosketukseni kaupunkiin oli kuitenkin kävelytiellä* vastaan jolkotellut vuohirouva kilinsä kanssa. Mukavan maanläheinen tervetulotoivotus.

*Kyllä, toisin kuin muualla Montenegrossa, Tivatissa on ihan oikeita kävelyteitä! Pisteet siitä.IMG_20180626_153224

Aika pian kävi selväksi, että vaikka vuohia ja kanoja käyskentelee täysin vapaina kaupungin monissa puistoissa, myös ökyilypuoli on siellä vahvasti hallinnassa. Leveää rantabulevardia, hyvin hoidettuja palmuja ja kukkaistutuksia, suihkulähteitä, luksusliikkeitä, tyyriitä ravintoloita ja toinen toistaan hulppeampia jahteja – niistä on Porto Montenegro tehty. Vielä kesäkuun lopulla ilmassa leijui kuitenkin erikoinen autiokylän tunnelma, ja sataman ympäristö vaikutti melko keskeneräiseltä. Rakennusnostureita ja aidattua työmaa-aluetta oli vähän siellä sun täällä. En itse asiassa ole koskaan käynyt Monacossa, mutta voisin silti väittää, ettei Tivatista ainakaan vielä saa sille todellista kilpailijaa, väittivät sekalaiset bloggarit ja markkinointigurut mitä tahansa. Katsellaan uudestaan kymmenen vuoden kuluttua.
IMG_20180626_152944 IMG_20180626_150246
IMG_20180626_151520 IMG_20180626_152419
IMG_20180626_153629 IMG_20180626_193831

Niin paljoa en ehtinyt googlailla, että olisin tajunnut missaavani täydellisen Instagram-kohteen. Kukaan itseään kunnioittava somevaikuttaja ei lähtisi Porto Montenegrosta poseeraamatta ensin pursiseuran 64-metrisen infinity poolin reunalla. Onneksi omilla seuraajamäärilläni ei vielä tarvitse huolehtia minkäänlaisesta vaikuttamisesta, joten ei haittaa, vaikka tuo pakollinen nähtävyys jäikin väliin. Säästinpä samalla sen 50 euron pääsymaksunkin. Huh. Illan vietin Pontan rannalla hengaillen. Päivä oli ollut turhan tuulinen ja pilvinen uimiseen, mutta auringonlaskusta en keksinyt mitään valittamista.
IMG_20180626_200141 IMG_20180626_202654
IMG_20180626_200757 IMG_20180626_202450

Lyhyenä yhteenvetona: Kotorissa kannattaa jokaisen ehdottomasti vierailla, ja olisin itse varmasti viihtynyt siellä pidempäänkin. Mielestäni Kotorinlahti on Montenegron toiseksi kaunein paikka heti Durmitorin kansallispuiston vuoriston jälkeen. Tivat oli ehkä vähän turha lisäys jo valmiiksi tiiviiseen reissuaikatauluuni, mutta siinä se meni sivussa, kun kerran sain majoituksenkin ilmaiseksi. Sitten olisi ehkä kaduttanut, jos olisin joutunut maksamaan lähemmäs satasen majoituksen omalla rahalla. Tivat sopisi varmasti paremmin luksusta ja täydellisesti sommiteltuja somekuvia janoavalle, mutta reppureissaajan kannattaa ehkä suosiolla matkustaa jonnekin muualle.

Loput suomenkieliset tekstit Montenegron-reissustani löydät täältä: Montenegro18FI

Sveti Stefan: The Elitist Island of Montenegro


The tiny island of Sveti Stefan on the coast of the Adriatic Sea is rumoured to be the most photographed location in Montenegro. While planning a trip to the Balkans, it’s nigh impossible to avoid the bajillions of laudatory recommendations naming it as the #1 Must See Holiday Destination for everyone visiting Montenegro. Historical atmosphere, carefully restored 15th century villas, narrow cobblestone streets, high-quality food, turquoise sea and a pink beach – oh my heart-eyed-emoji, how heavenly! And sure enough, it does sound tempting when you put it like that. Often these same people singing the island’s praises conveniently forget to stress the point that it is strictly off limits to the common man. If you haven’t got a black Amex, you have no business on the island.

The luxury hotel chain Aman clutches its five-star tentacles tightly around the whole island and has completely taken it over. Only hotel guests are allowed to stride along the narrow causeway connecting the island to the mainland. Or better yet, few of them actually seemed to strain themselves by walking the distance of a couple dozen metres on their own feet – no, an array of luxury cars with tinted windows did the heavy lifting for them, at least when I was passing by. Rude gatekeepers kept the rabble at bay, ensuring the luxurious air on the luxurious island stays pure for its wealthy patrons.


