Kaupunkikierros Salzburgissa

IMG_1669

Viimeisen lomapäiväni kulutin päämäärättömään harhailuun ympäri aurinkoista Salzburgia. Päällimmäisenä mieleen jäivät vanhan kaupungin puistojen kukkameret, sadat patsaat ja suihkulähteet. Mozart oli läsnä joka nurkalla, oli kyse sitten herran vanhasta asuintalosta, turisteille kaupiteltavista suklaakuulista tai tietyin tasatunnein musiikkia soittavasta Glockenspiel-kellotornista.

IMG_1713

IMG_1670
IMG_1727

IMG_1728
IMG_1674

IMG_1705

Hauskaa oli, ettei keskustan prameiden rakennusten sokkeloista tarvinnut lähteä muutamaa kilometriä kauemmas nähdäkseen ehtaa maalaismaisemaa. Lähiöiden perinteiset alppitalot kaiverrettuine ikkunaluukkuineen olivat tosin saaneet naapureikseen futuristisia virityksiä, ja saman kadun varrelta saattoi bongata sekä kiiltävän citykiiturin että mutaisen traktorin.

IMG_1681

IMG_1689

IMG_1684

IMG_1690
IMG_1700

Poikkesin lopuksi vielä nykytaiteen museossa, jossa pysähdyin diaesityksen eteen. Projektorissa pyöri reilun kahdenkymmenen lauseen sarja, jota yhdisti pronomini “se”. Some of it is strange. Some of it is familiar. Its origin is indeterminate. It can cease to exist at any time. Viereeni ilmestyi näitä ääneen kummasteleva brittirouva: “What is ‘it’?” Siinä oltiinkin asian timanttisessa ytimessä. :D

IMG_1721

En olisi millään halunnut luopua puistoista ja vuorimaisemista, mutta lentoaikataulu ja työvuorolista eivät antaneet armoa. Täydet pisteet Itävallalle, palaan toivottavasti pian!

IMG_1708

Kaupunkiloma Salzburgissa: Untersberg

IMG_1609

Vaikka olin suunnitellut reissun loppuajasta puhdasta kaupunkilomaa, en sitten kuitenkaan malttanut pysyä kokonaan pois korkeuksista. Salzburg Card sisälsi myös hissilipun läheiselle Untersbergin vuorelle. Hellbrunnin palatsikierroksen jälkeen suuntasin taas rinteille polvieni vastustuksesta huolimatta.

IMG_1617

Unterbergsbahnin yläasemalta on todella lyhyt ja helppo kävelymatka ensimmäiselle huipulle. Siellä sipsuttelikin monenlaista sandaalituristia huutamassa tuuleen ja ottamassa itsestään sankarillisia maailmanvalloittajakuvia. Itsehän kun olen kuitenkin Oikea Retkeilijä™, jatkoin coolisti matkaa eteenpäin varsinaiselle vaellusreitille. Ei ehkä olisi kannattanut.

IMG_1648

Reitti kävi paikoittain todella jyrkäksi, ja alas piti laskeutua lähes pystysuoria portaita, jotka välillä katosivat luolien uumeniin. Kaikkein haastavimmissa kohdissa vuoren seinämään oli pultattu kaiteita ja vaijereita, joihin en ilmeisesti sitten kuitenkaan tarrautunut riittävän epätoivoisesti. Ilma oli poutainen ja kuiva, mutta luolan seinämiltä tihkuva vesi oli kastellut osan puuportaista yllättävän liukkaiksi. Kuten arvata saattaa, murhanhimoiset kenkäni käyttivät tilaisuuden välittömästi hyväkseen.

IMG_1647
IMG_1644

IMG_1625

Jalkani lipesi portaissa ja laskeuduin loppumatkan tyylikkäästi vauhdikasta persliukua. Samassa rytäkässä onnistuin telomaan molemmat kämmeneni verille, ja pian ne turposivat kirjaville mustelmille. Mutta enpä vieläkään liukunut kielekkeen yli, hähää! Hyvät kengät kaikin puolin, mutta kävisivät ehkä paremmin luistimista.

