West Highland Way, Part 3: Inversnaid–Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse


Day 5: Inversnaid–Inverarnan

After a good night’s sleep, it was nice to cook breakfast under the shining sun. The weather gods must have finally awoken ja turned their smiling faces upon us, while the pesky drizzles of the early hiking days started fading into distant memory.

IMG_20190723_140559 IMG_20190723_145531

In certain parts between Inversnaid and Inverarnan, the vegetation became so lush the trail was almost swallowed up by the bushes. We had our lunch break on the northern shore of Loch Lomond. After that point, the trail separated from the shoreline and started following River Falloch. The terrain also got quite hilly right about there.

IMG_20190723_152509 IMG_20190723_160659

On the way, we passed by a bothy which honestly seemed a bit grim, but would surely offer good shelter from stormy weather. In any other weather conditions, I’d much rather sleep outside in a tent. However, our plan was to keep walking until we reached the Beinglas Farm campsite in Inverarnan. They have a beautiful, grassy field shaded by old trees for tents, and we put up ours in the farthest corner, right by a small stream.

Our first order of business was confusing the guy at the reception by asking him for tips on where to swim. Apparently, wild swimming isn’t the most popular hobby over there, perhaps since the waters aren’t exactly of hot tub temperatures. Eventually, we just took a quick dip in the shallow stream next to our tent, which seemed to amuse a few people hanging out by the bar. I mean, yeah, the water was surely fresh but not that different from Finnish lake waters in the early summer. IMG_20190723_171734

Surrounded by services, it’s easy to get lazy – since there was a restaurant with a lovely outdoor seating area and the weather was great, too, somehow cooking our own instant meals didn’t seem all that enticing. However, this time the instant mash truly would have been a winner’s choice. We ordered burgers which sounded delicious on the menu but turned out to be the second worst* hamburger meal (in terms of value for money) I’ve ever encountered: there was nothing else besides the burger and a shred of cheese between the bland bun slices. The “dressings”, i.e. Heinz ketchup, mustard and mayo, came in plastic portion bags and you had to squeeze them between the buns yourself. Do not recommend! The drinks were decent, though.

*The absolute worst one will always and forever be the meal my friend E bought at a fast food joint in a Tanzanian mall, where they had forgotten to defrost the hamburger before bringing it to our table. :D

Day 6: Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse

This day, we brought the laziness to a new level and finally got the transfer service for the heavier one of our backpacks. I had booked and paid for the service online the previous evening. Booking was super easy, all you had to do was fill out a sheet stating your desired pick-up points and dates for the remainder of the hike. The prices were £15 for one leg or £40 for a multi-stop hike, so for the same price, we really should have been smart and humble enough to get the service right from day one!

There are several companies offering baggage transfer on the WHW, of which I picked the small Baggage Freedom quite randomly. After completing the online payment, our only instructions were to attach some kind of a name tag to our bag and just leave it in the campsite’s dedicated baggage transfer space for pick-up. We were a bit nervous about whether all our important camping gear would really be waiting for us in our next destination, since the other, bigger companies picked up their customers’ bags quite early in the morning and I think our bag was the only one left after that. But we had no other choice but to trust the process and go on our merry way.

IMG_20190724_111529Bridge of Orchy

Our laziness was not limited to the baggage transfer, though. Oh no, we really made life easy for ourselves once we’d gotten the hang of it. We only had ten days in total for the entire holiday, of which we had already spent five days and were planning to spend the last two in Edinburgh. That left us with only three more days for hiking, so something had to give. According to our guidebook, the leg from Inverarnan through Tyndrum until Bridge of Orchy would have been a bit of a boring grind and non-essential for a good WHW experience, so it was an easy choice to skip that part entirely. Instead, we caught a bus from Inverarnan straight to Bridge of Orchy, and from thereon continued on foot to Kingshouse. Fortunately, there was plenty of space on the bus even though we had no reservations and bought the tickets from the driver.

IMG_20190724_115709The Sloth with a skip in her step: what a difference a daypack can make

IMG_20190724_122554Excellent snack break company
IMG_20190724_142935  Wild camping opportunities along the way


It was such an easy day of walking now that Chef was carrying the lighter one of our backpacks and I was only carrying a small daypack. Once we made it to Kingshouse, more specifically the beautiful Kingshouse Hotel, we were super relieved to find our other backpack waiting for us exactly as promised. Besides the stylish main building of the hotel, there was also a separate bunkhouse for hikers, a public toilet and even a couple of coin-operated showers. However, we had no need for the showers since it was much nicer to bathe outside in the River Etive. On the other side of the river, across a bridge, there are many good, grassy spots for tents. We put up ours under the strict surveillance of a couple of curious deer. I think we even cooked some of our own meals this time, but still had seconds in the outdoor area of the hotel pub. Because it was there. And because then we could leave our phones and power banks charging inside.

IMG_20190724_161617Campsite patrol
IMG_20190724_163916    Not a statue, just looks like oneIMG_20190724_162532 Chef having his evening bath

Around sunset, we also had our first encounter with the Mighty Midge of Scotland. We had been warned about midges, but dismissed the warnings as utter nonsense – “what do these people even know of murderous bloodsuckers if they haven’t met the mosquitoes of Finland?” – but once the massive clouds of those wee beasties attacked us, it wasn’t funny anymore. We were forced to abandon the outdoor seating and move inside the dim but cosy pub. From there, we basically ran to our tent and behind the safety of our mosquito nets while waving our arms around like lunatics in vain attempt to swat off the bugs. If you opened the zipper of the net even slightly, the tent would immediately be swarming with midges. It was also too dark to properly swat them to death, but fortunately I innovated another method to get rid of them: if you pour some water on a wad of toilet paper, you can kill dozens of midges with one clean swipe of the tent fabric.

IMG_20190724_211847 Kingshouse Hotel & River Etive

I don’t think any of the campers slept that night, all thanks to a group of loud and obnoxious Americans, the shrillest compound of villainous noise that ever offended ear, who decided to throw a massive party in the bunkhouse like it was spring break. Sometime in the small hours of the night, Chef snapped and, from the bottom of his heart, bellowed SHUT THE FUCK UPPP!!! at them, which only seemed to egg them on. However, the midges were still a mightier foe than the screaming idiots, so we didn’t even think to venture outside for further fight-picking. It could only have ended badly, either in a fist fight or a blood transfusion from losing too much to the midges. Still, if you can recognise your shrieking self from this description, methink’st thou art a general offence and every man should beat thee. Fortunately, earplugs blocked some of the shrieks, and around sunrise the general offences started to run out of steam so that we were still able to get a few hours of decent shut-eye.

Prices (July 2019):

  • Beinglas Farm: tent spot for two £16, use of the tumble dryer £1,50
  • Beinglas Farm: terrible hamburgers and decent drinks for two £30
  • Baggage Freedom baggage transfer £40/bag (multi-stop)
  • Bus ticket, Inverarnan–Bridge of Orchy £7,90 pp
  • Kingshouse Hotel pub: £9 per pint, a portion of fries £7

To read all posts on this trip in English, use the tag WHW19EN.


West Highland Way, osa 3: Inversnaid–Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse


5. päivä: Inversnaid–Inverarnan

Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava keitellä aamupuuroa auringonpaisteessa. Säiden jumalat taisivat tässä vaiheessa herätä horroksestaan ja kääntää hymyilevät kasvonsa meitä kohti, koska alkumatkan sitkeät tihkusateet olivat loppumatkasta enää hämärä muisto vain.