Many of the Sveti Stefan love notes I’ve seen littering the vast seas of the interwebs all feature this cunning tip: the average joe can game the system by making a table reservation for the hotel restaurant, in which case the guards cannot help but grant entry to the exclusive island. I’m not sure if these protip-sharers are trolling, or if they’re even entirely sane. When the price of a one-night stay at the hotel can be anything between 850 and 6 000+ (yes, six thousand) euros, then what kind of a check might one expect at the restaurant, hmm? And I very much doubt an order of a tall glass of tap water would be tolerated if someone were foolish enough to try and infiltrate the dining crowd of fat cats on the island. Seriously, stop giving this crappy “advice” already.


Onto the “pink beach”. Yes, in certain lighting the tiny pebbles on the beach have a pinkish hue, but a pink beach? Who left the ad agency door open again? There’s a nice, curved stretch of beach facing the island on both sides of the mainland, but only one side is open to the regular folk. And that side is crowded as hell, and also made of sharp pebbles. At this point, it shouldn’t come as a shock that the better, sandy half of the beach is reserved to the hotel guests, though Aman has made some compromises there. For the low, low price of one hundred euros, anyone can redeem a sunbed on the private beach and see how the good life feels for a little while. There is a 1 000 euro fine for anyone caught on the beach without having paid the 100 euro troll toll. Still fascinated by the hospitality of Sveti Stefan?

IMG_20180623_162043A piece of the best of Montenegro reserved for a single family – excellent use of resources!

A common argument for the big shots’ shenanigans is that “it’s free to look” – any old bonehead can ogle the island to their heart’s content, as long as they keep a healthy distance to the better folk. I just wonder why anyone would be interested to loiter behind the gate spying on Mr. and Mrs. Moneybags’ doings. Are people hoping to catch a fallen crumb of the superabundance? Maybe they’re the same people who also keep up with the Kardashians? I just don’t understand.

IMG_20180623_163813Minimum wallet thickness level: must not fit in a pocket

Personally, I was fooled by the numerous Montenegro Top 5 lists and went to see Sveti Stefan because I believed the hype. This bitter rant is the direct result of a wasted half-day. It rattles me how a highly praised historical location and long stretches of beach can be completely closed off from the public. It’s not illegal, though, and who am I to meddle in the Montenegrin politics. Millionaires need their playgrounds too, right?

However, there is one thing I do ask: could we all please stop hyping up Sveti Stefan as the must-see destination for every traveller? In reality, only a select few are welcome there.

For more on my Montenegro trip in English, click here: Montenegro18EN

Sveti Stefan: Montenegron kultapossukerho


Sveti Stefanin piskuinen saari Adrianmeren rannikolla on huhupuheiden mukaan Montenegron kuvatuin kohde. Balkanin-matkaa suunnitellessa onkin lähes mahdoton välttyä niiltä miljoonilta suosituksilta ja hehkutuksilta, jotka ylistävät paikkaa pakolliseksi nähtävyydeksi jokaiselle Montenegron-kävijälle. Historian havinaa kapeilla mukulakivikaduilla, huolella entisöityjä kyläasumuksia, laadukasta ruokaa, turkoosia vettä ja vaaleanpunaista hiekkarantaa, ahh kuinka taivaallista, sydänsydän! Ja kuulostaahan se helkkarin houkuttelevalta, kun sen noin muotoilee. Näppärästi vähemmälle huomiolle näissä ihkutuksissa jää usein se fakta, ettei saarelle ole tavallisella tallaajalla minkäänlaista asiaa.

Luksushotelliketju Aman on vallannut viiden tähden lonkeroineen koko saaren, ja ainoastaan hotellin asiakkaat pääsevät portista sisään ja lipumaan ylväästi pitkin saarta ja manteretta yhdistävää kapeaa maakaistaletta. Tai harva heistäkään taitaa rasittaa itseään kävelemällä tuota muutaman kymmenen metrin etäisyyttä omin jaloin – tummennetuin lasein varustetut ökymaasturit sahasivat ohikulkiessani edestakaisin portin ja saaren väliä. Töykeät portinvartijat huolehtivat siitä, ettei rahvas vahingossakaan pääse saastuttamaan luksussaaren laatuilmaa.


