Liftaten Pohjois-Ruotsista Norjaan: Abisko-Tromssa

Lyhyt blogitauko pääsi jälleen hieman (!) venähtämään, kun kaikki kirjoituspaukut kuluivat kandia viimeistellessä. Siitä koitoksesta selvittyäni voinkin nyt vihdoin palata Kungsledenin-reissumme viimeiseen etappiin: vaelluksen päätteeksi liftasimme Abiskosta Tromssaan, jossa lepäilimme muutaman yön ennen paluulentoamme aina yhtä sykähdyttävään Suomen Turkuun.

7. päivä jatkuu: liftaten Abiskosta Tromssaan

Pohjoisimman Ruotsin voisi kuvitella olevan huonoa liftausmaastoa, koska asutusta on minimaalisesti ja autoja kulkee niin harvakseltaan. Oma kokemuksemme oli kuitenkin päinvastainen: pääsimme Abiskosta Norjan puolelle Tromssaan hyvinkin näppärästi ja mukavasti. Samalla säästimme sekä aikaa että rahaa mahdollisiin juna- ja bussimatkoihin verrattuna. (Abiskosta on mahdollista ottaa juna Norjan Narvikiin, josta pääsee jatkamaan bussilla Tromssaan. Hintaa koko matkalle tulee n. 45-60 euroa per matkustaja, ja yhteyksiä on vain muutamia hassu päivässä.)

Iltapäivällä kävelimme siis Abiskon tunturiasemalta muutaman kymmenen metrin matkan ainoan Narvikiin johtavan tien (E10) varrelle. Pian saimme ensimmäisen neljästä kyydistämme, kun lomailemassa ollut isä-tytär-duo vei meidät seuraavaan kylään 10 kilometrin päähän. Björklidenissä heiluttelimme peukkuja parikymmentä pitkää minuuttia, kunnes nuori norjalainen nainen pysäytti autonsa ja nappasi meidät mukaansa. Hänen kanssaan pysähdyimme vielä viime hetken ruokaostoksille ennen rajan ylitystä ja jatkoimme sitten pitkälle Bjerkvikiin asti.

Bjerkvikin Esson vieressä on liikenneympyrä, josta autot lähtevät hitaasti pohjoiseen tietä E6 pitkin – täydellinen liftauspaikka! Ei mennyt aikaakaan, kun vanhempi norjalainen herrasmies nappasi meidät kyytiin ja kuljetti E6-tien loppuun asti Nordkjosbotniin, josta hän jatkoi kanssamme eri suuntaan. Matkalla pysähdyimme huoltoasemalle, jossa mies tarjosi Kokille kahvin ja minulle suklaapatukan, kun kuuli etten juo kahvia. :) Tässä vaiheessa Herra D.:kin laittoi Kokille viestiä, jossa ilmoitti saapuneensa juuri Abiskoon ja olevansa valmis juhlimaan synttäreitään. Sori D., liian myöhäistä! Kutsuimme Deen kyllä kylään meille Turkuun, jotta voisimme juhlia vielä jälkikäteen yhdessä, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole vielä ymmärtänyt tarttua tarjoukseen.

IMG_4287Liftausmaisemaa Nordkjosbotnissa – pukki jokipyöräilee?

Ilta alkoi hämärtää, kun asetuimme viimeiselle liftauspaikallemme E6 ja E8 -teiden risteykseen. Odotus ei onneksi ollut pitkä, kun tromssalainen mies jo pysähtyi ja tarjosi meille kyydin leirintäalueen parkkipaikalle asti! Mies itse asui hieman kaupungin ulkopuolella, mutta sanoi ajavansa viiden kilometrin ylimääräisen lenkin mielellään, koska hän oli itsekin nuorempana liftannut ja halusi näin pistää hyvän kiertämään. Kiitollisina hyväksyimme tarjouksen ja pääsimme lopulta pykäämään leiriä keskelle Tromso Campingin pimeää telttailualuetta. Loppuillan ohjelmassa meillä olikin enää iltapala ja lämmin suihku, ai että mitä luksusta!

8. päivä: Turistikierros Tromssassa

Pyyhkeemme eivät olleet ehtineet täysin kuivua kertaakaan koko viikon aikana, ja kahdeksantena päivänä vaatteidenkin tuoksahduksessa oli jo mukana ripaus eksotiikkaa. Päätimme siis aamupalan ohessa ottaa leirintäalueen mukavuuksista kaiken hyödyn irti ja pestä koneellisen pyykkiä. Poletti maksoi suolaiset 10 euroa, mutta puhdas vaatekerta olisi sen arvoinen. Harmi vain, ettei poletti sisältänyt pesuainetta! Ajatellen pelkän vesipesun olevan parempi kuin ei pesua ollenkaan, pyöräytimme koko pyykkiläjän pesukoneen kautta kuivuriin. Toinen virhe! Pesutupaan levisi kuivurista rikas likaisten pyyhkeiden aromi, joka viipyili ilmassa vielä pitkään meidän jo paettuamme paikalta (kävin jälkikäteen nuuhkaisemassa). Anteeksi.

IMG_4335Näkymä mannerta ja saarella sijaitsevaa keskustaa yhdistävältä Tromssan sillaltaIMG_4339Arktinen katedraali

Ei-niin-onnistuneen pyykkäyksen jälkeen kävelimme muutaman kilometrin matkan leirintäalueelta keskustaan. Reissun tiimellyksessä Kokin silmälaseista oli päässyt irtoamaan toinen sanka, joten poikkesimme samalla ensimmäiseen vastaantulleeseen optikkoliikkeeseen korjauttamaan niitä. Putiikissa oli juuri silloin sopivasti käynnissä yrityksen 50-vuotisjuhlat, joten saimme korjausta odotellessa maistella täytekakkua ja virvokkeita. Ajoitus 5/5.

IMG_4328Keskustan hulinaa
IMG_4332Siivekäs katupartioitsijaIMG_4330

Täytekakku kävi mukavasta alkupalasta ennen lounasta, joka oli budjetin suhteen ainoa mahdollisuutemme syödä ulkona. Valitsimme lounaspaikaksi houkuttelevan kotoisan Emman unelmakeittiön, jossa Kokki pääsi  maistamaan valasta ja itse päädyin kala-annokseen. Navat ratkeamispisteessä oli hyvä jatkaa turistikierrosta jalkakäytäviä pitkin vyöryen.

emmasEmmas Drømmekjøkken

IMG_4308Lounasaika Polarian tyyliin

Tromssan “pakollisiin” nähtävyyksiin lukeutuu sekä Polaria-akvaario että Mack-panimon kellaripubi, jotka tunnollisesti ruksimme pois listaltamme. Kokki tilasi maistelumenun, joka muistaakseni sisälsi kuutta eri olutlaatua, kun taas itse keskityin siiderituopin tyhjennykseen. Onneksi ehdimme pubiin puolisen tuntia ennen kuin bussilastillinen kovaäänisiä saksalaisia pelmahti paikalle, muuten tungoksessa ei olisi juuri pystynyt katselemaan ympärilleen. IMG_4317

mackPikemminkin “vältä pankkilainaa, juo vettä”  – pientä korotusta oli havaittavissa noihin vuoden 1939 hintoihin :)

Päivän päätteeksi suunnistimme viimeiseen pakolliseen turistirysään: Fjellheisen-kaapelihissi vie kävijän yli 400 metrin korkeuteen näköalapaikalle, josta aukeaa mykistävä panoraamamaisema yli kaupungin ja sitä ympäröivien vuorijonojen. Olimme paikalla sopivasti auringonlaskun aikaan. Ikäväkseni en ole niin hyvä kuvaaja, että räpsyni tekisivät lainkaan oikeutta koko spektaakkelin upeudelle, mutta kokemus oli ehdottomasti hissilipun hinnan  (~19e) arvoinen. Mahtava päätös mahtavalle reissulle!

