Ryhtymisen sietämätön tuska

Kappas, pieni blogitauko venähti vahingossa koko kesän mittaiseksi. Olen viimeksi toukokuussa kirjoittanut Islannin-matkasta, joka tapahtui jo helmikuussa. Varsin ajankohtaista raportointia siis! Tällä kertaa en voi edes syyttää työ- tai opiskelukiireitä. En vain yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi. 

Ei ole kyse siitä, etteikö kirjoittaminen enää kiinnostaisi; pyörittelen uusien tekstien aiheita päässäni jatkuvasti. Vastenmielistä hommasta tulee vasta, kun pitäisi istua alas tyhjän ruudun eteen ja aloittaa, vaikka tiedänkin, että ensimmäisen kappaleen jälkeen elämä hymyilisi jälleen. Yleensä rakennan tekstit kuvien ympärille, joten ihan ensiksi on toki perattava satoja kuvatiedostoja ja valittava niiden joukosta muutama julkaisukelpoinen. Tyhjän paperin kammo iskee ja kuvankäsittely alkaa tuntua loputtoman työläältä suolta. Samalla kuitenkin ärsyttää, etten saa ajatuksiani ylös, vaikka haluaisin, ja turhat kuvat jäävät lajittelemattomina viemään tilaa läppärin sekalaisten kansioiden uumeniin.

Sama ongelma pätee myös käsitöihin. Olen vuosien ajan haalinut valtavat varastot erilaisia materiaaleja, mutta tuumasta toimeen -prosessistani puuttuvat ne toimet. Toisin kuin kirjoittamisen suhteen, käsityöprojektini saan monesti jopa aloitettua, mutta siirryn seuraavaan ideaan jo kauan ennen kuin olen saanut edellisen työn viimeisteltyä. Keskeneräisiä töitä lojuu nurkissa laatikkokaupalla.

Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta kaiken kaikkiaan pidän itseäni ihan viitseliäänä tyyppinä: töissä ryhdyn aina reippaasti toimeen, en enää makaa kaikkea vapaa-aikaani sohvalla vaan ulkoilen aktiivisesti, pidän kodin kiiltävänä, matkustelen, opiskelen ja harrastan. Oman henkilökohtaisen kehityksen projektit vain tuppaavat jäädä ajatuksen tasolle.

Huippuunsa hiotut vetkuttelutaitoni todella loistivat viime viikonloppuna. Kandini tutkimussuunnitelman deadline oli maanantaina, ja olin vapaalla perjantaista sunnuntaihin. Kolme kokonaista päivää aikaa kirkastaa ajatukseni ja kirjoittaa suunnitelma valmiiksi. Mutta mihin oikeasti käytin aikani?

  • Siivosin kodin lattiasta kattoon (sis. mm. keittiön seinien ja kaapistojen pyyhkimisen ja kaikkien ikkunoiden pesun)
  • Askartelin uusia jääkaappimagneetteja ja järjestelin niiden avulla oveen kiinnitetyt lippuset ja lappuset mahdollisimman symmetrisesti
  • Perehdyin hiusten vaalennuksen saloihin huonolla menestyksellä ja räjäytin pääni värinpoistolla oranssinkirjavaksi hampuksi
  • Pyydystin satoja pokemoneja (K: Kuka sitä enää pelaa? V: Minä.)
  • Kävin neljättä kertaa Jacob Hashimoton näyttelyssä Wäinö Aaltosen Museossa
  • Kiipesin Suomen Joutsenen mastoon

Suunnitelmankin sain sitten lopulta kursittua kasaan, mutta vasta sunnuntain ja maanantain välisen yön pikkutunteina itsesäälissä ja ahdistuksessa velloen. Mikäli kandia ei olisi ollut ohjelmassa, voisin pitää tätä harvinaisen tehokkaana viikonloppuna. Ryhtymisen sietämätön tuska taitaakin koskea lähinnä ajattelutyötä vaativia asioita. Klassista luomisen tuskaa vai kenties laiskojen aivojen syndroomaa? En osaa sanoa.

Enää en edes yritä kirjoittaa kuukausien takaisista tapahtumista, vaan siirryn suoraan syksyyn. Tein kesäkuussa mahtavan vaellusreissun Puolaan ja Slovakiaan, mutta todennäköisesti palaan täällä niihin lämpimiin muistoihin vasta sitten joskus kurjalla räntäkaudella. 

Tasapainottelua: 2016 yhteenveto

20160930_101355Syksyn värejä kotimatkalla

Blogin kanssa kävi näin alkuun kuten pelkäsin: kirjoittamisen suhteen olen jäänyt laahaamaan kauas reaaliajasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään saamattomuus, vaan loppuvuoden mahdoton pyöritys.

20160914_211904Red Hot Chili Peppers @ Hartwall Arena 14.9.2016

Tällä hetkellä blogista saa ehkä sellaisen kuvan, etten elämässäni muuta teekään kuin matkustelen. Olisikin niin! Pääsin viime vuonna onnekseni reissuun useampaankin otteeseen, mutta loppuajan hautauduin töihin ja opiskeluihin. Olin pian niin väsynyt, että kirjoittaminen jäi prioriteettilistalla viimeiseksi.

