Kungsleden, osa 4: Alesjaure-Abiskojaure-Abisko

6. vaelluspäivä: Alesjaure-Abiskojaure-Melkein Abisko

Kerrankin Kokilla oli täydellinen ajoitus pröystäilylle: viidennen ja kuudennen vaelluspäivän välinen yö todella kannatti nukkua sisätiloissa. Yön aikana lämpötila oli laskenut mukavasti pakkasen puolelle, ja aamulla viereisten tunturien huippuja peitti tuore lumikerros. Telttailijat valittivat aamulla huonosti ja kylmissään nukuttua yötä. Tyytyväisiltä vaikuttivat lähinnä he, jotka olivat hoksanneet pakata mukaansa fleecestä valmistetun makuupussilakanan – ja tietysti myös me makuusalien porvarit.
IMG_4192Jatkoimme hyväksi havaitulla tuhlailulinjalla ja hyppäsimme aamulla venekyytiin, joka vei meidät Alisjávrin toiselle puolelle ja lyhensi samalla seuraavan etapin kävelymatkaa viitisen kilometriä. Alesjauresta on Abiskojaureen matkaa yhteensä 21 km, joten siitä etäisyyydestä mielellään leikkasikin läskit pois – 16 kilometriä kuulosti vertailussa paljon siedettävämmältä! Hintaa venekyydille tuli 350 kruunua (~35€) per naama. Ensimmäisenä vaelluspäivänähän hylkäsimme samankaltaisen venekyytitarjouksen “ryöstöhinnan” vuoksi, mutta kummasti mukavuus alkoi loppureissua kohden olla arvossaan… Virallinen syy tälle laiskottelulle oli toki se, että kipeän polveni vuoksi halusimme välttää kaiken ylimääräisen rasituksen. Herra D. päätti reippaana miehenä kävellä koko matkan, joten toivotimme toisillemme tsempit loppurutistukseen ennen kuin tiemme erosivat.
IMG_4195
IMG_4206 IMG_4204Ruorissa oli mukava poromies, joka kertoili venekyyditysten muodostavan hänen pääasiallisen bisneksensä aina kesäkaudella. En ihmettele, että asiakkaita riittää – olihan se nyt aika luksusta istuskella rauhassa, ihailla maisemia ja kuunnella poromiehen turinoita samalla kun paatti halkoi turkoosin järven pintaa. Matkalla ohitimme pienen kesäasutun kylän – näin elokuun loppupuolella se oli jo autioitunut. Näimme myös valtavan vesiputouksen, jonka taakse kuulemma pääsisi jopa kävelemään (ja jonka nimen ehdin jo unohtaa)! Putoukselle voi tehdä Alesjauresta päiväretken. Olisi myös teoriassa mahdollista kulkea Alesjauresta Abiskojaureen putouksen ohi järven itäpuolta pitkin (Kungsleden kulkee länsipuolta), mutta silloin joutuisi tekemään todella haastavan vesiylityksen Alisjávrin ja Rádujávrin yhtymäkohdassa. Tätä ei suositella kuin kaikista kokeneimmille kahlaajille. IMG_4210Aamupäivällä oli vielä todella kylmä, vaikka pakkasesta oltiinkin päästy. Hymy oli silti herkässä vaellussauvojen ansiosta. Polveni tuntuivat lähes normaaleilta, polku oli suht helppokulkuista ja etenimmekin huomattavasti nopeampaa tahtia kuin aikaisempina vaelluspäivinä. Tämä Alesjauren ja Abiskojauren välinen etappi oli myös maisemien puolesta suosikkini.
IMG_4216IMG_4217 IMG_4218Mitä lähemmäs Abiskojaurea pääsimme, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttaa kotiseutuja Suomessa. Abiskojauren ja Abiskon välisessä laaksossa vallitsee niille leveysasteille epätavallisen lämmin ilmasto, ja kasvisto on lehtipuineen sen mukaista. Allaolevassa kuvassa häämöttää jo Ábeskojávri, jonka rannalle Abiskojauren tuvat on rakennettu.
IMG_4220
IMG_4224IMG_4222
Abiskojauren ja Abiskon välinen laakso on luontonsa monimuotoisuuden vuoksi suojeltua aluetta, jossa telttailu on sallittua ainoastaan merkityillä paikoilla. Näitä sallittuja telttapaikkoja on ainoastaan kolme: yksi Abiskojauren tuvilla, toinen polun varrella n. 5 km ennen Abiskoa, ja kolmas Abiskon leirintäalueella. Luonnonsuojelualue alkaa reilu kilometri ennen Abiskojauren tupia. Opaskirjamme suositteli pystyttämään leirin suuren sillan kupeeseen muutamaa kilometriä ennen Abiskojaurea, eikä turhaan: joen varrelta olisi löytynyt useampiakin idyllisiä telttapaikkoja pienen lehtimetsän varjosta. Olimme Kokin kanssa etukäteen suunnitelleet yöpyvämme siinä, mutta emme sitten malttaneetkaan vielä leiriytyä niin aikaisin iltapäivästä. Päätimme jatkaa Abiskojauren ohi seuraavalle sallitulle telttapaikalle asti, mikä tarkoitti noin kymmentä lisäkilometriä päivämatkaan.
IMG_4227Pidimme kunnon evästauon tuvilla. Olisin mielelläni ostanut hapankorppujen kyytipojaksi tölkin kylmää kokista, mutta minikokoinen kauppa oli jo ehtinyt täyttyä painajaismaisesta brittiryhmästä. Naiset säätivät ostoksiaan pitkään ja hartaasti, sahasivat Goretex-housut kahisten edestakaisin kassan ja hyllyjen välillä, vaihtelivat tuotteita päikseen ja laskeskelivat ääneen, josko kahdeksan hengen budjeteissa mahtaisi olla tilaa sekä suklaapatukalle että limulle, vaiko kenties vain toiselle niistä. Tai ehkei kummallekaan, vai ehkä sittenkin tuplamäärälle molempia..? Hnnnnnngghhhh! Siinä kohkattiin kuitenkin vain yksinumeroisista eurosummista per säätäjä. Vaikutti kovasti siltä, että poistuisin jonosta lopulta täysin muumioituneena – jos silloinkaan. Päätinkin säästää nälästä napsuvia hermojani ja jatkoin suosiolla vesilinjalla. Nautimme pihalla keittolounaan samalla kun hyttyset lounastivat meitä.