IMG_20190723_140559 IMG_20190723_145531

Inversnaidin ja Inverarnanin välisellä pätkällä kasvusto alkoi olla jo todella rehevää, ja paikoittain polku lähes hävisi puskien kitaan. Pidimme lounastauon vielä Loch Lomondin pohjoisrannalla. Tämän jälkeen reitti erkani järvestä ja alkoi seurailla Falloch-jokea. Jonkin verran kertyi mäkeäkin puuskutettavaksi.

IMG_20190723_152509 IMG_20190723_160659

Matkalla tuli vastaan myös kolkonpuoleinen autiotupa, bothy, joka olisi varmasti hyvä suoja myrskyisellä säällä. Kaikissa muissa tilanteissa yöpyisin mieluummin ulkosalla. Tämän päivän maalina meillä oli kuitenkin Beinglas Farm -leirintäalue Inverarnanissa. Telttailualueena toimi kaunis, vanhojen puiden varjostama nurmikkokenttä. Pystytimme oman telttamme alueen reunalle, aivan pienen puron viereen.

Ensi töiksemme pääsimme hämmentämään respan poikaa, kun kyselimme uimapaikkasuosituksia. Ei ilmeisesti ole kovinkaan yleinen harrastus noilla seuduilla, koska luonnonvedet eivät varsinaisesti houkuttele lämmöllään.  Päädyimme lopulta pulahtamaan ihan vain siihen teltan viereiseen, matalaan puroon, mitä baarin puolen hengailijat vähän naureskelivat jälkikäteen. Olihan se vesi raikasta, mutta ei sen kummempaa kuin Suomen järvivedet alkukesästä.IMG_20190723_171734

Palvelujen parissa on helppo laiskistua. Koska tilalta löytyi terassiravintola ja kelikin oli mitä mainioin, ei retkikeittimen käyttö jostain syystä jaksanut enää iltasella kiinnostella. Tällä kertaa pussiruoat olisivat kuitenkin olleet voittajan vaihtoehto. Tilasimme herkulliset hampurilaisateriat ja saimme yhtään liioittelematta hinta-laatusuhteeltaan toiseksi surkeimmat* mätöt, joihin olen koskaan törmännyt: höttöiset einessämpylät, joiden välissä ei ollut mitään muuta kuin juustoriekale ja pihvi. “Kastikkeet” – eli Heinzin sinappi, ketsuppi ja majoneesi – tursotettiin itsepalveluna pienistä pikaruoka-annospusseista. En suosittele kenellekään! Huurteiset olivat kuitenkin ihan maistuvia.

*Kaikista surkeimman tittelin vie aina ja ikuisesti ystäväni E:n tansanialaisen kauppakeskuksen pikaruokaravintolasta ostama ateria, jonka pakastehampurilaista ei oltu muistettu edes sulattaa ennen pöytään tuontia. :D

6. päivä: Inverarnan–Bridge of Orchy–Kingshouse

Aamulla laiskottelu jatkui aivan uudella intensiteetillä, kun lopulta saimme jätettyä painavamman rinkoista aiemmin mainitsemani kuljetuspalvelun hellään huomaan. Olin edellisenä iltana tilannut ja maksanut palvelun netissä. Tilaus oli helppoa: piti vain syöttää loppumatkan välietapit ja halutut noutopäivämäärät lomakkeelle. Hinnat olivat joko 15 puntaa yhdeltä etapilta tai 40 puntaa koko reitiltä per laukku, eli samalla rahalla olisi kannattanut tajuta nöyrtyä heti ensimmäisenä päivänä!

Reitillä toimii useita eli palveluntarjoajia, joista valitsin summamutikassa pienen Baggage Freedomin. Nettimaksun jälkeen ainoa saamamme ohje oli lätkäistä rinkan päälle jonkinlainen nimilappu ja jättää tavarat leirintäalueen tätä tarkoitusta varten pystytettyyn varastohuoneeseen odottamaan noutoa. Vähän jännitti, olisivatko leirintävarusteet ja ruoat varmasti seuraavassa yöpaikassa odottamassa – isompien firmojen asiakkaiden laukut kun haettiin jo aikaisin aamulla ja omamme taisi olla ainoa yksinäinen, joka sen jälkeen enää jäi varastolle. Ei auttanut kuin luottaa ja jatkaa eteenpäin.

IMG_20190724_111529Bridge of Orchy

Laiskottelu ei kuitenkaan jäänyt pelkkään laukkupalveluun, vaan pistimme mutkia samalla kertaa ihan kunnolla suoriksi. Meillä oli koko reissuun varattuna kymmenen päivää, joista viisi oli jo käytetty ja viimeiset pari oli tarkoitus viettää Edinburghissa. Opaskirjamme mukaan Inverarnan–Tyndrum–Bridge of Orchy -väli olisi melko puuduttavaa patikointia tylsähkössä maastossa sähkölinjoja seuraillen, eikä se kuulemma ole mitenkään välttämätön osa hyvää WHW-kokemusta. Skippasimme siis tuon pätkän ihan suosiolla ja nappasimme Inverarnanista bussin suoraan Bridge of Orchyyn, josta jatkoimme jalan kohti Kingshousea. Bussissa oli onneksi hyvin tilaa, vaikka ostimme liput vasta kuljettajalta.

IMG_20190724_115709Kevein kantamuksin on laiskiaisen helppo taivaltaa

IMG_20190724_142935 Telttailumahdollisuuksia matkan varrelta

IMG_20190724_154431 Lapin kulta -mainosmateriaalia matkan varrelta

Matka sujui leppoisasti, kun Kokki kantoi kevyen rinkan ja omassa selässäni keikkui vain rinkasta irrotettu päiväreppu. Perillä Kingshousessa odotti huikealle paikalle pystytetty Kingshouse Hotel – ja kuljetukseen jättämämme rinkka, mikä helpotus! Tyylikkään hotellirakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyi myös rivi edullisempia bunkhouse-hostellihuoneita, yleinen WC ja muutama kolikoilla toimiva suihku. Suihkulle ei kuitenkaan ollut tarvetta, koska hotellin vieressä soljuvassa Etive-joessa pääsi kylpemään mukavammin. Joen toisella puolella, aivan sillan kupeessa on paljon hyviä nurmikkopaikkoja teltoille, ja pystytimme omamme uteliaan peurakaksikon tiukassa työnjohdossa. Tällä kertaa taisimme jopa keitellä jotain omaakin evästä teltalla, mutta santsiannokset söimme hotellin pubin terassilla. Koska se oli siinä. Puhelimet ja virtapankin jätimme siksi aikaa sisäpuolelle lataukseen.

