Saarihyppelyä Saaristomerellä: Nötö, Utö ja Jurmo

IMG_20180804_175751

Loppukesästä havahduin siihen, etten vieläkään tunne Suomen saaristoa juuri lainkaan, vaikka olen tallannut Turun turuja ja toreja jo vuodesta 2012. Otinkin välittömästi käyttöön kaksi kärpästä yhdellä iskulla -taktiikan ja annoin stressikimppu-Kokille synttärilahjaksi kolmen päivän matkan Saaristomeren kansallispuistoon. Kokki ilahtui hermolomasta, ja itse pääsin peesaillen paikkaamaan valtavaa aukkoa sivistyksessäni – molemmat voittivat!

(Varoitus: tämä juttu paisui kuin laiskiainen aamiaisbuffetissa! Parasta ottaa ihan suosiolla rokulipäivä töistä, jos meinaa ehtiä lukemaan koko pötkön kertaistumalta. Jos haluat skipata turhat jorinat, niin tekstin lopusta löytyy tiivistetty matkaohjelma ja joitakin hyödyllisimpiä linkkejä vastaavanlaisen reissun suunnittelun avuksi.)

Ideasta matkaohjelmaksi: tiedonhaun tuskaa


IMG_20180804_150637
M/S Eivor

Ennen reissua oli selvitettävä käytännön järjestelyt kuljetuksista majoituksiin ja ruokailuihin. Koska kyseessä oli yllätysmatka, jouduin luonnollisesti huolehtimaan kaikesta suunnittelusta yksin. Olin kuvitellut homman hoituvan muutamassa tunnissa, mutta projekti venyikin yli viikon mittaiseksi kärsimysnäytelmäksi. Tietoa kyllä löytyy kohtuullisesti suomeksi och samma på svenska, mutta se on ripoteltu hajalleen ympäri nettiä. Ulkomaalaiset turistit taas eivät hajanaisen ja puutteellisen tiedotuksen perusteella taida olla kovin haluttuja vieraita alkujaankaan.

Vuokramökeille ja -saunoille ei monesti ole mitään 2000-luvun nettivarausjärjestelmiä käytössä, vaan niistä joutuu sopimaan puhelimitse, sähköpostitse tai vasta paikan päällä. Olisin alun perin halunnut viedä Kokin Aspön saarelle, mutta majoittaja ei koskaan vastannut sähköpostiini eikä ilmoittanut puhelinnumeroaan missään. Siispä varasuunnitelmasta toiseen ja siitä kolmanteen. Sallitut telttapaikat ja kauppojen ja mahdollisten ravintoloiden sijainnit, hintatasot ja aukioloajat piti selvittää eri sivustoilta. Rajallinen budjetti, ennakkoon lukkoon lyödyt vapaapäivät ja julkisen liikenteen reitit ja aikataulut oli kaikki sovitettava yhteen. Yllätyksenä tuli, että Pärnäisten ja Utön välillä seilaava yhteysalus M/S Eivor siirtyi harvempikulkuiseen talviaikatauluun jo elokuun toisella viikolla – siis kesken parasta hellekesää miesmuistiin! Lisäksi jouduin kevyesti uhkailemaan Kokin perhettä ja ystäviä, etteivät pirulaiset keksisi samalle viikonlopulle mitään päällekkäisiä synttäri- tai muitakaan suunnitelmia herraseuralaiseni pään menoksi. Kaiken tämän säätämisen jälkeen aloin itsekin olla hermoloman tarpeessa, mutta sainpa lopulta hiottua matkaohjelman ihan viimeisen päälle timanttiseksi. Tai niin kuvittelin, mutta joitakin muuttujia en osannut ottaa ennalta huomioon. Niistä lisää myöhemmin.

IMG_20180803_184530Hurmaavaa matkaseuraa M/S Eivorilla

Retkikohteena Saaristomeren kansallispuisto taitaa sopia parhaiten hieman varakkaammalle kansanosalle, eli lähinnä massipäälliköille ja tahnamestareille. (Suurkiitos armaalle pikkuveljelleni tästä erinomaisen käyttökelpoisesta sanastosta!) Monet alueen saarista ja sitä kautta myös telttapaikoista ovat nimittäin saavutettavissa ainoastaan omalla veneellä tai kajakilla. Taksiveneiden tuntitaksoja ei ole ilmoitettu missään avoimesti, minkä perusteella oletan hintojen olevan tähtitieteelliset tavallisen pulliaisen lompakon keskimääräiseen paksuuteen suhteutettuna. Toisaalta suunnittelu helpottuu kummasti, kun ei ole enää kyse siitä, minne mieluiten menisi vaan siitä, minne on realistisesti mahdollisuus päästä. Tällä karsintametodilla kävi pian selväksi, että meidän olisi parasta pysytellä ilmaisen yhteysaluksen reitin varrella. Käytännön syistä valitsinkin matkakohteiksemme Nötön, Utön ja Jurmon saaret.

Nötö: soivan kiven koti

IMG_20180803_215106Nötön hiljalleen hämärtyvä kesäilta

Ensimmäisenä lomapäivänä perjantaina meidän oli tarkoitus matkustaa aluksi Saaristobussilla Turusta Pärnäisiin, mutta saimmekin pummittua ystäviltämme autokyydin lauttasatamaan asti. Yhteysaluksen lähtöä odotellessa oli hyvä piipahtaa satamaravintolassa burgerilla ja huurteisilla. En itse ollut vielä siinä vaiheessa nälkäinen, mutta Kokin naamariin on ehdottoman tärkeää mättää murkinaa säännöllisin väliajoin. Onnistuneen pariskuntaloman salaisuus piilee nälkäkiukun välttämisessä.

Parin tunnin merimatka kului aurinkoisissa merkeissä M/S Eivorin kannella toisia huurteisia siemaillen ja nelijalkaista matkaseuraa rapsutellen. Nötön satamassa meitä oli vastassa Majatalo Backaron emännän ystävä, jonka nimeä en tietenkään enää muista. Hän opasti meitä ja muutamaa muuta turistia parin sadan metrin matkalla majatalolle, josta olin varannut meille parihuoneen ensimmäiseksi yöksi. Vuokrasin käyttöömme myös pihan grillituvan, ja Kokkikin pääsi sen verran töihin, että valmisti meille gourmet-illallisen eväiksi varaamistani makkaroista. Illan päätteeksi Kokki halusi vielä pulahdukselle lähes lämpimään mereen, ja onnistui manipuloimaan houkuttelemaan minutkin mukaan jäätymään virkistymään.

IMG_20180804_115450Majatalo Backaro

IMG_20180804_115315Backaron hurja vahtihurtta

Backaro on yleistunnelmaltaan mukava majapaikka, joka kuitenkin hyötyisi pienistä parannuksista. Maksullisella grillitalolla ei meidän vierailumme aikana ollut riittävästi puhtaita astioita, veitset olivat kokonaan loppu ja maustepurkit tyhjiä, ja myös grillin sytytysmekanismissa oli vikaa, joka olisi varmaankin ammattilaisen korjattavissa. Meille jäi epäselväksi, miten ja milloin emäntään tai kesäapulaiseen saa tarvittaessa yhteyden, jollei heihin satu törmäämään pihalla kulkiessa. Kaikki muu talossa on siistiä, mutta vain öisin käytettävissä olevan sisävessan yhteydessä oleva suihku näyttää suorastaan saastaiselta ja kaipaisi kunnon räjäytystä mahdollisimman tymäkällä puhdistusmyrkyllä. Laatoituksen halkeama on laastaroitu ilmastointiteipillä ja suihkun vesi kertyy pöntön ja käsienpesualtaan edustalle tuhnuiseksi lammikoksi, jota ei turhan kynnyksen vuoksi pysty lastaamaan lattiakaivoon. Lammikosta ei lopulta enää tiedä, onko se peräisin suihkusta vai heikosti tähtäävistä vieraista, eikä siinä sukkasiltaan tepastelu hirveästi houkuta. Ovilukon virkaa toimittaa kahvaan asetettava “varattu”-lappu, jota ei yön pimeydessä kukaan kuitenkaan näe lukea. Kaikki nämä pikkuviat voisi korjata melko helposti ja halvalla, jos vain viitseliäisyyttä riittäisi. Samalla hinta-laatusuhde paranisi huimasti. Nykytilanteessa en välttämättä majoittuisi Backarossa uudelleen, vaikka kokemus olikin kokonaisuutena ihan ok.

IMG_20180804_095848Myrskyn silmässä?

Lauantaiaamuna pääsimme valmiiseen aamiaispöytään, joka sisältyi majoituksen hintaan. Heti aamiaisen jälkeen taivas synkkeni aivan yllättäen, ja pian saimmekin ensimmäisen maistiaisen saariston tunnetusti arvaamattomasta säästä. Ihailimme salamointia ja piiskaavaa sadetta yläkerran parvekkeen katoksen alta. Myrsky meni kuitenkin ohi lähes yhtä pikaisesti kuin ilmestyikin, joten ehdimme käydä tutustumassa Nötön luontoon ja nähtävyyksiin ennen Utön suuntaan lähtöä.

Nötön soiva kivi on varmasti yksi saaren suosituimmista houkuttimista. Kyseessä on siis suuri kivi, jonka pinnassa olevia kuoppia hakataan pienemmillä kivillä ja tuloksena on kirkonkellojen sointia muistuttavaa musiikkia. Nappasin ylläolevan videon Youtubesta, koska en jaksanut kuvata omaa musisointiani.

IMG_20180804_133149 IMG_20180804_140520Nötökakku, Café Skolanin lahja maailmalle

Kävimme ihmettelemässä myös metsän siimeksestä löytyviä muinaishautoja ja pelloilla laiduntavaa ylämaan karjaa, kunnes nälkä alkoi taas kutitella kiukkuhermoja. Päätimme Nötön-visiittimme pitkän kaavan lounaaseen paljon kehutussa Café Skolanissa. Oli muuten jokaisen kehun arvoinen kesäkuppila!