Joissakin Sveti Stefan -rakkaudentunnustuksissa jaellaan sellaista ovelaakin ovelampaa vinkkiä, että tavallinen köyhälistö voisi kiertää normaali-ihmisten pääsykieltoa tekemällä pöytävarauksen hotellin ravintolaan, jolloin pääsy saarelle avautuu kuin taikaiskusta. En tiedä, ovatko näiden vinkkien julkaisijat tosissaan tai edes täysin järjissään. Millainen lasku onkaan tiedossa ravintolassa, jos hotellin yökohtaiset huonehinnat kelluvat jossain 850-6000+ euron haarukassa, mitäpä lottoatte? Enkä usko vesilasillisen aivan riittävän tilaukseksi, mikäli aikoo tuonne illastavien kultapossukerholaisten sekaan soluttautua.


Sitten se “vaaleanpunainen ranta”. Sopivassa valossa rannan pikkukivet toki taittavat hieman pinkkiin, mutta että ihan vaaleanpunainen ranta? Kuka päästi mainostoimiston jonnet irti? Saaren molemmin puolin avautuu kivasti kaartuvaa rantaviivaa, mutta vain toinen puoliskoista on peruspirkkojen ja -penttien ulottuvilla. Ja se on muuten tupaten täynnä se puolisko, eikä bassobaarien muovituoleista vapaata vyöhykettä juuri ole kuin rannan kaukaisimmassa, kivikkoisimmassa nurkassa. Ei varmaankaan tule tässä vaiheessa kenellekään yllätyksenä, että se parempi, hiekkainen rantapuolisko on varattu hotellin vieraille. Sen verran luksusrannalla on kuitenkin tehty myönnytyksiä, että edulliseen sadan euron hintaan kuka tahansa voi lunastaa itselleen oikeuden pötkötellä hetken verran eliitin rantatuoleilla. Tonnin sakko taas räpsähtää niille, jotka yrittävät pulahtaa unelmarannalta uimaan pulittamatta sitä saturaista. Vieläkö Sveti Stefan houkuttelee vieraanvaraisuudellaan?

IMG_20180623_162043Pala parasta Montenegroa vain yhden perheen käytössä

Yksi yleisimmistä Sveti Stefanin ökymeininkiä puolustelevista argumenteista on se, että katsominen on jokaiselle ilmaista: saarta pääsee kuka tahansa tollukka toljottelemaan, kunhan ymmärtää pitää sopivan hajuraon parempaan väkeen. Itseäni vain ihmetyttää, miksi lomalaisia ylipäänsä jaksaa kiinnostaa norkoilla portin takana vakoilemassa rikkaiden touhuja? Elävätkö ihmiset siinä toivossa, että sieltä vahingossa tipahtaisi murunen yltäkylläisyyttä muillekin? Ehkä kyseessä on sama porukka, joka tapittaa Kardashianien metkuja televisiosta? En ymmärrä.

IMG_20180623_163813Lompakon vähimmäispaksuus: ei mahdu taskuun

Kävin itse katsastamassa paikan, koska se löytyy niin monelta Montenegro Top 5 -listalta, ja tämä katkera vuodatus on suoraa seurausta surkeasti hukatusta lomapäivän puolikkaasta. Tuntuu hurjalta, että ylistetty historiallinen kohde ja pitkät pätkät hiekkarantaa voidaan niin täysin sulkea tavalliselta kansalta. Käytäntö on kuitenkin ainakin toistaiseksi laillinen, ja kukapa minä olen sekaantumaan Montenegron politiikkaan. Täytyyhän miljonääreille sallia omat temmellyskenttänsä, vai mitä?

Yhden pyynnön kuitenkin esittäisin: voitaisiinko kaikki yhteisesti jo lopettaa se ylenpalttinen Sveti Stefanin ylistys jokaisen reissuliisan ykköskohteena? Todellisuudessa sinne ovat tervetulleita vain hyvin, hyvin harvat ja valitut.

Muut suomenkieliset jutut Montenegron-matkasta löydät täältä: Montenegro18FI

Budget Holiday in Montenegro, Part IV: Petrovac with a Hint of Bečići and Budva

IMG_20180622_140603Balcony with views to the sea, Apartments & Rooms Vjera, Petrovac

Day 7: The Three Beaches of Petrovac

After my busy, sweaty stint on the mountains, it was time for a change in pace and scenery. I wanted to combine my hiking holiday with a relaxing stay by the sea. I picked Petrovac for that, because the good people of the internet had been saying it’s a beautiful, sleepy town with no nightlife whatsoever – a perfect sloth resort. I needed two separate buses and one train connection to travel Žabljak-Podgorica-Sutomore-Petrovac, but I still made it to my destination early in the afternoon.