IMG_1635

IMG_1640
IMG_1642

Paluumatkalla oltiinkin jännän äärellä, kun kaikki puristusvoima käsistäni oli hävinnyt jonnekin kämmenissä hakkaavan kivun alle, eikä vaijereista ja kaiteista ollut siksi enää apua. Pelkäsin uutta liukastumista ja tein todennäköisesti jonkinlaisen hitausennätyksen tasapainoillessani portaita takaisinpäin. Paluumatkalla kävin sitten lohdutukseksi räpsäisemässä itsestäni samanlaisen riemuidioottikuvan kuin kaikki muutkin. Oli aika kivaa kuitenkin.

IMG_1651
IMG_1655

Kaupunkiloma Salzburgissa: jäynän äärellä Hellbrunnin palatsissa

IMG_1554

Salzburgin riemastuttavin turistikohde on ehdottomasti Hellbrunnin palatsi, jonka arkkipiispa Markus Sittikus rakennutti jo 1600-luvulla. Kierros palatsin laajoilla tiluksilla paljastaa herran olleen varsinainen jäynähenki. Palatsin taakse on rakennettu kymmenittäin sekä perinteisiä että vähemmän perinteisiä suihkulähteitä, jotka vuorotellen yllättävät pahaa-aavistamattoman kävijän: ikinä ei tiedä, mistä suunnasta äkillinen vesisuihku hyökkää kimppuun. Lisäksi puutarhasta voi bongata esimerkiksi kieltä näyttäviä patsaita, lohikäärmeitä, yksisarvisia ja muita erikoisuuksia – vesikäyttöistä, soivaa puunukketeatteria unohtamatta.

En julkaise lähteistä kuin muutaman maistiaisotoksen, koska en halua pilata kenenkään Salzburgin-visiittiä suunnittelevan iloa. Täällä jokaisen vakavamielisyyttä kavahtavan kannattaa piipahtaa vähintään kerran elämässään!

IMG_1562

IMG_1566
IMG_1577

IMG_1593

Suihkulähdekierros on maksullinen, mutta palatsin ulkopuoliseen puistoon pääsee kuka tahansa vapaasti käyskentelemään. Se näyttikin olevan ainakin lenkkeilijöiden suosiossa, eikä syyttä: polkuja risteilee kilometrikaupalla kauniiden kukkaistutusten, suurten nurmikenttien ja pulskien kalojen kotialtaiden lomassa. Puiston nurkalla nököttää myös Sound of Music -elokuvan kuvauksissa käytetty paviljonki, mikäli jotakuta nörttiä sellainen kiinnostaa. Täällä voisi riittävillä eväillä varustautuneena helposti loikoilla koko päivän!

IMG_1594

IMG_1596
IMG_1597

IMG_1601
IMG_1558

Ylläoleva kuva palatsin pihapolusta ehkä hieman selventää, kuinka valtavasta ulkoalueesta on kyse. Alla lopuksi vielä muutama räpsy hienoista sisäkatoista. Joskus muinoin harrastin koristeellisten ulko-ovien kuvaamista, mutta tällä reissulla siirryin näköjään tiedostamattani kattopornon tuotannon pariin. Nauttikaa!

IMG_1590
IMG_1605

Kaupunkiloma Salzburgissa: eläintarha ja Hohensalzburgin linnoitus

IMG_1454

Neljä päivää Tirolin vuoristossa oli tehnyt kropalleni tehtävänsä, joten reissuni kaksi viimeistä päivää varasin sielunravinnolle. Hyppäsin junaan kohti Salzburgia. Varsin kohtuullisesti hinnoiteltu, turisteille suunnattu Salzburg Card avaa ovet kaikkiin kaupungin nähtävyyksiin ja julkiseen liikenteeseen. Ostin kortin 48 tunniksi ja lähdin jälleen liikkeelle “koko rahan edestä” -asenteella.

