Vapputelttailua Nuuksion kansallispuistossa

IMG_20180429_122249

Tänä vuonna juhlistin vappua hieman perinteisestä poikkeavissa tunnelmissa, kun lähdimme nelihenkisen Hallituksen voimin telttaretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Kyseessä oli kaikin puolin nappisuoritus: retki ajoittui viimeiseen sateiseen viikonloppuun ennen toukokuun helleaaltoa, ja olin myös huomaamattani onnistunut räpeltämään väärät asetukset päälle kännykkäkameraani. Huomasin virheen vasta purkaessani kuvia läppärille, joten nyt päästäänkin nauttimaan rakeisesta ysärilaadusta! Onneksi seura sentään oli juuri sitä mitä pitikin.

Olemme aikaisemmin käyneet samalla porukalla retkeilemässä jo Repoveden kansallispuistossa. Tutustuisin mielelläni vaikka kaikkiin muihinkin Suomen kansallispuistoihin, mutta moni reissu on jäänyt tekemättä oman auton puuttuessa. Nuuksio valikoituikin retkikohteeksemme mm. siksi, koska sinne pääsee helposti myös bussilla. Lisätietoa: http://www.luontoon.fi/nuuksio

IMG_20180429_195346IMG_20180429_200418

Ensimmäiseksi yöksi pystytimme leirin Holma-Saarijärven nuotiopaikan kupeeseen, jossa saimme olla kaikessa rauhassa seuraavan aamun koiranulkoiluttajien saapumiseen asti. Alun perin olimme suunnitelleet yöpyvämme Mustalammen teltta-alueella, mutta siellä ihmisiä kuhisi kuin muurahaisia pesässä – varmaankin parkkipaikkojen ja bussipysäkin läheisyydestä johtuen. Oli toki jokseenkin liikuttavaa, kuinka innoissaan turistijoukot jonottivat Pohjolan eksotiikkaa huokuvan halkoliiterin edessä omaa vuoroaan poseerata kirves olalla kameralle, mutta ei sitä tohinaa olisi koko iltaa jaksanut seurata. Kannatti kävellä hieman pidemmälle luonnon helmaan. Leirin pystytyksen jälkeen kävelimme iltahämärissä vielä Siikaniemeen ja takaisin hakemaan Emminkin mukaan kokoustamaan.

Emmin blogista löytyy kattavampi raportti samasta retkestä, ja mikä hienointa: ajoissa julkaistuna! Tällä laiskiaisblogissa julkaisut tapahtuvat yleensä tällaisella puolentoista kuukauden viiveellä, vaikka kovasti pyrinkin skarppaamaan. :)

Sateesta viis, iltanuotiolla on aina hyvä olla.

Vappuaaton aamuna sumu väistyi auringon tieltä ja saimme pientä esimakua tulevasta toukokuusta. Päivän ohjelmassa oli urheilua, eli kävelyä ristiin rastiin puistoa rinkat selässä. Vaikka Nuuksio on kansallispuistoksi varsin kompakti, kyllä sielläkin halutessaan pääsee ihan mukaviin askelmittarilukemiin, ainakin jos Reddsin älykelloon on luottamista. Parin päivän aikana taisi mennä 40 kilometriä rikki, ellen aivan väärin muista. On myös vaikuttavaa, miten monenlaista maastoa ja sammakkokonserttia niin pienelle alueelle voi mahtua.

IMG_20180430_143347

IMG_20180430_143631

IMG_20180430_153738_01

IMG_20180430_160830

IMG_20180430_175051

Kuljimme Kattilaan asti, jossa pienimuotoisen eksyksissä harhailun jälkeen pääsimme ihailemaan hiidenkirnua (tai Reddsin sanoin “pyhää reikää”), jonka mukaan alue on nimetty. Hämärien muistikuvieni mukaan olisin tätä ennen nähnyt hiidenkirnun vain kerran elämässäni joskus alakoulun luokkaretkellä, mutta siitä nyt on jo ikuisuus tai parikin. Kummasti sellainen pieni, pyöreä kolo kalliossa edelleen jaksaa säväyttää.

IMG_20180430_180341

IMG_20180430_180725

IMG_20180430_181245

Varsinaisen vappuleirin pystytimme merkittyjen reittien ulkopuolella sijaitsevalle Iso-Holmalle, joka opasteiden puutteesta huolimatta vaikutti varsin suositulta leiripaikalta. Kannatti saapua ajoissa – saimme mahtavan telttapaikan omalta, aurinkoiselta rannalta aivan nuotiopaikan vierestä, kun mattimyöhäiset joutuivat jatkamaan pidemmälle puiden siimekseen. Päivän hikoilun jälkeen uskaltauduimme Reddsin kanssa jopa heittämään talviturkit hyiseen lampeen, josta tulikin uusi ennätys! En ole koskaan aiemmin edes harkinnut luonnonvesissä uimista huhtikuussa.

IMG_20180430_191650

IMG_20180430_193759

Photo: Emmi-Riika S.Kuva: Emmi-Riika S.

IMG_20180430_202048

IMG_20180430_214123

Olisin mielelläni päättänyt tämän postauksen tuohon ylläolevaan auringonlaskukuvaan, mutta inhorealismin ystävänä en halunnut antaa liian ruusuista kuvaa retkestämme kokonaisuutena. Viimeinen aamu nimittäin vietettiin taas virkistävässä kevätsateessa hytisten. Jos tällä retkellä olisi ollut oma teemabiisi, se olisi vain pisaroiden ropinaa telttakankaaseen tymäkän basson höystämänä.

 IMG_20180501_090013HUOH.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Suosittelen sullekin!

Ihmiskokeessa: elämää testirottana

Pitkän matkajuttusarjan jälkeen nyt vaihteeksi jotain ihan muuta! Lähdin alkuvuonna pieneltä osin uteliaisuudesta ja suurelta osin ahneudesta mukaan lääketutkimukseen, jossa roolinani oli toimia kuuliaisena koehenkilönä markkinoille tähtäävälle lääkevalmisteelle. Mitäpä sitä ei kokeilisi uutta matkakassaa kartuttaakseen.

Testirotan rekrytointi

Kaikki alkoi Facebook-mainoksesta, jossa etsittiin vapaaehtoisia osallistujia tutkimukseen. Lähetin sähköpostia annettuun osoitteeseen, ja pian sain vastauksena yksityiskohtaisemman tutkimusesitteen, jossa kerrottiin tutkimuksen kulusta, riskeistä ja korvauksista. Muutamaa päivää myöhemmin tutkimushoitaja teki minulle puhelimitse alkuhaastattelun, jossa arvioitiin soveltuvuuttani koehenkilöksi. Koehenkilön oli oltava mm. tietyn ikäinen, terve, tupakoimaton ja normaalipainoinen, eikä säännöllistä lääkitystä saanut olla. Luotettavan ehkäisyn oli myös oltava kunnossa, sillä tutkimuksen aikana oli ehdottomasti vältettävä raskaaksi tuloa. Lisäksi oli sitouduttava olemaan käyttämättä alkoholia koko tutkimusjakson ajan.

Kysymyspatteristosta selvittyäni minulle varattiin aika puolentoista tunnin alkututkimukseen, johon sisältyivät virtsa- ja verinäytteet, sydänfilmi, pituuden ja painon mittaus, verenpaineen mittaus ja lääkärin tekemä haastattelu. Näytteistä ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten osallistumiseni oli näin varmistettu.

Ensimmäinen tutkimuspäivä

Yön pakkasessa ja pimeydessä, ennen kello seitsemää, raahauduin laboratoriolle kylmissäni, väsyneenä ja nälkäisenä – kaltaiselleni yöpalojen ystävälle oli kärsimystä paastota jo iltakymmenestä asti. Ensi töiksemme meitä kaikkia seitsemää osallistujaa pyydettiin jättämään omaisuutemme lukittaviin kaappeihin ja vaihtamaan yllemme jotakin väljää ja mukavaa, mikä käytännössä tarkoitti telttamaista, vaaleanpunaista sairaalapaitaa ja omia verkkareita. Seuraavaksi jonotimme pissimään purkkiin huume- ja raskausseulaa varten hoitajan vahtiessa vessakopin oven takana. Lopuksi kyynärtaipeeseen tökättiin epämukavahkon tuntuinen kanyyli ja kurkusta hulautettiin alas testattava pilleri. Voiko ihanammin päivän enää alkaa!

