Travels with the Baby Bro, osa 1: Krakova

IMG_20190923_163910

Tasan vuosi sitten saavutin jälleen yhden Tärkeän Merkkipaalun™ elämässäni, kun pääsin ensimmäistä kertaa koskaan kahdestaan reissuun nuorimman veljeni Jerryn kanssa. Jerryn synttärimatkaan oli käytettävissä karvan verran alle viisi päivää ja kengännauhabudjetti, minkä vuoksi suosikkikohteeni Puola ja Slovakia sopivat täydellisesti suunnitelmaan.

IMG_20190923_104130

Matkan ensimmäisenä ja viimeisenä etappina toimi Krakova, johon ihastuin jo ensimmäisellä Puolan-lomallani yhdeksän vuotta sitten ja jonne olen sittemmin palannut monesti uudelleen. Krakovassa on kaikkea, mitä kaupunkilomalta osaisin kaivata: kulttuuria, taidetta, historiaa, nättejä puistoja, hienoa arkkitehtuuria ja hyvä ravintolatarjonta. Lisäksi kaikki on vielä toistaiseksi niin edullista, että lompakon tyhjentäminen zlotyista vaatii jo keskimääräistä kovempaa yritystä.

Krakow

Täytyy silti myöntää, että n:nnen sooloreissuni jälkeen Krakovan keskeisimmät nähtävyydet alkoivat jo tuntua, no, nähdyiltä. Siksi olikin erityisen kivaa saada tänne Jerrystä matkaseuraa, koska tuttuja nurkkia tuli heti katsottua uudesta perspektiivistä. Yksin matkustaessa ajautuu helposti aina samoihin rutiineihin, kun taas uudessa* seurassa päätyy suurella todennäköisyydellä kokeilemaan jotain, mitä ei yksin olisi keksinyt.

*Siis tunnen kyllä veljeni vähintään nimeltä ja kasvoilta (:D), mutta kummallekaan ei vielä ollut toisen reissupersoona tuttu.

Tämä matka oli kokoelma Jerrylle uusia juttuja: ensikosketus Puolaan ja Slovakiaan, aikuisiän ensimmäinen aktiiviloma vuorilla, ensimmäinen majoittuminen sekä huippuhyvässä (Greg & Tom Home) että umpisurkeassa (B Movie) hostellissa ja lopuksi vielä ensimmäinen kerta sähköpotkulaudan kyydissä. Mielestäni ihan hyvä setti reilulle neljälle vuorokaudelle. Yksinkertaisuuden nimissä kasasin kaikki Krakovaan littyvät jutut reissun alku- ja loppupäästä tähän samaan postaukseen, joten kuvat eivät ole missään kronologisessa järjestyksessä.

Read More »

West Highland Way -jatkot Edinburghissa

IMG_20190727_141428

Vaelluksen jälkeen vietimme vielä viikonlopun sateisessa ja synkässä Edinburghissa. Ohjelmassa oli ainoastaan päämäärätöntä vaeltelua mukulakivikaduilla ja muutama pakollinen nähtävyys ennen kotiinpaluuta. Moni muu on varmasti kasannut kattavamman raportin kaupungin mahdollisuuksista, eli itse en nyt taida tehdä juuri muuta kuin dumpata viikonloput valokuvat tähän talteen. Lopussa kuitenkin pari suositusta parhaasta ruokapaikasta ja turistiaktiviteetista.

Pakollinen nähtävyys #1: Edinburghin linna 
IMG_20190727_154129_01IMG_20190727_163016

Edinburghista tuskin päästettäisiin edes pois ennen hyväksyttävästi suoritettua vierailua kukkulalla kohoavassa linnassa. Sadepäivän aamuna jono lippuluukulle oli vielä kohtuullinen, joten  pääsimme tsekkaamaan tilukset ja kukkulan päältä avautuvat maisemat tehokkaassa tahdissa. Erikoisuutena mainittakoon pelkästään sotilaiden koirille omistettu hautausmaa parhaalla näköalapaikalla – mitään sen vähempää ei ihmisen paras ystävä ansaitsisikaan. Ihan kiva, mutta ei tämä(kään) Turun linnalle pärjää.

Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempina

Pakollinen nähtävyys #2: Edinburghin kasvitieteellinen puutarha

IMG_20190728_115148

Koko viikonlopun kestänyt tihkusade muuttui hetkessä raamatulliseksi vedenpaisumukseksi, kun olimme ehtineet kävellä kasvitieteellisen puutarhan perimmäiseen nurkkaan. Kymmenen punnan rimpulasateenvarjoista ei ollut paljon iloa tuulenpuuskien vuoksi, joten nökötimme sitten satunnaisen jättiläispuun suojissa pahimman ohi. Litisevät tennarit olivat aika turha varuste Edinburghiin – kumppareissa tai vaelluskengissä sukat olisivat pysyneet kuivina. Näkemisen arvoinen paikka tämäkin silti.

IMG_20190728_122109IMG_20190728_122711IMG_20190728_123252

Pakollinen aktiviteettivinkki: The Edinburgh Dungeon

Myös maanalainen Edinburgh on valjastettu hyötykäyttöön. The Edinburgh Dungeon tarjoaa turisteille viihdettä reilusti koko 15 punnan lipun edestä: maanalaisessa tyrmäsokkelossa kulkevat turistiryhmät pääsevät eläytymään Skotlannin historian synkimpiin yksityiskohtiin pahasuisten ammattinäyttelijöiden suosiollisella avustuksella. Huikean viihdyttävä kokemus! En suosittele kovin herkkänahkaisille – karenien ei kannata vaivautua.