IMG_4350Tyytyväiset retkeilijät. Huomaa taskusta pilkottava evässuklaalevy :DIMG_4360 IMG_4358

IMG_4370

Kungsleden, osa 4: Alesjaure-Abiskojaure-Abisko

6. vaelluspäivä: Alesjaure-Abiskojaure-Melkein Abisko

Kerrankin Kokilla oli täydellinen ajoitus pröystäilylle: viidennen ja kuudennen vaelluspäivän välinen yö todella kannatti nukkua sisätiloissa. Yön aikana lämpötila oli laskenut mukavasti pakkasen puolelle, ja aamulla viereisten tunturien huippuja peitti tuore lumikerros. Telttailijat valittivat aamulla huonosti ja kylmissään nukuttua yötä. Tyytyväisiltä vaikuttivat lähinnä he, jotka olivat hoksanneet pakata mukaansa fleecestä valmistetun makuupussilakanan – ja tietysti myös me makuusalien porvarit.
IMG_4192Jatkoimme hyväksi havaitulla tuhlailulinjalla ja hyppäsimme aamulla venekyytiin, joka vei meidät Alisjávrin toiselle puolelle ja lyhensi samalla seuraavan etapin kävelymatkaa viitisen kilometriä. Alesjauresta on Abiskojaureen matkaa yhteensä 21 km, joten siitä etäisyyydestä mielellään leikkasikin läskit pois – 16 kilometriä kuulosti vertailussa paljon siedettävämmältä! Hintaa venekyydille tuli 350 kruunua (~35€) per naama. Ensimmäisenä vaelluspäivänähän hylkäsimme samankaltaisen venekyytitarjouksen “ryöstöhinnan” vuoksi, mutta kummasti mukavuus alkoi loppureissua kohden olla arvossaan… Virallinen syy tälle laiskottelulle oli toki se, että kipeän polveni vuoksi halusimme välttää kaiken ylimääräisen rasituksen. Herra D. päätti reippaana miehenä kävellä koko matkan, joten toivotimme toisillemme tsempit loppurutistukseen ennen kuin tiemme erosivat.
IMG_4195
IMG_4206 IMG_4204Ruorissa oli mukava poromies, joka kertoili venekyyditysten muodostavan hänen pääasiallisen bisneksensä aina kesäkaudella. En ihmettele, että asiakkaita riittää – olihan se nyt aika luksusta istuskella rauhassa, ihailla maisemia ja kuunnella poromiehen turinoita samalla kun paatti halkoi turkoosin järven pintaa. Matkalla ohitimme pienen kesäasutun kylän – näin elokuun loppupuolella se oli jo autioitunut. Näimme myös valtavan vesiputouksen, jonka taakse kuulemma pääsisi jopa kävelemään (ja jonka nimen ehdin jo unohtaa)! Putoukselle voi tehdä Alesjauresta päiväretken. Olisi myös teoriassa mahdollista kulkea Alesjauresta Abiskojaureen putouksen ohi järven itäpuolta pitkin (Kungsleden kulkee länsipuolta), mutta silloin joutuisi tekemään todella haastavan vesiylityksen Alisjávrin ja Rádujávrin yhtymäkohdassa. Tätä ei suositella kuin kaikista kokeneimmille kahlaajille. IMG_4210Aamupäivällä oli vielä todella kylmä, vaikka pakkasesta oltiinkin päästy. Hymy oli silti herkässä vaellussauvojen ansiosta. Polveni tuntuivat lähes normaaleilta, polku oli suht helppokulkuista ja etenimmekin huomattavasti nopeampaa tahtia kuin aikaisempina vaelluspäivinä. Tämä Alesjauren ja Abiskojauren välinen etappi oli myös maisemien puolesta suosikkini.
IMG_4216IMG_4217 IMG_4218Mitä lähemmäs Abiskojaurea pääsimme, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttaa kotiseutuja Suomessa. Abiskojauren ja Abiskon välisessä laaksossa vallitsee niille leveysasteille epätavallisen lämmin ilmasto, ja kasvisto on lehtipuineen sen mukaista. Allaolevassa kuvassa häämöttää jo Ábeskojávri, jonka rannalle Abiskojauren tuvat on rakennettu.
IMG_4220
IMG_4224IMG_4222
Abiskojauren ja Abiskon välinen laakso on luontonsa monimuotoisuuden vuoksi suojeltua aluetta, jossa telttailu on sallittua ainoastaan merkityillä paikoilla. Näitä sallittuja telttapaikkoja on ainoastaan kolme: yksi Abiskojauren tuvilla, toinen polun varrella n. 5 km ennen Abiskoa, ja kolmas Abiskon leirintäalueella. Luonnonsuojelualue alkaa reilu kilometri ennen Abiskojauren tupia. Opaskirjamme suositteli pystyttämään leirin suuren sillan kupeeseen muutamaa kilometriä ennen Abiskojaurea, eikä turhaan: joen varrelta olisi löytynyt useampiakin idyllisiä telttapaikkoja pienen lehtimetsän varjosta. Olimme Kokin kanssa etukäteen suunnitelleet yöpyvämme siinä, mutta emme sitten malttaneetkaan vielä leiriytyä niin aikaisin iltapäivästä. Päätimme jatkaa Abiskojauren ohi seuraavalle sallitulle telttapaikalle asti, mikä tarkoitti noin kymmentä lisäkilometriä päivämatkaan.
IMG_4227Pidimme kunnon evästauon tuvilla. Olisin mielelläni ostanut hapankorppujen kyytipojaksi tölkin kylmää kokista, mutta minikokoinen kauppa oli jo ehtinyt täyttyä painajaismaisesta brittiryhmästä. Naiset säätivät ostoksiaan pitkään ja hartaasti, sahasivat Goretex-housut kahisten edestakaisin kassan ja hyllyjen välillä, vaihtelivat tuotteita päikseen ja laskeskelivat ääneen, josko kahdeksan hengen budjeteissa mahtaisi olla tilaa sekä suklaapatukalle että limulle, vaiko kenties vain toiselle niistä. Tai ehkei kummallekaan, vai ehkä sittenkin tuplamäärälle molempia..? Hnnnnnngghhhh! Siinä kohkattiin kuitenkin vain yksinumeroisista eurosummista per säätäjä. Vaikutti kovasti siltä, että poistuisin jonosta lopulta täysin muumioituneena – jos silloinkaan. Päätinkin säästää nälästä napsuvia hermojani ja jatkoin suosiolla vesilinjalla. Nautimme pihalla keittolounaan samalla kun hyttyset lounastivat meitä.