There are no hostels in Petrovac, but the cheapest of the mirthless private rooms would have cost less than 20 euros per night. This time, however, I decided to treat myself and paid a whopping 90 euros for a weekend stay at an apartment with its own kitchen and bathroom. The main selling point was the huge balcony overlooking the Adriatic Sea. Such an incredible spot to line-dry my laundry.

IMG_20180622_154018Always good to travel thousands of kilometres just to take pictures of cats

Petrovac was everything I had been hoping for: beaches, tranquility, narrow streets and beautiful views. There was also a good selection of shops, restaurants and random Nutella pancake stands, everything a sloth might need. However, the best part of the town are its three beaches: the town beach, Lučice and Buljarica. I tested all three on my first day there.

IMG_20180622_155007Petrovac town beach: easily accessible with lots of services

IMG_20180622_171902Lučice: tiny beach tucked away in a sheltered cove, a 10-minute walk from downtown. Features a popular, reasonably priced restaurant.

IMG_20180622_173403Buljarica: a four-kilometre stretch of peaceful beach far from everything and everyone

It probably doesn’t come as a surprise that Buljarica was my absolute favourite of the three. In Montenegro, most beaches are run by beach bars, which means you’ll have to pay for a sunbed and a parasol, and listen to the generic bass boosted noise poorly chosen by the DJ. The law requires that the bars always leave a small stretch of beach free for everyone to use, but usually those are so crowded you can hardly see the pebbles from underneath all the laid-out towels. That’s why Buljarica is so great: most of the beach is still in its natural state, and you can easily get your own private spot by walking a little further than others.


It takes around half an hour to walk from the centre of Petrovac to the beginning of Buljarica. On the Petrovac side, there is a small area filled with rentable sunbeds and a couple of bars, but the other side is free from both services and people. When heading out toward the quiet side of the beach, it’s good to note that there’s a small nudist area on the way. I was not aware of that – until, all of a sudden, I found myself staring straight into the depths of the brown eye of a dude happily sticking out his bum for all the world to see. Not quite the views I was after. I kept going for another half a kilometre until I finally found a good, solitary spot to swim and admire the sunset. It was wonderful to spend a whole day doing nothing much in particular.


Day 8: Bečići, Budva, and the abandoned Hotel As by the Perazic Do Beach

I actually spent the first half of the eighth day in Sveti Stefan, but I’ll make a separate post for that next. There’s no way I could reasonably include it here, because there’s no place further removed from a “budget holiday” than that.

Later in the afternoon, I ended up walking through the Bečići and Budva beaches before returning to Petrovac. I’m not even claiming to know anything about these two holiday destinations, but based on my first impressions, I don’t really even care to find out more, either. It seems as though nobody actually lives in Bečići, because the whole beach boulevard was all hotels, hotels, and more hotels. Even though the beach is quite long, it was also extremely crowded and therefore not to my taste at all. I think Bečići is mostly marketed to Russians, because most of the restaurant signs included Russian, or even went as far as being written in Russian only.

IMG_20180623_171940The best of Bečići: a house swallowed by flowers

Budva didn’t impress me any more than Bečići: Coca-Cola and Tuborg sunbrellas ruined the views, and the aforementioned, generic bass boosted noise poisoned the air. I must admit I was too tired to visit the old town, maybe there could have been something to see there?

IMG_20180623_182409Budva beach with views of the old town

No, Petrovac is surely the shining star among the beach resorts in the Budva region in every way imaginable – unless you enjoy getting wasted at beach bars, in which case it’s best to stay away from ruining Petrovac to us (mentally) elderly people. I felt like I had wasted the day, so I saved it by going for a little sunset walk from Petrovac to the Perazic Do beach. The half-hour, one-way walk is half amazing ocean views, half scary tunnel through the mountain. In other words, nicely balanced.

IMG_20180623_203723OK for a jogging pathIMG_20180623_203240Views from the roadIMG_20180623_204132This beach can only be accessed by boat, or by climbing down a vertical wallIMG_20180623_205603In through this end of the tunnel…IMG_20180623_204706and out from here.

IMG_20180623_204714The abandoned Hotel As

The massive skeleton of the abandoned Hotel As looms over the Perazic Do beach. This place would have been amazing if they had been able to finish construction! It’s not really a beach for swimming, since there are huge boulders and random pieces of concrete probably left there when the construction site was abandoned. The beach seemed to be a popular sunset chill-out spot for a lot of people, though, and I can see why: the abandoned hotel creates an eery vibe while the colours of the sky slide from pale pastels to flaming orange. Don’t miss this walk if you ever find yourself in Petrovac!