Utö: Suomen alkupiste

IMG_20180804_194506

Saariston etäisyyksiä on maakravun vaikea hahmottaa. Suomen eteläisin asuttu saari Utö sijaitsee neljän ja puolen (!) tunnin merimatkan päässä Pärnäisistä, josta taas kestää vielä puolitoista tuntia päästä autolla Turkuun. Siis vähintään kuusi tuntia matkalla, joka kartasta pikaisesti vilkaistuna ei näytä Turku–Helsinki-väliä kummemmalta. Alan ymmärtää, miksi uusia asukkaita muuttaa saaristoon niin harvakseltaan. Nötöstäkin lähtiessämme matkaa jäi vielä kolmisen tuntia. Se ei meitä kuitenkaan haitannut, sillä aika kului nopeasti Eivorin penkeillä päikkäröiden.

IMG_20180804_193339

Nötö ei oikein tehnyt minuun vaikutusta, mutta piskuisessa Utössä on sitä jotakin! Kylänraitilla oli kesäisenä lauantai-iltana hurmaavan rento tunnelma, jota epävirallinen kyläpoliisi (sanotaan häntä nyt vaikka KP:ksi) kuitenkin pyrki parhaansa mukaan suitsimaan. Emme olleet ehtineet kuin heittää rinkat selkään ja kävellä parikymmentä metriä satamasta poispäin, kun KP tuli jo meitä vastaan ja aluksi vain varmisti ystävällisesti, että olimme tietoisia saaren ainoan sallitun telttailupaikan sijainnista. Olin toki kärsimysviikon aikana selvittänyt kaikki näinkin oleelliset yksityiskohdat hyvinkin tarkasti, joten huikkasimme kaiken olevan kunnossa. Pääsimme taas etenemään muutaman sata metriä, kunnes kuulimme KP:n puuskuttavan meitä vimmaisesti uudelleen kiinni. Sillä kertaa keskustelun sävy oli aiempaa kärttyisempi.

Hei, hei! Huomasittehan nuo Pidetään saaristo siistinä -huussit? Niin että pidetään saaristo siistinä, sitä se tarkoittaa. Ja varmaan tiesittekin, että nyt on korkea metsäpalovaroitus, ja vaikka juuri onkin satanut, niin minkäänlainen tulenteko ei ole sallittua. Siis ei saa tehdä mitään nuotioita, eikä käyttää mitään keittimiäkään. Selvä juttu?

Ja sama käännettynä selkosuomeksi:

Ettehän nyt perkeleen tuhopolttajat vaan tule tänne meidän puskiimme paskomaan! Omatoiminen ruokailu kielletty, kiikuttakaa rahanne ravintolaan tai painukaa kotiinne siitä!

Näin auki kirjoitettuna tuon ripityksen voisi halutessaan ymmärtää huolestuneen paikallisen hyväntahtoiseksi muistutukseksi, mutta äänensävy ja eleet kertoivat toista tarinaa. Itselleni tuli ainakin sellainen olo, että telttailijana olin automaattisesti hyödytön, epätoivottu idiootti. Omia eväitään mässyttävät retkeilijät eivät taida tuoda saarelle tarpeeksi rahaa, koska hotellimajoitukselle ja ravintoloille ei heillä ole tarvetta. Muuta syytä nihkeilyyn en äkkiseltään keksi. Utön ainoa sallittu telttapaikkahan on pieni ja syrjäinen maapläntti, jolla me ja kourallinen muita jokamiehiä pysyimme kiltisti ja siististi nipussa poissa paikallisten tieltä. Ja retkikeitintähän saa käyttää myös metsäpalovaroituksen aikana. Katsoimme kuitenkin parhaaksi vain nyökytellä kiltisti, jotta KP ei kokisi tarpeelliseksi jäädä hengittämään niskaamme. Retkirauhan saatuamme pistimme leirin pystyyn ja lämmitimme iltaeväät kaasukeittimellä alkuperäisen suunnitelman mukaan.

IMG_20180804_204010IMG_20180804_212959IMG_20180804_201231

Utö on niin pieni, että koko saareen ehti hyvin tutustua lyhyellä iltakävelyllä. Kohti kivikkoista merenrantaa kulkiessamme ohitimme polulla avuliaan turistitädin, joka jäikin tuijottamaan vaellussandaalejani.

Hei, hei sinä! Aika avonaiset nuo sinun kengät. Tiesithän, että täällä on käärmeitä?

Tiesin kyllä, mutta kiitos huolenpidosta. Hieman toki huvitti, että täti itsekin tepasteli kohti käärmeenpesiä aivan yhtä avonaiset ballerinat jaloissaan. No, saaressa saaren tavalla – etpä joudu huolehtimaan omista asioistasi, kun joku hoitaa sen aina puolestasi.

IMG_20180804_202623IMG_20180804_194353Tästä yksilöstä tulisi pienellä pintaremontilla täydellinen Airbnb-lukaali

Utöstä lähtenyt armeija on jättänyt jälkeensä monia nyt tyhjillään seisovia rakennelmia ja myös muuta kalustoa, kuten tykkejä. Osa entisestä armeijan alueesta on edelleen siviileiltä kiellettyä. Mitä mahdollisuuksia siinä menetetäänkään! Miettikääpä, kuinka mahtavaa olisi saada nämä vanhat bunkkerit ja vartitornit retkeilykäyttöön, vaikkapa autiotupien tapaan.

IMG_20180804_212219Auringonlaskumaisemaa majakkakalliolta käsinIMG_20180804_215439Ei hassumpi leiripaikka

Yöllä saariston oikukas sää iski jälleen. Kaikki auringonlaskua ympäröinyt kauneus, rauha ja seesteisyys oli vain tyyntä myrskyn edellä. Olimme ulkona hammaspesulla, kun jostain kaukaisuudesta alkoi kuulua matalaa jylinää. Tummia pilviä vyöryi ylitsemme, ja pian ensimmäiset salamat iskivät horisonttiin. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa vähän jo jännitti, kun jättimäiset sadepisarat alkoivat piiskata telttaa ja pauke ja välke lisääntyi entisestään. Mitä jos salamasirkus päätyisi suoraan yläpuolellemme? Ei auttanut kuin ryömiä makuupussiin ja toivoa heräävänsä hengissä huomiseen. Salamat jäivät onneksi merelle, mutta puuskittainen sade yritti yön mittaan repiä ja lävistää telttakangasta vielä moneen kertaan. Uudenkarhea Jack Wolfskin -telttamme selvisi tästä neitsytmatkansa tulikokeesta täysin pistein – pisaraakaan ei päässyt kankaan läpi. Loisto-ostos!

IMG_20180804_215655

Sunnuntaiaamuna keittelimme rauhassa aamupuurot KP:n kielloista välittämättä, ja sitten lähdimme hellepäivän pulahdukselle. Mitään erityisen helppoa uimapaikkaa ei kivikkoisilta rannoilta tietenkään löydy, mutta majakan takana, aivan armeijan aidatun alueen vieressä on hyvä ja laakea kallionkohta, josta pääsee kahlaamaan riittävän syvälle. Meri tuntui sillä kertaa jo ihan mukavan lämpöiseltä.

Olin suunnitellut, että söisimme vielä Utön merihotellin lounasbuffetissa ennen Jurmoon lähtöä, mutta ravintola oli yllättäen kiinni sunnuntaina. Eikö viikonloppu olekaan parasta aikaa rahastaa turisteja? Ostin kiukkua keränneelle Kokille kyläkauppa Utö handelista jäätelön samalla, kun täytimme siellä vesipullot ja vaihdoimme kylmäkallet uusiin. Kun iltapäivällä hyppäsimme taas Eivorin kyytiin ottamaan perinteisiä meripäikkäreitämme, kropassani alkoi kiertää kummallinen kuvotuksen tunne. Nukahdin siitä huolimatta melko nopeasti ja havahduin vasta Jurmoon saapuessamme.

Jurmo: alpakoiden valtakunta

IMG_20180806_124158

Jos Utö on hurmaava, niin Jurmon karut maisemat ovat jotain satumaisen kiehtovaa. En oikeastaan osaa edes kuvailla tarkemmin, mikä saaresta tekee niin erityisen – siis vapaina käyskentelevien alpakoiden lisäksi! Jurmo on koettava itse. Jurmoon on ihastuttava itse. Ikävä kyllä emme päässeet kiertelemään saarta yhtä perinpohjaisesti kuin olin alun perin suunnitellut, koska ne aiemmin mainitsemani odottamattomat muuttujat tulivat tässä kohtaa rytinällä peliin.

(Huom! Mikäli yksityiskohtaiset sairauskertomukset ällöttävät, kannattaa lukeminen lopettaa viimeistään tähän.)

Heti saareen saavuttuamme kuvotuksen tunne vei kaiken huomioni, mutta keräsin itseäni sen verran, että saimme teltan pystyyn. Moringharun aukea ja tuulinen uloke sijaitsee kilometrin kävelymatkan päässä Jurmon satamasta ja toimii saaren ainoana sallittuna telttailupaikkana. Koko alueella töröttää vain muutama hassu puu, ja niistä kolme muodostavat suojaisan, juuri teltan mentävän kolon. Pykäsimme leirin siihen ja suuntasimme takaisin satamaan.