Lähtiessämme törmäsimme yllättäen taas Herra D:hen, joka oli juuri saapumassa tuville. Mikä ajoitus! D. jäi tuville telttailemaan, mutta itse halusimme kauas pois ja mahdollisimman pian. Jätimme toisillemme siis jo toiset hyvästit samana päivänä.
IMG_4230Koivumetsässä oli ihan mukava könytä, mutta noin 24 kuljetun kilometrin jälkeen meinasi jo kumpaakin pistää väsyttämään. Laskujeni mukaan lähestyimme oletettua telttailupaikkaa – ja sitten jouduimme alla kuvatun kyltin uhreiksi. Häh, vielä muka kaksi kilometriä? Ja väärään suuntaan? Ja ylämäkeen?IMG_4264Fiksu vaeltaja olisi tässä välissä konsultoinut opaskirjaa ja karttaa uudemman kerran. Olin kuitenkin painanut hyvin mieleeni sen, ettei luonnonsuojelualueella ollut kuin kolme mahdollista telttailupaikkaa, joten toki tämän oli oltava yksi niistä. Raahustimme siis kiltisti kyltin osoittamaan suuntaan. Polku kapeni jatkuvasti ja kulki mutaisen metsän läpi tiukkaan ylämäkeen, eikä luvatuista leiripaikoista näkynyt vilaustakaan. Nakit otsissamme alkoivat kasvaa makkaran mittoihin eikä voimasanoilta vältytty puolin eikä toisin. Takaisinkaan ei enää kaiken kiipeämisen jälkeen viitsinyt kääntyä, joten ei muuta kuin apinan raivolla eteenpäin. Ja sitä raivoahan riitti.IMG_4234 Kyltissä mainittu “kaksi kilometriä” oli oikeasti vähintään kolme(sataa). Pääsimme lopulta sieltä kirotusta pusikosta ulos yllä kuvattuihin maisemiin. Tämä ei tosiaan ollut olettamamme telttailupaikka, vaan vuosia sitten hylätty leirintäalue! Olimme vahingossa kiivenneet luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. IMG_4241IMG_4253Olo alkoi helpottaa, kun saimme pilkottua otsanakit iltapalan sekaan. Ymmärsimme, että kirottu ja hikinen harharetki olikin kääntynyt mahtavaksi onnenpotkuksi – koko reissun majesteettisin telttapaikka oli juuri siellä, korkealla tunturien ympäröimänä ja vesiputouksen kupeessa. Onneksi emme ymmärtäneet luovuttaa kesken ylämäen.IMG_4240IMG_4232

7. vaelluspäivä: Melkein Abisko – Abisko
IMG_4249

Viimeinen vaelluspäivä! Teippasin varmuuden vuoksi molemmat polvet paluumatkan alamäkeä silmälläpitäen. Sitten lähdimme reippaasti seuraamaan jälkiämme takaisin oikealle reitille. Alhaalla Kungsledenillä metsät tulvivat ja entinen joenuoma oli lähes kuiva. Kuvassa näkyvät suunnitellun telttapaikkamme läheiset huussit – leireily ylhäällä rinteessä ei tosiaan ollut ollenkaan huono juttu.IMG_4265 IMG_4267IMG_4273Loppumatka oli leveää ja helppokulkuista polkua. Oikeastaan niin helppokulkuista, että kaikkien koitosten jälkeen alkoi jo ihan tympiä. Loppuis jo! Ymmärrän nyt, miksi tämä vaellus suositellaan aloitettavaksi Abiskosta: tästä koivumetsän valtatiestä saisi pehmeän laskun haastavampiin olosuhteisiin. Näin toisinpäin kuljettaessa vaellus päättyy ehkä hienoiseen antikliimaksiin.
IMG_4275IMG_4278 IMG_4277Dag Hammarskjöldsledenin varrelta löytyy lukuisia mietiskelypaikkoja, jotka koostuvat kiveen hakatuista mietelauseista uljaissa näköaloissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy niistä viimeinen. Kiveen hakattua tai ei, tuosta olen eri mieltä: den längsta resan är faktiskt Kungsleden. IMG_4280Puheet antikliimaksista sikseen – kun vihdoin pääsimme Abiskon tunturiasemalle, oli voittajafiilis suoraan oppikirjasta! Täysissä sielun ja puolissa ruumiin voimissa selvisimme kaikista eteen tulleista koitoksista kunnialla. 108 kilometriä! Myös parisuhdetestistä tuli täydet pisteet, sillä emme onnistuneet kehittämään ainuttakaan riitaa koko viikon aikana. Ennenkuulumatonta!IMG_4284IMG_4285 IMG_4286Torniojärven rannalla sijaitseva tunturiasema on valtava ja tuntuu oikeastaan hotellilta. Se on kuitenkin sisustettu hyvin kotoisaksi. Saavuimme paikalle huonoon aikaan: kello kahdelta iltapäivällä lounas oli juuri korjattu pois ja ravintola olisi auennut uudelleen vasta kuudelta. Emme siis viipyneet pitkään: vain sen ajan, mikä kului pikaisen välipalan mättämiseen ja puhelimiin viikon aikana kertyneisiin viesteihin vastaamiseen. Sitten lähdimme liftaamaan kohti Norjan Tromssaa.

Kungsleden, osa 3: Sälka-Tjäktja-Alesjaure

 

4. vaelluspäivä: Sälka-Tjäktja

Kolmantena yönä taivas repesi ja vettä piiskasi niskaan senttikaupalla. Onneksi lainatelttamme suojasi meitä tulvilta varsin mallikkaasti: neljännen vaelluspäivän aamuna teltan pohjalla oli vain pieni lammikko hieman kuoppaisessa kohdassa. Emme viitsineet lähteä liikkeelle ennen sateen lakkaamista, joten kerrankin sai hyvällä omallatunnolla loikoilla makuupussissa pitkälle aamupäivään.