IMG_20180123_084255Terveellä verrokilla oli tässä varsin sairas olo

Jokaiselle osallistujalle oli varattu oma sairaalasänky, ja suurin osa 13-tuntisesta tutkimuspäivästä kuluikin puolihorroksessa siinä rötkötellessä. Olin ottanut mukaan läppärin ja tenttikirjoja, koska optimistisesti kuvittelin saavani tuon pakkolevon aikana hurjasti opiskeluun liittyviä rästihommia pois päiväjärjestyksestä. Oli muuten väärin kuviteltu, mikä ei liene tulevan kenellekään muulle suurena yllätyksenä. Heti lääkeannoksen nielemisen jälkeen hoitajat alkoivat kiertää vartin välein ottamassa jokaiselta verinäytteitä. Tätä kesti ensimmäiset pari tuntia. Yritäpä keskittyä opiskeluun, kun väsymys painaa, nälkä kiusaa ja joku verenimijä on jatkuvasti ronkkimassa kyynärvarttasi. Tyydyin torkahtelemaan viiden minuutin pätkissä.

Näytteidenottojen välit pitenivät muutaman tunnin jälkeen, mutta ruokaa saimme ensimmäisen kerran vasta puoliltapäivin. Olin viimeksi paastonnut samanlaisen 14 tunnin ikuisuuden verran ainoastaan teiniaikoinani – ja silloinkin vain siksi, koska saatoin välillä nukkua 16 tuntia putkeen. Hiilaripitoinen laitosruoka tuntui hulahtavan suoraan kropan läpi, ja tunnin päästä oli taas huutava nälkä. Seuraava ruokailu oli kuitenkin vasta viideltä. Suklaan- ja salmiakinhimo kalvoi, mutta napostelu oli koko päivän ajan pannassa. Edes kahvia tai teetä ei saanut ottaa. Join vettä nälkääni ja juoksin vessassa.

IMG_20180123_120657Kinkkukiusaus kiusaa taas

Kuvittelin aina, että päikkäreiden nukkuminen maksua vastaan olisi maailman parasta työtä, mutta todellisuudessa makoilu alkoi tympiä ja aiheuttaa heikkoa oloa jo iltapäivällä. Yritin viihdyttää itseäni katsomalla sarjoja, mutta labran wifi oli liian hidas pyörittämään Netflixiä. Kanyyli tuntui ikävältä. Meille oli heti aamusta jaettu Disney-hahmoihin verhoillut pikkupotilaiden kuumavesipullot lievittämään jomotusta, mutta niitä ei riittänyt kaikille. Hoitaja lämmitti ilman jääneille mikrossa kauratyynyjä, ja loppuillan huoneessa leijaili kärventynyt katku, mikä ei ainakaan helpottanut orastavaa päänsärkyäni. Viimeinen näyte otettiin iltakahdeksalta, jonka jälkeen saimme vihdoin luopua kanyyleista loppuviikoksi ja pääsimme kotiin.

Tutkimuksen jatko

Vaikka kanyyleista päästiin, tutkimuspäivää seuraavina kolmena aamuna oli kuitenkin raahauduttava takaisin labraan antamaan pikainen verinäyte. Koko toimitus kesti vain viitisen minuuttia kerrallaan, mutta heräämisen ja lähtemisen raskaus kasvoi aamu aamulta. Viikonloppu ja sitä seuraava taukoviikko tuntuivatkin todelliselta luksukselta, kun mustelmille mennyt kyynärtaive sai lepoa piikeiltä ja itse sain nukkua yli seitsemään.

Seuraavalla tutkimusviikolla sama kaava toistui: toinen tutkimuspäivä oli tarjottuja ruokia myöten identtinen ensimmäisen kanssa, paitsi sillä kertaa palaneen kauran käryltä onneksi vältyttiin. Viimeisenä näytteenottoaamuna “oma” hoitajani oli vaihtunut toiseen, joka bonuksena kipeytti käsivarttani entisestään: piikki luiskahti ensin vinottain hoitajan desinfiointiaineesta liukkaista käsistä, osui sitten johonkin hermooni ja putosi lopuksi lattialle. Vika oli kuulemma minun, kun en osannut olla paikallani. Olin kuitenkin toiminut ammattimaisena neulatyynynä jo kaksi viikkoa eikä kukaan ollut aikaisemmin huomauttanut tästä ongelmastani. Erikoista. Kättä särki koko seuraavan viikon, mutta onneksi pysyvältä haitalta vältyttiin. Tutkimus päättyi lopputarkastukseen, jossa tehtiin samat mittaukset kuin alkutarkastuksessakin.

No mitäs läksit – kannattiko?

Tähän en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä, kuinka lääketutkimusta tehdään, mutta pelkkä uteliaisuus ei toimisi motivaattorina enää toista kertaa. Olisi myös hurskastelua väittää, että toimin epäitsekkäästi tieteen ja ihmiskunnan hyväksi. Tässä ei ollut kyse minkään mullistavan, uuden syöpälääkkeen kehittelystä, vaan jo pitkään markkinoilla olleen sienilääkkeen rinnakkaisvalmisteen imeytymistutkimuksesta. Se pieni, rahallinen korvaus oli kyllä oman osallistumispäätökseni keskiössä. Jostain kumman syystä kaikki oman ryhmäni koekaniinit olivatkin opiskelijoita.

Korvausten suuruus vaihtelee eri tutkimusten välillä. Osallistujille korvataan ansionmenetykset tutkimuspäivien osalta, tai jos ansiotuloja ei ole, maksetaan KELAn työttömyyspäivärahan suuruista korvausta, eli reilut 30 euroa per päivä. Matkakulut kodin ja tutkimuskeskuksen välillä korvataan myös. Lisäksi tutkimuksen aiheuttamasta “vaivasta ja epämukavuudesta” maksetaan kertakorvaus, jonka suuruus pyörii muutamien satasten paikkeilla. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa. Esimerkkilaskelma itse saamastani korvauksesta näyttää tältä:

  • Korvaukset tutkimus- ja näytteenottopäiviltä: 8 * 32,40€ = 259,20€
  • Haittakorvaus vaivasta ja epämukavuudesta: 170€
  • Edestakaiset matkakulut kaikilta käyntipäiviltä paikallisbussien hinnaston mukaisesti.

Yhteensä: 429,20€ + matkakulut, miinus verot koko summasta. Ei tällä varsinaisesti rikastumaan pääse. Olin etukäteen laskenut “tuntipalkaksi” kertyvän noin 14 euroa (alku- ja lopputarkastus yhteensä n. 3 h, 2 tutkimuspäivää yhteensä 26 h, 6 verinäytteen antoa à 10 min). En kuitenkaan osannut ennakoida, saati hinnoitella, paastoamisen ja normaalia aikaisempien aamuherätysten arvoa. Kuvittelin myös pystyväni opiskelemaan tehokkaasti “palkan” juostessa. Korvaussumma tuntuikin etukäteen huomattavasti houkuttelevammalta kuin millaiseksi se jälkikäteen osoittautui.

Hieman suuremmille rahoille pääsee, jos osallistuu ikävämpiin tutkimuksiin. Itse valitsin flukonatsolitutkimuksen sen suhteellisen helppouden ja vähäisten riskien vuoksi: ei kuulostanut liian pahalta niellä yhteensä kahta pilleriä yleisesti hyvin siedettyä, reseptivapaata lääkettä, antaa verinäytteitä päälle ja mennä illaksi kotiin. Sivuvaikutuksia en lopulta huomannut lainkaan. Tarjolla oli myös mm. MS-taudin hoidossa käytettävän lääkkeen tutkimusta, mutta onneksi jätin sen väliin. Siinä lääkettä piikitettiin suoraan lihakseen, ja koehenkilöiden tuli jäädä yön yli tarkkailtavaksi tutkimuskeskukseen. Juttelin yhden tällaisen MS-tutkimuksen osallistujan kanssa, ja hän oli viettänyt hyvän aikaa omasta tutkimusvuorokaudestaan kuumehorkassa. Ei kiitos sellaista minulle.