IMG_20180805_181008Moringharun telttailualue

IMG_20180805_155107 IMG_20180805_155346

Heti Utön lounassuunnitelman kariuduttua olin jo tehnyt pikaisen googlehaun, jonka mukaan Jurmosta löytyisi suosittu ravintola. No, aina oppii uutta: jostain käsittämättömästä syystä Suomessa on kaksi Jurmo-nimistä saarta, joista toinen sijaitsee Saaristomerellä ja toinen Ahvenanmaalla. Google oli ravintolahaun kohdalla tietenkin tarjonnut minulle niistä kahdesta sitä väärää. Eipä tullut mieleenkään tarkistaa ravintolasaaren tarkempia koordinaatteja. Alpakka-Jurmostakin löytyy kyllä ravintola, mutta kuka tahansa ei voi vain lompsia sinne sisään, vaan ruoat täytyy tilata puhelimitse etukäteen. Se siitä ruokailusta. Tyrkkäsin Kokin ensi hätään pullakahville satamakahvilaan ennen kuin otsanakki lähtisi kasvamaan liikaa, mutta itse olin liian huonovointinen edes ajattelemaan syömistä. Kokin kahvitellessa jouduinkin yhtäkkiä ryntäämään ripaskalle, ja niissä merkeissä kului monta tovia. Vähän vatsassa kiertää, näitä nyt sattuu… vai mitä?

IMG_20180806_130738Kahvilakaupan sisustusta

Urheasti, vatsakrampeista piittaamatta, kävin tekemässä pienen saarikierroksen yhdessä Kokin kanssa. Jouduin pysähtymään ja kyyristymään kaksinkerroin kivusta parinkymmenen metrin välein. Silloin aloin fiksuna tyttönä epäillä, että kyseessä saattoi olla jotain perusripulia pahempaa. Pääsimmepä kuitenkin pikaisesti nauttimaan Jurmon parhaasta annista, johon kuuluvat mm. Jurmon kappeli, tuulimylly ja leppoisa alpakkajengi.


IMG_20180806_124758
Jurmon kappeli vuodelta 1846IMG_20180805_170113Söpöset

Kun palasimme kävelyltä satamaan, vilkaisu kohti leiripaikkaamme nostatti kylmän hien otsalle. Edellisyön ukkospilvet olivat palanneet väijylle. Taivas tummeni pikavauhtia sysimustaksi ja tuuli alkoi navakoitua. Ukkosyö telttailualueen ainoiden puiden alla, vatsakrampeissa kilometrin päässä huusseista… Ei ehkä paras mahdollinen skenaario?

IMG_20180805_182749Ei kovin lupaava näky rauhaisaa leiriyötä ajatellen

Onneksi mukava kahvilanpitäjä omistaa useita vuokramökkejä saaren toisella laidalla, ja mökeistä yksi oli vielä sunnuntaina vapaana. Lisäksi Kokki sai vielä neuvoteltua meille “ukkosalennuksen” jo valmiiksi kohtuulliseen mökkivuokraan, joten luovuttaminen telttailun suhteen ei olisi voinut olla enää helpompaa. Kävimme pikavauhtia pakkaamassa teltan kasaan ja kiiruhdimme takaisin kahvilalle. Paluumatka myrskyävään vastatuuleen rinkkojen kanssa teki jo tiukkaa, enkä meinannut pysyä krampeiltani enää jaloillani. Taivas repesi vain hieman ennen kuin ehdimme sisälle kahvilaan, ja kastuimme silmänräpäyksessä läpimäriksi. Alla lyhyt video, jonka Kokki kuvasi vastatuuleen puskiessamme.

Sateen hieman tauottua saimme autokyydin mökille. Vuokraisäntämme yritti matkalla rupatella mukavia, mutta jouduin käyttämään kaiken keskittymiskykyni siihen, etten oksentaisi takapenkille. Vaikutin varmaan aika töykeältä. Anteeksi.

Mökki oli oikein kotoisa, ja siellä oli mm. takka ja oma sauna. Mistään mukavuuksista emme kuitenkaan pystyneet nauttimaan, kun myös Kokkia alkoi pian heikottaa. Tilanne meni lopulta siihen, että Kokki oksenteli sisällä ämpäriin ja minä ulkona kaaressa puskaan. Yön yli tärisimme kuivuneina kahden kerrossängyn alapunkissa. Jouduin keräämään useamman tunnin ajan energiaa, että jaksoin edes hakea meille juomapullot kahden metrin päästä keittiöstä. En vieläkään tiedä, oliko kyseessä ärhäkkä vatsatautitartunta vai vakava ruokamyrkytys, mutta romanttinen synttärimatka sai joka tapauksessa ikimuistoisen loppuhuipennuksen. Ihan tällaista en tosiaan osannut ennakoida.

IMG_20180806_123836 IMG_20180806_123652

Maanantaiaamuna elämä näytti jo valoisammalta. Saimme molemmat syötyä aamupuuron ja jopa pidettyä sen alhaalla. Saunankin lämmitimme, mutta aallot olivat liian hurjia uimiseen. Meren kuohuntaa olisi voinut katsella mökkipihan penkiltä loputtomiin, ja saunastakin oli ikkuna merelle. Pääsin lopuksi vielä silittelemään alpakoista rohkeinta. Tässäpä kerrassaan upea paikka, jonne palaamme varmasti vielä monta kertaa uudelleen – toivottavasti jatkossa hieman paremmalla menestyksellä.

IMG_20180806_124500__01

Tiivistetty matkaohjelma ja hyödyllisiä linkkejä

Kokosin tähän loppuun vielä tiivistetyn matkaohjelman, joitakin hintoja (8/2018) ja hyödyllisimpiä linkkejä, joiden avulla pääsee helposti suunnittelemaan samankaltaista reissua. Jospa joku muu vaikka säästyisi siltä viikon mittaiselta suunnittelupiinalta.

1. päivä

2. päivä

  • Aamiainen Majatalo Backarossa, sis. majoituksen hintaan. Nötön sataman kaupasta voi myös ostaa omia eväitä.
  • Nötön nähtävyydet, mm. soiva kivi ja muinaishaudat
  • Lounas Nötössä: Café Skolan. Kala-annos, jälkiruoka ja ruokajuomat kahdelle yht. 59,50 €. Avoinna vain kesäkaudella.
  • Nötö–Utö, M/S Eivor
  • Yöpyminen teltassa Utössä: sallittu telttapaikka (kartta)
  • Illallinen omista eväistä (pakkaa retkikeitin!)

3. päivä

  • Aamiainen omista eväistä. Utö handel -kyläkaupassa mahdollisuus täydentäviin ostoksiin. Rajoitetut aukioloajat ympäri vuoden.
  • Kiertelyä Utössä, nähtävyydet (=majakka)
  • Utö–Jurmo, M/S Eivor
  • Kiertelyä ja yöpyminen Jurmossa: Esim. Ethels Bastu, 85 €/yö, max. 4 hlö. Avoinna ympäri vuoden. Samalta sivustolta löytyy myös paljon muuta tietoa Jurmosta.
  • Vaihtoehtoinen yöpyminen Jurmossa: teltta Moringharussa, maksuton.
  • Illallinen joko omista eväistä (satamakahvilasta voi ostaa täydennystä) tai ennakkotilauksella Jurmo Inn -kotiruokaravintolasta.

4. päivä

  • Aamusauna Ethels Bastulla
  • Aamukahvi ja pulla Jurmon satamakahvilassa, à 4 €.
  • Jurmo–Pärnäinen, M/S Eivor. Lounas ja mehu Eivorin ravintolassa, à 11,50 €.
  • Pärnäinen–Turku, Saaristobussi, à 13,70 €.

Loman kokonaishinnaksi tuli n. 350 € / 3 yötä / 2 hlö. Ihme kyllä onnistuin pysymään budjetissani, vaikka ylimääräisiä muuttujia ilmaantuikin vielä reissun päällä. Budjetti tuntui tuolla summalla sopivan joustavalta. Halvemmallakin pääsisi (ainakin teoriassa) mm. vaihtamalla maksulliset majoitukset telttaöihin, mutta kuten tässä huomasimme, kaikki ei aina mene aivan suunnitellusti. Kannattaa jättää vähän löysää rahaa viime hetken katastrofien varalle.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi kiva kuulla kommenteissa, miten ihmeessä onnistuit siinä! :)

Budjettiloma Montenegrossa: kahden viikon matkaohjelma ja kustannukset

Montenegro on todellinen unelmakohde budjettimatkailijalle: majoitus, liikkuminen ja ruokailu on maassa vielä toistaiseksi niin halpaa, että se on lähes ilmaista. Nurinkurista onkin, että reppu selässä lomailusta saattaa parhaassa tapauksessa jopa jäädä taloudellisesti voitolle, jos vertaa kahden viikon lomakustannuksia niihin kuluihin, jotka helposti kertyisivät samassa ajassa kesäisessä koto-Suomessa möllötellessä. Tähän postaukseen olen koonnut tiivistetysti kahden viikon matkaohjelman ja yksityiskohtaisen lomabudjetin, jotka toivottavasti hyödyttävät myös muita Balkanin-omatoimimatkaa suunnittelevia.