To read the rest of my Montenegro posts in English, click here: Montenegro18EN

Budjettiloma Montenegrossa, osa 4: Petrovac (ja ripaus Bečićiä ja Budvaa)

IMG_20180622_140603Parveke merinäkymin, Apartments & Rooms Vjera, Petrovac

7. päivä: Petrovac ja sen kolme rantaa

Ahkeran vuorten rinteillä hikoilun jälkeen oli aika vaihtaa merimaisemiin. Olin etukäteen valinnut reissun yhdeksi rantalomakohteeksi Petrovacin, koska sitä oli kehuttu kauniiksi ja uneliaaksi pikkukyläksi ilman minkäänlaista yöelämää – täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni henkiselle eläkeläiselle! Matka välillä Žabljak-Podgorica-Sutomore-Petrovac käsitti kaksi eri bussiyhteyttä ja yhden junamatkan, mutta olin silti perillä jo alkuiltapäivästä.

Petrovacissa ei ole hostelleja, mutta ankeista yhden hengen huoneista edullisimman olisi saanut alle 20 eurolla per yö. Tällä kertaa päätin kuitenkin pistää elämän risaiseksi ja sijoittaa huimat 90 euroa viikonlopun majoitukseen huoneistohotellissa, jossa sain käyttööni kokonaisen yksiön omalla keittiöllä ja kylpyhuoneella. Päätöksen sinetöi koko asunnon levyinen parveke, jolta avautui huikea näkymä Adrianmerelle. Siellä kelpasi kuivattaa pyykkejä.

IMG_20180622_154018Aina yhtä fiksua matkustaa tuhansia kilometrejä vain kuvatakseen kissoja

Petrovac olikin kaikkea mitä toivoin: rantaa, rauhaa, kapeita pikkukatuja ja kauniita maisemia. Myös kauppoja, ravintoloita ja sekalaisia nutellalettukioskeja löytyi riittävä valikoima. Oikein pätevä eläkeläis- ja hermolepokohde siis. Parasta kylässä on ehdottomasti sen kolme rantaa: rantabulevardin “kyläranta”, Lučice ja Bujarica. Testasin kaikki kolme heti ensimmäisenä päivänä.

IMG_20180622_155007Keskustan perusranta aivan palvelujen ja ravintoloiden vieressä. Vuokrattavia rantatuoleja ja -varjoja, vesiskoottereita ja muita härpäkkeitä.

IMG_20180622_171902Lučice: pieni rannanpätkä suojaisassa poukamassa 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Ruokaa ja juomaa saa kehutusta, kohtuuhintaisesta rantabaarista.

IMG_20180622_173403Buljarica: neljä kilometriä rauhallista rantaa kaukana kaikesta

Ei liene vaikea arvata, että näistä kolmesta Buljarica oli ehdoton suosikkini. Montenegrossa suurin osa yleisistä rannoista on rantabaarien hallinnoimia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että niillä on maksettava päivävuokraa aurinkotuoleista ja -varjoista ja kuunneltava DJ:n huonolla maulla valitsemaa bassojytkettä. Laki määrää baarit jättämään pienet kaistaleet rannoista vapaiksi myös ilmaista pyyhkeiden levitystä varten, mutta usein nämä ilmaiset alueet ovat niin täynnä, että hiekkaa (tai yleisemmin pikkukiviä) ei juurikaan pyyhkeiden alta näy. Siksi Buljarica onkin niin upea: suurin osa rannasta on vielä luonnontilassa, ja “oman”, aution pätkän rantaa voi saada helposti, jos vain jaksaa kävellä kilometrin pidemmälle kuin muut.


Buljarican alkupää sijaitsee noin puolen tunnin kukkulaisen kävelymatkan päässä Petrovacin keskustasta. Rannan alkupuoliskolla on pieni aurinkotuolien keskittymä ja muutama baari, mutta kaukaisempi pääty on vapaata niin palveluista kuin ihmisistäkin. Autiopätkälle suuntaavan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että rannan keskiosilla on lyhyt, rajattu nudistialue. Itse en tätä tiennyt – kunnes yhtäkkiä ja yllättäen huomasinkin jo tuijottavani suoraan pyllistelevän sedän ruskeaan silmään. Olin sillä kertaa kuitenkin hakemassa hieman erilaisia maisemia, joten jatkoin matkaa vielä puolisen kilometriä. Lopulta löysin sopivan tukikohdan meressä polskimiselle ja auringonlaskun ihailulle. Kuinka ihanaa olikaan olla tekemättä yhtään mitään sen kummempaa.