Ruokavinkki: MUMS Great Comfort Food
IMG_20190727_212839

Söimme Edinburghissa vähän mitä sattuu, mutta yksi oli ylitse muiden: MUMS Great Comfort Foodissa tarjoillaan nimensä mukaisesti maistuvaa lohturuokaa, jonka hinta-laatusuhde on erittäin kohdillaan. Bongasimme paikan sattumalta ohi kävellessämme. Pöytää joutui lauantaina alkuillasta jonottamaan puolisen tuntia – olen oikeastaan yllättynyt, ettei sen kauempaa. Söimme pitkän kaavan mukaan ja laskuumme kertyi lopulta kymmenen riviä, mutta loppusumma oli silti vain 60 puntaa. Maistuva mättöruoka ja viihtyisä retrosisustus olivat plussaa, mutta paikan parasta antia on ehdottomasti supermukava henkilökunta. Tarjoilijat jaksoivat pitää pilkkeen silmäkulmassa hurjassa kiireessäkin.

Viereinen pöytäseurue oli valitettavasti tainnut karata jostakin ylimielisten mulkeroiden hoitokodista. En ihan kuullut, mikä heidän ongelmansa ruoan kanssa oli, mutta vaikka tarjoilija lopulta nollasi laskun koko kuusihenkiseltä (!) porukalta, idiootit jatkoivat tarjoilijaraukan sättimistä vielä ulos kävellessäänkin. Silloin päätimme maksaa oman laskumme kortilla ja tippasimme tätä tarjoilijaa kaikilla lopuilla käteisvaroillamme hyvän palvelun johdosta. Summa ei ollut suuren suuri, mutta pieni tsemppiele kuitenkin. Saamamme reaktio lämmittää mieltä edelleen: “Tiesin itkeväni tänä iltana, mutten odottanut itkeväni ilosta.” Meinasi siinä itsellekin tulla jo tippa linssiin.

  IMG_20190727_173452

Erittäin onnistunut loma kaikin puolin – antaisin täyden kympin, elleivät sukat olisi kastuneet Edinburghin tulvivilla kaduilla. Oma moka.

West Highland Way, osa 4: Kingshouse–Kinlochleven–Fort William

IMG_20190725_103938

7. päivä: Kingshouse–Kinlochleven

Vaelluksen toiseksi viimeinen aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja paahteisena. Huonosti ja vähän nukutun yön jälkeen ei tarvinnut kahdesti harkita, nakertelisiko sitä hapankorppuja teltalla vai istahtaisiko hotellin pubin valmiiseen aamiaispöytään. Tilasimme hintavahkon full Scottish -täysmätön, joka sisälsi suuren lautasellisen mahdollisimman tuhtia verisuonten tukkijaa pekonista ja paistetuista munista haggikseen, plus tietenkin juomat kyytipojaksi. Enpä olisi kuvitellut missään olosuhteissa mätysteleväni haggista heti aamutuimaan, mutta yllättävän hyvin tuo setti upposi jonnekin pohjattoman patikkapötsin uumeniin.

IMG_20190725_094932

Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin kasaan ja jätimme taas toisen rinkoista odottamaan noutoa. Krapulaiset jenkkijonnet ja -jonnettaretkin olivat sillä välin onnistuneet ryömimään koloistaan ja jäivät hotellin pihalle siristelemään silmiään kirkkaassa päivänvalossa, kun telttaporukat yksi toisensa jälkeen lähtivät liikkeelle ja mulkoilivat mulkeroita pahasti mennessään. Tärkeintä oli saada hyvä etumatka mölyapinalaumaan, ettei senkin päivän vaelluksen rauha kärsisi enempää noista kiljahtelevista kivenpotkiskelijoista.

 IMG_20190725_115533

Reitti alkoi tasaisena, mutta muuttui pian reippaaksi ylämäeksi. Onneksi matkan varrella oli paljon puroja, joissa oli hyvä viilennellä turpoavia jalkoja hengähdystaukojen lomassa. Opaskirjan selailusta tiesin, että tällä pätkällä meitä odotti myös pahamaineinen Devil’s Staircase, eli tiukka, pitkä ja mutkitteleva nousu rinteessä, jonne onnettomat sotilaat ovat aikoinaan joutuneet raahaamaan suuria kivenlohkareita portaiksi. Siinä kävi kuitenkin niin, että huomasimme kiivenneemme nämä portaat vasta, kun olimme jo melkein niiden huipulla. Mainettaan kevyempi koitos siis, ainakin hyvällä kelillä ja ilman raskaita kantamuksia.

IMG_20190725_122527_01Devil’s Staircase takana, elämä edessä

IMG_20190725_122811Huipulla on mukavaa
IMG_20190725_123330Alamäessä on sitäkin mukavampaa
IMG_20190725_124008Astinkiviä sateisempien aikojen varalle
IMG_20190725_125731

Mikä menee ylös tulee joskus myös alas, ja pirunportaikon jälkeen suuri osa matkasta olikin leppoisaa laskettelua seuraavaan välietappiimme Kinlochleveniin. Opaskirjan mukaan Kinlochlevenin vanha teollisuuskylä on vain ikävä tahra reitillä, ja se tunnetaan  myös  (vapaasti suomennettuna) “Ylämaiden kaksituhatmailisen rannikon rumimpana” kylänä. Ei varsinaisesti mikään houkuttelevin matkailumainos.

IMG_20190725_195042IMG_20190725_141839

Perille päästyämme kirjan kuvaus alkoi kuitenkin vaikuttaa vähän epäreilulta – odotin sen perusteella jotain huomattavasti rumempaa. Juu, kylään saapuessa tulee ensimmäisenä vastaan maisemaa pilaavia, valtavia vesiputkia ja juu, nykyään jo suljetun alumiinisulaton työntekijöitä varten aikoinaan rakennetut talot ovat identtisiä kopioita toisistaan, mutta kylä on kuitenkin siisti, hyvin hoidettu ja vuorten ympäröimä – ja sen läpi kulkee Leven-joki, mikä miellytti erityisesti meitä turkulaisia. Kotoisa tunnelma.