IMG_20190724_161617Telttailualueen uteliaat vartijat Kingshousessa
IMG_20190724_163916 Tämäkään peura ei ole patsas, vaikka omistajan elkein parkkiksella patsastelikinIMG_20190724_162532  Kokki iltakylvyssä

Auringon laskiessa saimme myös ensikosketuksen Skotlannin pahamaineisiin polttiaisiin. The Mighty Midge -varoittelut olivat tähän asti tuntuneet ihan höpöpuheilta (“mitä nuo muka tietää verenimijöistä”), mutta valtavien parvien hyökätessä kimppuumme ei enää naurattanut. Oli pakko siirtyä sisälle hämyisään, mutta viihtyisään pubiin ja sännätä sieltä villisti huitoen suoraan telttaan hyttysverkkojen taakse. Jos verkkoa vähääkään raotti esim. käydäkseen vessassa, oli maja saman tien täynnä verenhimoisia pikkupaskiaisia. Teltan hämärissä ei oikein nähnyt edes läiskiä niitä hengiltä, mutta innovoin melko toimivan kikkakakkosen: jos kastaa vessapaperia veteen, kertapyyhkäisyllä saa siivottua kymmeniä telttakankaassa kiinni vaanivia pirulaisia pois päiväjärjestyksestä.

IMG_20190724_211847 Kingshouse Hotel & Etive-joki

Sinä yönä ei tainnut monikaan telttailija saada nukuttua, kun ryhmä viinahuuruissaan mylvineitä jenkkiapinoita piti kunnon jonnebileet hotellin ulkopuolisissa bunkhouse-huoneissa joen vastarannalla. Taisivat erehtyä spring breakin ajankohdasta ja paikasta. Joskus aamuyöstä Kokin hermot napsahtivat, mutta syvältä sydämestä kummunnut SHUT THE FUCK UPPPP!!! -karjaisu tuntui vain innostavan apinoita entisestään. Mölyapinat olivat kuitenkin pienempi paha kuin ulkona odottaneet polttiaiset, joten emme viitsineet lähteä haastamaan sen enempää riitaa. Olisi vielä mennyt joko nyrkkitappeluksi tai verensiirroksi. Korvatulpat blokkasivat osan mölystä, ja joskus aamun sarastaessa jonneiltakin loppu virta niin, että pari tuntia ehdimme vielä kuorsata.

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Beinglas Farm: telttamajoitus kahdelle 16£, kuivuripoletti 1,50£
  • Beinglas Farm: sysipaskat hampurilaiset ja ok-juomat kahdelle 30£
  • Baggage Freedom -kuljetuspalvelu rinkalle 40£/laukku (koko reitti)
  • Inverarnan–Bridge of Orchy -bussilippu 7,90£/hlö
  • Kingshouse Hotel pubi: tuoppi n. £9, annos ranskalaisia kastikkeineen £7

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

West Highland Way, osa 1: Glasgow-Milngavie-Drymen


Jaahas, näköjään blogin päivitys ei muuta vaadi kuin vuoden tuumaustauon ja pienen pandemian, mutta tässä sitä taas ollaan purkamassa männävuoden juttuja. Ihan mukava  toki muistella niitä vanhoja hyviä aikoja, kun vuoristomaisemiin matkustus vielä oli arjessa ihan realistinen mahdollisuus.

Viime kesän SlovinIt-kiertueen jälkeen oli taas parisuhdematkailun vuoro. Heinäkuun loppupuolella lähdimme Kokin kanssa Skotlantiin, jonka ylämaiden näkemisestä olin haaveillut siitä asti, kun ensimmäisen kerran lapsena luin Don Rosan sarjakuvia Roope Ankan nuoruusvuosista. Matkan päätarkoituksena oli kulkea legendaarinen West Highland Way -vaellusreitti päästä päähän, mistä kertyisi taas reilut 150 kilometriä patikkamittariin.

Ennen ensimmäistä vaelluspäivää yövyimme rähjäisellä alueella lähellä Glasgow’n keskustaa. Hotelli ja alue valittiin budjetti edellä, eikä siitä huokean hinnan lisäksi olekaan juuri muuta hyvää sanottavaa. McLays Guest House oli rähjäinen ja sokkeloinen röttelö, jonka klaustrofobiaa aiheuttavaan hissiin joku onneton vielä jäi jumiin. Tällä kertaa arpaonni ei kuitenkaan osunut omalle kohdalleni hississä, vaan läheisessä vietnamilaisessa, jonka annoksesta paljastui yllärinä itselleni myrkyllistä avokadoa. Viikon vaellukselle olikin mukava lähteä, kun koitosta edeltävän yön virkistävät unet olivat vaihtuneet porsliinin halailuun.

1. päivä: Glasgow–Milngavie

Reitin virallinen aloituspiste on Milngavien kylässä, parinkymmenen minuutin junamatkan päässä Glasgow’sta. Opaskirjamme kuitenkin suositteli aloittamaan kävelyn jo Glasgow’sta, koska silloin saisi pehmeän laskun tulevaan koitokseen ja pääsisi seuraamaan, kuinka kaupunkimaisema vaihtuu asteittain maaseutuun. Tuo pätkä olikin ihan leppoisa – auringonpaisteessa puiston läpi ja jokivartta seuraillen läpi peltojen ja ohi lehmien.


Olimme ehtineet jo Milngavien rajamaille, kun tummia pilviä alkoi kerääntyä auringon eteen ja ensimmäisiä sadepisaroita tipahdella otsalle. Siinä kohtaa oli hyvä pitää tauko opaskirjan suosittelemassa The Tickled Trout -pubissa kylmän juoman ja frittiruoan merkeissä. Meidän oli ollut tarkoitus yöpyä Milngaviessa opaskirjan suosittelemalla leirintäalueella, mutta sitten Google kertoi, ettei aluetta enää ollut olemassa. Tämänkin olisi joku fiksumpi tarkistanut jo etukäteen, eikä vasta pubissa myöhään samana päivänä. Meillä ei myöskään ollut vielä kaasupulloa retkikeittimeen, koska ne olivat olleet loppu Glasgow’n retkeilyliikkeessä. Milngavien kauppa taas oli sulkemassa niin aikaisin, ettemme millään olisi ehtineet kävellä sinne asti ajoissa. Pubin ystävällinen henkilökunta neuvoi meidät viereiseen puutarhaliikkeeseen, josta onneksi löytyi sopiva. Muuten olisi jäänyt illallinen kokkaamatta, eikä parisuhdekaan kiikkuisi hyvissä kantimissa nälkäkiukun iskiessä.

IMG_20190719_181936_01__01Tyylistä tinkimättä

Kevyt tihku yltyi kunnon kaatosateeksi eikä näyttänyt mitään loppumisen merkkejä. Oli pakko jatkaa matkaa kahlaten. Onneksi mukaan oli pakattu juuri tällaista tilannetta varten pro-varusteet, eli kahden euron kertakäyttösadetakit. Yritimme ensihätään liftata suoraan Drymeniin, mutta kukaan ei yllättäen halunnut kahta uitettua rinkkahippiä kyytiinsä. Milngavien keskustassa kyselimme ihmisiltä, saako reitin alkupisteessä, läheisen puiston tuntumassa telttailla, mutta kukaan ei tiennyt vastausta. Tiedossa oli, että vaellusreitin varrella telttailu on Suomen tapaan sallittua, mutta nyt oltiin vielä sivistyksen ytimessä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ollut, ja kukapa tuolla kelillä olisi jättänyt mukavan torppansa lämmön vain päästäkseen valittamaan vettä valuville retkeilijöille. Läksytyksen saimme kuitenkin keski-ikäiseltä pariskunnalta, joka näki meidän kantavan ruokakaupasta kahden litran vesipulloa. Kuulemma ihan idioottia ostaa vettä, kun kävelykadun sinisestä hanasta voi täyttää pullonsa ilmaiseksi. Hyvä pointti sinänsä, mutta kun satuimme tarvitsemaan veden lisäksi myös jonkin kantoastian sille.