IMG_20180427_143200_01_02Lent my body to science and all I got was this lousy t-shirt

Tässä vielä tiivistettynä:

Mitä? Anna kroppasi tieteen ja suurten lääkefirmojen käyttöön jo eläessäsi.

Miten? Ota suoraan yhteyttä tutkimuksen järjestäjiin. Ainakin Orion ja CRST järjestävät näitä, mutta pikaisella googlauksella löytyy varmasti muitakin.

Miksi? Lisätuloa epätoivoisen persaukisille. Opiskelijat ja työttömät hyötykäyttöön!

Liftaten Pohjois-Ruotsista Norjaan: Abisko-Tromssa

Lyhyt blogitauko pääsi jälleen hieman (!) venähtämään, kun kaikki kirjoituspaukut kuluivat kandia viimeistellessä. Siitä koitoksesta selvittyäni voinkin nyt vihdoin palata Kungsledenin-reissumme viimeiseen etappiin: vaelluksen päätteeksi liftasimme Abiskosta Tromssaan, jossa lepäilimme muutaman yön ennen paluulentoamme aina yhtä sykähdyttävään Suomen Turkuun.

7. päivä jatkuu: liftaten Abiskosta Tromssaan

Pohjoisimman Ruotsin voisi kuvitella olevan huonoa liftausmaastoa, koska asutusta on minimaalisesti ja autoja kulkee niin harvakseltaan. Oma kokemuksemme oli kuitenkin päinvastainen: pääsimme Abiskosta Norjan puolelle Tromssaan hyvinkin näppärästi ja mukavasti. Samalla säästimme sekä aikaa että rahaa mahdollisiin juna- ja bussimatkoihin verrattuna. (Abiskosta on mahdollista ottaa juna Norjan Narvikiin, josta pääsee jatkamaan bussilla Tromssaan. Hintaa koko matkalle tulee n. 45-60 euroa per matkustaja, ja yhteyksiä on vain muutamia hassu päivässä.)

Iltapäivällä kävelimme siis Abiskon tunturiasemalta muutaman kymmenen metrin matkan ainoan Narvikiin johtavan tien (E10) varrelle. Pian saimme ensimmäisen neljästä kyydistämme, kun lomailemassa ollut isä-tytär-duo vei meidät seuraavaan kylään 10 kilometrin päähän. Björklidenissä heiluttelimme peukkuja parikymmentä pitkää minuuttia, kunnes nuori norjalainen nainen pysäytti autonsa ja nappasi meidät mukaansa. Hänen kanssaan pysähdyimme vielä viime hetken ruokaostoksille ennen rajan ylitystä ja jatkoimme sitten pitkälle Bjerkvikiin asti.

Bjerkvikin Esson vieressä on liikenneympyrä, josta autot lähtevät hitaasti pohjoiseen tietä E6 pitkin – täydellinen liftauspaikka! Ei mennyt aikaakaan, kun vanhempi norjalainen herrasmies nappasi meidät kyytiin ja kuljetti E6-tien loppuun asti Nordkjosbotniin, josta hän jatkoi kanssamme eri suuntaan. Matkalla pysähdyimme huoltoasemalle, jossa mies tarjosi Kokille kahvin ja minulle suklaapatukan, kun kuuli etten juo kahvia. :) Tässä vaiheessa Herra D.:kin laittoi Kokille viestiä, jossa ilmoitti saapuneensa juuri Abiskoon ja olevansa valmis juhlimaan synttäreitään. Sori D., liian myöhäistä! Kutsuimme Deen kyllä kylään meille Turkuun, jotta voisimme juhlia vielä jälkikäteen yhdessä, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole vielä ymmärtänyt tarttua tarjoukseen.

IMG_4287Liftausmaisemaa Nordkjosbotnissa – pukki jokipyöräilee?

Ilta alkoi hämärtää, kun asetuimme viimeiselle liftauspaikallemme E6 ja E8 -teiden risteykseen. Odotus ei onneksi ollut pitkä, kun tromssalainen mies jo pysähtyi ja tarjosi meille kyydin leirintäalueen parkkipaikalle asti! Mies itse asui hieman kaupungin ulkopuolella, mutta sanoi ajavansa viiden kilometrin ylimääräisen lenkin mielellään, koska hän oli itsekin nuorempana liftannut ja halusi näin pistää hyvän kiertämään. Kiitollisina hyväksyimme tarjouksen ja pääsimme lopulta pykäämään leiriä keskelle Tromso Campingin pimeää telttailualuetta. Loppuillan ohjelmassa meillä olikin enää iltapala ja lämmin suihku, ai että mitä luksusta!

8. päivä: Turistikierros Tromssassa

Pyyhkeemme eivät olleet ehtineet täysin kuivua kertaakaan koko viikon aikana, ja kahdeksantena päivänä vaatteidenkin tuoksahduksessa oli jo mukana ripaus eksotiikkaa. Päätimme siis aamupalan ohessa ottaa leirintäalueen mukavuuksista kaiken hyödyn irti ja pestä koneellisen pyykkiä. Poletti maksoi suolaiset 10 euroa, mutta puhdas vaatekerta olisi sen arvoinen. Harmi vain, ettei poletti sisältänyt pesuainetta! Ajatellen pelkän vesipesun olevan parempi kuin ei pesua ollenkaan, pyöräytimme koko pyykkiläjän pesukoneen kautta kuivuriin. Toinen virhe! Pesutupaan levisi kuivurista rikas likaisten pyyhkeiden aromi, joka viipyili ilmassa vielä pitkään meidän jo paettuamme paikalta (kävin jälkikäteen nuuhkaisemassa). Anteeksi.

IMG_4335Näkymä mannerta ja saarella sijaitsevaa keskustaa yhdistävältä Tromssan sillaltaIMG_4339Arktinen katedraali

Ei-niin-onnistuneen pyykkäyksen jälkeen kävelimme muutaman kilometrin matkan leirintäalueelta keskustaan. Reissun tiimellyksessä Kokin silmälaseista oli päässyt irtoamaan toinen sanka, joten poikkesimme samalla ensimmäiseen vastaantulleeseen optikkoliikkeeseen korjauttamaan niitä. Putiikissa oli juuri silloin sopivasti käynnissä yrityksen 50-vuotisjuhlat, joten saimme korjausta odotellessa maistella täytekakkua ja virvokkeita. Ajoitus 5/5.

IMG_4328Keskustan hulinaa
IMG_4332Siivekäs katupartioitsijaIMG_4330

Täytekakku kävi mukavasta alkupalasta ennen lounasta, joka oli budjetin suhteen ainoa mahdollisuutemme syödä ulkona. Valitsimme lounaspaikaksi houkuttelevan kotoisan Emman unelmakeittiön, jossa Kokki pääsi  maistamaan valasta ja itse päädyin kala-annokseen. Navat ratkeamispisteessä oli hyvä jatkaa turistikierrosta jalkakäytäviä pitkin vyöryen.

emmasEmmas Drømmekjøkken

IMG_4308Lounasaika Polarian tyyliin

Tromssan “pakollisiin” nähtävyyksiin lukeutuu sekä Polaria-akvaario että Mack-panimon kellaripubi, jotka tunnollisesti ruksimme pois listaltamme. Kokki tilasi maistelumenun, joka muistaakseni sisälsi kuutta eri olutlaatua, kun taas itse keskityin siiderituopin tyhjennykseen. Onneksi ehdimme pubiin puolisen tuntia ennen kuin bussilastillinen kovaäänisiä saksalaisia pelmahti paikalle, muuten tungoksessa ei olisi juuri pystynyt katselemaan ympärilleen. IMG_4317

mackPikemminkin “vältä pankkilainaa, juo vettä”  – pientä korotusta oli havaittavissa noihin vuoden 1939 hintoihin :)

Päivän päätteeksi suunnistimme viimeiseen pakolliseen turistirysään: Fjellheisen-kaapelihissi vie kävijän yli 400 metrin korkeuteen näköalapaikalle, josta aukeaa mykistävä panoraamamaisema yli kaupungin ja sitä ympäröivien vuorijonojen. Olimme paikalla sopivasti auringonlaskun aikaan. Ikäväkseni en ole niin hyvä kuvaaja, että räpsyni tekisivät lainkaan oikeutta koko spektaakkelin upeudelle, mutta kokemus oli ehdottomasti hissilipun hinnan  (~19e) arvoinen. Mahtava päätös mahtavalle reissulle!

