Kaupunkiloma Salzburgissa: Untersberg

IMG_1609

Vaikka olin suunnitellut reissun loppuajasta puhdasta kaupunkilomaa, en sitten kuitenkaan malttanut pysyä kokonaan pois korkeuksista. Salzburg Card sisälsi myös hissilipun läheiselle Untersbergin vuorelle. Hellbrunnin palatsikierroksen jälkeen suuntasin taas rinteille polvieni vastustuksesta huolimatta.

IMG_1617

Unterbergsbahnin yläasemalta on todella lyhyt ja helppo kävelymatka ensimmäiselle huipulle. Siellä sipsuttelikin monenlaista sandaalituristia huutamassa tuuleen ja ottamassa itsestään sankarillisia maailmanvalloittajakuvia. Itsehän kun olen kuitenkin Oikea Retkeilijä™, jatkoin coolisti matkaa eteenpäin varsinaiselle vaellusreitille. Ei ehkä olisi kannattanut.

IMG_1648

Reitti kävi paikoittain todella jyrkäksi, ja alas piti laskeutua lähes pystysuoria portaita, jotka välillä katosivat luolien uumeniin. Kaikkein haastavimmissa kohdissa vuoren seinämään oli pultattu kaiteita ja vaijereita, joihin en ilmeisesti sitten kuitenkaan tarrautunut riittävän epätoivoisesti. Ilma oli poutainen ja kuiva, mutta luolan seinämiltä tihkuva vesi oli kastellut osan puuportaista yllättävän liukkaiksi. Kuten arvata saattaa, murhanhimoiset kenkäni käyttivät tilaisuuden välittömästi hyväkseen.

IMG_1647
IMG_1644

IMG_1625

Jalkani lipesi portaissa ja laskeuduin loppumatkan tyylikkäästi vauhdikasta persliukua. Samassa rytäkässä onnistuin telomaan molemmat kämmeneni verille, ja pian ne turposivat kirjaville mustelmille. Mutta enpä vieläkään liukunut kielekkeen yli, hähää! Hyvät kengät kaikin puolin, mutta kävisivät ehkä paremmin luistimista.

IMG_1635

IMG_1640
IMG_1642

Paluumatkalla oltiinkin jännän äärellä, kun kaikki puristusvoima käsistäni oli hävinnyt jonnekin kämmenissä hakkaavan kivun alle, eikä vaijereista ja kaiteista ollut siksi enää apua. Pelkäsin uutta liukastumista ja tein todennäköisesti jonkinlaisen hitausennätyksen tasapainoillessani portaita takaisinpäin. Paluumatkalla kävin sitten lohdutukseksi räpsäisemässä itsestäni samanlaisen riemuidioottikuvan kuin kaikki muutkin. Oli aika kivaa kuitenkin.

IMG_1651
IMG_1655

Vaellusloma Tirolissa, 4. päivä: sumuinen sunnuntai

IMG_1348

Sunnuntaina olin reipastunut riittävästi lähteäkseni takaisin rinteille. Hissimatkasta Ahorn-vuorelle tuli sukellus sumuun: kahden kilometrin korkeudessa näkyvyys oli enää joitakin kymmeniä metrejä. Suunnitelmanani oli kevyt puolentoista tunnin pyörähdys luonnonpuistossa ennen paluuta alas laaksoon.

IMG_1352
IMG_1432

Tuskin tulee yllätyksenä, etten sumussa tarpoessani huomannut alkuperäisen lenkkini käännöstä osoittavaa kylttiä, vaan lähdin tyytyväisenä pidemmälle reitille. Reittimerkit kuitenkin erottuivat polun varrelta kohtalaisen hyvin, joten virheen huomattuani päätin samalla vaivalla jatkaa eteenpäin.