Pian reitin lähtöpisteen jälkeen bongasimme onneksi kivan telttapaikan pusikon suojista, joen varresta. Joen toisella puolella avautui golfkenttä, mutta sekin oli sateella autio. Pienen pulahduksen jälkeen pääsimme keittelemään iltapalaa ja kuuntelemaan pisaroiden ropinaa telttakankaaseen. Sade teki matkalla tuhojaan ja ylläoleva kuva oli yksi viimeisistä, jonka kännykälläni sain otettua ennen kuin sen kamera lakkasi lopullisesti toimimasta. Myös pokkarikamera tuhoutui yön aikana kosteudesta, kun unohdin sen rinkan vyötaskuun. Hups. Ensi kerralla voisi kenties panostaa parempiin varusteisiin (kahden euron sadeviitan päivitys viiden euron sadetakkiin) ja jättää Google Mapsin käytön vähemmälle, niin kuvauskalusto saattaisi pysyä pidempään kunnossa.

2. päivä: Milngavie–Drymen IMG_20190720_124358

Sade oli lakannut yön aikana, ja aamulla heräsimme siihen, kun meitä reippaampien retkeilijöiden vapaana juossut koira kävi tohkeissaan nuuhkimassa telttamme nurkat. Koiria tuli reitillä muutenkin vastaan usein, mikä on aina bonusta jo valmiiksi hyvään päivään. Vaikka pilviä näkyi edelleen, sää vaikutti jo huomattavasti lupaavammalta. Lammikotkin olivat jo pääosin ehtineet kuivahtaa matkan varrelta.

IMG_20190720_131107Sumuisen linssin takaa – varsin helppo erottaa, mitkä kuvat on otettu omalla kastuneella puhelimellani ja mitkä Kokin ehjällä luurilla

IMG_20190720_131750Savanni vai Skotlanti?

IMG_20190720_134948Mukavaa hommaa


Ehdimme pitää lounastauon juuri ennen tätä The Beech Tree -ravintolan mainoskylttiä, joten kaikesta sen houkuttelevuudesta huolimatta emme viitsineet pysähtyä heti uudelleen. Tämä vaellushan ei tosiaan kulje missään erämaassa, vaan pikkukylästä toiseen. Suurin osa reitistä on mukavaa hiekkatietä hienoissa maisemissa ja vain todella lyhyitä pätkiä joutuu kävelemään ajotien reunaa. Pienellä ennakkosuunnittelulla ei välttämättä tarvitsisi edes kantaa ruokia tai retkeilyvarusteita mukanaan, kun suunnittelisi reitin pubista pubiin ja yöpyisi majataloissa matkan varrella. IMG_20190720_151416 IMG_20190720_152056IMG_20190720_160353 IMG_20190721_103523

Saavuimme Drymeniin myöhään iltapäivällä ja pystytimme teltan pienelle Drymen Camping -leirintäalueelle. Drymenin keskusta on leirintäalueelta vain muutaman kilometrin kävelymatkan päässä, joten kokkailun jälkeen teimme vielä pienen iltalenkin pubiin. Skotlannin vanhin virallinen pubi Clachan Inn oli ääriään myöten täynnä, joten siirryimme suosiolla viereisen Winnock Hotelin kellaripubiin tuopeille ja jälkiruoalle. Lopuksi oli kätevä täydentää snäcksivarastoja kylän Sparissa ennen vyörymistä takaisin leiriin.


Hintoja (heinäkuu 2019):

  • The Tickled Trout: 2 tuoppia + 2 x sipulirenkaat + 1 x mustekala = 19 £
  • Kaasupullo retkikeittimeen = 9 £
  • Winnock Hotel: 2 tuoppia + 2 jälkiruokaa = 17 £
  • Drymen Camping: 7 £/hlö/yö

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

Saarihyppelyä Saaristomerellä: Nötö, Utö ja Jurmo


Loppukesästä havahduin siihen, etten vieläkään tunne Suomen saaristoa juuri lainkaan, vaikka olen tallannut Turun turuja ja toreja jo vuodesta 2012. Otinkin välittömästi käyttöön kaksi kärpästä yhdellä iskulla -taktiikan ja annoin stressikimppu-Kokille synttärilahjaksi kolmen päivän matkan Saaristomeren kansallispuistoon. Kokki ilahtui hermolomasta, ja itse pääsin peesaillen paikkaamaan valtavaa aukkoa sivistyksessäni – molemmat voittivat!

(Varoitus: tämä juttu paisui kuin laiskiainen aamiaisbuffetissa! Parasta ottaa ihan suosiolla rokulipäivä töistä, jos meinaa ehtiä lukemaan koko pötkön kertaistumalta. Jos haluat skipata turhat jorinat, niin tekstin lopusta löytyy tiivistetty matkaohjelma ja joitakin hyödyllisimpiä linkkejä vastaavanlaisen reissun suunnittelun avuksi.)

Ideasta matkaohjelmaksi: tiedonhaun tuskaa

M/S Eivor

Ennen reissua oli selvitettävä käytännön järjestelyt kuljetuksista majoituksiin ja ruokailuihin. Koska kyseessä oli yllätysmatka, jouduin luonnollisesti huolehtimaan kaikesta suunnittelusta yksin. Olin kuvitellut homman hoituvan muutamassa tunnissa, mutta projekti venyikin yli viikon mittaiseksi kärsimysnäytelmäksi. Tietoa kyllä löytyy kohtuullisesti suomeksi och samma på svenska, mutta se on ripoteltu hajalleen ympäri nettiä. Ulkomaalaiset turistit taas eivät hajanaisen ja puutteellisen tiedotuksen perusteella taida olla kovin haluttuja vieraita alkujaankaan.

Vuokramökeille ja -saunoille ei monesti ole mitään 2000-luvun nettivarausjärjestelmiä käytössä, vaan niistä joutuu sopimaan puhelimitse, sähköpostitse tai vasta paikan päällä. Olisin alun perin halunnut viedä Kokin Aspön saarelle, mutta majoittaja ei koskaan vastannut sähköpostiini eikä ilmoittanut puhelinnumeroaan missään. Siispä varasuunnitelmasta toiseen ja siitä kolmanteen. Sallitut telttapaikat ja kauppojen ja mahdollisten ravintoloiden sijainnit, hintatasot ja aukioloajat piti selvittää eri sivustoilta. Rajallinen budjetti, ennakkoon lukkoon lyödyt vapaapäivät ja julkisen liikenteen reitit ja aikataulut oli kaikki sovitettava yhteen. Yllätyksenä tuli, että Pärnäisten ja Utön välillä seilaava yhteysalus M/S Eivor siirtyi harvempikulkuiseen talviaikatauluun jo elokuun toisella viikolla – siis kesken parasta hellekesää miesmuistiin! Lisäksi jouduin kevyesti uhkailemaan Kokin perhettä ja ystäviä, etteivät pirulaiset keksisi samalle viikonlopulle mitään päällekkäisiä synttäri- tai muitakaan suunnitelmia herraseuralaiseni pään menoksi. Kaiken tämän säätämisen jälkeen aloin itsekin olla hermoloman tarpeessa, mutta sainpa lopulta hiottua matkaohjelman ihan viimeisen päälle timanttiseksi. Tai niin kuvittelin, mutta joitakin muuttujia en osannut ottaa ennalta huomioon. Niistä lisää myöhemmin.