Lähtiessämme törmäsimme yllättäen taas Herra D:hen, joka oli juuri saapumassa tuville. Mikä ajoitus! D. jäi tuville telttailemaan, mutta itse halusimme kauas pois ja mahdollisimman pian. Jätimme toisillemme siis jo toiset hyvästit samana päivänä.
IMG_4230Koivumetsässä oli ihan mukava könytä, mutta noin 24 kuljetun kilometrin jälkeen meinasi jo kumpaakin pistää väsyttämään. Laskujeni mukaan lähestyimme oletettua telttailupaikkaa – ja sitten jouduimme alla kuvatun kyltin uhreiksi. Häh, vielä muka kaksi kilometriä? Ja väärään suuntaan? Ja ylämäkeen?IMG_4264Fiksu vaeltaja olisi tässä välissä konsultoinut opaskirjaa ja karttaa uudemman kerran. Olin kuitenkin painanut hyvin mieleeni sen, ettei luonnonsuojelualueella ollut kuin kolme mahdollista telttailupaikkaa, joten toki tämän oli oltava yksi niistä. Raahustimme siis kiltisti kyltin osoittamaan suuntaan. Polku kapeni jatkuvasti ja kulki mutaisen metsän läpi tiukkaan ylämäkeen, eikä luvatuista leiripaikoista näkynyt vilaustakaan. Nakit otsissamme alkoivat kasvaa makkaran mittoihin eikä voimasanoilta vältytty puolin eikä toisin. Takaisinkaan ei enää kaiken kiipeämisen jälkeen viitsinyt kääntyä, joten ei muuta kuin apinan raivolla eteenpäin. Ja sitä raivoahan riitti.IMG_4234 Kyltissä mainittu “kaksi kilometriä” oli oikeasti vähintään kolme(sataa). Pääsimme lopulta sieltä kirotusta pusikosta ulos yllä kuvattuihin maisemiin. Tämä ei tosiaan ollut olettamamme telttailupaikka, vaan vuosia sitten hylätty leirintäalue! Olimme vahingossa kiivenneet luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. IMG_4241IMG_4253Olo alkoi helpottaa, kun saimme pilkottua otsanakit iltapalan sekaan. Ymmärsimme, että kirottu ja hikinen harharetki olikin kääntynyt mahtavaksi onnenpotkuksi – koko reissun majesteettisin telttapaikka oli juuri siellä, korkealla tunturien ympäröimänä ja vesiputouksen kupeessa. Onneksi emme ymmärtäneet luovuttaa kesken ylämäen.IMG_4240IMG_4232

7. vaelluspäivä: Melkein Abisko – Abisko
IMG_4249

Viimeinen vaelluspäivä! Teippasin varmuuden vuoksi molemmat polvet paluumatkan alamäkeä silmälläpitäen. Sitten lähdimme reippaasti seuraamaan jälkiämme takaisin oikealle reitille. Alhaalla Kungsledenillä metsät tulvivat ja entinen joenuoma oli lähes kuiva. Kuvassa näkyvät suunnitellun telttapaikkamme läheiset huussit – leireily ylhäällä rinteessä ei tosiaan ollut ollenkaan huono juttu.IMG_4265 IMG_4267IMG_4273Loppumatka oli leveää ja helppokulkuista polkua. Oikeastaan niin helppokulkuista, että kaikkien koitosten jälkeen alkoi jo ihan tympiä. Loppuis jo! Ymmärrän nyt, miksi tämä vaellus suositellaan aloitettavaksi Abiskosta: tästä koivumetsän valtatiestä saisi pehmeän laskun haastavampiin olosuhteisiin. Näin toisinpäin kuljettaessa vaellus päättyy ehkä hienoiseen antikliimaksiin.
IMG_4275IMG_4278 IMG_4277Dag Hammarskjöldsledenin varrelta löytyy lukuisia mietiskelypaikkoja, jotka koostuvat kiveen hakatuista mietelauseista uljaissa näköaloissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy niistä viimeinen. Kiveen hakattua tai ei, tuosta olen eri mieltä: den längsta resan är faktiskt Kungsleden. IMG_4280Puheet antikliimaksista sikseen – kun vihdoin pääsimme Abiskon tunturiasemalle, oli voittajafiilis suoraan oppikirjasta! Täysissä sielun ja puolissa ruumiin voimissa selvisimme kaikista eteen tulleista koitoksista kunnialla. 108 kilometriä! Myös parisuhdetestistä tuli täydet pisteet, sillä emme onnistuneet kehittämään ainuttakaan riitaa koko viikon aikana. Ennenkuulumatonta!IMG_4284IMG_4285 IMG_4286Torniojärven rannalla sijaitseva tunturiasema on valtava ja tuntuu oikeastaan hotellilta. Se on kuitenkin sisustettu hyvin kotoisaksi. Saavuimme paikalle huonoon aikaan: kello kahdelta iltapäivällä lounas oli juuri korjattu pois ja ravintola olisi auennut uudelleen vasta kuudelta. Emme siis viipyneet pitkään: vain sen ajan, mikä kului pikaisen välipalan mättämiseen ja puhelimiin viikon aikana kertyneisiin viesteihin vastaamiseen. Sitten lähdimme liftaamaan kohti Norjan Tromssaa.

Kungsleden, osa 3: Sälka-Tjäktja-Alesjaure

 

4. vaelluspäivä: Sälka-Tjäktja

Kolmantena yönä taivas repesi ja vettä piiskasi niskaan senttikaupalla. Onneksi lainatelttamme suojasi meitä tulvilta varsin mallikkaasti: neljännen vaelluspäivän aamuna teltan pohjalla oli vain pieni lammikko hieman kuoppaisessa kohdassa. Emme viitsineet lähteä liikkeelle ennen sateen lakkaamista, joten kerrankin sai hyvällä omallatunnolla loikoilla makuupussissa pitkälle aamupäivään.

Kun sitten saimme taas rinkat pakattua, piipahdimme vielä ostoksilla majan kaupassa. Vaikka edellisen illan kylmä-kuuma-käsittely saunassa ja purossa oli taittanut pahimman kivun, polveni aristi edelleen teippauksista huolimatta. Kokki keksi sitten kysyä majan isäntäparilta, josko kukaan muista vaeltajista olisi mahdollisesti jättänyt jälkeensä vaellussauvoja. Itse en olisi edes vaivautunut kysymään, koska todennäköisyys tuntui häviävän pieneltä. Kuin ihmeen kaupalla tällainen ylimääräinen sauvapari kuitenkin löytyi – kuinka uskomaton pulla voi pienelle ihmiselle käydä! Isäntä ei edes huolinut sauvoista mitään maksua. En tiedä kuinka sanoin kuvailla sitä valtavaa helpotuksen ja kiitollisuuden sekaista tunnetta, jonka tuo sauvapari minussa sai aikaan. Buranaa nassuun ja taas menoksi!