IMG_1357

IMG_1367

Kenkäni pääsivät tositestiin, kun reitin varrella piti ylittää polun katkaissut joki. Tasapainoilin kivien yli, mulahdin nilkkaa myöten veteen, mutta sukat säilyivät täysin kuivina! Tästä riemastuneena olin jo melkein valmis antamaan anteeksi niiden pirulaisten perjantaisen murhayrityksen.

IMG_1380

IMG_1381

Ohitin taukopaikan, mutten malttanut pysähtyä edes kaakaolle. Olin kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten lähdin kokeilemaan kuinka lähelle Ahornspitzen huippua (2970 m) pääsisin. (Spoiler: en kovin lähelle)

IMG_1384

IMG_1385

Huoletonta taivallustani varjostivat polun varrella lojuneet luurangot. Matka katkesi lopulta valtavaan lumikenttään: reittimerkkejä ei näkynyt enää missään, enkä uskaltanut jatkaa eteenpäin vain jonkun toisen urpon jalanjälkiin luottaen. Jäinen sade alkoi sopivasti vihmoa niskaan ja teki luovuttamisesta hieman helpompaa.

IMG_1390

Sitä turhautumisen määrää, kun jouduin kääntymään takaisin! Eräs vanha ystäväni kuitenkin kertoi minulle vuosia sitten “ämpäriteoriasta”, joka on pysynyt mielessäni siitä asti. “You are born with a full bucket of luck and an empty bucket of experience. You’d better fill up your bucket of experience before your bucket of luck runs out.”  Alun perin teoriaa oli tarkoitus soveltaa laskuvarjohyppyyn, mutta mikseipä se pätisi myös vuorilla seikkailuun. En siis tässä vaiheessa lähtenyt kokeilemaan onniämpärini vetoisuutta.

IMG_1396

IMG_1429

Laahustaessani takaisin hissille kenkäni hyökkäsivät jälleen: vinot, sateen kastelemat kivet osoittautuivat todella liukkaiksi. En kuitenkaan vieläkään loukannut itseäni, joten toinenkin murhayritys epäonnistui.

IMG_1443

Ostamaani hissilippuun sisältyi edestakainen matka myös Ahornin vieressä kohoavalle Penken-vuorelle, joten kävinpä lopuksi vielä sielläkin. Koko rahalla nääs. Penkenin huipulta olisi ilmeisesti parhaat mahdolliset näkymät koko Zillertalin laakson yli, mutta näkyvyys ei sunnuntai-iltapäivään mennessä ollut ainakaan parantunut.

IMG_1448

IMG_1444

Ahornin tappion jälkeen olin jo valmiiksi väsynyt, joten palasin pian takaisin, kun myös vilu päätti liittyä seuraan. Vaikka moni varmasti jättäisi sumusäällä retken huipulle kokonaan tekemättä, aavemainen tunnelma oli silti mielestäni vaivan arvoista. Maisemia olin onneksi ehtinyt ihailla jo edeltävinä päivinä.

Vaellusloma Tirolissa, 2. päivä: huipulla

Ensimmäisen päivän lämmittelylenkistä reipastuneena ja vaelluskartan inspiroimana päätin kohottaa rimaa perjantaille. Juhannusaatosta kehkeytyi lopulta varsinainen Ei menny niinku Strömsössä -teemapäivä, mitä en aamupäivästä osannut vielä aavistaa.

En ollut huomannut pakata minkäänlaista hattua mukaani, ja ainoat shortsini valuivat pesuvettä parvekkeella vielä aamulla. Lähdin siis ensi töikseni Mayrhofenin lukuisiin urheiluliikkeisiin varusteiden täydennystä etsimään. Shoppaillessa vierähti muutama minuutti liian kauan, ja jouduin nappaamaan suunniteltua myöhäisemmän junan kohti Zell am Zillerin kylää.