IMG_20180617_150724Ukkosta ilmassa Podgoricassa

BUDJETTI

Kokonaisuudessaan kahden viikon lomaani kului alle 850€. Hinnat ovat kesäkuulta 2018, ja summa sisältää kaiken:

  • Matkat Turku-Helsinki-Turku: 19€
  • Turkish Airlinesin lennot Helsinki-Podgorica // Dubrovnik-Helsinki: 221€
  • Majoitukset: 12 pv Montenegrossa 205€, 2 pv Dubrovnikissa 82€, yht. 287€
  • Liikkuminen kohteessa (juna/bussit): 61€
  • Ravintolat: 12 pv Montenegrossa 97€, 2 pv Dubrovnikissa 48€, yht. 145€
  • Ostokset (ruoka/herkut): 78€
  • Pääsyliput: 33€

14 lomapäivästä vietin 12 Montenegrossa ja loput kaksi Kroatian puolella Dubrovnikissa. Dubrovnikin hintataso on huomattavasti korkeampi kuin Montenegron: kaksi päivää Dubrovnikissa rokotti lompakkoani yhteensä n. 190€, kun taas Montenegrossa 415€ riitti jopa 12 päivään. Kun lentoja ja Suomen sisäisiä matkoja ei oteta huomioon, keskimääräinen päiväbudjetti jakautuikin seuraavasti:

  • Montenegro: 35€/päivä, josta
    • majoitus 17€
    • ruokailu (ravintolat+ruokaostokset) 14€
    • liikkuminen 2,65€
    • muut 1,35€
  • Dubrovnik: 95€/päivä, josta
    • majoitus 41€
    • ruokailu (ravintolat+välipalaostokset) 27€
    • liikkuminen 12€
    • muut 15€

Näitä lukuja voi soveltaa tarvittavaa kokonaisbudjettia arvioidessa. Mikäli tykkää juhlia, juoda ja syödä päivän kaikki ateriat ulkona, ravintoloiden osuus kannattaa vähintään tuplata tai triplata. Itse kokkasin ja valmistin eväitä melko ahkeraan. En useimmiten juurikaan juo alkoholia, mikä nytkin säästi hyvän tukun rahaa. Montenegrossa kävin ravintoloissa useimmiten kerran päivässä, Dubrovnikissa kahdesti päivässä. Majoituksen osalta kannattaa ottaa huomioon, että matkustin yksin – hostellien ulkopuolella maksoin siis yhdestä huoneesta saman summan, jonka yhdessä matkustavat maksaisivat puoliksi. Mikäli ottaa kaverin mukaan reissuun, majoituksesta saattaa päästä jopa näitä laskelmia halvemmalla.

IMG_20180627_081222 Maatilan eläimet aamukävelyllä Porto Montenegron luksussataman tuntumassa

MATKAOHJELMA

Tähdellä merkittyä ohjelmaa suosittelen erityisen lämpimästi. Linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan matkakertomukseni eri kohteista. Olennaisimpia majoitus- yms. kuluja on myös merkitty kunkin päivän kohdalle erikseen.

0. päivä: saapuminen Podgoricaan. Majoitus: vuode makuusalissa, Hostel Q Podgorica (13€).

*1. päivä: vaellusta Skutarijärven kansallispuistossa, rantaelämää Sutomoressa. Junamatkat Podgorica-Virpazar-Sutomore-Podgorica (4€). Majoitus: vuode makuusalissa, Hostel Q Podgorica (13€).

2. päivä: kaupunkikierros Podgoricassa (vaihtoehtoisesti junalla Biogradska Goran kansallispuistoon, mikäli kelit sallivat). Majoitus: vuode makuusalissa, Hostel Q Podgorica (13€).

IMG_20180620_123000Bobotov Kuk, Durmitorin kansallispuisto

3. päivä: saapuminen Durmitorin kansallispuiston tuntumaan. Bussimatka Podgorica-Žabljak (6€, opiskelijahinta). Viiniä ja mukiinmenevää ruokaa hotelli Soan ravintolassa (15€). Majoitus: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€). Huom! Huoneeseen mahtuisi kolme henkeä, joten halvimmillaan majoitus maksaisi alle 3,50€ per nenu.

4. päivä: vaellus, Planinica Fail Trail. Durmitorin kansallispuiston pääsylippu 6€ / 3 pv. Makuunsa nähden ylihinnoiteltu pitsa Zlatni Papagaj -ravintolassa (8€). Majoitus: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).

*5. päivä: Bobotov Kukin valloitus! Ruokailu ravintola Podgorassa (8€). Majoitus: Majoitus: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).

*6. päivä: käyskentelyä Crno jezeron ympäristössä Durmitorin kansallispuistossa. Herkkupitsa postitoimiston viereisestä pitseriasta, jonka nimeä en muista (4,60€). Majoitus: executive suite, Rooms and Bungalows Sreten Žugić (10€).

*7. päivä: saapuminen Petrovaciin, löhöilyä kolmella eri rannalla. Bussilla Žabljak-Podgorica (6+1€, opiskelijahinta), junalla Podgorica-Sutomore (2€), bussilla Sutomore-Petrovac (2€). Lounas hotelli Admiralin terassilla (20€). Majoitus: kolmen hengen huoneisto merinäköalalla, Apartments and Rooms Vjera (43,50€).

8. päivä: Sveti Stefan (joka kannattaa jättää väliin), Bečići, Budva ja kävelyretki Perazic Do -rannan hylätylle hotellille. Majoitus: kolmen hengen huoneisto merinäköalalla, Apartments and Rooms Vjera (43,50€).

IMG_20180624_144512 Kotorinlahden maisemaa

9. päivä: saapuminen Kotoriin, päiväretki Perastiin. Lounas Konoba Akustik -ravintolassa (19€). Bussilla Petrovac-Kotor (3€), liftaten Kotor-Perast, bussilla Perast-Kotor (1€). Majoitus: vuode makuusalissa, Hostel Pupa (15€).

*10. päivä: Kotorin vanha kaupunki ja linnoitus. Mahtava lounas BBQ Tanjgassa (7€). Majoitus: vuode makuusalissa, Hostel Pupa (15€).

11. päivä: Tivat ja Porto Montenegro. Bussimatka Kotor-Tivat (2,50€). Illallinen ravintola Ponta Verandassa (12,50€). Majoitus: kolmen hengen huoneisto merinäköalalla, Rosic Apartments (7€. Oikea hinta 79€, käytin tähän hotels.comin palkintoyön).

12. päivä: saapuminen Dubrovnikin tungokseen, tutkimusmatka hylätyn hotelli Belvederen pihamaille. Bussimatka Tivat-Dubrovnik (18€). Burgerilounas mukaan ravintola *Barbasta (10€), iltapalat grilliltä *Ten11 (8€) ja vanhan kaupungin jäätelökioskilta (4€). Majoitus: vuode makuusalissa, Old Town Hostel (41€).

*13. päivä: turistikierros vanhassa kaupungissa auringonnousun aikaan. Kävelykierros vanhan kaupungin muureilla (7€, opiskelijahinta). Aamupalamenu Dubravka 1836 -ravintolassa (11€). Piknikretki ja uintia Lokrumin saarella (20€). Auringonlaskun ihailua Velika & Mala Petka -puistossa, iltapala suosikkigrillilläni Ten11 (12€). Majoitus: vuode makuusalissa, Old Town Hostel (41€).

14. päivä: paluu Suomeen. Bussimatka Dubrovnikin lentokentälle (5,50€).

IMG_20180628_200533 Kultainen auringonlasku Dubrovnikin Velika & Mala Petka -puiston kukkulalla

REISSUN KOHOKOHDAT – älä missaa näitä!

  • Virpazar: Skadar-järven kansallispuisto
  • Durmitorin kansallispuisto: Bobotov Kuk ja Crno jezero
  • Petrovac: kolme uimarantaa, kävelyretki Perazic Do -rannan hylätylle hotellille
  • Kotor: vanha kaupunki ja linnoitus, grilli BBQ Tanjga
  • Dubrovnik: kävelykierros vanhan kaupungin muureilla, ravintolat Barba (mustekalaburgeri), Ten11 (Cape PrimaDona 1805 -tortilla) ja Dubravka 1836 (herkullinen, kohtuuhintainen aamupalamenu)

Koko suomenkielisen matkakertomuksen pääsee lukemaan tägillä Montenegro18FI

Budjettiloma Montenegrossa, osa 6: Syrjähyppy Kroatiaan

IMG_20180628_080555

12. päivä: hylätty hotelli Belvedere & tungosta Dubrovnikissa

Lomani lopuksi siirryin Montenegrosta Kroatian puolelle. Kroatialla on erityinen paikka salmiakinmustan sydämeni sopukoissa, koska juuri siellä Kokki kihlasi minut vuosia sitten. Silloin muinaishistoriassa kuljimme liftaten pitkin rannikkoa Splitistä pohjoiseen päin, joten Dubrovnikin turistirysä jäi meiltä kokonaan kokematta. Nyt sainkin mahdollisuuden korjata tuon vääryyden ainakin omalta osaltani.

Bussini saapui alkuiltapäivästä Dubrovnikin asemalle. Jonotin tihkusateessa pankkiautomaatille, joka sylki vain suuria seteleitä. En yksinkertaisesti kehdannut käydä ostamassa kioskilta bussilippua 200 kunan setelillä, koska henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, kuinka paljon pienen pohjakassan kanssa tuskailevaa asiakaspalvelijaa korpeaa toimia turistien epävirallisena rahanvaihtopisteenä. (Terkut kaikille teille uiveloille, jotka tykkäätte heti aamusta shoppailla euron purkkapaketteja 50-100 euron seteleillä!) Päätinkin siis reippaasti kävellä kolmen kilometrin matkan majapaikkaani Old Town Hostelliin.

IMG_20180627_143415Barban mustekalaburgeri: miljoona kertaa maistuvampaa kuin miltä sain sen näyttämään

Pikaisen suihkun jälkeen metsästin saman tien murkinaa. TripAdvisor ei pettänyt: paljon kehuttu katuruokakeittiö Barba tarjoili törkeän herkullisen mustekalaburgerin, joka oli kaiken muun hyvän lisäksi kohtuuhintainen ja niin valtava, etten edes kaivannut sen kylkeen mitään lisukkeita. Maha täynnä oli mukava lähteä tutkimusretkelle kohti hylättyä hotelli Belvedereä.

IMG_20180627_163229Bongaa pala Belvederen kattoa ylhäältä rinteestä puiden takaa

Hotelli Belvedere seisoo huikealla näköalapaikalla noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Dubrovnikin vanhasta kaupungista. 80-luvulla kukoistanut loistelias ökyhotelli on ollut hylättynä Kroatian sodasta asti, eli jo lähes 30 vuotta. Lomasuunnittelun lomassa olin törmännyt useisiin blogikirjoituksiin luvattomista tutkimusretkistä tuon pytingin uumeniin (esim. Belondoned). En ole itse koskaan uskaltautunut edes autiotaloon, mutta kiehtovat tarinat Belvederen käytävälabyrintistä houkuttelivat minuakin vaimentamaan lainkuuliaisen sisäisen ääneni hetkeksi. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että hotellin pihamaa on toiminut yhtenä Game of Thronesin kuvauspaikoista.