IMG_20180803_184530Hurmaavaa matkaseuraa M/S Eivorilla

Retkikohteena Saaristomeren kansallispuisto taitaa sopia parhaiten hieman varakkaammalle kansanosalle, eli lähinnä massipäälliköille ja tahnamestareille. (Suurkiitos armaalle pikkuveljelleni tästä erinomaisen käyttökelpoisesta sanastosta!) Monet alueen saarista ja sitä kautta myös telttapaikoista ovat nimittäin saavutettavissa ainoastaan omalla veneellä tai kajakilla. Taksiveneiden tuntitaksoja ei ole ilmoitettu missään avoimesti, minkä perusteella oletan hintojen olevan tähtitieteelliset tavallisen pulliaisen lompakon keskimääräiseen paksuuteen suhteutettuna. Toisaalta suunnittelu helpottuu kummasti, kun ei ole enää kyse siitä, minne mieluiten menisi vaan siitä, minne on realistisesti mahdollisuus päästä. Tällä karsintametodilla kävi pian selväksi, että meidän olisi parasta pysytellä ilmaisen yhteysaluksen reitin varrella. Käytännön syistä valitsinkin matkakohteiksemme Nötön, Utön ja Jurmon saaret.

Nötö: soivan kiven koti

IMG_20180803_215106Nötön hiljalleen hämärtyvä kesäilta

Ensimmäisenä lomapäivänä perjantaina meidän oli tarkoitus matkustaa aluksi Saaristobussilla Turusta Pärnäisiin, mutta saimmekin pummittua ystäviltämme autokyydin lauttasatamaan asti. Yhteysaluksen lähtöä odotellessa oli hyvä piipahtaa satamaravintolassa burgerilla ja huurteisilla. En itse ollut vielä siinä vaiheessa nälkäinen, mutta Kokin naamariin on ehdottoman tärkeää mättää murkinaa säännöllisin väliajoin. Onnistuneen pariskuntaloman salaisuus piilee nälkäkiukun välttämisessä.

Parin tunnin merimatka kului aurinkoisissa merkeissä M/S Eivorin kannella toisia huurteisia siemaillen ja nelijalkaista matkaseuraa rapsutellen. Nötön satamassa meitä oli vastassa Majatalo Backaron emännän ystävä, jonka nimeä en tietenkään enää muista. Hän opasti meitä ja muutamaa muuta turistia parin sadan metrin matkalla majatalolle, josta olin varannut meille parihuoneen ensimmäiseksi yöksi. Vuokrasin käyttöömme myös pihan grillituvan, ja Kokkikin pääsi sen verran töihin, että valmisti meille gourmet-illallisen eväiksi varaamistani makkaroista. Illan päätteeksi Kokki halusi vielä pulahdukselle lähes lämpimään mereen, ja onnistui manipuloimaan houkuttelemaan minutkin mukaan jäätymään virkistymään.

IMG_20180804_115450Majatalo Backaro

IMG_20180804_115315Backaron hurja vahtihurtta

Backaro on yleistunnelmaltaan mukava majapaikka, joka kuitenkin hyötyisi pienistä parannuksista. Maksullisella grillitalolla ei meidän vierailumme aikana ollut riittävästi puhtaita astioita, veitset olivat kokonaan loppu ja maustepurkit tyhjiä, ja myös grillin sytytysmekanismissa oli vikaa, joka olisi varmaankin ammattilaisen korjattavissa. Meille jäi epäselväksi, miten ja milloin emäntään tai kesäapulaiseen saa tarvittaessa yhteyden, jollei heihin satu törmäämään pihalla kulkiessa. Kaikki muu talossa on siistiä, mutta vain öisin käytettävissä olevan sisävessan yhteydessä oleva suihku näyttää suorastaan saastaiselta ja kaipaisi kunnon räjäytystä mahdollisimman tymäkällä puhdistusmyrkyllä. Laatoituksen halkeama on laastaroitu ilmastointiteipillä ja suihkun vesi kertyy pöntön ja käsienpesualtaan edustalle tuhnuiseksi lammikoksi, jota ei turhan kynnyksen vuoksi pysty lastaamaan lattiakaivoon. Lammikosta ei lopulta enää tiedä, onko se peräisin suihkusta vai heikosti tähtäävistä vieraista, eikä siinä sukkasiltaan tepastelu hirveästi houkuta. Ovilukon virkaa toimittaa kahvaan asetettava “varattu”-lappu, jota ei yön pimeydessä kukaan kuitenkaan näe lukea. Kaikki nämä pikkuviat voisi korjata melko helposti ja halvalla, jos vain viitseliäisyyttä riittäisi. Samalla hinta-laatusuhde paranisi huimasti. Nykytilanteessa en välttämättä majoittuisi Backarossa uudelleen, vaikka kokemus olikin kokonaisuutena ihan ok.

IMG_20180804_095848Myrskyn silmässä?

Lauantaiaamuna pääsimme valmiiseen aamiaispöytään, joka sisältyi majoituksen hintaan. Heti aamiaisen jälkeen taivas synkkeni aivan yllättäen, ja pian saimmekin ensimmäisen maistiaisen saariston tunnetusti arvaamattomasta säästä. Ihailimme salamointia ja piiskaavaa sadetta yläkerran parvekkeen katoksen alta. Myrsky meni kuitenkin ohi lähes yhtä pikaisesti kuin ilmestyikin, joten ehdimme käydä tutustumassa Nötön luontoon ja nähtävyyksiin ennen Utön suuntaan lähtöä.

Nötön soiva kivi on varmasti yksi saaren suosituimmista houkuttimista. Kyseessä on siis suuri kivi, jonka pinnassa olevia kuoppia hakataan pienemmillä kivillä ja tuloksena on kirkonkellojen sointia muistuttavaa musiikkia. Nappasin ylläolevan videon Youtubesta, koska en jaksanut kuvata omaa musisointiani.

IMG_20180804_133149 IMG_20180804_140520Nötökakku, Café Skolanin lahja maailmalle

Kävimme ihmettelemässä myös metsän siimeksestä löytyviä muinaishautoja ja pelloilla laiduntavaa ylämaan karjaa, kunnes nälkä alkoi taas kutitella kiukkuhermoja. Päätimme Nötön-visiittimme pitkän kaavan lounaaseen paljon kehutussa Café Skolanissa. Oli muuten jokaisen kehun arvoinen kesäkuppila!

Utö: Suomen alkupiste


Saariston etäisyyksiä on maakravun vaikea hahmottaa. Suomen eteläisin asuttu saari Utö sijaitsee neljän ja puolen (!) tunnin merimatkan päässä Pärnäisistä, josta taas kestää vielä puolitoista tuntia päästä autolla Turkuun. Siis vähintään kuusi tuntia matkalla, joka kartasta pikaisesti vilkaistuna ei näytä Turku–Helsinki-väliä kummemmalta. Alan ymmärtää, miksi uusia asukkaita muuttaa saaristoon niin harvakseltaan. Nötöstäkin lähtiessämme matkaa jäi vielä kolmisen tuntia. Se ei meitä kuitenkaan haitannut, sillä aika kului nopeasti Eivorin penkeillä päikkäröiden.