IMG_1458

Ensimmäisenä kävin ihmettelemässä Salzburgin eläintarhan sympaattisia asukkaita. Eläintarhoissa käyminen saa itselleni aikaan ristiriitaisia fiiliksiä, mutta näin maallikon silmään Salzburgissa järjestelyt eivät ole ainakaan huonoimmasta päästä: aitaukset ovat moneen muuhun näkemääni tarhaan verrattuna tilavia ja monipuolisia.

IMG_1467

IMG_1469

IMG_1470 IMG_1486

IMG_1493
IMG_1471

IMG_1482

Koko tarhakierroksen kohokohta oli, kun vapaana (!) ympäriinsä hyppivät lemurit laskeutuivat jättimäisestä kiipeilypuustaan alas poseeraamaan. Kuvassa lemuräiti poikanen selässään. Olisin halutessani ylettänyt vaikka rapsuttamaan tätä komeaa kaksikkoa! I like to move it, move it.

IMG_1550

Päivän lopuksi pyörähdin vielä Hohensalzburgin linnoituksessa. Ylhäältä kukkulalta oli hieno panoraamanäkymä koko Salzburgin yli. Itse linnoitus ei kyllä vetänyt vertoja ikisuosikilleni Turun linnalle, mutta täytyy myöntää, että salit linnoituksen sisällä olivat varsin vakuuttavasti koristeltuja.

IMG_1515

IMG_1516

IMG_1522

IMG_1527

Kierroksen erikoisuutena toimi esittely vanhoista kidutusvälineistä. Allaolevan kuvan vitriinistä löytyi mm. mitä mielikuvituksellisimpia  häpeänaamareja, eri rikkeille oli räätälöity omansa. Oppivatpahan kurittomat kansalaiset kerrasta käyttäytymään.

IMG_1535

Vaellusloma Tirolissa, 4. päivä: sumuinen sunnuntai

IMG_1348

Sunnuntaina olin reipastunut riittävästi lähteäkseni takaisin rinteille. Hissimatkasta Ahorn-vuorelle tuli sukellus sumuun: kahden kilometrin korkeudessa näkyvyys oli enää joitakin kymmeniä metrejä. Suunnitelmanani oli kevyt puolentoista tunnin pyörähdys luonnonpuistossa ennen paluuta alas laaksoon.

IMG_1352
IMG_1432

Tuskin tulee yllätyksenä, etten sumussa tarpoessani huomannut alkuperäisen lenkkini käännöstä osoittavaa kylttiä, vaan lähdin tyytyväisenä pidemmälle reitille. Reittimerkit kuitenkin erottuivat polun varrelta kohtalaisen hyvin, joten virheen huomattuani päätin samalla vaivalla jatkaa eteenpäin.

IMG_1357

IMG_1367

Kenkäni pääsivät tositestiin, kun reitin varrella piti ylittää polun katkaissut joki. Tasapainoilin kivien yli, mulahdin nilkkaa myöten veteen, mutta sukat säilyivät täysin kuivina! Tästä riemastuneena olin jo melkein valmis antamaan anteeksi niiden pirulaisten perjantaisen murhayrityksen.

IMG_1380

IMG_1381

Ohitin taukopaikan, mutten malttanut pysähtyä edes kaakaolle. Olin kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten lähdin kokeilemaan kuinka lähelle Ahornspitzen huippua (2970 m) pääsisin. (Spoiler: en kovin lähelle)

IMG_1384

IMG_1385

Huoletonta taivallustani varjostivat polun varrella lojuneet luurangot. Matka katkesi lopulta valtavaan lumikenttään: reittimerkkejä ei näkynyt enää missään, enkä uskaltanut jatkaa eteenpäin vain jonkun toisen urpon jalanjälkiin luottaen. Jäinen sade alkoi sopivasti vihmoa niskaan ja teki luovuttamisesta hieman helpompaa.