IMG_20180627_164058

Hotelli ja sen tilukset on ympäröity kieltokyltein ja valvontakameroin. Paikalla oli katukissajengin lisäksi muitakin turisteja, joiden näin katoavan portin yli kohti sisätiloja. Ehdin itsekin vain muutaman metrin päähän portista, kun sitten viime hetkellä huomasin kiukkuisen vartijan ilmestyvän kulman takaa pihalle. Vartija mulkaisi minua ja lähti sitten kiroillen aikaisempien tunkeilijoiden perään. Harmikseni jouduinkin tyytymään pelkkään aidan yli kurkkimiseen, koska en mitenkään erityisesti kaivannut ylimääräistä matkaa riuskassa niska-perseotteessa takaisin pihan ulkopuolelle. Ilmeisesti tästäkin tutkimusretkeilystä on viime aikoina tullut turhan suosittua – yksikään lukemistani blogeista ei nimittäin maininnut vartijoita olleen aikaisemmin, ja monet kirjoittajista vaikuttivat viettäneen hotellissa tuntikausia. Mitään kovin mielenkiintoista ei ulkopuolelta käsin pääse näkemään, joten mikäli tuo vartijoiden läsnäolo on pysyvää, tämä kohde kannattaa ehkä muidenkin jatkossa jättää väliin.

IMG_20180627_164621Sain kuitenkin uuden ystävän – ei ihan turha reissu

Palasin pettyneenä vanhaan kaupunkiin aikeenani kierrellä sen nähtävyydet läpi, mutta myöhään iltapäivällä kapeilla kaduilla pääsi hädin tuskin liikkumaan ilman jatkuvaa kyynärpäiden käyttöä. En ollenkaan ihmettele, miksi Dubrovnikissa puuhataan rajoituksia turistimäärille. Jokainen loma tarvitsee oman teemabiisinsä, ja omani kirkastui siellä risteilyalusten opastettujen retkikuntien seassa luoviessani. Ludacrisin klassikko alkoi yhtäkkiä soida päässäni, enkä päässyt siitä korvamadosta enää lainkaan eroon. Kuvaa harvinaisen hyvin tunnelmia turistikaaoksessa – ja kyllä, tiedän olleeni osa ongelmaa! Laitetaan silti vahinko kiertämään, olkaapa hyvät. :)

IMG_20180627_220658Vasta alkuyöstä vanhankaupungin kaduilla mahtuu kävelemään normaalisti

13. päivä: Päivystyskierros King’s Landingin muureilla & hermolepoa Lokrumin saarella

Viimeinen lomapäivä! Edellisen päivän tungoksesta sisuuntuneena nousin – vastoin kaikkia yökyöpelin tapojani ja geenejäni – ennen aurinkoa, jotta pääsisin katselemaan nähtävyyksiä ilman, että jonkun selfiekeppi aina peittää näkyvyyden. Aamukuudelta tunsinkin olevani täysin eri kaupungissa – ei sieluakaan missään. Ihanaa!
IMG_20180628_061355

IMG_20180628_062250SHAME! SHAME! SHAME!
IMG_20180628_063636 IMG_20180628_063917Moi, olen Sanni. Tykkään matkustaa tuhansia kilometrejä vain kuvatakseni kissoja.
IMG_20180628_064806 IMG_20180628_064050Kaupungin kovin myyntitykki päivystää

Aamukahdeksalta olin kärppänä paikalla, kun kaupungin muurien kävelykierrokset vihdoin alkoivat. Tätä ei kannata jättää väliin, eikä iltapäivälle! Heti aamusta sain kiertää muureja kohtalaisen rauhassa, kun taas päiväsaikaan joutuisi kulkemaan tiukassa, human centipede -tyylisessä jonossa. Kierrokseen sai helposti tuhrattua tunnin-pari, kun joka nurkalta avautui edellistä hienommat maisemat yli kaupungin ja Adrianmeren. Normaalisti pääsylipusta joutuisi pulittamaan 150 kunaa (~20€), mutta opiskelijakortilla sain reilun alennuksen. Korttiani tosin tiirailtiin hyvä tovi varsin epäileväisin silmin, mutta kelpasi se sitten lopulta kuitenkin.

IMG_20180628_080711King’s Landing, bitchesss!IMG_20180628_081250IMG_20180628_083516
IMG_20180628_091750
IMG_20180628_083907IMG_20180628_081301

Ylläolevassa kuvassa näkyvä saari on Lokrum, Dubrovnikin virallinen virkistyskeidas. Saarelle pääsee helposti vanhan kaupungin satamasta kulkevilla lautoilla tai taksiveneillä. Itse hyppäsin lautalle ja pian olinkin jo piknikillä vapaina käyskentelevien kanien ja riikinkukkojen keskellä. Vaikka lautat olivat toki täynnä turisteja, ihmismassat ihmeellisesti hajosivat ja katosivat saaren metsiin ja puistoihin. Oli tilaa hengittää, rentoutua ja uida.

IMG_20180628_131442 IMG_20180628_132527
IMG_20180628_131750 IMG_20180628_140010

Ikävä kyllä huolella etsimäni, rauhallisen uimapaikan pilasi ensin mölyävä äijälauma, joka suosi uidessa pelkkää syntymäpukuaan. “Oi lads, oi! Oi, check dis out bro! HEHEHE LOL” Ja helikopteri heiluu. Siirryin taas hieman sivummalle, mutta seuraavaksi aivan viereeni parkkeerasi vanhempi herrasmies, joka jostain syystä puki ja riisui, puki ja riisui tiukkoja pikkupikkuspeedojaan tasaisin väliajoin, aivan kuin esitellen ryppyistä varustustaan. En yllättyisi, jos kuulisin kyseessä olleen Professor Massagen kummisetä. Päivän heijarikiintiö alkoi olla osaltani täynnä, joten karkasin paluulautalle ennen kuin setä ehti seurata perässä.

Hostellilla samassa huoneessa kanssani majailleet pojat olisivat kovasti kaivanneet wingwomania illan reiveihinsä, mutta varovaisen harkinnan jälkeen jätin heidät kuitenkin oman onnensa nojaan. Paluulentoni oli aikaisin seuraavana aamuna eikä ajatus krapulaisesta kotimatkasta houkutellut. Sovimme, että he örisisivät minut hereille palatessaan aamuyöstä, etten vain nukkuisi pommiin. Ystävällistä.

IMG_20180628_195855

Jätin pojat etkoilemaan hostellin pikkuruiseen olohuoneeseen ja lenkkeilin pikavauhtia Velika & Mala Petka -puistoon katsomaan auringonlaskua. Korkealta kukkulalta kelpasi ihailla tyrskyävää merta ja keltaisesta pinkkiin liukuvaa taivasta, samalla onnitellen itseäni onnistuneesta lomasta.

IMG_20180628_200403
IMG_20180628_203049

IMG_20180628_203349

P.S. Pojat pitivät lupauksensa: hostellin vessa tuoksui aamulla vatsahapoilta, ja yläpunkassa nukkunut örveltäjä yski ja kuorsasi niin, että koko sänky heilui. Pääsinkin perjantain paluumatkalle torstain silmillä. Ihanalle lomalle arvoisensa päätös. Laiskis kiittää ja kuittaa!

Kaikki Montenegron- ja Kroatian-lomaani liittyvät tekstit löydät tägillä Montenegro18FI – tulossa vielä tiivistetty matkaohjelma ja budjetti!

Budjettiloma Montenegrossa, osa 4: Petrovac (ja ripaus Bečićiä ja Budvaa)

IMG_20180622_140603Parveke merinäkymin, Apartments & Rooms Vjera, Petrovac

7. päivä: Petrovac ja sen kolme rantaa

Ahkeran vuorten rinteillä hikoilun jälkeen oli aika vaihtaa merimaisemiin. Olin etukäteen valinnut reissun yhdeksi rantalomakohteeksi Petrovacin, koska sitä oli kehuttu kauniiksi ja uneliaaksi pikkukyläksi ilman minkäänlaista yöelämää – täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni henkiselle eläkeläiselle! Matka välillä Žabljak-Podgorica-Sutomore-Petrovac käsitti kaksi eri bussiyhteyttä ja yhden junamatkan, mutta olin silti perillä jo alkuiltapäivästä.

Petrovacissa ei ole hostelleja, mutta ankeista yhden hengen huoneista edullisimman olisi saanut alle 20 eurolla per yö. Tällä kertaa päätin kuitenkin pistää elämän risaiseksi ja sijoittaa huimat 90 euroa viikonlopun majoitukseen huoneistohotellissa, jossa sain käyttööni kokonaisen yksiön omalla keittiöllä ja kylpyhuoneella. Päätöksen sinetöi koko asunnon levyinen parveke, jolta avautui huikea näkymä Adrianmerelle. Siellä kelpasi kuivattaa pyykkejä.

IMG_20180622_154018Aina yhtä fiksua matkustaa tuhansia kilometrejä vain kuvatakseen kissoja

Petrovac olikin kaikkea mitä toivoin: rantaa, rauhaa, kapeita pikkukatuja ja kauniita maisemia. Myös kauppoja, ravintoloita ja sekalaisia nutellalettukioskeja löytyi riittävä valikoima. Oikein pätevä eläkeläis- ja hermolepokohde siis. Parasta kylässä on ehdottomasti sen kolme rantaa: rantabulevardin “kyläranta”, Lučice ja Bujarica. Testasin kaikki kolme heti ensimmäisenä päivänä.

IMG_20180622_155007Keskustan perusranta aivan palvelujen ja ravintoloiden vieressä. Vuokrattavia rantatuoleja ja -varjoja, vesiskoottereita ja muita härpäkkeitä.