Nötö ei oikein tehnyt minuun vaikutusta, mutta piskuisessa Utössä on sitä jotakin! Kylänraitilla oli kesäisenä lauantai-iltana hurmaavan rento tunnelma, jota epävirallinen kyläpoliisi (sanotaan häntä nyt vaikka KP:ksi) kuitenkin pyrki parhaansa mukaan suitsimaan. Emme olleet ehtineet kuin heittää rinkat selkään ja kävellä parikymmentä metriä satamasta poispäin, kun KP tuli jo meitä vastaan ja aluksi vain varmisti ystävällisesti, että olimme tietoisia saaren ainoan sallitun telttailupaikan sijainnista. Olin toki kärsimysviikon aikana selvittänyt kaikki näinkin oleelliset yksityiskohdat hyvinkin tarkasti, joten huikkasimme kaiken olevan kunnossa. Pääsimme taas etenemään muutaman sata metriä, kunnes kuulimme KP:n puuskuttavan meitä vimmaisesti uudelleen kiinni. Sillä kertaa keskustelun sävy oli aiempaa kärttyisempi.

Hei, hei! Huomasittehan nuo Pidetään saaristo siistinä -huussit? Niin että pidetään saaristo siistinä, sitä se tarkoittaa. Ja varmaan tiesittekin, että nyt on korkea metsäpalovaroitus, ja vaikka juuri onkin satanut, niin minkäänlainen tulenteko ei ole sallittua. Siis ei saa tehdä mitään nuotioita, eikä käyttää mitään keittimiäkään. Selvä juttu?

Ja sama käännettynä selkosuomeksi:

Ettehän nyt perkeleen tuhopolttajat vaan tule tänne meidän puskiimme paskomaan! Omatoiminen ruokailu kielletty, kiikuttakaa rahanne ravintolaan tai painukaa kotiinne siitä!

Näin auki kirjoitettuna tuon ripityksen voisi halutessaan ymmärtää huolestuneen paikallisen hyväntahtoiseksi muistutukseksi, mutta äänensävy ja eleet kertoivat toista tarinaa. Itselleni tuli ainakin sellainen olo, että telttailijana olin automaattisesti hyödytön, epätoivottu idiootti. Omia eväitään mässyttävät retkeilijät eivät taida tuoda saarelle tarpeeksi rahaa, koska hotellimajoitukselle ja ravintoloille ei heillä ole tarvetta. Muuta syytä nihkeilyyn en äkkiseltään keksi. Utön ainoa sallittu telttapaikkahan on pieni ja syrjäinen maapläntti, jolla me ja kourallinen muita jokamiehiä pysyimme kiltisti ja siististi nipussa poissa paikallisten tieltä. Ja retkikeitintähän saa käyttää myös metsäpalovaroituksen aikana. Katsoimme kuitenkin parhaaksi vain nyökytellä kiltisti, jotta KP ei kokisi tarpeelliseksi jäädä hengittämään niskaamme. Retkirauhan saatuamme pistimme leirin pystyyn ja lämmitimme iltaeväät kaasukeittimellä alkuperäisen suunnitelman mukaan.


Utö on niin pieni, että koko saareen ehti hyvin tutustua lyhyellä iltakävelyllä. Kohti kivikkoista merenrantaa kulkiessamme ohitimme polulla avuliaan turistitädin, joka jäikin tuijottamaan vaellussandaalejani.

Hei, hei sinä! Aika avonaiset nuo sinun kengät. Tiesithän, että täällä on käärmeitä?

Tiesin kyllä, mutta kiitos huolenpidosta. Hieman toki huvitti, että täti itsekin tepasteli kohti käärmeenpesiä aivan yhtä avonaiset ballerinat jaloissaan. No, saaressa saaren tavalla – etpä joudu huolehtimaan omista asioistasi, kun joku hoitaa sen aina puolestasi.

IMG_20180804_202623IMG_20180804_194353Tästä yksilöstä tulisi pienellä pintaremontilla täydellinen Airbnb-lukaali

Utöstä lähtenyt armeija on jättänyt jälkeensä monia nyt tyhjillään seisovia rakennelmia ja myös muuta kalustoa, kuten tykkejä. Osa entisestä armeijan alueesta on edelleen siviileiltä kiellettyä. Mitä mahdollisuuksia siinä menetetäänkään! Miettikääpä, kuinka mahtavaa olisi saada nämä vanhat bunkkerit ja vartitornit retkeilykäyttöön, vaikkapa autiotupien tapaan.

IMG_20180804_212219Auringonlaskumaisemaa majakkakalliolta käsinIMG_20180804_215439Ei hassumpi leiripaikka

Yöllä saariston oikukas sää iski jälleen. Kaikki auringonlaskua ympäröinyt kauneus, rauha ja seesteisyys oli vain tyyntä myrskyn edellä. Olimme ulkona hammaspesulla, kun jostain kaukaisuudesta alkoi kuulua matalaa jylinää. Tummia pilviä vyöryi ylitsemme, ja pian ensimmäiset salamat iskivät horisonttiin. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa vähän jo jännitti, kun jättimäiset sadepisarat alkoivat piiskata telttaa ja pauke ja välke lisääntyi entisestään. Mitä jos salamasirkus päätyisi suoraan yläpuolellemme? Ei auttanut kuin ryömiä makuupussiin ja toivoa heräävänsä hengissä huomiseen. Salamat jäivät onneksi merelle, mutta puuskittainen sade yritti yön mittaan repiä ja lävistää telttakangasta vielä moneen kertaan. Uudenkarhea Jack Wolfskin -telttamme selvisi tästä neitsytmatkansa tulikokeesta täysin pistein – pisaraakaan ei päässyt kankaan läpi. Loisto-ostos!


Sunnuntaiaamuna keittelimme rauhassa aamupuurot KP:n kielloista välittämättä, ja sitten lähdimme hellepäivän pulahdukselle. Mitään erityisen helppoa uimapaikkaa ei kivikkoisilta rannoilta tietenkään löydy, mutta majakan takana, aivan armeijan aidatun alueen vieressä on hyvä ja laakea kallionkohta, josta pääsee kahlaamaan riittävän syvälle. Meri tuntui sillä kertaa jo ihan mukavan lämpöiseltä.

Olin suunnitellut, että söisimme vielä Utön merihotellin lounasbuffetissa ennen Jurmoon lähtöä, mutta ravintola oli yllättäen kiinni sunnuntaina. Eikö viikonloppu olekaan parasta aikaa rahastaa turisteja? Ostin kiukkua keränneelle Kokille kyläkauppa Utö handelista jäätelön samalla, kun täytimme siellä vesipullot ja vaihdoimme kylmäkallet uusiin. Kun iltapäivällä hyppäsimme taas Eivorin kyytiin ottamaan perinteisiä meripäikkäreitämme, kropassani alkoi kiertää kummallinen kuvotuksen tunne. Nukahdin siitä huolimatta melko nopeasti ja havahduin vasta Jurmoon saapuessamme.