IMG_4350Tyytyväiset retkeilijät. Huomaa taskusta pilkottava evässuklaalevy :DIMG_4360 IMG_4358

IMG_4370

Kungsleden, osa 4: Alesjaure-Abiskojaure-Abisko

6. vaelluspäivä: Alesjaure-Abiskojaure-Melkein Abisko

Kerrankin Kokilla oli täydellinen ajoitus pröystäilylle: viidennen ja kuudennen vaelluspäivän välinen yö todella kannatti nukkua sisätiloissa. Yön aikana lämpötila oli laskenut mukavasti pakkasen puolelle, ja aamulla viereisten tunturien huippuja peitti tuore lumikerros. Telttailijat valittivat aamulla huonosti ja kylmissään nukuttua yötä. Tyytyväisiltä vaikuttivat lähinnä he, jotka olivat hoksanneet pakata mukaansa fleecestä valmistetun makuupussilakanan – ja tietysti myös me makuusalien porvarit.
IMG_4192Jatkoimme hyväksi havaitulla tuhlailulinjalla ja hyppäsimme aamulla venekyytiin, joka vei meidät Alisjávrin toiselle puolelle ja lyhensi samalla seuraavan etapin kävelymatkaa viitisen kilometriä. Alesjauresta on Abiskojaureen matkaa yhteensä 21 km, joten siitä etäisyyydestä mielellään leikkasikin läskit pois – 16 kilometriä kuulosti vertailussa paljon siedettävämmältä! Hintaa venekyydille tuli 350 kruunua (~35€) per naama. Ensimmäisenä vaelluspäivänähän hylkäsimme samankaltaisen venekyytitarjouksen “ryöstöhinnan” vuoksi, mutta kummasti mukavuus alkoi loppureissua kohden olla arvossaan… Virallinen syy tälle laiskottelulle oli toki se, että kipeän polveni vuoksi halusimme välttää kaiken ylimääräisen rasituksen. Herra D. päätti reippaana miehenä kävellä koko matkan, joten toivotimme toisillemme tsempit loppurutistukseen ennen kuin tiemme erosivat.
IMG_4195
IMG_4206 IMG_4204Ruorissa oli mukava poromies, joka kertoili venekyyditysten muodostavan hänen pääasiallisen bisneksensä aina kesäkaudella. En ihmettele, että asiakkaita riittää – olihan se nyt aika luksusta istuskella rauhassa, ihailla maisemia ja kuunnella poromiehen turinoita samalla kun paatti halkoi turkoosin järven pintaa. Matkalla ohitimme pienen kesäasutun kylän – näin elokuun loppupuolella se oli jo autioitunut. Näimme myös valtavan vesiputouksen, jonka taakse kuulemma pääsisi jopa kävelemään (ja jonka nimen ehdin jo unohtaa)! Putoukselle voi tehdä Alesjauresta päiväretken. Olisi myös teoriassa mahdollista kulkea Alesjauresta Abiskojaureen putouksen ohi järven itäpuolta pitkin (Kungsleden kulkee länsipuolta), mutta silloin joutuisi tekemään todella haastavan vesiylityksen Alisjávrin ja Rádujávrin yhtymäkohdassa. Tätä ei suositella kuin kaikista kokeneimmille kahlaajille. IMG_4210Aamupäivällä oli vielä todella kylmä, vaikka pakkasesta oltiinkin päästy. Hymy oli silti herkässä vaellussauvojen ansiosta. Polveni tuntuivat lähes normaaleilta, polku oli suht helppokulkuista ja etenimmekin huomattavasti nopeampaa tahtia kuin aikaisempina vaelluspäivinä. Tämä Alesjauren ja Abiskojauren välinen etappi oli myös maisemien puolesta suosikkini.
IMG_4216IMG_4217 IMG_4218Mitä lähemmäs Abiskojaurea pääsimme, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttaa kotiseutuja Suomessa. Abiskojauren ja Abiskon välisessä laaksossa vallitsee niille leveysasteille epätavallisen lämmin ilmasto, ja kasvisto on lehtipuineen sen mukaista. Allaolevassa kuvassa häämöttää jo Ábeskojávri, jonka rannalle Abiskojauren tuvat on rakennettu.
IMG_4220
IMG_4224IMG_4222
Abiskojauren ja Abiskon välinen laakso on luontonsa monimuotoisuuden vuoksi suojeltua aluetta, jossa telttailu on sallittua ainoastaan merkityillä paikoilla. Näitä sallittuja telttapaikkoja on ainoastaan kolme: yksi Abiskojauren tuvilla, toinen polun varrella n. 5 km ennen Abiskoa, ja kolmas Abiskon leirintäalueella. Luonnonsuojelualue alkaa reilu kilometri ennen Abiskojauren tupia. Opaskirjamme suositteli pystyttämään leirin suuren sillan kupeeseen muutamaa kilometriä ennen Abiskojaurea, eikä turhaan: joen varrelta olisi löytynyt useampiakin idyllisiä telttapaikkoja pienen lehtimetsän varjosta. Olimme Kokin kanssa etukäteen suunnitelleet yöpyvämme siinä, mutta emme sitten malttaneetkaan vielä leiriytyä niin aikaisin iltapäivästä. Päätimme jatkaa Abiskojauren ohi seuraavalle sallitulle telttapaikalle asti, mikä tarkoitti noin kymmentä lisäkilometriä päivämatkaan.
IMG_4227Pidimme kunnon evästauon tuvilla. Olisin mielelläni ostanut hapankorppujen kyytipojaksi tölkin kylmää kokista, mutta minikokoinen kauppa oli jo ehtinyt täyttyä painajaismaisesta brittiryhmästä. Naiset säätivät ostoksiaan pitkään ja hartaasti, sahasivat Goretex-housut kahisten edestakaisin kassan ja hyllyjen välillä, vaihtelivat tuotteita päikseen ja laskeskelivat ääneen, josko kahdeksan hengen budjeteissa mahtaisi olla tilaa sekä suklaapatukalle että limulle, vaiko kenties vain toiselle niistä. Tai ehkei kummallekaan, vai ehkä sittenkin tuplamäärälle molempia..? Hnnnnnngghhhh! Siinä kohkattiin kuitenkin vain yksinumeroisista eurosummista per säätäjä. Vaikutti kovasti siltä, että poistuisin jonosta lopulta täysin muumioituneena – jos silloinkaan. Päätinkin säästää nälästä napsuvia hermojani ja jatkoin suosiolla vesilinjalla. Nautimme pihalla keittolounaan samalla kun hyttyset lounastivat meitä.