IMG_4162

Sauvoista oli pian odottamatonta hyötyä, kun jouduimme ylittämään useita virtauspaikkoja, jotka olivat kaatosateen jäljiltä erityisen haastavia. Lainasin toista sauvoista aina Kokille, jotta pysyisimme molemmat tasapainossa kivikkoisissa joissa kahlatessamme. Yksi ylityksistä näytti kuitenkin pelottavalta: vesi oli paikoittain polven syvyistä ja virtaus todella voimakasta. Oli selvää, ettei yksi sauva riittäisi tasapainon säilyttämiseen rinkka selässä. Harkitsimme, että Kokki olisi ensin tehnyt ylityksen molempien sauvojen kanssa ja heittänyt ne sitten takaisin minulle. Vettä oli kuitenkin niin leveästi, etteivät kevyet sauvat ehkä olisi lentäneet vastarannalle asti vaan huuhtoutuneet virran mukana ulottumattomiin. Sitä riskiä ei voinut ottaa! Kuljeskelimme hyvän tovin ympäriinsä etsien kapeampaa ylityspaikkaa, mutta sellaista ei näkynyt missään.

Taas kävi munkki, kun lähistöllä taukoa pitänyt vaeltaja tarjoutui avuksemme. Hän kuulemma tykkäsi tällaisista ylityksistä ja oli kertomansa mukaan kulkenut muiden apuna edestakaisin jo kolmesti. Saimme lainata miehen kaverin sauvoja, jotka hän sitten kävi nappaamassa takaisin vastarannalta. Selvisimme kompastelematta toiselle puolelle noin puolen tunnin viivästyksen jälkeen. Jäätävissä puroissa ilman kenkiä kahlaaminen tekee muuten aika höpöä jaloille!

IMG_4165

Sitten alkoi ylämäki kohti Kungsledenin korkeinta kohtaa, Tjäktjapassetia (1150 m): ensin loivempaa ja lopulta jyrkkää nousua mutaisessa rinteessä. Ihmeen hyvin ihminen pystyy kuitenkin kiipeämään koukistamatta toista jalkaa käytännössä ollenkaan – hilasin itseni ylös kävelysauvojen ja vasemman jalan varassa, kun oikea jalka vain laahasi turhana painolastina perässä. Etenimme taas hitaasti, muttemme antaneet sen latistaa tunnelmaa. Maisemat vain paranivat mitä ylemmäs pääsimme. Alla olevassa kuvassa näkyy bongaamamme täydellinen telttapaikka: tasaista nurmikkoa, vieressä juomavettä tarjoava pieni puro, ja näkymät pitkälle alas laaksoon. Emme olleet itse vielä valmiita leirin pystytykseen, mutta vinkkasimme paikasta parille hyvin väsyneen näköiselle vastaantulijalle hieman myöhemmin.
IMG_4168

Heti Tjäktjapassetin jälkeen maisemat muuttuivat vehreästä idyllistä karuun kivikkoon. Ja niitä kiviähän riitti täydelliseen kyllästymiseen asti! Koko Sälka-Tjäktja-välihän on vain 12 kilometrin mittainen, mutta tuntui tuplasti pidemmältä loputtomien lohkareikkojen vuoksi. Matkalla ohitimme tuhisten muutaman kivikkoon pystytetyn leirin; itse emme halunneet enää edes nähdä ainuttakaan kiveä, saati sitten herätä seuraavana aamuna niiden pirulaisten keskeltä.
IMG_4170

Ohitimme suosiolla Tjäktjan tunturimajat, koska sieltä ei löytynyt saunaa. Sitä paitsi kivikko pilasi otollisten telttapaikkojen maisemia. Sitkeys palkittiin, kun vain hieman mökkien jälkeen löysimme komeasti pauhaavan kosken vierestä mukavan nurmikkoisen leiripaikan. Hyttyset iskivät siinä kimppuun välittömästi, mutta Kokin nuotio piti niitä hieman loitolla illallisen ajan. Tällä kertaa pulahdus jäiseen virtaan ei houkuttanut, vaan ryömimme likaisina pusseihimme marinoitumaan yön yli.

IMG_4172

5. vaelluspäivä: Tjäktja-Alesjaure

Keskieurooppalaisilla vaellusturisteilla tuntuu olevan vastustamaton tarve epätoivottuun sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pätemiseen, ainakin näin suomalaisen jurottajan näkökulmasta. Viidennen päivän aamuna meitä eivät kuitenkaan häiriköineet saksalaiset vaan ranskalaiset. Vaihtelu virkistää! Leirimme ohi ani varhain (=ennen yhdeksää) kulkenut porukka katsoi asiakseen herättää meidät huuteluillaan kesken makeiden unien. “Hello! HELLOOOO THERE! Time to wake up! Hehehehehehehe! Lol!”

How about time to bugger off?IMG_4174

Noh, pääsimme ainakin liikkeelle. Jostain syystä muistikuvani tästä 13 kilometrin matkasta Alesjaureen ovat hyvin hatarat. Yksityiskohtia ei ole valokuvista huolimatta juuri jäänyt mieleeni. Sen muistan, että polku kävi taas helppokulkuisemmaksi ja oli suurilta osin loivaa alamäkeä. Kungsleden kulkee ajoittain poroaitausten läpi, ja onnistuimmekin näkemään ryhmän sarvekkaita komistuksia, jotka tyytyivät vilkaisemaan meitä laiskasti ennen matkansa jatkamista. Valokuvista päätellen joitakin kahluupaikkoja oli myös tämän matkan varrella.
IMG_4175
IMG_4179
IMG_4180

Alesjauren tuvilta avautuu suosittu Instagram-maisema yli turkoosina mutkittelevan joen, mutta parhaat valokuvat siitä saisi vain kiipeämällä viereiselle tunturille. Emme jaksaneet rääkätä itseämme vain ottaaksemme samat kuvat, jotka sadat ovat jo ottaneet ennen meitä ja meitä paremmin, vaan jatkoimme suoraan tuville.

IMG_4181 IMG_4188

Tuvat on rakennettu pienen, jyrkän kukkulan päälle, josta pääsee ihailemaan sekä aiemmin mainitsemaani Instagram-jokea että toisella puolen kimmeltävää, turkoosia Alisjávri-järveä. Tuvat koostuvat useasta makuupaikkarakennuksesta ja päärakennuksesta, jonka yhteydessä on kauppa ja valtava olo-/ruokailuhuone. Huussien vierestä löytyy ehkä maailman majesteettisin tuuleenpissimispaikka, joka on virallisin kyltein herroille varattu.
IMG_4189 IMG_4190

Olimme paikalla juuri naisten saunavuoron alkaessa, joten jätin leiripaikan etsimisen ja pystytyksen Kokille ja suuntasin itse lauteille. Sillä välin Kokki oli järjestänyt iloisen yllätyksen: emme nukkuisikaan sinä yönä teltassa vaan sisällä lämpimässä tuvassa! Makuupaikkamme rokottivat Kokin lompakkoa 500 SEK / hlö (~50€). Törmäsimme jälleen Sälkan lauteilta tuttuun Herra D:hen ja jaoimme ilolla huoneen hänen kanssaan.