Jurmo: alpakoiden valtakunta


Jos Utö on hurmaava, niin Jurmon karut maisemat ovat jotain satumaisen kiehtovaa. En oikeastaan osaa edes kuvailla tarkemmin, mikä saaresta tekee niin erityisen – siis vapaina käyskentelevien alpakoiden lisäksi! Jurmo on koettava itse. Jurmoon on ihastuttava itse. Ikävä kyllä emme päässeet kiertelemään saarta yhtä perinpohjaisesti kuin olin alun perin suunnitellut, koska ne aiemmin mainitsemani odottamattomat muuttujat tulivat tässä kohtaa rytinällä peliin.

(Huom! Mikäli yksityiskohtaiset sairauskertomukset ällöttävät, kannattaa lukeminen lopettaa viimeistään tähän.)

Heti saareen saavuttuamme kuvotuksen tunne vei kaiken huomioni, mutta keräsin itseäni sen verran, että saimme teltan pystyyn. Moringharun aukea ja tuulinen uloke sijaitsee kilometrin kävelymatkan päässä Jurmon satamasta ja toimii saaren ainoana sallittuna telttailupaikkana. Koko alueella töröttää vain muutama hassu puu, ja niistä kolme muodostavat suojaisan, juuri teltan mentävän kolon. Pykäsimme leirin siihen ja suuntasimme takaisin satamaan.

IMG_20180805_181008Moringharun telttailualue

IMG_20180805_155107 IMG_20180805_155346

Heti Utön lounassuunnitelman kariuduttua olin jo tehnyt pikaisen googlehaun, jonka mukaan Jurmosta löytyisi suosittu ravintola. No, aina oppii uutta: jostain käsittämättömästä syystä Suomessa on kaksi Jurmo-nimistä saarta, joista toinen sijaitsee Saaristomerellä ja toinen Ahvenanmaalla. Google oli ravintolahaun kohdalla tietenkin tarjonnut minulle niistä kahdesta sitä väärää. Eipä tullut mieleenkään tarkistaa ravintolasaaren tarkempia koordinaatteja. Alpakka-Jurmostakin löytyy kyllä ravintola, mutta kuka tahansa ei voi vain lompsia sinne sisään, vaan ruoat täytyy tilata puhelimitse etukäteen. Se siitä ruokailusta. Tyrkkäsin Kokin ensi hätään pullakahville satamakahvilaan ennen kuin otsanakki lähtisi kasvamaan liikaa, mutta itse olin liian huonovointinen edes ajattelemaan syömistä. Kokin kahvitellessa jouduinkin yhtäkkiä ryntäämään ripaskalle, ja niissä merkeissä kului monta tovia. Vähän vatsassa kiertää, näitä nyt sattuu… vai mitä?

IMG_20180806_130738Kahvilakaupan sisustusta

Urheasti, vatsakrampeista piittaamatta, kävin tekemässä pienen saarikierroksen yhdessä Kokin kanssa. Jouduin pysähtymään ja kyyristymään kaksinkerroin kivusta parinkymmenen metrin välein. Silloin aloin fiksuna tyttönä epäillä, että kyseessä saattoi olla jotain perusripulia pahempaa. Pääsimmepä kuitenkin pikaisesti nauttimaan Jurmon parhaasta annista, johon kuuluvat mm. Jurmon kappeli, tuulimylly ja leppoisa alpakkajengi.

Jurmon kappeli vuodelta 1846IMG_20180805_170113Söpöset

Kun palasimme kävelyltä satamaan, vilkaisu kohti leiripaikkaamme nostatti kylmän hien otsalle. Edellisyön ukkospilvet olivat palanneet väijylle. Taivas tummeni pikavauhtia sysimustaksi ja tuuli alkoi navakoitua. Ukkosyö telttailualueen ainoiden puiden alla, vatsakrampeissa kilometrin päässä huusseista… Ei ehkä paras mahdollinen skenaario?

IMG_20180805_182749Ei kovin lupaava näky rauhaisaa leiriyötä ajatellen

Onneksi mukava kahvilanpitäjä omistaa useita vuokramökkejä saaren toisella laidalla, ja mökeistä yksi oli vielä sunnuntaina vapaana. Lisäksi Kokki sai vielä neuvoteltua meille “ukkosalennuksen” jo valmiiksi kohtuulliseen mökkivuokraan, joten luovuttaminen telttailun suhteen ei olisi voinut olla enää helpompaa. Kävimme pikavauhtia pakkaamassa teltan kasaan ja kiiruhdimme takaisin kahvilalle. Paluumatka myrskyävään vastatuuleen rinkkojen kanssa teki jo tiukkaa, enkä meinannut pysyä krampeiltani enää jaloillani. Taivas repesi vain hieman ennen kuin ehdimme sisälle kahvilaan, ja kastuimme silmänräpäyksessä läpimäriksi. Alla lyhyt video, jonka Kokki kuvasi vastatuuleen puskiessamme.

Sateen hieman tauottua saimme autokyydin mökille. Vuokraisäntämme yritti matkalla rupatella mukavia, mutta jouduin käyttämään kaiken keskittymiskykyni siihen, etten oksentaisi takapenkille. Vaikutin varmaan aika töykeältä. Anteeksi.

Mökki oli oikein kotoisa, ja siellä oli mm. takka ja oma sauna. Mistään mukavuuksista emme kuitenkaan pystyneet nauttimaan, kun myös Kokkia alkoi pian heikottaa. Tilanne meni lopulta siihen, että Kokki oksenteli sisällä ämpäriin ja minä ulkona kaaressa puskaan. Yön yli tärisimme kuivuneina kahden kerrossängyn alapunkissa. Jouduin keräämään useamman tunnin ajan energiaa, että jaksoin edes hakea meille juomapullot kahden metrin päästä keittiöstä. En vieläkään tiedä, oliko kyseessä ärhäkkä vatsatautitartunta vai vakava ruokamyrkytys, mutta romanttinen synttärimatka sai joka tapauksessa ikimuistoisen loppuhuipennuksen. Ihan tällaista en tosiaan osannut ennakoida.

IMG_20180806_123836 IMG_20180806_123652

Maanantaiaamuna elämä näytti jo valoisammalta. Saimme molemmat syötyä aamupuuron ja jopa pidettyä sen alhaalla. Saunankin lämmitimme, mutta aallot olivat liian hurjia uimiseen. Meren kuohuntaa olisi voinut katsella mökkipihan penkiltä loputtomiin, ja saunastakin oli ikkuna merelle. Pääsin lopuksi vielä silittelemään alpakoista rohkeinta. Tässäpä kerrassaan upea paikka, jonne palaamme varmasti vielä monta kertaa uudelleen – toivottavasti jatkossa hieman paremmalla menestyksellä.


Tiivistetty matkaohjelma ja hyödyllisiä linkkejä

Kokosin tähän loppuun vielä tiivistetyn matkaohjelman, joitakin hintoja (8/2018) ja hyödyllisimpiä linkkejä, joiden avulla pääsee helposti suunnittelemaan samankaltaista reissua. Jospa joku muu vaikka säästyisi siltä viikon mittaiselta suunnittelupiinalta.

1. päivä

2. päivä

  • Aamiainen Majatalo Backarossa, sis. majoituksen hintaan. Nötön sataman kaupasta voi myös ostaa omia eväitä.
  • Nötön nähtävyydet, mm. soiva kivi ja muinaishaudat
  • Lounas Nötössä: Café Skolan. Kala-annos, jälkiruoka ja ruokajuomat kahdelle yht. 59,50 €. Avoinna vain kesäkaudella.
  • Nötö–Utö, M/S Eivor
  • Yöpyminen teltassa Utössä: sallittu telttapaikka (kartta)
  • Illallinen omista eväistä (pakkaa retkikeitin!)