8. päivä: Bečići, Budva, ja Perazic Do -rannan hylätty hotelli As

Kahdeksannen päivän ensimmäisen puoliskon käytin oikeasti Sveti Stefanissa, mutta kirjoitan siitä seuraavaksi vielä oman, erillisen postauksen. Tässä yhteydessä en kehtaa tämän enempää edes mainita koko paikkaa, koska se ökylä ei ole budjettilomaa nähnytkään.

Päädyin alkuillasta kuljeskelemaan Bečićin ja Budvan rantojen läpi ennen paluutani Petrovaciin. En edes väitä tutustuneeni kumpaiseenkaan kohteeseen sen paremmin, mutta ensivaikutelman perusteella en usko menettäneeni mitään. Bečićissä ei taida oikeasti asua kukaan, koska koko ranta-alue näytti olevan pelkkää hotellia hotellin perään. Vaikka ranta oli pitkä, oli se myös aivan täyteen ammuttu ja sitä kautta omaan makuuni todella ahdistava. Kohdetta taidetaan markkinoida ensisijaisesti venäläisille, koska esimerkiksi monet ravintoloiden kylteistä olivat jopa pelkästään venäjänkielisiä.

IMG_20180623_171940Bečićin parasta antia: kukkaloiston nielaisema rantatalo

Budva ei säväyttänyt Bečićiä enempää: vieri viereen ahdetut Coca-Cola- ja Tuborg-aurinkovarjot pilaavat maiseman, ja bassojen jyminä äänimaiseman. En tosin jaksanut enää vierailla vanhassa kaupungissa, ehkä siellä olisi ollut jotain nähtävääkin?

IMG_20180623_182409Budvan rantaa, vanha kaupunki taka-alalla

Ei, kyllä Petrovac on Budvan seudun rantakohteista se kirkkain tähti kaikilla mittareilla – paitsi jos tykkää örveltää rantabaareissa. Silloin onkin parasta pysyä poissa tärvelemästä Petrovacin rauhaa meiltä eläkeläisiltä. Korjasin hieman hukkaan heitetyn päivän tekemällä iltalenkin Petrovacista kohti Perazic Do -rantaa. Puolen tunnin yhdensuuntainen kävelyreitti on osittain huikeaa merimaisemaa, osittain pelottavaa tunnelia. Mukavan tasapainoinen yhdistelmä siis.

IMG_20180623_203723Ihan OK lenkkipolku
IMG_20180623_203240Maisemia matkan varreltaIMG_20180623_204132Tälle rannalle pääsee vain veneellä tai kiipeämällä kohtisuoraa vuorenseinämää alas
IMG_20180623_205603Tästä tunnelin päästä sisään…IMG_20180623_204706ja tästä ulos

IMG_20180623_204714Hylätty hotelli As

Perazic Don rantaa varjostaa rakennusvaiheessa hylätyn hotellin mahtipontinen runko. Jos tämä olisi saatu valmiiksi, paikka olisi varmasti järisyttävän upea! Uimaan tuolta ei nyt helposti pääse, koska ranta koostuu jättimäisistä kivenlohkareista ja sekalaisista betonipalikoista, jotka ovat ilmeisesti jääneet sinne kun hotellin rakentaminen keskeytettiin. Ranta vaikutti kuitenkin olevan suosittu istuskelupaikka auringonlaskun aikaan, eikä aivan suotta: megalomaaninen autiohotelli loi sinne aivan omanlaisensa tunnelman, ja taivaan värit liukuivat pastellisesta hehkuvan oranssiin. Tätä lenkkiä ei kannata Petrovacissa jättää väliin!


Lue muutkin saman reissut tekstit täältä suomeksi: Montenegro18FI

Budget Holiday in Montenegro, Part III: Bobotov Kuk & the Black Lake

Day 5: Bobotov Kuk, Durmitor National Park

Bobotov Kuk (2523 m) is at least officially the highest peak of Montenegro, and therefore an especially tempting destination for an overly optimistic amateur mountaineer like me. On a good day, the roof of Montenegro offers views of the entire country and beyond, all the way to Serbia and Albania. I hadn’t originally planned to attempt to summit Bobo at all, but after the spectacular failure at Planinica I was keen to try my luck. Quick googling revealed that Bobo is usually only recommended for experienced hikers due to the difficult-ish climb near the peak. However, I also found a blog post by a girl who did the hike in regular sneakers. If Sneaker Girl could do it, why not Hiking Boot Sloth, too?

 IMG_20180620_063847Once again, I set off from the foggy Black Lake early in the morningIMG_20180620_065645Some kind of a Predator crab straight from my nightmares. Can’t tell its head from its arse.