Sillä välin kun Kokki ja D. olivat vuorostaan saunassa, käyskentelin itse pahaa-aavistamattomana pihalla ja osuin vahingossa keskelle toisen vaeltajapariskunnan dramaattista erospektaakkelia, jonka päätteeksi toinen osapuoli poistui paikalta helikopterilla. Yritin käydä tekemässä ruokaa, mutta yhteiskeittiön kaikki kaasukeittimet ja suurin osa ruokailutilasta olivat Valtavan Brittiporukan käytössä. Sitten eropariskunnan jäljelle jäänyt osapuoli kavereineen pelmahti samaan pöytään kanssani ja alkoi pitkään ja syvällisesti analysoida ja puolustella omaa aikaisempaa urpoiluaan. En jaksanut nälkäisenä jäädä kuuntelemaan draamailua vaan kävin mieluummin pesemässä nyrkkipyykkiä.

En tällä kertaa halunnut osallistua sekasaunaan, vaan kyttäsin ruoanlaittomahdollisuutta ja iskin, kun yksi keitin vihdoin vapautui. Kokki ja D. liittyivät myöhemmin seuraan. Istuimme lopulta kolmistaan iltaa ja jaoimme eväitämme. D. söi mätitahnamme ja antoi vaihtokaupassa levyllisen suklaata – kauppa se on joka kannattaa, vai miten se meni? Jouduimme istumaan keittiön nurkassa, koska Valtava Brittiporukka oli jättänyt ruokatarpeensa levälleen suurimmalle pöydälle ja näin ilmeisesti “varannut” sen itselleen aamua silmällä pitäen. Saarivaltiolaisten maailmankuuluista käytöstavoista ei kyllä tässä ollut tietoakaan.

Kungsleden, osa 2: Kebnekaise-Singi-Sälka

2. vaelluspäivä: Kebnekaise – (Melkein) Singi IMG_4089

Toisen vaelluspäivän aamuna oli vaikea nukkua pitkään, koska reippaat saksalaisryhmät tömistelivät viereisiltä telttapaikoilta liikkeelle jo aamukuudelta. Torkuimme kuitenkin katkonaista unta puoli kymmeneen. Rauhallinen aamupala ja leirin pakkaaminen veivät taas muutaman tunnin, joten itse pääsimme polulle vasta puoliltapäivin.

IMG_4098

Onnistuimme eksymään idioottivarmana pidetyltä reitiltä lähes välittömästi: lähdimme vahingossa Kebnekaisen huipulle kulkevalle, merkitylle polulle, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kyltittömälle reitille, joka kiemurteli alas laaksoon. Huomasimme virheen vasta noin kolmen vartin kevyen nousun jälkeen. Fiksu olisi niellyt kiukkunsa ja kääntynyt takaisin, me taas päätimme oikaista upottavien, edeltävän viikon sateiden kastelemien mättäiden poikki suoraan alamäkeen. Kompastelusta huolimatta selvisimme lopulta oikealle reitille ilman ainuttakaan raajan katkeamista.
IMG_4100

Reitin varrelta löytyy monta ylläolevan kuvan kaltaista kiikkerää riippusiltaa, joiden toisiinsa kytketyt palaset hytkyvät ja kirskuvat joka askeleella. Ritilöiden läpi pääsee myös ihailemaan jalkojen alla häämöttävää pudotusta. Meistä kumpikaan ei onneksi juuri kärsi korkean paikan kammosta, mutta yhtä helppoa ei ollut joidenkin vaeltajien nelijalkaisilla kavereilla. Seurasimme vierestä, kun kauhun vallassa jarrutellutta koiraa maaniteltiin pitkään kulkemaan toiselle puolelle. Raukka yritti kääntyä takaisin vielä silloinkin, kun siltaa oli enää metri jäljellä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, mikäli omasta karvapallosta ei ole enää sylikoiraksi.

IMG_4104 IMG_4109 IMG_4113

Opaskirjamme mukaan tähän 15 kilometrin mittaiseen Kebnekaise-Singi -osuuteen tarvitsee varata vain 4-6 tuntia. Polku on kohtuullisen helppokulkuista, mutta paikoittain kivikkoista. Matka tuntui huomattavasti ilmoitettua pidemmältä, vaikka todellisuudessa olimme varmasti vain painavien kantamustemme uuvuttamia. Kivillä tasapainottelu alkoi myös pikkuhiljaa tuntua ikävinä vihlaisuina oikeassa polvessani. Tavoitteenamme oli ollut päästä Singin tunturituville asti ennen hämärää, mutta väsyneinä hylkäsimme suunnitelman. Päätöstä helpotti, kun bongasimme täydellisen telttapaikan pienen järven rannalta, noin kaksi kilometriä ennen Singiä. Vai miltä vaikuttaa allaolevan kuvan yksityisranta?
IMG_4118 IMG_4120

Pystytin teltan sillä välin, kun Kokki taikoi nuotion illallista varten. Saunaa ei tänä iltana ollut tiedossa, mutta inhottavan hikinen olo alkoi kääntyä viluksi. Tarmokkaan yllytyskampanjan jälkeen Kokki sai suostuteltua minutkin pulahdukselle hyiseen järveen, jonka vesi on kirjaimellisesti hiljattain sulanutta jäätikköä ja lämpötila sen mukainen. Ei ollut helppoa, mutta olosta tuli dippauksen jälkeen puhdas ja kihelmöivän lämmin. En keksi montaakaan parempaa tapaa päättää ilta kuin lumihuippujen taakse katoavan auringon ihailu. Ryömin tyytyväisenä makuupussini hellään syleilyyn ja toivoin polveni toipuvan seuraavan päivän koitokseen.

IMG_4125

3. vaelluspäivä: (Melkein) Singi – Sälka

Kolmantena aamuna heräsimme muuttuneisiin maisemiin. Sumu oli yön aikana vyörynyt yllemme ja esti lämmittävien auringonsäteiden pääsyn iholle. Ehkäpä kolean aamun ansiosta saimme sapuskat naamariin ja leirin pakattua selvästi edellisiä kertoja ripeämmin.