Lähtiessämme törmäsimme yllättäen taas Herra D:hen, joka oli juuri saapumassa tuville. Mikä ajoitus! D. jäi tuville telttailemaan, mutta itse halusimme kauas pois ja mahdollisimman pian. Jätimme toisillemme siis jo toiset hyvästit samana päivänä.
IMG_4230Koivumetsässä oli ihan mukava könytä, mutta noin 24 kuljetun kilometrin jälkeen meinasi jo kumpaakin pistää väsyttämään. Laskujeni mukaan lähestyimme oletettua telttailupaikkaa – ja sitten jouduimme alla kuvatun kyltin uhreiksi. Häh, vielä muka kaksi kilometriä? Ja väärään suuntaan? Ja ylämäkeen?IMG_4264Fiksu vaeltaja olisi tässä välissä konsultoinut opaskirjaa ja karttaa uudemman kerran. Olin kuitenkin painanut hyvin mieleeni sen, ettei luonnonsuojelualueella ollut kuin kolme mahdollista telttailupaikkaa, joten toki tämän oli oltava yksi niistä. Raahustimme siis kiltisti kyltin osoittamaan suuntaan. Polku kapeni jatkuvasti ja kulki mutaisen metsän läpi tiukkaan ylämäkeen, eikä luvatuista leiripaikoista näkynyt vilaustakaan. Nakit otsissamme alkoivat kasvaa makkaran mittoihin eikä voimasanoilta vältytty puolin eikä toisin. Takaisinkaan ei enää kaiken kiipeämisen jälkeen viitsinyt kääntyä, joten ei muuta kuin apinan raivolla eteenpäin. Ja sitä raivoahan riitti.IMG_4234 Kyltissä mainittu “kaksi kilometriä” oli oikeasti vähintään kolme(sataa). Pääsimme lopulta sieltä kirotusta pusikosta ulos yllä kuvattuihin maisemiin. Tämä ei tosiaan ollut olettamamme telttailupaikka, vaan vuosia sitten hylätty leirintäalue! Olimme vahingossa kiivenneet luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. IMG_4241IMG_4253Olo alkoi helpottaa, kun saimme pilkottua otsanakit iltapalan sekaan. Ymmärsimme, että kirottu ja hikinen harharetki olikin kääntynyt mahtavaksi onnenpotkuksi – koko reissun majesteettisin telttapaikka oli juuri siellä, korkealla tunturien ympäröimänä ja vesiputouksen kupeessa. Onneksi emme ymmärtäneet luovuttaa kesken ylämäen.IMG_4240IMG_4232

7. vaelluspäivä: Melkein Abisko – Abisko
IMG_4249

Viimeinen vaelluspäivä! Teippasin varmuuden vuoksi molemmat polvet paluumatkan alamäkeä silmälläpitäen. Sitten lähdimme reippaasti seuraamaan jälkiämme takaisin oikealle reitille. Alhaalla Kungsledenillä metsät tulvivat ja entinen joenuoma oli lähes kuiva. Kuvassa näkyvät suunnitellun telttapaikkamme läheiset huussit – leireily ylhäällä rinteessä ei tosiaan ollut ollenkaan huono juttu.IMG_4265 IMG_4267IMG_4273Loppumatka oli leveää ja helppokulkuista polkua. Oikeastaan niin helppokulkuista, että kaikkien koitosten jälkeen alkoi jo ihan tympiä. Loppuis jo! Ymmärrän nyt, miksi tämä vaellus suositellaan aloitettavaksi Abiskosta: tästä koivumetsän valtatiestä saisi pehmeän laskun haastavampiin olosuhteisiin. Näin toisinpäin kuljettaessa vaellus päättyy ehkä hienoiseen antikliimaksiin.
IMG_4275IMG_4278 IMG_4277Dag Hammarskjöldsledenin varrelta löytyy lukuisia mietiskelypaikkoja, jotka koostuvat kiveen hakatuista mietelauseista uljaissa näköaloissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy niistä viimeinen. Kiveen hakattua tai ei, tuosta olen eri mieltä: den längsta resan är faktiskt Kungsleden. IMG_4280Puheet antikliimaksista sikseen – kun vihdoin pääsimme Abiskon tunturiasemalle, oli voittajafiilis suoraan oppikirjasta! Täysissä sielun ja puolissa ruumiin voimissa selvisimme kaikista eteen tulleista koitoksista kunnialla. 108 kilometriä! Myös parisuhdetestistä tuli täydet pisteet, sillä emme onnistuneet kehittämään ainuttakaan riitaa koko viikon aikana. Ennenkuulumatonta!IMG_4284IMG_4285 IMG_4286Torniojärven rannalla sijaitseva tunturiasema on valtava ja tuntuu oikeastaan hotellilta. Se on kuitenkin sisustettu hyvin kotoisaksi. Saavuimme paikalle huonoon aikaan: kello kahdelta iltapäivällä lounas oli juuri korjattu pois ja ravintola olisi auennut uudelleen vasta kuudelta. Emme siis viipyneet pitkään: vain sen ajan, mikä kului pikaisen välipalan mättämiseen ja puhelimiin viikon aikana kertyneisiin viesteihin vastaamiseen. Sitten lähdimme liftaamaan kohti Norjan Tromssaa.

Kungsleden, osa 3: Sälka-Tjäktja-Alesjaure

 

4. vaelluspäivä: Sälka-Tjäktja

Kolmantena yönä taivas repesi ja vettä piiskasi niskaan senttikaupalla. Onneksi lainatelttamme suojasi meitä tulvilta varsin mallikkaasti: neljännen vaelluspäivän aamuna teltan pohjalla oli vain pieni lammikko hieman kuoppaisessa kohdassa. Emme viitsineet lähteä liikkeelle ennen sateen lakkaamista, joten kerrankin sai hyvällä omallatunnolla loikoilla makuupussissa pitkälle aamupäivään.

Kun sitten saimme taas rinkat pakattua, piipahdimme vielä ostoksilla majan kaupassa. Vaikka edellisen illan kylmä-kuuma-käsittely saunassa ja purossa oli taittanut pahimman kivun, polveni aristi edelleen teippauksista huolimatta. Kokki keksi sitten kysyä majan isäntäparilta, josko kukaan muista vaeltajista olisi mahdollisesti jättänyt jälkeensä vaellussauvoja. Itse en olisi edes vaivautunut kysymään, koska todennäköisyys tuntui häviävän pieneltä. Kuin ihmeen kaupalla tällainen ylimääräinen sauvapari kuitenkin löytyi – kuinka uskomaton pulla voi pienelle ihmiselle käydä! Isäntä ei edes huolinut sauvoista mitään maksua. En tiedä kuinka sanoin kuvailla sitä valtavaa helpotuksen ja kiitollisuuden sekaista tunnetta, jonka tuo sauvapari minussa sai aikaan. Buranaa nassuun ja taas menoksi!

IMG_4162

Sauvoista oli pian odottamatonta hyötyä, kun jouduimme ylittämään useita virtauspaikkoja, jotka olivat kaatosateen jäljiltä erityisen haastavia. Lainasin toista sauvoista aina Kokille, jotta pysyisimme molemmat tasapainossa kivikkoisissa joissa kahlatessamme. Yksi ylityksistä näytti kuitenkin pelottavalta: vesi oli paikoittain polven syvyistä ja virtaus todella voimakasta. Oli selvää, ettei yksi sauva riittäisi tasapainon säilyttämiseen rinkka selässä. Harkitsimme, että Kokki olisi ensin tehnyt ylityksen molempien sauvojen kanssa ja heittänyt ne sitten takaisin minulle. Vettä oli kuitenkin niin leveästi, etteivät kevyet sauvat ehkä olisi lentäneet vastarannalle asti vaan huuhtoutuneet virran mukana ulottumattomiin. Sitä riskiä ei voinut ottaa! Kuljeskelimme hyvän tovin ympäriinsä etsien kapeampaa ylityspaikkaa, mutta sellaista ei näkynyt missään.

Taas kävi munkki, kun lähistöllä taukoa pitänyt vaeltaja tarjoutui avuksemme. Hän kuulemma tykkäsi tällaisista ylityksistä ja oli kertomansa mukaan kulkenut muiden apuna edestakaisin jo kolmesti. Saimme lainata miehen kaverin sauvoja, jotka hän sitten kävi nappaamassa takaisin vastarannalta. Selvisimme kompastelematta toiselle puolelle noin puolen tunnin viivästyksen jälkeen. Jäätävissä puroissa ilman kenkiä kahlaaminen tekee muuten aika höpöä jaloille!