IMG_20190725_144038 Tonttuja koko kylän tarpeiksi yhdellä tontilla

IMG_20190725_153722 MacDonald Hotel #barwithaview

Kinlochlevenissä yövyimme suunnitelman mukaisesti MacDonald Hotelin teltoille varatulla, suojaisalla nurmikkoalueella aivan Loch Leven -järven rannalla. Perille ehdimme puolisentoista tuntia ennen kuljetukseen jättämäämme rinkkaa. Leirintävarusteiden odottelu ei kuitenkaan yhtään haitannut, kun sen sai hoitaa hotellin ravintolan terassilta käsin – ihan mukiinmenevät maisemat (ks. yllä), vai mitä? Olen saattanut joskus nähdä jotain rumempaakin.

Rinkan saapuessa pääsimme samalla hetkeksi jututtamaan Baggage Freedomin sympaattista omistajaa Greggiä – mukava mies kiltissä, mikäs sen parempaa! Gregg on Irakin ja Afganistanin sotien veteraani ja pyörittää nykyään kuljetusbisnestään suurimmaksi osaksi yksin, vaikka kuulemma joskus kaverit jeesailevat sen verran, että mies saa pitää silloin tällöin vapaapäivän. Onnistuinpa kerrankin valitsemaan palveluntarjoajan oikein, suosittelen muillekin!

IMG_20190725_153739Kokilla ei ollut kiire mihinkään

Teltan pystytyksen jälkeen kävimme pulahtamassa joen ja järven risteyskohdassa. Kovin kauas rannasta ei viitsinyt lähteä, koska virtaus oli keskemmällä jokea kova, mutta hellepäivänä kylmässä vedessä lilluminen tuntui taivaalliselta tuntikausien hikoilun jälkeen. Uintireissun aikana olimme saaneet telttanaapurin: rohkean 19-vuotiaan saksalaisen tytön, joka oli ensimmäisellä yksinvaelluksellaan kaukana kotoa. Itsehän kävin ensimmäistä kertaa yksin reissussa vasta pitkälle yli parikymppisenä, ja sekin oli vain viikonloppu Kööpenhaminassa. Kävelimme yhdessä täydennysostoksille kylän keskustaan ja palasimme kokkailemaan illallista leirintäalueelle.

Päivän päätteeksi kävimme vielä baarissa yksillä, jotka tosin venähtivät pilkkuun asti. Istuimme iltaa supermukavien skottiserkusten kanssa, ja aikahan tunnetusti lentää kun on mukavaa. Olimme nähneet miehet jo muutamaan otteeseen patikan varrella, mutta vasta nyt aloimme juttusille. Keskustelut kattoivat aiheen jos toisenkin, mutta päällimmäisenä itselleni jäi mieleen se, kuinka karskit ja tatuoidut ukotkin oikeasti käyttävät Skotlannissa puheessaan sanaa wee, kun tarkoittavat jotain pientä. A wee beastiea wee holiday – niin söpöä, etten ehkä kestä.

8. (ja viimeinen) päivä: Kinlochleven–Fort William

IMG_20190726_104704

Vähiin käy ennen kuin loppuu! Nukuimme aamulla kenties aavistuksen turhan pitkään, ja hitaahkon aamupalan jälkeen pääsimme taas hikoilemaan käristyskupolin alle. Viimeinen osuus ei ollut erityisen haastava, mutta sitäkin mäkisempi. Helteessä ja suorassa auringonpaisteessa ylimääräisille vesipulloille tuli siis käyttöä.

IMG_20190726_112112
IMG_20190726_120354
IMG_20190726_125807
IMG_20190726_130247

Fort Williamin lähestyessä reitin varrella alkoi näkyä myös hakkuualueita ja muita merkkejä ihmisestä. Samalla piti myös kulkea useamman lammasaitauksen läpi. Yksi niistä oli juuri portin ympäriltä niin mutainen, että kenkäni meinasi upota sinne kokonaan. Oli kuitenkin hienoa päästä puolivahingossa seuraamaan lammaspaimenen ja koiran yhteistyötä korkealla rinteessä. Koira tuntui ottavan käskynsä lähinnä erilaisina vihellyksinä ja muutamina huudahduksina, joiden ohjaamana se paimensi villahanureita jämäkästi ja hyvässä ojennuksessa alemmas kohti aitausta. IMG_20190726_134352
IMG_20190726_133851

Viimeisen kunnon evästaukomme pidimme huikealla näköalapaikalla, jonne oli ystävällisesti kiikutettu sopiva pölkynpalanen penkiksi.  Ohikulkijoiden katseista paistoi kateus lounaspenkkiämme kohtaan, koska se sattui myös sijaitsemaan keskellä parasta panoraamaa koko reittiosuudella. Juuri kun kaivelimme kuumia kuppeja repuistamme, viereemme pysähtyi trikoopukuinen maastopyöräilijämies, jonka kanssa kävimme kompaktin keskustelun:

Mies: “Anteeksi, mahtaakohan tuo polun päässä häämöttävä vuori olla Ben Nevis?”

Me: “Varmaankin, mutta ei mennä takuuseen.”

Mies: “No, aivan sama, nappaan kuvan ja kerron kavereille, että se se oli.”

Olihan se, kun karttaa ehti vilkaista tarkemmin. Tärkeintä silti kehuskeluoikeudet ja se, että kaverit uskovat! Ikävä kyllä meillä ei tällä kertaa riittänyt aika Ben Nevisin huiputukseen, koska se olisi vaatinut vielä yhden ylimääräisen päivän. Mutta ainakin nyt on hyvä (teko)syy palata joskus takaisin näihin maisemiin!

IMG_20190726_143248Ben Nevis, tapaamme vielä joskus

Kuten pitkillä vaelluksilla monesti tuppaa käymään, reitin viimeiset kilometrit olivat tälläkin kertaa varsin antiklimaattiset. Ben Nevis -huippumaisemien jälkeen laskeuduttiin leveää tukkitietä ikuisuudelta tuntuneen ajan ja loppumatka kuljettiin kävelytiellä loputtoman autoletkan kaahatessa vierestä ohi kohti Fort Williamia.