IMG_1100

Zellin rautatieasemalta lähdin suunnistamaan kohti Rosenalmbahn-vaijerihissiä. Kävelymatka oli yllättävän pitkä, varsinkin kun eksyin umpikujiin niitä kuuluisia “oikoteitä” kulkiessani. Saavuin ala-asemalle sopivasti viisi minuuttia henkilökunnan lounastauon alkamisesta. Odottelin taas reilun puolituntisen, kunnes hissi vihdoin nytkähti liikkeelle ja kyyditsi minut 1744 metrin korkeuteen.

IMG_1119
Rosenalmin yläasemalla kiinnitin ensimmäisenä huomioni lehmänkellojen riemastuttavaan kilkatukseen ympäri rinteitä. Ilma ylhäällä oli edelleen lämmin mutta mukavan raikas, toisin kuin painostava kuumuus alhaalla laaksossa. Lähdin seuraamaan hyvin merkittyä reittiä ylemmäs vuorelle. Ajatuksenani oli tehdä muutaman tunnin lenkki ja palata sitten takaisin ennen hissin sulkemista.

IMG_1123

IMG_1158

Olin hankkinut elämäni ensimmäiset varsinaiset vaelluskengät vasta viikkoa aikaisemmin, enkä siis ehtinyt ajaa niitä kunnolla sisään ennen tositoimiin ryhtymistä. Matkan varrella virtasi onneksi viileitä vuoristopuroja, joissa huljuttelin rasittuneita jalkojani aina tilaisuuden tullen. Siitä huolimatta Compeedille tuli käyttöä jo menomatkalla.

IMG_1162
Kaikki aamupäivällä kasautuneet viivästykset tarkoittivat sitä, että iltapäivällä olin itse vasta kiipeämässä rinnettä ylös, kun kaikki itseäni fiksummat paikalliset jo palailivat takaisin alaspäin. En kuitenkaan malttanut pysyä alkuperäisessä muutaman tunnin lenkin suunnitelmassani, kun näin korkeammalla häämöttävät lumikasat ja kapenevat, jyrkentyvät kivipolut. Huipulle oli päästävä!

IMG_1165

IMG_1175
IMG_1179

Tyhmänrohkeudesta ja viivästyksistä oli se etu, että ensimmäisen tunnin jälkeen en enää satunnaista vuorivuohta lukuunottamatta törmännyt sieluunkaan. En tiedä mitään parempaa kuin vuoristomaisemien ihailu ylhässä yksinäisyydessä! Kävelin vain ja ajattelin kaikkea tai en mitään, en enää edes muista. Yhtä lähelle zen-tilaa olen tuskin koskaan aiemmin päässyt.

IMG_1198

Reitti kävi jatkuvasti jyrkemmäksi. Ohitin kasan katkenneita kävelysauvoja ja kahlasin välillä nilkkaa myöten upottavassa, auringon lämmittämässä lumihangessa. Lopulta edessä häämötti Kreuzjochin huippu 2558 metrissä.

IMG_1225

IMG_1209
IMG_1227
IMG_1226_2

Pidin lyhyen evästauon ja mietin mihin suuntaan lähtisin laskeutumaan. Jokainen vuoria ympäröivistä hisseistä sulkeutuisi jo tunnin sisällä, joten enää ei tarvinnut kiirehtiä; joutuisin joka tapauksessa kävelemään alas laaksoon asti. Polvet natisivat liitoksistaan jo pelkästä ajatuksesta.

IMG_1232

Arvoin vaelluskartasta paluureitin, joka osoittautui aavistuksen verran turhan haastavaksi. Merkitty reitti kulki jyrkkää vuorensivua pitkin, mutta valtavat lumimassat peittivät sen osittain näkyvistä. Paikoittain en tiennyt kuinka syvä lumikerros oli, uppoaisinko siihen, tai lähtisikö se liikkeelle jos astuisin harhaan. Olin kuitenkin laskeutunut jo niin pitkän matkan, että hilautuminen väsyneenä takaisin ylös Kreuzjochille tuntui mahdottomalta ajatukselta. Jouduin siis hieman soveltamaan reittiä kiertääkseni epäilyttävimmät kohdat, ja myös käsille tuli tässä kiipeilyvaiheessa käyttöä.