Kun sitten saimme taas rinkat pakattua, piipahdimme vielä ostoksilla majan kaupassa. Vaikka edellisen illan kylmä-kuuma-käsittely saunassa ja purossa oli taittanut pahimman kivun, polveni aristi edelleen teippauksista huolimatta. Kokki keksi sitten kysyä majan isäntäparilta, josko kukaan muista vaeltajista olisi mahdollisesti jättänyt jälkeensä vaellussauvoja. Itse en olisi edes vaivautunut kysymään, koska todennäköisyys tuntui häviävän pieneltä. Kuin ihmeen kaupalla tällainen ylimääräinen sauvapari kuitenkin löytyi – kuinka uskomaton pulla voi pienelle ihmiselle käydä! Isäntä ei edes huolinut sauvoista mitään maksua. En tiedä kuinka sanoin kuvailla sitä valtavaa helpotuksen ja kiitollisuuden sekaista tunnetta, jonka tuo sauvapari minussa sai aikaan. Buranaa nassuun ja taas menoksi!

IMG_4162

Sauvoista oli pian odottamatonta hyötyä, kun jouduimme ylittämään useita virtauspaikkoja, jotka olivat kaatosateen jäljiltä erityisen haastavia. Lainasin toista sauvoista aina Kokille, jotta pysyisimme molemmat tasapainossa kivikkoisissa joissa kahlatessamme. Yksi ylityksistä näytti kuitenkin pelottavalta: vesi oli paikoittain polven syvyistä ja virtaus todella voimakasta. Oli selvää, ettei yksi sauva riittäisi tasapainon säilyttämiseen rinkka selässä. Harkitsimme, että Kokki olisi ensin tehnyt ylityksen molempien sauvojen kanssa ja heittänyt ne sitten takaisin minulle. Vettä oli kuitenkin niin leveästi, etteivät kevyet sauvat ehkä olisi lentäneet vastarannalle asti vaan huuhtoutuneet virran mukana ulottumattomiin. Sitä riskiä ei voinut ottaa! Kuljeskelimme hyvän tovin ympäriinsä etsien kapeampaa ylityspaikkaa, mutta sellaista ei näkynyt missään.

Taas kävi munkki, kun lähistöllä taukoa pitänyt vaeltaja tarjoutui avuksemme. Hän kuulemma tykkäsi tällaisista ylityksistä ja oli kertomansa mukaan kulkenut muiden apuna edestakaisin jo kolmesti. Saimme lainata miehen kaverin sauvoja, jotka hän sitten kävi nappaamassa takaisin vastarannalta. Selvisimme kompastelematta toiselle puolelle noin puolen tunnin viivästyksen jälkeen. Jäätävissä puroissa ilman kenkiä kahlaaminen tekee muuten aika höpöä jaloille!

IMG_4165

Sitten alkoi ylämäki kohti Kungsledenin korkeinta kohtaa, Tjäktjapassetia (1150 m): ensin loivempaa ja lopulta jyrkkää nousua mutaisessa rinteessä. Ihmeen hyvin ihminen pystyy kuitenkin kiipeämään koukistamatta toista jalkaa käytännössä ollenkaan – hilasin itseni ylös kävelysauvojen ja vasemman jalan varassa, kun oikea jalka vain laahasi turhana painolastina perässä. Etenimme taas hitaasti, muttemme antaneet sen latistaa tunnelmaa. Maisemat vain paranivat mitä ylemmäs pääsimme. Alla olevassa kuvassa näkyy bongaamamme täydellinen telttapaikka: tasaista nurmikkoa, vieressä juomavettä tarjoava pieni puro, ja näkymät pitkälle alas laaksoon. Emme olleet itse vielä valmiita leirin pystytykseen, mutta vinkkasimme paikasta parille hyvin väsyneen näköiselle vastaantulijalle hieman myöhemmin.
IMG_4168

Heti Tjäktjapassetin jälkeen maisemat muuttuivat vehreästä idyllistä karuun kivikkoon. Ja niitä kiviähän riitti täydelliseen kyllästymiseen asti! Koko Sälka-Tjäktja-välihän on vain 12 kilometrin mittainen, mutta tuntui tuplasti pidemmältä loputtomien lohkareikkojen vuoksi. Matkalla ohitimme tuhisten muutaman kivikkoon pystytetyn leirin; itse emme halunneet enää edes nähdä ainuttakaan kiveä, saati sitten herätä seuraavana aamuna niiden pirulaisten keskeltä.
IMG_4170

Ohitimme suosiolla Tjäktjan tunturimajat, koska sieltä ei löytynyt saunaa. Sitä paitsi kivikko pilasi otollisten telttapaikkojen maisemia. Sitkeys palkittiin, kun vain hieman mökkien jälkeen löysimme komeasti pauhaavan kosken vierestä mukavan nurmikkoisen leiripaikan. Hyttyset iskivät siinä kimppuun välittömästi, mutta Kokin nuotio piti niitä hieman loitolla illallisen ajan. Tällä kertaa pulahdus jäiseen virtaan ei houkuttanut, vaan ryömimme likaisina pusseihimme marinoitumaan yön yli.

IMG_4172

5. vaelluspäivä: Tjäktja-Alesjaure

Keskieurooppalaisilla vaellusturisteilla tuntuu olevan vastustamaton tarve epätoivottuun sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pätemiseen, ainakin näin suomalaisen jurottajan näkökulmasta. Viidennen päivän aamuna meitä eivät kuitenkaan häiriköineet saksalaiset vaan ranskalaiset. Vaihtelu virkistää! Leirimme ohi ani varhain (=ennen yhdeksää) kulkenut porukka katsoi asiakseen herättää meidät huuteluillaan kesken makeiden unien. “Hello! HELLOOOO THERE! Time to wake up! Hehehehehehehe! Lol!”

How about time to bugger off?IMG_4174

Noh, pääsimme ainakin liikkeelle. Jostain syystä muistikuvani tästä 13 kilometrin matkasta Alesjaureen ovat hyvin hatarat. Yksityiskohtia ei ole valokuvista huolimatta juuri jäänyt mieleeni. Sen muistan, että polku kävi taas helppokulkuisemmaksi ja oli suurilta osin loivaa alamäkeä. Kungsleden kulkee ajoittain poroaitausten läpi, ja onnistuimmekin näkemään ryhmän sarvekkaita komistuksia, jotka tyytyivät vilkaisemaan meitä laiskasti ennen matkansa jatkamista. Valokuvista päätellen joitakin kahluupaikkoja oli myös tämän matkan varrella.
IMG_4175
IMG_4179
IMG_4180

Alesjauren tuvilta avautuu suosittu Instagram-maisema yli turkoosina mutkittelevan joen, mutta parhaat valokuvat siitä saisi vain kiipeämällä viereiselle tunturille. Emme jaksaneet rääkätä itseämme vain ottaaksemme samat kuvat, jotka sadat ovat jo ottaneet ennen meitä ja meitä paremmin, vaan jatkoimme suoraan tuville.