IMG_20190726_155452Eiköhän tässä ole todistusta riittämiin – en osta!

West Highland Wayn alkuperäinen päätepiste on Fort Williamin reunamilla, mutta nykyään virallinen päätepiste on ilmeisesti siirretty aivan keskustaan. En tiedä tarkkaan, koska emme enää jaksaneet lähteä seikkailemaan minkään toisen kyltin perään vaan suuntasimme suoraan pubiruoan pariin. Gregg olikin jo toisen rinkan kanssa asemalla odottamassa. Olisimme päässeet muutamalla kympillä hänen pakettiautonsa kyydissä takaisin Glasgow’hun, mutta olimme ehtineet jo ostaa liput illalla lähtevään Caledonian Sleeper -junaan suoraan Edinburghiin.

IMG_20190726_155715

Fort Williamissa ei taida olla juuri muuta tekemistä kuin varoa vanhuksia ja naureskella supermarketin pihalla ringissä Ed Sheeranin tuotantoa yhteislaulaville teineille. Pyörimme pitkään keskustan tuntumassa ja yritimme löytää sopivaa rannanpätkää uimiseen, mutta mistään ei tuntunut pääsevän kunnolla veteen. Luovutimme ja menimme lopulta uimahalliin, jonka “saunassa”, eli haaleanlämpimässä huoneessa, ei ollut edes käyttökelpoista kiuasta! Silti ovessa oli kuumuudesta varoittava kyltti. Voi ressukoita. Oli kuitenkin aika luksusta – ja samalla kaikkien kanssamatkustajien yhteisen edun mukaista – saada pestyä hiukset kunnolla shampoolla ennen junamatkaa.

IMG_20190726_211019Caledonian Sleeper: maisemaa junaradan varrelta

Ja mikä junamatka se olikaan! West Highland Wayn parhaita paloja ikkunoista ilman hikoilua ja polttiaisia. Juna tosin lähti myöhässä ja oma istuimeni sattui olemaan rikki. Ystävällinen työntekijä kertoi, että “Mark” hoitaa minulle toisen paikan kunhan kiireiltään ehtii, että kysy Markilta. Kiva juttu, mutta kuuluisiko meidän myös tietää, kuka se Mark niistä vaunuissa hyörivistä sedistä on? Ilmeisesti joku paikallinen kuuluisuus. Pääsin kuitenkin lopulta ehjälle paikalle ja aikatauluakin kirittiin matkan varrella mukavasti kiinni. Tuohon junaan voisin nousta uudestaankin.

Mahtavat kahdeksan päivää polulla, suosittelen West Highland Wayta lämpimästi, jos pidempi patikointi yhtään kiinnostaa ja rajat vielä joku kaunis päivä aukenevat!

P.S. Opi virheistäni, pakkaa kunnon sadevarusteet.

P.P.S. Hyödynnä ehdottomasti rinkkojen kuljetuspalvelut! Kävelystä tulee noin tsiljoona kertaa mukavampaa hyvin vaatimatonta maksua vastaan.

Hintoja (heinäkuu 2019):

  • Kingshouse Hotel/Way Inn: aamupala 15£/hlö
  • MacDonald Campsite, Kinlochleven: telttapaikka 20£/yö/2 hlö
  • Caledonian Sleeper -junalippu Fort William–Edinburgh: 15£/hlö (nettitarjous ennakkolipusta)

Kaikki tähän reissuun liittyvät tekstit löytyvät helposti tägillä WHW19FI .

SlovinIt19: Caorle

IMG_20190628_051620

Vauhdikkaan Slovenian-vaellusviikon jälkeen oli hyvä jatkaa hikoilua hieman eri merkeissä, kun siirryimme hengähtämään meren äärelle Italian puolelle. Pohjois-Italiassa on useita houkuttelevia rantalomakohteita, mutta perusteellisten googletutkimusten perusteella päädyimme Triesten ja Venetsian välissä puolimatkassa sijaitsevaan Caorleen. Kriteereinä oli rauhallinen tunnelma, jotain persoonallista nähtävää, hyvät rannat ja mahdollisuus päästä kohteeseen julkisilla kulkuneuvoilla.

trainItalialainen ilmastointi perustuu lippujen löyhyttelyyn

Ljubljanasta otimme ensin Flixbusin Italian Triesteen, josta jatkoimme junalla Portogruaro–Caorlen asemalle ja sieltä edelleen paikallisbussilla Caorlen keskustaan. Aamuseitsemän Flixbusissa oli reilusti tilaa, ja ostimme siihen liput vasta matkaa edeltävänä päivänä. Myös junassa oli hyvin tilaa, vaikka ostimme liput vasta matkustuspäivänä. Sekä bussi että juna kulkivat hyvin aikataulussa, ainoastaan bussi jumitti loppumatkasta hetken ruuhkassa. Mutta tuo Trenitalian aria condizionata oli kyllä surkea vitsi. Tämä oli juuri se viikko, kun Euroopan yli pyyhki ennätysmäinen helleaalto, joten junamatka oli pala puhdasta tuskaa. Reidet ja selkä liimaantuivat nahkapenkkiin ja hiki virtasi noroina pitkin kasvoja. Saunassa olisi ollut mukavampaa.

 IMG_20190627_111232

Majoituimme Hotel Fabriziossa, joka oli ikävä kyllä hienoinen pettymys. Varaussivuston mukaan huoneessa olisi parveke, mutta sen paikalla oli todellisuudessa vain pieni räppänä. Huone oli pimeä ja tunkkainen. Henkilökunta oli oikein ystävällistä, mutta säätämiseen taipuvaista: meiltä yritettiin mm. laskuttaa majoituksen hinta kahdesti. Kukaan ei puhunut englantia, mutta pärjäsimme  elekielellä ja muinaisen koulusaksan kaukaisilla muistoilla. Aamupala oli kuitenkin ihan hyvä (vaikka sitä tarjoiltiinkin vain tunnin ajan klo 8–9), ja huoneen hintaan kuului yllätyksenä rantatuolit ja -varjo, joista joutuisi normaalisti maksamaan vuokraa 20–25 €/pv tai 85 €/vko.