IMG_1261
Sydämentykytyksistä selvittyäni reittivalinta osoittautui varsin palkitsevaksi. Polku muuttui helppokulkuisemmaksi ja mutkitteli kevyesti alas kukkien peittämiä rinteitä. Tässä vaiheessa kenkäni yrittivät ensimmäistä kertaa murhata minut, kun kompastuin niiden itsestään auenneisiin nauhoihin. Onneksi ajoitus oli kenkien kannalta epäonnistunut, enkä vierinyt jyrkännettä alas.

IMG_1267Cows, cows, cows! Dedicated to Andrew :)

IMG_1266You came to the wrong neighbourhood, motherf*cker.

Toisen kerran säikähdin, kun törmäsin kahteen vapaana juoksevaan koiraan. Ensin ne lähestyivät haukkuen, no big deal. Sitten ne olivatkin jo vieressäni muristen hampaat esillä. Suljin silmäni, yritin jutella niille rauhallisella äänellä ja valmistauduin nauttimaan terävistä naskaleista pohkeessani. Yhtä yllättäen kuin olivat ilmestyneetkin, koirat muuttuivat verenhimoisista saalistajista vieressäni jolkottaviksi hännänheiluttajiksi ja häipyivät jonnekin näkymättömiin. Ehkä ne totesivat laiskiaisvierailijan olevan suht harmiton tapaus, tai sitten auringossa marinoitunut ominaistuoksuni vei niiltä ruokahalun.

IMG_1276

IMG_1278

Loppumatka alas Gmündin kylään kiemurteli rauhallisen metsän läpi. Gmündissä minua odotti jälleen mukava yllätys: kylä vaikutti lähes autiolta ja viimeinen bussi takaisin sivistyksen pariin oli mennyt jo puolitoista tuntia sitten. Hotellilleni oli matkaa 25 kilometriä. Lähdin kävelemään kapeaa ja mutkittelevaa vuoristotietä kohti 15 kilometrin päässä sijaitsevaa Zell am Zilleriä. Tien reunalla ei ollut minkäänlaista kävelytilaa ja sain jatkuvasti väistellä hirmuisilla nopeuksilla ohi kaahanneita autoja. Sopivaa liftauspaikkaa riittävällä näkyvyydellä ei tuntunut löytyvän mistään, aurinko alkoi laskea enkä tietenkään ollut pakannut edes heijastinta mukaan.

IMG_1282

Paniikki oli jo ehtinyt hiipiä puseroon, kun eräs saksalainen ritari kiiltävässä bemarissaan armollisesti pelasti minut kyytiinsä ja pääsin takaisin Zell am Zillerin rautatieasemalle. Kello oli puoli kymmenen. Varmistin aikataulusta, että viimeinen juna Mayrhofeniin kulkisi puolen tunnin kuluttua. Harmi vain, että olin katsonut väärää aikataulua – kyse ei ollutkaan viimeisestä junasta, vaan bussista! Ratakiskojen puolella odotellessani huomasin, kun bussi kaarsi komeasti rakennuksen toiselta puolen ohi ja katosi pimeyteen.

Nakki otsassani oli tähän mennessä ehtinyt kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, että taksin metsästäminen ei enää jaksanut kiinnostaa pätkääkään. Päätin samalla vaivalla kävellä ne loputkin 10 kilometriä. Kävelyreitillä ei ollut valoja, mutta kosken kuohua seuraamalla pysyin oikealla suunnalla. Olin takaisin hotellillani vasta myöhään puolenyön jälkeen. Päivän saldona 13 tuntia kävelyä, yhteensä yli 2 kilometriä korkeuseroja ja täysin tuhotut polvien ja jalkojen rippeet. Mutta bongasinpa sentään pimeydessä tulikärpäsiä.