IMG_4128

Jatkoimme kohti Singiä, ja pian sumukin väistyi auringon tieltä. Vasta tupien kohdalla astuimme virallisesti Kungsledenille; Nikkaluokta-Singi -pätkä on oikeastaan osa Dag Hammarskjöldsledeniä, joka taas kulkee Kungsledenin kanssa päällekkäin Singistä Abiskoon. Kungsleden on kuitenkin kansainvälisesti tunnetumpi kuin Dag Hammarskjöldsleden, joten tuntui luontevammalta viitata koko vaellukseen Kungsledeninä täällä blogissa.
IMG_4132 IMG_4138

Tuvat ohitettuamme jouduimme aamupäiväruuhkaan, kun polulla kyykki valtava joukko kasveja ääneen ihastelevia ruotsalaisia tukkien koko väylän. Tai Kokin sanoin: hemulit olivat löytäneet laaksoon. :D Tässä vaiheessa myös polveni muistutti jälleen olemassaolostaan, mutta hammasta purren jatkoin matkaa hieman ontuen.
IMG_4139 IMG_4142

Moni kohtaamistamme vaeltajista kertoi Singi-Sälka -osuuden olevan koko reitin helpoin ja nautinnollisin: tasaista polkua tasaisen laakson huikeissa maisemissa. Nautinto oli kuitenkin kaukana ja itku lähellä, kun jokainen askel alkoi olla tuskaa. (Huijasin: itku ei ollut vain lähellä vaan myös mukana, kun piehtaroin itsesäälissä ja pelkäsin joutuvani keskeyttämään vaelluksen ja tilaamaan helikopterikyydin takaisin sivistyksen pariin.) Kunpa olisin tajunnut ostaa kunnon polvituen mukaan!

IMG_4147 IMG_4152
IMG_4155IMG_4159

Kokonaismatka leiripaikaltamme Sälkaan oli ainoastaan 2+12 km. En kuitenkaan oikein päässyt nauttimaan maisemista ja orastavasta ruskasta, koska valitin vain tuskasta. Kokki pysyi silti hämmästyttävän kärsivällisenä, vaikka hidas ja epätoivoinen laiskiainen oli varmasti raskas riippa perässä. Elämäni pisimmät 14 kilometriä! Kun Sälkan tuvat vihdoin alkoivat siintää mutkan takana horisontissa, meiltä molemmilta pääsi spontaani riemunkiljahdus.

IMG_4157

Tupien yhteydessä on yllättävän hyvin varustettu kauppa, josta ostin tölkillisen kokista. Elämän eliksiiri, kuten veljeni sitä joskus nimitti, ei ole ikinä maistunut paremmalta kuin silloin. Toisin kuin Kebnekaisen kiskurihintaisella tunturiasemalla, Sälkassa on mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä. Hinnaksi tuli hyvin kohtuulliset 50 kruunua (~5€) per saunoja. Miehille ja naisille oli ensin omat vuoronsa, ja illan lopuksi menimme vielä yhdessä sekasaunaan. Pienessä saunassa oli tiivis tunnelma ja hieno meininki, kun lähemmäs kaksikymmentä pikkuhiprakkaista* vaeltajaa jakoi kokemuksiaan hikinen kylki kyljessä. Saunasta pääsi myös hyytävän kylmään jokeen uimaan. Kun muut kastautuivat sekunneissa, Kokki jäi rauhassa veteen lilluttelemaan kuin parhaaseenkin porealtaaseen.

*Kaupasta sai myös olutta.

Saunassa tapasimme mahtavia ihmisiä, joista mm. ruotsalainen sairaanhoitaja neuvoi minulle polven teippauksen ja antoi samalla toivoa vaelluksen loppuunsaattamiseen, ruotsalainen veljeskaksikko väitti luulleensa minua kaksikymppiseksi, ja englantilainen herrasmies D kutsui meidät synttärijuhliinsa Abiskoon vaelluksen päätteeksi. Olin alun perin ajatellut painua suoraan nukkumaan naisten saunavuoron jälkeen, mutta onneksi päätin lopulta uskaltautua myös sekasaunaan. Rentouttava ilta hienossa seurassa tuli todella tarpeeseen. Lopulta tuvan emäntä joutui paimentamaan meidät ulos telttoihimme, kun muuten emme olisi lähteneet kulumallakaan.

Kungsleden, osa 1: Kiiruna-Nikkaluokta-Kebnekaise

Kungsleden on Ruotsin Lapissa kulkeva, yli 400 kilometrin mittainen vaellusreitti. Reittiä oli netissä kehuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista niin monesti, että elokuussa meidän oli Kokin kanssa lähdettävä kokeilemaan, kuinka paljon kaikessa hypetyksessä oli perää. Yli neljäsataa kilometriä olisi kuitenkin ollut kahdelle noviisille hieman turhan raskas ponnistus, joten testasimme ainoastaan reitin suosituimman pätkän Nikkaluoktasta Abiskoon. Tälle viikon rypistykselle kertyi mittaa “vain” 108 km, mikä vaikutti verrattain kohtuulliselta matkalta. Reilut 15 kilometriä päivässä? Can do!

Nikkaluokta-Abisko Map

Reitin voi kulkea kummin päin tahansa, joskin suurin osa kävijöistä lähtee mieluiten Abiskosta ja lopettaa Nikkaluoktaan. Me valitsimme logistisista syistä päinvastaisen suunnan. Kätevintä olisi ollut lentää suoraan Kiirunaan ja ottaa sieltä bussi Abiskoon tai Nikkaluoktaan. Me kuitenkin istuimme sinnikkäästi koko matkan Turusta asti bussissa, koska se oli budjettiystävällisin vaihtoehto. Perskannikoiden kolotusta helpottivat välipysähdykset Jyväskylässä ja Oulussa perheen ja ystävien luona.

Kiirunan bussiasemalla törmäsimme puhisevaan saksalaisrouvaan, joka varustevuoreensa puoliksi hautautuneena muistutti erehdyttävästi 1900-luvun alun naparetkeilijää. Rouva oli kokenut kovia omalla vaelluksellaan: telttansa hän oli rikkonut, paluulennolta myöhästynyt ja rahatkin tuhlannut. Tällä perusteella hän manasi meidänkin suunnitelmamme toivottomaksi. Kokilla oli kuulemma vääränlaiset kengät, joilla ei mitenkään pärjäisi alkumatkan muta-alueilta hengissä. Odotettavissa olisi pelkkää sadetta, viimaa, kylmyyttä ja kurjuutta, ja tietysti ylämäkeä joka suuntaan. Lisäksi Kiirunan majoituspaikat olivat kaikki ylihintaisia ja ala-arvoisia, että parempi olisi lapsosten vain laputtaa saman tien takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kiitimme varoituksesta, mutta räpätyksestä ei ollut tulla loppua. Toivotimme lopulta tädille hyvät illanjatkot väkinäisen hymyn kera ja lähdimme syömään.