IMG_20190628_211156IMG_20190627_112320

Tuskainen olo unohtui onneksi hetkessä, kun pääsimme lopulta kiertelemään kohdetta. Caorle on pieni ja söpö kaupunki täynnä veikeän värisiä taloja ja kilometreittäin rantaviivaa – täydellinen paikka muutaman päivän lötköttelyyn. Meidän kolmipäiväinen rantalomamme eteni joka päivä lähes samalla kaavalla: aamiainen hotellilla, rannalle pötköttelemään, kevyt lounas, suihku ja päikkärit ilmastoidussa hotellihuoneessa, ja lopuksi ulos nauttimaan väriterapiasta ja etsimään kivaa illallisravintolaa.

IMG_20190628_061711IMG_20190627_110414

Caorlen vanha kaupunki rakentuu sokkeloisista pikkukujista ja pienistä aukioista, joita reunustavat riemukkaan väriset talot. Kaupunkia kutsutaankin Pikku-Venetsiaksi, vaikkei sieltä kanaaleja löydykään. Itselleni tuli pastelliväreistä ja matalasta rakennuskannasta mieleen myös Miami Beach, mikä ei ole lainkaan huono juttu. Tällaisissa maisemissa iskee aina arkkitehtuurikateus – miksei Suomessa käytetä värejä? (Huom! Harmaa ja beige eivät ole värejä!) Marraskuu olisi miljoona kertaa siedettävämpi, jos työ- ja koulumatkoilla pääsisi nauttimaan kaikista sateenkaaren sävyistä Caorlen tapaan.

Caorle

Caorlen ravintoloista saa peruspitsojen ja -pastojen lisäksi vaikka mitä mereneläviä, mikä on toki luonnollista seurausta kaupungin sijainnista meren rannalla. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ja vaikka nyt onkin pastamaasta kyse, niin on pakko tehdä törkeästi ja suositella myös kiinalaista ravintolaa nimeltä Nuova Hong Kong: superhyvää ruokaa, kiva terassi rauhallisella aukiolla, ystävällinen ja nopea palvelu eikä hintakaan huimaa. Kivaa vaihtelua ruokavalioon, varsinkin jos viettää Italiassa pidemmän aikaa.

IMG_20190628_203613

Yhtenä aamuna poikkesimme aiemmin mainitsemastani päivärytmistä ja lähdimme rannalle katsomaan auringonnousua. Viiden aikoihin rantabulevardilla ei näkynyt kuin satunnaisia lenkkeilijöitä ja valokuvaajia. Pääsimme samalla katselemaan kiviin hakattua ulkoilmataidenäyttelyä rauhassa ilman, että saksalaisturistien laumat olisivat estäneet näkymät. Rakastan auringonnousun tunnelmaa, mutta Suomessa en kyllä mitenkään jaksa sitä varten herätä. Lomalla kaikki on toisin.

IMG_20190628_051115IMG_20190628_060425IMG_20190628_054703__01IMG_20190628_054401IMG_20190628_062413IMG_20190628_061155

Omaleimaisesta arkkitehtuurista huolimatta Caorle on siinä mielessä tyypillinen rantalomakohde, että se elää sykleissä ja tunnelma vaihtuu näiden syklien välillä kuin taikaiskusta. Päivisin nautitaan auringosta, rannat kuhisevat ihmisiä ja vaaleanpunainen nahka tirisee helteessä. Myöhään iltapäivällä hiljenee, kun kaikki vetäytyvät lepäilemään ja syömään. Ja sitten alkuillasta pimeän tullen kadut täyttyvät taas perheistä ja pariskunnista. Peliluolien värit vilkkuvat, jäätelömyyjien kassakoneet kilisevät ja myöhään auki olevat kenkäkaupat houkuttelevat heräteostoksille. Ihana paikka, suosittelen kaikille italian- tai saksankielentaitoisille!

IMG_20190628_212101IMG_20190627_223042

Hintoja (kesäkuu 2019): Caorle

  • Flixbus Ljubljana–Trieste: 10 €/hlö (yläkerran näköalapaikalla)
  • Juna Trieste–Portogruaro: 9 €/hlö
  • Paikallisbussilippu Portogruaro–Caorle: 3 €
  • Majoitus, Hotel Fabrizio: 76,35 €/yö/2 hh + turistivero 0,70 €/hlö/yö
  • Rantatuolien ja -varjon vuokra: 20–25 €/pv tai 85 €/vko
  • Pizza ja juomat kahdelle, Hotel Negretto: 28 € (sis. palvelumaksun)
  • Jäähilejuoma 3 €, vesipullo 1 €

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI

SlovinIt19: Ljubljana

IMG_20190625_184528

Bledin ja Bohinjin reippailuloman jälkeen jatkoimme Ljubljanaan, jossa villit vuoristomaisemat vaihtuivat huolellisesti hoidettuihin puistoihin ja koristeelliseen arkkitehtuuriin. Viivyimme kaupungissa ohikulkumatkalla vain yhden yön, joten visiitti jäi ikävä kyllä pelkäksi pintaraapaisuksi. Meidän oli tarkoitus tavata kaupungissa asuva slovenialainen ystäväni, mutta epäonnisten sattumusten vuoksi tapaaminen ei sillä kertaa onnistunut. Päivä kului silti ihan mukavasti käyskennellessä ympäriinsä ilman sen kummempaa suunnitelmaa.