IMG_20180622_171902Lučice: pieni rannanpätkä suojaisassa poukamassa 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Ruokaa ja juomaa saa kehutusta, kohtuuhintaisesta rantabaarista.

IMG_20180622_173403Buljarica: neljä kilometriä rauhallista rantaa kaukana kaikesta

Ei liene vaikea arvata, että näistä kolmesta Buljarica oli ehdoton suosikkini. Montenegrossa suurin osa yleisistä rannoista on rantabaarien hallinnoimia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että niillä on maksettava päivävuokraa aurinkotuoleista ja -varjoista ja kuunneltava DJ:n huonolla maulla valitsemaa bassojytkettä. Laki määrää baarit jättämään pienet kaistaleet rannoista vapaiksi myös ilmaista pyyhkeiden levitystä varten, mutta usein nämä ilmaiset alueet ovat niin täynnä, että hiekkaa (tai yleisemmin pikkukiviä) ei juurikaan pyyhkeiden alta näy. Siksi Buljarica onkin niin upea: suurin osa rannasta on vielä luonnontilassa, ja “oman”, aution pätkän rantaa voi saada helposti, jos vain jaksaa kävellä kilometrin pidemmälle kuin muut.

IMG_20180622_183534

Buljarican alkupää sijaitsee noin puolen tunnin kukkulaisen kävelymatkan päässä Petrovacin keskustasta. Rannan alkupuoliskolla on pieni aurinkotuolien keskittymä ja muutama baari, mutta kaukaisempi pääty on vapaata niin palveluista kuin ihmisistäkin. Autiopätkälle suuntaavan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että rannan keskiosilla on lyhyt, rajattu nudistialue. Itse en tätä tiennyt – kunnes yhtäkkiä ja yllättäen huomasinkin jo tuijottavani suoraan pyllistelevän sedän ruskeaan silmään. Olin sillä kertaa kuitenkin hakemassa hieman erilaisia maisemia, joten jatkoin matkaa vielä puolisen kilometriä. Lopulta löysin sopivan tukikohdan meressä polskimiselle ja auringonlaskun ihailulle. Kuinka ihanaa olikaan olla tekemättä yhtään mitään sen kummempaa.

IMG_20180622_194359__01

8. päivä: Bečići, Budva, ja Perazic Do -rannan hylätty hotelli As

Kahdeksannen päivän ensimmäisen puoliskon käytin oikeasti Sveti Stefanissa, mutta kirjoitan siitä seuraavaksi vielä oman, erillisen postauksen. Tässä yhteydessä en kehtaa tämän enempää edes mainita koko paikkaa, koska se ökylä ei ole budjettilomaa nähnytkään.

Päädyin alkuillasta kuljeskelemaan Bečićin ja Budvan rantojen läpi ennen paluutani Petrovaciin. En edes väitä tutustuneeni kumpaiseenkaan kohteeseen sen paremmin, mutta ensivaikutelman perusteella en usko menettäneeni mitään. Bečićissä ei taida oikeasti asua kukaan, koska koko ranta-alue näytti olevan pelkkää hotellia hotellin perään. Vaikka ranta oli pitkä, oli se myös aivan täyteen ammuttu ja sitä kautta omaan makuuni todella ahdistava. Kohdetta taidetaan markkinoida ensisijaisesti venäläisille, koska esimerkiksi monet ravintoloiden kylteistä olivat jopa pelkästään venäjänkielisiä.

IMG_20180623_171626Bečići
IMG_20180623_171940Bečićin parasta antia: kukkaloiston nielaisema rantatalo

Budva ei säväyttänyt Bečićiä enempää: vieri viereen ahdetut Coca-Cola- ja Tuborg-aurinkovarjot pilaavat maiseman, ja bassojen jyminä äänimaiseman. En tosin jaksanut enää vierailla vanhassa kaupungissa, ehkä siellä olisi ollut jotain nähtävääkin?

IMG_20180623_182409Budvan rantaa, vanha kaupunki taka-alalla

Ei, kyllä Petrovac on Budvan seudun rantakohteista se kirkkain tähti kaikilla mittareilla – paitsi jos tykkää örveltää rantabaareissa. Silloin onkin parasta pysyä poissa tärvelemästä Petrovacin rauhaa meiltä eläkeläisiltä. Korjasin hieman hukkaan heitetyn päivän tekemällä iltalenkin Petrovacista kohti Perazic Do -rantaa. Puolen tunnin yhdensuuntainen kävelyreitti on osittain huikeaa merimaisemaa, osittain pelottavaa tunnelia. Mukavan tasapainoinen yhdistelmä siis.

IMG_20180623_203723Ihan OK lenkkipolku
IMG_20180623_203240Maisemia matkan varreltaIMG_20180623_204132Tälle rannalle pääsee vain veneellä tai kiipeämällä kohtisuoraa vuorenseinämää alas
IMG_20180623_205603Tästä tunnelin päästä sisään…IMG_20180623_204706ja tästä ulos

IMG_20180623_204714Hylätty hotelli As

Perazic Don rantaa varjostaa rakennusvaiheessa hylätyn hotellin mahtipontinen runko. Jos tämä olisi saatu valmiiksi, paikka olisi varmasti järisyttävän upea! Uimaan tuolta ei nyt helposti pääse, koska ranta koostuu jättimäisistä kivenlohkareista ja sekalaisista betonipalikoista, jotka ovat ilmeisesti jääneet sinne kun hotellin rakentaminen keskeytettiin. Ranta vaikutti kuitenkin olevan suosittu istuskelupaikka auringonlaskun aikaan, eikä aivan suotta: megalomaaninen autiohotelli loi sinne aivan omanlaisensa tunnelman, ja taivaan värit liukuivat pastellisesta hehkuvan oranssiin. Tätä lenkkiä ei kannata Petrovacissa jättää väliin!

IMG_20180623_204252

Lue muutkin saman reissut tekstit täältä suomeksi: Montenegro18FI

Budjettiloma Montenegrossa, osa 3: Bobotov Kuk & Crno jezero Durmitorin kansallispuistossa

5. päivä: Bobotov Kuk, Durmitorin kansallispuisto

Bobotov Kuk (2523 m) on ainakin virallisesti Montenegron korkein huippu, minkä ansiosta se onkin erityisen houkutteleva vaelluskohde kaltaiselleni ylioptimistiselle harrastelijalle. Hyvänä päivänä Montenegron katolta voi kuulemma nähdä koko maan ja lisäksi pitkälle Serbiaan ja Albaniaan. En tosin ollut alun perin suunnitellut yrittäväni Bobon huiputusta lainkaan, mutta epäonnistuneesta Planinican-vaelluksesta sisuuntuneena päätin lähteä kokeilemaan. Pikaisen googlauksen perusteella Boboa suositellaan lähes poikkeuksetta vain kokeneille vuoristohirmuille sen muutamien hankalahkojen kiipeilyosuuksien vuoksi, mutta löysin myös blogitekstin, jonka kirjoittaja oli kiivennyt huipulle läskipohjatennareissaan. Jos tennarityttö pärjäsi, niin miksei sitten vaelluskengitetty laiskiainenkin.

 IMG_20180620_063847Tämäkin vaellus alkoi Mustalta järveltä anivarhain aamun usvassa
IMG_20180620_065645Joku Predator-rapu suoraan painajaisistani, hrrrrr. Missä pää, missä peräsin? 

Tällä kertaa olin tilapäisessä mielenhäiriössä liikkeellä jo aamukuudelta, mistä oli toki se etu, ettei korruptoitunut viiksisetä ollut vielä ehtinyt puiston lippuluukulle kohottamaan verenpainettani. Ensimmäiset pari tuntia kuluivat jälleen tutuissa merkeissä jyrkkää metsäpolkua kavuten ja hyttysiä hätistellen. Sitten aivan yllättäen puut ja ötökät vain katosivat ja horisontissa alkoi siintää vuorenhuippuja, ja mikä parasta, myös sinistä taivasta! Olin ylläristä niin onnellinen, että alkoi naurattaa, ja siinä hirnuessani jokin kamikaze-kärpänen otti saman tien kurssin kohti suutani ja sukelsi syvälle henkitorveeni. Jatkoin matkaa elegantisti kröhien.

IMG_20180620_080927KärppiväijyIMG_20180620_082330Kaljateltta Dinäärialppien tapaan – kyllä, keskeltä ei mitään olisi voinut ostaa olutta
IMG_20180620_082548 Nyt aletaan päästä asiaan! Bobo-reitti kiemurtelee kuvan oikeaa laitaa ylöspäin

Rinteellä laiduntaneet lampaat määkivät tarmokkaasti ohi kulkiessani. Määintä ja kaulakellojen kolina yhdistyivät upeaksi sinfoniaksi, joka kaikui ympäröivien vuorten seinämillä paahtaessani eteen- ja ylöspäin. Sain kaverikseni myös uteliaan vuorivuohen, joka aikansa seuraili raskasta kulkuani ja hyppelehti sitten ketterästi horisonttiin aivan kuin näyttäen mallia oikeaoppisesta kiipeilytekniikasta.

IMG_20180620_082729Kaverikuva: me, myself and the mountainsIMG_20180620_083117Ei kannata kovasti kompastella, pyllymäki alas on pitkä
IMG_20180620_085606Tätä kavutessa tarkeneeIMG_20180620_092743Etsi kuvasta lumen osittain peittämät reittimerkit. Haukankatse tulisi tarpeeseen, mutta onneksi piilareilla voi huijata!

IMG_20180620_093910Sielunmaisemaa: en keksi mitään sykähdyttävämpää
IMG_20180620_094028_01Onhan tämmöinen nyt aika vaikuttavaa?!IMG_20180620_094037Onni löytyy yksinäiseltä vuoristopolultaIMG_20180620_102353Eisssss… Ei tätä paskaa! Ei nyt! Ei näin!