Unbelievably, that morning I was up and hiking even earlier than the previous day. At six in the morning, the corrupt moustache man hadn’t yet made it to his post to raise my blood pressure, so that was a nice bonus. I spent the first couple of hours like I had done the previous day: climbing up a steep forest path, swatting off mosquitoes. Then, all of a sudden, the trees and the bugs just disappeared and majestic mountain tops came to view in the horizon. Even better, I could also spy bits of clear, blue sky! I was so happy about this sudden change of scenery I started to laugh – and immediately a kamikaze fly set its course straight toward my open mouth and dove deep into my windpipe. I carried on coughing and cackling as elegantly as I could.

IMG_20180620_080927Fly ambush spotIMG_20180620_082330Yes, the sign on the house says “beer”. Yes, you could buy beer in the middle of nowhere.IMG_20180620_082548 Now we’re talking! The trail toward Bobo twisting up on the right

The bleating of the sheep and the ringing of their bells together formed a beautiful symphony that echoed off the walls of the surrounding mountains. As I kept pushing forward and upward, I was briefly joined by a curious mountain goat. The goat gave me a pitying look and then airily bounced off into the horizon, as if to show me how it’s really done.

IMG_20180620_082729Buddy picture: me, myself and the mountainsIMG_20180620_083117Try not to stumble, it’s a long slide downIMG_20180620_085606No need to worry about how to stay warm while climbing theseIMG_20180620_092743Find the partly visible trail marks in the photo. Would be nice to have hawk’s eyes, but luckily it’s possible to cheat with contact lenses.

IMG_20180620_093910This is where my soul singsIMG_20180620_094028_01I mean, it’s pretty impressive, no?!IMG_20180620_094037Happiness awaits on a lonely mountain pathIMG_20180620_102353Oh my fogging shit, you’ve got to be kidding me! Not this, not now!

The scenery was absolutely breathtaking, and the warm feeling of happiness was tingling in my chest… Until the snow stopped me in my tracks. This gigantic snow field had swallowed up the entire trail. Bobotov Kuk was straight ahead, so near yet so far. The final ascend is already very steep, but now I was going to have to climb a smooth wall of snow? Of course without any proper equipment. I slipped my way forward, trying to follow the handful of trail marks peeking out from behind the snow. I did that as far as I could, but then there were no more markings. Feelings of desperation and surrender started to bubble up, and I seriously and thoroughly considered giving up and turning back. I thought attempting this ascend would have been way too dangerous – straight up stupid, in fact.

IMG_20180620_103236It doesn’t look nearly as steep as it really is.

I threw a little pity party for myself and started to look for an easier way back down. Then I noticed movement in the valley. Normally, the best hiking day for me is one where I don’t have to see any other people, but this time was a happy exception to the rule. Two ant-like creatures were swiftly nearing my location!

IMG_20180620_105231_2Can you spot the wayfarers?IMG_20180620_105231_circleHow about now?

The ant-like creatures turned out to be Nick and Ann, a lovely couple from Colorado. I thought they would soon reach my waiting spot, but instead they started scaling the wall straight toward the saddle. If these people are gonna be dumb enough to try this, so will I! ‘MURICA! I hastily traversed my way to them like a proper spiderwoman, before they would get too far out of sight. After quick introductions, we continued the journey together with Nick leading the way. I must admit the ascend was truly, madly, deeply scary: we had to scale a near-vertical-feeling wall of loose rocks. You really had to be careful where to put your hands and feet – a single slip-up could mean starting a small stonefall and sliding all the way down along with the stones. I guess it wouldn’t have been enough to kill us, but we surely would have taken more than enough damage, anyway. However, as someone who’s been climbing trees and walls all my life, I wasn’t smart enough to fear as much as I probably should have. Despite the loose rocks under me, I felt confident and steady on my feet. Perhaps it was just the adrenaline. There’s no way I would have braved this alone, though.

IMG_20180620_115517A fun tunnel part between the mountain and the snow

After a scary half-hour scramble, and another slightly less scary half-hour scramble, we finally reached the summit. Oh boy, does Bobo deliver! Even though the weather was partly cloudy, the views from up top were incredible, a complete opposite to the foggy misery of the previous day. This Bobotov Kuk hike in its entirety must be the most beautiful one in all of Montenegro. I’m so glad I didn’t give up.