IMG_4165

Sitten alkoi ylämäki kohti Kungsledenin korkeinta kohtaa, Tjäktjapassetia (1150 m): ensin loivempaa ja lopulta jyrkkää nousua mutaisessa rinteessä. Ihmeen hyvin ihminen pystyy kuitenkin kiipeämään koukistamatta toista jalkaa käytännössä ollenkaan – hilasin itseni ylös kävelysauvojen ja vasemman jalan varassa, kun oikea jalka vain laahasi turhana painolastina perässä. Etenimme taas hitaasti, muttemme antaneet sen latistaa tunnelmaa. Maisemat vain paranivat mitä ylemmäs pääsimme. Alla olevassa kuvassa näkyy bongaamamme täydellinen telttapaikka: tasaista nurmikkoa, vieressä juomavettä tarjoava pieni puro, ja näkymät pitkälle alas laaksoon. Emme olleet itse vielä valmiita leirin pystytykseen, mutta vinkkasimme paikasta parille hyvin väsyneen näköiselle vastaantulijalle hieman myöhemmin.
IMG_4168

Heti Tjäktjapassetin jälkeen maisemat muuttuivat vehreästä idyllistä karuun kivikkoon. Ja niitä kiviähän riitti täydelliseen kyllästymiseen asti! Koko Sälka-Tjäktja-välihän on vain 12 kilometrin mittainen, mutta tuntui tuplasti pidemmältä loputtomien lohkareikkojen vuoksi. Matkalla ohitimme tuhisten muutaman kivikkoon pystytetyn leirin; itse emme halunneet enää edes nähdä ainuttakaan kiveä, saati sitten herätä seuraavana aamuna niiden pirulaisten keskeltä.
IMG_4170

Ohitimme suosiolla Tjäktjan tunturimajat, koska sieltä ei löytynyt saunaa. Sitä paitsi kivikko pilasi otollisten telttapaikkojen maisemia. Sitkeys palkittiin, kun vain hieman mökkien jälkeen löysimme komeasti pauhaavan kosken vierestä mukavan nurmikkoisen leiripaikan. Hyttyset iskivät siinä kimppuun välittömästi, mutta Kokin nuotio piti niitä hieman loitolla illallisen ajan. Tällä kertaa pulahdus jäiseen virtaan ei houkuttanut, vaan ryömimme likaisina pusseihimme marinoitumaan yön yli.

IMG_4172

5. vaelluspäivä: Tjäktja-Alesjaure

Keskieurooppalaisilla vaellusturisteilla tuntuu olevan vastustamaton tarve epätoivottuun sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pätemiseen, ainakin näin suomalaisen jurottajan näkökulmasta. Viidennen päivän aamuna meitä eivät kuitenkaan häiriköineet saksalaiset vaan ranskalaiset. Vaihtelu virkistää! Leirimme ohi ani varhain (=ennen yhdeksää) kulkenut porukka katsoi asiakseen herättää meidät huuteluillaan kesken makeiden unien. “Hello! HELLOOOO THERE! Time to wake up! Hehehehehehehe! Lol!”

How about time to bugger off?IMG_4174

Noh, pääsimme ainakin liikkeelle. Jostain syystä muistikuvani tästä 13 kilometrin matkasta Alesjaureen ovat hyvin hatarat. Yksityiskohtia ei ole valokuvista huolimatta juuri jäänyt mieleeni. Sen muistan, että polku kävi taas helppokulkuisemmaksi ja oli suurilta osin loivaa alamäkeä. Kungsleden kulkee ajoittain poroaitausten läpi, ja onnistuimmekin näkemään ryhmän sarvekkaita komistuksia, jotka tyytyivät vilkaisemaan meitä laiskasti ennen matkansa jatkamista. Valokuvista päätellen joitakin kahluupaikkoja oli myös tämän matkan varrella.
IMG_4175
IMG_4179
IMG_4180

Alesjauren tuvilta avautuu suosittu Instagram-maisema yli turkoosina mutkittelevan joen, mutta parhaat valokuvat siitä saisi vain kiipeämällä viereiselle tunturille. Emme jaksaneet rääkätä itseämme vain ottaaksemme samat kuvat, jotka sadat ovat jo ottaneet ennen meitä ja meitä paremmin, vaan jatkoimme suoraan tuville.

IMG_4181 IMG_4188

Tuvat on rakennettu pienen, jyrkän kukkulan päälle, josta pääsee ihailemaan sekä aiemmin mainitsemaani Instagram-jokea että toisella puolen kimmeltävää, turkoosia Alisjávri-järveä. Tuvat koostuvat useasta makuupaikkarakennuksesta ja päärakennuksesta, jonka yhteydessä on kauppa ja valtava olo-/ruokailuhuone. Huussien vierestä löytyy ehkä maailman majesteettisin tuuleenpissimispaikka, joka on virallisin kyltein herroille varattu.
IMG_4189 IMG_4190

Olimme paikalla juuri naisten saunavuoron alkaessa, joten jätin leiripaikan etsimisen ja pystytyksen Kokille ja suuntasin itse lauteille. Sillä välin Kokki oli järjestänyt iloisen yllätyksen: emme nukkuisikaan sinä yönä teltassa vaan sisällä lämpimässä tuvassa! Makuupaikkamme rokottivat Kokin lompakkoa 500 SEK / hlö (~50€). Törmäsimme jälleen Sälkan lauteilta tuttuun Herra D:hen ja jaoimme ilolla huoneen hänen kanssaan.

Sillä välin kun Kokki ja D. olivat vuorostaan saunassa, käyskentelin itse pahaa-aavistamattomana pihalla ja osuin vahingossa keskelle toisen vaeltajapariskunnan dramaattista erospektaakkelia, jonka päätteeksi toinen osapuoli poistui paikalta helikopterilla. Yritin käydä tekemässä ruokaa, mutta yhteiskeittiön kaikki kaasukeittimet ja suurin osa ruokailutilasta olivat Valtavan Brittiporukan käytössä. Sitten eropariskunnan jäljelle jäänyt osapuoli kavereineen pelmahti samaan pöytään kanssani ja alkoi pitkään ja syvällisesti analysoida ja puolustella omaa aikaisempaa urpoiluaan. En jaksanut nälkäisenä jäädä kuuntelemaan draamailua vaan kävin mieluummin pesemässä nyrkkipyykkiä.

En tällä kertaa halunnut osallistua sekasaunaan, vaan kyttäsin ruoanlaittomahdollisuutta ja iskin, kun yksi keitin vihdoin vapautui. Kokki ja D. liittyivät myöhemmin seuraan. Istuimme lopulta kolmistaan iltaa ja jaoimme eväitämme. D. söi mätitahnamme ja antoi vaihtokaupassa levyllisen suklaata – kauppa se on joka kannattaa, vai miten se meni? Jouduimme istumaan keittiön nurkassa, koska Valtava Brittiporukka oli jättänyt ruokatarpeensa levälleen suurimmalle pöydälle ja näin ilmeisesti “varannut” sen itselleen aamua silmällä pitäen. Saarivaltiolaisten maailmankuuluista käytöstavoista ei kyllä tässä ollut tietoakaan.

Kungsleden, osa 2: Kebnekaise-Singi-Sälka

2. vaelluspäivä: Kebnekaise – (Melkein) Singi IMG_4089

Toisen vaelluspäivän aamuna oli vaikea nukkua pitkään, koska reippaat saksalaisryhmät tömistelivät viereisiltä telttapaikoilta liikkeelle jo aamukuudelta. Torkuimme kuitenkin katkonaista unta puoli kymmeneen. Rauhallinen aamupala ja leirin pakkaaminen veivät taas muutaman tunnin, joten itse pääsimme polulle vasta puoliltapäivin.