IMG_4181 IMG_4188

Tuvat on rakennettu pienen, jyrkän kukkulan päälle, josta pääsee ihailemaan sekä aiemmin mainitsemaani Instagram-jokea että toisella puolen kimmeltävää, turkoosia Alisjávri-järveä. Tuvat koostuvat useasta makuupaikkarakennuksesta ja päärakennuksesta, jonka yhteydessä on kauppa ja valtava olo-/ruokailuhuone. Huussien vierestä löytyy ehkä maailman majesteettisin tuuleenpissimispaikka, joka on virallisin kyltein herroille varattu.
IMG_4189 IMG_4190

Olimme paikalla juuri naisten saunavuoron alkaessa, joten jätin leiripaikan etsimisen ja pystytyksen Kokille ja suuntasin itse lauteille. Sillä välin Kokki oli järjestänyt iloisen yllätyksen: emme nukkuisikaan sinä yönä teltassa vaan sisällä lämpimässä tuvassa! Makuupaikkamme rokottivat Kokin lompakkoa 500 SEK / hlö (~50€). Törmäsimme jälleen Sälkan lauteilta tuttuun Herra D:hen ja jaoimme ilolla huoneen hänen kanssaan.

Sillä välin kun Kokki ja D. olivat vuorostaan saunassa, käyskentelin itse pahaa-aavistamattomana pihalla ja osuin vahingossa keskelle toisen vaeltajapariskunnan dramaattista erospektaakkelia, jonka päätteeksi toinen osapuoli poistui paikalta helikopterilla. Yritin käydä tekemässä ruokaa, mutta yhteiskeittiön kaikki kaasukeittimet ja suurin osa ruokailutilasta olivat Valtavan Brittiporukan käytössä. Sitten eropariskunnan jäljelle jäänyt osapuoli kavereineen pelmahti samaan pöytään kanssani ja alkoi pitkään ja syvällisesti analysoida ja puolustella omaa aikaisempaa urpoiluaan. En jaksanut nälkäisenä jäädä kuuntelemaan draamailua vaan kävin mieluummin pesemässä nyrkkipyykkiä.

En tällä kertaa halunnut osallistua sekasaunaan, vaan kyttäsin ruoanlaittomahdollisuutta ja iskin, kun yksi keitin vihdoin vapautui. Kokki ja D. liittyivät myöhemmin seuraan. Istuimme lopulta kolmistaan iltaa ja jaoimme eväitämme. D. söi mätitahnamme ja antoi vaihtokaupassa levyllisen suklaata – kauppa se on joka kannattaa, vai miten se meni? Jouduimme istumaan keittiön nurkassa, koska Valtava Brittiporukka oli jättänyt ruokatarpeensa levälleen suurimmalle pöydälle ja näin ilmeisesti “varannut” sen itselleen aamua silmällä pitäen. Saarivaltiolaisten maailmankuuluista käytöstavoista ei kyllä tässä ollut tietoakaan.

Kungsleden, osa 2: Kebnekaise-Singi-Sälka

2. vaelluspäivä: Kebnekaise – (Melkein) Singi IMG_4089

Toisen vaelluspäivän aamuna oli vaikea nukkua pitkään, koska reippaat saksalaisryhmät tömistelivät viereisiltä telttapaikoilta liikkeelle jo aamukuudelta. Torkuimme kuitenkin katkonaista unta puoli kymmeneen. Rauhallinen aamupala ja leirin pakkaaminen veivät taas muutaman tunnin, joten itse pääsimme polulle vasta puoliltapäivin.

IMG_4098

Onnistuimme eksymään idioottivarmana pidetyltä reitiltä lähes välittömästi: lähdimme vahingossa Kebnekaisen huipulle kulkevalle, merkitylle polulle, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kyltittömälle reitille, joka kiemurteli alas laaksoon. Huomasimme virheen vasta noin kolmen vartin kevyen nousun jälkeen. Fiksu olisi niellyt kiukkunsa ja kääntynyt takaisin, me taas päätimme oikaista upottavien, edeltävän viikon sateiden kastelemien mättäiden poikki suoraan alamäkeen. Kompastelusta huolimatta selvisimme lopulta oikealle reitille ilman ainuttakaan raajan katkeamista.
IMG_4100

Reitin varrelta löytyy monta ylläolevan kuvan kaltaista kiikkerää riippusiltaa, joiden toisiinsa kytketyt palaset hytkyvät ja kirskuvat joka askeleella. Ritilöiden läpi pääsee myös ihailemaan jalkojen alla häämöttävää pudotusta. Meistä kumpikaan ei onneksi juuri kärsi korkean paikan kammosta, mutta yhtä helppoa ei ollut joidenkin vaeltajien nelijalkaisilla kavereilla. Seurasimme vierestä, kun kauhun vallassa jarrutellutta koiraa maaniteltiin pitkään kulkemaan toiselle puolelle. Raukka yritti kääntyä takaisin vielä silloinkin, kun siltaa oli enää metri jäljellä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, mikäli omasta karvapallosta ei ole enää sylikoiraksi.

IMG_4104 IMG_4109 IMG_4113

Opaskirjamme mukaan tähän 15 kilometrin mittaiseen Kebnekaise-Singi -osuuteen tarvitsee varata vain 4-6 tuntia. Polku on kohtuullisen helppokulkuista, mutta paikoittain kivikkoista. Matka tuntui huomattavasti ilmoitettua pidemmältä, vaikka todellisuudessa olimme varmasti vain painavien kantamustemme uuvuttamia. Kivillä tasapainottelu alkoi myös pikkuhiljaa tuntua ikävinä vihlaisuina oikeassa polvessani. Tavoitteenamme oli ollut päästä Singin tunturituville asti ennen hämärää, mutta väsyneinä hylkäsimme suunnitelman. Päätöstä helpotti, kun bongasimme täydellisen telttapaikan pienen järven rannalta, noin kaksi kilometriä ennen Singiä. Vai miltä vaikuttaa allaolevan kuvan yksityisranta?
IMG_4118 IMG_4120

Pystytin teltan sillä välin, kun Kokki taikoi nuotion illallista varten. Saunaa ei tänä iltana ollut tiedossa, mutta inhottavan hikinen olo alkoi kääntyä viluksi. Tarmokkaan yllytyskampanjan jälkeen Kokki sai suostuteltua minutkin pulahdukselle hyiseen järveen, jonka vesi on kirjaimellisesti hiljattain sulanutta jäätikköä ja lämpötila sen mukainen. Ei ollut helppoa, mutta olosta tuli dippauksen jälkeen puhdas ja kihelmöivän lämmin. En keksi montaakaan parempaa tapaa päättää ilta kuin lumihuippujen taakse katoavan auringon ihailu. Ryömin tyytyväisenä makuupussini hellään syleilyyn ja toivoin polveni toipuvan seuraavan päivän koitokseen.