IMG_2441Elämäni ensimmäinen osteri Turun ruokamessuilla. Ehkä myös viimeinen.

Kesällä puskin minilomien välissä parhaimmillani 50-60-tuntista työviikkoa: saatoin tehdä aamuvuoron yhdellä työpaikalla ja pyöräillä sieltä suoraan iltavuoroon toiseen paikkaan. Olen todella kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt – ilman palkkaa en pahemmin matkustelisi. Jokin tasapaino olisi silti tässäkin tarpeen. Varsinkin nollasopimuksella työskennellessä tulee helposti tunne, että aina on otettava vastaan kaikki mahdolliset vuorot mitä tarjotaan, koska tilanne voi muuttua milloin tahansa. Ahneus iskee ja lopulta sitten huomaakin lähes asuvansa töissä. Kokonaiset vapaapäivät jäävät kaukaisen muistin hämäriin. Tiedostan, että tällainen on monen yrittäjän arkea, enkä voi kuin nostaa hattua niille, jotka sitä jaksavat. Minä en jaksanut kuin muutaman kuukauden.

20161011_211246Passenger @ Helsingin kulttuuritalo 11.10.2016

Syyskuussa palasin opiskelun pariin. Enää en sentään tehnyt täyttä viikkoa työmaalla, mutta ongelmia vapaa-ajan käytön suhteen ei kyllä esiintynyt kertaakaan. Päivät kuluivat luennoilla, illat ja viikonloput itsenäisesti opiskellessa tai töissä. Sitä kuuluisaa omaa aikaa oli hätäinen vilahdus siellä täällä.

2016-11-10 20.33.32Operaatio Sikari ravintola E. Ekblomissa

20161126_234353Parasta ennen -pikkujoulut @ Mansester City

Tiivistäkin työtahtia jaksaa tiettyyn pisteeseen asti yllättävän hyvin, kun työkaverit ja asiakkaat ovat kivoja ja homma toimii. Omalla työpaikallani tapahtui loppuvuodesta sellaisia muutoksia, joiden seurauksena fiilis muuttui täydellisesti. Kun kesällä heräsin aina mielelläni töihin väsymyksestä huolimatta, loppuvuodesta päällimmäisenä tunteena oli vain ahdistus. Pelkkä ajatus töihin lähdöstä toi ikävän kouraisun vatsanpohjaan. Opiskelin edelleen samaa tahtia muiden kanssa, mutta samalla työviikot venyivät usein yli 30-tuntisiksi. Käytännössä pyöräilin hiki päässä suoraan iltapäivän viimeiseltä luennolta töihin iltavuoroon, iltavuorosta suihkun kautta nukkumaan, ja aamusta sama kaava alusta loppuun. Valehtelisin jos väittäisin, ettei tällä tahdilla ollut negatiivista vaikutusta opiskelusuorituksiini.

IMG-20161008-WA0001Pikainen stressinpoistotauko pörheän hurisijan lötköttelyalustana

Nyt alkuvuodesta vaihdoin työpaikkaa ja töihin on taas kiva lähteä. Vuoroja on vähemmän kuin syksyllä ja samalla käytettävissä olevan rahan määrä on luonnollisesti hieman pienempi. Tässä olen taas törmännyt ikuiseen dilemmaan: kun rahaa on riittävästi, ei ole aikaa kuluttaa sitä, ja kun taas olisi aikaa tehdä jotain erikoisempaa, ei siihen ole enää varaa. Tällä hetkellä hyvä työilmapiiri kuitenkin korvaa monin kerroin vuorojen määrässä menetetyn palkan.

20161210_155620Takaisin Tammerkoskelle: pikkujoulut vol. II

Ensimmäistä kertaa yliopistourani aikana ehdin tehdä kotitehtävät ja projektit huolella loppuun asti. Syksyllä käytin niihin ehkä vartin työiltojen jälkeen ja räpistelin kurssit hädin tuskin läpi, nyt kotoa käsin opiskeluun saattaa kulua tunteja joka ilta. Saatan vihdoin jopa oppia jotain. Tuntuu omituiselta, kun illat ovat pääosin aikatauluista vapaita. Nyt olisi mahdollisuus harrastaakin, mutta en ole vielä oikein tottunut tähän uuteen rytmiin. Menin yhdestä ääripäästä toiseen.

20161224_134004Kissa vai laiskiainen? Joulunvietossa Paraisilla

Tavallaan olen tehnyt kokonaisen kierroksen ja palannut lähtöpisteeseen. Alun perin halusin kirjoittaa blogia, jotta saisin itseni motivoitua liikkeelle. Sitten vauhtia kertyi liikaa, enkä ehtinyt kirjoittaa. Alkuvuodesta palasin sohvannurkkaan ja päivät alkoivat valua ohi kuten viime keväänä. Nyt olisi taas hyvä hetki keksiä jotakin uutta kokeiltavaa (ja kirjoitettavaa). Vuosi vaihtui, mutta tasapaino on edelleen hukassa.

2017-01-01 00.40.151.1.2017 00:00

Kuvituksena kokoelma otoksia kaikista loppuvuoden kivoista jutuista, joista en ehtinyt kirjoittaa. 2017 alkakoon puhtaalta pöydältä!