IMG_1390

Sitä turhautumisen määrää, kun jouduin kääntymään takaisin! Eräs vanha ystäväni kuitenkin kertoi minulle vuosia sitten “ämpäriteoriasta”, joka on pysynyt mielessäni siitä asti. “You are born with a full bucket of luck and an empty bucket of experience. You’d better fill up your bucket of experience before your bucket of luck runs out.”  Alun perin teoriaa oli tarkoitus soveltaa laskuvarjohyppyyn, mutta mikseipä se pätisi myös vuorilla seikkailuun. En siis tässä vaiheessa lähtenyt kokeilemaan onniämpärini vetoisuutta.

IMG_1396

IMG_1429

Laahustaessani takaisin hissille kenkäni hyökkäsivät jälleen: vinot, sateen kastelemat kivet osoittautuivat todella liukkaiksi. En kuitenkaan vieläkään loukannut itseäni, joten toinenkin murhayritys epäonnistui.

IMG_1443

Ostamaani hissilippuun sisältyi edestakainen matka myös Ahornin vieressä kohoavalle Penken-vuorelle, joten kävinpä lopuksi vielä sielläkin. Koko rahalla nääs. Penkenin huipulta olisi ilmeisesti parhaat mahdolliset näkymät koko Zillertalin laakson yli, mutta näkyvyys ei sunnuntai-iltapäivään mennessä ollut ainakaan parantunut.

IMG_1448

IMG_1444

Ahornin tappion jälkeen olin jo valmiiksi väsynyt, joten palasin pian takaisin, kun myös vilu päätti liittyä seuraan. Vaikka moni varmasti jättäisi sumusäällä retken huipulle kokonaan tekemättä, aavemainen tunnelma oli silti mielestäni vaivan arvoista. Maisemia olin onneksi ehtinyt ihailla jo edeltävinä päivinä.

Vaellusloma Tirolissa, 3. päivä: lepoa ja laiskistelua

IMG_1283

Lauantaina parvekenäkymäni olivat muuttuneet radikaalisti. Ulkona satoi ja ukkosti. Täydellinen palautumispäivä! Edellisen päivän repimisen tuloksena jalkani olivat hyytelöä ja aivoni puuroa. Heräsin aamulla vain raahautuakseni alakertaan aamiaiselle, minkä jälkeen palasin takaisin huoneeseeni nukkumaan.

IMG_1320

IMG_1318

Myöhään iltapäivällä kampesin itseni uudelleen ylös ja suunnistin suoraan päivälliselle kehuttuun hotelli Ländenhofin ravintolaan. Valitsin pöydän ulkoterassilta, kun muut asiakkaat viihtyivät visusti sisätiloissa. Kuuntelin sateen ropinaa pressua vasten, ihailin maisemia ja ahmin lämmintä ruokaa kolmen päivän edestä. Tarjoilijalla oli Elviksen tukka ja elkeet, ja kun snapsi ei enää aterian päätteeksi maistunut minulle, sain sen tilalle tikkarin! Parasta. Ikinä.

Ravintolasta poistuttuani tein vielä pienen kävelyn tihkusateessa kylän ympäri. Sen jälkeen pystyinkin hyvillä mielin palaamaan peittojen alle odottamaan seuraavaa aamua ja voimieni palautumista.

IMG_1308

IMG_1299

IMG_1306

IMG_1287

IMG_1288

IMG_1296

IMG_1293

Vaellusloma Tirolissa, 2. päivä: huipulla

Ensimmäisen päivän lämmittelylenkistä reipastuneena ja vaelluskartan inspiroimana päätin kohottaa rimaa perjantaille. Juhannusaatosta kehkeytyi lopulta varsinainen Ei menny niinku Strömsössä -teemapäivä, mitä en aamupäivästä osannut vielä aavistaa.

En ollut huomannut pakata minkäänlaista hattua mukaani, ja ainoat shortsini valuivat pesuvettä parvekkeella vielä aamulla. Lähdin siis ensi töikseni Mayrhofenin lukuisiin urheiluliikkeisiin varusteiden täydennystä etsimään. Shoppaillessa vierähti muutama minuutti liian kauan, ja jouduin nappaamaan suunniteltua myöhäisemmän junan kohti Zell am Zillerin kylää.