IMG_4125

3. vaelluspäivä: (Melkein) Singi – Sälka

Kolmantena aamuna heräsimme muuttuneisiin maisemiin. Sumu oli yön aikana vyörynyt yllemme ja esti lämmittävien auringonsäteiden pääsyn iholle. Ehkäpä kolean aamun ansiosta saimme sapuskat naamariin ja leirin pakattua selvästi edellisiä kertoja ripeämmin.

IMG_4128

Jatkoimme kohti Singiä, ja pian sumukin väistyi auringon tieltä. Vasta tupien kohdalla astuimme virallisesti Kungsledenille; Nikkaluokta-Singi -pätkä on oikeastaan osa Dag Hammarskjöldsledeniä, joka taas kulkee Kungsledenin kanssa päällekkäin Singistä Abiskoon. Kungsleden on kuitenkin kansainvälisesti tunnetumpi kuin Dag Hammarskjöldsleden, joten tuntui luontevammalta viitata koko vaellukseen Kungsledeninä täällä blogissa.
IMG_4132 IMG_4138

Tuvat ohitettuamme jouduimme aamupäiväruuhkaan, kun polulla kyykki valtava joukko kasveja ääneen ihastelevia ruotsalaisia tukkien koko väylän. Tai Kokin sanoin: hemulit olivat löytäneet laaksoon. :D Tässä vaiheessa myös polveni muistutti jälleen olemassaolostaan, mutta hammasta purren jatkoin matkaa hieman ontuen.
IMG_4139 IMG_4142

Moni kohtaamistamme vaeltajista kertoi Singi-Sälka -osuuden olevan koko reitin helpoin ja nautinnollisin: tasaista polkua tasaisen laakson huikeissa maisemissa. Nautinto oli kuitenkin kaukana ja itku lähellä, kun jokainen askel alkoi olla tuskaa. (Huijasin: itku ei ollut vain lähellä vaan myös mukana, kun piehtaroin itsesäälissä ja pelkäsin joutuvani keskeyttämään vaelluksen ja tilaamaan helikopterikyydin takaisin sivistyksen pariin.) Kunpa olisin tajunnut ostaa kunnon polvituen mukaan!

IMG_4147 IMG_4152
IMG_4155IMG_4159

Kokonaismatka leiripaikaltamme Sälkaan oli ainoastaan 2+12 km. En kuitenkaan oikein päässyt nauttimaan maisemista ja orastavasta ruskasta, koska valitin vain tuskasta. Kokki pysyi silti hämmästyttävän kärsivällisenä, vaikka hidas ja epätoivoinen laiskiainen oli varmasti raskas riippa perässä. Elämäni pisimmät 14 kilometriä! Kun Sälkan tuvat vihdoin alkoivat siintää mutkan takana horisontissa, meiltä molemmilta pääsi spontaani riemunkiljahdus.

IMG_4157

Tupien yhteydessä on yllättävän hyvin varustettu kauppa, josta ostin tölkillisen kokista. Elämän eliksiiri, kuten veljeni sitä joskus nimitti, ei ole ikinä maistunut paremmalta kuin silloin. Toisin kuin Kebnekaisen kiskurihintaisella tunturiasemalla, Sälkassa on mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä. Hinnaksi tuli hyvin kohtuulliset 50 kruunua (~5€) per saunoja. Miehille ja naisille oli ensin omat vuoronsa, ja illan lopuksi menimme vielä yhdessä sekasaunaan. Pienessä saunassa oli tiivis tunnelma ja hieno meininki, kun lähemmäs kaksikymmentä pikkuhiprakkaista* vaeltajaa jakoi kokemuksiaan hikinen kylki kyljessä. Saunasta pääsi myös hyytävän kylmään jokeen uimaan. Kun muut kastautuivat sekunneissa, Kokki jäi rauhassa veteen lilluttelemaan kuin parhaaseenkin porealtaaseen.

*Kaupasta sai myös olutta.

Saunassa tapasimme mahtavia ihmisiä, joista mm. ruotsalainen sairaanhoitaja neuvoi minulle polven teippauksen ja antoi samalla toivoa vaelluksen loppuunsaattamiseen, ruotsalainen veljeskaksikko väitti luulleensa minua kaksikymppiseksi, ja englantilainen herrasmies D kutsui meidät synttärijuhliinsa Abiskoon vaelluksen päätteeksi. Olin alun perin ajatellut painua suoraan nukkumaan naisten saunavuoron jälkeen, mutta onneksi päätin lopulta uskaltautua myös sekasaunaan. Rentouttava ilta hienossa seurassa tuli todella tarpeeseen. Lopulta tuvan emäntä joutui paimentamaan meidät ulos telttoihimme, kun muuten emme olisi lähteneet kulumallakaan.

Kungsleden, osa 1: Kiiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden on Ruotsin Lapissa kulkeva, yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti. Reittiä oli netissä kehuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista niin monesti, että elokuussa meidän oli Kokin kanssa lähdettävä kokeilemaan, kuinka paljon kaikessa hypetyksessä oli perää. Yli neljäsataa kilometriä olisi kuitenkin ollut kahdelle noviisille hieman turhan raskas ponnistus, joten testasimme ainoastaan reitin suosituimman pätkän Nikkaluoktasta Abiskoon. Tälle viikon rypistykselle kertyi mittaa “vain” 108 km, mikä vaikutti verrattain kohtuulliselta matkalta. Reilut 15 kilometriä päivässä? Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

Reitin voi kulkea kummin päin tahansa, joskin suurin osa kävijöistä lähtee mieluiten Abiskosta ja lopettaa Nikkaluoktaan. Me valitsimme logistisista syistä päinvastaisen suunnan. Kätevintä olisi ollut lentää suoraan Kiirunaan ja ottaa sieltä bussi Abiskoon tai Nikkaluoktaan. Me kuitenkin istuimme sinnikkäästi koko matkan Turusta asti bussissa, koska se oli budjettiystävällisin vaihtoehto. Perskannikoiden kolotusta helpottivat välipysähdykset Jyväskylässä ja Oulussa perheen ja ystävien luona.

Kiirunan bussiasemalla törmäsimme puhisevaan saksalaisrouvaan, joka varustevuoreensa puoliksi hautautuneena muistutti erehdyttävästi 1900-luvun alun naparetkeilijää. Rouva oli kokenut kovia omalla vaelluksellaan: telttansa hän oli rikkonut, paluulennolta myöhästynyt ja rahatkin tuhlannut. Tällä perusteella hän manasi meidänkin suunnitelmamme toivottomaksi. Kokilla oli kuulemma vääränlaiset kengät, joilla ei mitenkään pärjäisi alkumatkan muta-alueilta hengissä. Odotettavissa olisi pelkkää sadetta, viimaa, kylmyyttä ja kurjuutta, ja tietysti ylämäkeä joka suuntaan. Lisäksi Kiirunan majoituspaikat olivat kaikki ylihintaisia ja ala-arvoisia, että parempi olisi lapsosten vain laputtaa saman tien takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kiitimme varoituksesta, mutta räpätyksestä ei ollut tulla loppua. Toivotimme lopulta tädille hyvät illanjatkot väkinäisen hymyn kera ja lähdimme syömään.