IMG_20190625_124511IMG_20190625_125708IMG_20190625_155221IMG_20190625_133807IMG_20190625_155532IMG_20190625_204522

Satuimme vahingossa paikalle Slovenian kansallispäivänä 25. kesäkuuta. Monet liikkeet sulkivat ovensa aikaisin ja kadut olivat yllättävän hiljaisia, mikä tietysti helpotti liikkumista mutta teki tunnelmasta hieman erikoisen. Paikalliset taisivat olla juhlapäivän vietossa jossain aivan muualla. Mutta ainakin arkkitehtuuria pääsi ihmettelemään ilman, että jonkun toisen turistin pää olisi jatkuvasti blokannut näkymät. Rakastan noita koristeellisia, värikkäitä taloja! Ja entäs tuo päiväkodin piha viherseinineen ja pilvikoristeineen? Pääkaupungiksi Ljubljana on jotenkin yllättävän siisti ja sympaattinen.

IMG_20190625_140442IMG_20190625_144030IMG_20190625_144537IMG_20190625_144933IMG_20190625_144258IMG_20190625_144452

Vietimme hyvän tovin myös Tivolin valtavalla, vehreällä puistoalueella, jonka puiden varjoon oli hyvä paeta iltapäivän hellettä. Puistosta löytyi kukkaloiston lisäksi myös mm. ulkoilmataidenäyttely ja pieni kasvitieteellinen puutarha, jonka pihalla kasvatettiin eksoottisia puita ruukuissa. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen lummelammen hassu sorsa, joka sinnikkäästi ähelsi pulskaa peräsintään lumpeenlehden päälle vuorotellen sekä eteenpäin kiipeämällä että peruuttamalla, kunnes pitkän könyämisen jälkeen onnistui pyrkimyksissään. Lehti ei kuitenkaan jaksanut kannatella sorsan painoa, vaan painui osittain pinnan alle. Sorsa jäi silti tyytyväisenä kelluskelemaan kiikkerälle päikkäripaikalleen. Tällaisia yksityiskohtia harvemmin ehtii omassa arjessa pistää merkille.

food-lj

Ruokapuolelta voin suositella Icy Bobo -jäätelörullakojuja ja Druga Violina -ravintolaa. Druga Violina työllistää ihmisiä, joilla on oppimisvaikeuksia tai erityistarpeita. Ravintola sijaitsee kivalla pienellä aukiolla lähellä Ljubljanan linnaa. Annokset ovat reilun kokoisia, ruoka maistuvaa ja hinnat todella edulliset. Pikkunälän iskiessä kannattaa napata jokirannan torilta mukaan kipollinen tuoreita marjoja.

IMG_20190625_205101 IMG_20190625_210311

Illallisen jälkeen kiipesimme (monen muun tapaan) vielä Ljubljanan linnalle katsomaan auringonlaskua. Linnakukkulalta on hienot näkymät yli vanhankaupungin kattojen, ja bonuksena voi vilkuilla myös horisontissa siintäviä vuoria. Ei ollenkaan hassumpi iltalenkkikohde.

Hintoja (kesäkuu 2019): Ljubljana

Tässä vaiheessa lomaa olin jo käynyt laiskaksi muistiinpanojen suhteen, joten hintamerkintöjä on vain muutama.

  • Majoitus, Guest House Stari Tisler, 2 hh jaetulla kylpyhuoneella: 50 €/huone/yö + kaupunkivero 3,13 €/hlö
  • Kolmen ruokalajin illallinen ja juomat kahdelle, Druga Violina: 35 €

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI.

SlovinIt19: Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto

IMG_20190621_194221Tervetuloa Bohinjiin!

Kolmas reissupäivä alkoi tuttuun ja turvalliseen Bled-tyyliin raikkaan piiskaavalla rae- ja vesisateella. Taivas toki aukesi juuri silloin, kun odottelimme bussia seuraavaan kohteeseemme Bohinj-järvelle. Mikäpä sen mukavampaa kuin matkustaa vettä valuvana – onneksi matka kesti alle tunnin. Valehtelisin jos väittäisin, ettemme jättäneet jälkeemme epäilyttävän nihkeitä bussin penkkejä. Sori vaan seuraaville matkalaisille!

Bohinj

Sobe_CuskicSobe Ćuskić, Ribčev Laz

Bohinjissa viihdyimme neljä yötä Sobe Ćuskić -majatalossa Ribčev Lazin kylässä. Talon herttainen emäntä ei puhunut englantia muutamaa sanaa enempää, mutta kaikki hoitui silti ongelmitta. Ylimmän kerroksen huone oli siisti, valoisa ja tilava. Meillä oli myös oma parveke vuoristonäkymin ja vapaa pääsy yhteiskeittiöön. Majatalon sijaintikin oli oikein näppärä: aivan bussipysäkin vieressä, n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Bohinjin ytimestä (eli kaupoilta ja järveltä). Kahden hengen huone maksoi 50 €/yö, ja oli hinta-laatusuhteeltaan mielestäni täysi kymppi.

IMG_20190624_073115IMG_20190621_195232

Bledin tietävät “kaikki” ja turistimäärä on sen mukainen, kun taas Bohinjiin eivät yhtä monet ainakaan vielä eksy. Bledin bussiasemalla tapaamamme jenkkituristikin oli kovin ihmeissään siitä, miten viitsimme Bledin jälkeen enää lähteä katsomaan “toista järveä”. Oma mokansa, sillä Bohinj ei tosiaan ole mikä tahansa tusinajärvi. Oikeastaan voisin väittää, että Triglavin kansallispuiston reunalla sijaitseva Bohinj on käytännössä suurempi, edullisempi ja rauhallisempi versio Bledistä. Luonnonrauhaa, vuoristomaisemia ja loputtomia vaellusmahdollisuuksia arvostavalle Bohinj on täydellinen kohde. Järvellä on myös hyvät purjelautailu-, riippuliito- ja melontamahdollisuudet.

st_johnJohannes Kastajan kirkko, Ribčev Laz

Ensi töiksemme hankimme Ribčev Lazin turisti-infosta 27 euron hintaisen Mini Bohinj -paketin, johon sisältyi risteily järvellä, edestakainen lippu Vogelin kaapelihissiin, drinkkilippu Vogelin ravintolaan ja pääsylippu pikkuruiseen Johannes Kastajan kirkkoon, joka lienee Ribčev Lazin tärkein nähtävyys. Laajempiakin paketteja olisi ollut tarjolla, mutta meille tuo mini riitti hyvin.