IMG_20180620_122936Livin’ on the edge, you can’t help yourself from fallin’IMG_20180620_122859The trail we took up is partly visible thereIMG_20180620_123355Guestbook / proof it happenedIMG_20180620_123839Livin’ on the edge, you can’t help yourself at all

Nick and Ann headed back down almost immediately after signing the guestbook. People die in Colorado every year when they are caught in the mountains during thunderstorms, so these brief summit visits have become an understandable habit for them. Me, however, I wasn’t too worried about the scattered little clouds teaming up against me. I stayed behind to enjoy my lunch with a view.

There was not a snowball’s chance in hell I was going to take the same suicide route back down. Sure, on our way up we had toyed with the idea of using the raincovers of our backpacks as sledges, so we could just slide back down toward Žabljak. Wheee! Then I remembered my trusty Haglöfs pack doesn’t even have such a high tech accessory. Fortunately, there is another way. On the other side of Bobo, a shorter, faster but also steeper route takes you back down toward Sedlo. My strained knee was already cracking in excitement at the mere thought of it, but there was no better option. The important thing was that most of the snow had already melted on the Sedlo side. I knew this because we asked this from a couple of Germans we met at the summit. Nick, Ann and I turned out to be the only dumb-dumbs to reach Bobo from the Žabljak side on that fine day in June. Oh, well.

IMG_20180620_124057The cables bolted to the rocks help hikers ascend to and descend from the peak. This part wasn’t nearly as terrifying as it looks.

IMG_20180620_133838More cables, even when you no longer need them

IMG_20180620_135013Now this here swimming hole looks very tempting – until you remember its turquoise waters come from the melting snow all around the pond. Brrrrr!
If I had to choose one thing to stare at for the rest of my life, this would be my choiceIMG_20180620_140844Oh my god, look at those curves!IMG_20180620_150346Sedlo viewpoint and mountain road right behind the corner

The bad thing about this return route is that Sedlo lies 17 kilometres from Žabljak, which obviously creates some logistical issues for any hiker without a car. I wasn’t too worried – you could always call a taxi if hitchhiking didn’t work out. There was no reason to worry: the two people clad in red you see in the photo above were a friendly Slovak couple who kindly gave me a ride back to the village. It was comfortable, fast and easy. I was happy to hitchhike; even if I’d had a car, I wouldn’t have dared to drive on these narrow serpentine roads. Just glad somebody else dared. This amazing day was a total success, and it’s all thanks to some international teamwork: thank you Montenegro for providing the views, thank you USA for providing the guidance, and thank you Slovakia for the safe return!


Day 6: Crno jezero, Durmitor National Park

My time in Durmitor was coming to an end. On the last day, I decided to really give my knee some rest. I was only going to walk to the Black Lake and chill out there. So far, I had only seen the lake in its misty morning suit and rainy afternoon suit. However, it is truly at its best in sunny weather. I was unable to capture the true beauty of the bright turquoise water and the surrounding forests and mountains, but here is a small collection of my best attempts at it.



I may have accidentally forgotten about the whole “give knee some rest” plan when I took off on the 1.5-hour circle route around the lake. It is not to be missed, if you ever find yourself in that corner of the world! Dozens of benches are scattered along the path, so you can take as many snack breaks as you want in amazing scenery.




IMG_20180621_131707My llama bag fits just enough snacks for an afternoon excursionIMG_20180621_133858

My knee finally had to give up its last glimmer of hope when I decided to do another 1.5-hour walk to the Savin Kuk ski lift, which would (painlessly!) take me once more to the top of yet another mountain.  As soon as I got to the lower station of the lift, dark clouds appeared out of nowhere and gathered around the peak. Then the thunder started to rumble. Loud. I half walked, half ran back to the lake.

IMG_20180621_144818Total gains of the extra 3-hour walk: I saw a cow, the cow saw me.

From the lake, there was still a 45-minute walk to my guesthouse. Fortunately, I had had the common sense to pack a pocket-sized raincoat in my llama bag, because I really got to put it to good use when the skies opened up and torrential rain poured down on me. I hurried toward the village by the side of the road when I heard heavy footsteps behind me. That’s when I met a fellow soaked traveler, Ana-Marija, who had gotten lost in the woods on her way to the lake, and now had to follow the road back to her campsite. She had tried to get a ride from the tour buses, but their drivers are not allowed to pick up hitchhikers. Soon, though, a small car with three older Montenegrin gentlemen stopped next to us and told us to get in. The car was tiny and the backseat even tinier, but the men really saved our day. They dropped me off at the pizzeria of my choosing, and had even driven Ana-Marija all the way to the campsite located in the next village. Quite hospitable, if you ask me.

To read all my posts on this Montenegro trip in English, click here: Montenegro18EN