IMG_4098

Onnistuimme eksymään idioottivarmana pidetyltä reitiltä lähes välittömästi: lähdimme vahingossa Kebnekaisen huipulle kulkevalle, merkitylle polulle, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kyltittömälle reitille, joka kiemurteli alas laaksoon. Huomasimme virheen vasta noin kolmen vartin kevyen nousun jälkeen. Fiksu olisi niellyt kiukkunsa ja kääntynyt takaisin, me taas päätimme oikaista upottavien, edeltävän viikon sateiden kastelemien mättäiden poikki suoraan alamäkeen. Kompastelusta huolimatta selvisimme lopulta oikealle reitille ilman ainuttakaan raajan katkeamista.
IMG_4100

Reitin varrelta löytyy monta ylläolevan kuvan kaltaista kiikkerää riippusiltaa, joiden toisiinsa kytketyt palaset hytkyvät ja kirskuvat joka askeleella. Ritilöiden läpi pääsee myös ihailemaan jalkojen alla häämöttävää pudotusta. Meistä kumpikaan ei onneksi juuri kärsi korkean paikan kammosta, mutta yhtä helppoa ei ollut joidenkin vaeltajien nelijalkaisilla kavereilla. Seurasimme vierestä, kun kauhun vallassa jarrutellutta koiraa maaniteltiin pitkään kulkemaan toiselle puolelle. Raukka yritti kääntyä takaisin vielä silloinkin, kun siltaa oli enää metri jäljellä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, mikäli omasta karvapallosta ei ole enää sylikoiraksi.

IMG_4104 IMG_4109 IMG_4113

Opaskirjamme mukaan tähän 15 kilometrin mittaiseen Kebnekaise-Singi -osuuteen tarvitsee varata vain 4-6 tuntia. Polku on kohtuullisen helppokulkuista, mutta paikoittain kivikkoista. Matka tuntui huomattavasti ilmoitettua pidemmältä, vaikka todellisuudessa olimme varmasti vain painavien kantamustemme uuvuttamia. Kivillä tasapainottelu alkoi myös pikkuhiljaa tuntua ikävinä vihlaisuina oikeassa polvessani. Tavoitteenamme oli ollut päästä Singin tunturituville asti ennen hämärää, mutta väsyneinä hylkäsimme suunnitelman. Päätöstä helpotti, kun bongasimme täydellisen telttapaikan pienen järven rannalta, noin kaksi kilometriä ennen Singiä. Vai miltä vaikuttaa allaolevan kuvan yksityisranta?
IMG_4118 IMG_4120

Pystytin teltan sillä välin, kun Kokki taikoi nuotion illallista varten. Saunaa ei tänä iltana ollut tiedossa, mutta inhottavan hikinen olo alkoi kääntyä viluksi. Tarmokkaan yllytyskampanjan jälkeen Kokki sai suostuteltua minutkin pulahdukselle hyiseen järveen, jonka vesi on kirjaimellisesti hiljattain sulanutta jäätikköä ja lämpötila sen mukainen. Ei ollut helppoa, mutta olosta tuli dippauksen jälkeen puhdas ja kihelmöivän lämmin. En keksi montaakaan parempaa tapaa päättää ilta kuin lumihuippujen taakse katoavan auringon ihailu. Ryömin tyytyväisenä makuupussini hellään syleilyyn ja toivoin polveni toipuvan seuraavan päivän koitokseen.

IMG_4125

3. vaelluspäivä: (Melkein) Singi – Sälka

Kolmantena aamuna heräsimme muuttuneisiin maisemiin. Sumu oli yön aikana vyörynyt yllemme ja esti lämmittävien auringonsäteiden pääsyn iholle. Ehkäpä kolean aamun ansiosta saimme sapuskat naamariin ja leirin pakattua selvästi edellisiä kertoja ripeämmin.

IMG_4128

Jatkoimme kohti Singiä, ja pian sumukin väistyi auringon tieltä. Vasta tupien kohdalla astuimme virallisesti Kungsledenille; Nikkaluokta-Singi -pätkä on oikeastaan osa Dag Hammarskjöldsledeniä, joka taas kulkee Kungsledenin kanssa päällekkäin Singistä Abiskoon. Kungsleden on kuitenkin kansainvälisesti tunnetumpi kuin Dag Hammarskjöldsleden, joten tuntui luontevammalta viitata koko vaellukseen Kungsledeninä täällä blogissa.
IMG_4132 IMG_4138

Tuvat ohitettuamme jouduimme aamupäiväruuhkaan, kun polulla kyykki valtava joukko kasveja ääneen ihastelevia ruotsalaisia tukkien koko väylän. Tai Kokin sanoin: hemulit olivat löytäneet laaksoon. :D Tässä vaiheessa myös polveni muistutti jälleen olemassaolostaan, mutta hammasta purren jatkoin matkaa hieman ontuen.
IMG_4139 IMG_4142

Moni kohtaamistamme vaeltajista kertoi Singi-Sälka -osuuden olevan koko reitin helpoin ja nautinnollisin: tasaista polkua tasaisen laakson huikeissa maisemissa. Nautinto oli kuitenkin kaukana ja itku lähellä, kun jokainen askel alkoi olla tuskaa. (Huijasin: itku ei ollut vain lähellä vaan myös mukana, kun piehtaroin itsesäälissä ja pelkäsin joutuvani keskeyttämään vaelluksen ja tilaamaan helikopterikyydin takaisin sivistyksen pariin.) Kunpa olisin tajunnut ostaa kunnon polvituen mukaan!

IMG_4147 IMG_4152
IMG_4155IMG_4159

Kokonaismatka leiripaikaltamme Sälkaan oli ainoastaan 2+12 km. En kuitenkaan oikein päässyt nauttimaan maisemista ja orastavasta ruskasta, koska valitin vain tuskasta. Kokki pysyi silti hämmästyttävän kärsivällisenä, vaikka hidas ja epätoivoinen laiskiainen oli varmasti raskas riippa perässä. Elämäni pisimmät 14 kilometriä! Kun Sälkan tuvat vihdoin alkoivat siintää mutkan takana horisontissa, meiltä molemmilta pääsi spontaani riemunkiljahdus.

IMG_4157

Tupien yhteydessä on yllättävän hyvin varustettu kauppa, josta ostin tölkillisen kokista. Elämän eliksiiri, kuten veljeni sitä joskus nimitti, ei ole ikinä maistunut paremmalta kuin silloin. Toisin kuin Kebnekaisen kiskurihintaisella tunturiasemalla, Sälkassa on mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä. Hinnaksi tuli hyvin kohtuulliset 50 kruunua (~5€) per saunoja. Miehille ja naisille oli ensin omat vuoronsa, ja illan lopuksi menimme vielä yhdessä sekasaunaan. Pienessä saunassa oli tiivis tunnelma ja hieno meininki, kun lähemmäs kaksikymmentä pikkuhiprakkaista* vaeltajaa jakoi kokemuksiaan hikinen kylki kyljessä. Saunasta pääsi myös hyytävän kylmään jokeen uimaan. Kun muut kastautuivat sekunneissa, Kokki jäi rauhassa veteen lilluttelemaan kuin parhaaseenkin porealtaaseen.

*Kaupasta sai myös olutta.

Saunassa tapasimme mahtavia ihmisiä, joista mm. ruotsalainen sairaanhoitaja neuvoi minulle polven teippauksen ja antoi samalla toivoa vaelluksen loppuunsaattamiseen, ruotsalainen veljeskaksikko väitti luulleensa minua kaksikymppiseksi, ja englantilainen herrasmies D kutsui meidät synttärijuhliinsa Abiskoon vaelluksen päätteeksi. Olin alun perin ajatellut painua suoraan nukkumaan naisten saunavuoron jälkeen, mutta onneksi päätin lopulta uskaltautua myös sekasaunaan. Rentouttava ilta hienossa seurassa tuli todella tarpeeseen. Lopulta tuvan emäntä joutui paimentamaan meidät ulos telttoihimme, kun muuten emme olisi lähteneet kulumallakaan.