Arctic Thai & Grill vaikutti lupaavalta murkinointipaikalta, mutta tilausvaiheessa kävi pieni kämmi, kun tarjoilija pyysi meitä valitsemaan kolmesta tulisuusasteesta sopivimman. Kokki ei tietenkään malttanut olla kehuskelematta aikaisemmilla Thaimaan-matkoillaan ja tilasi oman annoksensa “thai-tulisena”. Itse otin Mediumin. Tarjoilija varmisti muutamaan kertaan, olimmeko aivan varmoja päätöksistämme, jonka jälkeen hänen suupielessään saattoi häivähtää paholaismainen hymynkare. Maksoimme pelottomasti tilauksemme ja istuuduimme alas odottamaan ruokiamme. Annosten valmistuttua selvisi, ettei “thai-tulinen” ollut pelkkää markkinointihessujen hötöpuhetta, vaan tuntui todellisuudessa kolmannen asteen palovammoilta ruoansulatuskanavassa. Urheasti, silmät vuotaen Kokki nappaili useita haarukallisia ennen luovuttamista. Itse maistoin sentin mittaisen nuudelipätkän Kokin lautaselta ja meinasin roihahtaa liekkeihin siihen paikkaan. Vinkkinä seuraaville Kiirunan-matkaajille: Arctic Thai & Grillin keittiössä ei chilissä säästellä!

Yövyimme Camp Ripan -leirintäalueella, joka ei ollut ylihintainen saati ala-arvoinen (Kokki & Laiskis 1 – 0 Saksalaistäti). 250 kruunulla (~25€) saimme telttapaikan, keittomahdollisuuden ja lämpimän suihkun ja saunan kahdelle, bonuksena pääsy mukavaan baariin respan yhteydessä. Seuraavana aamuna sähelsimme leirin pakkaamisen kanssa niin kauan, että olimme myöhästyä Nikkaluoktan-bussista. Aamuun tuli mukavasti säpinää, kun ratkeamispisteeseen sullotut rinkat selässämme juoksimme puolitoista kilometriä keskustan pysäkille. Ehdimme kuitenkin, ja tuntia myöhemmin olimme vihdoin vaelluksemme alkupisteessä Nikkaluoktassa.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

Teimme vielä viimeiset hankinnat pienessä putiikissa, josta mukaan tarttuivat heräteostos-Mora ja vaelluskartta. Sitten suuntasimme tarmoa puhkuen polulle. Kävi ilmi, että Fjällräven Classic -vaellustapahtuma oli juuri päättynyt ennen meidän saapumistamme – onneksi, sillä ajatuksenamme oli hakeutua luonnon rauhaan. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli tänä kesänä tuonut tälle samaiselle reitille yli kaksituhatta vaeltajaa. Siinä ei rauhasta olisi tietoakaan! En ollut aiemmin edes kuullut koko tapahtumasta, ajoituksessa kävi vain kerrankin niin hyvä tuuri, ettemme joutuneet tuon valtavan letkan jatkoksi.

IMG_4024
IMG_4028

Ensimmäinen etappi Nikkaluoktasta Kebnekaiselle vaati 19 kilometriä kävelyä. Matkaa olisi voinut lyhentää kuudella kilometrillä nappaamalla 350 kruunun (~35€) venekuljetuksen Láddjujávrilla, mutta olimme vielä liian energisiä edes harkitsemaan moista hullutusta. Pidimme järven rannalla tunnin mittaiseksi venyneen evästauon ja jatkoimme matkaa jalan.

IMG_4038 Láddjujávrin ranta – mukiinmenevä taukopaikka IMG_4036HäikäiseeIMG_4032

Lap Dånalds olisi tarjoillut meheviä poroburgereita, mutta vielä tässä vaiheessa olimme liian hyvin syöneitä tarttumaan siihenkään tarjoukseen. Kävelimme onnellisina koivikkojen ja aukeiden tunturimaisemien poikki. Vasta 11-12 kilometrin jälkeen alkoi uuvuttaa.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

Tiesimme, että matkan varrelta voisi ostaa jonkinlaista täydennystä varusteisiin, mutta emme halunneet laskea sen varaan. Siksi olimmekin pakanneet varmuuden vuoksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Rinkat painoivat tuhottomasti, ja viileästä kelistä huolimatta hikoilin kuin pieni sika. Viimeiset neljä kilometriä menivätkin lähinnä toivoen, että maali häämöttäisi jo seuraavan mutkan takana. Oi sitä onnea, kun lukemattomien toivottavasti-viimeisten mutkien jälkeen pääsimme vihdoin Kebnekaisen tunturiasemalle!

IMG_4076

Nappasimme kolpakolliset aseman baarissa ja pystytimme leirin lähimaastoon – kuitenkin tarpeeksi kauas välttääksemme pihapiirin telttailumaksun. Tunturiasema on kovin nätti ja näpsäkkä, mutta hinnat olivat hieman suolaiset omaan makuuni. Kebnekaisella ei ole mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä, vaan saunaan haluavat joutuvat ostamaan koko 300 kruunun (~30€) hintaisen palvelupaketin, johon sisältyy myös sisävessojen ja suihkujen rajaton käyttö. Turhaa luksusta, mutta kukin tyylillään. Toiseen suuntaan vaeltaessa, 5-6 päivän hikoilun jälkeen tuo ehkä tuntuisikin houkuttelevammalta diililtä.

 IMG_4081Kokki iltanuotiolla: retkiruokaa tulille
IMG_4082
Makuupussini (vasemmalla) on niin lämmin ja mukava, että nimesin sen uudelleen toukkapussiksi

Viikonloppu Reykjavikissa

IMG_2631

Kultaisen kierroksen jälkeen meillä oli vielä kaksi kokonaista päivää käytettäväksi kaupunkilomaan Reykjavikissa. Yövyimme aivan Hallgrimskirkjan vieressä. Kirkko on valtava ja erottuu horisontista lähes mistä tahansa suunnasta katsottuna, joten majapaikkamme sijainti oli ammattieksyjälle jo suunnistusmielessä kätevä. Turistikierroskin oli hyvä aloittaa ihailemalla kirkon sisustaa ja pälyilemällä Reykjavikin värikkäitä kattoja korkeasta tornista käsin.

IMG_2633IMG_2642

Kirkkopysähdyksen jälkeen jalkauduimme kaupungin kaduille. Ensivaikutelmalta Reykjavik on sympaattisten puutalojen ja seiniä koristavien graffitien sekametelisoppa, jossa ei turhia pingoteta (vaikka traktorit onkin katsottu tarpeelliseksi erikseen kieltää kaduilta ruuhka-aikoina). Hot dog -kojun nuori mies taisteli harmaan päivän matelevaa aikaa vastaan lauleskelemalla luukkunsa takaa niin, että komea ääni kaikui koko korttelissa. Kun itse kirosimme sateenvarjon puutetta ja kiskoimme huppuja paremmin päähän, vastaan kävellyt pukumies sulki silmänsä, käänsi kasvonsa taivasta kohti ja hymyili pisaroille, jotka pomppivat hänen poskiensa kautta tienvarsien lammikkojen jatkoksi.