IMG_1100

Zellin rautatieasemalta lähdin suunnistamaan kohti Rosenalmbahn-vaijerihissiä. Kävelymatka oli yllättävän pitkä, varsinkin kun eksyin umpikujiin niitä kuuluisia “oikoteitä” kulkiessani. Saavuin ala-asemalle sopivasti viisi minuuttia henkilökunnan lounastauon alkamisesta. Odottelin taas reilun puolituntisen, kunnes hissi vihdoin nytkähti liikkeelle ja kyyditsi minut 1744 metrin korkeuteen.

IMG_1119
Rosenalmin yläasemalla kiinnitin ensimmäisenä huomioni lehmänkellojen riemastuttavaan kilkatukseen ympäri rinteitä. Ilma ylhäällä oli edelleen lämmin mutta mukavan raikas, toisin kuin painostava kuumuus alhaalla laaksossa. Lähdin seuraamaan hyvin merkittyä reittiä ylemmäs vuorelle. Ajatuksenani oli tehdä muutaman tunnin lenkki ja palata sitten takaisin ennen hissin sulkemista.

IMG_1123

IMG_1158

Olin hankkinut elämäni ensimmäiset varsinaiset vaelluskengät vasta viikkoa aikaisemmin, enkä siis ehtinyt ajaa niitä kunnolla sisään ennen tositoimiin ryhtymistä. Matkan varrella virtasi onneksi viileitä vuoristopuroja, joissa huljuttelin rasittuneita jalkojani aina tilaisuuden tullen. Siitä huolimatta Compeedille tuli käyttöä jo menomatkalla.

IMG_1162
Kaikki aamupäivällä kasautuneet viivästykset tarkoittivat sitä, että iltapäivällä olin itse vasta kiipeämässä rinnettä ylös, kun kaikki itseäni fiksummat paikalliset jo palailivat takaisin alaspäin. En kuitenkaan malttanut pysyä alkuperäisessä muutaman tunnin lenkin suunnitelmassani, kun näin korkeammalla häämöttävät lumikasat ja kapenevat, jyrkentyvät kivipolut. Huipulle oli päästävä!

IMG_1165

IMG_1175
IMG_1179

Tyhmänrohkeudesta ja viivästyksistä oli se etu, että ensimmäisen tunnin jälkeen en enää satunnaista vuorivuohta lukuunottamatta törmännyt sieluunkaan. En tiedä mitään parempaa kuin vuoristomaisemien ihailu ylhässä yksinäisyydessä! Kävelin vain ja ajattelin kaikkea tai en mitään, en enää edes muista. Yhtä lähelle zen-tilaa olen tuskin koskaan aiemmin päässyt.

IMG_1198

Reitti kävi jatkuvasti jyrkemmäksi. Ohitin kasan katkenneita kävelysauvoja ja kahlasin välillä nilkkaa myöten upottavassa, auringon lämmittämässä lumihangessa. Lopulta edessä häämötti Kreuzjochin huippu 2558 metrissä.

IMG_1225

IMG_1209
IMG_1227
IMG_1226_2

Pidin lyhyen evästauon ja mietin mihin suuntaan lähtisin laskeutumaan. Jokainen vuoria ympäröivistä hisseistä sulkeutuisi jo tunnin sisällä, joten enää ei tarvinnut kiirehtiä; joutuisin joka tapauksessa kävelemään alas laaksoon asti. Polvet natisivat liitoksistaan jo pelkästä ajatuksesta.

IMG_1232

Arvoin vaelluskartasta paluureitin, joka osoittautui aavistuksen verran turhan haastavaksi. Merkitty reitti kulki jyrkkää vuorensivua pitkin, mutta valtavat lumimassat peittivät sen osittain näkyvistä. Paikoittain en tiennyt kuinka syvä lumikerros oli, uppoaisinko siihen, tai lähtisikö se liikkeelle jos astuisin harhaan. Olin kuitenkin laskeutunut jo niin pitkän matkan, että hilautuminen väsyneenä takaisin ylös Kreuzjochille tuntui mahdottomalta ajatukselta. Jouduin siis hieman soveltamaan reittiä kiertääkseni epäilyttävimmät kohdat, ja myös käsille tuli tässä kiipeilyvaiheessa käyttöä.