Arctic Thai & Grill vaikutti lupaavalta murkinointipaikalta, mutta tilausvaiheessa kävi pieni kämmi, kun tarjoilija pyysi meitä valitsemaan kolmesta tulisuusasteesta sopivimman. Kokki ei tietenkään malttanut olla kehuskelematta aikaisemmilla Thaimaan-matkoillaan ja tilasi oman annoksensa “thai-tulisena”. Itse otin Mediumin. Tarjoilija varmisti muutamaan kertaan, olimmeko aivan varmoja päätöksistämme, jonka jälkeen hänen suupielessään saattoi häivähtää paholaismainen hymynkare. Maksoimme pelottomasti tilauksemme ja istuuduimme alas odottamaan ruokiamme. Annosten valmistuttua selvisi, ettei “thai-tulinen” ollut pelkkää markkinointihessujen hötöpuhetta, vaan tuntui todellisuudessa kolmannen asteen palovammoilta ruoansulatuskanavassa. Urheasti, silmät vuotaen Kokki nappaili useita haarukallisia ennen luovuttamista. Itse maistoin sentin mittaisen nuudelipätkän Kokin lautaselta ja meinasin roihahtaa liekkeihin siihen paikkaan. Vinkkinä seuraaville Kiirunan-matkaajille: Arctic Thai & Grillin keittiössä ei chilissä säästellä!

Yövyimme Camp Ripan -leirintäalueella, joka ei ollut ylihintainen saati ala-arvoinen (Kokki & Laiskis 1 – 0 Saksalaistäti). 250 kruunulla (~25€) saimme telttapaikan, keittomahdollisuuden ja lämpimän suihkun ja saunan kahdelle, bonuksena pääsy mukavaan baariin respan yhteydessä. Seuraavana aamuna sähelsimme leirin pakkaamisen kanssa niin kauan, että olimme myöhästyä Nikkaluoktan-bussista. Aamuun tuli mukavasti säpinää, kun ratkeamispisteeseen sullotut rinkat selässämme juoksimme puolitoista kilometriä keskustan pysäkille. Ehdimme kuitenkin, ja tuntia myöhemmin olimme vihdoin vaelluksemme alkupisteessä Nikkaluoktassa.

IMG_4006IMG_4011

IMG_4017

Teimme vielä viimeiset hankinnat pienessä putiikissa, josta mukaan tarttuivat heräteostos-Mora ja vaelluskartta. Sitten suuntasimme tarmoa puhkuen polulle. Kävi ilmi, että Fjällräven Classic -vaellustapahtuma oli juuri päättynyt ennen meidän saapumistamme – onneksi, sillä ajatuksenamme oli hakeutua luonnon rauhaan. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli tänä kesänä tuonut tälle samaiselle reitille yli kaksituhatta vaeltajaa. Siinä ei rauhasta olisi tietoakaan! En ollut aiemmin edes kuullut koko tapahtumasta, ajoituksessa kävi vain kerrankin niin hyvä tuuri, ettemme joutuneet tuon valtavan letkan jatkoksi.

IMG_4024
IMG_4028

Ensimmäinen etappi Nikkaluoktasta Kebnekaiselle vaati 19 kilometriä kävelyä. Matkaa olisi voinut lyhentää kuudella kilometrillä nappaamalla 350 kruunun (~35€) venekuljetuksen Láddjujávrilla, mutta olimme vielä liian energisiä edes harkitsemaan moista hullutusta. Pidimme järven rannalla tunnin mittaiseksi venyneen evästauon ja jatkoimme matkaa jalan.

IMG_4038 Láddjujávrin ranta – mukiinmenevä taukopaikka IMG_4036HäikäiseeIMG_4032

Lap Dånalds olisi tarjoillut meheviä poroburgereita, mutta vielä tässä vaiheessa olimme liian hyvin syöneitä tarttumaan siihenkään tarjoukseen. Kävelimme onnellisina koivikkojen ja aukeiden tunturimaisemien poikki. Vasta 11-12 kilometrin jälkeen alkoi uuvuttaa.

IMG_4045
IMG_4067IMG_4075

Tiesimme, että matkan varrelta voisi ostaa jonkinlaista täydennystä varusteisiin, mutta emme halunneet laskea sen varaan. Siksi olimmekin pakanneet varmuuden vuoksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Rinkat painoivat tuhottomasti, ja viileästä kelistä huolimatta hikoilin kuin pieni sika. Viimeiset neljä kilometriä menivätkin lähinnä toivoen, että maali häämöttäisi jo seuraavan mutkan takana. Oi sitä onnea, kun lukemattomien toivottavasti-viimeisten mutkien jälkeen pääsimme vihdoin Kebnekaisen tunturiasemalle!

IMG_4076

Nappasimme kolpakolliset aseman baarissa ja pystytimme leirin lähimaastoon – kuitenkin tarpeeksi kauas välttääksemme pihapiirin telttailumaksun. Tunturiasema on kovin nätti ja näpsäkkä, mutta hinnat olivat hieman suolaiset omaan makuuni. Kebnekaisella ei ole mahdollista maksaa pelkästä saunan käytöstä, vaan saunaan haluavat joutuvat ostamaan koko 300 kruunun (~30€) hintaisen palvelupaketin, johon sisältyy myös sisävessojen ja suihkujen rajaton käyttö. Turhaa luksusta, mutta kukin tyylillään. Toiseen suuntaan vaeltaessa, 5-6 päivän hikoilun jälkeen tuo ehkä tuntuisikin houkuttelevammalta diililtä.

 IMG_4081Kokki iltanuotiolla: retkiruokaa tulille
IMG_4082
Makuupussini (vasemmalla) on niin lämmin ja mukava, että nimesin sen uudelleen toukkapussiksi

Kaupunkiloma Salzburgissa: Untersberg

IMG_1609

Vaikka olin suunnitellut reissun loppuajasta puhdasta kaupunkilomaa, en sitten kuitenkaan malttanut pysyä kokonaan pois korkeuksista. Salzburg Card sisälsi myös hissilipun läheiselle Untersbergin vuorelle. Hellbrunnin palatsikierroksen jälkeen suuntasin taas rinteille polvieni vastustuksesta huolimatta.

IMG_1617

Unterbergsbahnin yläasemalta on todella lyhyt ja helppo kävelymatka ensimmäiselle huipulle. Siellä sipsuttelikin monenlaista sandaalituristia huutamassa tuuleen ja ottamassa itsestään sankarillisia maailmanvalloittajakuvia. Itsehän kun olen kuitenkin Oikea Retkeilijä™, jatkoin coolisti matkaa eteenpäin varsinaiselle vaellusreitille. Ei ehkä olisi kannattanut.

IMG_1648

Reitti kävi paikoittain todella jyrkäksi, ja alas piti laskeutua lähes pystysuoria portaita, jotka välillä katosivat luolien uumeniin. Kaikkein haastavimmissa kohdissa vuoren seinämään oli pultattu kaiteita ja vaijereita, joihin en ilmeisesti sitten kuitenkaan tarrautunut riittävän epätoivoisesti. Ilma oli poutainen ja kuiva, mutta luolan seinämiltä tihkuva vesi oli kastellut osan puuportaista yllättävän liukkaiksi. Kuten arvata saattaa, murhanhimoiset kenkäni käyttivät tilaisuuden välittömästi hyväkseen.