IMG_2654IMG_2688IMG_268520170211_092106IMG_2651IMG_2648
Satamassa aloimme ihmetellä samaan suuntaan kulkevaa ihmisletkaa: kymmeniä perheitä ja pariskuntia. Liityimme uteliaisuuttamme jonon jatkoksi. Pian selvisi, että paikallisella pelastuslaitoksella oli käynnissä jonkinlainen avoimien ovien päivä, ja pääsimme ilmaiselle kierrokselle rannikkovartioston alukselle! Pihalla oli esittelyssä myös rivi erilaisia pelastusajoneuvoja, mm. jättiläismäinen maasturi sisämaan hankalaa maastoa varten. Autonvuokraajia ei taideta turhaan pelotella Islannin vaikeakulkuisista pikkuteistä.

IMG_2664IMG_2670IMG_2674IMG_2679

Lauantai-illan päätteeksi kävimme katsomassa mahtavan How to Become Icelandic in 60 Minutes -esityksen konserttitalo Harpassa. Yhden miehen englanninkielinen show sisälsi stand upin lisäksi runsaasti erilaista rekvisiittaa ja videomateriaalia, joiden avulla yleisöstä oli tarkoitus koulia uusia, päteviä islantilaisia väestökadosta kärsivää maata varten. Tätä voin varauksetta suositella aivan jokaiselle! Olisi hyvin, hyvin hankalaa pitää pärstä peruslukemilla Bjarni Haukur Þórssonin käsittelyssä. Myös konserttitalo itsessään on melkoinen nähtävyys.

IMG_2678IMG_2681IMG_2693IMG_2689

Sunnuntaina kävimme lilluttelemassa ihanassa Laugardalslaugin ulkoilmauimalassa, mihin Reykjavikin-matkaajan kannattaa ehdottomasti suunnata. Pääsylippu oli kohtuuhintainen, alle 1000 ISK, ja sillä pääsi nauttimaan monista erilaisista altaista. Viileän treeniradan lisäksi uimalasta löytyy mm. vesiliukumäki, höyrysauna, suola-allas ja useita erilämpöisiä pikkualtaita 44 asteeseen saakka. Kaikki vesi lämpeää geotermisesti ja altaat ovat auki ympäri vuoden. Uiminen näyttääkin olevan yksi islantilaisten suosikkiharrastuksista, ja lämpimässä polskiessa on hyvä vaihtaa tuttujen kanssa kuulumisia.

Koska lauantaina olimme jo nähneet lähes kaikki “pakolliset” turistikohteet, sunnuntaina pystyi helpommin keskittymään yksityiskohtiin. Itseäni viehättivät virtaviivaiset, kirkkaanpunaiset katulamput, geometriset liikenteenjakajat ja pikselitaiteelta vaikuttavat katukiveykset. Onnistuin kuitenkin tuhoamaan muistikorttini ennen kuin sain siirrettyä viimeisen päivän kuvat turvaan koneelle. Kaikki meni, vähän itketti, mutta minkäs teet. Onneksi hyvät reissumuistot säilyvät mielessä paljon muistikorttia paremmin.

Linkitän tähän loppuun muutaman musiikkivideon. Ensimmäistä korvamatoa kuulimme jatkuvasti autoradiosta. Toisen videon avulla pääsee virtuaalimatkalle suoraan Reykjavikin kaduille ja katoille. Kolmannessa videossa räppäri ratsastaa betonilähiön läpi islanninhevosella! :D Jotenkin liikuttavaa.

Kultainen kierros Islannissa, osa 2: Gullfoss, Geysir ja Laugarvatn Fontana

4. Gullfoss

IMG_2569

Seuraavaksi piipahdimme Gullfossin vesiputouksilla. Putoukset ovat käytännössä Geysirin vieressä, joten kukaan tuskin jättää näistä kohteista toista näkemättä. Turkoosin veden kontrasti ympäristön tummaan kallioon ja lumimassoihin, putousten jyrinä ja valtavat määrät ilman täyttävää vesihöyryä tekivät vaikutuksen. Seuraavalla Islannin-reissulla olisi kiva päästä näkemään myös Skógafossin vesiputous, joka ei harmittavasti osunut tämän reitin varrelle.

IMG_2568

5. Geysir ja kumppanit

IMG_2581

Geysir on varmasti yksi Islannin tunnetuimpia nähtävyyksiä, mutta sitä ympäröi joukko muitakin kuumia lähteitä. Strokkur on lähteistä ainoa, joka säännöllisesti (n. 10 minuutin välein) syöksee ilmaan valtavan vesipatsaan. Muut tyytyvät höyryämään pääosin omassa rauhassaan. Alueella leijailee vahva rikin katku, joka tuli miedommassa muodossa tutuksi myös Reykjavikissa ihan tavallisia hanoja juoksuttaessa. Nam!

IMG_2582

IMG_2586

IMG_2607
IMG_2587

IMG_2600

6. Laugarvatn Fontana -kylpyläkäynti

IMG_2625

Kun on ajellut koko päivän ympäriinsä, kastunut useampaan kertaan vesihöyrystä ja patsastellut välillä ulkona hyisessä ilmassa, sauna ja pulahdus lämpimään altaaseen alkaa kummasti houkuttaa. Sininen laguuni oli reissumme aikana osittain remontissa, sinne olisi pitänyt tehdä ennakkovaraus tietylle kellonajalle, ja jopa paikallisten mielestä laguunin pääsyliput ovat ryöstöhinnoissa. Siksi päädyimme mieluummin Fontanaan lilluttelemaan kierroksen päätteeksi. Ja onneksi päädyimme!

Useat eri lämpöiset ulkoilma-altaat kauniissa järvimaisemassa tekevät tästä geotermisestä kylpylästä ehdottomasti visiitin arvoisen. Kolme neljästä saunasta lämpeää suoraan maasta nousevalla kuumalla höyryllä, josta erottaa tutun ja turvallisen kananmunan leuhun. Virkistävänä lisänä on myös mahdollista pulahtaa järveen vilvoittelemaan, itse uskaltauduin kolmesti. Kuumien lähteiden ansiosta järvi ei ollut helmikuussakaan jäässä, vaikka vesi kylmää olikin. Lilluttelun jälkeen pääsimme vielä nauttimaan illallisbuffetin antimista, jonka erikoisuutena oli paikan päällä maakuopassa kypsytetty, törkeän hyvä ruisleipä. Suosittelen!

Lue myös:

Kultainen kierros Islannissa, osa 1