Kungsleden, osa 1: Kiiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden on Ruotsin Lapissa kulkeva, yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti. Reittiä oli netissä kehuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista niin monesti, että elokuussa meidän oli Kokin kanssa lähdettävä kokeilemaan, kuinka paljon kaikessa hypetyksessä oli perää. Yli neljäsataa kilometriä olisi kuitenkin ollut kahdelle noviisille hieman turhan raskas ponnistus, joten testasimme ainoastaan reitin suosituimman pätkän Nikkaluoktasta Abiskoon. Tälle viikon rypistykselle kertyi mittaa “vain” 108 km, mikä vaikutti verrattain kohtuulliselta matkalta. Reilut 15 kilometriä päivässä? Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

Reitin voi kulkea kummin päin tahansa, joskin suurin osa kävijöistä lähtee mieluiten Abiskosta ja lopettaa Nikkaluoktaan. Me valitsimme logistisista syistä päinvastaisen suunnan. Kätevintä olisi ollut lentää suoraan Kiirunaan ja ottaa sieltä bussi Abiskoon tai Nikkaluoktaan. Me kuitenkin istuimme sinnikkäästi koko matkan Turusta asti bussissa, koska se oli budjettiystävällisin vaihtoehto. Perskannikoiden kolotusta helpottivat välipysähdykset Jyväskylässä ja Oulussa perheen ja ystävien luona.

Kiirunan bussiasemalla törmäsimme puhisevaan saksalaisrouvaan, joka varustevuoreensa puoliksi hautautuneena muistutti erehdyttävästi 1900-luvun alun naparetkeilijää. Rouva oli kokenut kovia omalla vaelluksellaan: telttansa hän oli rikkonut, paluulennolta myöhästynyt ja rahatkin tuhlannut. Tällä perusteella hän manasi meidänkin suunnitelmamme toivottomaksi. Kokilla oli kuulemma vääränlaiset kengät, joilla ei mitenkään pärjäisi alkumatkan muta-alueilta hengissä. Odotettavissa olisi pelkkää sadetta, viimaa, kylmyyttä ja kurjuutta, ja tietysti ylämäkeä joka suuntaan. Lisäksi Kiirunan majoituspaikat olivat kaikki ylihintaisia ja ala-arvoisia, että parempi olisi lapsosten vain laputtaa saman tien takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kiitimme varoituksesta, mutta räpätyksestä ei ollut tulla loppua. Toivotimme lopulta tädille hyvät illanjatkot väkinäisen hymyn kera ja lähdimme syömään.

Arctic Thai & Grill vaikutti lupaavalta murkinointipaikalta, mutta tilausvaiheessa kävi pieni kämmi, kun tarjoilija pyysi meitä valitsemaan kolmesta tulisuusasteesta sopivimman. Kokki ei tietenkään malttanut olla kehuskelematta aikaisemmilla Thaimaan-matkoillaan ja tilasi oman annoksensa “thai-tulisena”. Itse otin Mediumin. Tarjoilija varmisti muutamaan kertaan, olimmeko aivan varmoja päätöksistämme, jonka jälkeen hänen suupielessään saattoi häivähtää paholaismainen hymynkare. Maksoimme pelottomasti tilauksemme ja istuuduimme alas odottamaan ruokiamme. Annosten valmistuttua selvisi, ettei “thai-tulinen” ollut pelkkää markkinointihessujen hötöpuhetta, vaan tuntui todellisuudessa kolmannen asteen palovammoilta ruoansulatuskanavassa. Urheasti, silmät vuotaen Kokki nappaili useita haarukallisia ennen luovuttamista. Itse maistoin sentin mittaisen nuudelipätkän Kokin lautaselta ja meinasin roihahtaa liekkeihin siihen paikkaan. Vinkkinä seuraaville Kiirunan-matkaajille: Arctic Thai & Grillin keittiössä ei chilissä säästellä!

Yövyimme Camp Ripan -leirintäalueella, joka ei ollut ylihintainen saati ala-arvoinen (Kokki & Laiskis 1 – 0 Saksalaistäti). 250 kruunulla (~25€) saimme telttapaikan, keittomahdollisuuden ja lämpimän suihkun ja saunan kahdelle, bonuksena pääsy mukavaan baariin respan yhteydessä. Seuraavana aamuna sähelsimme leirin pakkaamisen kanssa niin kauan, että olimme myöhästyä Nikkaluoktan-bussista. Aamuun tuli mukavasti säpinää, kun ratkeamispisteeseen sullotut rinkat selässämme juoksimme puolitoista kilometriä keskustan pysäkille. Ehdimme kuitenkin, ja tuntia myöhemmin olimme vihdoin vaelluksemme alkupisteessä Nikkaluoktassa.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

Teimme vielä viimeiset hankinnat pienessä putiikissa, josta mukaan tarttuivat heräteostos-Mora ja vaelluskartta. Sitten suuntasimme tarmoa puhkuen polulle. Kävi ilmi, että Fjällräven Classic -vaellustapahtuma oli juuri päättynyt ennen meidän saapumistamme – onneksi, sillä ajatuksenamme oli hakeutua luonnon rauhaan. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli tänä kesänä tuonut tälle samaiselle reitille yli kaksituhatta vaeltajaa. Siinä ei rauhasta olisi tietoakaan! En ollut aiemmin edes kuullut koko tapahtumasta, ajoituksessa kävi vain kerrankin niin hyvä tuuri, ettemme joutuneet tuon valtavan letkan jatkoksi.

IMG_4024
IMG_4028

Ensimmäinen etappi Nikkaluoktasta Kebnekaiselle vaati 19 kilometriä kävelyä. Matkaa olisi voinut lyhentää kuudella kilometrillä nappaamalla 350 kruunun (~35€) venekuljetuksen Láddjujávrilla, mutta olimme vielä liian energisiä edes harkitsemaan moista hullutusta. Pidimme järven rannalla tunnin mittaiseksi venyneen evästauon ja jatkoimme matkaa jalan.

IMG_4038 Láddjujávrin ranta – mukiinmenevä taukopaikka IMG_4036HäikäiseeIMG_4032

Lap Dånalds olisi tarjoillut meheviä poroburgereita, mutta vielä tässä vaiheessa olimme liian hyvin syöneitä tarttumaan siihenkään tarjoukseen. Kävelimme onnellisina koivikkojen ja aukeiden tunturimaisemien poikki. Vasta 11-12 kilometrin jälkeen alkoi uuvuttaa.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

Tiesimme, että matkan varrelta voisi ostaa jonkinlaista täydennystä varusteisiin, mutta emme halunneet laskea sen varaan. Siksi olimmekin pakanneet varmuuden vuoksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Rinkat painoivat tuhottomasti, ja viileästä kelistä huolimatta hikoilin kuin pieni sika. Viimeiset neljä kilometriä menivätkin lähinnä toivoen, että maali häämöttäisi jo seuraavan mutkan takana. Oi sitä onnea, kun lukemattomien toivottavasti-viimeisten mutkien jälkeen pääsimme vihdoin Kebnekaisen tunturiasemalle!

IMG_4076

Nappasimme kolpakolliset aseman baarissa ja pystytimme leirin lähimaastoon – kuitenkin tarpeeksi kauas välttääksemme pihapiirin telttailumaksun. Tunturiasema on kovin nätti ja näpsäkkä, mutta hinnat olivat hieman suolaiset omaan makuuni. Kebnekaisella ei ole mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä, vaan saunaan haluavat joutuvat ostamaan koko 300 kruunun (~30€) hintaisen palvelupaketin, johon sisältyy myös sisävessojen ja suihkujen rajaton käyttö. Turhaa luksusta, mutta kukin tyylillään. Toiseen suuntaan vaeltaessa, 5-6 päivän hikoilun jälkeen tuo ehkä tuntuisikin houkuttelevammalta diililtä.

 IMG_4081Kokki iltanuotiolla: retkiruokaa tulille
IMG_4082
Makuupussini (vasemmalla) on niin lämmin ja mukava, että nimesin sen uudelleen toukkapussiksi