Maisemat olivat kuin sadusta, ja onnentunne läikähteli rinnassani… Kunnes kulkuni pysähtyi tähän valtavaan lumimassaan, joka peitti merkityn reitin kokonaan näkyvistä. Bobotov Kuk kohosi suoraan edessä, niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Nämä viimeiset osuudet ovat jo valmiiksi todella jyrkkää nousua, ja nyt olisi pitänyt puskea suoraan ylös pitkin sileää lumiseinämää? Toki vielä ilman asianmukaisia varusteita. Liukastelin kinosten keskeltä pilkottaneiden reittimerkkien perässä niin pitkälle kuin pystyin, kunnes seuraavaa ei enää näkynyt missään. Epätoivo alkoi kuplia pintaan, ja harkitsin vakavasti kääntyväni takaisin. Tuntui, että tämän nousun yrittäminen olisi aivan liian vaarallista – suorastaan puhdasta typeryyttä.

IMG_20180620_103236Kuvassa rinne näyttää huomattavasti loivemmalta kuin se todellisuudessa oli

Velloin hetken itsesäälissä ja aloin katsella sopivaa alasmenoreittiä. Sitten huomasin alhaalla laaksossa liikettä. Yleensä paras vaelluspäivä on sellainen, jona en näe muita ihmisiä lainkaan, mutta tämä oli iloinen poikkeus sääntöön. Kaksi muurahaismaista hahmoa lähestyi masistelupaikkaani hyvää vauhtia!

IMG_20180620_105231_2Huomaatko kulkijat?IMG_20180620_105231_circleViimeistään nyt?

Pariskunta, Nick ja Ann Coloradosta, ei tullutkaan koko matkaa luokseni viimeisen näkyvän reittimerkin kohdalle, vaan alkoi kiivetä tarmokkaasti suoraan ylös kohti satulaa. Jos nuo kerran typerehtivät, niin kyllä minäkin! ‘MURICA! Hämähäkkeilin pikavauhtia rinnettä sivusuunnassa päästäkseni peesailemaan jonon jatkoksi ennen kuin yllätysoppaani katoaisivat näkyvistä. Pikaisten esittäytymisten jälkeen jatkoimme matkaa kolmisin Nickin pitäessä kärkeä. Nousu oli rehellisesti sanoen todella pelottava: jouduimme kiipeilemään irtokivillä ylös lähes kohtisuoralta tuntunutta seinämää. Otteet piti katsoa todella tarkkaan – yksikin lipsahdus johtaisi helposti siihen, että vyöryisi itse kivien mukana pitkän alamäen takaisin laakson pohjalle. Ei siinä varmaankaan kuollut olisi, mutta osumaa olisi kuitenkin päässyt ottamaan enemmän kuin tarpeeksi. Ikäni puissa ja seinillä apinoineena en kuitenkaan ymmärtänyt pelätä aivan niin paljoa kuin olisi ehkä kannattanut. Kiipeämiseni tuntui irtonaisesta alustasta huolimatta melko varmalta. Ehkä se johtui adrenaliinista. Yksin en silti olisi uskaltanut.

IMG_20180620_115517Hauska osuus lumen ja kallioseinämän välisessä rakosessa

Pelottavan puolituntisen ja toisen hieman vähemmän kuumottavan puolituntisen kiipeilyn jälkeen pääsimme vihdoin perille. Voi pojat, Bobo ei petä! Vaikka pilviä pyöri yläpuolellamme, näkymät huipulta olivat niistä huolimatta aivan toista luokkaa kuin edellispäivän sumussa. Tämän on oltava kokonaisuudessaan Montenegron hienoin vaellusreitti. Onneksi uskalsin.

IMG_20180620_122936Reunalla – loistavaa tunnelmaa
IMG_20180620_122859Pätkä kuljetusta reitistä näkyvissä kaukana alhaalla
IMG_20180620_123355Vieraskirja/todistusaineistoIMG_20180620_123839Reunalla – kaunis on maailma

Nick ja Ann kävivät huipulla vain kääntymässä ja suuntasivat saman tien takaisin alas. Coloradossa kuolee joka vuosi ihmisiä, jotka onnistuvat jäämään vuorille jumiin ukkosella, joten ymmärrettävästi huipun pikapyörähdyksestä on tullut heille tapa. Itse en osannut pelätä muutamien hassujen hattarapilvien tiivistymistä, vaan jättäydyin suosiolla jälkeen ja pidin kaikessa rauhassa lounastauon maisemia ihaillen.

Paluumatka samaa reittiä pitkin ei tullut kysymykseen, en ole niin itsetuhoinen. Olimme toki ylös kivutessa leikitelleet sillä ajatuksella, että repun sadesuojaa voisi käyttää pulkkana ja lasketella sen päällä alas lumista rinnettä takaisin kohti Žabljakia. Wheeee! Sitten muistin, ettei omasta Haglöfsistäni edes löydy moista high tech -varustetta. Onneksi Bobon toiselta puolelta pääsee pois myös vaihtoehtoista reittiä kohti Sedloa. Sedlon puolella matka on tunteja lyhyempi, mutta samalla jyrkempi. Rasitusvammaa rasitusvamman päälle tiedossa, polvi tykkää! Tärkeintä kuitenkin oli, että sieltä lumi oli jo ehtinyt suurimmaksi osaksi sulaa. Tiesin, koska olimme kysyneet tätä huipulla tapaamiltamme saksalaisilta. Minä, Nick ja Ann olimmekin ainoita typeryksiä, jotka sinä kesäkuisena päivänä kiipesivät Bobolle Žabljakin pitkää reittiä. Kerrankos sitä.

IMG_20180620_124057Vuorenseinämään pultatut vaijerit auttavat huipulle kiipeämisessä ja sieltä laskeutumisessa. Tämä osuus ei tuntunut yhtä hurjalta kuin miltä se näyttää.

IMG_20180620_133838Lisää vaijereita, vaikka ilmankin pärjäisi jo

IMG_20180620_135013Houkuttelevan näköinen uimapaikka – kunnes muistaa sen turkoosin veden tulevan ympäriltä sulavasta lumesta. Hrrrr.

IMG_20180620_135557
Jos jotakin pitäisi katsella loppuikäni, katselisin tätäIMG_20180620_140844Mitkä muodot!
IMG_20180620_150346Sedlon näköalapaikka ja autotie jo aivan nurkan takana

Tämän paluureitin huono puoli on se, että Sedlo sijaitsee 17 kilometrin päässä Žabljakista, mikä tietysti tarkoittaa ylimääräisiä logistisia hankaluuksia autottomille kulkijoille. Olin kuitenkin luottavaisin mielin – ainahan voisi soittaa taksin, ellei liftaten pääsisi kulkemaan takaisin majapaikkaan. Kaikki huoli olikin turhaa: ylläolevassa kuvassa näkyy punapukuinen slovakialaispariskunta, jonka kyydissä pääsin kauniisti kysymällä mukavasti ja nopeasti takaisin kylään. En edes uskaltaisi itse autoilla näillä kaksisuuntaisilla mutta yhden auton levyisillä serpentiiniteillä. Onneksi muut uskaltavat. Kaikin puolin onnistuneesta päivästä kiitos Montenegro, kiitos USA, kiitos Slovakia!

IMG_20180620_151801

6. päivä: Crno jezero, Durmitorin kansallispuisto

Aikani kansallispuiston kupeessa oli tulossa päätökseensä. Tällä kertaa päätin oikeasti lepuuttaa polveani ja kävellä vain Mustalle järvelle asti, missä suunnittelin loikoilevani eväiden turvin pitkälle iltapäivään. Olin siihen mennessä nähnyt järven vain aamu-usvassa ja iltapäivän sateessa ja harmaudessa. Täyteen loistoonsa tuo Montenegron helmi pääsee vasta auringonpaisteessa. En osannut ottaa kuvia, joissa kirkkaanturkoosi vesi ja järven idyllinen ympäristö pääsisivät täysin oikeuksiinsa, mutta tässä silti kokoelma parhaita yrityksiäni.

IMG_20180621_122117

IMG_20180621_121429

Yllättäen polven lepuutus pääsi hieman unohtumaan, kun innostuin kulkemaan puolentoista tunnin lenkin järven ympäri. Tästä ei kannata jäädä paitsi, jos näille nurkille eksyy! Reitin varrelle, toinen toistaan hienommille näköalapaikoille, on ripoteltu penkkejä, joilla todella kelpaa jyrsiä eväitään.
IMG_20180621_121929

IMG_20180621_125125
IMG_20180621_130544

IMG_20180621_131547
IMG_20180621_131612

IMG_20180621_131707Laamareppuun mahtuu juuri sopivasti murkinaaIMG_20180621_133858

Polven lepuutus unohtui lopullisesti siinä vaiheessa, kun innostuin kävelemään toisen puolitoistatuntisen metsäpolkua pitkin kohti Savin Kukin hiihtohissiä, jolla pääsisin vielä kerran (kivuttomasti!) uuden vuoren huipulle. Välittömästi hissin ala-asemalle selvittyäni mustia pilviä kerääntyi kuin taikaiskusta huipun ympärille, ja sitten alkoi jyristä. Kovaa. Palasin pikavauhtia takaisin järvelle.

IMG_20180621_144818Kolmen tunnin lisäkävelyn saldo: näin lehmän, lehmä näki minut.

Järveltä oli vielä kolmen vartin kävelymatka majapaikkaani. Olin onneksi pakannut kertakäyttösadetakin laamareppuuni kaiken varalta, ja sille tuli todella käyttöä. Taivas repesi ja ympärillä salamoi, kun kuljin puolijuoksua tienviertä kohti kylää. Kuulin takaani askeleita ja tapasin toisen uitetun kulkijan. Ana-Marija oli eksynyt metsäpolulla matkalla leiripaikastaan järvelle, ja pyrki nyt palaamaan autotietä pitkin takaisin. Turistibussien kuskit eivät saa kuljettaa ulkopuolisia, mutta pian viereemme pysähtyi kolme vanhempaa paikallista herrasmiestä, jotka käskivät meidät kyytiin. Pienen auton takapenkillä oli tiivis, mutta iloinen tunnelma. Herrat jättivät minut pitserian kohdalla kyydistä, ja olivat kuulemma vieneet Ana-Marijan viereisen kylän leirintäalueelle asti! Aika ystävällistä.