IMG_1647
IMG_1644

IMG_1625

Jalkani lipesi portaissa ja laskeuduin loppumatkan tyylikkäästi vauhdikasta persliukua. Samassa rytäkässä onnistuin telomaan molemmat kämmeneni verille, ja pian ne turposivat kirjaville mustelmille. Mutta enpä vieläkään liukunut kielekkeen yli, hähää! Hyvät kengät kaikin puolin, mutta kävisivät ehkä paremmin luistimista.

IMG_1635

IMG_1640
IMG_1642

Paluumatkalla oltiinkin jännän äärellä, kun kaikki puristusvoima käsistäni oli hävinnyt jonnekin kämmenissä hakkaavan kivun alle, eikä vaijereista ja kaiteista ollut siksi enää apua. Pelkäsin uutta liukastumista ja tein todennäköisesti jonkinlaisen hitausennätyksen tasapainoillessani portaita takaisinpäin. Paluumatkalla kävin sitten lohdutukseksi räpsäisemässä itsestäni samanlaisen riemuidioottikuvan kuin kaikki muutkin. Oli aika kivaa kuitenkin.

IMG_1651
IMG_1655

Vaellusloma Tirolissa, 4. päivä: sumuinen sunnuntai

IMG_1348

Sunnuntaina olin reipastunut riittävästi lähteäkseni takaisin rinteille. Hissimatkasta Ahorn-vuorelle tuli sukellus sumuun: kahden kilometrin korkeudessa näkyvyys oli enää joitakin kymmeniä metrejä. Suunnitelmanani oli kevyt puolentoista tunnin pyörähdys luonnonpuistossa ennen paluuta alas laaksoon.

IMG_1352
IMG_1432

Tuskin tulee yllätyksenä, etten sumussa tarpoessani huomannut alkuperäisen lenkkini käännöstä osoittavaa kylttiä, vaan lähdin tyytyväisenä pidemmälle reitille. Reittimerkit kuitenkin erottuivat polun varrelta kohtalaisen hyvin, joten virheen huomattuani päätin samalla vaivalla jatkaa eteenpäin.

IMG_1357

IMG_1367

Kenkäni pääsivät tositestiin, kun reitin varrella piti ylittää polun katkaissut joki. Tasapainoilin kivien yli, mulahdin nilkkaa myöten veteen, mutta sukat säilyivät täysin kuivina! Tästä riemastuneena olin jo melkein valmis antamaan anteeksi niiden pirulaisten perjantaisen murhayrityksen.

IMG_1380

IMG_1381

Ohitin taukopaikan, mutten malttanut pysähtyä edes kaakaolle. Olin kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten lähdin kokeilemaan kuinka lähelle Ahornspitzen huippua (2970 m) pääsisin. (Spoiler: en kovin lähelle)

IMG_1384

IMG_1385

Huoletonta taivallustani varjostivat polun varrella lojuneet luurangot. Matka katkesi lopulta valtavaan lumikenttään: reittimerkkejä ei näkynyt enää missään, enkä uskaltanut jatkaa eteenpäin vain jonkun toisen urpon jalanjälkiin luottaen. Jäinen sade alkoi sopivasti vihmoa niskaan ja teki luovuttamisesta hieman helpompaa.

IMG_1390

Sitä turhautumisen määrää, kun jouduin kääntymään takaisin! Eräs vanha ystäväni kuitenkin kertoi minulle vuosia sitten “ämpäriteoriasta”, joka on pysynyt mielessäni siitä asti. “You are born with a full bucket of luck and an empty bucket of experience. You’d better fill up your bucket of experience before your bucket of luck runs out.”  Alun perin teoriaa oli tarkoitus soveltaa laskuvarjohyppyyn, mutta mikseipä se pätisi myös vuorilla seikkailuun. En siis tässä vaiheessa lähtenyt kokeilemaan onniämpärini vetoisuutta.

IMG_1396

IMG_1429

Laahustaessani takaisin hissille kenkäni hyökkäsivät jälleen: vinot, sateen kastelemat kivet osoittautuivat todella liukkaiksi. En kuitenkaan vieläkään loukannut itseäni, joten toinenkin murhayritys epäonnistui.

IMG_1443

Ostamaani hissilippuun sisältyi edestakainen matka myös Ahornin vieressä kohoavalle Penken-vuorelle, joten kävinpä lopuksi vielä sielläkin. Koko rahalla nääs. Penkenin huipulta olisi ilmeisesti parhaat mahdolliset näkymät koko Zillertalin laakson yli, mutta näkyvyys ei sunnuntai-iltapäivään mennessä ollut ainakaan parantunut.

IMG_1448

IMG_1444

Ahornin tappion jälkeen olin jo valmiiksi väsynyt, joten palasin pian takaisin, kun myös vilu päätti liittyä seuraan. Vaikka moni varmasti jättäisi sumusäällä retken huipulle kokonaan tekemättä, aavemainen tunnelma oli silti mielestäni vaivan arvoista. Maisemia olin onneksi ehtinyt ihailla jo edeltävinä päivinä.

Vaellusloma Tirolissa, 2. päivä: huipulla

Ensimmäisen päivän lämmittelylenkistä reipastuneena ja vaelluskartan inspiroimana päätin kohottaa rimaa perjantaille. Juhannusaatosta kehkeytyi lopulta varsinainen Ei menny niinku Strömsössä -teemapäivä, mitä en aamupäivästä osannut vielä aavistaa.

En ollut huomannut pakata minkäänlaista hattua mukaani, ja ainoat shortsini valuivat pesuvettä parvekkeella vielä aamulla. Lähdin siis ensi töikseni Mayrhofenin lukuisiin urheiluliikkeisiin varusteiden täydennystä etsimään. Shoppaillessa vierähti muutama minuutti liian kauan, ja jouduin nappaamaan suunniteltua myöhäisemmän junan kohti Zell am Zillerin kylää.

IMG_1100

Zellin rautatieasemalta lähdin suunnistamaan kohti Rosenalmbahn-vaijerihissiä. Kävelymatka oli yllättävän pitkä, varsinkin kun eksyin umpikujiin niitä kuuluisia “oikoteitä” kulkiessani. Saavuin ala-asemalle sopivasti viisi minuuttia henkilökunnan lounastauon alkamisesta. Odottelin taas reilun puolituntisen, kunnes hissi vihdoin nytkähti liikkeelle ja kyyditsi minut 1744 metrin korkeuteen.

IMG_1119
Rosenalmin yläasemalla kiinnitin ensimmäisenä huomioni lehmänkellojen riemastuttavaan kilkatukseen ympäri rinteitä. Ilma ylhäällä oli edelleen lämmin mutta mukavan raikas, toisin kuin painostava kuumuus alhaalla laaksossa. Lähdin seuraamaan hyvin merkittyä reittiä ylemmäs vuorelle. Ajatuksenani oli tehdä muutaman tunnin lenkki ja palata sitten takaisin ennen hissin sulkemista.