IMG_20190621_202716Juhannusateria / Kramar

Saavuimme Bohinjiin juhannusaaton iltapäivällä. Sloveniassa ei kuitenkaan pääse yötöntä yötä juuri juhlimaan, vaan aurinko laskee yhtä aikaisin kuin Suomessa alkusyksystä. Emme siis ehtineet ennen pimeän tuloa juuri muuta kuin asettua taloksi ja etsiä murkinaa. Sopiva ruokapaikka löytyi aivan järven rannalta lyhyen kävelymatkan päästä kylän keskustasta. Ravintola Kramarin ruoka oli simppeliä mutta maistuvaa perusmättöä. Terassilta järvelle avautuvat maisemat taas olivat voittamattomat – ja sieltä se juhannusfiilis lopulta hiipi. Suosittelen!

IMG_20190621_195938Bohinjin sininen hetki

Savican vesiputous

IMG_20190622_104858Aamun ikkunanäkymät

Seuraava aamu oli sateinen ja sumuinen, joten pötköttelimme hyvillä mielin huoneessamme pitkälle iltapäivään. Kun aurinko alkoi yllättäen pilkistää pilvien välistä, päätimme pyörähtää Savican vesiputouksella, joka on yksi Bohinjin alueen suosituimmista luontokohteista.

IMG_20190622_163831__01__01

Bohinj-pakettiin kuuluva risteily on siitä kätevä, että meno- ja paluumatkalle saa erilliset liput, jotka voi käyttää myös erikseen. Käytimme siis toisen lipuista menomatkaan Ribčev Lazista järven toiselle puolelle Ukanciin. Vene pysähtyy leirintäalue Camp Zlatorog Bohinjin viereiselle laiturille, josta taas lähtee helppo, noin tunnin mittainen kävelyreitti ylös vesiputoukselle. Parhaaseen sesonkiaikaan heinä-elokuussa Savican porteille pääsee bussilla suoraan, mutta olimme itse liikkeellä hieman liian aikaisin kesäkuussa. Vaihtoehdoiksi jäi vain liftaus tai kävely, ja päätimme hikoilla.

IMG_20190622_175536Savica

Reipas asenne kostautui saman tien: selvisi, että porttien jälkeen on vielä kiivettävä reilut 550 porrasta suuntaansa päästäkseen näköetäisyydelle vesiputouksesta. Perillä ei enää harmittanut, koska onhan se aina hienompaa nähdä matkakohteen suosituimmat postikorttimaisemat omin silmin eikä vain lähimarketin korttitelineestä. Paluumatkalla jouduimme kulkemaan samaa tylsähköä kävelyreittiä pitkin alas Ukanciin, josta onneksi vielä illalla kulki paikallisbusseja takaisin Ribčev Laziin.

Vogelin vaellusreittejä 

IMG_20190623_085605Orlove Glaven tuolihissi

Talvisin Vogel-vuoren ympäristö toimii hiihtokeskuksena, ja kesäisin hisseillä pääsee helposti yli puolentoista kilometrin korkeuksiin ihailemaan upeita vuoristomaisemia. Viidentenä lomapäivänä käytimmekin Bohinj-paketin edestakaiset Vogel-hissiliput. Samalla lipulla pääsi myös Orlove Glaven tuolihissiin, joka vei meidät vielä ylemmäs vaellusreittien äärelle.

IMG_20190623_094405Taukomaisemaa…IMG_20190623_104909…ja sielunmaisemaa
IMG_20190623_110607
Pelästynyt kaveri polun varreltaIMG_20190623_104236Innostunut kaveri vuoren huipulta (Šija 1880 m)

Koska iltapäivän vuoristosääennuste näytti surkeahkolta, päätimme tehdä vain lyhyen lenkin ja huiputtaa jonkun Orlove Glaven hissin yläasemaa lähimpänä olevista nyppylöistä. Valinta osui Šijaan, jonne pääsee könyämään helppoa mutta jyrkkää reittiä pitkin alle parissa tunnissa taukoineen. Hyvällä säällä samaa reittiä pitkin voisi jatkaa mm. Vogelille asti, mutta jo tämän lyhyenkin kävelyn varrelta oli mahtavat panoraamat Slovenian Julisille Alpeille.

IMG_20190623_124505

Reippaan lenkinpoikasen päätteeksi oli kiva vielä kilistellä viinilasillisilla Vogelin yläaseman ravintolan terassilla ja tiirailla samalla kauas alas järvelle. Vinkkinä muille drinkkilippujen käyttäjille: viini on tuolla halvempaa kuin virvoitusjuomat, joten Bohinj-paketin liput kannattaa käyttää kolaan ja maksaa nuo puolentoista euron alkoholiannokset omasta pussista. Kannattaa myös käydä moikkaamassa kaikenkarvaisia kavereita, jotka asustelevat aitauksissaan aivan näköalapaikan vieressä.

Pigi_and_friendBongattu pullea päikkäripossu nimeltä Pigi

IMG_20190623_084218Tälle kiikulle, näihin maisemiin pääsee suoraan Vogelin hissiltä. Sopii laiskemmillekin!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Triglavin kansallispuistossa 
BohinjOnnellinen vuoristolaiskiainen elementissään

Kuudentena reissupäivänä päästiin vihdoin asiaan, eli kunnon päivävaellukselle kansallispuistoon! Aamulla huristelimme paikallisbussilla naapurikylä Stara Fužinaan, josta lähti jyrkkä metsäpolku 1085 metrin korkeuteen Vogarin näköalapaikalle. Nousua tuli siis heti alkuun puolisen kilometriä – kohtuullisen tehokas alkulämmittely.