Lue muutkin saman reissun tekstit suomeksi täältä: Montenegro18FI

Budjettiloma Montenegrossa, osa 2: Durmitorin kansallispuisto ja Planinica Fail Trail

IMG_20180620_060331

3. päivä: Žabljak 

Kolmannen lomapäivän aamuna matkustin opiskelijahintaisella bussilipulla (6€) Žabljakin vuoristokylään. Kahden ja puolen tunnin minibussimatkalla ei päässyt pitkästymään, koska Montenegron maisemien ihailuun olisi todella vaikea väsyä. Žabljak itsessään ei tehnyt suurta vaikutusta: kylä koostuu Durmitorin kansallispuistoon johtavan tien varteen rakennetuista taloista ja hotelleista, joista osa on hylätty jo rakennusvaiheessa. Kylästä löytyy ruokakauppa, posti ja urheiluvarusteliike, sekä kourallinen mukiinmeneviä ravintoloita. Toisin sanoin, kyllä niissä ennemmin syö kuin selkäänsä ottaa, mutta siihen se taitaa jäädäkin. Ruokatarjonta sopii mättö på mättö -henkisille lihansyöjille vallan mainiosti, mutta mistään erityisistä makuelämyksistä on turha haaveilla. Postin aukion pizzeriasta sain parhaan kiekon ja vieläpä sopuhintaan 4,50€, mutta muut testaamani syöttölät olivat kaikki jonkinasteisia pettymyksiä. Ei tänne kyllä itse kylän vuoksi matkustetakaan.

IMG_20180618_161440Durmitorin kansallispuisto: paras ja kenties ainoa syy matkustaa Žabljakiin

Olin perillä vasta puolenpäivän jälkeen, eikä sää vaikuttanut enää optimaaliselta ulkoilun suhteen. Vietinkin loput sadepäivästä Hotelli Soan ravintolan maisemaikkunoiden äärellä paikallisia viinejä maistellen. Ei ollenkaan huono päivä maanantaiksi.

IMG_20180618_164301

IMG_20180618_162003Soan ikkunoista näkee paitsi kansallispuistoon myös viereisen, hylätyn hotellin pihalle.
IMG_20180618_170634Kyllä, tuo on ihkaelävä hevonen hengailemassa rapistuneen kummitushotellin terassilla.IMG_20180618_172316Sama kaveri.
IMG_20180619_071040Poutaa luvassa!

4. päivä: Durmitorin kansallispuisto, Planinica (aka Fail Trail)

Neljännen päivän aamuna, täysin tapojeni vastaisesti, olin kansallispuiston portilla intoa puhkuen heti aamuseitsemän jälkeen. Olin kuullut, että viiden tunnin vaelluksen päässä olevalta Planinicalta olisi kertakaikkisen upeat maisemat joka suuntaan, joten halusin varata reitille koko päivän. Puiston sisäänkäynnin lipunmyyntikopissa päivysti tuima setä, jolta pyysin kolmen päivän pääsylipun. Tarjosin maksuksi Visaa, jota mies ei kuitenkaan huolinut, vaikka korttimaksulaite näytti olevan normaalisti päällä. Hän vaati minulta maksun käteisenä ja vaihtorahatkin kaivoi oman taskunsa pohjalta. Kuitin perään ei kannattanut edes kysyä. Vaikka pyrinkin yleensä matkustamaan pienellä budjetilla, kansallispuistojen pääsymaksut maksaisin enemmän kuin mielelläni, jos lipputulot vain menisivät niiden puistojen ylläpitoon eivätkä paksujen setien viiksivaharahastoihin. Tästä Suuresta Vääryydestä tulistuneena harpoin pikavauhtia pois lippukopilta – ja astuin saman tien tuoreuttaan höyryävään koiranpaskaan. Päivä siis alkoi yhtä hienosti kuin se tulisi jatkumaan.

IMG_20180619_074027Utuinen Crno jezero ennen turistibussien saapumista

Puiston suosituin turistirysä on maaginen Crno jezero, Mustan vuoren Musta järvi, joka nimestään huolimatta hehkuu turkoosin eri sävyissä. Kävijöitä riittää, sillä kymmenet turistibussit vyöryvät päivittäin aivan puiston portin viereen, ja portilta taas pääsee kävelemään järvelle noin kymmenessä minuutissa pitkin leveää, asfaltoitua tietä. Aamuseitsemältä siellä ei kuitenkaan ollut lisäkseni ketään muita, joten sain nauttia aamupalaevääni täydellisessä rauhassa ja hiljaisuudessa. Tämän lyhyen luksushetken jälkeen kaikki alkoikin taas mennä pieleen.

IMG_20180619_153809Jätä molemmat oikealle osoittavat merkit huomiotta ja jatka suoraan eteenpäin

Sanotaan, että Durmitorin vaellusreitit ovat hyvin merkittyjä. Ehkä niin, mutta ne kaikki on merkitty samalla punavalkoisella symbolilla. Opaskyltit ovat myös välillä hämmentäviä ja/tai varsin mielikuvituksellisissa paikoissa puoliksi piilossa. Kun reitille pääsee, siellä on helppo pysyä, mutta risteävien polkujen kohdalla on oltava tarkkana. Tai ainakin tarkempana kuin minä. Tuhlasin heti alkuun tunnin kävellen ympyrää, kun käännyin liian aikaisin oikealle ylläolevan kuvan risteyksessä.

IMG_20180619_085854 Tämä ei ollut oikea tieIMG_20180619_091634

Kun olin vihdoin löytänyt oikealle polulle, seuraava vitsaus iski: metsässä oli kostean yön jäljiltä aivan tuhottomasti hyttysiä, joista jok’ikinen hyökkäsi hikisenä puhisevan laiskiaisbuffetin kimppuun. Pysähtyä ei voinut sekunniksikaan, ellei sitten halunnut pökertyä verenhukkaan. Verenimijöitä huitoessani ja kirotessani kävelin jälleen vahingossa yhden risteyksen ohi ja päädyin umpikujaan, jossa odotti vieläkin suurempi hyttysparvi. Jouduin taas palaamaan omia jälkiäni takaisin.

IMG_20180619_093454Tästä ei tietenkään jatketa suoraan. Bongaa minimaalinen reittimerkki vasemman reunan kivestä (opaskyltti oli mutkan takana, puskan peitossa).

IMG_20180619_100202Taas yksi hyttysten vahvistusjoukkojen väijytyspaikka

IMG_20180619_104037

Sain hyttysiltä rauhaa vasta muutaman tunnin kiipeämisen jälkeen, kun metsikkö lopulta harveni ja muuttui lumiläiskien peittämäksi tasangoksi. Tässä vaiheessa taivaan olisi sääennusteen mukaan pitänyt jo alkaa kirkastua, mutta näinhän ei tietenkään todellisuudessa tapahtunut.

IMG_20180619_105002Kai tämäkin on yksi tapa merkitä reittiIMG_20180619_105656Kun vielä olin nuori ja naiivi ja jaksoin uskoa kaikkeen hyvään ja kirkkaaseen taivaaseen
IMG_20180619_105348Ja kauniisiin kukkasiinIMG_20180619_110517Massiivisia lumikraatereita matkan varrelta
IMG_20180619_112304 Näyttää kaikelta muulta paitsi kirkastuvalta taivaaltaIMG_20180619_112940Kevyttä sumua, väistyy varmasti ihan just heti kohta
IMG_20180619_120215PuskatunneliIMG_20180619_120129Ryömimässä

Planinicalle oli enää noin parinkymmenen minuutin matka, kun tuuli alkoi voimistua. Sitten alkoi sataa. Näkyvyys heikkeni entisestään, enkä todella halunnut poiketa merkityltä reitiltä. Reitti kulki tiheiden puskien läpi, ja ainoa vaihtoehto oli ryömiä niiden oksien alta. Mudassa ryvettyneenä ja sateesta ja tuulesta viluisena pääsin vihdoin määränpäähäni Planinicalle…

IMG_20180619_120951

…Ja löysin sieltä vain mutaan tökätyn kepin ja sumua silmänkantamattomiin. Ne upeiksi mainostetut maisemat saattavat kauniina päivänä olla olemassa tai sitten eivät. Tämä reissu oli kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, Sumujumalat suosivat minua vähän turhankin lämpimästi. Ei auttanut kuin palata takaisin hyttysten syötiksi.

IMG_20180619_121644HUOH.
IMG_20180619_121304VieraskirjaIMG_20180619_123225Maisemat jossain sumuverhon takana. Ehkä.

IMG_20180619_123440Pitkän paluumatkan alkuIMG_20180619_125940Edelleen paluumatkalla
IMG_20180619_150244Lisää mutaa, ihanaa!

Päivän saldona oli siis korruptiota, paskaa, eksymistä, tuskaa, sumua, sadetta, tuulta, vilua, mutaa, hikeä ja verta, eikä lainkaan maisemia. Kirsikkana kakussa myös polveni vanha rasitusvamma teki loisteliaan comebackin tuon yhdentoista tunnin tuskailun ansiosta. Joskus olisi ihan hyvä varata pehmeä lasku näihin urheilulomiin, mutta minkäs teet: tyhmästä päästä kärsii koko laiskis.

IMG_20180619_152807

Koko päivän parasta antia oli tämä paluumatkan näköalapaikka Mustan järven rannalla, jonne olisin voinut päästä myös mukavasti bussilla muiden turistien mukana. Kannatti(ko) hikoilla.

Lue muutkin saman reissun tekstit suomeksi täältä: Montenegro18FI