IMG_1123

IMG_1158

Olin hankkinut elämäni ensimmäiset varsinaiset vaelluskengät vasta viikkoa aikaisemmin, enkä siis ehtinyt ajaa niitä kunnolla sisään ennen tositoimiin ryhtymistä. Matkan varrella virtasi onneksi viileitä vuoristopuroja, joissa huljuttelin rasittuneita jalkojani aina tilaisuuden tullen. Siitä huolimatta Compeedille tuli käyttöä jo menomatkalla.

IMG_1162
Kaikki aamupäivällä kasautuneet viivästykset tarkoittivat sitä, että iltapäivällä olin itse vasta kiipeämässä rinnettä ylös, kun kaikki itseäni fiksummat paikalliset jo palailivat takaisin alaspäin. En kuitenkaan malttanut pysyä alkuperäisessä muutaman tunnin lenkin suunnitelmassani, kun näin korkeammalla häämöttävät lumikasat ja kapenevat, jyrkentyvät kivipolut. Huipulle oli päästävä!

IMG_1165

IMG_1175
IMG_1179

Tyhmänrohkeudesta ja viivästyksistä oli se etu, että ensimmäisen tunnin jälkeen en enää satunnaista vuorivuohta lukuunottamatta törmännyt sieluunkaan. En tiedä mitään parempaa kuin vuoristomaisemien ihailu ylhässä yksinäisyydessä! Kävelin vain ja ajattelin kaikkea tai en mitään, en enää edes muista. Yhtä lähelle zen-tilaa olen tuskin koskaan aiemmin päässyt.

IMG_1198

Reitti kävi jatkuvasti jyrkemmäksi. Ohitin kasan katkenneita kävelysauvoja ja kahlasin välillä nilkkaa myöten upottavassa, auringon lämmittämässä lumihangessa. Lopulta edessä häämötti Kreuzjochin huippu 2558 metrissä.

IMG_1225

IMG_1209
IMG_1227
IMG_1226_2

Pidin lyhyen evästauon ja mietin mihin suuntaan lähtisin laskeutumaan. Jokainen vuoria ympäröivistä hisseistä sulkeutuisi jo tunnin sisällä, joten enää ei tarvinnut kiirehtiä; joutuisin joka tapauksessa kävelemään alas laaksoon asti. Polvet natisivat liitoksistaan jo pelkästä ajatuksesta.

IMG_1232

Arvoin vaelluskartasta paluureitin, joka osoittautui aavistuksen verran turhan haastavaksi. Merkitty reitti kulki jyrkkää vuorensivua pitkin, mutta valtavat lumimassat peittivät sen osittain näkyvistä. Paikoittain en tiennyt kuinka syvä lumikerros oli, uppoaisinko siihen, tai lähtisikö se liikkeelle jos astuisin harhaan. Olin kuitenkin laskeutunut jo niin pitkän matkan, että hilautuminen väsyneenä takaisin ylös Kreuzjochille tuntui mahdottomalta ajatukselta. Jouduin siis hieman soveltamaan reittiä kiertääkseni epäilyttävimmät kohdat, ja myös käsille tuli tässä kiipeilyvaiheessa käyttöä.

IMG_1261
Sydämentykytyksistä selvittyäni reittivalinta osoittautui varsin palkitsevaksi. Polku muuttui helppokulkuisemmaksi ja mutkitteli kevyesti alas kukkien peittämiä rinteitä. Tässä vaiheessa kenkäni yrittivät ensimmäistä kertaa murhata minut, kun kompastuin niiden itsestään auenneisiin nauhoihin. Onneksi ajoitus oli kenkien kannalta epäonnistunut, enkä vierinyt jyrkännettä alas.

IMG_1267Cows, cows, cows! Dedicated to Andrew :)

IMG_1266You came to the wrong neighbourhood, motherf*cker.

Toisen kerran säikähdin, kun törmäsin kahteen vapaana juoksevaan koiraan. Ensin ne lähestyivät haukkuen, no big deal. Sitten ne olivatkin jo vieressäni muristen hampaat esillä. Suljin silmäni, yritin jutella niille rauhallisella äänellä ja valmistauduin nauttimaan terävistä naskaleista pohkeessani. Yhtä yllättäen kuin olivat ilmestyneetkin, koirat muuttuivat verenhimoisista saalistajista vieressäni jolkottaviksi hännänheiluttajiksi ja häipyivät jonnekin näkymättömiin. Ehkä ne totesivat laiskiaisvierailijan olevan suht harmiton tapaus, tai sitten auringossa marinoitunut ominaistuoksuni vei niiltä ruokahalun.

IMG_1276

IMG_1278

Loppumatka alas Gmündin kylään kiemurteli rauhallisen metsän läpi. Gmündissä minua odotti jälleen mukava yllätys: kylä vaikutti lähes autiolta ja viimeinen bussi takaisin sivistyksen pariin oli mennyt jo puolitoista tuntia sitten. Hotellilleni oli matkaa 25 kilometriä. Lähdin kävelemään kapeaa ja mutkittelevaa vuoristotietä kohti 15 kilometrin päässä sijaitsevaa Zell am Zilleriä. Tien reunalla ei ollut minkäänlaista kävelytilaa ja sain jatkuvasti väistellä hirmuisilla nopeuksilla ohi kaahanneita autoja. Sopivaa liftauspaikkaa riittävällä näkyvyydellä ei tuntunut löytyvän mistään, aurinko alkoi laskea enkä tietenkään ollut pakannut edes heijastinta mukaan.

IMG_1282

Paniikki oli jo ehtinyt hiipiä puseroon, kun eräs saksalainen ritari kiiltävässä bemarissaan armollisesti pelasti minut kyytiinsä ja pääsin takaisin Zell am Zillerin rautatieasemalle. Kello oli puoli kymmenen. Varmistin aikataulusta, että viimeinen juna Mayrhofeniin kulkisi puolen tunnin kuluttua. Harmi vain, että olin katsonut väärää aikataulua – kyse ei ollutkaan viimeisestä junasta, vaan bussista! Ratakiskojen puolella odotellessani huomasin, kun bussi kaarsi komeasti rakennuksen toiselta puolen ohi ja katosi pimeyteen.

Nakki otsassani oli tähän mennessä ehtinyt kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, että taksin metsästäminen ei enää jaksanut kiinnostaa pätkääkään. Päätin samalla vaivalla kävellä ne loputkin 10 kilometriä. Kävelyreitillä ei ollut valoja, mutta kosken kuohua seuraamalla pysyin oikealla suunnalla. Olin takaisin hotellillani vasta myöhään puolenyön jälkeen. Päivän saldona 13 tuntia kävelyä, yhteensä yli 2 kilometriä korkeuseroja ja täysin tuhotut polvien ja jalkojen rippeet. Mutta bongasinpa sentään pimeydessä tulikärpäsiä.