IMG_20190624_075706 IMG_20190624_113403

Alkuperäisenä suunnitelmanamme oli ylhäälle päästyämme lähteä vielä viiden tunnin ympyräreitille Vogar–Pršivec–Planina Viševnik–Planina Jezero–Vogar, mutta Planina Jezeron ja Vogarin välinen pätkä oli harmittavasti suljettu myrskytuhojen vuoksi. B-suunnitelmaksi muodostui laakson reunaa seuraileva, yhdensuuntainen reitti Vogar–Pršivec–Planina Viševnik–Crno Jezero–Slap Savica, eli päätepysäkkinä toimisi jo edellisenä päivänä nähty Savican vesiputous. Pelissä oli paljon, sillä tämä oli Reddsin ensimmäinen “oikea” vuoristovaellus, enkä missään nimessä halunnut tuottaa reissureiskalle pettymystä.

IMG_20190624_130157Pršivec (1761 m)
IMG_20190624_130132
Paras päikkäripaikka

Reittivalinta tuntui tässä vaiheessa hyvältä, ja korkeanpaikankammoinen Redds selvisi sinnikkyydellään hienosti myös muutamista jännittävistä, kevyttä kiipeilyä vaativista kohdista. Reittimme korkeimmalta pisteeltä Pršiveciltä avautui huikea 360 asteen panoraama ympäröiviin vuorijonoihin ja alas laaksoon, ja siellä oli hyvä pitää kunnon lepo- ja evästauko ennen pitkää laskeutumista.

IMG_20190624_135307 Bregarjevo zavetišče

Pysähdyimme matkalla Bregarjevo zavetiščen tuvalle, jossa voi yöpymisen lisäksi nauttia kylmiä juomia ja emännän kokkaamaa mättöruokaa. Pullo limua maksoi kolme euroa, ja makkara-annos olisi maksanut kympin – hyvinkin kohtuullisia hintoja, kun ottaa huomioon, ettei paikalle pääse kuin omin lihasvoimin. Tätä taukopaikkaa varten kannattaa varata hieman käteistä mukaan!

IMG_20190624_144931Takaisin metsään

IMG_20190624_151435

Viimeinen etappi ennen Savicaa oli häikäisevän turkoosi Čzrno jezero -vuorijärvi (“musta järvi”). Mikähän siinä on, että nämä kirkkaan turkoosit järvet nimetään aina mustiksi järviksi, sijaitsivat ne sitten missä päin maailmaa tahansa? Heti tuli mieleen ainakin samanniminen lätäkkö viime vuoden reissultani Montenegroon. No, joka tapauksessa olimme olleet liikkeellä jo ainakin kahdeksan tuntia, ja järven kylmässä vedessä oli ihana huljutella turvonneita varpaita ennen viimeistä puristusta Savicalle. Täydellinen sää, täydelliset maisemat – Reddsin ensimatka vuoristohullujen maailmaan oli sujunut lähes epäilyttävän hyvin.

IMG_20190624_151357

Epäilyksille oli aihetta, koska sittenhän se epäonni iskikin, vain 20 minuuttia ennen Savican parkkipaikkaa. Laskeutuminen Savicalle tapahtuu todella jyrkkää siksak-polkua pitkin, ja eräs onneton tunari yläpuolellamme onnistui kompastuessaan lähettämään alas muutaman massiivisen murikan, jotka pudotessaan kimpoilivat kallioseinämästä ja mäjähtivät suoraan Reddsin otsaan. Verta valui kuin slasher-leffoissa konsanaan, ja pääsinkin ensimmäistä kertaa ikinä tositoimiin ensiapupakkauksen kanssa.

Saimme vuodon tyrehdytettyä, mutta loppumatkan laskeutumisesta ei meinannut tulla enää mitään, kun reidet tärisivät holtittomasti adrenaliinista. Kysyimme Savican ravintolasta, josko joku voisi soittaa meille taksin lähimpään terveyskeskukseen. Takseja ei kuulemma ollut lähimaillakaan, joten eräs ystävällinen työntekijä antoi meille kyydin päivystykseen, joka oli 35 kilometrin päässä Bohinjska Bistricassa. Reddsiä paikanneen hoitajan mukaan samana päivänäsamassa paikassa ja samasta syystä oli loukkaantunut joku toinenkin. Mikäli siis harkitset lähteväsi Savican ja Čzrno jezeron väliselle reitille, kypärä ei ole lainkaan liioiteltu lisävaruste.

Aloittelijan tuuria oli, että välikohtauksesta selvittiin säikähdyksellä, perhoslaastarilla ja golfpallon kokoisella mustelmalla. Tulipa samalla tutustuttua myös Slovenian terveydenhuoltoon, jossa ei ollut valittamista. Redds ei kuitenkaan oikein innostunut ennätysmustelmakuvan julkaisusta, joten tässä sen tilalle valittuja otoksia matkalla bongaamistamme alppikukista, olkaa hyvät!

alp flowers

Hintoja (kesäkuu 2019): Bohinj

  • Bussilippu Bled–Bohinj: 3,60 €
  • Majoitus, B&B Sobe Ćuskić: 50 €/2 hh/yö
  • Mini Bohinj Package: 27 €
  • Pääsylippu Savican vesiputoukselle: 3 €/aikuinen, 2,50 €/opiskelija
  • Paikallisbussiliput järven ympäristön kylien välillä: 1,30–1,80 €
  • Illallinen ravintola Kramarissa (sis. pääruoka, juoma ja jälkiruoka): 17,50 €

+Vinkki: Bledin ja Bohnjin alueen bussien aikataulut ja hinnat löytyvät osoitteesta arriva.si

Kaikki tästä reissusta kertovat suomenkieliset postaukset pääsee lukemaan helposti tägillä SlovinIt19FI