IMG_1261
Sydämentykytyksistä selvittyäni reittivalinta osoittautui varsin palkitsevaksi. Polku muuttui helppokulkuisemmaksi ja mutkitteli kevyesti alas kukkien peittämiä rinteitä. Tässä vaiheessa kenkäni yrittivät ensimmäistä kertaa murhata minut, kun kompastuin niiden itsestään auenneisiin nauhoihin. Onneksi ajoitus oli kenkien kannalta epäonnistunut, enkä vierinyt jyrkännettä alas.

IMG_1267Cows, cows, cows! Dedicated to Andrew :)

IMG_1266You came to the wrong neighbourhood, motherf*cker.

Toisen kerran säikähdin, kun törmäsin kahteen vapaana juoksevaan koiraan. Ensin ne lähestyivät haukkuen, no big deal. Sitten ne olivatkin jo vieressäni muristen hampaat esillä. Suljin silmäni, yritin jutella niille rauhallisella äänellä ja valmistauduin nauttimaan terävistä naskaleista pohkeessani. Yhtä yllättäen kuin olivat ilmestyneetkin, koirat muuttuivat verenhimoisista saalistajista vieressäni jolkottaviksi hännänheiluttajiksi ja häipyivät jonnekin näkymättömiin. Ehkä ne totesivat laiskiaisvierailijan olevan suht harmiton tapaus, tai sitten auringossa marinoitunut ominaistuoksuni vei niiltä ruokahalun.

IMG_1276

IMG_1278

Loppumatka alas Gmündin kylään kiemurteli rauhallisen metsän läpi. Gmündissä minua odotti jälleen mukava yllätys: kylä vaikutti lähes autiolta ja viimeinen bussi takaisin sivistyksen pariin oli mennyt jo puolitoista tuntia sitten. Hotellilleni oli matkaa 25 kilometriä. Lähdin kävelemään kapeaa ja mutkittelevaa vuoristotietä kohti 15 kilometrin päässä sijaitsevaa Zell am Zilleriä. Tien reunalla ei ollut minkäänlaista kävelytilaa ja sain jatkuvasti väistellä hirmuisilla nopeuksilla ohi kaahanneita autoja. Sopivaa liftauspaikkaa riittävällä näkyvyydellä ei tuntunut löytyvän mistään, aurinko alkoi laskea enkä tietenkään ollut pakannut edes heijastinta mukaan.

IMG_1282

Paniikki oli jo ehtinyt hiipiä puseroon, kun eräs saksalainen ritari kiiltävässä bemarissaan armollisesti pelasti minut kyytiinsä ja pääsin takaisin Zell am Zillerin rautatieasemalle. Kello oli puoli kymmenen. Varmistin aikataulusta, että viimeinen juna Mayrhofeniin kulkisi puolen tunnin kuluttua. Harmi vain, että olin katsonut väärää aikataulua – kyse ei ollutkaan viimeisestä junasta, vaan bussista! Ratakiskojen puolella odotellessani huomasin, kun bussi kaarsi komeasti rakennuksen toiselta puolen ohi ja katosi pimeyteen.

Nakki otsassani oli tähän mennessä ehtinyt kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, että taksin metsästäminen ei enää jaksanut kiinnostaa pätkääkään. Päätin samalla vaivalla kävellä ne loputkin 10 kilometriä. Kävelyreitillä ei ollut valoja, mutta kosken kuohua seuraamalla pysyin oikealla suunnalla. Olin takaisin hotellillani vasta myöhään puolenyön jälkeen. Päivän saldona 13 tuntia kävelyä, yhteensä yli 2 kilometriä korkeuseroja ja täysin tuhotut polvien ja jalkojen rippeet. Mutta bongasinpa sentään pimeydessä tulikärpäsiä.