Vaellusloma Tirolissa, 1. päivä: laiskiainen Harakiri-rinteillä

Ajatus blogin perustamisesta on pyörinyt mielessäni pitkään, mutta tuumasta toimeen -henkinen käytännön toteutus ei ole ikinä kuulunut kaltaiseni suunnittelijan ydinosaamiseen. Kirjoittamisen tarve kuitenkin kumpuaa jostain syvältä, enkä yksinkertaisesti enää kestä tätä vitkuttelua. Siis tervetuloa mukaan seuraamaan keskeneräisen ihmisen keskeneräistä blogia!

Kuvaan ja kirjoitan, jotta saisin itseni lähtemään pienille suurille seikkailuille, pois mukavuusalueeltani. En ole spontaani ihminen, kokenut vaeltaja enkä yksinmatkustelun hardcore-harrastaja. Paras tapa potkaista blogi käyntiin onkin kirjoittaa juhannusreissustani. En ollut suunnitellut lähteväni kesällä ulkomaille ollenkaan, mutta kun työvuorolista yllättäen näytti juhannuksen kohdalla pitkää vapaaputkea, varasin yhden hengen lennot Itävallan Alpeille muutaman viikon varoitusajalla.

IMG_1025
Auringonnousu bussin ikkunasta – ensi vuonna lomailen Paimiossa!

Istuin busseissa, lentokoneissa ja junissa lähes 12 tuntia, kunnes vihdoin sain astua ulos Tirolin paahtavaan kuumuuteen myöhään torstai-iltapäivänä. Olin valinnut tukikohdakseni Mayrhofenin, joka on pieni Alppien ympäröimä kylä Zillertalin laaksossa. Talvisin kylä täyttyy lasketteluturisteista, mutta kesäkuussa oli mukavan väljää ja majoitushinnat pysyivät kohtuullisella tasolla.

IMG_1034 Vaatimattomat näkymät huoneeni parvekkeelta (Scheulinghof B&B)

Heitin rinkkani hotellille, nappasin matkalta eväät mukaan ja lähdin saman tien koluamaan läheisiä ulkoilureittejä. Kolmen tunnin katkonaisten yöunien jälkeen ajatukseni ei enää juossut kirkkaimmillaan, ja päädyin kylmiltäni tappojyrkkään rinteeseen jota mainostettiin kannustavasti Harakiri-Hillinä.

IMG_1035
Ai tää kannattais vielä juosta?

Sitkeä puserrus palkittiin hieman ylempänä rinteessä, kun löysin polun varrelta metsämansikoita. Herkkuja sulatellessa askel oli taas kummasti kevyempi. Mitä ylemmäs pääsin, sitä paremmat näkymät avautuivat alas laaksoon päin. Välillä polku mutkitteli metsäalueiden läpi, jotka taas näyttivät lähes samalta kuin Suomessa.

IMG_1054Puut vain vaikuttivat tuplasti korkeammilta kuin turkulaiset serkkunsa.

IMG_1055

Puolentoista tunnin kiipeämisen jälkeen edessäni nökötti pieni ravintola huikeilla näkymillä. Olin kuitenkin jo ehtinyt mässyttää eväspähkinöitä ja -juustoja niin reilulla kädellä, että paluumatka olisi sujunut kätevimmin vierimällä mäkeä alas. Penken-vuoren huipulle osoittava kyltti uhkaili vielä kahden ja puolen tunnin tarpomisella, hyttyset heräilivät kiusakseni ja varjot alkoivat venyä laakson ylle. Päätin jättää ravintolan antimet ja vuorenhuiput väliin ja lähdin laskeutumaan takaisin Mayrhofenia kohti.

IMG_1072

IMG_1084

En eksynyt kertaakaan. Puolikkaaksi perilläolopäiväksi varsin onnistunut aloitus reissulle!