3. päivä

  • Aamiainen omista eväistä. Utö handel -kyläkaupassa mahdollisuus täydentäviin ostoksiin. Rajoitetut aukioloajat ympäri vuoden.
  • Kiertelyä Utössä, nähtävyydet (=majakka)
  • Utö–Jurmo, M/S Eivor
  • Kiertelyä ja yöpyminen Jurmossa: Esim. Ethels Bastu, 85 €/yö, max. 4 hlö. Avoinna ympäri vuoden. Samalta sivustolta löytyy myös paljon muuta tietoa Jurmosta.
  • Vaihtoehtoinen yöpyminen Jurmossa: teltta Moringharussa, maksuton.
  • Illallinen joko omista eväistä (satamakahvilasta voi ostaa täydennystä) tai ennakkotilauksella Jurmo Inn -kotiruokaravintolasta.

4. päivä

  • Aamusauna Ethels Bastulla
  • Aamukahvi ja pulla Jurmon satamakahvilassa, à 4 €.
  • Jurmo–Pärnäinen, M/S Eivor. Lounas ja mehu Eivorin ravintolassa, à 11,50 €.
  • Pärnäinen–Turku, Saaristobussi, à 13,70 €.

Loman kokonaishinnaksi tuli n. 350 € / 3 yötä / 2 hlö. Ihme kyllä onnistuin pysymään budjetissani, vaikka ylimääräisiä muuttujia ilmaantuikin vielä reissun päällä. Budjetti tuntui tuolla summalla sopivan joustavalta. Halvemmallakin pääsisi (ainakin teoriassa) mm. vaihtamalla maksulliset majoitukset telttaöihin, mutta kuten tässä huomasimme, kaikki ei aina mene aivan suunnitellusti. Kannattaa jättää vähän löysää rahaa viime hetken katastrofien varalle.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi kiva kuulla kommenteissa, miten ihmeessä onnistuit siinä! :)

Vapputelttailua Nuuksion kansallispuistossa


Tänä vuonna juhlistin vappua hieman perinteisestä poikkeavissa tunnelmissa, kun lähdimme nelihenkisen Hallituksen voimin telttaretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Kyseessä oli kaikin puolin nappisuoritus: retki ajoittui viimeiseen sateiseen viikonloppuun ennen toukokuun helleaaltoa, ja olin myös huomaamattani onnistunut räpeltämään väärät asetukset päälle kännykkäkameraani. Huomasin virheen vasta purkaessani kuvia läppärille, joten nyt päästäänkin nauttimaan rakeisesta ysärilaadusta! Onneksi seura sentään oli juuri sitä mitä pitikin.

Olemme aikaisemmin käyneet samalla porukalla retkeilemässä jo Repoveden kansallispuistossa. Tutustuisin mielelläni vaikka kaikkiin muihinkin Suomen kansallispuistoihin, mutta moni reissu on jäänyt tekemättä oman auton puuttuessa. Nuuksio valikoituikin retkikohteeksemme mm. siksi, koska sinne pääsee helposti myös bussilla. Lisätietoa: http://www.luontoon.fi/nuuksio


Ensimmäiseksi yöksi pystytimme leirin Holma-Saarijärven nuotiopaikan kupeeseen, jossa saimme olla kaikessa rauhassa seuraavan aamun koiranulkoiluttajien saapumiseen asti. Alun perin olimme suunnitelleet yöpyvämme Mustalammen teltta-alueella, mutta siellä ihmisiä kuhisi kuin muurahaisia pesässä – varmaankin parkkipaikkojen ja bussipysäkin läheisyydestä johtuen. Oli toki jokseenkin liikuttavaa, kuinka innoissaan turistijoukot jonottivat Pohjolan eksotiikkaa huokuvan halkoliiterin edessä omaa vuoroaan poseerata kirves olalla kameralle, mutta ei sitä tohinaa olisi koko iltaa jaksanut seurata. Kannatti kävellä hieman pidemmälle luonnon helmaan. Leirin pystytyksen jälkeen kävelimme iltahämärissä vielä Siikaniemeen ja takaisin hakemaan Emminkin mukaan kokoustamaan.

Emmin blogista löytyy kattavampi raportti samasta retkestä, ja mikä hienointa: ajoissa julkaistuna! Tällä laiskiaisblogissa julkaisut tapahtuvat yleensä tällaisella puolentoista kuukauden viiveellä, vaikka kovasti pyrinkin skarppaamaan. :)

Sateesta viis, iltanuotiolla on aina hyvä olla.

Vappuaaton aamuna sumu väistyi auringon tieltä ja saimme pientä esimakua tulevasta toukokuusta. Päivän ohjelmassa oli urheilua, eli kävelyä ristiin rastiin puistoa rinkat selässä. Vaikka Nuuksio on kansallispuistoksi varsin kompakti, kyllä sielläkin halutessaan pääsee ihan mukaviin askelmittarilukemiin, ainakin jos Reddsin älykelloon on luottamista. Parin päivän aikana taisi mennä 40 kilometriä rikki, ellen aivan väärin muista. On myös vaikuttavaa, miten monenlaista maastoa ja sammakkokonserttia niin pienelle alueelle voi mahtua.






Kuljimme Kattilaan asti, jossa pienimuotoisen eksyksissä harhailun jälkeen pääsimme ihailemaan hiidenkirnua (tai Reddsin sanoin “pyhää reikää”), jonka mukaan alue on nimetty. Hämärien muistikuvieni mukaan olisin tätä ennen nähnyt hiidenkirnun vain kerran elämässäni joskus alakoulun luokkaretkellä, mutta siitä nyt on jo ikuisuus tai parikin. Kummasti sellainen pieni, pyöreä kolo kalliossa edelleen jaksaa säväyttää.




Varsinaisen vappuleirin pystytimme merkittyjen reittien ulkopuolella sijaitsevalle Iso-Holmalle, joka opasteiden puutteesta huolimatta vaikutti varsin suositulta leiripaikalta. Kannatti saapua ajoissa – saimme mahtavan telttapaikan omalta, aurinkoiselta rannalta aivan nuotiopaikan vierestä, kun mattimyöhäiset joutuivat jatkamaan pidemmälle puiden siimekseen. Päivän hikoilun jälkeen uskaltauduimme Reddsin kanssa jopa heittämään talviturkit hyiseen lampeen, josta tulikin uusi ennätys! En ole koskaan aiemmin edes harkinnut luonnonvesissä uimista huhtikuussa.



Photo: Emmi-Riika S.Kuva: Emmi-Riika S.



Olisin mielelläni päättänyt tämän postauksen tuohon ylläolevaan auringonlaskukuvaan, mutta inhorealismin ystävänä en halunnut antaa liian ruusuista kuvaa retkestämme kokonaisuutena. Viimeinen aamu nimittäin vietettiin taas virkistävässä kevätsateessa hytisten. Jos tällä retkellä olisi ollut oma teemabiisi, se olisi vain pisaroiden ropinaa telttakankaaseen tymäkän basson höystämänä.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Suosittelen sullekin!